Poliittinen mustekala

Takautuma: Olemme 1970-luvun lopulla, YYA-Suomessa, jossa uudenvuodenpuheet pitää Asavisiossa mustavalkoinen Kekkonen ja radiossa laulaa Agit Prop toveri Viljasesta, jonka ohrana murhasi. Lukion historianopettaja kysyy meiltä, mitä tarkoittaa fasismi, ja vastaa itse: ei nykyään mitään, se on pelkkä poliittinen herja.

Palataan nykyaikaan ja Unkarin tilanteeseen, jossa monet näkevät demokratian olevan kriisissä tai täysin kateissa ja etsivät tälle ilmiölle nimikettä. On puhuttu diktatuurista, bonapartismista, Horthyn, Rákosin ja Kádárin ajoista, pääministeri Orbánia tituleerataan ivallisesti ”Rakkaaksi Johtajaksi” (Kedves Vezető) ja hänen työtovereitaan ”NER-tovereiksi” (NERtárs; NER on Orbánin hallituksen aikoinaan ”äänestyskoppivallankumouksen” jälkeen luoma termi, Nemzeti Együttműködés Rendszere eli ’Kansallisen Yhteistoiminnan Järjestelmä’, ja NERtárs-nimityksen kaikupohjana on tietenkin sosialisminaikainen ”toveri”, elvtárs). Orbán itse sanoi taannoisessa ”Tusványosin puheessaan” suoraan, että hänen päämääränään on ”illiberaali valtio”, jossa kansakunnan yhteys menee yksilön vapauden edelle.

Fasismista ei ole Unkarissa paljoa puhuttu. Tässä Orbán eroaa väitetystä esikuvastaan Putinista, Venäjällähän ”fasismi” on Suuren isänmaallisen sodan ajoista lähtien ollut politiikan käsitteistä ja termeistä kenties keskeisin ja tärkein. (Logiikka menee suunnilleen näin: Hitlerin natsismi hyökkäyssotineen ja teollistettuine joukkomurhineen oli jokseenkin niin lähellä absoluuttista pahaa kuin ihmisten teot yleensä pystyvät olemaan. Me taistelimme voitokkaasti sitä vastaan, joten me edustamme absoluuttista hyvää. Ja koska me edustamme absoluuttista hyvää, jokainen, joka nykyään on meitä vastaan, on fasisti.) Unkarissa ”fasismi” kantaa toisenlaista historian painolastia, jo pelkkä ”fasismista” puhuminen haiskahtaa sosialisminaikaiselta tyhjältä propagandapuheelta. Orbánilla ei myöskään ole rahkeita suurvaltamaiseen sapelinkalisteluun, joten perinteisen fasismin näkyvin ulkoinen tunnus eli militaristinen pullistelu jää väkisinkin pois. Tai toteutuu viattoman operettimaisissa muodoissa, kuten äskettäin upseerivalaan 1930-luvulta palautettu miekan vetäminen esiin ja huuto ”Isänmaan puolesta kuolemaan saakka!”, tai parlamenttitalon uusi vartiokaarti, jolle on erikseen suunniteltu omat univormut ja turisteihin vetoava vahdinvaihtoseremonia.

Unkarin opposition ja ulkomaisten tarkkailijoiden kesken on siis heitelty ilmaan erilaisia termejä oikealta ja vasemmalta. Toisaalta nykyinen meininki on selvästi edustavinaan oikeistokonservatiivista usko ja isänmaa -arvomaailmaa, pääministerin puheissa toistuvat nykyään taukoamatta sekä ”kansakunta”, nemzet, että ”kristilliset arvot”, ja kaikki sosialismiin viittaava symbolinen sisältö on pannassa – äskettäin heitettiin Budapestin Corvinus-yliopiston, entisen Karl Marx -kauppakorkeakoulun, aulasta vihdoinkin ulos siellä vuosikymmeniä istunut Karl Marxin patsas. Toisaalta taas virallisen propagandan ja hallinnon tyyli muistuttaa ikävästi sosialismin aikoja, yhdeksi pääviholliseksi on nostettu kansainvälinen suurpääoma, etenkin pankit, valtio keskittää haltuunsa milloin energiayhtiöt, milloin yksityiset eläkerahastot tai oppikirjojen kustannustoiminnan, ja köyhintä kansaa kosiskellaan ”chavistisin” keinoin eli komentamalla energia- ja kunnallistekniikkafirmat laskemaan hintoja.

Sosiologi Bálint Magyar, aikoinaan sosialistipuolueen tukipuolueena toimineen ”Vapaan demokraattiliiton” (SZDSZ) perustajia ja keskushahmoja, esitti jo viime vuonna toimittamassaan kirjassa Magyar polip: a posztkommunista maffiaállam (’Unkarilainen mustekala: postkommunistinen mafiavaltio’), että Orbánin järjestelmää on turha yrittääkään ymmärtää minkään aatteen tai ideologian pohjalta. Kyseessä on mafialogiikalla toimiva ”perhe”, jossa päämääränä on vain rahan ja vallan kokoaminen perheen käsiin ja yhdistävänä voimana ainoastaan ehdoton lojaalisuus Kummisetää kohtaan. Nyt kirjalle on tulossa jatkoa: artikkelikokoelma Magyar polip 2 julkistetaan näinä päivinä, ja kirjoittajien joukossa on useita uusia nimiä (esimerkiksi tässäkin blogissa esillä ollut historioitsija Krisztián Ungváry).

Kirjan johdosta Bálint Magyar oli itse ATV-kanavan Friderikusz-keskusteluohjelmassa haastateltavana. Ohjelma kannattaa jokaisen unkarintaitoisen katsoa niin kauan kuin se verkosta löytyy. Bálint Magyar on selkeäsanainen ja vakuuttava esiintyjä, ja ohjelmassa kuultiin suoraa puhetta.

Ensinnäkin selväksi tuli tuo jo mainitsemani seikka, että Orbánin järjestelmällä ei varsinaisesti ole omaa aatteellista sisältöä, vaikka sellainen tietenkin voidaan sen päälle liimata – samaan tapaan kuin historiallinen italialainen mafia on käyttänyt hyväkseen paikallispatriotismia, perinteisiä perhearvoja ja katolista uskoa. Hallituksen toimet, vaikka vaikuttaisivatkin jotenkin aatteellisesti tai asiallisesti perustelluilta, eivät ole sitä. Esimerkiksi oppikirjauudistus: yhden ainoan kustantamon tuottamien, valtiollisten oppikirjojen piti olla sekä edullisempia että laadukkaampia. Näinhän ei tietenkään käynyt, vaan kirjojen sisällöstä on löytynyt perin merkillisiä asioita, kirjojen jakelu kouluihin ei ole toiminut kunnolla eikä säästänyt kenenkään rahoja. Mutta vallanpitäjät ovat saaneet ideologiseen kontrolliinsa kirjojen sisällön, ja ennen kaikkea valtiollisen kirjabisneksen kautta tulot ja työpaikat voidaan ohjata sopiville henkilöille.

Poliittiset ja aatteelliset asemat, termit ja luokitukset ovat Magyarin mukaan pelkkää pintakuorrutusta mafian toimintamekanismien yllä. Ykkös-kummisetä Orbánin rinnalla valtakunnan muodollisesti korkea-arvoisimmat miehet, Orbánin vanhat ystävät parlamentin puhemies László Kövér ja presidentti János Áder, on käytännössä nostettu hyllylle pelkkiin seremoniallisiin tehtäviin. Todellista mahtia mafiajärjestelmässä käyttelevät oligarkit eli kummisedän lähipiiriin kuuluvat talouselämän isot kihot, joiden taskuun valtiovalta ohjailee rahavirtoja. Näiden lisäksi on myös ”poligarkkeja” eli poliittisia mahtimiehiä, joilla – päinvastoin kuin oligarkeilla – poliittinen vaikutusvalta on julkista mutta siihen liittyvä taloudellinen mahti piilossa. Ja lisäksi mafiavaltion keskeisiin toimijoihin kuuluu bulvaani, stróman, jollainen on Magyarin mukaan esimerkiksi pääministeri Orbánin kotikylän Felcsútin pormestari, viime vuosina salamannopeasti ja satumaisesti rikastunut kaasuasentaja-yrittäjä Lőrinc Mészáros. Kun Mészárosin nöyryyttä ja kiitollisuutta huokuva olemus nähdään jalkapallokatsomon aitiossa Orbánin vieressä, on ilmeistä, että tässä ei esiinny määrätietoinen menestyjä-miljardööri vaan gazdatiszt, kartanon pehtori, joka tietää hallinnoivansa rikkauksia jonkun toisen puolesta.

Mafiavaltion valta, sekä näkyvä että näkymätön, on tiukasti Kummisedän käsissä, joka tarvittaessa myös epäröimättä ylentää ja alentaa alaisiaan näyttääkseen, kuka on capo di tutti capi. (Tällainen prosessi on parhaillaan käynnissä super-oligarkki Lajos Simicskan suuntaan, joka aikoinaan oli pääministeri Orbánin parhaita ystäviä ja tukijoita ja jonka Közgép-yhtiö voitti useimmat julkisten töiden tarjouskilpailut. Nyt uusi mediaverolaki iskee paitsi ylikansallisen RTL-kanavan myös Simicskan omistaman TV2:n toimintaan, ja hallitusta lähellä oleva Századvég-ajatushautomo julistaa oligarkkien ”vaarantavan demokratian”, vihjaten selvästi Simicskan yhtiöihin.)

Järjestelmällä on oma toimintalogiikkansa; haastattelijan kysymykseen Bálint Magyar vastasi, että mitään ”master planiä” ei ole olemassa, vaan mafiasysteemi toimii omien lainalaisuuksiensa mukaan. (Hieman ihmetyttää, että ilmeistä johtopäätöstä ei puettu sanoiksi: eihän tämmöinen systeemi, jossa yleisesti sovittujen ja yhteisten sääntöjen tilalle ja yläpuolelle nousevat henkilökohtaisten lojaalisuuksien verkostot, ole mitään muuta kuin perinteisen keskieurooppalaisen feodaaliajattelun laajentumaa.) Ja henkilökohtaisten valta- ja lojaalisuussuhteiden dynamiikka toimii joka portaalla, aina közmunkáseihin eli julkisiin töihin työllistettyihin työttömiin saakka. ”Työperustaisessa valtiossahan” ei työttömyyskorvauksia makseta laiskoille, vaan tarkoitus on sijoittaa työttömät – minimaalista korvausta vastaan – erilaisiin julkisen sektorin avustaviin töihin. Työttömällä ei kuitenkaan ole subjektiivista oikeutta tähän, vaan esimerkiksi pienillä paikkakunnilla se, pääseekö työtön köyhä perkaamaan tienvarsilta vesakkoja vai jääkö kotiin näkemään nälkää, riippuu pormestarin mielivallasta eli – niinpä niin, suhteista.

Kaksi tärkeintä johtopäätöstä Magyarin haastattelusta kannattaa erikseen tuoda esiin. Ensinnäkin: Magyar puhui moneen otteeseen kielen merkityksestä. Uusi järjestelmä ei vain luo omaa kieltään, vaan myös sen arvostelijat voivat jäädä kielen, käyttämiensä termien vangeiksi. Jos puhutaan esimerkiksi ”tupakkakioskisuhmuroinnista” (trafikmutyi), ilmiö näyttäytyy yhtenä yksittäisenä epärehellisenä keinotteluoperaationa, ei mafiajärjestelmän luonnollisena toimintatapana. Ja kuten jo monesti on todettu, ”fasismista” tai ”(uus)bolševismista” puhuminen antaa täysin erheellisen kuvan jonkinlaisista ideologisista sisällöistä tai motiiveista – joita mafiavaltiolla ei ole.

Toinen päätelmä on vielä masentavampi. Magyarin käyttämän vertauksen mukaan sairastunut ihminen ensin valittelee kurjuuttaan, sitten hankkii diagnoosin vaivoilleen, ja vasta tämän jälkeen voi alkaa sairauden hoito ja paraneminen. Unkarin poliittinen oppositio on Magyarin mielestä juuttunut ykkösvaiheeseen eli valittamaan ja voihkimaan, pätevää diagnoosia – jota Magyarin toimittamat mustekalakirjat siis yrittävät tarjota – ei vielä ole otettu vastaan, puhumattakaan siitä, että Unkarin yhteiskuntaa voitaisiin lähteä parantamaan ja korjaamaan. Ikävältä näyttää.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: