Mihinpä sitä tiedettä tarvittaisiin

Unkarin valtion tarkastusvirasto (Állami Számvevőszék, ÁSZ) on valtion taloudenpitoa ja julkisen omaisuuden hallinnointia valvova viranomaistaho, normaalisti yhtä näkymätön harmaa taustatoimija kuin vaikkapa suomalainen vastineensa VTV. Nyt se on pompannut otsikkoihin erikoisen ”selvityksen” ansiosta, joka itse asiassa julkistettiin jo heinäkuussa mutta osui lehdistön silmään vasta muutama päivä sitten. Mm. Telex-sivuston englanninkielisen uutisoinnin ansiosta se on ylittänyt uutiskynnyksen jo Suomessakin. Raportin päätoimittajana on ”projektijohtaja” Beatrix Füzi, hänen lisäkseen sitä kirjoittamassa on ollut kolme ÁSZ:n työntekijää, ja näistä neljästä muuten kolme on naisia. Füzi on kasvatustieteilijä, jolla on unkarilaisessa mtmt.hu-tiedejulkaisutietokannassa 40 julkaisua mm. korkeakoulupolitiikan ja mentoroinnin alalta, muita tekijöitä mtmt.hu ei tunne (oletan, että raporttia laatimassa ollut Eszter Váradi on eri henkilö kuin mtmt:stä löytyvä senniminen molekyylibiologi).

ANALYYSI: “Pink education” -ilmiö Unkarissa?! Korkeasti koulutettujen naisten yliedustuksen osatekijät ja sen taloudellis-yhteiskunnalliset vaikutukset

Katsotaanpas. On siis olemassa jonkinlainen kysymys- ja huutomerkkejä kirvoittava pink education -ilmiö eli ”vaaleanpunainen kasvatus”. Hakufraasilla pink education ei Google Scholar tosin löydä kuin kourallisen osumia, niistäkin monet erheellisiä eli johonkin muuhun asiaan viittaavia – ja relevanteimmat vain Unkarista. Szociológiai Szemle -aikakauskirjassa vuonna 2011 ilmestyneestä kirja-arviosta saan itse asiassa sen käsityksen, että koko pink education -ilmauksen olisi kehittänyt unkarilainen Hajnalka Fényes tutkimuksessaan, jossa käsiteltiin sukupuolieroja koulutusjärjestelmässä. Taustalla on joka tapauksessa vakiintuneempi käsite pink collar work eli tyypilliset ”naisten ammatit” tai tiettyjen alojen ”naisistumisen” problematiikka. (Muutenhan pink liitetään nykyään usein sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin. Ensi näkemältä pink education -ilmauksen, jos sitä todellakin kansainvälisesti käytettäisiin, voisi kuvitella viittaavan vaikkapa opetuksen HLBTQI+-sensitiivisyyteen. Tämmöinen kouluopetushan on Unkarissa kielletty.)

Unkarissa, kuten monissa muissakin Euroopan maissa, yliopistojen ja korkeakoulujen opiskelijoista enemmistö on naisia. ÁSZ:n raportin mukaan vuosina 2010–2021 Unkarissa naisten osuus uusista opiskelijoista on kaikkiaan ollut 55,3 %. Valmistuneista naisia on ollut viime vuosina kuutisenkymmentä prosenttia, eli koulutuspolku jää miehiltä kesken useammin kuin naisilta. Naisenemmistöisiä aloja ovat opettajakoulutus (81,4 % naisia), humanistiset tieteet (74,4%), lääke- ja terveystiede (67,5%), oikeus- ja yhteiskuntatieteet (molemmat n. 65 %) sekä taiteet (62,9%). Tyypillisiä miesaloja on vähemmän: tietojenkäsittely (miehiä opiskelijoista 84,6%), tekniikka (74,9%) ja liikuntatiede (62,2%). Korkeammilla akateemisilla portailla ”naisten ylivoima” sitten katoaa: tohtorikoulutuksessa naisia on enää 44,1 %.

Erityiseksi huolenaiheeksi raportissa nostetaan opettajakunnan naisistuminen (siis alemmilla asteilla, korkeakoulujen opettajista edelleenkin enemmistö on miehiä!). Opettajat nimittäin saattavat myös tiedostamattaan ja tahtomattaan välittää oppilailleen stereotyyppisiä käsityksiä. ELTE-yliopiston vuonna 2014 julkistetussa kyselytutkimuksessa, jossa vastaajina oli 344 opettajaa, kävi ilmi, että opettajien mielestä, kun eri sukupuolten positiivisia ominaisuuksia pitää luonnehtia, pojat ovat luovia, toimivia, loogisesti ajattelevia, huumorintajuisia, tytöt taas ystävällisiä, empaattisia ja ahkeria – ja tietenkin pojat ovat parempia reaali-, tytöt humanistisissa aineissa.

Mutta eipä tämä vielä mitään, sillä tämän jälkeen raportin kirjoittajat siirtyvät itse esittelemään juuri noita stereotyyppisiä sukupuolieroja ”kansainvälisen tutkimuksen” valossa. Siteerattua tutkimuskirjallisuutta on tosin varsin vähän, kun ottaa huomioon, miten kiistelty, ongelmallinen ja laajalti käsitelty tämä kysymys on: lähdeviitteitä on kaikkiaan kymmenkunta, niistä suurin osa unkarilaiseen kirjallisuuteen. Silti raportti julistaa takki auki, että ”kansainvälisten tutkimusten” perusteella sukupuolieroja on osoitettavissa neljällä alueella: (1) verbaalinen, (2) visuaalinen ja tilanhahmotus- sekä (3) matemaattinen lahjakkuus ynnä (4) aggressio. Pojat ovat riskihakuisia ja kilpailukeskeisiä, tytöt epäitsekkäitä ja riskinottoa välttäviä. Tytöillä on paremmat kielelliset ja kielenoppimiskyvyt sekä lyhytmuisti, pojilla parempi tilanhahmotus, looginen ja matemaattinen lahjakkuus. Okei, selvä. Toki raportin kirjoittajat muistuttavat, että pojilla on suurempi itseluottamus, tyttöihin taas vaikuttavat enemmän ympäristön paineet ja odotukset.

Raportin laatijat ovat tehneet myös omaa tutkimusta eli kaavakekyselyn. Opettajia ja vanhempia pyydettiin arvioimaan seitsenportaisella asteikolla tiettyjen ominaisuuksien poika- tai tyttömäisyyttä sekä samojen ominaisuuksien tärkeyttä tai merkityksellisyyttä koulunkäynnin ja koulutuksen kannalta. Merkittäviä eroja ei ilmennyt. Molempien ryhmien mielestä enemmän tytöille ominaisia ovat ahkeruus, hyvä kielellinen ilmaisukyky, hyvä muisti, itsekuri, itsenäisyys, sopeutuvuus, tottelevaisuus (!), emotionaalinen ja sosiaalinen kypsyys, tarkkuus, luovuus, yksitoikkoisuuden sietäminen (!) sekä kätevyys. Poikien vahvuuksia taas ovat logiikka, itseluottamus, joukkuehenki, käytännöllisyys, rakentavuus (?), innovatiivisuus, yritteliäisyys, vilkkaus, riskinotto sekä tekniikan taju. Molemmissa ryhmissä selvimmin tyttömäisenä ominaisuutena pidettiin emotionaalista ja sosiaalista kypsyyttä, selvimmin poikamaisena tekniikan tajua. Ja kuinka ollakaan, sekä opettajien että vanhempien tärkeysasteikolla tyttömäiset ominaisuudet ovat yläpäässä (ahkeruus, hyvä muisti, itsenäisyys, itsekuri, kielelliset kyvyt), poikamaiset taas alapäässä (vähiten tärkeiksi arvioitiin tekniikan taju ja riskinotto). Tosin suurin osa opettajista (79 %) ja vanhemmista (87 %) on sitä mieltä, että koulujärjestelmä ei mitenkään erityisesti suosi tyttömäisiä eikä poikamaisia ominaisuuksia. Opettajista kuitenkin 16 % katsoo koulun suosivan tyttöjen ominaisuuksia enemmän kuin poikien (päinvastaista mieltä on opettajista vain 4 %).

No juu. Tässähän voisi jäädä ihmettelemään esimerkiksi sitä, miten ”itsenäisyys” (önállóság) on ymmärretty, kun se näköjään kuuluu yhteen ”tottelevaisuuden” (szófogadás) kanssa eikä mitenkään liity itseluottamukseen tai innovatiivisuuteen, tai mitä eroa on tyttöjen ”sosiaalisella kypsyydellä” ja poikien ”joukkuehengellä”, tai tyttöjen ”luovuudella” ja poikien ”innovatiivisuudella”. Tai pohtia sitä, missä määrin näihin kysymyksiin annetut vastaukset oikeasti heijastavat koulun arkea ja opetuksen käytäntöjä, ja miten validi ylipäätään on tutkimus, jossa asetelma ja odotukset ovat kyselykaavakkeesta selvästi nähtävissä. Mutta jätän nämä kysymykset oikeiden asiantuntijoiden pohdittaviksi, sillä nyt seuraa ilmeisestikin tämän raportin pääasia: väitetyn pink education -ilmiön (siis ”koulu suosii tyttöjä ja syrjii poikia, yhyy”) yhteiskunnalliset seuraukset. Kas näin:

Sukupuolten tasa-arvo on yhteiskunnan yhteinen etu. On myös naisten edun mukaista, että miehetkin suoriutuvat hyvin, saavuttavat tuloksia ja menestystä. Jos miehekkäiden ja poikamaisten ominaisuuksien tai vahvuuksien kehittyminen jää heikommalle osalle, siitä on monia taloudellisia ja yhteiskunnallisia seurauksia.

Miehekkäiden ominaisuuksien ja vahvuuksien riittämätön kehittäminen aiheuttaa taloudellista haittaa ja on epäedullista maamme kilpailukyvyn kannalta. Luovuus, innovaatiot, yrittäjähenki, tekniikan taju sekä kilpailuhenkinen, suoritussuuntautunut asenne ovat tarpeellisia Unkarin talouden optimaalisen kehityksen, maamme yritysten tuottavuuden, kilpailukyvyn ja kestävän kehityksen kohentamiseksi. Näitä ominaisuuksia tarvitaan myös arkielämässä, sillä kasvavat nuoret joutuvat aikanaan kodeissaan kohtaamaan tilanteita, joissa tietokone hyytyy, vesihana vuotaa tai huonekalut toimitetaan osina paketissa, eikä paikalla ole asiantuntijaa näiden ongelmien ratkaisemiseen.

Eikä tässä kaikki. Korkeasti koulutettua, loogisesti ja luovasti ajattelevaa työvoimaa tarvitaan kipeästi etenkin tekniikan alalla, joten ”poikaominaisuuksiin” panostaminen olisi tärkeää. Mutta myös yhteiskunnan tasa-arvoisuus ja oikeudenmukaisuus kärsii naisten yliedustuksesta. Miesominaisuuksien syrjiminen koulussa voi aiheuttaa ”mentaalisia ja käytösongelmia”…

Mutta joka on tarkkaillut pikkupoikaa, joka harjoittelee pallon kanssa peippailemista tai purkaa ja kokoaa jotakin vehjettä, voi nähdä, että pojat (ja miehet) pystyvät harvinaisen keskittyneesti ja intensiivisesti suorittamaan tehtäviä, harjoittelemaan ja ratkaisemaan ongelmia.

Ja tämän yhden sivun mittaisen johtopäätöskoosteen lopuksi: ne demografiset seuraukset. Naisten yliedustus korkeasti koulutetussa väestössä johtaa parinvalintaongelmiin, koska tilastojenkin mukaan avioliittoja solmitaan useimmiten joko samalla koulutustasolla olevien kesken tai sitten niin, että mies on korkeammin koulutettu:

Jos tämä tendenssi jatkuu, sukupuolten eriarvoisuus korkeammassa koulutuksessa voi aiheuttaa sen riskin, että hedelmällisyys vähenee, koska naisten avioitumisen todennäköisyys ja siten myös lasten hankkimisen mahdollisuudet vähenevät.

ÁSZ:n analyysia on nyt muutaman päivän ajan ruodittu mediassa ja somessa ympäri maailmaa, ja etenkin sen johtopäätökset ovat saaneet melkoisen murskaavaa kritiikkiä. Telex-uutissivuston jutussa esimerkiksi historiantutkija Andrea Pető näkee analyysin taustalla poliittisen pyrkimyksen savustaa naiset ulos korkeakouluista. Tasa-arvoa edistävän Egyenlítő-säätiön johtaja Edina Heal muistuttaa, että kehittyneissä maissa nimenomaan korkeasti koulutetut naiset todennäköisemmin perustavat perheen ja hankkivat lapsia ja että työelämässä (Heal on entinen Googlen Unkarin maajohtaja) on monilla aloilla pulaa nimenomaan korkeasti koulutetuista naisista. Entinen ammattijalkapalloilija, urheilutoimittaja János Hrutka (sama mies, joka viime vuonna sai potkut silloiselta työnantajaltaan tuettuaan sateenkaariperheiden kampanjaa) taas on nähnyt myös taitavasti peippailevia tyttöjä ja naisia eikä ymmärrä, miten miesten tai naisten tyypillisiin ominaisuuksiin (sikäli kuin niitä tilastollisesti olisikin osoitettavissa) keskittyminen veisi yhteiskuntaa eteenpäin.

Ennen kaikkea on järjetöntä ja naurettavaa, että mutkikasta ja ympäri maailman laajalti tutkittua ongelmakimppua käsitellään yhden pienen kyselytutkimuksen sekä täysin anekdoottimaisten mutu-”todisteiden” ja esimerkkien (IKEA-huonekalun kokoaminen, tippuvan hanan korjaaminen ja pallolla peippailevat pikkupojat) varassa – ja että näistä vedetään jonkinlaisella Mikael Jungner -pokerilla taloudellista kilpailukykyä, väestönkehitystä ja koko yhteiskunnan tulevaisuutta koskevia johtopäätöksiä. Sukupuolentutkimustahan Unkarissa ei saa tehdä (näin kärjistetysti ilmaisten: yliopistojen sukupuolentutkimuksen oppiaineet tai ohjelmat kiellettiin vuonna 2018), mutta jos sukupuolisensitiivinen kasvatus ja sukupuolten tasa-arvo kouluissa todella koetaan ongelmaksi, tätä asiaa selvittämään olisi voitu rahoittaa jonkin oikean tiedelaitoksen, yliopiston tai tutkimusinstituutin, vetämä oikea, mieluusti monitieteinen tutkimusprojekti. Nyt on jostain käsittämättömästä syystä valtiontalouden tarkastusviraston (!) resursseja käytetty 20-sivuisen (sekä toinen mokoma liitteitä) brosyyrin julkaisemiseen, jonka relevanssi jää hämäräksi, ainakin jos valtiontaloudesta on kysymys.

Tästä päästäänkin laajempaan ongelmaan. Olen jo useampaan kertaan kirjoittanut siitä, miten Unkarissa menneisyyden ja etenkin kansallisen esihistorian tutkimus ja sen popularisointi on kansainvälisillä säännöillä pelaavien tieteellisten laitosten sijasta annettu valtiovallan tukemien tahojen, ”hovihistorioitsijoiden” tai asianharrastaja-poliitikkojen käsiin. Aivan helpolla ei pääse luonnontiedekään. Äskettäin levisi – englanninkielisten uutistuuttien välityksellä tietenkin – Suomeenkin uutinen Unkarin kansallispäivän aikoihin puhjenneesta sääennustusskandaalista.

Pyhän Tapanin päivänä 20. elokuuta järjestetään perinteisesti komeat ilotulitukset, joita Budapestissa taajat kansanjoukot kertyvät katselemaan Tonavan rantaan. Viime aikoina ympäristöaktivistit ovat entistä kiivaammin vaatineet loppua tälle perinteelle, ja etenkin nyt katastrofaalisen kuivuuden keskellä, inflaation ja energiakriisin painaessa päälle, tuntuu entistä järjettömämmältä käyttää julkisia varoja tämmöiseen. Ilotulituskiistan päätteeksi tuli tänä vuonna sääongelma. Unkarin ilmatieteen laitos (Országos Meteorológiai Szolgálat, OMSZ) ennusti kansallispäiväksi rankkasadetta ja myrskyä. (Tosin OMSZ muistutti, että ennuste ei ole lopullinen, ja pyysi järjestäjiä odottamaan hieman, että sääennuste selkiäisi. Pyyntöön ei suostuttu.) Ilotulitus peruttiin, mutta saderintama kulkikin toista tietä ja pääkaupunki säilyi poutaisena. Tämän jälkeen teknologia- ja teollisuusministeri László Palkovics, vanha teknokraatti, ”työperustaisen” yhteiskunnan rakentaja ja Unkarin Tiedeakatemian haudankaivaja, erotti OMSZ:n johtajan Kornélia Radicsin ja tämän kakkosmiehen Gyula Horváthin. Väliaikaiseksi johtajaksi nimitettiin talouspäällikkö László Hanyecz, ilmeisesti pomoportaan ainoa ei-meteorologi ja myös talon ainoa osastonjohtaja, joka ei liittynyt protestiin Radicsin erottamisen johdosta. Ministeri Palkovics sekä pääministerin kansliaministeri Gergely Gulyás vakuuttelevat nyt, että erottaminen ei mitenkään liittynyt kansallispäivän sääennusteeseen, mutta tätä ei vaikuta monikaan uskovan. Joukko meteorologeja 51 eri maasta on jo julkaissut somessa yhteisen protestin ja solidaarisuudenilmauksen.

Tarina meteorologien erottamisesta on tietenkin kuin jostain stalinismin aikaa kuvaavasta satiirista. Tai panee muistelemaan Herodotoksen kertomusta Persian Kserkses I:n Kreikan-sotaretkestä: kun myrsky hajotti Hellespontoksen salmen poikki rakennetun siltaviritelmän, soturikuningas suuttui ja komensi miehensä antamaan merelle kolmesataa raipaniskua. Tällaisilla tarinoillahan me ihmiset mielellämme jäsennämme ympäröivää maailmaa. Tarinoissa on vain se vaara, että ne voivat viedä huomion pois laajemmista kokonaisuuksista. Tässä tapauksessa siitä, että Unkarissa poliittinen päätöksenteko kokonaisuudessaan alkaa olla ei vain tieteestä piittaamatonta vaan suorastaan tiedevihamielistä. Ja semmoiseen ei tässä maailmantilanteessa totisesti olisi varaa missään.

Advertisement

Ihan perheestä, osa 3

Äskettäin kirjoitin Unkarin hallituksen uusimmasta ”kansallisesta konsultaatiosta” eli kansalaiskyselyksi naamioidusta propagandapaketista, johon vastaamista vauhditetaan nykyään myös kaupunkien julkisissa tiloissa komeilevalla julistekampanjalla. Tutun sinipohjaisissa plakaateissa ei tällä kertaa ole kuvapankkikuvia onnellisista perheistä ja tulevaisuudenuskoisina hymyilevistä tyynistä vanhuksista vaan erilaisilla emojeilla ilmaistuja tunnetiloja, joiden vallassa kansalaisten toivotaan täyttävän kyselykaavakkeet. Kuten 444.hu-sivusto asian ilmaisee: äänestäjiä pidetään lastentarhan taaperoryhmän tasoisina otuksina.

”Suututtaako teitä laiton maahanmuutto? Täyttäkää kansallinen konsultaatio!” – ”Korottaisitteko minimipalkkaa? Täyttäkää kansallinen konsultaatio!”

”Pelkäättekö lapsenne joutuvan seksuaalisen propagandan kohteeksi? Täyttäkää kansallinen konsultaatio!”

Kuten tuosta alimmasta kuvasta näkyy, myös kansallisen konsultaation teemoihin kuuluu ”lasten suojeleminen seksuaalipropagandalta” (sekä vanhempien oikeus määrätä, millaista seksuaalikasvatusta lapsille annetaan). Tarkemmin sanoen tätä koskee yksi konsultaation 13 kysymyksestä. Tämän takanahan on tietenkin uusi ja kautta Euroopan melkoista kohua nostattanut laki, joka myös Brysselissä tulkitaan seksuaalivähemmistöjä syrjiväksi. Orbánin hallitus on toista mieltä.

Niin kuin Suomenkin mediassa on kerrottu, ”sateenkaarivastaiset” pykälät eli kielto altistaa alaikäisiä lapsia seksuaalivähemmistömyönteiselle ”propagandalle” lisättiin vaivihkaa jälkikäteen uuteen lakiin, jonka varsinaisena tarkoituksena oli lasten suojeleminen seksuaaliselta hyväksikäytöltä mm. koventamalla tällaisista rikkomuksista määrättyjä rangaistuksia sekä perustamalla erityinen pedofiilirekisteri. Jo alkuperäisessä lakiesityksessäkin, sen ilmeisestä hyvästä tarkoituksesta huolimatta, oli useita ongelmia, ja varsinaisestihan ns. jööti osui tuulettimeen siinä vaiheessa, kun tähän lakiin nivottiin seksuaalivähemmistöjä koskevia pykäliä.

Kysymyshän ei todellakaan ole vain lasten suojelemisesta. Sen näkee jo siitäkin, että uusi laki ei millään tavalla puutu esimerkiksi lapsiprostituutioon tai lapsipornoon, joiden osalta esimerkiksi ECPATin tuore Unkari-raportti on varsin korutonta kertomaa. Etenkin köyhimmistä kansankerroksista – mutta näistähän suuri osa on romaneja, joilla ilmeisesti ei ole väliä – lähtöisin olevia alaikäisiä tyttöjä on vuosikaudet rahdattu ulkomaidenkin punalyhtykaduille. EU:n rekisteröidyistä ihmiskaupan uhreista unkarilaiset muodostavat suurimman kansallisuusryhmän, heitä on lähes puolet, ja heistä yli puolet on alaikäisiä. Varsinkin romaniyhteisöissä teiniraskaudet ja lasten ”avioliitot” ovat tavallisia. Unkarissa myös ”oikean” avioliiton saa solmia holhoojan luvalla jo 16-vuotiaana – kun taas vasta 18-vuotias on tarpeeksi vanha saadakseen itse hankkia tietoa ”poikkeavista” seksuaalisuuden ja sukupuoli-identiteetin muodoista.

Orbán on kuitenkin pelimiehiä ja valmis jatkamaan törmäyskurssilla viimeiseen saakka. Hallituksen äänitorvet jaksavat uupumatta inttää, että uusi laki ei syrji seksuaalivähemmistöjä eikä puutu aikuisten täysivaltaisten ihmisten elämään, vaan siinä on kyse edelleenkin vain perhearvoista, perheiden ja lasten suojelemisesta. Nyt ei enää kansallinen konsultaatiokaan riitä, vaan Orbán ilmoitti tänään, että lasten suojelemisesta järjestetään kansanäänestys. Sen kysymyksetkin on nyt julkistettu. Kas näin:

1. Kannatatteko sitä, että alaikäisten lasten peruskouluopetuksessa ilman vanhempien suostumusta järjestetään [eri] seksuaalisia suuntauksia esittelevää toimintaa?

2. Kannatatteko sitä, että alaikäisille lapsille esitellään/mainostetaan/propagoidaan [tai miten tämän ”népszerűsíteni”, ’popularisoida’ nyt oikein kääntäisi?] sukupuolenvaihdoshoitoja?

3. Kannatatteko sitä, että sukupuolenvaihdoshoidot olisivat tarjolla myös alaikäisille lapsille?

4. Kannatatteko sitä, että alaikäisille lapsille esiteltäisiin heidän kehitykseensä vaikuttavia [sic] seksuaalisia mediasisältöjä rajoituksitta?

5. Kannatatteko sitä, että sukupuolen vaihtamista esitteleviä mediasisältöjä voitaisiin julkaista?

Jälleen kerran näemme melkoisen olkiukkojen tonttuparaatin. Otetaanpa järjestyksessä:

”Vanhempien suostumusta” Unkarin kouluissa annettavaan opetukseen ja sen aatemaailmaan ei tähän asti ole ihmeemmin kyselty, siitä huolimatta, että koulujen opetusohjelmat ja oppikirjat ovat nostattaneet asiantuntijapiireissä melkoista, lievästi sanoen, kritiikkiä. Niiden antama kuva esimerkiksi kansallisesta historiasta, kirjallisuudesta ja kulttuurista on omituinen ja paikoitellen huuhaan rajamailla. Miten huolehditaan niiden vanhempien oikeuksista, jotka kenties haluaisivat kasvattaa lapsiaan avoimuuden ja suvaitsevaisuuden hengessä?

Kakkos- ja kolmoskohta maalaavat seinälle mörköä, jonka hallituksen mediaimperiumin keltaisempi laita oitis kuvittaa vielä todentuntuisemmin sitä kohdeyleisöä varten, jolle lähdekritiikkiä on aikoinaan annettu hyvin pienellä lusikalla. Näin kertoi eilen keltalehti Ripost kansikuvan kohuotsikossaan:

”Pojasta tytöksi, tytöstä pojaksi: jo lapsillekin tehdään sukupuolenvaihdosleikkauksia! GENDERHULLUTUS: Lännessä ei vaadita edes vanhempien suostumusta!”

Kuten tiedämme, ”gender” tarkoittaa englanninkielisessä tieteellisessä kielenkäytössä sosiaalista sukupuolta (vastakohtana biologiselle sukupuolelle, sex). Tämä ajatus – siis se, että ihmisen ”miehekkyys” tai ”naisellisuus” siihen liittyvine käyttäytymismalleineen, asenteineen jne. olisi suhteellinen ja monisyinen, yhteiskunnallinen ja kulttuurisidonnainen juttu eikä yksinkertainen joko-tai-homma, jonka voi määrittää kurkkaamalla kyseisen ihmisen pöksyihin – toimii tehokkaana pelotteena tai ”symbolisena liimana”, jolla Euroopan oikeistopopulistit yhdistävät lippujensa alle kirjavan joukon muutospelkoisia äijiä ja äijättäriä, fundamentalistikristityistä jalkapallohuligaaneihin. Tämän symbolisen liimaputkilon kyljessä lukee nykyään ”GENDER”, ja pakettiin kuuluu myös salaliittoteorialta haiskahtava ajatus ”genderistä” ”ideologiana”, johon NE haluavat meidät ”käännyttää”.

Mielenkiintoista on myös, että Unkarissa on päästy niin pitkälle, tai niin kauas takaisin reaalisosialismin aikaan, että vihollisen nimenä voi olla myös yksinkertaisesti ”Länsi”. Turmeltuneessa Lännessähän tunnetusti autoilla leikkivä pikkutyttö saa oitis koululääkäriltä lähetteen sukupuolenvaihdokseen ja testosteronipiikin pyllyynsä ennen kuin arvaakaan, eikä vanhemmilta kukaan kysy mitään (ihan totta, tämmöisiä juttuja on Unkarissa levitetty jo jonkin aikaa).

Kysymyspatteriston lopussa rivien välistä piirtyy näkyviin ajatus ”lasten aivopesusta” tai ”käännyttämisestä”. Varsinaisena uhkakuvana tässä ovat sateenkaariaktivistit, joita on estettävä pääsemästä kouluihin lasten kimppuun, tarjoamaan näille näiden ”seksuaaliseen kehitykseen vaikuttavia” sisältöjä. Siis pelkkä homoseksuaalisuudesta tai transsukupuolisuudesta kertominen saa lapsiparkojen päässä jotain napsahtamaan, niin että reippaat pojat ja tytöt eivät enää haluakaan toteuttaa perinteisiä sukupuolirooleja eheän ja monilapsisen kansallismielisen ydinperheen vanhempina vaan muuttuvat yks kaks oudoiksi olennoiksi, joiden maailmassa kuuluu asiaan identifioida itsensä tänään mieheksi, huomenna naiseksi ja ylihuomenna kenties koiraksi, joka tykkää kumisaappaista.

No niin. Tämä kaikkihan näyttää varsinaiselta mätäkuun jutulta ja panee kyselemään, mitä ihmettä oikein Unkarin päättäjien päässä liikkuu. Ilmeisesti Orbán tosiaankin pelimiehenä on päättänyt lisätä panoksia ja katsoa, miten pitkälle vastapuolen kantti kestää. Tässä, samoin kuin Orbánin tutussa ”riikinkukkotanssissa” ylipäätään, näkyy myös hauskasti monikerroksisen propagandastrategian toiminta.

Populistien yksinkertaisimmalle kohdeyleisölle tuotetaan todellisissa mutapohjissa kyntävää propagandaa – se tavoittaa ne, jotka tosissaan ovat valmiita uskomaan, että turmeltuneen Lännen suurkaupungeissa ihan oikeasti ghetot palavat, terroristit riehuvat, valkoihoisia kristittyjä sorretaan ja lapset riistetään vanhemmiltaan sukupuolenvaihtoleikkaukseen vietäviksi. Vähän vähemmän kahjolla tasolla liikutaan kansanäänestyksen kysymysten muotoilussa, jossa suinkaan ei suoraan väitetä, että jossakin olisi sukupuolenvaihdoshoitoja tarjolla myös lapsille, kysytään vain, vink vink, haluaako Unkarin kansa tämmöistä myös Unkariin. Brysselissä puolestaan käsittämättömällä teflon-pokerilla kiistetään kaikki kahjoilut (ilmeisesti myös toivoen ja uskoen, että unkarintaidottomat ulkomaalaiset eivät niistä edes tule tietämään) ja vakuutellaan, että kysymys on vain kansallisista arvoista ja vanhempien oikeudesta kasvattaa lapsiaan niiden mukaisesti.

Loppujen lopuksihan tässä tuskin on kysymys siitä, että mahdollinen sateenkaaripropaganda kouluissa hirveästi haittaisi Viktor Orbánia tai muitakaan Unkarin päättäjiä. Tästä vain saadaan – sopivasti vielä näin Pride-tapahtuman alla, joka on Budapestissa tulossa lauantaina – erinomainen ns. kumiluu, jolla kansan huomio saadaan käännetyksi pois todellisista ongelmista, joihin ilkeä EU myös haluaisi puuttua, kuten korruptiosta, oikeusvaltion tilasta tai ympäristöasioista. Ensi kevään parlamenttivaalien lähestyessä ja opposition tiivistäessä rivejään tämmöinen on erityisen tärkeää.

***

Lisäys: Loppukaneetiksi haluaisin vielä kääntää äsken Facebookista silmiini osuneen puheenvuoron.

Olen opettaja.

Ikinä en ole kohdannut ketään (en yksilöä enkä järjestön edustajaa), joka olisi halunnut propagoida koululaisille minkäänlaista seksuaalisuutta. Unkarissa sukupuolenvaihdosleikkauksia ei voi suorittaa alaikäisille, joten tämä ei edes voi olla mikään asiallinen teema.

MUTTA: Usein olen kohdannut lapsia, jotka eivät ole turvassa perheensisäiseltä väkivallalta. Seksuaalista kaltoinkohtelua, tekijänä täysin hetero aikuinen ja uhrina lapsi. Lasten köyhyyttä. Voimattomia, keinottomia lastensuojeluviranomaisia, holhoojia, opettajia. Pedagogiset ammattipalvelut ovat ylikuormitettuja. Tiedän lastenkoteja ja kouluja, joissa ei ole asianmukaista henkilöstöä ja kalustoa. Esimerkiksi: henkilökuntaa on liian vähän ja se vaihtuu taajaan.

Erityislapsille ei ole asianmukaista tukea: ei henkilökuntaa eikä aineellisia edellytyksiä.

Asiantuntijoista on pulaa: lastenlääkäreistä, lapsipsykiatreista, lapsipsykologeista, erityisopettajista, tukiopettajista, opettajista, avustajista, muista terapia-ammattilaisista.

Olen tavannut semmoisenkin teinipojan, joka uskoi, että kukkakaalia syömällä hänen sukuelimensä kasvaa suuremmaksi. Näin hän oli lukenut netistä. Älkää naurako, poika ei ollut koskaan saanut kunnon sukupuolivalistusta.

Useampaan kertaan olen kohdannut tyttöjä, jotka ensimmäinen kuukautisvuoto täysin yllätti ja jotka epätoivoissaan koettivat piilotella tahraisia vaatteitaan.

Olen tavannut monia varhaisteinipoikia, jotka katselevat pornoa kännykkänsä rajattomalla nettiyhteydellä (eikä tietenkään pelkästään heteropornoa, jos tässä nyt halutaan nimenomaan pelätä HLBTQ-meininkejä). Kerronko vielä lisää?

(Nykyisistä lapsilisistä en edes rupea kirjoittamaan…)

Miksi meidän pitäisi äänestää jostakin, mitä ei edes ole? Jostakin, mikä ei ole todellinen ongelma, vain sairaan, perverssin mielikuvituksen luoma uhkakuva? Minusta ei 12 vuoden vallassaolon jälkeen ole korrektia työntää vastuuta vähemmistön niskoille ja kiihottaa sitä vastaan. Varsinkaan semmoisen vähemmistön, joka ei muuta halua kuin elää siinä missä muutkin, ja josta monet haluavat auttaa niitä, jotka ovat heidän laillaan, kuka mistäkin syystä, turvattomassa asemassa.

Näin tekee vain kelvoton, pelkurimainen hallitus, joka ei kykene ratkaisemaan todellisia yhteiskunnan ongelmia mutta yrittää peitellä täydellistä kyvyttömyyttään ja omia törkeitä tekojaan. Tämä ei enää ole mikään näpäytys, vaan koko Unkarille raaka läimäys vasten kasvoja, sen omalta hallitukselta.

Tässä vielä asian selventämiseksi muutama asianmukainen emoji:

Naiset ja lapset ensin, vaikka…

Läntisessä maailmassa, esimerkiksi Suomessa vietetään näihin aikoihin Pride-päiviä tai Pride-viikkoa lukuisien instituutioiden ja yritysten osallistuessa ja tukiessa – olkoon sitten solidaarisuutta tai opportunistista pinkkipesua. Myös Wienissä liehuvat joka paikassa sateenkaariliput, ja yliopiston päärakennuksen portaikkokin on maalattu sateenkaaren värein. Keskellä tätä suvaitsevaisuuden ja tasa-arvon sanomaa oma unkarilainen some- ja mediakuplani pullistelee vähän ikävämpiä uutisia, joiden jonkinlaisena yhteisenä nimittäjänä voisi olla naisiin ja lapsiin kohdistuva väkivalta.

Naisista perhe- ja parisuhdeväkivallan uhreina on ollut tässä blogissa monesti ennenkin puhetta, nimenomaan sen yhteydessä, miten Unkarissa jopa näkyvässä asemassa olevat poliitikot hakkaavat vaimojaan (jopa pääministeri Orbánin huhutaan pahoinpidelleen puolisoaan; mitään todisteita tästä ei tietenkään ole, vaikka jonkinlaista uskottavuutta huhuille antaa se, että Orbán itse on kasvanut väkivaltaisen isän poikana ja suoraan kertonut, miten joskus nuorena sai isältään semmoisen selkäsaunan ettei päässyt sängystä ylös) tai vähättelevät koko asiaa. Perheväkivaltaa torjuvaa Euroopan neuvoston yleissopimusta, ns. Istanbulin sopimusta Unkari ei tunnetusti suostu ratifioimaan, koska se edellyttäisi perheväkivallan uhrien tukemiseen tarvittavien verkostojen, instituutioiden ja koulutusten luomista. Hallituksen kanta on ollut, että perheväkivallan ehkäisemiseen riittää kunnon perinteisiin perhearvoihin panostaminen ja maahanmuuton torjuminen, sillä Unkarin naisilla ei ole muuta pelättävää kuin islamisaatio ja maahanmuuttajien raiskaajalaumat…

Muutamia päiviä sitten sosialistisen oppositiopuolue MSZP:n kansanedustaja Zita Gurmai käytti aiheesta parlamentissa puheenvuoron. Tähän oikeusministeriön valtiosihteeri Pál Völner vastasi, että hallitukselle toki naisten kunnioittaminen on tärkeää ja naisiin kohdistuva väkivalta tuomitaan ehdottomasti – mutta Istanbulin sopimuksen ratifioimisen estää kaksi kohtaa. Sopimustekstissä nimittäin luvataan turvaa ja tukea kaikille väkivallan uhreille, riippumatta näiden

biologisesta sukupuolesta, sosiaalisesta sukupuolesta, ihonväristä, kielestä, uskonnosta, poliittisesta tai muusta mielipiteestä, kansallisesta tai yhteiskunnallisesta taustasta, kansalliseen vähemmistöön kuulumisesta, omaisuudesta, syntyperästä, seksuaalisesta suuntautumisesta, sukupuoli-identiteetistä, iästä, terveydentilasta, vammaisuudesta, perhesuhteista, maahanmuuttaja- tai pakolaisstatuksesta tai muusta oikeudellisesta asemasta.

Sosiaalinen sukupuoli (gender) on jo useiden korkea-arvoisten poliittisten päättäjien suulla julistettu huuhaaksi ja valheelliseksi ideologiaksi (ihmiset ovat miehiä tai naisia sen mukaan, mitä jalkojen välistä löytyy, kaikki muu on hölynpölyä), maahanmuutto taas on yksiselitteisesti pahasta eikä sitä saa sallia (paitsi hallituksen itsensä toimeenpanemina ja tukemina versioina). Siispä Istanbulin sopimuksen ratifioiminen, näin valtiosihteeri Völner, toisi Unkarin lainsäädäntöön ”salavihkaa” sellaisia aineksia, joita hallitus ei vahingossakaan halua tukea. Viis siitä, että Unkarissa kuolee vähintään yksi nainen viikossa perhe- tai parisuhdeväkivallan uhrina (rikoksen uhrina kuolleista naisista 60 prosenttia saa surmansa nykyisen tai entisen puolisonsa tai miesystävänsä kädestä) ja että joka viides nainen elää tai on elänyt parisuhteessa, johon on kuulunut jatkuvaa väkivaltaa.

***

Perheväkivallan uhreiksi joutuu naisten ohella tunnetusti myös lapsia. Mekanismit saattavat olla hieman erilaiset, vaikka sekä vaimojen hakkaamista että lasten pieksämistä – tai paremminkin tämmöisen väkivallan villaisella painamista – yritetään toisinaan puolustella ns. perinteisten perhearvojen kautta, joita pitäisi suojella. Tässä yhteydessä joutui äskettäin ikävän julkisuuden kohteeksi Unkarin hajanaisen ja avuttoman opposition yksi taannoinen toivontähti, Szombathelyn [anteeksi, korjaan:] Hódmezővásárhelyn pormestarinvaalit valtapuolueen loanheitosta huolimatta komeasti voittanut sitoutumaton konservatiivi Péter Márki-Zay.

Paikallinen nettiradioasema oli kysellyt Márki-Zaylta hänen omakohtaisia kokemuksiaan tyttöjen ja poikien kasvatuksesta – kunnon katolilaisena Márki-Zay on seitsemän lapsen isä, joista pienimmäinen on nyt kymmenvuotias – ja tämä oli tunnustanut pitävänsä kuria ja tottelevaisuutta tärkeänä, siinä määrin, että ruumiillinen kurituskin voi olla aiheellista. Ei tietenkään pahoinpitely; Márki-Zayn mukaan esikuvana voisi olla Kanada, missä lapsen kurittaminen on laillista mutta vain tiukkojen säännösten puitteissa, esimerkiksi päähän ei saa lyödä eikä minkäänlaista näkyvää saati pysyvää ruumiinvammaa tuottaa. Melkoinen p***amyrsky tästä kuitenkin nousi, ja Márki-Zay joutui selittelemään kantojaan. Facebook-sivullaan hän selittää, että ei hyväksy lasten pahoinpitelyä, niin kuin ei myöskään avioeroa eikä aborttia – vaikka kaikkien näiden suhteen hänen on pakko tyytyä siihen, että yhteiskunnan normit poikkeavat hänen omista vakaumuksistaan. (Hetkinen. Tässä on nyt jonkinlainen looginen nuljahdus: avioeron ja abortin suhteen yhteiskunnan normit ja lait ovat sallivampia kuin Márki-Zayn oma moraali, lasten kurittamisen suhteen taas tiukempia.) Márki-Zay tähdentää kuitenkin, että hänen mielestään pieni läimäys takapuolelle on lapselle paljon vähemmän vahingoksi kuin avioero (!), rakkaudeton kohtelu ja laiminlyönti tai ”kaiken salliva kasvatus, joka ei valmista lasta yhteisölliseen yhteiselämään”.

444.hu-sivusto teki aiheesta vielä yksityiskohtaisemmankin jutun, jota taustoitettiin asiantuntijoiden haastatteluilla. Selvää on, että vaikka lasten pahoinpitelemistä ei missään päin läntistä maailmaa nykyään hyväksytä, ns. lievä tai kohtuullinen kurittaminen on yhä sekä juridisesti että kulttuurisesti hankala kysymys. 1970-80-luvuille saakka lait usein sallivat vanhemmille lasten ”lievän” ruumiillisen kurittamisen. Sitten ensin Pohjoismaissa, sitten muuallakin Euroopassa alkoi levitä se asiantuntijoiden ja tutkimusten tukema käsitys, että vähäinenkin kuritus on vahingollista ja sitä paitsi kasvatusmenetelmänä tehoton. Ruotsissa lasten ruumiillinen kurittaminen kiellettiin 1979, Suomessa 1984, Saksaan asti lainsäädännöllinen nollatoleranssi lasten ruumiillisen kurituksen suhteen ehti vuosituhannen vaihteessa, Unkarin lastensuojelulaissa lasten kurittaminen kiellettiin tykkänään vuonna 2005 (Euroopan neuvosto oli ”jo” 2004 asettanut tämän yleiseksi tavoitteeksi). 444.hu:n haastatteleman unkarilaisen kriminologi-asiantuntijan mukaan tilanne on yhä hankala: kurituksen kieltävä laki on käytännössä hampaaton, vailla sanktioita, eikä lainmuutosta tuettu valistus- tai koulutuskampanjoilla. Niinpä arjen oikeuskäytännössä lasten kurittamista usein tuetaan tai siedetään. Jonkinlaista muutosta on kuitenkin tapahtumassa Unkarissa (kuten Itävallassakin): vuonna 2017 tehdyn tutkimuksen mukaan unkarilaisista vain 36 % hyväksyy lasten ruumiillisen kurittamisen, 53 % ei pidä sitä lainkaan hyväksyttävänä. (Yli 60-vuotiaista vielä 47 % ilmoitti hyväksyvänsä ruumiilliset rangaistukset kasvatuskeinona.)

Péter Márki-Zay on siis arvomaailmansa suhteen jonkinlainen mailleen menevän maailman edustaja, häpeilemätön vanhan koulun kristillis-konservatiivi. Politiikassa hän on kuitenkin toiminut vastavoimana hallitukselle, oikeistopopulistiseksi valuneen Fidesz-puolueen ja sen pienen katolis-konservatiivisen sivuvaunun, kristillisdemokraattisen KDNP:n koalitiolle. Márki-Zayn ja hallituksen vastakkainasettelu ei koskekaan arvoja vaan politiikan ja hallinnon käytäntöjä, ennen muuta korruptiota: Márki-Zay on onnistunut profiloitumaan ennen muuta ”kunniallisena” vaihtoehtona, jota voivat kannattaa myös hieman erilaisia arvoja tunnustavat mutta demokratiaa ja rehellistä päätöksentekoa kaipaavat kansalaiset. Tällaista kunniallista ja rehellistä oikeistopuoluetta Unkarissa ei oikeastaan olekaan ollut aikoihin jos koskaan; myöskään Márki-Zay ei ole puolue eikä puolueen edustaja vaan eräänlainen yksinäinen kansalaisaktivisti. Nähtäväksi jää, osaako ja uskaltaako valtakoalitio nyt käyttää Márki-Zayn kristillis-konservatiivisia näkemyksiä häntä vastaan – tai lipsuvatko Márki-Zayn liberaalimmat tukijat nyt hänen takaansa pois.

***

Ja kun nyt lapsiin kohdistuvasta väkivallasta puhutaan, niin siihen kuuluu myös seksuaalinen väkivalta tai ”hyväksikäyttö”. (Kunnon nimikettä tälle aralle ja ilkeälle asialle ei oikein tunnu löytyvän.) Itä-Eurooppaa ja koko maailmaa on viime viikot järkyttänyt YouTubessa (englanninkielisin tekstein) julkaistu puolalainen dokumenttielokuva ”Älä vain kerro kenellekään”, jossa lapsia hyväksikäyttäneitä katolisia pappeja saatetaan kasvotusten entisten uhriensa kanssa ja paljastetaan, miten kirkko on systemaattisesti suojellut syyllisiä.

Myös Unkarissa on noussut esiin kysymys, onko samanlaista tapahtunut sielläkin. Vaikka Unkarin roomalais-katolinen kirkko ei olekaan samanlaisessa monopoli-mahtiasemassa kuin Puolassa tai jossain määrin Itävallassa, se on silti perinteisistä kirkkokunnista suurin ja vahvin ja nauttii nykyäänkin myös poliittisten vallanpitäjien tukea – ja ilmeisesti myös Unkarin katolisessa kirkossa on sekä hyväksikäytetty lapsia että suojeltu hyväksikäyttäjiä. 444.hu-sivuston hitaan journalismin sarjassa tl:dr on tämän kevään aikana julkaistu kolme pitkää tutkielmaa kipeästä aiheesta.

Viime vuosina monissa maissa on ryhdytty selvittämään katolisen kirkon suojissa tapahtuneita seksuaalisia väärinkäytöksiä; Itävallassahan näistä skandaaleista on kirjoitettu jo vuosikaudet. Unkarissa tämä selvitystyö on vasta alkamassa, hädin tuskin. Helmikuussa Vatikaanissa tästä aiheesta järjestetyssä konferenssissa Unkarin katolista piispainkokousta edusti Győrin piispa András Veres, joka vielä 2011 oli ollut sitä mieltä, että pedofiliaepäilyt ovat ”keinotekoisesti, ties kenen ohjauksessa luotu ja median vahvistama ongelma, hyökkäys kirkkoa vastaan”. Nytkin Veres vakuutteli, että lasten hyväksikäyttötapauksia oli sattunut vain harvoja ja nekin jossain muualla. Kirkonmiesten väärinkäytöksistä ”ratkaiseva enemmistö on tapahtunut menneisyydessä, syylliset ovat hyvin iäkkäitä tai jo kuolleet”, eikä Unkarissa tällaista tapahdu paljon, mikä Veresin mielestä johtuu kulttuurista: unkarilainen arvostaa perhettä ja näkee lapset arvona, jota on suojeltava. Sitä paitsi koko ilmiö liittyy ”vuoden 1968 suureen seksuaaliseen vallankumoukseen, jonka vaikutuksen olemme siitä pitäen tunteneet”. Siis: semmoista ei meillä tapahdu, ja jos tapahtuisikin, niin se on jonkun muun syytä.

Samaan aikaan kun katolisen kirkon ja kenties muidenkin valtakeskittymien suojissa tapahtuneita lasten hyväksikäyttötapauksia yhä hyssytellään, pedofiliasyytöksiä heitellään hanakasti ns. liberaalien suuntaan. Ei vain piispa Veres syytä lasten hyväksikäytöstä ”seksuaalista vallankumousta”. Myös Pride-tapahtumien alla on nähty kauhistelua ”lasten seksualisoimisesta” (hirveää, että lapsetkin saavat nähdä toisiaan halailevia samansukupuolisia pareja) tai propagandaa, jossa ”oikean” ja ”väärän” seksuaalisuuden rajaa ei suinkaan määritä täysivaltaisen yksilön vapaus ja vastuu vaan kaikenlainen ”poikkeava” seksuaalisuus niputetaan yhteen.

Budapestin Pride-tapahtuman Facebook-sivulla julkaistiin kuvia julisteista, joita ilmeisesti on levitelty kaupungille. Vasemmanpuoleisen mukaan ”rakkaus ei tunne rotua, sukupuolta eikä ikää” (ikä-sanan alapuolella on kuvattu aikuisesta ja lapsesta koostuva pariskunta), oikeanpuoleisessa julistetaan, että ”en ole homo, trans enkä pedo vaan ihminen!”. Molemmissa siis mukaillaan Pride-tapahtuman sanomaa eri seksuaalisten suuntausten tasa-arvosta ja annetaan ymmärtää, että järjestäjien mielestä pedofilia kuuluu samaan sarjaan. Kumpikaan julisteista ei tietenkään oikeasti ole Priden järjestäjien laatima.

Näitä valejulisteita koskevaan somekeskusteluun oli joku postannut vielä häkellyttävämmän linkin eräänlaiselle viihdekansallismieliselle sivustolle. Siellä slovakianunkarilainen äiti kertoi, mitä kauheuksia oli kokenut Kanadassa asuessaan. (Niin, juuri tuossa lasten kurittamisen mallimaassa.) Kanadassa, näin Katalin-rouva kertoo, lapset kasvatetaan jo lastentarhasta lähtien siihen ajatukseen, että ihminen syntyy sukupuolettomana ja saa itse päättää, haluaako olla poika vai tyttö:

Kammottavinta on, että jos lastentarhan täti tai setä yllättää vaikkapa Suzyn leikkimästä junilla tai autoilla, niin hän heti kysyy tältä: Tahdotko leikkiä ajoneuvoilla? Tykkäätkö olla poikien porukoissa? Tahtoisitko ennemmin olla poika? Jos tähän viaton nelivuotias tyttö – joka ei edes aavista, miten katalilla keinoilla häneen vaikutetaan – vastaa kyllä, niin heti laaditaan opettajan suositus, se toimitetaan lääkärille, ja tunnoton lääkäri alkaa silmää räpäyttämättä annostella pikku Suzyyn testosteronia.

Rouvan omat lapset eivät joutuneet pakkotransutuksen kohteiksi, mutta tämäkin oli ilmeisesti vain sen ansiota, että vanhemmat hartiavoimin ohjasivat heitä kohti oikeita perhearvoja ja ”selittivät heille, miten maailmassa asiat ovat”. Tämä vaati jatkuvaa valppautta, kun jo pahaa-aavistamattomille ekaluokkalaisille annettiin koulusta kotiin herttaisia kuvakirjoja, joissa esiintyi kahden isän tai kahden äidin ”perheitä”… Toisilla lapsilla ei ollut tätä onnea, ja niinpä rouvan vanhimman pojan luokkatovereista jo ”kaksi on leikkauttanut itsensä tytöiksi”. Miten paljon onkaan koko maassa tällaisia onnettomia, ”joilta on riistetty ihmisyys”, jotka ”eivät enää pysty elämään naisina eivätkä miehinä, he ovat vain märkiviä haavoja, jotka eivät millään parane”! Ja tämä ”sairas teoria on jo tihkumassa meillekin”.

Tällaisia esitelmiä gender-ideologian kauheuksista siis on kuultu tilaisuudessa, jonka järjesti myös Unkarin hallituksen tuella toimiva slovakianunkarilainen katolinen, hm, järjestö nimeltä Regnum Marianum Akadémia. ”Regnum Marianum” viittaa siihen, että Unkari – kuten monet muutkin Itä-Euroopan vanhoista ”lähetysmaista”, naapurimme Virokin on Maarjamaa – on kristitsemisen yhteydessä nimenomaisesti omistettu Neitsyt Marialle. Akadémia taas on yksi osoitus ”akatemia”-nimikkeen lopullisesta inflaatiosta. On pakko näin lopuksi todeta, että samaan aikaan, kun tällaisia huuhaanlevitys-”akatemioita” perustetaan ja tuetaan, Unkarin Tiedeakatemiaa ajetaan kohti lopullista tuhoa. Tänään parlamentista myllytetty laki riistää Akatemialta sen tutkimusinstituutit ja siirtää ne valtion haltuun, palvelemaan talouselämän tai huuhaa-kansallismielisen identiteetinrakennustyön intressejä. Luvassa on mielenosoituksia, (luultavimmin toivotonta) vetoamista perustuslakiin, ja varmaan itsekin vielä palaan aiheeseen. Hyvä englanninkielinen uutisartikkeli löytyy jo Index-sivustolta.

Se vanha vainooja

Unkarilaiseen somekuplaani tipahti juuri Egyházfórum-sivustolta erikoinen juttu ”Antigenderisti-rukous ja begiinien rukoukset”, kirjoittajana uskontososiologi ja kirjailija István Kamarás, nimen perässä kirjaimet OJD, joiden Kamarás omalla kotisivullaan vitsikkäästi selittää tulevan sanoista Ordo Joculatorum Dei, Jumalan ilveilijöiden veljeskunta. Begiinien yhteisöt puolestaan olivat keskiajan uskonnollisia naisjärjestöjä, joita käsittelevää esitelmää Kamarás oli äskettäin osunut kuulemaan. Begiinejä voidaan pitää jonkinlaisina kristillisen feminismin uranuurtajina; yhteisöissään he etsivät aktiivista kristillistä elämää sekä aviovaimon roolin että kirkolle ja papistolle alisteisten perinteisten nunnajärjestöjen ulkopuolella. Tässä Kamarásin kuulemassa esitelmässä, jonka Unkarin sosiologien konferenssissa piti Edit Révay -niminen tutkija, nostatettiin provosoimatta mutta taitavasti kysymyksiä siitä, miten sukupuoliroolit ovat keskiajalla ja nykyään heijastuneet uskonnollisiin liikkeisiin ja instituutioihin. Esitelmä voidaan siis nähdä yhtenä esimerkkinä siitä, miten sukupuolentutkimus – jonka yliopistolliset opetusohjelmat Unkarissa juuri valtion mahtikäskyllä kiellettiin – voisi elvyttää ja inspiroida myös kirkosta ja sen roolista käytyä keskustelua.

Tämän Kamarás puolestaan rinnastaa kerrassaan merkilliseen tekstiin, jota jo jonkin aikaa on levitetty kirkkojen ilmoitustauluilla, seurakuntien kotisivuilla ja muuallakin netissä. (Kamarásin jutussa on linkki Férfihang ‘Miehen ääni’ -nimisellä sivustolla ilmestyneeseen versioon. En viitsi sitä tähän linkittää, vaikka kuvituskuva onkin vinkeä. Siinä sateenkaarenvärisiksi maalatut kädet pitelevät tulitikkua, joka sytyttää palamaan siluettikuvan ydinperheestä: käsi kädessä seisovat mies, nainen, housupukuinen ja lyhyttukkainen sekä mekkoasuinen ja saparopäinen lapsi.) Tekstin kirjoittajaksi mainitaan tohtori Balázs Barsi, nimen perässä lyhenne OFM – Ordo Fratrum Minorum eli pienempien veljien sääntökunta, Barsi on siis fransiskaanimunkki. Tekstin otsikkona on Antigenderistin vala, vaikka tyylilajiltaan se on pikemminkin rukous. Sisällöltään se on niin absurdi, että siitä on valitettavasti ihan pakko kääntää melkoinen osa.

Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Kumarrun edessäsi rukoukseen, Luojani, Lunastajani ja pyhittävä Jumalani! Tunnustan, että kaikki oleva on Sinun luomaasi (…) Mieheksi ja naiseksi sinä loit ja siunasit heidät (ks. 1. Moos. 1: 27–28).

Lupaan ja pyhästi vannon, sinä Ihmisiä Rakastava, että täydestä vakaumuksestani, Sinun kunniaksesi ja ihmisten pelastukseksi kaikin voimin, joka hetkenäni hylkään ja tuomitsen gender-ideologian kaikki kohdat ja taistelen sitä vastaan, vaikka se maksaisi henkeni.

1. Tuomitsen ihmisen hajottamisen ideologian, tuon kirotun aatteen, jonka mukaan ihminen voi biologisesta sukupuolestaan riippumatta valita psyykensä ja yhteiskunnallisten suhteidensa osalta toisen sukupuolen ja sitten muokata biologisestikin itsensä sen mukaiseksi.
2. Tuomitsen tämän saatanallisen turmeluksen, sairaalloisen aatteen levittämisen kaikkialla: poliittisessa elämässä, kasvatuksessa, terveydenhoidossa, mediassa, kielenkäytössä, pukeutumisessa, käyttäytymisessä ja sen kaikissa ilmenemismuodoissa.
3. En äänestä niitä poliittisia puolueita, en kannata niitä kansalaisjärjestöjä, en tue henkisesti enkä aineellisesti niitä yhteisöjä ja yrityksiä, joissa tämän epäterveen opin pienin itukin ilmenee.
4. Mitään sellaista ”erilaisuutta”, joka poikkeaa ihmisen terveestä elämännäkemyksestä ja Jumalan laeista, en kunnioita, mutta lähimmäistäni rakastan. En halveksu kenenkään väärät taipumukset omaavan kanssaihmiseni persoonaa, vaan rakastan häntä puhtaalla rakkaudella ja yritän palvella hänen parantumistaan, ja ellei hän halua parantua, silloinkin rakastan häntä Kristuksen rakkaudella.
5. Niille kristityille veljilleni ja sisarilleni, jotka kärsivät identiteettinsä hämmentymisestä, en vain pyri näyttämään parantumisen tietä, ohjaten heidät terveesti ajattelevien lääkärien ja sielunhoitajien puheille, vaan myös Kristuksen korkeampaan tuntemiseen perustuvan neitseellisyyden tien (…)
6. Kaikenlaiseen gender-ideologian suuntaan tapahtuvaan ”herkistämiseen” reagoin välittömästi. Seurassa, sukulaisteni parissa, kaikilla yhteiskunnallisen elämän tasoilla, etenkin Kirkossa, edustan rohkeasti Luojani tahtoa (…)
7. Kaikkea sitä, mikä meidän päivinämme piilevästi liittyy tähän ihmistä tuhoamaan pyrkivään ja diktatorisesti esiintyvään [???] gender-ideologiaan ja mikä tulevaisuudessa siihen yhdistyy, vihaan, halveksin, ja tuomitsen sen inhimillisen elämän nimessä, Luojamme kunniaksi.

Tuomitsen sen, että ns. samansukupuoliset elämänkumppanukset saisivat kasvattaa lapsia, sillä ei ihmisellä ole oikeutta lapseen vaan lapsella on oikeus vanhempiin: isään ja äitiin. Ottaessaan orvon tai hylätyn lapsen omakseen sakramentaalisessa, purkamattomassa avioliitossa elävät mies ja nainen ottavat itsensä Jeesuksen perheensä jäseneksi (…) [ja adoptoidulla lapsella on] oikeus kokea oman sukupuoli-identiteettinsä täyttyminen vanhempiensa elämässä (ks. Luuk. 9: 48). (…)

Herra Jumala, auta minua syntistä ja samoin monen monituisten väärien taipumusten kanssa kamppailevaa lastasi, että samalla kun tuomitsen Saatanan ja hänen liittolaistensa nostaman ja levittämän väärän taipumuksen vääräksi, samalla myös tuomitsisin vääriksi ne taipumukset, jotka itsessäni ja muissa johtavat juoruiluun, solvauksiin, valheisiin, kopeuteen ja turhamaisuuteen.

Herra Jeesus Kristus, Jumalan Poika, armahda minua syntistä!

Hurskaan ja vuolassanaisen veli Balázsin tekstin pohjana on vakaa usko siihen, että on olemassa jokin ”gender-ideologia” erilaisine ”kohtineen”, ikään kuin jonkinlainen musta katekismus. Tämä olkiukko kiertää nykyään menestyksekkäästi Keski- ja Itä-Eurooppaa, kun sillä on noin kätevä ja myyvä, hämärän vierasperäinen nimikin. Ei auta, vaikka unkarilaiset sukupuolentutkijat sitkeästi käyttäisivät pahamaineisen genderin sijasta sen unkarinkielistä käännöstä társadalmi nem, ‘sosiaalinen sukupuoli’. Sillä siitähän on kysymys: gender on englanninkielisessä maailmassa otettu tieteelliseen käyttöön merkitsemään juuri sitä, että sukupuoleen liittyvät yhteiskunnan ja kulttuurin rakenteet, käytänteet ja asenteet eivät selity pelkästään sillä, mitä housuista löytyy, eli biologisella sukupuolella, sex. 

Sosiaalisen sukupuolen olemusta ja vaikutuksia voidaan sitten tutkia ja tulkita lukemattomin erilaisin tavoin – myös esimerkiksi teologian tai kirkkohistorian tutkimuksessa. Ei ole olemassa mitään ”gender-ideologiaa” vaan laaja tutkimussuuntien, koulukuntien ja mielipiteiden kirjo – vaikka “genderiä” nykyeurooppalaisessa uusoikeistolaisuudessa menestyksekkäästi käytetäänkin nykyään “symbolisena liimana”, niputtamaan yhteen kaikki todellinen ja varsinkin kuviteltu paha.

Mitä tulkintalinjaa tai suuntausta sitten seurataankin, ajatus sukupuolesta ihmisten rakentamana kulttuuri-ilmiönä on toki ongelmallinen konservatiivisen katolisen uskontulkinnan kannalta. Roomalais-katolinen kirkko pitää yhä tiukasti kiinni siitä, että papin on oltava mies niin kuin Kristus ja hänen apostolinsa olivat; pappeus ei kuulu periaatteessa kaikille kristityille, kuten protestantit opettavat, vaan periytyy apostolisessa suksessiossa mieheltä miehelle, eikä se ole pelkkä organisaatio- tai kutsumuskysymys vaan eräänlainen ikuinen ja lähtemätön henkilökohtainen ominaisuus, sacerdos eris in aeternum. Miehen ja naisen välinen avioliitto on sakramentti, ei vain maallisen elämän järjestelyihin liittyvä asia, jollaiset voi protestanttisen tulkinnan mukaan ratkaista lähimmäisenrakkauden ja terveen järjen varassa, vaan yliluonnollisen pyhä ja purkamaton, ja siitä kuuluu syntyä lapsia: ehkäisy on kielletty. Tämä kaikki, kuten Suomessa muistan jonkun teologin huomauttaneen siihen aikaan, kun meillä vielä väiteltiin naispappeudesta, tekee ”sukupuolesta sakramentin”: mieheys tai naiseus ja kaikki siihen liittyvä on Jumalan säätämää ja ihmisten kiistelyjen yläpuolella. Tästä on helppo päätellä edelleen: jo luomisessa on määrätty, että miesten kuuluu katsella teeveestä jalkapalloa samalla kun nainen tiskaa. (Eri asia toki on, että läheskään kaikki katolisen kirkon jäsenet eivät elä konservatiivisen uskontulkinnan mukaan ja että sekä katolisen kirkon sisällä että siitä eronneissa ja lohjenneissa ryhmissä on monenlaista kriittistä ja protestiajattelua.)

Mutta ei tuota väitettyä saatanallista gender-ideologiaa vastaan taistelemassa ole yksinään roomalais-katolinen kirkko. Ei varsinkaan Unkarin kaltaisessa maassa, missä vallanpitäjät tosin puhuvat ”kristillisistä arvoista” ja ”kristillisdemokratiasta” mutta kansasta katoliseen kirkkoon kuuluu perinteisestikin vain osa ja näistäkin puolestaan vain pieni osa harjoittaa uskontoaan aktiivisesti. Kansaa ajetaan gender-olkiukon kimppuun myös yleisemmillä perusteilla, ennen muuta käyttäen hyväksi sitä pelkoa ja inhoa, jota ”poikkeava” seksuaalisuus herättää. Sillä sukupuoli- ja seksuaali-identiteetin konstruktioluonne tietenkin tarkoittaa sitä, eikö niin, että jokaisella on mielensä mukaan oikeus identifioitua tänään mieheksi, huomenna naiseksi ja ylihuomenna kumisaappaaksi, jonka on saatava solmia avioliitto koiran kanssa. Eikä vain oikeus, vaan suorastaan pakko, jos tämä ”diktatorinen gender-ideologia” saa lyödä itsensä läpi.

Uskonnollisetkin auktoriteetit ratsastavat yleisillä moraaliperiaatteilla. Kuten meilläkin ”aito avioliitto” -keskustelun yhteydessä on nähty, ei riitä se, että oman raamatuntulkinnan mukaan Jumala on sanassaan määrännyt avioliiton miehen ja naisen väliseksi. (Tämähän on jokaisen henkilökohtainen uskonasia, josta on turha kiistellä.) Ei, vaan puhutaan lapsen edusta ja lapsen universaalista oikeudesta heterovanhempiin. Näin siitä huolimatta, että tutkimus ei ole osoittanut sateenkaariperheiden lasten kehityksen kärsivän millään tavalla. Ja siitä huolimatta, että kristillisinkään järjestelmä ei tiettävästi riistä lapsia yksinhuoltajilta, ei ainakaan kristillisessä avioliitossa eläneiltä leskiltä, saati että se yrittäisi kontrolloida molempien heterovanhempien läsnäoloa perheessä ja heidän heteroseksuaalisen identiteettinsä toteutumista…

Tekopyhyys ja suvaitsemattomuus kukoistaa, myös uskonnon nimissä, ympäri Eurooppaa “nationalismi natisuttaa kirkon ydinarvoja”. Vaikka viime kädessä kysymys ei tietenkään ole kristinuskosta eikä kristinuskon ydinarvoista. Jos olisi, myös veli Balázs Barsi olisi ehkä tutkistellut itseään ja sanojaan vähän huolellisemmin sen valossa, mitä hän rukoustekstinsä lopuksi kirjoittaa valheeseen ja solvaukseen johdattavista vääristä taipumuksista.

Kulttuuritaisteluun!

”Kulttuuritaistelusta” tai ”kulttuurisodasta” puhutaan nykyään ympäri läntistä maailmaa. Ja erityisesti Unkarissa, missä kultúrharc, kulttuuritaistelu, on jo jokin aika sitten innoittanut myös tässä blogissa ennenkin esiintynyttä ”Musisoivaa isää” (Apa Zenél). Unkarintaitoisten lukijoiden iloksi tässä linkki ”Isän” uudehkoon biisiin Kul2rharc. 

(Tuo tú:n kirjoittaminen englantilaisittain kakkosella lienee muuten myös ironinen viittaus valtakunnan ykkösoligarkin, kaasuasentajana aloittaneen super-monialayrittäjän Lőrinc Mészárosin omistamaan uuteen urheiluvaatemerkkiin 2Rule. Urheiluvermeiden mainosiskulauseena on urald a pályát, ‘hallitse kenttää/rataa’ (to rule, ymmärsiväthän tämän varmasti kaikki?), mutta logon kotkansiivet ja ääntämys viittaavat myös vanhaan ystäväämme turul-kotkaan, unkarilaisen nationalismin keskeiseen symboliin. Ironia kohdistuu siis etenkin siihen, miten kansalliset symbolit ja arvot väännetään häikäilemättömän oligarkkikapitalismin mainosjipoiksi.)

Mistä tässä kulttuuritaistelussa siis on kysymys? Arvoista ilmeisesti, ”perinteisistä”, ”konservatiivisista”, ”kristillisistä”, ”porvarillisista”, ”kansallisista” arvoista, joita jokin väitetty kansainvälinen, kosmopoliittinen ”kulttuurimarxismi”, juurettomien urbaanien punaviherälykköjen todellisuudesta irtautunut haihattelu, ihanteensa ja arvonsa hukannut hedonistinen elämänasenne ja kansallisen yhteyden halveksunta uhkaa. Kulttuuritaistelussa kommunisminpelkoa ja reaalisosialismin jättämiä (sinänsä toki todellisia ja aiheellisia) traumoja käytetään viholliskuvan rakennusaineena. Mutta ei vain niitä, vaan myös sosialismin aikana kaappiin kätkettyä ja nyt taas riemuiten esiin kaivettua aatteellista perintöä, johon kuuluvat 1930-luvun tasolle jämähtäneet käsitykset ”ihmisroduista” tai sukupuolirooleista. Sekä, ensin mainittuun liittyen, Itä- ja Keski-Euroopan perinteikäs antisemitismi.

Unkarissa ”kulttuuritaistelun” uusimman vaiheen jonkinlaisena lähtölaukauksena oli Viktor Orbánin tämänkesäinen puhe Tusványosin festivaaleilla, siis samassa tilaisuudessa, missä hän aikoinaan lanseerasi ”illiberaalin valtion” käsitteen. Orbán julisti, että kolmannen vaalivoiton jälkeen tarvitaan uutta lähestymistapaa myös henkisellä ja kulttuurielämän alueella, ja ”kieltämättä meillä on syyskuusta lähtien edessämme suuria muutoksia”. Konkreettisia muutoksia ei vielä ole paljon nähty, mutta sitäkin enemmän on kuulunut pahaenteistä puhetta, etenkin kulttuuriasioiden ylimmän ohjailijan, uuden inhimillisten voimavarojen superministerin, lääkärin ja kansallismielisen historianharrastajan Miklós Káslerin suusta. Tämän uuden ajattelutavan ytimessä näyttää olevan se, että vastakkainasettelun aika ei totisesti ole ohi, päinvastoin. Uusi kulttuuripolitiikka panostaa entistä enemmän vastakkainasetteluihin: on olemassa jokin oikea, aito, kansallinen, perinteisistä arvoista lähtevä kulttuuri, jota jokin kansainvälinen vasemmistolaismafia on tähän asti sortanut, mutta tähän on vihdoinkin tulossa muutos!

Tässä blogissa on jo monesti ollut esillä “gender-ideologian” vastainen taistelu. Länsimaisessa tiedemaailmassa jo asemansa vakiinnuttanut sukupuolentutkimus, näin väittävät nykyään esimerkiksi Unkarin ja Puolan vallanpitäjät ja heidän hengenheimolaisensa muuallakin Euroopassa, merkitsee perversioiden legitimoimista, perinteisten sukupuoliroolien ja niihin liittyvien perhearvojen tuhoamista ja sen myötä koko yhteiskunnan perikatoa. Tästä nähtiin tuore esimerkki äsken, kun Unkarin hallitus toteutti aiemmat uhkailunsa ja lakkautti sukupuolentutkimuksen opetusohjelmat. Kansainvälisen, yksityisen Keski-Euroopan yliopiston lisäksi – missä sukupuolentutkimus voi periaatteessa jatkua ilman unkarilaista akkreditaatiota – tämmöinen ohjelma ehdittiin juuri äskettäin perustaa ELTE-yliopistoon. Muun maailman tiedotusvälineet kauhistelevat voimattomina, ja solidaarisuudenilmauksiakin ropisee, mutta mahtaneeko tuo auttaa mitään.

Toinen kulttuurisodan paikalliskahakka on käyty perinteikkäässä Petőfi-kirjallisuusmuseossa. Sen johtaja Gergely Prőhle tunnettiin uskollisena Fidesz-puolueen miehenä. Prőhle on sivistynyt mies, germanisti koulutukseltaan, häntä on myös käytetty kansainvälisten ja EU-asioiden valtiosihteerinä (“Orbánin rottweiler”, muistelen häntä jossakin kutsutun) puolustelemaan Orbánin hallituksen toimia esimerkiksi taannoisen pakolaiskriisin aikaan. Kristillisten arvojen vastustajaakaan hänestä ei helpolla saa; Prőhle on oman toimensa ohella toiminut Unkarin evankelis-luterilaisen kirkon korkeissa maallikkojohtotehtävissä.

Viime vuonna Prőhle vetäytyi politiikan kuumimmasta helteestä rauhallisen kulttuuri-instituution, Petőfi-kirjallisuusmuseon johtajaksi. Mutta sinnekin, ja siis myös Fidesz-puolueen omien rivien sisäpuolelle levisivät kulttuurisodan liekit. Hallituksen äänitorvena toimivassa Magyar Idők -lehdessä Prőhleä ja kirjallisuusmuseota syytettiin siitä, että museon järjestämissä tilaisuuksissa pääsevät liiaksi ääneen Orbánia ja Unkarin hallitusta vastustavat kirjailijat. Tästä syntyneessä kirjoitussarjassa (jota referoi esimerkiksi 444.hu) tuotiin eri tavoin julki sitä ilmeisesti nyttemmin virallista näkemystä, että kulttuurin ja tieteen instituutioissa on näihin aikoihin saakka vallinnut vasemmistoliberaali mielipidediktatuuri, jonka tuhoisia seurauksia pitäisi nyt tosissaan ruveta korjaamaan. Tai että, kuten äskettäin 888.hu-sivustolta suuresti hämmästyen luin (en halua linkittää juttua tähän, kyseinen sivusto on lähes MV-tasoista kamaa, vain muodoltaan vähän taitavammin tehty, koska resurssit ovat paremmat…), väitteet Unkarin hallituksen mediamonopolista ovat silkkaa potaskaa, sillä tähän saakka tiedotusvälineissä on jyrännyt marxistinen aatemaailma, ja viimeaikaiset uudelleenjärjestelyt ovat merkinneet pelkästään tasapainon, mielipiteenvapauden ja moniäänisyyden palauttamista.

Prőhle siis nostettiin hyllylle myös kirjallisuusmuseon johdosta. Ja kukapa tulee hänen tilalleen? Virallista tietoa ei ilmeisesti vielä ole; Index-uutisportaalin mukaan paikka on pantu hakuun, tai näin väittää ministeri Kásler, mutta hakuilmoitusta eivät Indexin toimittajat löytäneet mistään. Lehdistössäkin kiertäneiden sitkeiden huhujen mukaan uudeksi johtajaksi olisi tulossa Mihály Takaró, kirjallisuudentutkija ja kirjailija, joka Orbánin järjestelmässäkin sijoittuu aatteellisesti oikeaan laitaan. (Päivitys: ilmeisesti Takaró olisi ollut ministeri Káslerin suosikki mutta kieltäytyi kunniasta.) Kotisivullaan Takaró kehuu itse tehneensä aloitteen, jonka johdosta koulujen kirjallisuuden opetussuunnitelmaan palasivat 1900-luvun alkupuolen ”kansalliset” nimet: oikeistokansallinen viihdekirjailija Ferenc Herczeg, antisemitistinä tunnettu Cecile Tormay ja Goebbelsin ihailija József Nyirő.  Erityisesti Takarón sydäntä lähellä on Albert Wass, transilvanianunkarilainen kreivi, kansallismielinen kirjailija, jonka kenties pahamaineisin teos, allegorinen kertomus ”Rottien maanvaltaus” (A patkányok honfoglalása; termi honfoglalás viittaa yleensä unkarilaisten maahantuloon, mikä antaa otsikolle vahvan ironisen sävyn) väkisinkin hahmottuu juutalaisvastaiseksi pamfletiksi. Takarón tiedetään myös harrastaneen perinteisiä antisemitistisiä ilmauksia ja nimittäneen muun muassa Nyugat-lehteä, jossa julkaisivat lähes kaikki 1900-luvun alun Unkarin kirjallisuuden merkittävät nimet, ”pieneksi juutalaislehdeksi”.

Nyt lähestytään ongelman ydintä. Itäisen Keski-Euroopan korkeakulttuurin historia on sattuneista historiallisista syistä vahvasti myös semmoisen väen rakentamaa, jonka syntyperä tai aatteet (tai kumpikaan näistä) eivät sovi oikeistokansallismielisiin ihanteisiin. Unkarin 1900-luvun kirjallisuuden kiistämättömiin huippuihin kuuluu sekä juutalaisia että vasemmistolaisia tai muuten esimerkiksi Horthyn järjestelmään kriittisesti suhtautuneita kirjailijoita. ”Kulttuuritaistelun” myötä näitä on ruvettu hivuttamaan syrjemmälle, jotta saataisiin tilaa Cecile Tormaylle ja Albert Wassille.

Äskettäin esimerkiksi HVG-lehti hieman järkyttyneeseen sävyyn referoi Magyar Idők -lehden, siis tämän hallituksen äänitorven artikkelia, jossa kirjallisuudentutkija Andrea Vastag peräänkuuluttaa ”aitoja, sielultaan kristittyjä ihmisiä” rakentamaan uutta Unkaria. Vastagin kritiikin kohteena ovat ne ”suhdannekristityt”, jotka ”ovat toimittaneet rahasummia sekä esiintymistilaisuuksia oikeiston ja kristinuskon häivyttämiseen pyrkiville vasemmistolaisille”. (Piikki suuntautuu selvästi Prőhleen.) Mutta mikä pahinta, ensimmäisen maailmansodan muistovuoden yhteydessä nämä mukamas maltilliset oikeistolaiset eivät nostaneet esiin kunnon sotasankari-kirjailijoita vaan sellaisen ”vasemmistoa tukevan, vasemmiston käteisellä rahalla ostaman kristityn unkarilaisen” kuin Endre Ady.

Siis Endre Ady (1877–1919). Adya verrataan Suomessa joskus Eino Leinoon, ja kansainvälisestikin häntä mainitaan Unkarin 1900-luvun kenties suurimpana runoilijana. Klassinen runoilijakohtalo: köyhä nuoruus ja opinnot riipin raapin, epäsäännölliset elämäntavat, sekavat naisasiat, varhainen kuolema mm. syfiliksen jälkiseurauksiin. ”Vasemmiston tukija?” Ady liikkui liberaaleissa ”edistysmielisissä” taiteilijapiireissä ja arvosteli kansallismielistä konservatiivioikeistoa, mutta ei hän myöskään ollut mikään työväenliikkeen puoluesoturi tai tunnustava marxisti. ”Kristitty unkarilainen”? Ady suhtautui kriittisesti kirkko- ja uskontoinstituutioihin, mutta hänellä oli syviä omakohtaisia uskonnollisia elämyksiä, joista hän kirjoitti ns. Jumala-runoja. Nimike ”kristitty unkarilainen” tässä jutussa ei ilmeisesti kuitenkaan tarkoitakaan viitata mihinkään henkilökohtaiseen vakaumukseen vaan se merkitsee, vanhaan hyvään sentrooppalaiseen tapaan, ”ei-juutalaista”. Ja tuomittavinta ”kansallismielisen” kirjallisuudentutkijan mielestä oli siis, että Ady, joka toki on suuri runoilija, on otettu ensimmäisen maailmansodan aikaisen kirjallisuuden symboliseksi edustajaksi, vaikka hän ei taistellut rintamalla vaan istui ”kahviloissa lämmittelemässä vapaamuurari-ystäviensä kanssa”.

Samaan aikaan tieteessä tapahtuu. Unkarin Tiedeakatemia on ilmeisesti yhä näännyttämisuhan alla, mutta ministeri Kásler puhuu uuden tiedelaitoksen perustamisesta. ”Unkarilaisuuden tutkimusinstituuttia” tarvitaan, koska nykyään ”historiantutkijat, arkeologit, kielitieteilijät, folkloristit, antropologit ja muiden tieteenalojen edustajat vain puhuvat toistensa ohi”; uusi unkarilaisten alkuperää tutkiva instituutti voisi myös ratkaista ”ikivanhan kiistan unkarilaisten alkuperän tai unkarin kielen alkuperän oletetusta turkkilaisuudesta tai suomalais-ugrilaisuudesta”. Ööh, hieman hämmentävä möläytys tämäkin. Sekä unkarilaisten että unkarin kielen varhaisimpia vaiheita tutkitaan koko ajan – tätä varten on ennestään olemassa Unkarin Tiedeakatemiassa erityinen Unkarin esihistorian tutkijaryhmä, juuri siksi, että tämä poliittisesti houkutteleva alue ei jäisi Káslerin kaltaisten amatöörien temmellyskentäksi – eikä unkarin kielen suomalais-ugrilaisuuden ja unkarilaisten monitahoisten geneettisten ja kulttuuristen juurten välillä ole vakavasti otettavien tutkijoiden mielestä mitään ristiriitaa.

Mutta näinhän tämä kulttuuritaistelu toimii. Jos meille aatteellisesti mieluisammat taiteilijat ja tutkijat eivät ole taiteen ja tieteen omilla kriteereillä tähän asti päässeet tarpeeksi korkealle, tai jos taide ja tiede eivät tähän asti ole tuottaneet semmoista, mikä sopii meidän makuumme, vaan sieltä tulee jotain kansan terveen järjen vastaista postmodernia näennäiskonstailua tai omituista inkutusta siitä, että nämä ilmiöt ovat monimutkaisia eivätkä välttämättä tyhjene maallikkojen suosimiin peruskäsitteisiin… silloin jotain on pielessä. Ja silloin taiteen kaanoneita ja tieteen instituutioita pitää ravistella, että syntyy jotakin sellaista, mistä me tykkäämme. Tuloksena voi tietenkin olla ns. unkarilainen appelsiini – vähän keltaisempi, vähän happamampi, mutta meidän oma. Stalinismin aikaa kuvaavat herjat ovat jälleen ajankohtaisia.

***

Mutta ettei tähän tulisi pelkkää kulttuurijaaritusta, lisään loppuun yhden viihdelinkin. Hollantilainen ajankohtaisviihdejuontaja nimittäin laati ohjelmassaan Zondag met Lubach katsauksen ns. Sargentinin raporttiin ja siihen, miten Unkarissa nykyään suhtaudutaan raportin laatineeseen unkarilaiseen vihreään eurokansanedustajaan. Katsaus löytyy YouTubesta nyttemmin paitsi hollannin- myös unkarin- ja englanninkielisin tekstein varustettuna (tekstityksiä voi valita ja vaihtaa alareunan hammaspyörää klikkaamalla), hollantilaisiin julkkiksiin viittaava huumori nyt menee vähän ohi mutta enimmäkseen video on erittäin hauskaa ja opettavaista katsottavaa. Kuten juontaja kehottaa, ”jakakaa tätä ystävillenne ja vihollisillenne”!

Sanan ja tieteen vapaudesta

Näin sivusta katsoen näyttää siltä, että Unkari jatkaa kulkuaan kohti mielettömyyden syövereitä. Parlamentissa keskustellaan yhä EU:n hyväksymästä Sargentinin raportista, joka – tätä on hallituksen ja sen tiedottajien voimin viime viikot taottu Unkarin suuren yleisön tajuntaan – on petoksella hyväksytetty ja siis laiton, halpamainen ja valheellinen hyökkäys Unkaria ja sen suvereeniutta vastaan ja palvelee vain György Sorosin pirullista suunnitelmaa Euroopan kansallisvaltioiden ja kansallisten kulttuurien hukuttamiseksi maahanmuuttajien tulvaan. Julkilausumassa, jota Fidesz-puolue esittää Fidesz-enemmistöisen parlamentin hyväksyttäväksi, pidetään ”vaarallisena, jos tiettyjen liike-elämän ryhmien ja yhden keinottelija-liikemiehen edut esteittä toteutuvat Euroopan Unionissa ja kumoavat peruskirjassa muotoillut säännöt”. Maahanmuuttomielisten poliitikkojen ja laitonta maahanmuuttoa puolustavien kansalaisjärjestöjen ilkeämielistä solvausta, Unkarin kansan, sen kunnian ja itsemääräämisoikeuden loukkausta! Ja siis MAAHANMUUTTO, ymmärsiväthän nyt varmasti kaikki?

Tähän toimintaan on valjastettu koko maan valtiollinen päätäntäkoneisto, paikallisia hallintoelimiä myöten. (Äskettäin esimerkiksi Budapestin eteläpuolella sijaitsevan, noin Heinolan tai Raahen kokoisen Nagykőrösin kaupunginvaltuusto antoi jyrisevän julkilausuman, jossa Sargentinin lausunto tuomittiin ”perusteettomana, kommunistiselta haiskahtavana myyräntyönä”. Kuka vielä muistaa sen ajan, kun Suomenkin lehdissä ilmestyi maksettuja ilmoituksia tyyliin ”Kädet irti Kuubasta! Kainuun demokraattiset naisvoimistelijat”? Pikantin vivahteen tarinalle antaa sekin, että julkilausumaa puuhanneella kommunistinhaukkuja-pormestari Szabolcs Csiralla – kuten toki monella hänen ikäpolvensa poliitikolla – on takanaan menneisyys entisen maailmanajan Unkarin kommunistipuolueen nuorena, lupaavana jäsenenä, jonka luottamustehtävänä oli raportoida kentän ja syvien rivien mielialoista puolueen ylemmille tasoille.)

Kaikki nämä tahot ja niiden hallitsemat tiedotusvälineet siis yhteisvoimin rusikoivat jättiläismäistä olkiukkoa, jolla on Sorosin koukkunokkainen naama (”tietyt liike-elämän ryhmät”…) ja päämääränä sekä kommunistinen maailmanvallankumous että ulkomaisen bisneseliitin etujen edistäminen (tässä ei ole mitään ristiriitaa, eihän?).  Ja pahojen maahanmuuttajien tuominen tänne täyttämään Unkari palavilla ghetoilla, joissa hallitsee sharia-laki. Loogista, eikö?

Tähän mäiskeeseen hukkuu Sargentinin raportin varsinainen olennainen sisältö eli demokratian ja oikeusvaltion huolestuttava tila Unkarissa, hallituksen monopoliote mediasta paria harvaa lehteä ja kanavaa sekä useita kriittisiä nettiportaaleja lukuun ottamatta, korruptio ja tasa-arvo-ongelmat. Varapääministeri Semjénin pahennusta herättäneiden metsästysmatkojen ohella viime päivinä on riippumattomassa mediassa puitu pääministeri Orbánin luksuslentomatkoja (yksityiskoneella Bulgariaan jalkapallo-ottelua katselemaan, luultavasti jonkun olig… isänmaallisen liikemiehen kustannuksella). Kuten HVG:n sivuilla Tamás Gomperz huomauttaa, jos pääministeri ei virallisen varallisuusilmoituksensa mukaan pystyisi yksityissuihkarilentoja tai huvipurjehduksia itselleen kustantamaan, ja jos hän ei myöskään oman ilmoituksensa mukaan luksuslentele julkisilla varoilla, silloin jäljelle ei jää muuta loogista mahdollisuutta kuin että hän on ottanut vastaan lahjuksen. (Tai että huvipursi, palatsi tai yksityissuihkukone ei olekaan bulvaani-oligarkin omaisuutta vaan kuitenkin poliitikon itsensä – silloin poliitikko on valehtelija ja varas.) Yllättävän vähälle huomiolle – ja ulkomailla lähes huomiotta – sitä vastoin on jäänyt uusi kokoontumisen vapautta rajoittava laki.

Lokakuun alusta voimaan astuneen lain mukaan ”kokoontumiseksi” (gyűlés) katsotaan jo sekin, jos vähintään kaksi ihmistä kokoontuu julkisella paikalla ilmaisemaan mieltään yhteisistä asioista. Tällainen kokoontuminen on ilmoitettava viranomaisille vähintään kolme kuukautta etukäteen ja vähintään kaksi vuorokautta ennen kuin siitä lähetetään kutsu. Poikkeuksia tosin voidaan tehdä, jos määräajan noudattaminen vaarantaisi kokoontumisen päämäärän, ja itse asiassa spontaani kokoontuminenkin on mahdollista, jos tällainen tapahtuu ”sitä välittömästi edeltäneestä syystä, ilman suunnittelua ja järjestäjää”. Pahimmat pelot – ”jos tapaan kaverini kadulla ja rupeamme keskustelemaan politiikasta, meidät voidaan pidättää luvattoman kokouksen järjestämisestä” – eivät siis ehkä sentään ole perusteltuja.

Mutta: uuden lain mukaan poliisi voi kieltää kokoontumisen myös silloin, jos se siinä käytetyn tekniikan tai ajallisen kestonsa takia voi ”rajoittaa toisten ihmisten oikeutta yksityis- ja perhe-elämän turvaan”. Toisin sanoen esimerkiksi poliittisen päättäjän residenssin eteen kokoontuvat mielenosoittajat voidaan hajottaa, jos heidän katsotaan häiritsevän kyseisen päättäjän yksityiselämää. Varsin jännittävä on myös kohta, jonka mukaan kokoontuminen voidaan kieltää, jos se estää jotakuta täyttämästä velvollisuuksiaan ”diplomaattista suojaa nauttivan Unkarissa oleskelevan henkilön suhteen” – tämä väljä muotoilu siis tarkoittaa, arvelee 444.hu:n toimittaja, että esimerkiksi Vladimir Putinin vieraillessa Unkarissa mielenosoitus, jonka voidaan jollakin tavalla tulkita häiritsevän vierasta tai häntä isännöivää ja turvaavaa väkeä, voidaan kieltää.

Nähtäväksi jää, miten uusi laki vaikuttaa unkarilaisten mielenosoitusvalmiuteen. Minulla on vähän sellainen tunne, että turhautuneiden kansalaisten into lähteä kaduille mieltään ilmaisemaan on viime kuukausina ja erityisesti viimekeväisten vaalien jälkeen pahasti hiipunut. En ihmettele, jos  yhä harvempi uskoo minkään muutoksen olevan mahdollinen demokraattisin ja rauhanomaisin keinoin.

Myös ahtaalle joutuneessa Unkarin Tiedeakatemiassa näyttää siviilirohkeus vaihtuvan ns. ennakoivaan kuuliaisuuteen. Täällähän on jo aiemmin ollut puhetta Unkarin Tiedeakatemian rahoitusmallin uudistuksesta, jonka pelätään tekevän Akatemian tutkimusinstituuttiverkoston toiminnan mahdottomaksi. Asiassa ei vielä liene lopullista ratkaisua, vaan Akatemiaa roikotetaan löysässä hirressä. Nyt syntyi riippumattomassa mediassa pienimuotoinen kohu – pienimuotoinen, koska Unkarin riippumatonta mediaa lukevat ja tiedepoliittisista asioista innostuvat lähinnä suhteellisen pienet älymystöpiirit – tieteen teemapäivien ohjelmasta.

Otsikolla A Magyar Tudomány Ünnepe (Unkarin tieteen juhla) on Unkarin Tiedeakatemia vuodesta 2003 lähtien vuosittain järjestänyt monipäiväisen ohjelman, johon kuuluu suurelle yleisölle suunnattuja esitelmä-, keskustelu- ja kirjaesittelytilaisuuksia. Tänä vuonna tapahtumaa on suunniteltu marraskuuksi. Pari päivää sitten vuoti julkisuuteen Tiedeakatemian ylimmiltä hallintoportailta, varapääsihteeri Mária Beáta Barnabásilta tullut viesti, jossa ilmoitetaan, että kahta suunnitellussa ohjelmassa mainittua esitelmää ”ei sallita”. Toinen näistä olisi ollut ”Tietokoneistettu yhteiskuntatiede” -nimiseen tilaisuuteen sisältyvä esitelmä naisten ja miesten rooleista tietotekniikka-alalla, ja perusteluksi mainitaan: ”sosiaalisen sukupuolen aihepiiriin liittyvien muiden asianhaarojen vuoksi”, a társadalmi nemek tematika egyéb vonatkozásai miatt. Toinen taas olisi ollut tapahtuma otsikolla ”Sosiaalisen median lainopillinen puoli”, ja sen kieltämisen syynä olivat ”poliittiset asiayhteydet”.

Näin juuri. Mitään sukupuolentutkimukselta haiskahtavaakaan ei saisi olla virallisessa ohjelmassa nyt, kun Unkarin hallitus haluaa lakkauttaa sukupuolentutkimuksen opetuksen yliopistoista kokonaan ja sen edustajat ovat jo monesti julistaneet, että mitään sosiaalista sukupuolta ei ole olemassakaan (pojat on poikia ja tytöt on tyttöjä, sillä siisti) vaan tämmöiset hommat ovat katala hyökkäys perinteisiä perheitä ja perhearvoja vastaan. Sekä sateenkaaripropagandan ja homouden levittämistä. Tiedättehänketkä eivät nimittäin halua unkarilaisten solmivan aitoja avioliittoja ja saavan valkoihoisia unkarilaisia ydinperhelapsia, sillä Tiedättehänkeiden tarkoitus on täyttää Eurooppa migranteilla. (Ei, tämä ei ole aasinsilta vaan aivan normaalia populistilogiikkaa…)

On aika vaikea uskoa, että Unkarin Tiedeakatemian päättäjät oikeasti eivät tietäisi, mistä sukupuolentutkimuksessa on kysymys, tai että he eivät ymmärtäisi, että kyseessä on maailmanlaajuisesti harjoitettu, vakava ja yhteiskunnallisesti erittäin relevantti tieteenala. Todennäköiseltä vaikuttaa, että Tiedeakatemian johto pelkää kuollakseen, että koko laitos hajotetaan ja näännytetään hengiltä, ja yrittää tämän takia istua kieli keskellä suuta välttäen paatin keikuttamista ja poliittisten päättäjien ärsyttämistä joillakin sukupuolentutkimus- tai sananvapauskysymyksillä. Näissä tilaisuuksissahan saattaisi joku ihan oikeasti käyttää kriittisen puheenvuoron. Ties vaikka tulkittaisiin lainvastaiseksi mielenilmaukseksi koko homma.

Tämä Vinzenz Katzlerin taiteellinen näkemys Unkarin valtiopäivillä käydystä keskustelusta vuonna 1825 on luultavasti jokaiselle sivistyneelle unkarilaiselle historiankirjoista tuttu. Kreivi István Széchényi, Unkarin valistuksen ja ns. reformikauden ikonisin hahmo, julistaa lahjoittavansa tilustensa vuoden tuoton Unkarin oppineiden seuran perustamiseen; tästä seurasta sittemmin kehittyi Unkarin Tiedeakatemia. Nyt Széchényin julistusta on ajanmukaistettu: ”Lahjoitan tilusteni vuoden tuoton… lukuunottamatta esitelmiä ”Naisten ja miesten rooli ja menestys tietotekniikassa”  sekä ”Sosiaalisen median juridinen puoli”. (Kuvan julkaisi András Hont Facebook-sivullaan.)

Jatkoa genderkohuun

Viime blogahdukseni veretseisauttava uutinen asetuksesta, jolla Unkarin hallitus kertatempaisulla lopettaa sukupuolentutkimuksen koulutusohjelmat, on tietenkin nostattanut raivokkaan kuohunnan meikäläisen unkarilaisessa media- ja somekuplassa, jo ennen asetuksen odotettavissa olevaa virallista hyväksymistä. Ehkä eniten raivoa synnytti ELTE-yliopiston perjantai-iltana antama nöyristelevä lehdistötiedote. Näin yliopiston johto:

”Koulutusohjelman lakkauttaminen ei ollut ELTEn suunnitelmissa, yliopistomme on avoin mahdollisten tulevien sovitteluratkaisujen suhteen, samalla olemme selvillä siitä, että yliopistoa ylläpitävällä ministeriöllä on oikeus valvoa oppiaineita ja lakkauttaa yksittäisiä koulutusohjelmia. Tämän mukaisesti yliopistomme ottaa vastaan ylläpitäjänsä päätöksen ja kunnioittaa sitä, samalla kuitenkin pidämme tärkeänä, että tästä aiheesta mahdollisuuksien mukaan käytäisiin asiallista ja asiantuntevaa keskustelua.”

Lukuisista kommenteista eri foorumeilla paljastuu kuitenkin myös se, että sukupuolentutkimuksen sisältöä ja tarkoitusta ei ns. syvien rivien keskuudessa ymmärretä lainkaan. Sitä pidetään nolla- ja epätutkimuksena, poliittis-ideologisena muotihöyhötyksenä, jota harrastetaan pelkästään aate- ja asennepohjalta jossakin länsieurooppalaisten ja amerikkalaisten akateemikkojen norsunluutorneissa. Kaiken lisäksi tämä epätutkimus kuten muutkin tasa-arvohömpötykset liittyy kulttuuriväen väitetysti suosimaan marxismiin, joka puolestaan – ja tämänhän ”tietävät” etenkin reaalisosialismin traumatisoimat itäeurooppalaiset – edelleenkin piilee peikkona eurooppalaisten sänkyjen alla ja syö pieniä lapsia. (Samaan aikaan esimerkiksi Unkarin nykyisen hallituksen toimintatyyli on monessa suhteessa aivan kuin entisiltä ajoilta; tässäkin blogissa on selostettu lukuisia esimerkkejä.)

Tämän asenteen ymmärtämiseksi muuten edelleenkin suosittelen lukemaan Weronika Grzebalskan, Eszter Kovátsin ja Andrea Petőn englanniksikin ilmestyneen, puolentoista vuoden takaisen artikkelin genderistä ”symbolisena liimana”. (Grzebalska ja Pető ovat kehitelleet samantapaisia ajatuksia myös kirjoituksessaan ”kääpävaltiosta”, sitä puolestaan olen pari vuotta sitten selostanut täällä.) Eurooppalainen ja amerikkalainen oikeistopopulismi ovat nimittäin viime vuosina kehittäneet ”gender-ideologiasta” jonkinlaisen yleiskäsitteen, joka ”liimaa” yhteen kaikki pahat ja vastustettavat asiat, sekä todelliset ongelmat että kuvitellut uhkakuvat. Taustana on siis se ajatus, että sosiaalisen sukupuolen tutkimus – sen tutkiminen, miten biologiseen sukupuoleen liitetyt yhteiskunnallis-kulttuuris-psykologiset roolit, odotukset ja asenteet vaikuttavat ihmiseen, yhteiskuntaan ja kulttuuriin – ei ole tiedettä vaan ideologiaa, jonka pohjana on halu kiistää ja tuhota perinteiset sukupuoliroolit ja tehdä sukupuolesta ja seksuaalisuudesta vapaasti ja hillittömästi valittavissa ja muunneltavissa oleva elämäntapajuttu.

Tässä kauhukertomuksessa ”gender” edustaa norsunluutorneissaan elävien etuoikeutettujen päättäjien kopeaa mielivaltaa (tuettuna urbaanilegendoilla siitä, mitä kaikkea ”ei enää saa sanoa”), kansan terveen järjen halveksimista (sillä kyllähän kansa tietää, että pojat ovat poikia ja tytöt ovat tyttöjä sen mukaan, mitä kullakin housuista löytyy, eikä siinä ole sen enempää tutkimista) ja ylipäätään kaikkea sitä, minkä kansalaiset nykyään kokevat – myös aivan aiheellisesti – vaarantavan heidän perusturvallisuutensa ja demokraattiset päätäntämahdollisuutensa. ”Gender” merkitsee uhkaa perinteitä ja perusarvoja kohtaan, mitkä ne sitten ovatkin, ja sillä pelottelemalla mielipidevaikuttajat voivat saada taakseen mitä erilaisimpia ja muuten keskenään riitaisia ryhmiä, monenlaisista antimarxisteista ja keskenään tappelevien eri uskontokuntien fundamentalisteista jalkapallohuligaaneihin. Yksi olennainen syy tähän on – paitsi päättäjien naiivi edistysusko – myös tasa-arvopolitiikan teknokraattistuminen, sen muuttuminen asiantuntemuksen ja tutkimuksen asiaksi. Kansan on vaikea sulattaa sitä, että kaiken maailman dosentit esittävät kummallisia ajatuksia sen mielestä aivan ilmeisistä asioista, ja tähän rakoon iskee poliittinen populismi.

On toki Unkarissakin vielä niitä, jotka jaksavat protestoida hallituksen mielivaltaista antigender-ideologista päätöstä vastaan. ELTE-yliopiston Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta on kotisivullaan julkaissut dekaani Gábor Juhászin allekirjoittaman julkilausuman, jossa kipakasti huomautetaan, että päätös huolestuttavasti loukkaa yliopistojen ja tutkimuksen autonomiaa, synnyttää sen vaikutelman (!), että tieteellisesti arvioidut alat voitaisiin ilman perustelua ja asiallista keskustelua mahtikäskyllä lakkauttaa, ja vaarantaa miesten ja naisten yhteiskunnallisia suhteita ja tasa-arvokysymyksiä käsittelevän tutkimuksen sekä asiantuntijakoulutuksen tulevaisuuden.

Myös Keski-Euroopan yliopiston (CEU) sukupuolentutkimuksen edustajat ovat protestoineet. Monesti mainitsemani gender- ja historiantutkija Andrea Pető toteaa Facebookissa, että CEU:n englanninkielisen sukupuolentutkimuksen maisteriohjelman on suorittanut vuoden 2006 jälkeen 139 opiskelijaa, jotka ovat sijoittuneet työelämään erinomaisesti: yliopistojen opettajiksi ja tutkijoiksi, ohjaajiksi, asiantuntijoiksi, yrittäjiksi, toimittajiksi jne. – ja tähän ei muuten ole tarvittu forinttiakaan Unkarin veronmaksajien rahoja, koska CEU on yksityinen yliopisto. Ministeriön väite, että sukupuolentutkimuksen koulutusohjelman pyörittäminen on turhaa ja työmarkkinoiden kannalta hyödytöntä rahantuhlausta, ei siis pidä paikkaansa.

Mutta vielä tärkeämpää kuin sukupuolentutkijoiden protestit on se, mitä monet sukupuolentutkimukseen epäluuloisesti suhtautuvat akateemiset ja julkisuushahmot ovat nostaneet esiin: jos poliittiset päättäjät saavat mielensä mukaan lakkauttaa tieteenaloja, akateemisesta laadunarvioinnista ja tieteen kansainvälisistä kriteereistä piittaamatta, onko mikään akateeminen ala enää turvassa? Konservatiivinen journalisti András Stumpf joutui tästä jo kiivaaseen sananvaihtoon hallituksen törkytuutti-toimittajan, siivoamattomista sanoistaan kuuluisan Zsolt Bayerin kanssa.  Stumpfin käsitys kriittisestä sukupuolentutkimuksesta on muuten hieman hullunkurinen ja aika lailla samoilla linjoilla kuin Bayerilla ja kumppaneilla: ”liberaali-edistyksellinen identiteettipolitiikka, jonka mukaan minun pitäisi faktana hyväksyä se, että viisikymppinen paksu mies on oikeasti hoikka parikymppinen nainen, koska niin hän itsensä ‘identifioi’”, on naurettavaa. Stumpf ei kuitenkaan voi hyväksyä ”bolševistisen, vapaudenvastaisen hallituksen” puuttumista tiedeinstituution toimintaan pelkän ideologian perusteella.

Niin, onko tässä nyt todellakin alku avoimelle sodalle Unkarin hallituksen ja tiedemaailman välillä? Vapaa kirjoittaja ja järjestelmäkriitikko Péter Konok on jo Facebook-sivullaan kutsunut Unkarin vapaan älymystön edustajia perustamaan riippumattoman yhteisön, joka syksystä lähtien tarjoaisi kursseja, luentosarjoja, seminaareja, mitä hyvänsä, sukupuolentutkimuksesta tai mistä vain, minkä vallanpitäjät vielä voivat kieltää. Ensimmäinen ehdotus on työnimeltään Vapaan pudotuksen Frida Kahlo -kansanyliopisto. Frida Kahlo siksi, että äskettäin Budapestissa esillä ollut Frida Kahlon teosten näyttely sai hallituksen uskollisen äänitorven, Magyar Idők -lehden syyttämään Unkarin kansallisgalleriaa ”kommunismin edistämisestä”. Kulttuurimarxismi piilee muuallakin kuin katalassa gender-ideologiassa…

Jopa uuden äärioikeiston kansainvälinen ykkös-uutisfoorumi Breitbart hämmästelee Unkarin hallituksen toimintaa (en halua linkittää juttua tähän, mutta viite ja selostus löytyvät HVG:n uutisesta). Breitbartin Tom Ciccottan mielestä olisi parempi antaa sukupuolentutkijoiden jatkaa hassua puuhasteluaan ja nauraa se kuoliaaksi. Nyt tämä Unkarin hallituksen päätös tekee sukupuolentutkimuksesta houkuttelevan ”kielletyn hedelmän” ja antaa ”edistysmielisille” hallituksille lisää aihetta ”konservatiivisen ja libertaarin” ajattelun syrjimiseen ja rajoittamiseen oppilaitoksissa kautta maailman. Yhyy. ”Konservatiivien pitäisi olla huolissaan tästä ennakkotapauksesta, ottaen huomioon, miten rajallinen heidän vaikutusvaltansa akateemisessa maailmassa on”, jyrisee Ciccotta. Amerikkalainen oikeistotoimittaja ei siis tiedä, miten rajaton vaikutusvalta Unkarin hallituksella nykyään näyttää olevan myös sikäläiseen akateemiseen maailmaan. Valitettavasti.

Loppu sukupuolentutkimukselle?

Nyt on pakko vääntäytyä ns. kesäloman vietosta blogisorvin ääreen. Unkarista kuuluu nimittäin taas kerran leukaa loksauttavia uutisia.

Tänään tulleen tiedon mukaan yliopistot on kesken kesähelteiden ja hiljaisimman keskieurooppalaisten kesäloma-ajan komennettu vajaan vuorokauden sisällä lausumaan mielipiteensä inhimillisten voimavarojen ministeriön sekä oikeusministeriön uudesta asetusehdotuksesta. Siihen sisältyy kaksi kohtaa. Toisen tarkoitus on selkiyttää maksullisen ja maksuttoman koulutuksen rajanvetoa, toisen kohdan mukaan sosiaalisen sukupuolen (gender) tutkimuksen alalla ei enää saa käynnistää koulutusohjelmia. Ei saa. Sukupuolentutkimus on tästedes kiellettyä, koska… koska… koska me vihataan sitä. (HVG.hu:n yllä linkitetyn uutisen mukaan asetusluonnoksen genderkieltopykälään ei ollut liitettynä minkäänlaista tausta-aineistoa tai perustelua.)

Gendertutkimuksen kielto koskee kahta yliopistoa: muutenkin lakkauttamisuhan alla (Soros!) ollutta Keski-Euroopan yliopistoa (CEU), jonka on jo jonkin aikaa uumoiltu lähtevän Unkarista (Wienistä on jo hankittu tilat), sekä Budapestin ELTE-yliopistoa, jossa äskettäin käynnistetystä sukupuolentutkimuksen maisteriohjelmasta sen nostattamine merkillisine öyhötyskommentteineen kirjoitin tässä blogissa puolitoista vuotta sitten. Molemmissa yliopistoissa sukupuolentutkimuksen opetusohjelmat on virallisesti akkreditoitu, ne ovat käyneet läpi kaikki asianmukaiset akateemiset laaduntarkistukset, mutta Unkarin hallitusko nyt kaiken maailman dosenttien piipityksestä perustaisi. Poliittiset päättäjät ovat päättäneet, että kansainvälisesti tunnustettu tutkimusala ei ole tiedettä.

Sukupuolentutkimus (tai ”eliöseuranta”, heh heh) on viime vuosina yhä selvemmin ollut Euroopan oikeistopopulistien tai äärioikeiston, tai miten näitä ”kansallismielisiä” nyt nimittäisikään, suosikkimörköjä. Tytöt ovat tyttöjä ja pojat poikia, se selviää kunkin kohdalla viimeistään housuihin kurkistamalla, mutta nykyään jokin inha vihervassari-kulttuurimarxisti-illuminaatti-liskosalaliitto yrittää häivyttää ja hämärtää tämän ilmeisen tosiasian, siinä määrin, että poikia ei enää saisi sanoa pojiksi ja tyttöjä tytöiksi. Tämän salaliiton kätyreitä ovat homoseksuaalien, trans- ja muunsukupuolisten tai muiden seksuaalisesti poikkeavien iskuryhmät, jotka vastenmielisillä pride-tempauksillaan väkisin tunkevat omaa sukupuolielämäänsä kunnon ihmisten nenän alle (ja sitä paitsi haluavat edistää myös pedofiliaa ja eläimiin sekaantumista). Niiden päämääränä on levittää homosaatiota, tuhota perinteiset heteroperheet ja aidot avioliitot. Perimmäinen, vieläkin inhottavampi tavoite on kunnon valkoisten eurooppalaisten syntyvyyden romahduttaminen ja tyhjenevän, vanhenevan Euroopan täyttäminen maahanmuuttajilla. Muitakin aasinsiltoja löytyy: juuri äsken pääsi Suomessakin julki Puolan valtion kansainvälisen uutistuutin merkillinen väite, jonka mukaan Ruotsin metsäpalojen sammuttaminen tökkii, koska valtion resurssit menevät pelastustoimen perustehtävien sijasta sukupuolikoulutukseen ja maahanmuuttoon.

Ja tätä kaikkea, naisten vieraannuttamista äitiydestä, miesten naisellistamista, nuorten homostuttamista ja perheiden hajottamista, palvelee myös sukupuolentutkimus. Kuten valtiosihteeri Bence Rétvári jo toista vuotta sitten ilmaisi Unkarin hallituksen kannan, “gender” on “marxismi-leninismin tapaan enemmänkin ideologiaa kuin tiedettä”, ja tämmöisen yliopisto-oppiaineen sisältö on vastoin hallituksen arvomaailmaa. (Huomatkaa tyylikäs viittaus kommunismiin! Vaikka Unkarin oppositio miten muistuttaisi, että nykyisen hallituksen tyyli ja toiminta tuo jatkuvasti mieleen Kádárin tai yhä enemmän jopa stalinisminaikaisen diktaattorin Rákosin meiningit, ”kommunisminvastaisuuteen” vetoamalla saadaan ilmeisesti keskeinen kannattajajoukko edelleenkin mobilisoitua.) Tuolloin hallitus vielä tyytyi uhkailemaan, mutta sen jälkeen on koettu Orbánin kolmas vaalivoitto, ja nyt on selvästikin käynnissä uusien asemien lujittaminen: Death Star alkaa olla valmis.

Tekeillä on selvästi jonkinlainen täsmäisku tiedettä ja tieteen instituutioita kohtaan. Unkarin Tiedeakatemia on jo jokin aika sitten joutunut tulilinjalle: sen rahoitus halutaan poliitikkojen käsiin, turhien tiedehöpötysten (kuten, varjelkoon, ”genderin” tai maahanmuuton tutkimuksen) sijasta tukemaan sinikaulustyövoiman tuottajana menestyvää ”työperustaista yhteiskuntaa”. Siksi kansalle on rakennettava kuvaa hyödyttömästä, vahingollisesta ja yhteiskunnalle vaarallisesta ideologiasta, joka naamioituu tieteeksi mutta jonka hallitus on nyt onnistuneesti torpannut, Sorosin ja Eurostoliiton herrojen harmiksi.

Eräällä Facebook-sivulla (jota en tähän hätään heti löydä) näin pessimistisen keskustelunpätkän. Unkarilainen tutkija muistutti, että gendertutkimuksen koulutusohjelmien kieltoa koskeva asetus on vasta esityksen tasolla. Toinen keskustelija huomautti, että tähän asti kaikki tämmöiset esitykset ovat menneet sukkana läpi. Ainoa huomattava poikkeus lienee ollut allekirjoituskampanja, jolla Budapestin olympialaishanke pysäytettiin – mutta onko mitenkään ajateltavissa, että Unkarista kerättäisiin pikapikaa neljännesmiljoona allekirjoitusta yliopistojen sukupuolentutkimuksen koulutusohjelmien tueksi?