Tyylissä pysytään

Olen tässä viime aikoina monesti miettinyt, miksi tämä blogi on mennyt Unkarin poliittisen nykymenon nälvimiseksi. Tärkein syy on tietenkin se, että ihan oikeasti tuohdun, kun seuraan verkossa unkarilaisten ystävieni, tuttavieni ja muuten vain arvostamieni fiksujen ihmisten kommentteja, joiden sävy vaihtelee kepeästä sarkasmista epätoivoiseen raivoon (”keskellä Eurooppaa on syntymässä fasistinen järjestelmä”, sanoi unkarilainen ystäväni, ”eikä kukaan tee mitään”). Samaan aikaan Suomenkin viestimet tuntuvat unohtaneen Unkarin tykkänään, tai sitten tarttuvat – kuten YLEn uutislähetys muutama päivä sitten – siihen ainoaan, sinänsä toki ihan todelliseen ongelmaan, joka tuntuu ylittävän länsieurooppalaiset ja jenkkiläiset uutiskynnykset, eli antisemitismin nousuun.

Kuitenkin muitakin aiheita olisi yllin kyllin. Antisemitismin ohella voisi ottaa esille vaikkapa romanien syrjinnän. Juuri näinä päivinä on nähty oikeudenkäynti, jossa muutamien vuosien takaisista romanien murhista (mm. Tatárszentgyörgyn tapaus, jossa murhaajat ampuivat talostaan pakenevan isän ja hänen viisivuotiaan poikansa) langetettiin useita elinkautistuomioita. Tämä on otettu julkisuudessa tyytyväisyydellä vastaan, mutta perusongelma – romanien köyhyys ja syrjäytyminen, tästä nouseva rikollisuus ja ennakkoluulot – ei yhdellä tuomiolla korjaudu. Samaan aikaan Ózdissa Slovakian rajalla, ennätyshelteiden paahtaessa koko maata, kaupunginhallitus sulki mustalaisslummin julkiset vesipostit, joista asukkaat ovat kantaneet vetensä – ”etteivät mustalaiset pääsisi tuhlaamaan vettä”. (Kaupungin vesihuollon parantamiseen saadut EU-tuet on ilmeisesti käytetty puistojen kasteluun, vihjaa Tamás Gomperz häijyssä kolumnissaan.)

Ja jos oikeuslaitoksen ja laillisuuden tilan analysoiminen on liian hankalaa, joku voisi kirjoittaa vaikkapa taloustilanteesta, maan köyhtymisestä (neljä miljoonaa kymmenestä miljoonasta asukkaasta sinnittelee toimeentulorajalla), koulutusjärjestelmän ja kulttuurin tilasta, nuorten ja yritteliäiden ihmisten paosta ulkomaille, tai edes Fidesz-valtapuolueen ympärillä rehottavasta korruptiosta ja kleptokratiasta. Pääministeri Orbán on kaivosmiehen poika, varsin vaatimattomista oloista, ja poliittinen broileri, joka siirtyi opiskelijapolitiikasta suoraan poliittiseen elämään, toimimatta missään vaiheessa liike-elämässä. Jollakin ihmeen tavalla Orbánin perhe on kuitenkin viime vuosien aikana noussut yhdeksi Unkarin rikkaimmista, ja monet uskovat Viktor Orbánin itse asiassa omistavan bulvaanien kautta vielä paljon enemmän kuin julkisuuteen on tullut.

Kun en ole oikeusoppinut enkä taloustieteilijä, minun on vaikea kovin syvällisesti eritellä Unkarin talouden ja politiikan tilaa. Mutta sitä voin ainakin ihmetellä, miten röyhkeän tökerösti kaikki ilmenee nykyisten vallanpitäjien valitsemassa viestintätyylissä. Unkarin hallituksen julkinen imago, se kuva, jonka se antaa itsestään, vallanpitäjien julkinen sanoma on pelottavan, brutaalin, groteskin johdonmukainen kaikilla rintamilla: järkiperäisyyttä, älyyn ja päättelyyn vetoamista, kauneutta ja hienostuneisuutta kartetaan kuin ruttoa. Tilalla on propagandalauseita, jotka vetoavat tunteisiin (Magyarország nem hagyja magát – suomeksi jotain sen tapaista kuin ”Unkari ei anna periksi”, ”Unkari ei anna kohdella itseään näin”) tai jotka ovat joko täysin järjenvastaisia tai mahdottomia arvioida millään kriteereillä (Magyarország jobban teljesít ‘Unkari suorittaa paremmin’ – suorittaa mitä? paremmin kuin mikä tai kuka? millä mittapuulla?). Hallitus selvästikin viittaa kintaalla sille, mitä ”paremmat” ihmiset (koulutetummat, maailmaa nähneet, ulkomaalaiset) sanovat, miltä kaupunkikuva näyttää, ja mitä Unkarista ajattelevat ne, jotka haluavat tai osaavat verrata sitä johonkin muuhun. Tuloksena on loputon groteskin, tahattoman huumorin näyttely, joka nykyään Internetin välityksellä leviää koko maailman riemuksi.

Kenties komeimman ja johdonmukaisimman esimerkin tarjoaa tässäkin blogissa jo esillä ollut trafikmutyi, tupakkakioskisuhmurointi. (Trafik on Itävallassa ja Unkarissa perinteinen tupakkakaupan nimitys: tyypillinen Trafik on pieni, tunkkainen myymälä, josta saa tupakkatuotteiden lisäksi lehtiä, arpoja ja kenties julkisen liikenteen matkalippuja.) Fidesz-puolueen parlamentissa pyörittämä lainsäädäntämylly monopolisoi tupakkatuotteiden myynnin valtiolle. ”Kansallisen tupakkakaupan” (nemzeti dohánybolt) pito-oikeuksia piti erikseen hakea, ja kuinka ollakaan, niitä ilmeisesti myönnettiin – perustein, joita ei koskaan kunnolla tuotu julkisuuteen – lähinnä Fidesz-puoluetta lähellä oleville henkilöille ja näiden omaisille. Paljon vähemmän, jos mitään, painoi se, oliko hakijoilla ammattitaitoa tai kokemusta tupakanmyynnistä tai kaupan alalta ylipäätään. Lupien myöntäjät eivät myöskään juuri näytä kiinnittäneen huomiota tupakanmyyntipisteiden alueelliseen kattavuuteen; maassa, jossa savukkeita poltetaan päätä kohti yli kaksi kertaa niin paljon kuin Suomessa, on kokonaisia taajamia jäänyt ilman tupakanmyyntiä, jossakin taas voi olla useita myymälöitä vieri vieressä. Groteskein verkossa kiertävistä esimerkeistä lienee Szalkszentmárton-nimisestä kylästä. Sinne myönnettiin tupakkakioskinpito-oikeuksia kahdelle yrittäjälle – nämä sattuvat olemaan naimisissa keskenään, joten tupakkakaupat ilmeisesti perustettiin heidän yhteiseen taloonsa:

”Hei kulta, jokos pistetään laput luukuille? Mitenkäs sinun liikevaihtosi tänään?”

Runsaasti reaktioita on muutenkin kirvoittanut ”kansallisten tupakkakauppojen” ulkoasu ja graafinen ilme. Magyar Narancs -lehden verkkosivuilla Dávid Lendvai esittää murskaavan analyysin tupakkakauppojen virallisista liikekilvistä, jotka ”näyttävät siltä, kuin joku olisi ne puolessa tunnissa paiskannut kasaan Corel Draw’lla”. Paskanruskea pohjaväri ei mitenkään ihanteellisesti sovi yhteen pakollisten puna-valko-vihreiden kansallisvärien kanssa, ja virallisena kirjasintyylinä (yksi ainoa kirjasinlaji ilman erillistä leipätekstifonttia!) on kaksikymmenluvun tyyliä imitoiva kömpelö ilmaisjakelufontti ”Anchor Jack”. Ilmeisesti mainoskielto- ja nuorisonsuojelusyistä tupakkamyymälöiden ikkunat on mustattu tai peitetty, joten niissä työskentelevien olo on ankea ja turvaton (kadulta ei näe, onko joku parhaillaan ryöstämässä putiikkia).

Eikä tässä kyllin. Unkarin kieltä taitamattoman ulkomaalaisen on mahdotonta ymmärtää, mitä myydään liikkeessä, jonka julkisivussa lukee pelkästään Nemzeti dohánybolt; peitetyistä ikkunoista ja rengastetusta 18-kieltomerkistä monet turistit ovat kuulemma päätelleet, että kyseessä on seksitarvikekauppa. Tätä ongelmaa on jossain yritetty ratkaista ”käännöksellä” trafic, joka Itävaltaa kauempaa tuleville tuskin sanoo mitään. (Ellei sitten assosioidu noiden K-18-yhteyksien kautta ihmiskauppaan, trafficking.) Huikein esimerkki löytyi kuitenkin äskettäin Budapestin Óbudasta, mistä Index-sivuston lukija oli bongannut tämmöisen ”englanninkielisen” opastuksen mahdollisille alaikäisille asiakkaille:

Tästä kaikesta voisi tehdä kaksi päätelmää. Ensinnäkin: groteskiin ja avotökeröön, tietämättömyyttä ja taitamattomuutta huokuvaan julkisuuskuvaan ja propagandaan on paljon helpompi puuttua kuin sen takana pyöriviin todellisiin vääryyksiin ja kauheuksiin. Koirat saavat haukkua tupakkakioskien kamalaa graafista ilmettä ja kylttien typeriä käännösvirheitä vaikka kaiken päivää, mutta tupakkaoligarkkien karavaani kulkee, eikä kohta kukaan enää muista esimerkiksi ”tupakkakioskiuhrien” (trafikkárosultak) ryhmää eli niitä pikkukauppiaita ja kioskinpitäjiä, jotka tupakanmyynnin monopolisoinnin yhteydessä menettivät toimeentulonsa.

Toinen päätelmä on lohdullisempi. Entisinä aikoina ihmettelin, miten varman tuntuisesti monet reaalisosialismissa elävät ystäväni ja tuttavani jakoivat ihmisiä vuohiin ja lampaisiin. Itse olin moniarvoisen länsimaailman kasvattina tottunut ajattelemaan, että asiat ovat monimutkaisia ja jokaisessa ihmisessä on hyvää ja pahaa, mutta rautaesiripun takana eläville tuntui monesti olevan aivan itsestäänselvää, että poliittinen ”vakaumus” eli suhtautuminen systeemiin oli suorassa yhteydessä ihmisen älyyn, ammattitaitoon ja moraaliseen ryhtiin. Unkarin nykymenoa katsellessa alan hiljakseen miettiä, että tässä voi sittenkin olla jotain perää. Totalitaarinen valtajärjestelmä, systeemi, jossa kaikki on valjastettu palvelemaan tietyn klikin vallassa pysymistä ja mukavaa elämää, tunkeutuu kaikkialle, hapattaa kaiken – ja nimenomaan nostaa kaikkialta esille huonoimmat puolet, oli sitten kysymys estetiikasta, moraalista, tieteestä tai taloudesta. Tämä tekee tällaisessa järjestelmässä elämisestä ellei mukavampaa niin ainakin tietyssä mielessä moraalisesti selkeämpää. Miten se ennen vanhaan sanottiinkaan: on helppoa olla puhdas ja aatteellinen, kun ympäristö on ahdas ja puutteellinen…

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: