Akuutti kriisi ja krooninen myötätuntovaje?

Viimeaikaista uutisvirtaani on täyttänyt aiemmin tuntematon paikannimi: Röszke. Se on kylä Etelä-Unkarissa lähellä Serbian rajaa, ja siellä on pakolaisleiri, jonne Balkanin halki kävelleet epätoivoiset ihmiset eivät enää mahdu vaan odottelevat asioidensa selkiämistä syksyisenviileäksi muuttuneessa säässä maissipellolla, vain pustan taivas kattonaan. Aina välillä joukko pakolaisia väsyy odottelemaan tai lopullisesti lakkaa luottamasta Unkarin viranomaisiin, murtautuu poliisirivistön läpi ja marssii – huutaen rytmikkäästi No fingerprint! – jonnekin, itsekään tietämättä minne, kunnes lopulta jää uudelleen poliisien haaviin. Kuten tilanteesta tänään raportoinut 444.hu-sivusto kertoo, monilla pakolaisilla ei oikein ole selvää käsitystä siitä, missä he ovat, minne päin pitäisi mennä, ja miten tämä heidän juuri ylittämänsä Unkarin ja Serbian raja eroaa esimerkiksi Serbian ja Makedonian rajasta. Kaikki pelkäävät rekisteröintiä ja sormenjälkien jättämistä, koska uskovat, että sen jälkeen heillä ei ole enää mitään asiaa sinne rikkaaseen Länsi-Eurooppaan, jonne kaikki ovat yrittämässä.

Toisin sanoen: jonkun pitäisi ystävällisesti selittää pakolaisille, että Unkarin rajan ylittäessään he ovat tulleet EU:n alueelle ja Schengenmaahan, ja rekisteröinti- ja sormenjälkihommat pitäisi EU:n säännösten mukaan hoitaa, sen jälkeen hoidetaan nämä turvapaikkahakemukset (ilman sormenjälkiä ei turvapaikkaa!) ja turvapaikan saatuaan he voivat rauhassa ruveta opettelemaan arkielämää Euroopassa. Tätä tiedotusta ja koordinaatiota ei selvästikään ole järjestetty. Lisäksi Röszken leirin liepeillä, kuten rautatieasemille syntyneillä pakolaisten odottelupaikoilla, ei ilmeisesti viranomaisten puolesta huolto toimi laisinkaan. Nälkäisten ja viluisten pakolaisten hengissä pitäminen on yksityisten avustusjärjestöjen ja vapaaehtoisten harteilla, ja kun näiden toimintaa ei kukaan pysty koordinoimaan, tuloksena on huoltokaaos. Szegedin MigSzol-vapaaehtoisryhmän äskettäin antamassa tiedotteessa valitetaan, että auttamisintoisten saksalaisten ja itävaltalaisten järjestöjen ryntäys paikalle on johtanut sekasortoon ja tuhlaukseen, esimerkiksi upouusia patjoja ja peitteitä lojuu tarpeettomina siellä täällä telttojen lomassa, mikä puolestaan antaa lisää vettä pakolaisvihaisten rasistien myllyyn.

Poliisien ja avustusjärjestöjen lisäksi Röszken kaaoksessa pyörii tiedotusvälineitä, joiden ansiosta Petra Lászlósta on tullut viime päivien tunnetuin unkarilainen. László, ”kansallismielisen” (= Jobbik) N1-tv-kanavan kameranainen, ikuistettiin lukuisiin maailmaa kiertäviin uutiskuviin kamppaamassa lastaan kantavaa pakolaista ja potkaisemassa pientä pakolaistyttöä.

menektület-felrúgó-2

László sai potkustaan tosin välittömästi potkut työnantajaltaan, mutta vahinko oli tapahtunut ja meemitehdaskin käynnistynyt:

"N1TV: ensimmäinen kansallinen televisio. Tuomme uutiset jalan ulottuville!" (Péter Konokin Facebook-sivulta)

”N1TV: ensimmäinen kansallinen televisio.
Tuomme uutiset jalan ulottuville!”
(Löydetty Péter Konokin Facebook-sivulta)

"Maahanmuuttajat veivät työpaikkani. – Petra László." (Mukaelma hallituksen maahanmuuttovastaisista kampanjajulisteista.)

”Maahanmuuttajat veivät työpaikkani! – Petra László.” (Mukaelma hallituksen maahanmuuttovastaisista kampanjajulisteista.)

Petra Lászlón lisäksi Unkarin imagoa maailmalla ovat parhaansa mukaan tuhonneet Unkarin katolisen kirkon korkeat edustajat. Samaan aikaan kun Länsi-Euroopan kirkot Vatikaania myöten järjestävät pakolaisille majoitusapua ja kieltävät erottelemasta avuntarvitsijoita uskonnon mukaan, Unkarissa muutama päivä sitten katolisen kirkon arkkipiispa Péter Erdő ilmoitti, että pakolaisia majoittamalla kirkko syyllistyisi rikolliseen ihmissalakuljetukseen (myöhemmin hän tosin korjaili sanojaan ja väitti toimittajan vääristelleen hänen sanomaansa), ja Szegedin piispa László Kiss-Rigó puolestaan on päässyt Washington Postin sivuille saakka kertomaan koko maailmalle, että paavi on väärässä eikä tunne tilannetta (toisin kuin rakastettu pääministerimme), ”nämä eivät ole pakolaisia vaan valloittajia, jotka tunkevat tänne Allahu Akbaria huutaen”.

Samaan aikaan pääministeri Orbán on väittämän mukaan elämänsä vedossa ja poseeraa innoissaan kovan linjan maahanmuuttovastustajien sankarina (mitä siitä, että todellisuudessa Unkarin hallituksen toimenpiteet ovat tehneet Unkarista Schengenin porsaanreiän, kun Itävallan ja Saksan on ollut pakko lievittää humanitaarista kriisiä ottamalla vastaan ylimääräisiä pakolaisvirtoja). Maanantaina puolustusministeri Csaba Hende sai yllättäen potkut, väittämän mukaan siksi, että ei ollut saanut tarpeeksi vauhtia aidanrakennukseen tai kenties siksi, ettei ollut riittävän innoissaan komentamassa armeijaa rajalle pakolaisia vastaan. Ja ensi viikolla on luvassa ”uusi maailma”: rajaa muualta kuin virallisilta ylityspaikoilta ylittävät pannaan suoraan vankilaan (mitenkähän pitkälle Orbán uskoo Unkarin vankiloiden kapasiteetin riittävän?), ylityspaikoilla rekisteröityneet taas suljetaan leiriin (tällaisista laitoksista tai niiden huollosta ei vielä ole mitään tietoa) ja lähetetään automaattisesti takaisin, jos he ovat tulleet ”turvallisesta maasta”, ja Serbia on turvallinen maa – tästä säädetään erillinen laki.

Orbánin lihastenpullistelulla voi toki olla monenlaisia ikäviä seurauksia. 444.hu-sivuston Péter Magyari luettelee niitä tähän tapaan:

  • Serbia ei huoli pakolaisia takaisin. Vaikka koko muukin Balkan panisi Unkarin tapaan rajansa aidalla umpeen (ja todella estäisi pakolaisten tulon, mihin Unkarissa aidasta huolimatta ei vielä ole päästy), on silti selvitettävä, mitä tehdään niille ihmisille, jotka jo ovat päässeet Unkarin rajoille asti.
  • Länsi-Euroopassa on avorasismin ohella leimahtanut myös uudenlainen Willkommenskultur, aito avunantohalu ja sympatia pakolaisia kohtaan.
  • Saksan painostuksesta Itä-Euroopan valtiot saattavat ennemmin tai myöhemmin joka tapauksessa joutua hyväksymään pakolaiskiintiöjärjestelmän, ja silloin Orbánin koko uho on ollut turhaa.
  • Lännessä Orbánin linja herättää sympatiaa vain äärioikeistossa, jolloin poliittiset valtavirtapuolueet vastakkainasettelun kärjistyessä päätyvät rakentamaan Unkarista ja Orbánista entistä negatiivisempaa kuvaa: tuollaista rasismia voivat sallia itselleen vain idän diktatuurit, eivät sivistyneet Euroopan valtiot. Näin Unkarista uhkaa tulla Euroopan hylkiö.

Niinpä. Euroopassa on pakolaiskriisin yhteydessä piirtymässä entistä selvemmin näkyviin raja, joka kulkee suunnilleen entisen rautaesiripun kohdalla. New York Timesin kolumnissaan Ivan Krastev kirjoittaa Itä-Euroopan ”myötätuntovajeesta”. Unkarin lisäksi mainitaan esimerkiksi Slovakia, missä pääministeri Fico on ilmoittanut, että 95% pakolaisista on pelkkiä ”elintasopakolaisia”, ja julistanut huolivansa maahan ainoastaan kristittyjä. Tšekissä melkein puolet väestöstä ei haluaisi antaa ainuttakaan verokruunua pakolaisten ylläpitämiseen, ja Krastevin kotimaassa, köyhyyden runtelemassa Bulgariassa väestön ennustetaan hupenevan (heikon syntyvyyden ja maastamuuton johdosta) yli neljäsosalla vuoteen 2050 mennessä, mikä nostattaa kansassa primitiivistä kauhua sukupuuttoon kuolemisesta ja pakolaisvirtoihin tukehtumisesta.

Krastevin mukaan Itä-Euroopan myötätuntovajeeseen on neljä D-syytä: disappointment, distrust, demography, democracy. Järjestelmänvaihdoksen odotettiin tuovan länsieurooppalaista vaurautta, ja nyt odotuksissaan pettynyt Itä-Euroopan kansa ei luota päättäjiin. Tyhjenevien kylien kielitaidottomia, muusta maailmasta paljoa tietämättömiä vanhuksia pelottavat oudonkieliset, toisuskoiset tulokkaat, joiden tulvaan oman vanhan maailman pelätään hukkuvan. Ja moniarvoisessa demokratiassa törmäävät nyt toisiinsa aivan uudella tavalla erilaiset solidaarisuudet: perinteinen solidaarisuus omaa kansaa ja omia viiteryhmiä kohtaan, omiin vähemmistöihin (kuten Itä-Euroopan syrjäytyneisiin tai syrjäytymisvaarassa eläviin romaneihin) liittyvät ongelmat, EU:n yhteisesti sovitut periaatteet sekä universaalin ihmisyyden ja lähimmäisenrakkauden vaatimukset.

Krastevin listaan voisi ehkä lisätä vielä yhden kohdan. Itä-Euroopan ongelmana ei ole vain tietämättömyydestä nouseva epäluulo – unkarilaisessa tuppukylässä aivan samoin kuin Lieksassa tai Viitasaarella ei ole totuttu mustanpuhuviin musulmaaneihin – vaan se, että sosialismin aikana kaapissa säilytetyt eurooppalaisen kulttuurin ihanteet ovat päässeet vähän pilaantumaan. Yli neljänkymmenen vuoden ajan reaalisosialismissa eläjistä suuri osa oppi suhtautumaan epäluuloisesti kaikkeen, mitä koulut ja tiedotusvälineet opettivat, ja salaa ihastelemaan sen kanssa ristiriidassa olevaa entisaikojen perintöä. Esimerkiksi sukupuolten tasa-arvo, josta virallisesti kohkattiin, kun naiset paiskivat töitä kolhoosin traktorin ratissa ja terästehtaalla tai Valentina Tereškova lensi avaruudessa – oivoi, kaikkihan tiesivät, että oikeasti asiat olivat paljon paremmin ennen vanhaan, kun naiset saivat rauhassa olla naisellisia ja haaveilla elämästä menestyvän miehen kotirouvana. Maailmansotien välisen ajan porvarillinen hillityncharmikas leivoshaarukkakulttuuri oli ihanne, ja sitä vaalimalla muistan esimerkiksi vielä 1980-luvun virolaisten tehneen oikein hartiavoimin eroa idän barbariaan ja venäläisiin, tuohon raakalaislaumaan, jonka taitamattomuudesta sellaisten sivistyksen siunausten kuin veitsen ja haarukan tai vesivessan kanssa kerrottiin mielellään kaikenlaisia kaskuja.

No niin, sitten hajosi sosialismi, ja vanhat ihanteet voitiin ylpeästi kaivaa kaapista esiin, niiden mukana myös pesemätön likapyykki – esimerkiksi itäisen Keski-Euroopan vankka antisemitismin perinne ja siitä sodan ja natsimiehityksen aikana nousseet rikokset. Ja tähän perintöön kuuluu myös kainostelematon rasismi, peräisin niiltä ajoilta, joina vielä oppikoulujen oppikirjoissakin kerrottiin herrasväen pojille ja tytöille, että ”neekerit” ovat mentaliteetiltaan lapsenomaisempia ja älynlahjoiltaan heikompia kuin ”valkoiset” ja että kristitty keskiluokkainen eurooppalainen edustaa ihmiskunnan kulttuurievoluution huippua. (Ai että kaikki ihmiset tasa-arvoisia? Kommaripropagandaa!) Samoin tähän pakettiin sisältyy suorastaan rotuopillinen Blut und Boden -nationalismi, usko omaan kansakuntaan biologisena perheenä, jonka verenperimä pitäisi säilyttää mahdollisimman puhtaana. Ja jotenkin sitä kysyy myös itseltään, sulkivatko EU ja NATO tältä kaikelta silmänsä kun ottivat mukaan Itä-Euroopan entiset sosialistimaat selvittämättä, mitä eurooppalaisuus näiden maiden ihmisille merkitsee.

Pakolaiskriisi on kenties alkanut Euroopan ulkopuolella, mutta Euroopan sisällä se osuu nyt yhteen vanhemman ja kroonisemman ongelman kanssa. Monenkin sellaisen.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: