Kyynelsilmin

Viimeksi kirjoittelin Unkarin uutisia siitä, miten pääministeri Orbán alkuviikosta paukutteli ammattikoulutusmessuilla perinteistä hevospaimenten ruoskaa ja loppuviikosta tapasi paavin, kun taas ns. statuslain johdosta mieltään osoittavat opettajat ja koululaiset saivat pääministerin virkahuoneiston edustalla pippurisumua silmilleen. Samantapaista tarjolla tänäänkin.

Koululaisten mielenosoitukset Budan linnavuorella entisestä karmeliittaluostarista muokatun pääministerin kanslian edessä jatkuivat tälläkin viikolla. Keskiviikkona mediaan levisi hurjannäköisiä kuvia verkkoaidan luokse tunkevista mielenosoittajista ja mellakkapoliiseista kypärineen ja kilpineen. Ilmeisesti jotkut mielenosoittajat avasivat aitaan aukon päästäkseen lähemmäksi rakennusta. Poliisin selonteon mukaan aggressiivinen väkijoukko olisi hyökännyt poliisin kimppuun (kertoo esim. Telex-uutissivusto, jonka jutusta myös tämä kuva), paikalla ollut ihmisoikeusjärjestö TASZin juristi taas oli nähnyt tilanteen niin, että väkijoukko pysähtyi eikä suinkaan ollut heti tunkemassa aitaan syntyneestä aukosta.

Telex-sivuston julkaisemalla videolla (YouTubesta löytyy myös englanninkielinen tekstitys) näkyy koululaisia huutamassa ”Maksakaa palkat meidän opettajille!”, ”Kyynelkaasu ei meitä opeta!” tai ”Saastainen Fidesz!”, vaatimassa sisäministeri Sándor Pintérin (jonka vastuulla ovat myös opetusasiat!) eroa, painimassa mellakkapoliisien kanssa, kyynelsilmin tilittämässä, että näin ei todellakaan olisi pitänyt käydä, ja vakuuttamassa, että mielenilmaukset eivät tähän lopu.

Joka tapauksessa syntyi välikohtaus, jota on jo luonnehdittu yhdeksi Orbánin valtakauden väkivaltaisimmista. Poliisien kanssa puhkesi käsirysyä, ilmeisesti pamputkin heiluivat, teini-ikäiset mielenosoittajat saivat kyynelkaasua tai pippurisumutetta kasvoilleen, ja muutamia mielenosoittajia pidätettiin. Yksi näistä oli oppositiopuolue Momentumin kansanedustaja Márton Tompos, joka kiistää hyökänneensä aitaa tai poliiseja vastaan: oman kertomansa mukaan Tompos oli mennyt auttamaan tuskissaan aitaan takertunutta 17-vuotiasta poikaa, joka oli saanut sumutetta silmiinsä niin että ei nähnyt mitään. (Poika, Máté Hidász nimeltään, on puolestaan kertonut 444.hu-sivustolle, että ei neljään tuntiin pystynyt avaamaan silmiään, ja koska hänellä on myös sydänvika ja astma, hänet oli varmuudeksi viety vielä sairaalan päivystykseen.)

Poliittisesti mielenkiintoista tässä on se, että Orbánin nykyisen valtakauden katsotaan saaneen alkunsa mielenosoituksista, jotka syksyllä 2006 repesivät mellakoiksi. Orbánin Fidesz-puoluetta on syytetty näiden mellakoiden lietsomisesta – jotka sitten lipesivät poliisin hallinnasta, niin että molemmin puolin ihmisiä loukkaantui. Joka tapauksessa tästä käynnistyi poliittinen prosessi, joka lopulta kaatoi siihenastisen sosialistihallituksen. Orbánin hallitus on vuodesta 2010 lähtien muistutellut mieliin, miten vuoden 2006 poliisin väkivaltaisuudet eivät kuulu demokratiaan eivätkä sovi yhteen sananvapauden kanssa. Nyt Orbánin järjestelmän omien poliisien väitetään pahoinpidelleen mielenosoittajia. Kaiken lisäksi alaikäisiä mielenosoittajia – samaan aikaan, kun Orbán ja hänen hallintonsa koko ajan puhuvat ”lasten suojelemisesta”.

”Lasten suojelemisesta” kuten muistakin perusarvoista on puolestaan puhuttu kahden päivän ajan suurtapahtumassa, joka nimittää itseään ”konservatiiviseksi”. (Minun on aina vain vaikeampi ymmärtää, mitä ”säilyttävää” tai ”suojelevaa” on yhä räikeämmässä oikeistoradikalismissa, eurooppalaisen demokratian, valistuksen ihanteiden, ihmisoikeuksien ja tieteellisen tiedon vastustamisessa.) CPAC (Conservative Political Action Conference) on alun perin Yhdysvalloissa vuonna 1974 perustettu tapahtuma, jollaisesta väitetään myös Donald Trumpin poliittisen uran alkaneen. Viime vuosina on alkuperäisen Amerikan CPACin lisäksi muuallakin maailmassa järjestetty samaa nimeä kantavia tilaisuuksia, ja tämä CPAC Hungary oli nyt jo toinen laatuaan.

CPAC Hungaryn esiintyjäkaartissa oli laitaoikeistoa ja erilaisia ”persumielisiä” poliitikkoja Viron EKREn Martin Helmestä Slovenian ex-presidentti Janez Janšaan, Itävallan FPÖ:n johtajaan Herbert Kickliin ja Brasilian ex-presidentin poikaan Eduardo Bolsonaroon. Viimeksimainitut tosin osallistuivat vain etänä, samoin kuin muutamat muutkin etävieraat. Amerikkalaisia Trump-linjan republikaaneja oli paikalla sankoin joukoin, yhtenä kutsuvieraista esimerkiksi Kari Lake, se taannoinen Arizonan kuvernööriehdokas, joka nostatti vaalitappiostaan huikean Trump-tyylisen vaalipetossyytösspektaakkelin. Itse Trump lähetti tilaisuuteen videotervehdyksen, johon isäntä Orbán vastasi toivottaen Trumpille paluuta presidentinvirkaan. Sillä – näin Orbán on useasti väittänyt – Ukrainan sotaakaan ei olisi syttynyt, jos Trump olisi yhä ollut USA:n johdossa.

CPAC-tapahtumasta löytyy yksityiskohtainen englanninkielinen juttu esimerkiksi Politicon sivuilta, kirjoittajana toimittaja Jacob Heilbrunn, joka tosin joutui seuraamaan tilaisuutta verkon välityksellä, sillä häntä ei päästetty paikan päälle Bálna (‘Valas’) -nimellä tunnettuun messuhalliin, jonka porteilla komeili teksti NO WOKE ZONE. Etukäteen asianmukaisesti tehty akkreditaatio ei hänen tapauksessaan toiminutkaan. Vielä näyttävämmin kävi The Guardian -lehteä edustavalle toimittaja Flóra Garamvölgyille. Hän oli juuri haastattelemassa USA:n republikaanien entistä senaattoria Rick Santorumia, ilmeisesti aivan leppoisassa tunnelmassa, kun järjestäjät tulivat nykäisemään häntä hihasta ja turvamiehet saattelivat hänet ulos selittäen, että hänelle myönnetty akkreditaatio olikin ollut erehdys eikä hänen kuulunut päästä paikalle laisinkaan.

Woke-vapaalle vyöhykkeelle ei siis haluttu vihervasemmistolaisen suvakki-valtamedian edustajia. Sitä vastoin selvääkin selvemmäksi tehtiin, että Unkari on vihollisten ympäröimä vapauden linnake ja Orbán ”konservatiivien” kansainvälinen kellokas ja johtohahmo. Paljonpuhuvia ovat CPACin puhujien esittelysivulla esiintyvät luonnehdinnat: serbipoliitikko Jovan Palalić on ”serbialainen »nationalisti» joka ei pelkää Joe Bidenia”, oikeusministeri Judit Varga on ”Brysselin byrokraattien painajainen”, Unkarin hallituksen viestinnästä vastaava valtiosihteeri Zoltán Kovács on ”liberaalien mediatyöntekijöiden ojentaja”… Avauspuheessaan Orbán kuvaili Unkaria ”hautomoksi, jossa kokeillaan tulevaisuuden konservatiivista politiikkaa”. Tämä politiikka on Unkarissa edennyt suunnittelusta jo soveltamisvaiheeseen, kun Soros (niinpä niin…) usutti Euroopan kimppuun pakolaisten miljoonapäiset laumat mutta Unkari onnistui pysäyttämään ne. (Tämä väite, että Unkari olisi pelastanut Euroopan pakolaiskriisiltä, ei tunnetusti pidä paikkaansa, mutta mitäs pienistä.)

Orbánin Unkari on siis tarjoamassa koko maailmalle unkarilaista ”vastalääkettä edistysmieliseen virukseen”. Riittää, kun ennen vaaleja otetaan ohjelmaksi ”no migration, no gender, no war”, tiivistää hallituksen tiedottaja Zoltán Kovács Twitterissä. Ja sitten pannaan tämä toimeen, mikä Unkarissa on jo tehty: maahanmuutto on pysäytetty rajalle, ”genderpropaganda” kielletty kouluista, ja nyt tehdään työtä rauhan puolesta.

Hm. Niin kuin ennenkin on todettu, Orbánin väite ”maahanmuuton pysäyttämisestä” ei pidä paikkaansa. Unkari on ainakin viime aikoihin asti ottanut vastaan sekä työvoimapulan takia kipeästi kaivattua työperäistä maahanmuuttoa että maksukykyisiä EU:n alueelle pyrkijöitä esimerkiksi Venäjältä tai Aasiasta. Työvoimapulaa puolestaan pahentaa työikäisten unkarilaisten massiivinen maastamuutto EU:n länsilaidalle parempien palkkojen ja työolojen perässä.

”Genderpropaganda” puolestaan… gender on alun perin sana, joka englanninkielisessä tutkimuksessa otettiin käyttöön kuvaamaan sukupuolta sosiaalisena konstruktiona, siis kaikkia niitä naiseuteen, mieheyteen tai muunlaisiin sukupuoli-identiteetteihin liittyviä tapoja, toimintoja, käsityksiä, asenteita ja käytänteitä, jotka eivät selity pelkästään biologisella sukupuolella (sex). Konservatiivinen populismi ympäri Eurooppaa on ottanut tämän oudon gender-sanan merkitsemään jonkinlaista kuviteltua hirviötä, ”gender-ideologiaa”, joka kieltää sanomasta poikia pojiksi ja tyttöjä tytöiksi, tyrkyttää ”sukupuolenvaihdosleikkauksia” jo alaikäisillekin, pakkohomostuttaa nuoret ja tuhoaa perheet. Tältä keksityltä kammotukselta on suojeltava etenkin lapsia, ja tämän takia Eurooppa on haastamassa Unkaria oikeuteen homo- ja transfobisen lainsäädännön takia, joka Unkarin oman selityksen mukaan on pelkkää lastensuojelua.

Mutta jos nyt tarkemmin mietitään, niin siinä aatemaailmassa, jota Unkari haluaa julistaa ja edistää ja joka perustuslakiinkin on kirjattu (”äiti on nainen, isä on mies”), ei tietenkään ole kyse siitä, mitä Unkarin mies- ja naisoletettujen housuista löytyy, vaan siitä, miten heidän odotetaan elävän ja toimivan – siis sukupuolirooleista ja sosiaalisista odotuksista, eli nimenomaan genderistä. Toisin sanoen siitä, että Orbánin Unkarissa halutaan ihmisten toimivan toisenlaisen, perinteisemmän ja ankaramman gender-systeemin mukaan kuin mitä feministit ja sateenkaariaktivistit haluaisivat. Orbánin ”no gender” on siis samalla tavalla järjetön kuin ”no war”, sillä eihän Venäjän energialieassa kulkeva Unkari ole lopettamassa sotaa, vain edistämässä sodan kulkua sellaiseksi, että Venäjä voisi pakottaa Ukrainan ns. rauhaan.

Sanalla sanoen: ei kyse ole maahanmuuton, sukupuoliroolien tai sodan vastustamisesta sinänsä vaan oikeudesta määritellä, mitä niillä tarkoitetaan. Orbánin Unkari rakentaa vauhdilla omaa uuskieltään ja rinnakkaistodellisuuttaan.

Advertisement

Ei tullut yllätyksenä

Vaikeaa on irrottautua Amerikan presidentinvaalien jälkipyykistä, kun siitä on verkossa tarjolla niin paljon taitavasti tehtyä infotainmenttiä. Viimeksi osuin tänä aamuna kuuntelemaan amerikkalaisen MSNBC:n haastattelupätkää, jossa esiintyi historiantutkija, Yalen yliopiston professori Timothy Snyder, 1900-luvun autoritaaristen järjestelmien asiantuntija ja kirjojen On Tyranny ja The Road to Unfreedom kirjoittaja. Snyder on tällä hetkellä Wienissä vierailevana tutkijana laitoksessa nimeltä Institut für die Wissenschaften vom Menschen/Institute for Human Studies. Haastattelussa Snyder kertoi mielipiteensä siitä jonkinlaisesta vallankaappauksesta, jota Donald Trump näyttää olevan yrittämässä kiistäessään epätoivoisesti presidentinvaalien tuloksen. Snyderin ajatuksista erityisesti kolahti tämä: Trumpissa vaarallista on se, että hän on syöttämässä systeemiin ja kansalaisiin suurta valhetta. Ja saadessaan kansan uskomaan tähän valheeseen hän muuttaa demokraattisen politiikan, joka perustuu faktoihin, intresseihin ja arvoihin, autoritaariseksi politiikaksi, jossa kyse on uskosta. Uskosta johtajaan, jota uskotaan, sanoi hän mitä hyvänsä.

Juuri tätä oli pakko ajatella, kun suomalaisessa mediasyötteessäni sitten törmäsin kommenttiketjujen suomalaisiin trumpisteihin. Suomestakin löytyy näköjään runsaasti ihmisiä, jotka uskovat Bidenin voittaneen vaalit likaisten temppujen avulla. Heitä ilmestyy myös esimerkiksi YLEn tai suomalaisten sanomalehtien kommenttipalstoille huutamaan, että ”valtamedia valehtelee”. Tätä väitettä ei ikinä todisteta tai perustella mitenkään, mutta – ja tässä on taas kerran pakko siteerata perussuomalaisten Riikka Slunga-Poutsaloa, joka silloin aikoinaan loistavasti tiivisti populistisen ajattelutavan ytimen – ”onko tarina tosi tai ei, se on toinen juttu, näin nämä asiat koetaan”.

Autoritaaristen järjestelmien keskeinen tuntomerkki on se, että kansalle rakennetaan vaihtoehtoisista faktoista koostuva vaihtoehtoinen todellisuus, jossa kansa sitten voi ”kokea” asiat itselleen mieluisella tavalla, esimerkiksi siten, että ”me” olemme hyviä ja kaikki paha on ”niiden” syytä. Ja jos kaikki eivät tätä nielekään, riittää sekin, että uskoa mediaan on horjutettu. Mikään, mitä televisiossa, radiossa ja lehdissä kerrotaan, ei välttämättä ole totta. Tämän luulisi olevan tuttua kaikille niille keski-ikäistä iäkkäämmille eurooppalaisille, jotka vielä muistavat, millaista oli elää ns. reaalisosialismissa. Entisessä Neuvostoliitossa ei juuri kukaan uskonut virallisiin uutisiin, vaan suosituin ja luotetuin uutistoimisto oli OBS, odna baba skazala eli ‘yksi eukko kertoi’. Ja kun vapauden tuulet alkoivat puhaltaa silloisessa Neuvosto-Virossa vuonna 1988, sen huomasi ensiksi mediasta. Sikäläiset ruuhkavuosia elävät tuttavani valittelivat, että ”lehtien lukemiseen kuluu älyttömästi aikaa, kun niissä nykyään on oikeasti mielenkiintoista asiaa”.

Olen tässä blogissa monesti ennenkin jankuttanut siitä, miten ilmeisellä tavalla Unkarin valtion hallinnassa olevan mediaimperiumin ja erityisesti yleisradioyhtiön uutiskanavien anti tuo tämänikäiselle ihmiselle mieleen entiset maailmanajat. Jotakin tästä kertoo myös se, että Yhdysvaltain hallituksen rahoittama Radio Free Europe/Radio Liberty, joka perustettiin kylmän sodan aikana tarjoamaan vapaata tiedonvälitystä Itä-Euroopan, Lähi-idän ja Keski-Aasian diktatuurien kansoille, aloitti toimintansa Unkarissa uudelleen tämän vuoden syyskuussa. Muutama päivä sitten tämän RFERL:n unkarilaisilla verkkosivuilla ilmestyi Ákos Keller-Alántin kaksiosainen artikkeli, jossa tarjotaan hyytäviä paljastuksia siitä, miten Unkarin julkinen media todella toimii.

Kolme Unkarin valtion ykkösteeveekanavan (M1) työntekijää, jotka artikkelissa esiintyvät vain nimikirjaimilla P, S ja F, kertoivat koruttomia tositarinoita uutistoimituksen työstä. On aiheita, joista saavat kirjoittaa vain kokeneet luottotoimittajat, ja on myös täydellisiä tabuteemoja: ”ilmastoliikkeestä kertovista uutisista esimerkiksi leikattiin Greta Thunberg pois tai sanottiin suoraan, että häntä ei saa ottaa esille.” Pahinta oli itsesensuuri, sanoo ”F”:

Se, että tiedät tarkkaan, että esimerkiksi Pride-kulkueesta et voi tehdä kolmeminuuttista pätkää siitä näkökulmasta, että miten mahtavaa on että tällaista on. Siispä kukaan ei edes yrittänyt mitään sellaista.

Toimintaohjeet tulevat ylhäältä, eikä niihin ole vastaansanomista. Lokakuussa, kun koronavirusepidemian toinen aalto alkoi Unkarissakin nousta, toimittajille ilmoitettiin, että koronatilanteesta Euroopassa on tehtävä suuri teemablokki, ja ”koko tämän teatterin päämääränä on saada kansa tuntemaan, että meillä tilanne ei ole niin paha kuin muualla” – näin siis kirjoitti sähköpostiviestissä alaisilleen toimittaja Miklós Beregnyei. Kanavan ykkösmies Zsolt ”Pitbull” Németh kehystää usein nämä toimintaohjeet sanoilla ”meille sanottiin, että”. Joitakin yksityiskohtaisia ohjeistus-sähköviestejä päätyi myös RFERL:n toimituksen käsiin.

Ulkopolitiikan osasto, kertoo ”P”, oli pitkään suhteellisen itsenäinen, mutta sitten paine alkoi lisääntyä. ”F”:n mukaan käännekohta oli Trumpin nousu valtaan Yhdysvalloissa: jossakin ministeriössä joku ilmeisesti tajusi, että Trump ja Orbán ovat samoilla linjoilla, ja siitä lähtien Yhdysvaltain uutisia valvottiin yhä tiukemmin. Tämähän on tunnetusti viime päivinä huipentunut perin omituiseen, välttelevään uutisointiin Trumpin vaalitappiosta ja väitetystä vaalivilpistä. Samoin pakolaiskriisiä ja pakolaispolitiikkaa koskeva uutisointi on tiukasti ohjeistettua: kuten jokaiselle Unkarin uutisia seuraavalle on jo pitkään ollut ilmeistä, myös ”pakolainen”-sanan (menekült) käyttäminen on pannassa (sallittu ilmaus on ”migrantti”, migráns). Ulkomaiden äärioikeistolaisia puolueita, kuten Ranskan Front Nationalia, saa nimittää vain ”oikeistolaisiksi”, ja jos ulkomaiden poliitikoista kerrotaan jotakin ikävää, heidät on mahdollisuuksien mukaan esitettävä vasemmistolaisina. Esimerkiksi Ranskan Macron on ”entinen sosialistiministeri”. Kun Ruotsin sosiaaliministeri Annika Strandhäll oli arvostellut Unkarin perhepolitiikkaa, hänestä piti etsiä uutisiin mahdollisimman ruman näköinen kuva.

Varsinainen skuuppi tuli kuitenkin RFERL:n artikkelin toisessa osassa. ”Vapaan Euroopan” haltuun päätyi vuodettu äänite, jossa yleisradioyhtiö MTVA:n ulkomaanuutiskabinetin päällikkö Balázs Bende jakaa ohjeita alaisilleen lähestyvien Eurooppa-vaalien tiimoilta. Tähän tapaan:

… ja olen varma, että kenellekään ei tule yllätyksenä, kun sanon, että tässä talossa ei tueta opposition yhteisrintamaa. Jos tämä tuli jollekulle odottamatta, niin lähteköön kotiin nyt. (…) Vastedes ei myöskään kysytä, millaista aineistoa minä haluaisin. Ei myöskään ole kysymystä siitä, miten tästä aineistosta pitää kirjoittaa. Joka ei tähän pysty, saa mennä kotiin eikä tarvitse enää tulla takaisin. (…) Ennen kaikkea Brysseli, maahanmuutto ynnä muut. Tässä kuka hyvänsä, mitä hyvänsä haluaisikin kuulla, minun pitää nyt kertoa se ikävä juttu että poikkeuksia ei tehdä. Se, joka saa tehtävän, saa vuorollaan kirjoittaa siitä jutun asianmukaisen narratiivin, asianmukaisen metodin ja ohjeistuksen mukaan. Edelleenkin, se, jota tämä ei miellytä, saa mennä pomon puheille, jättää eronpyyntönsä ja mennä. Ei täällä ole kenenkään pakko olla töissä. (…) Se pitää päättää nyt, ja haluaisin saada jokaiselta nyt yksiselitteisen vastauksen, tuleeko hän, suostuuko hän työskentelemään täällä näillä ehdoilla. Jos ei, pitää puhua siitä, miten tästä eteenpäin. Sillä en minäkään jaksa enkä ehdi leikkiä lastentarhan setää kenenkään kanssa. En pidä ketään niin älyttömänä, niin typeränä ihmisenä, ettei tajuaisi, missä on töissä ja mitkä ovat odotukset. (…)

Tämähän ei oikeasti ”tule yllätyksenä” kenellekään, joka on viime vuosina hiukankaan seurannut Unkarin hallituksen ohjauksessa olevaa mediaa. Myös kansainvälisissä yhteistyöelimissä ongelmat on huomattu jo aikaa sitten, esimerkiksi Unkarin vuoden 2018 parlamenttivaalien yhteydessä, joissa ETYJin tarkkailijoiden mukaan tasapuolisuutta vinoutti pahasti hallituksen mediaylivoima.

Oikeusvaltion rapautumista Unkarissa on viime aikoina jälleen käsitelty myös EU:n johtoelimissä. Euroopan komission varapuheenjohtaja Věra Jourován ja Unkarin hallituksen välillä on käyty melkoista nokkapokkaa jo syyskuun lopulta alkaen, jolloin Jourová kovin sanoin arvosteli Unkarin demokratian tilaa ja Unkarin edustajat vastasivat vaatimalla Jourován eroa. Muutama päivä sitten Jourová on jälleen puuttunut Unkarin tilanteeseen myös Euroopan demokratian tilaa käsitelleessä keskustelutilaisuudessa, nostaen erikseen esiin kysymykset median vapaudesta. Samansuuntaisia puhui myös oikeusasian komissaari Didier Reynders. Tähän Unkarin hallituksen tiedottaja Zoltán Kovács vastasi jo tunnettuun tyyliinsä, eli – kuten 444.hu ironisesti asian ilmaisee, ”pitkään ja asiallisesti kiistäen Brysselistä tulevan kritiikin”, eli: ”EU:n komissaarit valehtelevat, eivät osaa, eivät tiedä mitään, ja valehtelevat, koska Soros”. Tuleeko kenellekään muulle mieleen Trump-trollien ja kumppanien hysteerinen inttäminen ”valtamedian valheista”?

1/2 Again, @verajourova has compromised herself and shown that she is too small for the role of commissioner. When it's about media freedom in Hungary, she knows nothing and is lying b/c she’s on the Soros payroll

— Zoltan Kovacs (@zoltanspox) November 13, 2020

Unkari-päivityksiä: Trump, korona, teatterikorkeakoulu ja tasa-arvo

Viimeksi lupasin jättää Yhdysvaltain presidentinvaalien jälkipyykin ja Valkoisessa talossa kiukkuunsa lohtuhampurilaisia ahmivan (jenkkiläisen mediasyötteeni mukaan jopa siinä määrin, että henkilökunta sytyttelee tuoksukynttilöitä hajuhaittojen lieventämiseksi) Donald Trumpin vähän vähemmälle huomiolle. En kuitenkaan ihan täysin malta irrota tästä teemasta, sillä Facebook muistutti neljän vuoden takaisista tapahtumista. Silloin nimittäin Viktor Orbán tervehti riemuissaan silloisten Yhdysvaltain presidentinvaalien tulosta. Péter Konokin Facebook-kommentti tähän on niin ikimuistoinen, että se sietää tulla käännetyksi kokonaisuudessaan:

”[Trumpin voitto] antaa läntisen maailman muillekin osille mahdollisuuden irrottautua ideologioiden, poliittisen korrektiuden, todellisuudesta vieraantuneen ajattelutavan ja puhetavan vankeudesta, ja palaamme lopultakin todellisuuden maaperälle”, – näin iloitsi Viktor Orbán.
Jospa käännän tämän, sillä se ei ole unkaria.
”Läntisen…” – tunnetta ilmentävä huudahdus. Suunnilleen: ”haista ite, tällä tunkiolla kieun minä!”
”… maailman muillekin osille” – Unkari ja sieltä eteenpäin, sen mukaan kuin Felcsútista [Orbánin kotikylä] näkyy.
”ideologioiden” – kaiken maailman abstrakti lässytys, jossa politiikan käytäntöä yritetään laajemmin kuin kolmella lyhyellä lauseella pakottaa jonkinlaisiin periaatteellisiin puitteisiin. Tyypillistä 1800-1900-luvun romanttista väninää.
”poliittinen korrektius” – se älytön ajatus, että kaikki ovat ihmisiä ja siihen pitäisi suhtautua sen mukaisesti.
”todellisuudesta vieraantuneen ajattelutavan…” – ks. ”ideologioiden”, eli meidän on uskallettava haaveilla suurista asioista, teidän taas pitää hyväksyä se, että jos leipänne on kapea, niin pidätte sitten myös suuren suunne vähän soukemmalla.
”… ja puhetavan” – pillua kouriessa ei sanota kesken kaiken, että ”ekskysee muaa, oi kun sattui ikävä malööri!”
”todellisuuden maaperälle” – fasaanipaistin kanssa pitää olla tryffeleitä, uima-altaassa delfiinejä, puutarhatontun on oltava jättiläismäisen suuri ja perunasopan taas perunasoppaa. Ja muuten turpa tukkoon, syökää mitä annetaan, ja olkaa tyytyväisiä, jos soppaan riittää jokunen laakerinlehti meikäläisen seppeleestä. Tai perunaa, jos niikseen tulee.
”Mahdollisuuksia” en halua edes ruveta pohdiskelemaan. En tykkää Venäjän imperiumin ruletista.

Orbán siis alusta alkaen ihaili Trumpia ja sitä rohkeutta, jolla tämä rakensi omaa vaihtoehtoisille faktoille ja vaihtoehtoiselle moraalille perustuvaa vaihtoehtoista todellisuuttaan. Idolin kaatuminen on ottanut koville. Muiden Euroopan johtajien lähettäessä onnittelujaan Bidenille ja Harrisille Orbán vaikeni pitkään ja esitti omat julkiset onnentoivotuksensa vasta päivää myöhemmin. 24.hu-sivuston haastattelussa entinen, Orbánia edeltäneen siirtymäkauden pääministeri Gordon Bajnai (joka vuonna 2009 tapasi silloisen varapresidentti Bidenin ja kehuu tämän ulkopoliittista tietämystä ja neuvottelutaitoja) arvelee, että Orbánilla on tähän yleisten sympatioiden lisäksi erityisiäkin syitä.

Bajnain mukaan Orbán pani toivonsa siihen sekaannukseen ja hämmennykseen, jota Trumpin toiminta aiheutti kansainvälisissä voimasuhteissa. Tämän hässäkän keskellä Orbán odotti saavansa hääriä idän suunnalla vapaasti Unkarin Nato- ja EU-jäsenyyden suomaa vaikutusvaltaa käytellen, ilman että kukaan vaatisi häntä tilille. Entä miksi Orbán panttasi onnentoivotustaan niin pitkään ja lopultakin onnitteli vain ”menestyksekkäästä kampanjasta”, ei vaalivoiton johdosta? Bajnai vastaa:

”Unkarin etu selvästikin on, että sillä olisi toimivat suhteet USA:han ja sen kulloiseenkin johtajaan. En siis osaa muuta kuin spekuloida: varmaankin hän laskelmoi, että jos Trump voittaa, silloin Orbánin hallituksella on heti uuden kauden alussa suuret sympatiapisteet plakkarissaan. Jos taas Biden voittaa, sillä ei ole niin väliä, Unkarin nykyisellä hallituksella ei kuitenkaan ole juuri mahdollisuuksia luoda hyviä suhteita USA:n uuteen johtoon. Samalla Orbán on pohjustanut sen, että jos Bidenin hallinnolta aikanaan tulee samanlaista kritiikkiä kuin EU:lta keskustajohtoisen korruption ja oikeusvaltion romuttamisen johdosta, silloin hän voi esittää sen omille äänestäjilleen vain uuden presidentin henkilökohtaisena kostona.”

Orbánin linjoilla on edelleen – ”maksimaalisen lojaaliuden” merkeissä, toteaa 444.hu – myös Unkarin valtion yleisradioyhtiö. Tämän aamun ajankohtaislähetyksessä haastateltavana oli hallituksen ikioman ihmisoikeus-ajatuspajan, ”Perusoikeuksien puolesta -keskuksen” (Alapjogokért Központ) edustaja Zoltán Koskovics, jonka mukaan Trump oli neljän vuoden ajan joutunut hoitamaan tehtäväänsä ”jatkuvassa mediavastatuulessa”, hankalammassa asemassa kuin yksikään Yhdysvaltain presidentti ennen häntä.

“Minun nähdäkseni yksikään Amerikan presidentti kautta historian ei ole vielä joutunut työskentelemään näin pahassa vastatuulessa. Olihan toki 1800-luvulla sisällissota, mutta silloin ainakaan Abraham Lincolnin työtä ei haitannut tämä instituutioiden järjestelmä.”

Unkarin yleisradion uutiskanavan sivuilla USA:n presidentinvaali ei vieläkään ole ratkennut, vaan ääntenlaskennan epäselvyyksiä selvitellään ja oikeusjuttujakin on luvassa. Unkarilaiselle yleisölle tarjotaan jopa mahdollisuutta äänestää itse: onko mielestänne Yhdysvaltain vaaleissa tapahtunut väärinkäytöksiä?

***

Samaan aikaan Unkarissa on paljon isompia ongelmia. Koronavirusepidemia raivoaa, ja ilmeisesti pääministeri Orbán samoin kuin rapakontakainen idolinsa on keskittynyt kehumaan saavutuksiaan (vielä lokakuun lopussa tilanne Unkarissa oli hänen mielestään loistava, paljon parempi kuin muissa Euroopan maissa – vaikka hänen mainitsemistaan kuudesta maassa viidessä koronakuolemia oli suhteessa selvästi vähemmän kuin Unkarissa) ja panostanut rajatkiinni-politiikkaan enemmän kuin oikeasti tehokkaisiin torjuntatoimiin. Nyt aletaan olla semmoisissa lukemissa, että terveydenhuoltojärjestelmän rahkeet saattavat tosissaan pettää. Päivittäisten koronakuolemien lukumäärä Unkarissa nousi eilen jälleen 103:een, sairaalahoidossa on koronapotilaita yli kuusituhatta ja hengityskoneessa yli neljäsataa (tehohoidossa olevien määrää ei ole erikseen ilmoitettu), eilen tehdyistä yli 16 000 koronatestistä lähes kolmasosa oli positiivisia, mikä merkitsee, että melkoinen osa tartunnoista jää toteamatta eli taudin leviämistä ei enää pystytä seuraamaan.

Vasta vähän yli viikon kuluttua siitä, kun rajoituksia viimeksi tiukennettiin, Unkari on nyt menossa täyssulkuun. Uudet rajoitukset, joita koskeva poikkeustilamääräys hyväksyttiin parlamentissa tänään, ovat lähes yks-yhteen samat kuin Itävallassa. Ravintolat saavat myydä vain noutoruokaa, ja hotellit (työmatkalaisten majoitusta lukuun ottamatta) menevät kiinni. Maskin käyttö on pakollista julkisissa tiloissa. Yleisötilaisuudet ja joukkueurheilu kielletään (ammattilaiset saavat joukkuehuippu-urheilla suljettujen ovien takana). Teatterit, museot, kuntosalit ja uimahallit suljetaan, lastentarhat ja alakoulut pysyvät vielä auki mutta kaikki korkeammat koulut siirtyvät etäopetukseen. Ulkonaliikkumiskielto kestää iltakahdeksasta aamuviiteen, eikä sen aikana saa mennä ulos lainkaan. (Koiraa toki saa ulkoiluttaa, vakuutti rakastettu pääministerimme eläinrakkaalle kansalleen.)

Täyssulku teki lopun myös Teatteri- ja elokuvakorkeakoulun valtausprotestista. 70 päivän ajan korkeakoulun uutta hallintoa vastaan protestoivat opettajat ja opiskelijat ehtivät pyörittää valtaamissaan tiloissa ”vapaata yliopistoaan”, korostaen, että normaali opetustyö ja opiskelu oli jatkunut koko tämän ajan – huolimatta korkeampien tahojen kiusanteosta, kuten nettiyhteyksien katkaisemisesta tai opettajien Neptun-oikeuksien poistamisesta (Neptun on Unkarin korkeakoulujen yhteinen opetus- ja taloushallintojärjestelmä, jonka kautta hoidetaan esimerkiksi arvosanojen ja tutkintosuoritusten kirjaaminen). Koronasulkutoimien takia valtaus oli nyt pakko lopettaa, mutta opiskelijat vakuuttavat, että vastarinta jatkuu myös etänä. Kysymys ei ole vain teatteri- ja elokuva-alan opiskelijoista, vaan tästä protestista on tullut koko kulttuurielämän ja ylipäätään ajattelevan Unkarin asia. Näin ainakin tekee mieli toivoa, kun tässä muistelee kuvia lokakuisesta kansallispäivän yhteydessä järjestetystä mielenosoituksesta monituhatpäisine kansanjoukkoineen.

Ja kukapa tämän kaiken keskellä jaksaa enää kiinnittää huomiota siihen, että kristillisdemokraattien jättämällä lakialoitteella yritetään ilmeisesti lakkauttaa Unkarin tasa-arvoasioita valvova virasto (Egyenlő Bánásmód Hatóság) ja siirtää sen toiminnat parlamentin nimittämän perusoikeuskomissaarin (ombudsman) alaisiksi. Tai siihen, mikä Unkarin lainsäätäjille tällä hetkellä näyttää olevan ykkösasia, nimittäin uuteen perustuslain muutokseen, jolla pykälän L kohtaan 1 lisätään olennainen täydennys:

Unkari suojelee avioliittoinstituutiota miehen ja naisen välisenä, vapaaehtoisen päätöksen pohjalta syntyneenä yhteiselämän muotona, sekä perhettä kansakunnan säilymisen perustana. Perhesuhteen perustana on avioliitto tai vanhemman ja lapsen välinen suhde. Äiti on nainen, isä on mies.

Kyllä. Tuo viimeinen lause oli aivan pakko lisätä, sillä perinteiset arvot, kuten ”se, että sukupuolia on luotu kaksi”, ovat huolestuttavasti vaarantuneet. Tärkeysjärjestys, tärkeysjärjestys!

Amerikan vaaleista Unkarin arkeen

Olisikohan nyt aika irrottautua Ameriikan uutisvirrasta ja presidenttikamppailusta, jonka seuraaminen on vienyt viime viikkoina aivan kohtuuttomasti aikaa? Eilen illallahan se lopulta saatiin jonkinlaiseen päätökseen, vaikka tietenkin sopii miettiä, mitä kertoo ”läntisen maailman mahtavimman valtion” hallinnon tilasta se, että käsittämättömän mutkikkaan rekisteröitymis-, äänestys- ja ääntenlaskentajärjestelmän jauhettua päiväkausia vaalituloksen julistaminen jää käytännössä suurten mediayhtiöiden tehtäväksi.

Mutta Unkarin media se päät käärii, kuten meillä päin oli tapana sanoa, kun joku ”pisti vielä paremmaksi” etenkin negatiivisessa mielessä. Tältä näytti vielä tänä aamuna valtion yleisradioyhtiön uutiskanavan pääsivu:

Pääuutiseksi on nostettu Budapestin metroasemien remontista syntyneet hankaluudet (pääkaupunkihan on opposition hallinnassa, joten sen johtoa sopii hallituksen uutismedian aina nyppiä). Lisäksi kerrotaan koronaviruksen leviämisestä Euroopassa, Venäjän lokakuun vallankumouksen muistopäivästä (”kommunistit tulivat esiin ja alkoivat murhata”) ja terrorismista Ranskassa (missä ihmisten lisäksi on silvottu myös Neitsyt Marian patsas, yleisessä ”kaulankatkontakiimassa”, heh heh). Kotimaassa puolestaan pääministeri Orbán lupaa koronarokotteen olevan jo näkyvissä. Yhdysvaltain presidentinvaalista on Bidenin kuvan lisäksi kaksi uutisotsikkoa: ”yhdessä Michiganin piirikunnassa Trumpin äänet annettiin Bidenille”, ja ”»riippumaton» [lainausmerkeissä] CNN nimitti Donald Trumpin presidenttikautta kansalliseksi painajaiseksi”.

Unkarin hallitukselle ja sen hallitsemille tiedotusvälineille Bidenin voitto on ollut lähes mahdottoman katkera pala. Ainakin eilen illalla, kun Bidenille ja Harrisille sateli onnitteluja valtioiden päämiehiltä ja johtajilta kautta maailman, myös muista kolmesta Visegrád-maasta, Unkari pysyi hiljaa. Telex-uutissivuston (tuhotun Indexin perillisen) mukaan maan kaikki isommat uutisportaalit kertoivat vaalituloksesta jo kuuteen mennessä Keski-Euroopan aikaa, mutta valtion pääuutiskanavan mukaan Trump oli edelleen taistelemassa vaalivoitostaan vaikka oikeusteitse. Fidesz-puolueen taholta USA:n vaaleja oli kommentoinut vain puolueen tiedotuspäällikkö István Hollik. Facebook-postauksessaan Hollik ei tietenkään onnitellut Bidenia vaan kiitti Trumpia neljästä kuluneesta vuodesta, joiden aikana Yhdysvaltain ja Unkarin suhteet olivat kehittyneet paremmiksi kuin koskaan. Lopuksi Hollik myrkyllisesti ilmoitti toivovansa, että ”Bidenin hallinto ei ideologisin perustein tuhoa tähänastisia saavutuksia. Katsotaan…” Oppositiojohtajat puolestaan ovat jo onnitelleet Bidenia, jolla – kuten Eva S. Balogh blogissaan muistuttaa – on laaja kansainvälinen kokemus ja myös yhteyksiä Unkariin. Bidenin vanhoihin ystäviin ja työtovereihin kuului edesmennyt unkarilaissyntyinen edustajainhuoneen jäsen Tom Lantos, jonka kutsusta aikoinaan Biden ja hänen Jill-vaimonsa lomailivat häämatkallaan Balatonilla vuonna 1977.

Orbánhan on aina fanittanut Trumpia. Kolme vuotta sitten kirjoitin aiheesta, ja jutusta löytyy myös se kuuluisa videopätkä, jossa Trump NATO-kokouksessa törkeästi tuuppaa Montenegron pääministerin tieltään ja Orbánin – joka säteilevin silmin on katsellut ylöspäin itseään paljon pitempää Trumpia – hymy hyytyy niin että aivan sääliksi käy, kun Trump ei välitäkään jatkaa keskustelua hänen kanssaan. Viimevuotisella Valkoisen talon -vierailullaan Orbán sai palkkiokseen Trumpilta kiitoksia ja kehuja. Sittemminkin on annettu ymmärtää, että Orbánin Trump-ihailu ei ole vain yksipuolista kaukorakkautta. Trumpin arvostelijat ovat nostaneet Unkarin esille varoittavana esimerkkinä: Trumpin on väitetty pyrkivän samantapaisen autoritaarisen järjestelmän pystyttämiseen kuin Orbánin Unkarissa jo on.

Kävi Trumpille miten kävi, Orbánilla on tällä hetkellä riittävästi huolia kotirintamallaankin. Ylle kuvakaappaamani valtion uutiskanavan etusivu kertoi koronaviruksesta ikäviä uutisia vain Euroopan ja ulkomaiden kannalta – Italiassa neljä maakuntaa eristyksessä, kautta Euroopan sairaalat täyttyvät, koronapotilaita hoidetaan tilapäissairaaloissa ja poikkeuksellisten apuvoimien kuten sotilaiden avustuksella. Unkarissa sitä vastoin, hallitus vakuuttaa, rokote on tulossa ja tunnelin päässä näkyy jo valoa.

Koronatilanne ei nimittäin ole vaikea vain Italiassa tai Belgiassa, vaikka valtion tv-kanavan uutislähetyksen kartta antaisikin ymmärtää, että Unkari on ongelma-alueen ulkopuolella.

”Eurooppa sulkeutuu. Sulkutoimien tarkoitus on katkaista virusepidemian kiihtyminen.”

Unkarissakin nimittäin määrättiin marraskuun kolmantena voimaan poikkeustila ja joukko uusia rajoituksia. Hallituksen verkkosivustolla kormany.hu julkaistu infografiikka kertoo:

Ulkonaliikkumiskielto on nyt voimassa niin kuin esimerkiksi Itävallassakin, mutta vain keskiyöstä viiteen (tosin Unkarissa, toisin kuin Itävallassa, ei tuona aikana saa mennä myöskään lenkille tai koiraa ulkoiluttamaan). ”Huvittelupaikat”, siis baarit, yökerhot ja bordellit, menevät kiinni, mutta ilmeisesti ruokaravintolat ja kahvilat saavat yhä olla auki. Julkisen liikenteen vuoroja tihennetään tungosten välttämiseksi (järjestelmän arvostelijat kysyvät jo, mistä tähän otetaan kalusto, kun tähänastinenkin ajoneuvokanta on hajoamassa käsiin), pysäköintimaksut poistetaan koko maasta yksityisautoilun helpottamiseksi, yleisötilaisuuksissa on voimassa maskipakko ja istumapaikoista saa täyttää vain joka kolmannen. Rajoitustoimet ovat siis paljon löyhempiä kuin monissa muissa maissa, vaikka koronatilanne on todella ankara.

Sairastuneiden ja kuolleiden määrät ovat viime aikoina olleet jyrkässä nousussa. Päivittäisten koronakuolemien määrä nousi Unkarissa eilen ja toissapäivänä jo yli sadan, kun keväällä pandemian ensimmäisen aallon aikana se oli pahimmillaankin alta kahdenkymmenen. Tänä aamuna uusia koronakuolemia ilmoitettiin 81; näistä useimmat olivat iäkkäitä tai perussairaita, mutta joukossa oli myös yksi perusterve 46-vuotias mies. Kaikkiaan koronaan on kuollut Unkarissa 2438 ihmistä, todettuja tapauksia koko pandemian ajalta on kaikkiaan toistasataatuhatta. Sairaalahoidossa on Unkarissa tällä hetkellä 5803 koronapotilasta, hengityskoneessa näistä 417. Lukemat ovat siis Suomeen verraten moninkertaiset, ja ainakin kuolemien määrällä (suhteessa väkilukuun) mitaten tilanne on Unkarissa myös selvästi pahempi kuin Itävallassa, Kroatiassa tai Slovakiassa (Tšekissä taas näyttää vieläkin pahemmalta). Sairaalat alkavat nyt todellakin olla kapasiteettinsa äärirajoilla – valitettavasti tästä on puhuttu Unkarissa jo niin pitkään (osaksi jopa jo ennen koronapandemian alkua!), että tilanteen kehittymistä pahasta hirvittäväksi ei kohta enää kukaan jaksa noteerata. Ei-kiireelliset leikkaukset on jo määrätty lykättäväksi.

Myös Unkarissa korona on alkanut niittää tuntemattomien eläkemummojen ja -pappojen lisäksi tunnettuja henkilöitä. Torstai-iltana Unkarin mediassa kerrottiin entisen valtiosihteerin, sittemmin pääministerin neuvonantajana toimineen runoilija Géza Szőcsin kuolemasta; aiemmin Szőcsin oli kerrottu sairastuneen koronaan ja joutuneen hengityskoneeseen. Szőcs, josta on kirjoitettu tässäkin blogissa, oli 67-vuotiaana ja pahasti ylipainoisena varmastikin riskiryhmää. Unkarilaisessa mediakuplassani ilmestyneet muistokirjoitukset ovat enimmäkseen korrektisti jättäneet taka-alalle hänen uransa vähemmän kauniit loppuvaiheet Orbánin järjestelmän kulttuuribyrokratian ja -korruption sokkeloissa ja enemmänkin muistelleet hänen aiempia, kiistämättömiä ansioitaan yhtenä Transilvanian unkarinkielisen runouden lupaavimmista nimistä. Alkuviikosta tuli tietoon, että koronaan on sairastunut myös ulkoministeri Péter Szijjártó (tämä ilmeni hänen Kambodžan-matkansa yhteydessä, ja paikallisista poliitikoista monet joutuivat karanteeniin). Szijjártó hoitaa toistaiseksi töitään kotoa käsin, mutta valittelee yskää, lihaskipua ja päänsärkyä.

Nähtäväksi jää, miten Unkari tästä selviää. Välttääkö terveydenhuolto sen totaalisen romahduksen, jota on ennusteltu jo pitkään? Kestääkö talous, jos rajoituksia joudutaan tiukentamaan? Ehtiikö rokote avuksi Euroopasta, Venäjältä tai Kiinasta, niin kuin Orbán yhä uskoo? Tämän rinnalla kaikki pohdiskelut siitä, joudutaanko Trump raahaamaan Valkoisesta talosta käsiraudoissa vai pakkopaidassa, alkavat näin Keski-Euroopasta katsellen tuntua vähemmän olennaisilta.

Edessä Aasia, Itä

Unkari kulkee vääjäämättä omaa illiberaalia tietään, vastoinkäymisistä ja ikävistä uutisista piittaamatta. Ja niitähän on viime aikoina taas seuraamiini oppositiomedioihin ilmestynyt, nostattamaan erinäisiä kitkerän vahingoniloisia keskusteluja.

Aloitetaan suurten transatlanttisten haaveiden kariutumisesta, josta kirjoittaa 444.hu-sivuston pitkän journalismin sarjassa ”tl;dr” Péter Erdélyi. Obaman hallinnon viimeisinä vuosina Unkarin ja USA:n välejä olivat alkaneet kiristää muun muassa Unkarin lähentyminen Venäjään (mm. Paksin ydinvoimalan laajennustilaus lainoituksineen, yleinen Putinin Venäjän ja Erdoğanin Turkin illiberaalien meininkien kehuminen, Venäjä-pakotteiden vastustaminen) sekä korruptioepäilyistä syntynyt konfliktinpoikanen Unkarin vero- ja tullihallituksen kanssa (siitäkin kirjoitin). Sekä Obama että ex-presidentti Clinton paheksuivat julkisesti Unkarin epädemokraattisia ja putinistisia meininkejä, Euroopan-asioista vastaava valtiosihteeri Victoria Nuland nimitti Orbánin illiberaalia systeemiä ”demokratian syöväksi”, ja kun uuden Unkarin-lähettilään nimityksestä keskusteltiin, jopa republikaanien senaattori McCain  innostui  luonnehtimaan Orbánia ”uusfasistiseksi diktaattoriksi”.

Ei siis ihme, jos Orbánin hallinto alkoi toivoa vallan vaihtumista ja presidentti Trumpilta suopeampaa kohtelua. Kun Trump sitten hieman yllättäen todella valittiin, Fidesz-puolueessa ilmeisesti yhä useammat alkoivat tosissaan uskoa, että Orbán oli silkkaa poliittista tarkkanäköisyyttään osannut asettua voittajan puolelle ja saisi kohta tästä palkkionsa. Kohta valintansa jälkeen Trump soittikin Unkariin ja kiitti Orbánia tämän tuesta. Jotkut arvelevat, kirjoittaa Erdélyi, että juuri tämä rohkaisi Orbánia käymään hyökkäykseen Central European Universityä eli ns. Soros-yliopistoa vastaan. (Soroshan oli Yhdysvalloissa demokraattien tärkeä tukija, vaikka syynä CEU:n vastaiseen hyökkäykseen saattoi olla sekin, että pelkät maahanmuuttajat eivät riittäneet viholliskuvaksi.)

Mutta kuinka kävikään? Atlantin takaa on Valkoista taloa myöten tehty selväksi, että USA ei hyväksy CEU:n alasajoa. (Tähän on ainakin se ilmeinen syy, kirjoittaa Erdélyi, että euro-atlanttisia, länsimaisia arvoja välittäviä amerikkalaisia yliopistoja toimii monissa muissakin, strategisesti paljon tärkeämmissä maissa, ja jos USA sallisi CEU:n nujertamisen, se voisi vaikeuttaa myös näiden muiden yliopistojen asemaa. Ja oli presidentti Trump itse asiasta mitä mieltä hyvänsä, yliopistokysymykset eivät välttämättä ikinä päädy hänen pöydälleen vaan niitä hoitaa kokenut ja pätevä virkamiehistö.) Samaan aikaan USA:ssa on tärkeisiin asemiin noussut Venäjään hyvin kriittisesti suhtautuvia henkilöitä, ja Venäjä-sotkuissaan kamppailevan presidentti Trumpin itsensäkin on pakko ottaa entistä tiukempi Venäjä-linja osoittaakseen, ettei ole Putinin taskussa.

Yhdysvaltain Eurooppa-suhteita siis käytännössä rakentavat ihmiset, joita Orbánin venäläisystävällinen politiikka ei erityisemmin miellytä. Edes unkarilaissyntyisen vitéz Sebastian/Sebestyén Gorkan nousu presidentti Trumpin neuvonantajaksi ei välttämättä avaa Orbánille Valkoisen talon ovia. Gorka on tosin kunnon oikeistonationalisti, mutta hänen välinsä Unkarin nykyiseen oikeistojohtoon ovat hieman kireät, ja niitäkin hiertää suhde Venäjään, joka Gorkalle on vain vanhan pahan Neuvostoliiton jatkaja.

Viktor Orbán odottelee yhä turhaan kutsua Valkoiseen taloon. Siellä kyllä vieraili Romanian (!) presidentti jo kesäkuussa, heinäkuun alussa taas Trump kävi Puolassa ja neuvotteli siellä myös Kroatian presidentin kanssa. Oikeastaan olennaisin käy ilmi jo tästä kuuluisasta toukokuun lopulla kuvatusta uutisvideosta, jossa Trump NATO-kokouksessa tuuppaa tieltään Montenegron pääministerin. Alussa näemme Trumpin ja Orbánin saapuvan kuvaan oikealta jutellen jotakin keskenään, ja Orbán on silminnähden onnensa kukkuloilla päästyään puheisiin Amerikan presidentin kanssa. Siinä samassa Trump jättää keskustelukumppaninsa kuin nallin kalliolle, työntää montenegrolaisen tieltään ja astuu kuvan etualalle. Orbán jää pitkän Trumpin taakse ja hänen hymynsä hyytyy niin, että katsojan käy suorastaan sääliksi.

***

Unkarin USA-suhteiden takkuiluun on siis ainakin kolme selvää syytä: Venäjä, Venäjä ja Venäjä. Politico-sivusto kertoi äskettäin, erään nimettömänä pysyttelevän NATO-virkailijan kertomaan viitaten, että Unkari ei enää nauti puolustusjärjestökumppaniensa täyttä luottamusta: unkarilaisille kollegoille ei ilman muuta anneta salaiseksi luokiteltua informaatiota. Ilmeisesti yhä laajemmin pelätään, että Unkarista on tulossa Venäjän portti NATO:n ja EU:n järjestelmiin.

Politicon artikkelissa mainitaan myös täälläkin esillä ollut tietoturvaskandaali: äskettäin toimitetun ns. kansallisen konsultaation (”eikö niin, että Soros ja maahanmuuttajat on pahoja, joohan, joohan?”) nettiversiossa pyörivä venäläinen koodi toimitti vastaajien henkilötiedot suoraan venäläiselle Yandex-palvelimelle. Tietoturvaongelmat muuten jatkuvat: käynnissä olevia uinnin maailmanmestaruuskisoja varten rakennettiin langaton vierailijaverkko, ja aivan kisojen alla alkoi julkisuuteen levitä tieto, jonka mukaan verkon taustalla oleva azerbaidžanilainen (!) yhtiö kerää verkon käyttäjien tietoja hieman epäilyttävällä tavalla. Ministeri János Lázár ei osannut hälventää epäilyksiä mitenkään vaan kehotti kisavieraita varmuuden vuoksi jättämään kännykkänsä kotiin – nyt puolestaan verkkoa pyörittävä unkarilainen yhtiö on vakuuttanut, että azerifirma ei enää ole kuvioissa mukana eikä verkon käyttäjien tietoja kerätä mihinkään. Ketähän tässä uskoisi?

Perin merkillinen on ollut myös viime kuukausina julkisuudessa pyörinyt ns. Magomedin juttu. Sen jälkeen kun pääsiäisenä unkarilainen aktivisti Gergő Komáromy oli töhrinyt neuvostoliittolaisten vapauttajien muistomerkkiä punaisella maalilla täytetyn ilmapallon avulla ja saanut sakkotuomion, häneen otti yhteyttä hieman uhkaavan oloinen tšetšeenimies Magomed Dasajev ja antoi ymmärtää, että Venäjällä ollaan tapahtuneesta hyvin hyvin vihaisia ja Komáromyn pitäisi pyytää anteeksi. Anteeksipyyntö suoritettiinkin ja julkistettiin videolla netissä. Siitä pitäen on Unkarissa ihmetelty, mikä Magomed oikein on miehiään – kansalaisuutta vailla mutta näköjään ongelmattomasti Unkarissa oleskeleva ”liikemies”, jonka monenlaisiin liiketoimiin viranomaiset eivät näköjään halua puuttua ja joka on vihjaillut omaavansa ystäviä korkeilla paikoilla.

Unkari siis jatkaa ”avausta itään”, merkillisine seurannaisilmiöineen. Samaan aikaan unkarilaiset valuvat länteen. Etenkin nuorten ja nuorehkojen koulutettujen ammattilaisten maastapaosta on valitettu jo pitkään. Lääkärien ja sairaanhoitajien osalta aivovuoto on saavuttanut hälyttävät mittasuhteet jo aikoja sitten, mutta viime aikoina on alettu puhua työvoimapulasta monilla muillakin aloilla. Metallialalla tilannetta on koetettu korjata tuomalla maahan työntekijöitä Serbiasta ja Ukrainasta, mutta noloin tuloksin, kertoi RTL-kanavan uutislähetys äskettäin: saatuaan Unkarissa koulutuksen ja paperit nämä metallimiehet olivat muitta mutkitta jatkaneet matkaa läntisemmän Euroopan lihapatojen ääreen. Olisikohan sittenkin kannattanut maahanmuuttajavastaisen propagandan sijasta panostaa edes muutaman koulutuskelpoisen ja työhaluisen pakolaisen sijoittamiseen?