Naisten päivä, siis perhearvojen

maaliskuu 8, 2017

Hyvää pian päättyvää naistenpäivää, arvoisat mies- ja naisoletetut ynnä muut lukijani!

Se on siis tämä alun perin lähinnä sosialistisessa maailmassa juhlittu päivä, joka entisellä Venäjänmaalla oli perinyt vanhoja naistenpraasnikan piirteitä – monilla Venäjän paikkakunnillahan oli aikoinaan tunnettu tämmöinen, jonkin ortodoksisen juhlapyhän yhteydessä vietetty ”väärän kuninkaan (tai kuningattaren) päivä”, jolloin osat vaihtuivat ja naiset saivat kerrankin rauhassa ryypätä ja riehua, jopa ahdistella miehiä tai tapella. (Minkä jälkeen tietenkin kaikki helpotuksesta huokaisten palasivat tavalliseen arkimeininkiin.) Neuvostoliitossa naistenpäivää vietettiin samoin asiaankuuluvin menoin. (Virossa kerrotaan tarinaa – ilmeisesti paikkaansapitämätöntä – siitä, miten Tallinnaa 9.3.1944 pommitti naistenpäiväjuhlan jäljiltä yhä pahaa krapulaa poteva Neuvostoliiton ilmavoimien naisyksikkö, katastrofaalisin seurauksin.) Toki olennaista oli, että naistenpäivän johdosta saivat jo työpäivän alusta alkaen juopotella myös (tai etenkin) miehet…

Myös Neuvostoliiton satelliittimaissa naistenpäivän juhlintaa yritettiin istuttaa perinnekalenteriin, mutta kovin syvälle keskieurooppalaiseen kulttuurimaisemaan se ei juurtunut. Nykyään Unkarissa vietetään naistenpäivää lähinnä kansainvälisen feminismin ja tasa-arvotaistelun nimissä, sikäli kuin vietetään. Useimmille päivä kai merkitsee muutamaa kohteliaisuusfraasia ja kukkasta, jos sitäkään.

nonap

Sillä aikaa kun äitisi tiskaa, kipaisepa sinä ostamassa sille naistenpäiväkukat.

Tänä vuonna Unkarin hallitus kuitenkin pläjäytti julkisuuteen semmoisen naistenpäivätervehdyksen, että siihen on pakko jotenkin reagoida. Jo ennenkin on tiedetty, mitä mieltä Unkarin korkeimmilla poliittisilla portailla ollaan naisten asemasta ja tehtävästä yhteiskunnassa, ja äskettäin nähtiin perin riemastuttavia reaktioita ELTE-yliopistossa käynnistyvään sukupuolentutkimuksen maisteriohjelmaan. Valtiosihteeri Bence Rétvári julkitoi jo tuolloin painokkaat dubionsa: hänen mielestään näin ”ilmeisen ja avoimen vähäisillä opiskelijamäärillä käynnistyvä oppiaine” ei ole taloudellisesti kannattava, vie voimavaroja yliopiston muilta ohjelmilta eikä palvele yhteiskunnan ja työmarkkinoiden etua, niin kuin yliopistolta tulisi odottaa. (Tähän joku koiranleuka jo ehti muistuttamaan, että Rétvári itse on juristintutkinnon suoritettuaan toiminut vain muutaman vuoden ”oikeissa” töissä ennen politiikkaan siirtymistään eikä luultavasti ymmärrä työmarkkinoista enempää kuin sika hopealusikasta.) Viestinsä lopuksi Rétvári lataa, että

yliopiston oppiaineiden pitää rakentua tieteelliselle pohjalle. Gender – samoin kuin marxismi-leninismi – on ennemmin ideologiaa kuin tiedettä, ja siksi on epävarmaa, saavutetaanko tällä yliopistollisen opetuksen taso. Oppiaineen sisältö on vastoin kaikkea sitä, mitä hallituksen arvomaailma näkee ihmisessä.

Siis hetkinen. Ensinnäkin kaikki sukupuolentutkimusta opettavat länsimaiden yliopistot ovat jonkin oudon epätieteellisen ideologiaharhan vallassa eivätkä näe sitä ilmeistä tosiseikkaa, että pojat ovat poikia ja tytöt tyttöjä eikä siinä ole sen kummempaa tutkimista. Ja toiseksi – siis eikun hupsistaheijaa, unohtakaa tämä tieteellisyysjuttu, eihän oikeasti tärkeää olekaan tiede vaan ”hallituksen arvomaailma” (siis sittenkin ”ideologia”?), johon kuuluu perinteinen näkemys sukupuolirooleista.

Mutta ei tässä logiikan riemuvoitossa vielä kaikki. Tänään julkistettiin varsinainen naistenpäivätervehdys: inhimillisten voimavarojen (= opetus-, kulttuuri-, sosiaali- ja terveysasioiden) ministeriön superministeri Zoltán Balog julisti, että yhteiskunnallista sukupuolta ei ole, ja hallituksen toimesta näitä asioita ruvetaan tutkimaan aivan eri tavalla… Näin siis Unkarin hallituksen verkkosivuilla julkistettu uutinen:

Ihmiset syntyvät miehiksi ja naisiksi, siksi hallitus sanoo ”ei” sosiaalisille sukupuolille [= ”genderiä” ei ole olemassa] mutta ”kyllä” muuttuville yhteiskunnallisille rooleille, sanoi inhimillisten voimavarojen ministeri keskiviikkona Budapestissa.

Mindennapok Női Szemmel (Nőiszem, ‘Arki naisen silmin’) -yhdistyksen sekä Unkarin Naisten Unionin [ministeriöiden ym. tukema ”kansalaisjärjestö”, jonka tehtävänä näyttäisi olevan perinteisten perhearvojen ohella elintarvikealan (nais)tuottajien ja yritysten tukeminen] naistenpäiväkonferenssissa ”Naisen sielu – elän naisen elämää” ministeri Zoltán Balog ilmoitti, että syksyllä käynnistyy Budapestin Corvinus-yliopistossa perhetieteen (családtudomány) maisterikoulutus.

Ministeri julisti, että hallitus haluaa antaa naisille kaiken tukensa ja taata heille valinnanvapauden, niin etteivät perinteisen perheenäidin roolin valitsevat eivätkä äitiyden ohella työhön kaipaavat naiset tuntisi itseään ”häviäjiksi”.

Perhetiede???  Niinhän se menee, että piru on ajettava ulos belsebuubin avulla ja pelkästään ideologiaan nojaava gender-näennäistiede karkotettava yliopistoista perhearvoaatteen voimin, siis tuota, -tieteen. Valitettavasti, kommentoi ilkeä 444.hu-sivusto, Zoltán Balogin puheesta ei käynyt ilmi, mihin työmarkkinoiden vaatimuksiin perhetieteen maisteriohjelman on tarkoitus vastata. (Ja hiukan tässä sivusta ihmettelee, mihin jäi yliopistojen autonomia: uuden oppiaineen käynnistäminen vaatii normaalisti melkoisen tiukan akkreditaatiomenettelyn tieteellisine ja taloudellisine syyneineen. Nyt hallitus vain napsauttaa sormiaan ja simsalabim, meillä on uusi tieteenala!)

Päivän päätteeksi suosittelen etenkin unkarintaitoisille vielä hörhöoikeistolaisen EchoTV-kanavan uutislähetystä aiheesta. Tässä uutisvideopätkässä kerrotaan ensin hieman epäluuloiseen sävyyn kansainvälisen (György Sorosin perustaman, se pitää tietenkin mainita) Central European Universityn sekä ELTEn gender-ohjelmista, mutta todellinen hauskuus alkaa noin kohdassa 1’08”.

medve

”Genderiä on 1970-luvulta lähtien radikaalifeministinen liike yhdessä kansainvälisten homo- ja lesbojärjestöjen kanssa tehnyt tunnetuksi, levittäen sitä käsitystä, että ei ole kahta sukupuolta, vaan useampia, sen mukaan, mikä on ihmisen seksuaalinen suuntautuminen.”

Pride-kulkueen iloisista karhumiehistä leikataan suoraan (hih hih) hämärässä juhlasalissa saarnaavaan kuikelomaiseen ministeri Balogiin. Ministerin ylempänä siteerattujen sanojen lisäksi saamme kuulla uutistoimittajan suusta, että Corvinus-yliopistossa käynnistyvä perhetieteen maisteriohjelma on nimenomaan hallituksen protesti gender-opetusta vastaan. Ja lopuksi ministeri Balog kertoo, mikä on asioiden oikea laita:

Miten hyvä, että nyt olemme Tiedeakatemian tiloissa. Tämä on asian arvolle sopiva paikka. Sitä vastoin meille usein syötetään sellaisia vääriä faktoja ja asenteita, jotka meidän tulee torjua. Me torjumme, öö, sosiaalisista sukupuolista luodut, öö, käsitykset ja tutkimme yhteiskunnallisia rooleja. Tätä varten on perhetutkimus, tai, sanokaamme, perhetieteet (családtudományok).

Lopuksi kuulemme vielä, että uutistoimittaja on yrittänyt tavoittaa ELTE-yliopiston gender-opintojen vastuuhenkilöitä saadakseen kuulla, paljonko uusia opiskelijoita on ilmoittautunut. (Hetkinen. Ensi syksynähän niiden vasta piti alkaa?) ”Lähetyksemme alkuun mennessä emme ole saaneet vastausta.” Hähää, vaviskaa, kaikki te nahkabikineissä pridemarssivat transut – kukapa teidän rappio-gender-opinnoistanne olisi kiinnostunut, kun voi opiskella rakentavia perhearvoja? Eikö niin?

Tähän loppuun voisi vielä lisätä kunnon naistenpäivätervehdykseksi kuvan Unkarin hallituksesta, jossa ei tällä hetkellä ole ainuttakaan naista. Mutta ehkäpä asia on tullut jo selväksi.

Mainokset

Laulumme soi!

elokuu 17, 2016

Kitschin, imelän mauttomuuden yhteyttä poliittiseen populismiin ja naiiviin nationalismiin olen tässä pohtinut ennenkin. Esimerkkejä löytyy Unkarista runsain mitoin, patsaiden ja muistomerkkien lisäksi myös musiikin saralta. Kolme vuotta sitten runsaasti irvailua nostatti valtion tilaustyö, pirtsakka renkutus Uneksin aprikoosipuusta, jonka alla kaikki tanssivat. Se oli tarkoitettu laulettavaksi Trianonin rauhansopimuksen muistopäivänä eli Kansallisen yhteyden päivänä, luomaan ylirajaiseen unkarilaisten kansakuntaan uutta yhteishenkeä. Virallisella videolla laulaa useita tunnettuja pop-nimiä ja koko Unkarin radion kirkassilmäinen lapsikuoro, sooloja tempaisevat sekä kileä-ääninen etnolaulaja että jazzahtava saksofonisti, hilpeän sävelmän ja tanssipoprytmin on tarkoitus tarttua jokaisen korvaan – ja musiikillisen sillisalaattivaikutelman kruunaa vaivaannuttavan naiivi teksti. Aprikoosipuulaulu sai valtakunnan irvileuat kimppuunsa ja vaipui kiivaan someloukutuksen jälkeen armeliaaseen unohdukseen. Vielä nopeammin lienee unohdettu Örökségünk ’Perintömme’, samantapainen ja samaan tarkoitukseen kehitetty etnopopahtava teos, josta kirjoitin tammikuussa.

Mutta ei kahta kolmannetta. Syksyllä on tulossa suuri ja isänmaallisiin tunteisiin vetoava merkkipäivä, kun vuoden 1956 kansannousun 60-vuotismuistoa juhlitaan. Ja tietenkin taas tarvitaan estetiikaltaan syviin riveihin uppoava musiikillinen muistomerkki. Tehtävään palkattiin Desmond Child -niminen amerikkalainen lauluntekijä, joka on näköjään tuottanut tai säveltänyt lukuisia maailmankuulujen esittäjien levyjä ja kappaleita, Alice Cooperista Aerosmithiin, The Rasmukseen tai Bonnie Tyleriin. Jossakin näin väitettävän, että Bon Jovin menestys olisi nimenomaan Childin ansiota, mutta koska en ymmärrä Bon Jovista tai muistakaan näistä artisteista ja heidän ns. biiseistään enempää kuin sika hopealusikasta, en lupaa mennä tästä takuuseen.

No, joka tapauksessa tämä Child ei ole vain amerikkalainen megahittimaakari vaan nyttemmin myös Unkarin kansalainen. Kuten unkarinkielinen Wikipedia kertoo, hän syntyi 1953 Miamissa unkarilaisen paroni Sándor Márfyn ja kuubalaissyntyisen laulajattaren poikana ja sai helmikuussa 2016 Unkarin kansalaisuuden. Tämä jälkimmäinen seikka saattoi ehkä liittyä juuri tähän tilaustyöhön, joka eilen on julkistettu verkossa koko maailman kuultavaksi. Kas tässä: Egy szabad országért, ’Vapaan maan puolesta’. Tekstin on kirjoittanut Tamás Orbán -niminen kokenut iskelmäsanoittaja, joka tiettävästi ei ole sukua pääministerille.

(Päivitys: Uuden pophymnin YouTube-video ei ehtinyt pitkään olla verkossa, kun jo kommentointimahdollisuus poistettiin. Nyt koko video on poistettu näkyvistä. Alkuperäisen, still-kuvilla kuvitetun tilalla on nyt livekuvaa sisältävä ”koko jengillä oli studiossa NIIN hauskaa” -videokooste, jossa Mária Schmidt välähtää vain kerran pari. Heti sen perään YouTube tarjoaa ”Apa zenél” -nimimerkin pitemmän version ”Unkari haisee kalalta”, joka sekä tekstillisesti, musiikillisesti että visuaalisesti on itkettävän mainio parodia koko tästä laskelmoivasta pop-estetiikasta, suosittelen kaikille unkarintaitoisille!)

Joko kuuntelitte? Huh. Löytyy tunteen paloa, löytyy parhaimmillaan abbamaista vakuuttavaa naiiviutta, löytyy Les Misérables -henkistä joukkopaatosta, kun kaikki projektiin värvätyt ilmeisesti varsin tunnetut unkarilaisen pop-skenen nimet pannaan laulamaan yhdessä ja vielä melkoinen taustakuoro tukenaan. Mutta erittäin mielenkiintoinen on myös tämä esittelyvideo, jossa laulua kuvitetaan sen purkittamisesta otetuilla still-kuvilla. Niistä erittäin monessa nimittäin hymyilee tällainen valkoiseen jakkupukuun tälläytynyt rouva:

Näyttökuva 2016-08-17 kello 10.27.57

Vaaleatukkainen leidi, joka yllä seisoo flyygeliä soittavan Childin takana, ei ole muusikko eikä lauluntekijä, ei edes tuottaja tai taidebyrokraatti. Hän on Mária Schmidt, Budapestin Terror Háza -diktatuurimuseon johtaja ja katolisen Péter Pázmány -yliopiston historian professori, jonka toiminnasta Viktor Orbánin ja hänen järjestelmänsä hovihistorioitsijana sekä Unkarin holokaustin muistovuoden vähän epäonnisena suunnittelijana on Éva S. Balogh kirjoittanut ansiokkaasti blogissaan (esimerkiksi täällä). Ilmeisesti hänen koordinoitavakseen on annettu myös vuoden 1956 kansannousun muistojuhlallisuudet. Ja hänen silmäänpistävällä esillepanollaan tässä esittelyvideossa tehdään myös selväksi, kenen käsissä vuoden 1956 tapahtumien tulkinta on oleva. Tähän varmaan palaan vielä tuonnempana.

Uutta laulua mainostamaan on julkistettu myös videopätkä, jossa muutamat merkkihenkilöt kertovat teoksen synnystä ja taustasta. Kahden laulussa esiintyvän muusikon lisäksi pitkä puheenvuoro on annettu inhimillisten voimavarojen ministerille Zoltán Balogille. Puheenvuorossaan Balog ylistelee Desmond Childin ansioita ja hehkuttaa, miten hienoa on, kun mies on löytänyt unkarilaiset juurensa, yhteyden Unkarin kansakuntaan, ja tajunnut sen, mikä ilmeisesti tällä laululla yritetään tehdä kaikille selväksi: vuoden 1956 tapahtumat kuuluvat myös minulle, niillä on merkitystä minun elämälleni.

 

No juu. Nähtäväksi jää, mikä laulun todellinen vastaanotto on oleva. Yksi ongelma tulee selväksi jo ensikuuntelemalla: kun joukko viihdelaulajia pannaan vetämään kuorossa, erilaiset äänenmuodostukset ja artikulaatiot (sekä korkea ääniala) sotkevat niin, että tekstistä on paikoin mahdotonta saada selvää (enkä vielä löytänyt sitä auki kirjoitettuna mistään). Tässäkin blogissa jo esillä ollut, taiteilijanimeä Apa zenél käyttävä lauluntekijä puuttui tähän pikaiskussaan (pahoittelen, en vieläkään osaa upottaa coubeja). Oikeasti kertosäkeessä ilmeisesti lauletaan Magyarország, halld szavunk (‘Unkari, kuule sanamme’), mutta mitähän sen jälkeen mahtaa tulla? Nähtyäni tämän vaihtoehtoisen villirubiinitulkinnan en enää pysty kuulemaan tekstiä mitenkään muuten: Magyarország halszagú, hányatsz és mész (‘Unkari haisee kalalta, oksetat ja lähdet’)…

Yksi mielenkiintoinen yksityiskohta vielä. Englanninkielisestä Wikipediasta huomasin, että Desmond Child on avioliitossa Curtis Shaw -nimisen kaverin kanssa. Pariskunnalla on kaksi lasta, sijaisäidin synnyttämät kaksospojat Roman ja Nyro, ja heidän kamppailustaan sateenkaarivanhempien oikeudesta perheeseen on kuulemma tehty Amerikassa dokumentti. Rupesin oitis miettimään, miten hienoa olisi, jos lokakuussa, kun ”Vapaan maan puolesta” virallisesti juhlaesitetään vuoden 1956 muistojuhlissa, jossakin kutsuvierasaitiossa Desmond Childin rinnalla seisoisivat myös Curtis ja pojat. Ja vielä hauskempaa, jos samassa aitiossa heidän rinnallaan pönöttäisi myös ministeri Balog, joka vuosi sitten Lontoossa vierailuluentoa pitäessään ilmoitti, että Unkarin perustuslaki toki tunnustaa HLBT-ihmisten ihmisarvon ja oikeuden rekisteröityyn parisuhteeseen, mutta tällaista suhdetta ei silti voi rinnastaa avioliittoon, joka perustuslain mukaan on vain miehen ja naisen välinen, eikä HLBT-pariskunnalla tule olla oikeutta adoptoida lapsia.

Vuoden 1956 kuusikymmenvuotismuiston tiimoilta tulemme varmaan vielä näkemään yhtä ja toista. Pysykäähän kanavalla!

***

Päivitys: 444.hu-sivuston tutkivat journalistit juuri totesivat, että ”Vapaan maan puolesta” ei ole uusi sävellys. Desmond Child on, kuten entisaikojen suuret säveltäjät, kierrättänyt varhaisempaa tuotantoaan, ja tämä mahtipontinen teos on itse asiassa jokseenkin yks-yhteen sama kuin vuonna 2007 Miamin yliopiston urheilujoukkueiden saavutuksia juhlistamaan sävelletty ”In the steps of champions”.

444.hu:n toimittajat soittivat myös itselleen Mária Schmidtille selvittääkseen, tiesikö tämä vuoden 1956 muistoteoksen kulkevan amerikkalaisten yliopistourheilijoiden jäljissä. Schmidt katkaisi puhelun heti kuullessaan, keneltä soitto tuli. Jonkinasteisen metelin tästä kuitenkin uskoisi nousevan. Jäämme seuraamaan.

 

 


Opettajien kapina

helmikuu 7, 2016

Unkarin pääministeri ei puhu kansalle vain erityisten kriisien aikaan tai ikävien toimenpiteiden edellä vaan säännöllisesti valtion yleisradion ykköskanavalla joka toinen perjantai. Viime perjantaina puheenaiheena oli viime aikojen kipupiste: koulu.

Unkarin koulujen tilanne on näiden blogahdusteni kestoaiheita. Ongelmia on kuvailtu moneen otteeseen: autoritaarinen, tottelemista ja ulkoa opettelemista korostava perinne, huonosti ja kunnianhimottomasti hoidettu opettajankoulutus sekä surkea palkkaus, joiden ansiosta opettajiksi ei todellakaan päädy lahjakkain tai soveltuvin osa väestöstä. Tähän kun lisätään vielä viime vuosien yritykset keskittää koulujärjestelmän hallintovalta ja siihen liittyvät bisnekset kuten koulukirjojen kustantaminen yksiin, hallitusta lähellä oleviin käsiin, niin tilanne alkaa olla kestämätön. Valtion uusissa oppikirjoissa, joita opettajat eivät enää voi valita samalla tavalla vapaasti kuin ennen, korostuvat kasvatuksen kansallis-ideologiset päämäärät mutta laadussa on toivomisen varaa. Kouluja hallinnoiva valtion keskusvirasto KLIK (Klebelsberg Intézményfenntartó Központ) on organisatorinen katastrofi, jonka mielivaltaiseksi koettu puuttuminen esimerkiksi koulujen johtajanimityksiin on kiristänyt tunnelmia monella paikkakunnalla. Kaiken huipuksi KLIK ei aina suoriudu edes maksujen hoitamisesta. Julkisuudessa on näkynyt uutisia esimerkiksi opettajista, joiden palkka on ollut maksamatta jo kuukausia, KLIKin hallintoon siirtyneissä kouluissa ei kuulemma aina ole kopiopaperia eikä liitua (vessapaperinsa ilmeisesti unkarilaiset koululaiset aivan säännöllisesti tuovat kotoa mukanaan), ja aivan äskettäin kerrottiin, miten pienellä Gyöngyöstarján-nimisellä paikkakunnalla Pohjois-Unkarissa koulu joudutaan sulkemaan lämmityksen puutteessa, kun KLIK ei maksanut kaasulaskua.

Viime vuoden lopulla miskolcilaisesta Herman Ottó Gimnázium -oppikoulusta käynnistyi opettajien kapina, johon nyttemmin on yhtynyt yhä useampia opettajia ja kouluja ympäri maata. Avoimessa kirjeessään opettajat valittavat ”reformeista”, joita tehdään hallinnon ehdolla ja lasten vahingoksi. Oppitunnit ovat lisääntyneet kohtuuttomasti, kun koulupäivät on mahtikäskyllä määrätty kokopäiväisiksi, ja samoin on lisääntynyt keskitetyssä kansallisessa opetussuunnitelmassa säädettyjen sisältöjen määrä, mikä merkitsee yhä enemmän järjetöntä pänttäämistä ja ulkoa opettelua. Myös opettajien työtunnit lisääntyvät tolkuttomasti, kun opetuksen ja sen valmistelun lisäksi on laadittava työurakehitysreformin edellyttämiä portfolioita sekä osallistuttava oman ja kollegoiden työn monitorointiin. Opettajat eivät pysty tarpeeksi keskittymään opettamiseen, eivätkä koulujen johtajat enää pysty johtamaan omia koulujaan. Hallitus ei kuuntele opettajien ääntä vaan neuvottelee itse pystyttämänsä opettajien edustuselimen (Nemzeti Pedagógus Kar, ‘kansallinen pedagogikunta’), siis oman itsensä kanssa. Tähän verkkovetoomukseen on tällä hetkellä ilmoittautunut yli 31 tuhatta tukijaa.

Onhan näitä kapinoita ja protesteja nähty Unkarissa viime vuosina monien eri ryhmien taholta. Opettajien protestit ovat kuitenkin kestäneet nyt monta viikkoa ja näyttävät laajenevan edelleen. Inhimillisten voimavarojen superministeri Zoltán Balog (jonka ministeriöön siis myös opetus- ja kulttuuriasiat kuuluvat) tunnusti pari viikkoa sitten, että reformien kanssa oli menty vähän liian pitkälle, niin kuin muutoksia tehtäessä helposti käy. Kuten unkariksi sanotaan, túltoltuk a biciklit (’työnsimme polkupyörää liian pitkälle’). Balog lupasi, että päätöksiä siirretään KLIKiltä taas lähemmäksi suoritusporrasta, niin että koulu voisi esimerkiksi itse päättää, paljonko taululiituja hankitaan. Protestit eivät tästä laimenneet, vaan ”polkupyörästä” on tullut niiden uusi iskulause. Viime viikolla Miskolcissa useampia tuhansia opettajia, opiskelijoita ja tukijoita marssi sateesta huolimatta mielenosoituksessa, jossa nähtiin myös tämä tikku-ukko-Bill-meemiä mukaileva banderolli:

zoli

”Tämä tässä on Zoli. Zoli työnsi polkupyörää liian pitkälle. Zoli ei ole hyvä tyyppi. Älä ole sellainen kuin Zoli.” (Gergely Túryn kuva hvg.hu-sivustolta)

Toimittaja, hallitusta tukevien ”rauhanmarssien” yhtenä järjestäjänä tunnettu András Bencsik yritti tukea päättäjiä kyseenalaistamalla opettajien ammattiyhdistyksen maineen. Saatuaan selville, että opettajaliitto PSZ:n puheenjohtaja, unkarilaisittain Galló Istvánné eli István Galló -nimisen miehen vaimo on omaa sukua Péter, hän julisti Facebook-sivullaan, että opettajia johtaa vihatun ja pelätyn Gábor Péterin, stalinisminaikaisen valtionpoliisi ÁVO:n johtajan tytär. Totuus selvisi nopeasti: rouva Gallón isä oli sukunimeltään Péter mutta aivan eri henkilö, ja itse asiassa rouva Gallón syntyessä sekä ÁVO:n Gábor Péter että hänen vaimonsa olivat istuneet jo lähes vuoden verran vankilassa. Bencsik pyysi anteeksi ja poisti postauksen, mutta opettajien ja koulujärjestelmän tilanteesta huolestuneiden tavallisten unkarilaisten mieli tästä tuskin keveni.

Näin ollaan tultu tilanteeseen, jossa itse pääministerin pitää radiohaastattelussaan puuttua koulujärjestelmään ja sen tulevaisuuteen. Orbánin mielestä nykyisen hallituksen astuessa valtaan vuonna 2010 Unkarin koulujen tilanne oli katastrofaalinen eikä sitä voinut auttaa kuin perinpohjaisella uudistuksella, ja hän uskoo edelleenkin lujasti, että uudistus on etenemässä oikeaan suuntaan. Kunnon pelimiehenä Orbán yrittää myös peluuttaa protestoivia ammattiryhmiä toisiaan vastaan:

Tahtoisin kiittää Unkarin yhteiskuntaa siitä kärsivällisyydestä ja niistä voimanponnistuksista, joita se viime vuosina on osoittanut opettajien hyväksi. Unkarin yhteiskuntahan hyväksyi sen, suorastaan ehkä tukikin sitä, että kun saatamme voimaan urakehitysmallin ja toteutamme merkittäviä palkankorotuksia, niin opettajat asetetaan ensi sijalle. Minä en siis ole tavannut sellaista poliisia, sotilasta tai hallintovirkamiestä, joka olisi sanonut, että opettajien ei pitäisi olla etusijalla, kun palkkoja laitetaan kuntoon, ja nyt puhumme hyvin suurisuuntaisista palkankorotuksista. Me siis olemme sijoittaneet koulutusjärjestelmän kehitykseen 450 miljardia forinttia [vajaat 1,5 miljardia euroa], palkkapuolelle taas noin 230 miljardia forinttia. Ei ole sellaista alaa Unkarissa, joka olisi saanut läheskään 700 miljardin lisäystä rahoitukseensa viime aikoina, mutta eivät poliisit, eivät hallintovirkamiehet, eivät työllistämistyöläiset ole sanoneet, että meille ensin, vaan ymmärtäneet, että tärkeintä on lapsi, heidän perheidensä tulevaisuus ja koko maan tulevaisuus on lapsissa, siksi kehittämisessä ja palkankorotuksissakin opettajat on päästettävä etusijalle.

Selväkielellä: Huomasivathan nyt sairaanhoitajat, poliisit ja muut julkisen sektorin työntekijät, jotka viime aikoina ovat valittaneet surkeaa palkkaustaan, että opettajia hyysätään? Eikö teistäkin siis, vink vink, opettajien pitäisi pitää turpansa tukossa?

Itse asiassa opettajien palkkaus irrotettiin vuosi sitten minimipalkasta ja asetettiin omien erillissäädöstensä alaiseksi. Eduline.hu-sivuston joulukuisen artikkelin mukaan opettajat ovat tämän takia jo menettäneet jopa 20.000 forinttia kuussa. Tämä on päivän kurssin mukaan vajaat 70 euroa eli ei mikään huikea summa – paitsi jos muistamme, että korkeakoulusta valmistuneen opettajan alkupalkka on 171.434 forinttia eli 554 euroa kuussa. (42-44 vuoden työkokemuksella (!) sen voi saada nousemaan jopa yli 320.000 forintin eli hieman yli tuhannen euron!) Tätä ajatellen en ihmettelisi, jos opettajat eivät vielä varauksettomasti innostuisi kehitysmäärärahojen lupauksista niin kauan kuin ne eivät oikeasti tunnu omassa palkkapussissa – ja niin kauan kuin palkkapussi ei edes tule ajoissa.

Merkkinä siitä, että opettajien protesti otetaan vakavasti, on myös tuore henkilövaihdos. Opetusasioiden valtiosihteeri Judit Czunyiné Bertalan, jota Orbán on aiemmin ylistänyt ”yhdeksi lahjakkaimmista poliitikoista, ei vain naisista vaan ylipäätään”, siirrettiin uusiin tehtäviin, digitaalisesta sisällöntuotannosta vastaavaksi komissaariksi. Tilalle astuu valtiosihteeri László Palkovics. Vaikuttaa jotenkin oudon tutulta: kun isot pojat ovat möhlänneet, joku onneton naisparka kantaa vastuun ja eroaa, ja pojat voivat naureskellen antaa homman jatkua.

Magyar Nemzetin, entisen hallituksen äänitorven mutta nykyään yhä kriittisemmäksi muuttuvan sanomalehden haastattelussa kuuluisa kasvatuspsykologi Tamás Vekerdy ennustaa Unkarin koulutuspolitiikalle täydellistä perikatoa. Suomen esikuvan mukaan pitäisi vähentää sisältöjen pänttäämistä, kohentaa opettajien koulutustasoa, arvostusta ja itsenäisyyttä, antaa tilaa luovuudelle. Vaan ei:

Viktor Orbánilla on mainio neuvonantaja, teollisuus- ja kauppakamarin johtaja, joka on jo aikaa sitten sanonut, että ei tarvita näin paljoa ylioppilastutkinnon suorittajia. Autoritaarinen järjestelmä tarvitsee pikku hammasrattaita, alamaisia. Samaan aikaan koko maailma on kehittymässä siihen suuntaan, että on opittava enemmän, pitemmälle. Lontoon Cityn johtajia tutkittaessa ilmeni, että suurin osa ei ollut opiskellut johtamistaitoa tai taloustiedettä vaan humanistisia aloja. Humanistinen koulutus antaa näköalaa, tekee joustavaksi, tiedämme hyvin, että tieteidenvälinen koulutus, joka liikkuu kahden alan välillä, on erityisen tehokasta. Me teemme useimmille yhä vaikeammaksi saavuttaa sitä, mitä aikamme vaatisi ja mikä auttaisi yksittäisen ihmisen kehitystä, sitä, mistä yhteiskunnalle olisi eniten hyötyä. Ei tarvita luovia ihmisiä, ei tarvita riippumattomia, yritteliäitä ihmisiä, sillä he ovat äänestäjinä arvaamattomia. Ei ole muuta päämäärää kuin hyvin ohjattavissa olevan, kasvottoman massan muodostaminen.

Ensi viikonloppuna, 13.2., on Budapestiin julistettu valtakunnallinen opettajien mielenosoitus. Ja yksi seikka puhuu sen puolesta, että opettajien protesti voisi kantaa koulujen seinien ulkopuolellekin. Nimittäin, kuten László Szily 444.hu-sivustolla muistuttaa: Fidesz-puolueen keskijohdossa, parlamentissa ja valtion laitosten johtopaikoillakin istuu kolme-neljäkymppisiä puoluekaadereita, joiden omat lapset käyvät koulua ja saavat siellä itse kokea koko järjestelmän järjettömyyden, turhautuneet ja leipiintyneet opettajat, onnettomat oppikirjat ja kohtuuttoman läksytaakan.

Saapas nähdä, miten tässä vielä käy.


Laulava ministeri ja kunnanhallitusten oppirahat

marraskuu 1, 2015

Unkarin koulujärjestelmästä olen kirjoitellut täällä joskus ennenkin. En ole itse päässyt näkemään, mitä koulujen seinien sisällä tapahtuu, ja luultavasti Unkarissa kuten hyvin monessa muussakin maassa on valtavia sisäisiä eroja koulujen, opettajien ja opetuksen laadun suhteen. Mutta sen uhallakin, että yleistyksen alle jää paljon sääntöä koettelevia poikkeuksia, olisin aika valmis väittämään, sen perusteella, mitä olen kuullut ja mitä olen kyseisen koulujärjestelmän kasvateissa itse nähnyt, että jotakin on pahasti pielessä. Ilmeisiä ongelmia on ainakin kieltenopetuksessa – tavallisesta unkarilaisesta koulusta (poikkeuksiakin varmasti on!) ei saa toimivaa vieraan kielen taitoa, vaan kokemukseni mukaan yleensä ne unkarilaiset, jotka pystyvät kunnolla kommunikoimaan englannin, saksan, ranskan tms. kielellä, ovat erikseen käyneet kielikoulut tai -kurssit (jollaisille melkoinen osa vanhempia lapsensa koulun ohessa lähettää) tai oleskelleet kyseisessä maassa – ja laajemmin opettajankoulutuksessa, joka selvästikään ei vedä kansan parhaita voimia pedagogin ammattiin. Ja miksi vetäisi, kun palkkaus, ammatin arvostus ja työolot ovat mitä ovat. (Opettajien palkkataso on  unkarilaisittainkin surkea. Kymmenen vuoden työkokemuksella oppikoulun opettaja voi ansaita jopa huikeat 166.000 forinttia eli 536 euroa kuussa, peruskoulun opettajien keskipalkka jää alle 500 euron.)

Koulujärjestelmä on myös ideologinen taistelutanner. Orbánin hallitus on pyrkinyt keskittämään oppikirjatuotannon ja rajoittamaan vapaata kilpailua. Samoin hallitukselle on selvästikin ollut tärkeää palauttaa kouluihin pakollinen uskonnonopetus (uskonnottomille etiikka ja elämänkatsomustieto) ja suosia kirkkojen ylläpitämiä kouluja. Edelleenkin ilmeisistä aatteellisista syistä koulujen liikuntatunteja on lisätty rajusti, ilman vastaavia resursseja, mikä johtaa siihen, että lapsia kävelytetään koulun käytävällä tai pihalla tai että ”liikuntatunneilla” istutaan pulpetissa ja kirjoitetaan ”jumppavihkoon” vaikkapa urheilulajeja. Tuoreimpia kohun aiheita on ollut jokapäiväisen pakollisen laulutunnin lisääminen koulujen ohjelmaan – elokuisessa tiedotustilaisuudessa inhimillisten voimavarojen superministeri Balog tosin lauhdutteli mieliä vakuuttaen, että ylimääräistä laulutuntia ei tule, tarkoitus on vain, että ”joka päivä laulettaisiin”. Varmaan ainakin unkarilaisia kansanlauluja. Näin ministeri Balog itse näytti mallia: Csitárin vuorten juurella / jo kauan sitten on satanut lumen. / Kuulin, kultaseni, / että kaaduit ratsuinesi. / Mursit kätesi, / millä nyt syleilet minua? / Niinpä, rakas kultaseni / en voi olla omasi.

Sisältöjen lisäksi koulujen käytännön hallinto on haluttu keskittää yksiin käsiin. Tätä varten Orbánin hallitus vuonna 2012 perusti Horthyn ajan legendaarisen opetusministerin mukaan nimetyn ”Klebelsberg-laitosylläpitokeskuksen” (Klebelsberg Intézményfenntartó Központ), lyhyesti Klik vain. Klikin itsevaltaista ja taitamatonta toimintaa on alusta saakka säestänyt kohu ja kritiikki: opettajien palkanmaksut ovat viivästyneet jopa viikkokausia, kouluja on komennettu toimittamaan lapsia statistiyleisöksi pääministerin kansallispäiväpuhetta kuuntelemaan (tämä kirvoitti äänekkäitä protesteja), kouluihin on nimitetty pätevyydeltään kyseenalaisia rehtoreita opettajakunnan ja vanhempien tahdon vastaisesti, ylipäätään koko laitoksen toiminnan teknis-taloudellis-hallinnollisesta taitamattomuudesta antoi jo vuonna 2014 laadittu selvitys murskaavan arvion.

Hvg.hu-sivuston tuoreen artikkelin mukaan Klikin toiminnassa, yllätys yllätys, näyttäisi olevan taloudellisestikin kaikenlaista hämärää. Asia on tullut ilmeiseksi nyt, kun useat kunnat ovat vaatineet koulujen ylläpidon Klikiltä takaisin itselleen. Nimittäin: yli kolmentuhannen asukkaan paikkakunnat voivat päättää, huolehtivatko kouluistaan itse vai antavatko sen Klikin tehtäväksi, jälkimmäisessä tapauksessa maksaen Klikille erikseen määritettävän korvauksen. Enemmistö kunnista päätti alun alkaenkin pitää koulujen ylläpidon omissa käsissään. Tämä tosin merkitsee vain infrastruktuurin (koulurakennusten ym.) hallinnointia – opetuksen sisältöjä, oppimateriaaleja, opettajien palkkaamista ym. pyörittää joka tapauksessa kaikkialla Klik.

Nyt ilmeisesti yhä useammat kunnat ovat ”maksaneet oppirahansa”. Esimerkiksi pienessä Siklósin kaupungissa lähellä Kroatian rajaa koulujen ylläpito oli vuonna 2012 annettu Klikin tehtäväksi, ja tästä hyvästä kaupunki maksoi Klikille 104 miljoonaa forinttia (340.000 euroa) vuodessa. Tämän vuoden alussa kaupungin johto sai sitten selvityksen, jonka mukaan Klik oli vuonna 2014 käyttänyt Siklósin koulujen ylläpitoon 87 miljoonaa forinttia eli melkein viidesosaa vähemmän rahaa. Kun korvaussummia määräävä toimikunta ei suostunut tinkimään, pienen kädenväännön jälkeen kaupunki päätti ottaa kustannukset taas omille harteilleen – siitäkin huolimatta, että Siklósin kouluissa käy ympäristön maaseutukunnista lapsia, joiden vanhemmat eivät maksa kunnallisveroja Siklósiin eivätkä siis mitenkään osallistu koulujen ylläpitoon. Toisella puolella maata, Slovakian rajalla Salgótarjánissa taas kaupunginisät olivat ensin ajatelleet, että kun ei paikallistasolla kuitenkaan saa päättää opettajanvirkojen täytöstä tai oppimateriaaleista, miksi pitäisi huolehtia myöskään liidun ostamisesta tai vahtimestarin palkkaamisesta, semminkin kun koulujen ylläpito oli vuonna 2014 syönyt kaupungin budjetista yli 280 miljoonaa forinttia. Heinäkuussa ilmeni kuitenkin, että Klik vaatisi kaupungilta koulujen pyörittämisestä 350 miljoonaa forinttia.

Toisin sanoen: Klik työskentelee ainakin suurempien paikkakuntien osalta melkoisen mukavalla voitolla, saaden kunnilta korvausta selvästi enemmän kuin mitä itse niiden koulujen ylläpitoon kuluttaa. Lisäksi Klikiä tietenkin ylläpitää valtio, vuodessa 150 miljardilla forintilla veronmaksajien rahaa. Siitä huolimatta Klik on jatkuvissa maksuvaikeuksissa, palkkojen ja palkkoiden maksut ovat tahtoneet viivästellä, ja valtion laitoksista Klik on tällä hetkellä pahimmin velkaantunut. Näin puusta katsoen näyttää siltä, kuin rahaa mystisesti katoaisi jonnekin, ja joka tapauksessa tämä systeemi, jonka tarkoitus on ollut taata koulujärjestelmän tehokkuus ja alueellinen tasa-arvo, ei todellakaan toimi sen mukaisesti.

Oppirahajutun opetus: Keskitetty vallankäyttö näyttää ensi silmäyksellä tehokkaalta ja antaa periaatteessa mahdollisuuden edistää kauniita, hienoja ja iloisia asioita. Mutta se on selvästikin omiaan myös johtamaan siihen, että käytännön toiminnat päätyvät epärehellisiin ja taitamattomiin käsiin. Lopputulos on yhtä vaivaannuttava kuin ministerin laulu.


Valheita, rumia sanoja ja noloja kuvia

lokakuu 2, 2015

Välillä on pakko saada vähän huumoria. Edes poliittista sellaista, ja edes tahatonta. Tässä, rakkaat lukijat, kolme tosielämän huonoa vitsiä nykypäivän Unkarista.

***

Zoltán Balog, inhimillisten voimavarojen superministeri (tähän megaministeriöön on siis upotettu esimerkiksi sosiaali-, terveys- ja opetusasiat), naulaan ripustetulta siviiliammatiltaan Unkarin reformoidun kirkon pappi, on ilmeisesti möhlännyt pahemman kerran. Syyskuun alussa hän kertoi Pariisissa tiedotusvälineille – ilmeisesti reaktiona kommentteihin, jotka koskivat Unkarin haluttomuutta auttaa Lähi-Idän pakolaisia – että Unkari on kaikessa hiljaisuudessa jo vuosina 2013–2014 ottanut vastaan tuhat vainon uhkaamaa kristittyä perhettä Irakista ja Egyptistä. Tämä pelastustoimi on toteutettu yhteistyössä paikallisten kirkkojen kanssa mutta suojassa julkisuudelta, ja kristityt pakolaiset ovat saaneet Unkarin kansalaisuuden, mutta he voivat myös milloin hyvänsä palata kotiseudulleen. (Hvg.hu-sivuston mukaan myös pääministeri Orbán olisi kertonut samaa Die Welt -lehdelle antamassaan haastattelussa, mutta ainakaan tästä verkkoversiosta mitään tällaista ei löydy. Lisäksi ”tuhansien” kristittyjen pakolaisten vastaanottamisesta on äärioikeistolaiselle HírTV:lle antamassaan, ”Unkarin-vastaista kansainvälistä mediakampanjaa” käsittelevässä haastattelussa puhunut ulkoministeri Péter Szijjártó, myös surkuhupaisa hahmo, josta ehkä vielä joskus pääsen kirjoittamaan oikein erikseenkin.)

Kaunis tarina, mutta missä nämä Lähi-idän kristityt pakolaiset ovat? Unkarissa toimivan, satakunta perhettä käsittävän pienen koptilaisen seurakunnan johtaja ei ole heitä tavannut. Magyar Nemzet -lehden haastattelussa hän sanoo pitävänsä mahdottomana, että koptikristitty, vaikka maallistunutkin, ei uuteen maahan muuttaessaan ottaisi yhteyttä paikalliseen koptiseurakuntaan. Etnisesti yhä erittäin homogeenisessa Unkarissa luulisi tuhannen maahanmuuttajaperheen pistävän silmään, mutta ei, ketään muutakaan todistajaa ei ole ilmestynyt kertomaan, että olisi jossakin tavannut nämä uusunkarilaiset koptit. Missä he asuvat, mistä he elävät, missä heidän lapsensa käyvät koulua? Miten heille on onnistuttu myöntämään Unkarin kansalaisuus huippusalaisesti ja kaikki kielitaito- ym. pykälät kiertävällä pikamenettelyllä, niin ettei tästä ole tihkunut mitään tietoa julkisuuteen?

Oppositioviestimien aikansa pähkäiltyä tätä tarinaa sen otti parlamentissa esille sosialistisen oppositiopuolueen MSZP:n kansanedustaja Ildikó Bangóné Borbély ja kysyi suoraan, onko todellakin tuhansille Lähi-idän kristityille myönnetty Unkarin kansalaisuus. Tähän vastasi valtiosihteeri Bence Rétvári: kyllä, tuhansille kristityille on myönnetty pakolaisstatus tai Unkarin kansalaisuus (mitä? siis kumpi?), mutta useimmat näistä odottivat myöntävää päätöstä kotimaassaan piileskellen (tavallisestihan turvapaikanhakuprosessin käynnistämiseksi pitää ensin saapua kyseiseen maahan…) ja paperit saatuaan lähtivät Schengenmaan sisäistä liikkumavapautta hyödyntäen suoraan Länsi-Eurooppaan sukulaistensa ja kansansa diasporayhteisöjen luokse.

Ei tässä vielä kaikki. Index.hu-sivuston toimittajat yrittivät selvitellä kadonneiden koptien arvoitusta Egyptissä ja Irakissa toimivien tahojen avustuksella. Egyptin lähettiläs suorastaan hermostui ja piti tarinaa koptien pelastusoperaatiosta jonkinlaisena huonona vitsinä. Kukaan Index.hu:n haastattelemista asiantuntijoista ei uskonut, että tämmöinen pelastusisku olisi ollut Unkarin käytössä olevilla resursseilla edes mahdollinen, eikä missään tiedetty sadoista tai tuhansista perheistä, jotka yhtäkkiä olisi jotenkin salaisesti pelastettu jonnekin. Kaiken lisäksi tämmöinen operaatio olisi ollut diplomaattisesti ja ulkopoliittisesti todella hankala ja riskaabeli. Ja jos tarina pitäisikin paikkansa, sen löpiseminen julki näin jälkikäteen olisi ministeri Balogilta äärimmäisen typerä veto.

Tähän loppuun voisi siteerata lukijakommenttia 444.hu-uutissivuston jutusta. Siihen on tiivistetty muutamia viime vuosien poliittisen diskurssin keskeisiä aiheita: korruptio, yksityisten eläkekassojen ”suojeleminen” valtion budjettivajeen tilkkeeksi, ja ikuinen syntipukki, pääministeri Orbánin erikoisinhokki, edellinen pääministeri Ferenc Gyurcsány. Näin nimimerkki ”Napkutya” mukailee Monty Pythonin Graalin ritarit -elokuvan unohtumatonta noidanpolttokohtausta:

– Olivat ne täällä!
– Eivät olleet, ei näy jälkeäkään!
– Olivatpas, niitä vain ei näy! Me taioimme ne näkymättömiin!
– Ei näy mitään jälkeä mistään taiastakaan!
– Me taioimme senkin pois! Ne vain hävisivät, niin kuin yksityiset eläkerahastot!
– Älä valehtele, niistähän ainakin tiedettiin, että ne olivat aikaisemmin olemassa!
– No joo, siinä tapauksessa… ööö… Kaikki on Gyurcsányn syytä!

***

Unkarin koulujärjestelmän surkeasta tilasta en olekaan kirjoittanut aikoihin. Ongelmien syyt ovat huutavan selvät: kehno resursointi, taitamaton hallinnointi ja ennen muuta surkea koulutus ja palkkaus, joiden ansiosta koulut täyttyvät huonosti motivoituneista, taitamattomista ja kyynisen leipiintyneistä opettajista. Ja jostain syystä näitä ongelmia lähdetään aina korjaamaan aivan oudosta päästä.

Tuorein hallituksen neronleimaus on määrätä kouluihin perustettavaksi ”Pedagogien itsearviointiryhmiä”. Näiden ryhmien tehtävänä on laatia vuotuiset itsearviointisuunnitelmat ja ladata ne opetushallituksen ylläpitämälle verkkoalustalle, levittää tietoa opettajille, vanhemmille ja oppilaille, tukea opettajia näiden itsearvioinneissa ja kirjata myös omat kokemuksensa arviointiprosessin toteuttamisesta. Toisin sanoen: opettajien on muiden töidensä ohella täytettävä kyselykaavakkeita ja tehtävä haastatteluja, ylipäätään kyylättävä kollegoitaan ja myös alistuttava vanhempien taholta tuleviin arviointeihin. Mahtavaa, ja muistuttaa mieliin aivan entisiä aikoja, kun opettajien velvollisuuksiin kuului yhteiskunnallinen valistus- ja valvontatyö puolueen määräämien suuntaviivojen mukaisesti…

Mutta mahtavimmin on kuitenkin onnistunut näiden uusien instituutioiden nimitys ja etenkin sen lyhenne. Pedagogien itsearviointiryhmä on unkariksi Pedagógus Önértékelési Csoport, lyhennettynä PÖCS. Siis, öhm, vähän niin kuin suomeksi näiden ryhmien virallinen nimike olisi vaikkapa, öö, Monipuolisesti Uutta Luovaa Koulua Kehittävä Uudistus. Netin vitsipalstat pursuvat jo henkeviä kommentteja siitä, miten tämä uusi elin saadaan pystyyn ja minne kaikkialle se voisi tunkeutua.

Vanha vitsi. Jo vuonna 2014 syntyi Facebookiin ryhmä nimeltä Fiatal Aktivisták Szerveződése Okosabb Magyarországért (‘Nuorten aktivistien järjestö fiksumman Unkarin puolesta’; fasz on toinen nimitys tälle, hm, etuveitikalle, ja voimasanakäytössä se usein varustetaan yksikön ensimmäisen persoonan possessiivisuffiksilla -(o)m). Mutta sukupuolten tasa-arvon nimissä on myös naisen genitaaleihin viittaavan sanan päästävä vastaavanlaiseen käyttöön – tai, kuten tämän Facebook-julkaisun kommenteissa todettiin, ”kohta voi kiroillakin sivistyneesti”. (Aiemmin tämän meikäläistä v-sanaa vastaavan ilmauksen käyttö unkarilaisessa mediajulkisuudessa on laajemmin onnistunut vain silloin, kun keltainen lehdistö pääsi riemukseen kertomaan maailmankuulun saksalaisen koreografin Pina Bauschin kuolemasta.)

"Alighogy létrejött a P.Ö.CS., a magyar oktatási intézményekben civil kezdeményezésre, az emancipáció jegyében kisebb sejtek kezdtek szerveződni, melyek a Pedagógusok Innovatív Nemzeti Alakulatai névre hallgatnak. Az új szervezet logója egy egyszerű rombusz."

Kohta PÖCS:n perustamisen jälkeen on Unkarin koululaitoksessa kansalaisten aloitteesta, emansipaation nimissä ryhdytty organisoimaan pienempiä yksikköjä, jotka tunnetaan nimellä ”Valistajat Innovoivat Tarkkailevan Toiminnan Unkaria”. Uuden järjestön logo on yksinkertainen vinoneliö.

***

Ja lopuksi vielä erään virallisen valokuvan tarina. Viime päivinä YK:ssa on paitsi keskusteltu Lähi-Idän tilanteesta ja pakolaiskriisistä myös ikuistettu merkkihenkilöiden tapaamisia virallisiin valokuviin. Presidentti Obaman ja Michelle-rouvan seurassa ovat kuvauttaneet itsensä lukuisat valtionpäämiehet, Valko-Venäjän diktaattori Lukašenka alaikäisen poikansa kanssa, joka kuulemma seuraa isäänsä kaikkialle. Pariskunta Obaman väliin seisomaan pääsi myös pääministeri Orbán, mutta kuva ei oikein onnistunut. Osasyynä saattoi olla tilanteen hektisyys: näitä kuvia on varmasti räpsitty hirmuisessa kiireessä ja liukuhihnameiningillä. Joka tapauksessa Unkarin oppositiomedioissa on otettu ilo irti Orbánin fyysisestä olemuksesta: viime vuosina selvästi rupsahtanut ja lihonut pääministeri vaikuttaa suorastaan naurettavan lyhyeltä pitkänhuiskean presidenttiparin rinnalla, ja ennen kaikkea hänen ilmeensä on nolo, surkea ja hämmentynyt. Kuvasta on pyörinyt Internetissä toinen toistaan vitsikkäämpiä manipulaatioita, joissa on iloiteltu esimerkiksi photoshoppaamalla Orbánin jalkojen alle jakkara. Yhden olennaisen puolen tilanteesta kuitenkin tiivistää tämä meemi, jossa siteerataan Orbánin oman puolueen edustajan legendaarista lausahdusta.

"Örülne-e bárki annak, ha az iskolából hazatérő gyermekét a buszon körbeállna hat fekete-afrikai fenyegető mozdulatokkal, hanghordozással." – Posán László, Fidesz

”Ilahtuisiko kukaan siitä, jos hänen koulusta palaavaa lastaan ympäröisi bussissa kuusi uhkaavalta kuulostavaa ja uhkaavasti elehtivää mustaa afrikkalaista?” (László Posán, Fidesz)