Lehdistön vapaudesta

Eilen tömähti keskelle Trumpin pukuhuonejuttu-uutisia Unkarista yllättävä tieto. Népszabadság (kirjaimellisesti: ”Kansanvapaus”), maan perinteikäs ja johtava lähinnä sosialistiseksi luokiteltava lehti, vasemmiston tärkein äänitorvi perinteisessä paperilehdistössä, oli yhdellä iskulla lakannut olemasta. Töihin saapuvat toimittajat samoin kuin lehden verkkosivustoa nol.hu tavoittelevat lukijat saivat nähdä ilmoituksen (tätä kirjoittaessani nol.hu-sivusto on yhä nurin ja vain tuo unkarin- ja englanninkielinen ilmoitus näkyvissä), jonka mukaan lehden ilmestyminen lakkaa toistaiseksi, samalla kun omistajan vaihduttua uusi toimintamalli (“business model”) on kehitteillä.

Vanha kunnon Népszabi oli toki paininut talousvaikeuksissa ja kannattavuusongelmissa jo pitkään. Kymmenen viime vuoden aikana levikki oli pudonnut neljäsosaan entisestään, eli noin satatuhatta tilaajaa oli kadonnut. Silti se oli perinteisistä päivälehdistä edelleenkin laadukkaimpia ja tärkeimpiä, maassa, jossa päivälehtiä luetaan yleisesti ottaen varsin vähän. (Vuoden 2004 tutkimuksiin perustuvan tilaston mukaan suomalaisista 6,4% ei koskaan lue sanomalehteä, Unkarissa vastaava luku on 21,4% ja monissa Keski-, Länsi- ja Etelä-Euroopan maissa vieläkin heikompi.) Kannattavuusvertailut muihin lehtiin muuttuvat myös hieman kyseenalaisiksi kun muistetaan, että hallitusta lähellä oleviin viestimiin on ilmeisesti kanavoitu melkoiset määrät valtion suoraa tai epäsuoraa tukea.

Kuten Éva S. Baloghin mainiossa englanninkielisessä blogissa yksityiskohtaisemmin selitetään, pelkät talousvaikeudet eivät riitä selittämään, miksi nyt toimittiin näin eikä esimerkiksi ensin leikattu toimitusta tai siirrytty paperiformaatista pelkkään nettijulkaisemiseen, tai yhdistetty Népszabadságia johonkin toiseen julkaisuun. Joitakin taloudellisia tai kenties oikeudellisiakin seuraamuksia kai on siitäkin, että lehden työntekijät ykskaks jäivät työttömiksi ja lehden tilaajat ja ilmoitusasiakkaat vaille kenties jo maksamaansa palvelua?

Népszabadság oli perinteisen paperilehdistön puolella viimeisiä hallituskriittisen tutkivan journalismin linnakkeita. Viimeisen numeron etusivu kertoo enemmän kuin tuhat sanaa:

nepszabi_viimeinen

Nobel-rauhanpalkitusta Juan Manuel Santosista kertovan uutisen ympärillä on hallituksen politiikkaa kriittiseen sävyyn esitteleviä (valtiosihteeri Nándor Csepreghy: ”Me emme tarvitse tuulivoimaa” – energiapolitiikan kivijalkanahan on Venäjältä tilattu Paksin ydinvoiman laajennus…) sekä etenkin korruptiouutisia. Valtion maita myydään oligarkeille. Valtionpankin johtaja György Matolcsy on seurustellut Zita Vajdan kanssa jo vuosikausia; olennaista tässä ei ole Matolcsyn uskottomuus ja äskettäinen avioero vaan se, että naisystävä Zita Vajda on jo muutaman vuoden ajan työskennellyt pätevyyteensä nähden käsittämättömän kovapalkkaisissa viroissa ensin valtionpankissa, sitten sen ylläpitämissä kohutuissa säätiöissä.

Ja keskellä uutinen: ”Orbánia ei häiritse helikopterointi.” Tämä viittaa viime postauksessakin mainittuun ”propagandaministeri” Antal Rogánin luksuselämään ja erityisesti viimeviikonloppuiseen huviretkeen: Rogán rouvineen singahti julkkistuttavansa häihin helikopterilla, ja kertomukset siitä, mistä oikein lennettiin minne ja kuka kyydin maksoi, ovat koko ajan muuttuneet. Népszabadságin mukaan Orbánia ei haittaa Rogánin jetset-elämäntyyli, niin kauan kuin se ei näy puolueen kannatuslukemissa. Ilmeisesti helikopterimeininki kuitenkin häiritsi. Muutenkin kuin siksi, että verbi helikopterez nykyunkarilaisen kielitajussa ei tarkoita vain tietynlaista lentomatkailua vaan kansainvälisessä leikkisässä merkityksessään myös, hm, etuveitikan tuulettelua.

(Historiantutkija ja verraton Facebook-humoristi Péter Konok on viime aikoina usein kirjoitellut fiktiivisiä vuoropuheluja Antal Rogánin ja hänen kauniin naistenlehtijulkkis-rouvansa Cecílian kesken. Niissä ”Toncsika” ja ”Cilike” puhuttelevat toisiaan metkoilla lempinimillä, esimerkiksi ”sinä sydämeni ylitetty äänikynnys”, ”kultaliljainen louisavuittonini”, tai ”Toncsika, oma nahkaroottoriperhoseni”…)

Népszabadságin sulkemisilmoitusta seurasi eilen pikaisesti koolle kutsuttu mielenosoitus. Useampia tuhansia ihmisiä kerääntyi Budapestin keskustaan Kossuth térille.

lehdistomiekkari

(Zoltán Tuban kuva 444.hu-sivuston jutusta.)

Varsinaista ohjelmaa oli vain yhden puheen verran, jota olemattoman äänentoiston takia ei juuri kuultu muutamaa eturiviä kauempana, joten – näin kertoo 444.hu-sivuston raportti – paikalla olijat enemmänkin päivittelivät tapahtunutta keskenään ja tekivät kollektiivista surutyötä. Illan mittaan ilmeisesti puheet kovenivat, ja niissä nostettiin esille paljon muitakin kipupisteitä kuin Népszabadságin tai yleensäkin vapaiden tiedotusvälineiden kohtalo: jo tätä ennen on muitakin kriittisiä viestimiä hiljennetty tai suitsittu.

Népszabadságin toimitus jatkaa vielä vastarintayrityksiään Facebook-sivunsa kautta. Siellä jatkuu ainakin kitkerän poliittisen huumorin viljely.

szabadner

Stalinistisen diktatuurin aikainen etusivu silloin vielä ”Szabad Nép” (’Vapaa kansa’) -nimisestä lehdestä. Otsikkoa on hieman muokattu – NER, Nemzeti Együttműködés Rendszere eli ’Kansallisen yhteistoiminnan järjestelmä’ on Orbánin hallinnon alkuaan tosissaan lanseerattu, sittemmin yhä pilkallisemmin käytetty nimike – ja kuvaan diktaattori Rákosin, ”Stalinin parhaan unkarilaisen oppilaan” päähän istutettu Viktor Orbánin kasvot.

tovarisi

Uudella Népszabadságin toimituksen FB-sivulla julkaistu Attila Pálin* mestarillinen sommitelma yhdistää järjestelmänvaihdosta ja nykyaikaa. Taustalla ”peilikuvaksi” upotettuna näkyy kuuluisa Товарищи конец! [Toverit, loppu!] -juliste, jota vuoden 1990 vaaleissa käytti MDF (Magyar Demokrata Fórum) -puolue. Niillä parilla sanalla, jotka tuonaikaiset unkarilaiset koulussa väkisin jyystetyllä pakkovenäjällä ymmärsivät, tehtiin selväksi, mitä merkitsi päästä eroon paksuniskaisista Kremlin koppalakkimiehistä. Etualalla taas nähdään Fidesz-puolueen varapuheenjohtaja ja Budapestin Csepelin kaupunginosan pormestari Szilárd Németh, jonka kerrotaan kommentoineen: ”Mielestäni alkoi olla jo aikakin Népszabadságin yllättäen lakata ilmestymästä, tämä on vaatimaton mielipiteeni. Tämän lehden edeltäjä oli Szabad Nép, ja niin se muutenkin käyttäytyy, minä en siis rupea vuodattamaan krokotiilinkyyneliä Népszabadságin tähden.” Visszajöttünk! [‘Olemme tulleet takaisin!’]

 (*Kuva liikkuu somessa myös ainakin Ágnes Inczen nimiin pantuna. Valitettavasti en ehdi enempää selvitellä sen alkuperäistä tekijää.)

Népszabadság-operaation, jota ”Putschiksikin” on jo nimitetty, taustavoimat ovat virallisesti liike-elämässä, mutta niiden poliittiset kytkökset ovat ilmeiset. Viime kädessä – siitä kaikki kommentoijat tuntuvat olevan vakuuttuneita – langat johtavat Viktor Orbániin, ja tärkeimmäksi välikädeksi on ehdolla kaksi Orbánin uskottua: salaperäinen medianeuvonantaja ja -moguli Árpád Habony sekä Orbánin kotikylässä Felcsútissa alun perin kaasuasennusfirmaa pyörittänyt, sittemmin satumaisella vauhdilla rikastunut oligarkki Lőrinc Mészáros, jota yleisesti arvellaan Orbánin hämäräomaisuutta hallinnoivaksi ykkösbulvaaniksi.

Saksankielinen ja kiukkuisen kriittinen Pester Lloyd puolestaan nostaa esiin mielenkiintoisen kansainvälisen kytköksen. Népszabadságin lopettanut uusi omistaja, Mediaworks-niminen yritys, nimittäin kuuluu Wienissä, Prahassa ja Varsovassa toimivalle Vienna Capital Partners VCP -nimiselle yhtiölle, jota johtaa itävaltalainen Heinrich Pecina. Pecina puolestaan on aikoinaan kuulunut itsensä Jörg Haider -vainajan kaveripiireihin ja ollut julkisuudessa myös Hypo Alpe Adria -pankin sotkuja oikeudessa selviteltäessä (Haider aikoinaan Kärntenin maaherrana käytteli Hypo Alpe Adriaa omiin tai puolueensa kyseenalaisiin operaatioihin, kunnes pankki kaatui valtion niskoille, ja laskua tulevat Itävallan veronmaksajat maksamaan ilmeisesti vielä vuosikausia). Jonkinlainen yhteys läntisempiin äärioikeisto- tai oikeistopopulistipiireihin siis on olemassa. Tästä sotkusta puuttuvat enää vain Donald Trump (jolle muuten Unkarin hallitus tiedottajansa Zoltán Kovácsin suulla juuri riensi antamaan tukensa) ja Putinin pojat.

Unkarin mediamaisema on taas yhtä kriittistä ääntä köyhempi. Péter Konok tiivistää taas kerran laittamattomasti: ”Ei ole kansaa (nép; nykyiset vallanpitäjät välttelevät ”kansa”-sanaa sen sosialistisen sävyn takia ja puhuvat mieluummin ”ihmisistä”, az emberek), ei ole vapautta (szabadság). Näitä unkarilaisia ilmoja se vain pitelee.” (Magyar idők járnak. Idő tarkoittaa sekä ‘aikaa’ että ‘säätilaa’, Magyar Idők ‘Unkarilaiset ajat’ taas on Unkarin nykylehdistössä se kaikkein yksiselitteisin ja orjallisin hallituksen äänitorvi.)

Mainokset

2 Responses to Lehdistön vapaudesta

  1. Ville H. sanoo:

    Hei,

    Kiitos jälleen kerran kirjoituksistasi. Ne ovat kansainvälisessä mitassakin erittäin hyviä analyyseja Unkarin tilanteesta ja ehdottomasti parasta suomenkielistä materiaalia asiasta.

    Kyseenalaistaisin nyt kuitenkin yhden toistamasi kohdan: Hungarian Spectrum on mielestäsi aina ’mainio’ blogi. Éva S. Baloghin tekstejä useamman vuoden seuranneena uskallan olla eri mieltä.

    Hungarian Spectrum tuntuu jumittaneen kierteeseen, jossa ensin esitellään hallitukseen kohdistuva skandaali, julistetaan että nyt kohta ihan varmasti kansa herää ja hallitus kaatuu, petytään kansan passiivisuuteen ja lopuksi haukutaan opposition kyvyttömyys tarttua toimeen. Sama virsi toistuu. En kiistä, etteikö vihaan ja turhautumiseen olisi aihetta, tai etteikö väite opposition toimintakyvyttömyydestä pitäisi paikkansa, mutta poliittisena analyysina Hungarian Spectrum on menossa aika tavalla tyhjänpäiväiseksi. Uutismielessä blogi kyllä puoltaa paikkaansa, ja tarjoaa yksityiskohtaista tietoa ja taustoitusta.

    En myöskään ole kovin ihastunut blogin kommenttiosiossa käytävään ns. keskusteluun, jossa (pääasiassa) ulkounkarilaiset kilvoittelevat siitä, kuka eniten vihaa Fidesziä ja Orbánia, ja jossa on ihan ok väittää, että unkarilaiset ovat synnynnäisen kyvytön kansakunta, joka anseitsee kaiken kokemansa paskan, koska ei älyä kaataa hallitusta.

    Ja ei, kommentit eivät tietenkään ole Éva Baloghin mielipiteitä, mutta harvoin hän myöskään käy niihin vastaan väittämässä tai moderoimassa silkkaa rasismia.

    • Joo, tiettyä kaikukammio-kiertoefektiä kyllä on havaittavissa Hungarian Spectrumissa. (Voisi ehkä puhua ulkounkarilaisten intellektuellien kuplastakin.) Ja kommentoijillakin tuntuvat kierrokset ajan mittaan vain lisääntyvän, tosin aina välillä sinne pistäytyy melkoisen primitiivisiä trolleja haukkumaan komukoita ja juutalaisia, kunnes banni kilahtaa…
      Yksi ongelma saattaa olla se, että Éva S. Balogh tuntee aika selkeitä ja voimakkaita sympatioita Ferenc Gyurcsánya kohtaan eikä kykene ymmärtämään niitä lukuisia unkarilaisia, joille Gyurcsány on melkein tai ihan yhtä vastenmielinen kuin Orbán.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: