Sotaretoriikkaa ja demokratian kulisseja

Koronavirusepidemian yhteydessä on nostettu keskusteluihin myös kriisien positiiviset puolet: taistelu tuo elämään tietynlaista mielekkyyttä ja selkeyttä ja voi vahvistaa yhteisöjen yhteenkuuluvuuden tunnetta. ”Talvisodan henkeä” on manattu Suomessakin esiin, mutta muualla mennään vieläkin pitemmälle. Sodan ja taistelun retoriikalla saadaan ihmiset tinkimään mukavuudestaan ja henkilökohtaisesta vapaudestaan, kun näille ikäville asioille annetaan tarkoitus. Samalla hankalat päätökset ja valinnat voi redusoida yksinkertaiseen ”puolesta tai vastaan” -asetelmaan: johto ilmoittaa, että nyt tehdään näin koska on pakko, tai muuten tapahtuu jotakin kamalaa. Sotaretoriikka myös uppoaa tunteisiin enemmän kuin tavallinen kriisiretoriikka, sillä sodassa meitä vastassa ei ole vain jokin yli-inhimillinen ”ilmiö” vaan konkreettinen vihollinen, tahtova toimija, joka tahtoo ”meille” pahaa.

Tältä kannalta ajatellen koronaviruskriisi tuli autoritaarisille johtajille kuin Manulle illallinen. 444.hu-sivuston englanninkielisessä osastossa Insight Hungary Justin Spike (Pál Dániel Rényin unkarinkielisen artikkelin pohjalta) päättelee, että Orbán on nyt pitkästä aikaa elementissään. Koronakriisin alkaessa hän oli vähän aikaa hämmennyksissään, kun vaarallisen taudin yhdistäminen tuttuun ja turvalliseen propagandavalttiin eli maahanmuuttovastaisuuteen ei heti oikein pelannutkaan (toki sitäkin ensin yritettiin). Maaliskuun alkupuolella, kun kävi ilmi, että piikkilanka-aidat ja pakolaisten simputtaminen eivät pysäytä viruksen leviämistä, uusien koronatapausten pelästyttämä kansa alkoi itse toimia, vanhemmat vaativat koulujen sulkemista ja jättivät kansalaistottelemattomasti lapsensa kotiin. Orbánin oli nyt ryhdyttävä esittämään kriisijohtajaa, ja alkuhämmennyksen jälkeen hän tarttui toimeen suorastaan innoissaan. Poikkeuslakia parlamentista läpi ajettaessa hän oli tarkkailijoiden mukaan pitkästä aikaa hyvällä tuulella, kuin ylivoimaista armeijaa komentava sotapäällikkö taistelun alkaessa. Rintamalinja oli selvä: enää ei taisteltu olematonta maahanmuuttoa tai kuvitteellista Soros-verkostoa vastaan, vaan konkreettiset viholliset löytyisivät omasta oppositiosta, kun taistelu muuttui taisteluksi poikkeuslain läpimenosta. Ja mitä selvemmät johtajanvaltuudet, sen helpompi Orbánin olisi aikanaan kerätä itselleen kaikki kunnia epidemian kukistamisesta.

Tämä alun perin Fidesz-puolueen Facebook-sivulle postattu video kriisiryhmän 10. kokouksesta kertoo paljon:

Toimintaelokuvan trailerin supersankarien tyyliin sinisen salamavälähdyksen ympäröiminä, dramaattisen musiikin soidessa, meille esitellään kokoushuoneeseen käveleviä avainhenkilöitä: Valtiosihteeri Zoltán Maruzsa, joka organisoi digitaalista opetusta. Kenraalimajuri Tamás Tóth, joka pystyttää liikkuvaa epidemiasairaalaa. Ministeri Tibor Benkő, joka tukee elintärkeiden yritysten toimintaa. Valtiosihteeri Tamás Menczer, joka hoitaa kansainvälisiä asioita. Valtiosihteeri Zoltán Kovács, joka informoi kansaa. Ministeri Gergely Gulyás, joka säätelee oikeusvaltion toimintaa poikkeustilan aikana [tai miten ihmeessä tämä ihmeellinen ilmaus nyt käännettäisiinkään…]. Ministeri Mihály Varga, joka valvoo valtion taloutta. Ministeri Andrea Mager, joka valmistelee talouden uudelleenkäynnistämistä. Professori Ferenc Jakab, joka kehittää lääkkeitä. Kenraaliluutnantti János Balogh, joka valvoo rajoja. Kansanedustaja Máriusz Révész, joka tukee vapaaehtoistoimintaa.

Ja näiden kummallisten, vähän naiivien fraasien jälkeen – tämä on todellakin kuin tarinan tai sadun henkilöiden esittelyä – kun dramaattinen musiikki huipentuu pitkään loppusointuun, ruutuun astuu arkisen näköinen, nuivailmeinen, tukevahko mies, paidankaulus rennosti auki. Häntä ei enää kuvailla relatiivilauseella, vaan hän on se, joka on. Se. Aito. Oikea. ”Viktor Orbán. Pääministeri.” Orbánin jäljessä kokoushuoneen ovi napsahtaa lukkoon. Pimeys. Enempää meidän ei tarvitse tietää. Kriisiryhmän supersankarit -video on tietenkin tarkoitettu omille kannattajille, jotka ovat jo sisällä tämänhetkisen kriisiretoriikan maailmassa. Ulkopuolisen silmään tämä poliittinen mainosvideo heiluu kiusallisen hämmentävästi hipsteriälyllisen itseironian ja aidon tahattoman huumorin välimailla.

Orbánin kannattajakunnan ulkopuolisista monet saattavat muistaa sosialismin aikaisen jatkuvan sotakielen. Rauhan aikanakin oltiin koko ajan ”rintamassa”, uskollisina ”sotilaina”, valmiina torjumaan ”vihollisen” ”hyökkäyksiä” tai ”petturien” juonia ja käymään ”taisteluun” vaikkapa ”rauhan” puolesta. Sotaretoriikka kokoaa omat rivit – mutta se myös vieraannuttaa ulkopuoliset. Haluanko minä tosiaankin mukaan marssimaan tahdissa tuohon rivistöön?

Vähän samanlaisia tuntemuksia nostatti äskettäin uutinen ulkoministeri Péter Szíjjártón tiedotustilaisuudesta, jonka aiheena oli Kiinasta tilatun hengityssuojainerän saapuminen. ATV-kanavan mukaan ulkoministeri olisi erikseen maininnut, että maskeja luovutettiin myös pääkaupungin ja sen oppositiojohtoisten kaupunginosien käyttöön. Se, että tämmöinen asia on nostettava esiin, kertoo paljon. Niiden silmissä, jotka jo marssivat Fidesz-puolueen riveissä, hallitus kohensi osakkeitaan entisestään: me olemme niin jalomielisiä, että ihan hyvän hyvyyttämme annamme elintärkeitä hengityssuojaimia myös (sisäisille) vihollisillemme. Ulkopuolinen taas lukee tätä uutista leuka loksahtaen: siitä omasta kansasta, jonka puolesta tässä niin kovasti ollaan, osa ei olekaan lähtökohtaisesti ”omia”, nimittäin ne, joista me ei tykätä. Populismin paradoksi paljastui housut kintuissa.

Kun normaalitilasta on siirrytty vertauskuvalliseen sotatilaan, myös demokratian instituutioilla on enää vertauskuvallinen merkitys. Inter arma silent leges. Puolue, virallista propagandaa ohjaava ja virallista todellisuutta rakentava yksikkö, valtaa ja imee tyhjiin ne rakenteet, joiden pitäisi hallita maata kansan mandaatilla. Näin oli reaalisosialismissa, jossa puolue, aatteen tiedostava etujoukko, oli muodollisesti erillään valtion rakenteista, näennäisvaaleilla valituista parlamenteista ja presidenteistä, mutta käytännössä valtiota hallitsi puolueen keskuskomitea puolueen pääsihteerin johdolla. Tähän aikaan viittaavat Unkarissa Orbánin komennon vastustajat elvyttäessään entisaikojen fraasin pártunk és kormányunk, ‘puolueemme ja hallituksemme’.

Karmeinta on, että tähän aikaan on Unkarissa itse asiassa siirrytty jo jonkin aikaa sitten. Esimerkiksi Unkarin suurlähetystö näkee tällä hetkellä kovasti vaivaa selittääkseen, että maailmanlaajuista paheksuntaa nostattanut poikkeuslaki ei ole ”lakkauttanut parlamenttia”. Tämä on olkiukko: suurlähetystön FB-sivulla tikun nokkaan nostetut mediat ja toimijat, Suomen entistä Unkarin-lähettilästä myöten, eivät itse asiassa ole väittäneet parlamenttia lakkautetuksi. Arvostelijat ovat vain muistuttaneet, että poikkeuslaki tekee parlamentista määräämättömäksi ajaksi voimattoman ja vallattoman, koska hallitus voi hallita maata asetuksilla. Keskustella parlamentti toki voi, ja keskustellut se on tähänkin asti – mutta pelkkään keskusteluun se jää, ja on jäänyt jo pitkään. Jo vuosia sitten Orbánin hallinto on onnistunut ohentamaan demokratian instituutiot pelkiksi kulisseiksi ja parlamentin superenemmistöllä pyöriväksi hallituksen lainsäädäntömyllyksi. Tätä ei poikkeuslaki itse asiassa enää olennaisesti muuta, vaikka antaakin vielä yhden muodollisen mahdollisuuden arvostella sitä oikeusvaltion alasajoa, jota Unkarissa on harjoitettu jo pitkään.

Lopetukseksi vielä linkki mainioon Twitter-ketjuun: https://twitter.com/ArttuRintanen/status/1155514216071217152 . Ketju on viime kesältä, mutta löysin sen puolivahingossa vasta ihan äskettäin, koska en itse ole Twitterissä. Siinä on ajatusleikki, jossa Unkarin demokratian alasajo on siirretty Suomeen, missä kuvitteellinen punavihreä koalitio kaappaa vallan. ”Punavihreä” siksi, että tekijä on kokoomuslainen ja haluaa tällä havainnollistaa, että populismi ja oikeusvaltion vaarantaminen on ihan yhtä paha juttu, tehtiin se sitten ”oikeistolaisin” tai ”vasemmistolaisin” tunnuksin. Orbánin meiningin arvostelemisessa ei enää pitkiin aikoihin ole ollut kyse ”oikeistolaisuudesta” tai ”vasemmistolaisuudesta”.

Advertisement

Mistä tulee meille apu?

Nyt on sitten Unkarissakin ulkonaliikkumiskielto päällä. Hallitus kehuu itseään toimenpiteiden tehokkuudesta: virallisen koronavirustiedotussivun mukaan (joka tätä kirjoittaessani on viimeksi päivitetty tänä aamuna) tartuntoja on todettu 343 (10343:sta testatusta), kuolleita on yksitoista, toipuneita 34. Arvostelijoiden mukaan testejä on tehty aivan liian vähän, ja moni epäilee virallisten tietojen luotettavuutta.

Käytännössä määräykset ovat samat tai ehkä lievemmätkin kuin Suomessakin annetut suositukset: ulkona saa lenkkeillä (yksikseen), ulkoiluttaa koiraa, käydä ostoksilla tai muilla tärkeillä asioilla (asetustekstissä mainitaan kampaajalla tai manikyyrissä käyminen!), lapsen saa viedä tarhaan tai kouluun, jos on pakko… Mielenkiintoinen on asetukseen sisältyvä ”mummotunnelipykälä”, jossa tunneli on todella leveä: Suomessa ja monissa muissakin maissahan jotkut päivittäistavaraliikkeet ovat vapaaehtoisesti omistaneet aamun ensimmäisen aukiolotunnin iäkkäille ja riskiryhmiin kuuluville. Unkarissa asetus määrää, että päivittäistavaraliikkeissä, toreilla ja apteekeissa saavat aamuyhdeksästä puoleenpäivään asioida vain yli 65-vuotiaat.

Määräysten rikkomisesta rapsahtaa sakkoja. Ei sentään vankeutta niin kuin poikkeuslain mukaan perättömien huhujen levittämisestä? Niin, se uusi poikkeuslakiesityshän ei mennyt läpi, koska siihen olisi tarvittu 4/5:n enemmistö, mutta uusi yritys ensi viikolla luultavasti onnistuu, koska siihen riittävät hallituskoalition käsissä olevat 2/3 kansanedustajista. Maailmalla, Suomessakin, muistutellaan oikeusvaltion vaarantumisesta. Itse asiassahan Unkarissa oikeusvaltion monet perusperiaatteet on käytännössä tuhottu jo aikoja sitten.

Perinteisessä perjantaiaamuisessa radiopuheessaan pääministeri Orbán ei vain ilmoittanut ulkonaliikkumiskiellon voimaantulosta vaan palasi myös kiistaan, jota viime päivinä on käynyt kansainvälisten arvostelijoiden kanssa. Maanantaina Euroopan neuvoston ihmisoikeusvaltuutettu Dunja Mijatović muistutti, että hätätilan vallitessakin olisi pidettävä kiinni perustuslaista ja sen takaamista demokratian periaatteista.

#COVID19 bill T/9790 in #Hungary's Parliament would grant sweeping powers to the gov to rule by decree w/o a clear cut-off date & safeguards.

Even in an emergency, it is necessary to observe the Constitution, ensure parliamentary & judicial scrutiny & right to information.

— Commissioner for Human Rights (@CommissionerHR) March 23, 2020

Twitter-ketjussa Mijatovićin viileään kommenttiin näkyy ensimmäisenä iskevän Fidesz-puolueen näkyvin Bryssel-julkkis Tamás Deutsch, joka ennenkin on kunnostautunut luokattomilla somekommenteillaan. Nyt seurasi ns. ”täydellinen servaus” kuin höhöttelevän teinijonnen näppäimistöltä: ”Mind your own business! That’s it.” Sama retoriikka jatkui kipakassa kirjeenvaihdossa Viktor Orbánin ja Euroopan neuvoston pääsihteerin, kroatialaisen (keskustaoikeistolainen HDZ-puolue) Marija Pejčinović Burićin kesken. Pejčinović Burić muistutti kirjeessään Orbánia hieman runsassanaisemmin samasta asiasta kuin Mijatović pikaviestissään: demokratiaa, oikeusvaltiota ja ihmisoikeuksia on kunnioitettava hätätilankin aikana. Tähän Orbánin oli vastattava suunnilleen samoin kuin Deutsch jo oli möläyttänyt: ”Ellette pysty auttamaan meitä tässä kriisissä, voisitteko edes pidättäytyä estämästä meidän puolustustoimiamme?”

The letter you get from the Hungarian PM if you decide to criticize him. #covid19 @coe pic.twitter.com/cwaCLE9GqR

— Balazs Csekö (@balazscseko) March 25, 2020

Sama asia oli tietenkin tarjoiltava myös Unkarin kansalle unkarin kielellä. Eikä haittaa, vaikka tässä monelta kuulijalta tai lukijalta hieman menisivätkin puurot ja vellit sekaisin: Euroopan neuvosto, 47 maan muodostama ihmisoikeusjärjestö, on eri asia kuin Euroopan unioni tai Euroopan komissio (joka maanantaina kieltäytyi erikseen kommentoimasta Euronewsin toimittajalle Unkarin poikkeuslakiesitystä).

Oppositiopuolue Momentumin budapestiläisen valtuustoedustajan Borbála Tölcsérin FB-sivulta.

Perjantaiaamuna Kossuth Rádióssa (se on siis Unkarin valtion yleisradioyhtiön ykköskanava, ”Unkarin Yle1”) Orbán lausui (oranssitaustainen teksti yllä):

”Jos he [kyse on ilmeisesti ”Euroopasta”] kerran eivät pysty auttamaan, sillä he eivät pysty, niin älkööt ainakaan estäkö unkarilaisia puolustautumasta. Olemme saaneet apua Kiinalta ja Turkkilaisten maiden neuvostolta [Türk Keneşi on turkkilaiskieliä puhuvien maiden – Azerbaidžan, Kazahstan, Kirgisia, Turkki, Uzbekistan – yhteistyöelin, johon Unkari kuuluu tarkkailijajäsenenä]. Tästä huolimatta pysymme EU:n jäseninä. Täällä on kotimme, mutta meidän on nähtävä, että nyt ei apu tule täältä.”

Eurooppa ei siis auta, sanoo Orbán, turkkilaiset veljemme sitä vastoin kylläkin. Ulkoministeri Péter Szíjjártó ilmoitti äskettäin riemuiten, että Turkkilaisten maiden neuvostolle osoitettuun avunpyyntöön on vastattu, Turkki lähettää Unkariin kahdeksan tonnia hengityssuojainten valmistukseen käytettävää kangasta ja Uzbekistanista saapuu 150 000 valmista hengityssuojainta. Hädässä ystävä tutaan!

”Tällä välin todellisuudessa” (violettitaustainen teksti):

Epidemiaa vastaan taisteleville maille on myönnetty 37 miljardia euroa EU:n tukea.
Unkarille EU myöntää tämän tukipaketin puitteissa 5,6 miljardia euroa.

5,6 miljardilla eurolla saisi aika monta kangaspakkaa tai hengityssuojainta, monesta muusta tarpeesta puhumattakaan. (Jos siis nämä eurot menisivät tarkoitukseensa eikä – niin kuin pelottavan suuri osa EU-tuista tähänkin asti – Orbánin lähipiirin ja oligarkkien taskuihin; arvostelijat ovat jo pitkään väittäneet, että EU:n tukipolitiikka itse asiassa pitää yllä diktatuuriin luisuvia itäisen Keski-Euroopan järjestelmiä.)

Huomatkaa, että uutinen Unkarille myönnetyistä koronatuista on Magyar Nemzet -lehdestä, siis hallituksen omasta äänitorvesta. Näin toimii kunnon propagandisti: oikeaa tietoa (EU antaa Unkarille miljardeja euroja koronaepidemian torjuntaan) ei välttämättä suoranaisesti vääristetä eikä pimitetä. Riittää se, että uskollisimmille kannattajille tarjotaan myös vaihtoehtoinen totuus: Brysselin herrat vain solvaavat meitä eivätkä halua auttaa meitä koronan vastaisessa taistelussa, sitä vastoin apu tulee heimolaisiltamme, idän diktatuureilta. Ne, jotka tässä ennennäkemättömässä kriisissä kaipaavat ”vahvaa johtajaa”, eivät kuitenkaan viitsi lukea kuivia Brysselin-uutisia rahasummista, joiden suuruutta on arkijärjellä vaikea hahmottaa. He kuuntelevat radiosta Johtajan ääntä ja sen yhä kärjistyvää sotaretoriikkaa, jollaiselle Unkarissa on maailman sivu ollut vankka kysyntä: kaikki meitä sortavat, yhyy!

 

Kohti diktatuuria

Nyt alkaa koronaepidemia levitä Unkarissakin. Viranomaisten ylläpitämän tiedotussivuston mukaan todettuja tartuntoja oli tänä aamuna 167, testattu oli kaikkiaan 5515 henkeä, kuolleiden määrä nousi jo seitsemään (se on suhteessa verrattain korkea, mutta kun testattuja on vähän, luvuilla pelaaminen on arvailua), ja kuudentoista ilmoitetaan toipuneen. Enää ei kannata yrittää selittää, että koronaviruksen leviäminen Unkarissa olisi ”maahanmuuttajien” syytä. Ensimmäisistä todetuista tapauksista osa kylläkin oli Unkarissa (laillisesti!) opiskelevia iranilaisia, mutta nyt on käynyt selväksi, että Unkarissa kuten muuallakin Euroopassa koronaa on levittänyt hyväosaisten kansainvälinen hupimatkailu.

Tällä hetkellä uutiskuplaani täyttää esimerkiksi ”szegediläisen lääkärin” tapaus. Lääkäri ei ollut kuka tahansa vaan Szegedin yliopiston rehtori László Rovó, joka rehtorintoimensa ohella ilmeisesti työskentelee jatkuvasti myös korva-, nenä- ja kurkkutautien erikoislääkärinä. Rovó palasi maaliskuun alussa Etelä-Tirolista hiihtolomalta koronavirustartuntaa kantaen ja ehti jopa leikata potilaita ennen kuin tartunta todettiin. Julkilausumassaan Rovó vakuuttaa, että hänen matkakohteensa ei kuulunut pahamaineisiin ”koronalinkoihin”, että hän ei missään vaiheessa matkaansa huomannut mitään epäilyttäviä oireita ja että hän ei lääkärintyössään steriilejä suojavarusteita käyttäessään ole mitenkään voinut levittää koronavirusta, Szegedissä todetut koronatapaukset ovat hänestä täysin riippumattomia. Tällä hetkellä oireeton Rovó on karanteenissa, mutta vahinko on jo tapahtunut. Lääkäriliitto tutkii asiaa mahdollisten kurinpitotoimien varalta.

Medicalonline.hu-sivustolla anestesiologi Tamás Svéd, Unkarin lääkäriliton sihteeri, antaa haastattelijalle hyytävän asiallisen tilannearvion. Svédin ei tarvitse ilkeästi hekumoida Unkarin jo ennestäänkin romahtamaisillaan olevan terveydenhuoltosektorin tunnetuilla ongelmilla, jotka jo kauan ennen koronavirusepidemian alkua ovat täyttäneet riippumatonta mediaa ja unkarinkielistä somea: lääkärien ja hoitajien joukkopako ulkomaille parempien palkkojen ja työolojen perään, huutava pula rahasta, laitteista ja joskus jopa lääkkeistä, hygieniaongelmat ja sairaalainfektiot, hoitohenkilökunnan moraalia rämettävä lahjonta eli ”kiitollisuusraha”-käytäntö. (Pari viikkoa sitten muuten unkarilainen tuttavani kertoi tuttavansa kokemuksesta: tämä oli tarjonnut koppavalle lääkärille tavanmukaiseksi kuvittelemaansa suurehkoa seteliä, mihin lääkäri oli tuhahtanut, että ”kiitos, olen jo syönyt aamupalan!”) Svéd puhuu lämpimästi ja asiallisesti kollegojensa työstä odotettavissa olevan katastrofin torjunnassa, mutta ei yritäkään kiistää, että edessä on luultavasti ylivoimaiseksi osoittautuva katastrofi.

Myös Unkarin sairaaloissa raivataan nyt tilaa ja rakennetaan uusia teltta- ja konttiosastoja tulevien koronapotilaiden varalta. Edessä on taistelu, jossa Svédin mukaan mahdollista on sekin, että lääkärit eivät pääse tuntemaan itseään sankareiksi vaan paremminkin ilman minkäänlaista selustatukea etulinjaan paiskatuksi tykinruoaksi – ja kunhan taistelu joskus on ohi, yhä useammat heistä saattavat turhautuneina jättää Unkarin lopullisesti taakseen. Järjestelmän ongelmat alkavat jo perhelääkärien vastaanotoilla ja sairaaloiden päivystyksissä, missä tieto ei kulje, mahdollisesti tartuttavia potilaita lähetellään paikasta toiseen tai tutkitaan ilman kunnon suojavarustusta. Koko terveydenhuoltojärjestelmä on Svédin mukaan ajastaan jäljessä, kroonisesti alirahoitettu ja uudistusten tarpeessa, vaikka etenkin Budapestin ulkopuolella sairaaloita onkin viime vuosina uusittu. Svéd pelkää pahoin, että kohta myös Unkarin lääkärit joutuvat priorisoimaan potilaita ja päättämään, kenelle annetaan vuodepaikka, happea tai hengityskonehoitoa, kenelle ei. Hänestä ulkonaliikkumiskielto olisi paikallaan, mutta viranomaiset eivät vieläkään (juttu siis ilmestyi eilen) näytä tunnustavan tilanteen vakavuutta. ”Kyllä lääkäreistä voi kouluttaa kamikaze-lentäjiä”, sanoo Svéd, ”mutta kertokoot edes, mistä on kysymys.” Tällä hetkellä lääkärit kyllä asiantuntijoina näkevät, että – tässä kamikaze-vertauksessa pysyäksemme – polttoainetta ei riitä paluumatkaan, mutta Unkarin viranomaiset käyttäytyvät yhä kuin kaikki olisi kunnossa ja kaikkeen olisi varauduttu.

Toki Unkarissakin on suljettu rajat, koulut ja ravintolat. Silti kriitikot väittävät, että koronan torjuntatoimien sijaan Unkarin hallitus näyttää keskittyvän valtansa lujittamiseen, kuten Suomenkin mediassa on kerrottu. Sotilaita on jo nähty liikkumassa kaduilla, ja elintärkeiden yritysten (esimerkiksi rautatiet, posti, voimalat, vesilaitokset, valtion mediakeskittymä MTVA, Budapestin pörssi, rahapaja, päivittäistavaraketju Auchan…) toimintaa valvomaan on lähetetty puolustusvoimia edustavia ohjausryhmiä. Tänään parlamentin käsittelyyn tulee lakiehdotus, joka antaisi hallitukselle oikeuden jatkaa koronaviruksen johdosta julistettua hätätilaa periaatteessa rajattomiin – sen, milloin hätätila päättyy, päättää hallitus itse. Hätätilan aikana maata hallittaisiin asetuksilla, tarvittaessa jopa lakeja hyllyttäen tai ohittaen, niin että parlamenttia ei tarvitsisi edes kutsua koolle. Kunnanvaltuustoja ei voisi valita (tämä on kätevää etenkin ajatellen niitä ”kapinallisia” kuntia, pääkaupunki Budapestia myöten, joiden nykyinen oppositiohallinto saatettaisiin jostain syystä hajottaa…), täytevaaleja tai kansanäänestyksiä ei voisi järjestää. Uuden lain myötä luodaan kaksi uutta rikosnimikettä: kulkutaudin vastaisten toimien ”estämisestä” voitaisiin tuomita jopa viisi vuotta vankeutta, ja myös perättömien huhujen levityksestä rangaistaisiin entistä ankarammin. (Vaan kuka määrittelee, mikä on kulkutaudin vastaisten toimien estämistä, ja millä perusteella huhusta tulee ”perätön”? Pahimpien pelkojen mukaan nyt on luotu mekanismi, jonka avulla esimerkiksi ”ulkonaliikkumiskiellon rikkomista” tai ”huhujen levittämistä” voi käyttää verukkeena toisinajattelijoiden ja vastustajien vaientamiseen.)

Lakitekstin englanninkielinen käännös löytyy Hungarian Spectrum -blogista, samoin kuin amerikkalaisen, Unkarin asioihin erikoistuneen politiikantutkijan Kim Lane Scheppelen analyysi. Uuden lain pääajatus on helppo tiivistää: se ei millään tavalla edistä koronaviruksen torjuntatoimia, mutta sitä vastoin se antaa Orbánille diktaattorin valtuudet rajaamattomaksi ajaksi. (Muistettakoon, että Unkarissa on jo vuoden 2015 pakolaiskriisistä lähtien ollut voimassa valtakunnallinen hälytystila ”massamaahanmuuton aiheuttaman kriisin” takia. Tätä hälytystilaa on vuosi vuodelta jatkettu, vaikka pakolaiskriisin lauettua Unkarin rajoja kolkuttelemassa ja uutta raja-aitaa uhmaamassa on käynyt korkeintaan kourallinen turvapaikanhakijoita kerrallaan, mistään massamaahanmuutosta ei ole voinut puhua.) Amerikai Népszava -lehden mukaan  Unkari siirtyy nyt avoimeen diktatuuriin, kun viimeiset demokratian lavasteet raivataan pois. Ilman uutta lakiakin Orbán ja kumppanit olisivat voineet antaa terveydenhuollolle lisää resursseja ja rajoittaa kansalaisten liikkumista, tilata ajoissa riittävästi hengityssuojaimia ja kertakäyttökäsineitä, testata taudinkantajiksi epäiltyjä ja määrätä ihmisiä karanteeniin. Siitä ei olekaan kysymys, vaan Orbánin ja hänen kleptokratiansa vallan lopullisesta sementoimisesta.

Euroopassa voidaan, sikäli kuin koronakriisiltä ehditään, jatkaa Unkarin oikeusvaltion tilan kauhistelemista. Amerikai Népszava menee poleemisessa kirjoituksessaan vielä pitemmälle:

Nyt on tapahtumassa se, mistä olemme puhuneet jo vuodesta 2010 saakka, vaikka kukaan ei ole halunnut uskoa. Olemme koko ajan sanoneet: paetkoon ken pääsee, sillä näin tulee käymään, ja nyt ei viruksen takia edes pääse pakenemaan. Koko maa on jäänyt vangiksi. Seuraava askel on oleva Euroopan unionista eroaminen, jos tämä ei EU:ta miellytä tai se ei suostu rahoittamaan epidemiantorjunnan kuluja ja Orbánin perheen mafiaa.

Mutta lopuksi vielä tuore verkkolöytö. Pusztastranger-blogisti julkaisi FB-seinällään tämän Twitteristä löydetyn mielenkiintoisen kaavion, jossa pystyakselilla on kunkin maan sijoitus kansainvälisessä lehdistönvapauden indeksissä, vaaka-akselilla todettujen koronavirustapausten määrä miljoonaa asukasta kohti. Korrelaation taustalla on varmasti muitakin tekijöitä (esimerkiksi elintaso ja siihen liittyvä matkailun määrä), mutta onhan tämä silti jännää.

Oikeusvaltio vs. valtiopopulismi

Tässä äskettäin suomensin Facebookissa kiertävän muistiinpanon, jonka oli kirjoittanut unkarilainen juristi Sándor Ésik. Tekstissä ollaan asian ytimessä ja väännetään rautalangasta, mihin tarvitaan oikeusvaltiota, puolueetonta oikeuslaitosta, kaikkia yhtäläisesti koskevia lakeja ja kansainvälisiä sopimuksia. Nimittäin siihen, että kansalaisilla olisi ihmisarvoinen elämä. Jos esimerkiksi Unkarissa kansalainen uskaltaa ostaa ruokaa mistä hyvänsä kaupasta ja syödä sen, siitä on kiittäminen kansainvälisiä elintarviketurvallisuussopimuksia. Jos rikoksen uhriksi joutunut kansalainen uskaltaa hakea apua poliisilta pelkäämättä saavansa itse turpiinsa, jos toimittaja uskaltaa kirjoittaa presidentistä rumasti pelkäämättä joutuvansa ammutuksi – se on toimivien lakien ja laitosten ansiota, ynnä sen, että nämä on ankkuroitu kansainvälisiin ihmisoikeussopimuksiin ja standardeihin.

Populismi tarjoaa kiusausta luopua säännöistä ja standardeista ”kansan oikeustajun” nimissä: miksi pitää antaa Brysselin byrokraattien tai muiden ylikansallisten turhakkeiden puuttua kurkkujen käyryysasteisiin tai vankisellien neliömetrimääriin, miksi rikollisia pitää hyysätä ja maksaa rahaa ihmisille, jotka eivät ole sitä ansainneet, miksi me emme itse saisi päättää, saako tänne tulla turvapaikkaa hakemaan ja meidän verovaroilla elätettäväksi kuka hyvänsä? Mutta, näin Ésik muistuttaa, jokainen poliittinen päätös, jolla kansainvälisiä standardeja ja yleisiä sääntöjä heikennetään, vie Unkarin kaltaista maata kohti Valko-Venäjän, Burkina Fason tai Pohjois-Korean kaltaisia maita, joissa vallanpitäjien mielivalta syö kansalaisen oikeusturvaa.

Tämä kysymys on viime aikoina noussut esiin erityisesti kahden tapauksen yhteydessä. Ensinnäkin tuo jo mainittu vankisellien tilavuus. Viime vuonna Unkarin valtio tuomittiin maksamaan entisille vangeille yhteensä kolme miljardia forinttia korvauksina huonoista vankilaoloista: tuomitut olivat kärsineet rangaistuksiaan selleissä, joiden pinta-ala, valaistus tai tuuletus ei vastaa lakeja ja normeja. Index-sivuston haastattelema lakimies, jolla parhaillaan on satoja vahingonkorvausjuttuja vetämässä, kertoo vangeista, jotka ovat viettäneet vuosikausia puolihämärässä ja ilmastoimattomassa sellissä, jossa liikkumatilaa oli vain pari neliömetriä. Ilmeisesti Unkarin vankilat kärsivät pahasta resurssipulasta ja liikakansoituksesta: viranomaiset haluavat lisää ja kovempia tuomioita, mutta vankiloiden rakennus- ja korjausprojektit ovat kaikki jäissä.

Vankien ja heitä puolustavien ihmisoikeusjärjestöjen vaatimukset ja oikeuden päätökset ovat nyt joutuneet ristiriitaan ns. kansan oikeustajun kanssa. Vahingonkorvauksia saaneiden tuomittujen joukossa on ollut todella inhottaviin väkivaltarikoksiin syyllistyneitä, keltalehdistön kohu-uutisista kansalle tuttuja pahoinpitelijöitä ja murhaajia, esimerkiksi yksi Olaszliszkan lynkkaajista. (Vuonna 2006 Olaszliszkan kylän romaniasutuksen läpi ajanut mies oli autollaan osunut tielle juosseeseen 11-vuotiaaseen tyttöön. Lapsi itse asiassa selvisi vammoitta, mutta paikallinen miesjoukko, joka ensi hätään luuli lapsen kuolleen, oli kiskonut kuljettajan autosta – tämän autossa istuvan kahden lapsen nähden – ja hakannut hengiltä siihen paikkaan.) ”Kansan oikeustajun” on tietenkin vaikea sulattaa, että samaan aikaan, kun maassa niin monta muuta epäkohtaa on korjaamatta, tämmöisille roistoille maksetaan verovaroista miljoonia forintteja ilmaista rahaa (muistettakoon siis, että miljoona forinttia vastaa nykyään alle kolmeatuhatta euroa) vain siksi, että sellin vessa on ollut huonossa kunnossa ja vailla lämmintä vettä. Näin siitäkin huolimatta, että vahingonkorvaukset eivät välttämättä päädy pullistamaan entisten vankien lompakkoja: esimerkiksi Olaszliszkan lynkkaajan saamat vahingonkorvaukset ulosmitattiin kokonaisuudessaan edelleen niihin korvauksiin, jotka hänet oli tuomittu maksamaan uhrin perheelle.

Toisesta tapauksesta jo kirjoitin: oikeus tuomitsi Gyöngyöspatan koulussa segregaatiosta eli johdonmukaisesti huonommasta kohtelusta ja opetuksesta kärsineiden romanilasten perheille maksettavaksi vahingonkorvauksia. Tämäkään ei välttämättä ihan sovi kansan oikeustajuun. Jos romanilapsia onkin koulussa syrjitty, mahtavatko he tai heidän vanhempansa – kenties koko ikänsä työttöminä, syrjäytyneinä ja myrkyllisten alakulttuurien imussa eläneet ihmiset – pystyä korjaamaan tilanteen ja käyttämään korvausrahat järkevästi vaikkapa korvaavaan koulutukseen? Vai menevätkö nämä rahat, niin kuin tämmöisten ihmisten kanssa usein käy, pelkkiin vahingollisiin turhuuksiin?

Tammikuussa pääministeri Orbán tarttui julkisuusesiintymisissään tähän populistiseen nuijaan molemmin käsin. Gyöngyöspatan tapauksessa hän kertoi ymmärtävänsä paikallisten ihmisten mieliharmia, kun ”tietty etnisesti määrittyvä ihmisryhmä” saa tukun ilmaista rahaa tekemättä sen eteen lainkaan työtä. Entisille vangeille maksettavia korvauksia Orbán puolestaan nimitti ”vankilabisnekseksi” (börtönbiznisz): ovelat lakimiehet ovat hoksanneet, että vankilaoloja koskevat yleiseurooppalaiset säädökset ovat niin ”löyhiä ja absurdeja” (!), että niiden avulla voi ryhtyä tienestimielessä tehtailemaan kanteita. Ja koska romanien ja vankien oikeuksia ajavista ihmisoikeusjärjestöistä monilla on tukijoinaan myös György Sorosiin liittyviä rahoittajatahoja, johtopäätös on Orbánille ilmiselvä: kaiken takana on Soros-verkosto.

Tiistaina parlamentin istunnossa tullaan käsittelemään hallituksen aloitetta vangeille huonoista vankilaoloista maksettavien korvausten jäädyttämisestä. Oikeusministeri Judit Vargan mukaan tulossa olevan kansallisen konsultaation pohjalta tullaan kehittämään uusi säännöstö, jossa etusijalla on uhrien ja omaisten etu. Niin, pääministeri Orbán on ilmoittanut, että jälleen kerran järjestetään kansallinen konsultaatio eli – kuten riippumattomassa mediassa asiaa on osuvasti luonnehdittu – mielipidekyselyksi naamioitu propagandaisku. Kansalta tullaan ”kysymään” sen mielipidettä sekä liian ahtaissa vankiloissa istuneille että Gyöngyöspatan romaneille maksettavista vahingonkorvauksista. Lisäksi konsultaation aiheina on mainittu ehdonalaiseen vapauteen päästämisen ehtojen tiukentaminen (siis edelleen: lisää vankeja ennestäänkin toivottoman ylitäysiin ja aliresursoituihin vankiloihin?) sekä ns. ”Szeviép-jutun yhteydessä ilmennyt epäilys tuomarien korruptiosta”. (Szeviép, tie- ja vesi- sekä muitakin rakennustöitä suorittanut szegediläinen yritys, meni vuosia sitten nurin, sen johto tuomittiin konkurssirikoksista mutta tuomio kaatui korkeammissa oikeusasteissa todisteiden puutteeseen, ja tällä hetkellä jutun käsittely on siirretty Szegedistä Pécsiin. Hallituksen taholta on tässä yhteydessä esitetty varsin kirpeitä viittauksia Szeviépin ja Szegedin kaupungin johdon välisiin yhteyksiin; oppositiojohtoinen Szeged on iät ajat ollut piikki hallituksen lihassa.)

Kansalta siis aiotaan kysyä, saako valtio rikkoa itse säätämiään lakeja ja itse allekirjoittamiaan sopimuksia (saahan? saahan?), jos nämä lait ja sopimukset vaatisivat rikollisten ja mustalaisten ”hyysäämistä” eli ”ilmaisen rahan” jakelemista semmoisille ihmisille, joista me ei tykätä. Samoin kansalta ilmeisesti kysytään, onko tuomari korruptoitunut (onhan? onhan?), jos hän vapauttaa syytteestä todisteiden puutteessa semmoisen syytetyn, jolla on yhteyksiä oppositioon tai hallituksen vastustajiin. Ja jos vankiloissa on liikaa vankeja ja liian vähän henkilökuntaa (niin että vankeustuomio ei mitenkään edistä yhteiskuntakelpoiseksi kuntoutumista vaan päinvastoin on omiaan lisäämään jo valmiiksi maailman murjomien kuumakallejen katkeruutta koko maailmaa kohtaan ja sitä kautta koko maan yleistä turvattomuutta), niin tätähän ei korjata esimerkiksi investoimalla vankeinhoitoon tai miettimällä vaihtoehtoja vankilarangaistuksille, vaan meuhkataan ”vankilabisneksestä” ja vaaditaan entistä ankarampia rangaistuksia. Tässähän ei näin puusta katsoen ole järjen hiventäkään, mutta kyse ei nyt olekaan järjestä tai logiikasta vaan, Riikka Slunga-Poutsalon kuolemattomin sanoin, siitä ”miten asiat koetaan”.

Yli kaksisataa psykologia ja psykiatria vaatii avoimessa kirjeessään hallitusta luopumaan Gyöngyöspatan tapauksen käsittelemisestä kansallisessa konsultaatiossa. Heidän mielestään tämmöisellä kyselyllä viestitetään kansalle, että romanit eivät ansaitse lainmukaista kohtelua ja että heidän syrjintänsä on oikeutettua. Näin väestöryhmien välinen rauha ja luottamus vaarantuu entisestään. Tätä mielenilmausta tukee myös Unkarin sosiologien liitto, joka kehottaa jäseniään allekirjoittamaan tätä koskevan joukkovetoomuksen. Protestit huipentuivat tänään muutaman tuhannen ihmisen rasisminvastaiseen mielenosoitukseen Budapestissa. Gyöngyöspatan Fidesz-puoluetta edustava kansanedustaja István Horváth ehti oitis julistamaan somessa, että mielenosoituksen takana on, tietenkin, György Soros.

”Kukaan ei ole lain yläpuolella!” Mérce-portaalin kuva.

Populistinen kiihotus vetoaa tunteisiin, viis järjestä, vastuusta ja seurauksista. Lopulta edessä on tietenkin umpikuja ja homma kaatuu omaan mahdottomuuteensa, mutta niin kauan, kuin populistit eivät pääse korkeimpaan valtaan, tästä konkurssista ei välttämättä koidu kohtuutonta vahinkoa koko kansalle. Suomessa nähtiin aikoinaan, miten SMP:n Urpo ”Työttömyys pois kuudessa kuukaudessa” Leppäsen lupaukset saivat nolon lopun. Itävallassa on nähty tällä vuosituhannella pariinkin otteeseen, miten populistipuolue pienempänä hallituskumppanina tuhoaa itse itsensä ja kaatuu oman väkensä tohelointiin. Ja oppositiossahan populistit tuottavat parhaassa tapauksessa aiheellista kritiikkiä ja pahimmassakin tapauksessa ainakin jonkinlaista mustaa huumoria. Mutta Unkarissa – miten oikein käy koko maan, kun sen yksinvaltaisen hallituksen ja johtajan valitsema pöhköpopulistinen linja jossain vaiheessa johtaa sen täyttä vauhtia päin seinää?

 

Oikeusvaltiosta päivää!

Muistatteko vielä Ville Itälän, vuosituhannen alussa Kokoomuksen puheenjohtajaksi nousseen poliitikon, jonka imagon ja uran väittämän mukaan tuhosi teeveen animaatiohupailu Itse valtiaat? Itälä lähti Brysseliin, ensin mepiksi, sitten virkamieheksi, ja on nykyään EU:n petoksentorjuntaviraston OLAFin johtaja. OLAF puolestaan julkisti juuri vuosiraporttinsa, josta Unkarin riippumattomaan mediaan on kaivettu kiinnostava tieto: viime vuonna OLAF teki Unkarissa enemmän petostutkimuksia kuin muissa EU-maissa eli yhdeksän. (Kreikassa ja Puolassa tutkittiin kahdeksaa epäilyä EU-rahojen väärinkäytöstä, Romaniassa, Bulgariassa, Tšekissä ja Italiassa neljää kussakin.) Unkarista myös sääntörikkomuksia löytyi enemmän kuin muualta eli noin 80%:sta tutkituista tapauksista, ja näissä tapauksissa OLAF myös kehotti Unkarin syyttäjäviranomaisia ryhtymään toimiin asian johdosta.

Raportissa mainitaan Index-sivuston selostuksen mukaan esimerkiksi tapaus, jossa kaksi toisiaan lähellä olevaa unkarilaista yritystä sai yhteensä 12 miljoonan euron EU-tuet kahteen laajakaistaverkon kehittämisprojektiin. Molemmat teettivät työn samalla aliurakoitsijalla, joka puolestaan jakoi työtä edelleen uusille yrityksille. Aliurakoitsijoiden sarjan avulla rakennettiin systeemi, jolla 4,9 miljoonaa alkuperäisistä tuista pystyttiin suhmuroimaan kaikessa hiljaisuudessa toiselle alkuperäisistä tuensaajista. OLAF pyysi Unkarin viranomaisia käynnistämään tutkinnan ja ehdotti Euroopan komissiolle, että Unkari pantaisiin maksamaan takaisin kähminnästä syntynyt 3,6 miljoonan euron vahinko. Kaikkiaan vuosina 2014–2018 Unkarille maksetuista EU-kehittämistuista OLAF ehdottaa palautettavaksi 3,84 %:n osuutta (EU:n keskiarvo on 0,45 %). Tämä osuus tarkoittanee siis sellaisia suhmurointeja, jotka OLAFin tutkimusten mukaan ovat ilmeisiä; voisin kuvitella, että pimentoon on jäänyt paljon enemmänkin.

Näin ehkä miettii myös Ville Itälä, joka Euronewsin mukaan aikoo itse matkustaa Unkariin keskustelemaan viranomaisten, etenkin ylimmän syyttäjän Péter Poltin kanssa maan tilanteesta ja siitä, mitä asialle voisi tehdä. Näin Itälä Euronewsin mukaan:

”Meidän on tärkeää nähdä numeroiden taakse. Numerothan eivät aina kerro koko totuutta. Siksi matkustan Unkariin. Tahtoisin keskustella oikeuslaitoksen ja poliisin johtajien kanssa siitä, mitä tämän taustalla voisi olla. Ja jos ongelmia on, meidän pitäisi yhdessä löytää niihin ratkaisu.”

Kiltisti sanottu. Tämän kohteliaan ”ongelma”-jutun taustalla on se tunnettu tosiasia, että OLAFin ilmoitukset Unkarissa näyttävät jäävän Péter Poltin hyllylle pölyttymään, yhtenä kohutuimpana esimerkkinä pääministeri Orbánin vävyn István Tiborczin aiemmin omistaman katuvalaistusfirman EU-tukiin liittyvät epäselvyydet. Vuosina 2012–2018 OLAFin tutkittaviksi ehdottamista 40 tapauksesta vain 20 eteni tutkintaan ja 9 syytteeseen asti. Samanlaisia ongelmia on toki erinäisissä muissakin EU-maissa, esimerkiksi Tšekissä syyttäjä torppasi pääministeri Babišiin liittyvät korruptiotutkinnat. Transparency International -järjestön edustaja valittelee Euronewsin toimittajalle, että ”jäsenvaltiot eivät suostu ottamaan korruption vastaista taistelua vakavasti”.

Nyt siis odotellaan, seuraako Itälän mahdollisesta Unkarin-vierailusta mitään, liittääkö Unkarin media ja varsinkin hallituksen mediakoneisto tämän tapauksen siihen Suomi-kampanjaan, jota viime kuukausina on käyty (”suomalaiset hyökkäävät meitä vastaan, yhyy, vaikka Suomessakin on vaikka minkälaisia ongelmia”), ja syntyykö tästä yhtä hupaisaa media- ja somepallottelua esimerkiksi Suomen median ja Unkarin lähetystön kesken kuin viime viikkoina on saatu seurata. Niin kuin olen jo ennenkin tainnut todeta, kysymyshän näissä väittelyissä ei oikeasti ole Suomesta saati Suomen ja Unkarin suhteesta, vaan siitä, miten pahasti Unkarin hallitus hätääntyy EU:n ja tällä hetkellä puheenjohtajamaa Suomen taholta tulevasta kritiikistä. (Ja onnistutaanko keskustelu kääntämään epämääräiseen ja ristiriitaiseen maahanmuutonvastaisuuteen ja ”kansallisiin perusarvoihin”, pois semmoisista ikävistä faktakysymyksistä kuin Euroopan veronmaksajien rahan valuminen Unkarin kleptokratialle.)

Ylin syyttämättäjättäjä Péter Polt sivumennen sanoen on ollut Fidesz-puolueen uskollisen ”puoluesoturin” maineessa sekä ensimmäisenä virkakautenaan 2000–2006 että nyt toisella kaudellaan vuodesta 2010 lähtien; hänen on jo vuosien ajan väitetty sekä tarttuvan erityisen hanakasti oppositiopoliitikkojen mahdollisiin rikkomuksiin että painavan villaisella kaikki Fidesz-puolueen korruptiota koskevat epäilyt. Viime päivinä Polt on ollut riippumattomassa mediassa esillä kahdestakin syystä. Viime viikolla Poltin vaimo Marianna Palásthy-Polt nimitettiin valtion tarkastusviraston (Kormányzati Ellenőrzési Hivatal, KEHI) varajohtajaksi, siis valvomaan finanssipoliittisen päätöksenteon valvontaa. Eilen taas kerrottiin Poltin henkilökohtaisesti puuttuneen tapaukseen, jossa unkarilainen tuomari oli yrittänyt saada oman riippumattomuutensa EU:n tutkittavaksi.

Tuomari Csaba Vasvári oli heinäkuussa keskeyttänyt oikeusjutun, jossa Ruotsin kansalaista uhkasi sakkorangaistus ampumatarvikkeiden lainvastaisesta käsittelystä. Juttu sinänsä, mistä siinä sitten mahtoikaan olla kyse, oli varsin mitätön, mutta kun syytetyn asianajaja ehdotti Euroopan unionin tuomioistuimeen vetoamista, tuomari Vasvári käytti tilaisuutta hyväkseen ja pyysi Luxemburgin EU-tuomioistuinta samalla selvittämään muutamia muitakin hankalia kysymyksiä. Ei siis vain, toteutuiko syytetyn oikeus käyttää äidinkieltään ja saada tarvittaessa asianmukaista tulkkipalvelua, vaan myös muun muassa, sopiiko EU:n oikeusvaltioperiaatteeseen ja tuomarien riippumattomuuteen se, miten Unkarissa korkein oikeusviranomainen, ”Valtakunnallisen oikeusistuinhallituksen” (Országos Bírósági Hivatal, OBH) johtaja Tünde Handó pystyy omavaltaisesti täyttämään johtavia tuomarinvirkoja ”väliaikaisilla” toimeksiannoilla. Näin nimitetyt johtavat tuomarit määräävät myös kutakin oikeusjuttua hoitavan tuomarin, mikä voisi merkitä, että asianosaiset eivät voi luottaa oikeuskäsittelyn puolueettomuuteen.

(Tünde Handó toimintavaltuuksineen on muutenkin ollut jo pitkään Unkarin oikeusvaltiota koskevan kritiikin valokeilassa, alkaen siitä, että hänkin on Fidesz-puolueen vanhaa ydintä ja pääministeri Orbánin perhetuttava. Handón aviomies József Szájer oli avainhenkilöitä niissä lainsäädännöllisissä uudistuksissa, jotka leimasivat Orbánin 2010 alkanutta toista valtakautta. Kiistellyn uuden perustuslain Szájer kehui näpytelleensä omalla iPadillaan. Alkukesästä Unkarin tuomarien neuvosto (Országos Bírói Tanács) vetosi parlamenttiin pyytäen Tünde Handón erottamista, mutta ehdotus kaatui vaivaisen puolen tunnin keskustelun jälkeen ilman kunnon käsittelyä. Tünde Handón valtaoikeuksien ja vallankäytön ongelmiin on puuttunut myös esimerkiksi Euroopan tuomarien liiton (EAJ) viimekeväinen Unkari-raportti.)

Ja nyt siis Péter Polt on itse puuttunut asiaan ja tehnyt Unkarin korkeimmalle oikeudelle (Kúria) aloitteen tuomari Vasvárin esityksen ja hänen oikeusistuimensa toiminnan julistamisesta lainvastaiseksi. Toisin sanoen: Polt henkilökohtaisesti haluaa estää EU:ta tarkastamasta Unkarin tuomioistuimien puolueettomuutta.

Jäämme siis odottelemaan Péter Poltin ja Ville Itälän kohtaamista sekä uusia keskusteluja Unkarin (ja ehkä vähän Suomenkin?) oikeusvaltion tilasta.

***

PS. Kun tuli tuo maahanmuuttovastaisuus mainittua, niin Unkarillakin, tuolla etnisesti puhtaalla maalla, joka ”ei halua ottaa vastaan yhtään maahanmuuttajaa”, on omat maahanmuuttajataustaiset maahanmuuttokriitikkonsa. Juuri äskettäin levisi unkarilaiseen mediakuplaani juttu Simon Songista, joka on Fidesz-puolueen riveissä ehdolla tulevissa paikallisvaaleissa Budapestin Kispestin kaupunginosan valtuustoon. Song on Facebookissa ärhennellyt poliittisille vastustajille siitä, että nämä ”haluavat upottaa Euroopan vieraista kulttuureista tulevien, usein väkivaltaisten maahanmuuttajien tulvaan”, ja jakanut tietyissä piireissä suosittua valeuutiskuvaa, jossa arabin näköiset nuorukaiset Pariisissa muka naureskelevat ja iloitsevat Notre Damen tulipalon ääressä. Songin oma isä on japanilainen, ja hänen Facebook-postauksensa leviää nyt unkarilaisessa somessa sentapaisin saatetekstein kuin ”Mene kotiin, isä!”.

”Puhutaanpa suoraan Suomesta”

Ei oikeasti olisi aikaa blogata, mutta kirjaanpa pikaisesti kaksi esimerkkiä siitä, miten Unkarin hallituksen ohjailemassa mediassa Suomea edelleenkin nostetaan esille ikävässä valossa.

***

Ensinnäkin: entisen Unkarin-suurlähettilään Petri Tuomi-Nikulan taannoinen mielipidekirjoitus sai valtiosihteeri Zoltán Kovácsin reagoimaan. Hallituksen ”About Hungary” -blogin englanninkielisessä kirjoituksessa – josta Suomessa uutisoi ainakin verkko- Uusi Suomi – Kovács kehottaa nostamaan kissan pöydälle ja puhumaan suoraan myös Suomen ongelmista.

Jos Suomi arvostelee demokratian ja oikeusvaltion tilaa Unkarissa, niin kerrottakoon myös, muistuttaa Kovács, että Suomessa perheväkivaltaa – josta kärsii 5,4 % väestöstä – ei ole kriminalisoitu, mistä Amnesty International ja YK ovat Suomelle erikseen huomauttaneet. Tuota noin. Perheväkivalta on ongelma sekä Suomessa että Unkarissa, mutta sen erikseen kriminalisoiminen on vain pieni osakysymys. Suomen rikoslaissa myös lievästä pahoinpitelystä, joka muuten on asianomistajarikos, on mahdollisuus syyttäjän nostaa syyte, jos se kohdistuu perheenjäseneen, eli perheväkivalta on tavallaan jo nostettu erillisen huomion kohteeksi. Lainsäädännön ohella – joka sekä Unkarissa että Suomessa joka tapauksessa kriminalisoi selkeät pahoinpitelytapaukset – merkitystä on myös sillä, miten viranomaiset käytännössä tukevat perheväkivallan uhreja ja miten koko yhteiskunta ja erityisesti sen korkein päätöksentekijäporras vaimonhakkaamiseen suhtautuu. Suomessa olisi mahdotonta kuvitella, että perheväkivallasta käydyssä parlamenttikeskustelussa syyteltäisiin hakattuja vaimoja itseään (”pysyisivät kotona ja synnyttäisivät lapsia, niin ei tulisi mitään ongelmaa”). Tai että Istanbulin sopimus jätettäisiin ratifioimatta sen takia, että siinä mainitaan ”sosiaalinen sukupuoli” ja ”maahanmuuttajat”. Unkarin viranomaisten ja lainsäädännön kyvyttömyys torjua perheväkivaltaa on saanut tiukkaa kansainvälistä kritiikkiä esimerkiksi Human Rights Watchilta sekä Euroopan parlamentin tasa-arvovaliokunnan edustajana Unkarissa vierailleelta Maria Noichlilta. Melkoinen teflonpokeri tällä Kovácsilla.

Ja aina paranee. Jos korruptiosta puhutaan, jankkaa Kovács, niin mitenkäs Jari Aarnion tapaus? (Tähän voisi muistuttaa, että Suomessa Aarnio joutui lopulta oikeuteen ja sai rankat tuomiot, samalla kun koko maan vapaat tiedotusvälineet kertoivat yksityiskohtaisesti jutun eri vaiheista. Unkarissa korruptioon syyllistyneitä viranomaisia suojelee tehokkaasti valtion ylin syyttämättäjättäjä.) Kovács muistuttaa myös, että Suomessa kymmenentuhatta naista kärsii sukupuolielinten silvonnan seurauksista, mistä huomautti myös raportissaan EU:n perusoikeusvirasto FRA. (Kovácsin jutussaan antama linkki raporttiin ei valitettavasti toimi.) Naisten ns. ympärileikkauksia ei todellakaan ole Suomessa erikseen kriminalisoitu, mitä epäkohtaa ihmisoikeusjärjestöt ovat pyrkineet korjaamaan, mutta Suomen rikoslain mukaan tämmöinen silvonta on joka tapauksessa rikos, mistä maahanmuuttajiakin erikseen informoidaan. Silvonnan ehkäisemiseksi on äskettäin laadittu toimintaohjelma. Tarkkoja tietoja silvottujen lukumäärästä ei ole, mutta luultavasti Suomessa elävistä silvotuista naisista ainakin suurin osa on silvottu ennen Suomeen-tuloaan. (En tunne käytäntöjä, mutta minun on vaikea kuvitella, miten pienen tytön silpominen Suomessa suomalaisen neuvola- ja koululääkärijärjestelmän valvonnassa mitenkään edes onnistuisi.)

Lisäksi Kovács muistuttaa vähemmistöjen syrjinnästä: Suomen romaneista tuoreen tutkimuksen mukaan 68 prosenttia kertoo kokeneensa syrjintää. Tämä varmasti pitää paikkansa. Rasismin olemassaolon Suomessa näkee lukemalla mitä hyvänsä kommenttiketjua, ja Suomen romanien asemassa on varmasti edelleen paljon korjattavaa. Suomen romanit eivät kuitenkaan muodosta suuria syrjäytyneiden yhteisöjä, kokonaisia kyliä tai kaupunginosia, joissa lapset näkevät nälkää ja käyvät käytännössä segregoituja kouluja. Tai joiden avustamiseen myönnetyt varat menevät korruptoituneiden ”kiintiöromanien” omaan taskuun.

Kovács siis uutterasti heittelee kiviä Unkarin perin hauraasta lasitalosta käsin. Parhaan esimerkin säästin kuitenkin viimeiseksi. Kovács päivittelee kirjoituksessaan, miten ”venäläiset oligarkit ostavat kokonaisia saaria Suomen saariston strategisimmista kohteista”. Jos nyt tässä viitataan ns. Airiston Helmi -Melnikoviin, niin hänellä on ymmärtääkseni (kuten jo aiemmin kirjoitin) paitsi Maltan passi, siis EU-kansalaisuus, myös Unkarin myöntämällä maahanmuutto-obligaatiolla hankittu oleskelulupa. Kovács kauhistelee suomalaisia, jotka eivät ”tunnu välittävän”, vaikka NATO varoittaa venäläisten soluttautujien luomasta turvallisuusuhkasta – eikä hiiskahdakaan siitä kritiikistä, mitä Unkarin hallitusta lähellä olevien veroparatiisifirmojen pyörittämä korruptionkäryinen maahanmuutto-obligaatiobisnes on saanut osakseen.

Voisikohan siis valtiosihteeri Kovács, kuten saksaksi sanotaan, ”ensiksi lakaista oman ovensa edustan”?

***

Hallitusta lähellä oleva uutissivusto Origo, se ”yksityinen blogi” (Unkarin Suomen-suurlähettilään vaivautunutta selitystä siteeratakseni), puolestaan jatkaa Suomen kritisointia. Nyt on esiin kaivettu ”Migraatiotutkimuksen instituutin” (Migrációkutató Intézet) laatima selvitys, ja juttu on otsikoitu räväkästi: ”Migranttien kotoutuminen Suomessa on epäonnistunut”. Varsinaista faktaa ei Origo-sivuston juttuun juurikaan mahdu, siinä vain todetaan, että ”vaikka poliittinen valtavirtaeliitti tunnustaa liberaalia maahanmuuttopolitiikkaa” ja pitää maahanmuuttajien kotoutumista vain järjestelykysymyksenä, muuttajien kotoutuminen ja työllistyminen jää edelleenkin selvästi toivotun tason alapuolelle. Tämä pitäneekin paikkansa, kuten Suomessakin on viime vuosina uutisoitu. Ei kukaan ole väittänyt, ei kukkahattuisinkaan ”suvakki”, että vieraasta kulttuurista vaikeissa oloissa maahan tulleiden kaikenlaisten ihmisten kotoutuminen olisi aina kivaa, helppoa ja hauskaa.

Mutta olennaista tässä jutussa ei olekaan varsinainen faktapohja vaan maahanmuuttajien kotoutumisesta tehdyt poliittiset päätelmät:

Massiivista maahanmuuttoa ainoana vastustava Perussuomalaisten puolue ei – hyvistä vaalituloksista huolimatta – ole päässyt hallitukseen, sitä vastoin se voi maahanmuuton negatiivisten seurausten johdosta (vaikea ja pitkäksi venyvä kotoutuminen, yleisen turvallisuuden heikkeneminen, jne.) lyhyellä tähtäimellä vakiinnuttaa kannatuksensa ja luoda perustan sen tulevalle kasvulle, siinäkin tapauksessa, että maahanmuuttajien lukumäärä jää varsin alhaiseksi vuoteen 2015 verraten.

Tärkeää ei siis ole maahanmuuttajien kotouttaminen vaan Orbánin aateveljien ja ihailijoiden poliittinen menestyminen maahanmuuttovastaisuuden siivellä. Tähän voi kätevästi upottaa myös ikään kuin itsestäänselvänä tosiseikkana todetun ”yleisen turvallisuuden heikkenemisen”. Nämä oikeistopopulistien suosimat väitteet siitä, että maahanmuutto tuo mukanaan murha- ja raiskaustsunameja, eivät pidä paikkaansa; rikoksia tekevät edelleen kaikenlaiset ja kaikentaustaiset ihmiset erilaisista syistä, eikä väkivaltarikollisuuden määrä Euroopassa ole viime vuosina olennaisesti noussut vaan pikemminkin laskenut. Mutta näin nämä asiat koetaan…

Mielenkiintoisempaa olisi selvitellä, mikä on tämä Migraatiotutkimuksen instituutti ja millä asiantuntemuksella se toimii. Tästä näkisin mielelläni jonkun oikean alan tutkijan mielipiteen. Itse en ehdi nyt asiaa selvittämään, mutta muistutan vain, että kyseisen instituutin ovat vuonna 2015 perustaneet Unkarin hallitusta lähellä oleva ajatuspaja Századvég sekä nuorten lahjakkuuksien koulutusta varten perustettu Mathias Corvinus Collegium. ”Puolueettomaksi” tai ”riippumattomaksi” tutkimuslaitokseksi sitä siis tuskin voi nimittää.

***

Suomen parjaaminen virallisen Unkarin taholta siis jatkuu yhä. Kannattaa silti pitää pää kylmänä: ei tässä ole kysymys Suomesta tai Suomen ja Unkarin suhteista. Oikeasti tässä vain virallinen Unkari yrittää epätoivoisesti ja perin lapsellisella tavalla suhteellistaa ja mitätöidä ulkopuolelta ja erityisesti EU:sta käsin tulevaa kritiikkiä. Toivottavasti EU ja virallinen Suomi jatkossakin pitävät päänsä kylmänä ja antavat unkarilaisten rauhassa kaivaa omaa kuoppaansa aina vain syvemmäksi.

Ei millään pahalla, heimoveljet, mutta…

Suomi mainittu taas. Niin kuin Suomenkin mediassa on viime päivinä noteerattu, Unkarin hallitusta lähellä oleva verkkosivusto Origo on julkaissut sarjan artikkeleita, joissa Suomea arvostellaan tyyliin ”ei pitäisi suomalaisilla olla mitään kanttia kirjoittaa ilkeästi Unkarin demokratian tilasta, kun Suomessakin on kohdassa sejase isoja ongelmia, eikä varsinkaan EU:n pitäisi kehdata arvostella Unkaria, kun puheenjohtajamaallakin on monet asiat pielessä”.

Origon ensimmäisen, 16.7. ilmestyneen kirjoituksen aiheena oli median moniäänisyyden vaarantuminen Suomessa: median omistus on keskittynyt siten, että ”vasemmistoliberaali [!!!] Sanoma-konserni tavoittaa 95% yleisöstä”, julkisen palvelun media on politiikan ohjauksessa, eivätkä vähemmistöt (ruotsinkieliset, saamelaiset, romanit) saa siellä riittävästi lähetysaikaa. Kirjoituksessa viitataan Centre for Media Pluralism and Media Freedom -nimisen laitoksen laatimaan tutkimusraporttiin, jossa median moniäänisyyden riskin todetaan Suomessa olevan korkealla etenkin markkinoiden ja omistuspohjan kannalta. Omistuksen keskittyminen on kuitenkin aivan eri asia kuin sananvapaus tai median sisältöjen aatteellinen moniäänisyys (vaikka Origo tekeekin parhaansa sekoittaakseen nämä asiat toisiinsa), ja lehdistönvapauden suhteenhan Suomi on viime vuosina ollut kansainvälisten vertailujen kärjessä, kun taas Unkarin hallituksen lähes totaalista mediakontrollia on kansainvälisissä analyyseissa kauhisteltu jo pitkään. Vähemmistöjen mediaedustuksen suhteen myös Suomeen kohdistuva kritiikki on varmasti ainakin osin oikeutettua, mutta samainen CMPMF:n Unkari-raportti toteaa vähemmistöjen osalta riskin Unkarissa olevan vielä selvästi korkeammalla tasolla kuin Suomessa. (Raportin mukaan Unkarin suurimmalla etnisellä vähemmistöllä romaneilla on viikossa yksi makasiiniohjelma. Tämä on kuitenkin, tuota, hieman eri tasolla kuin YLEn saamenkielisen toimituksen anti, ruotsinkielisestä puhumattakaan.)

Heti seuraavana päivänä Origo jatkoi muistuttamalla, että Suomessa ei ole perustuslakituomioistuinta. Eipä niin, koska järjestelmä on rakennettu toisin: Suomessa perustuslain noudattamista valvovat oikeuskansleri sekä säädettävien lakien osalta eduskunnan perustuslakivaliokunta asiantuntijoiden avustuksella. Tämäkään tilanne ei ole ongelmaton; viime aikoina suomalaisetkin oikeusoppineet ovat alkaneet arvella, että perustuslakituomioistuin – jollaisia tyypillisesti on perustettu diktatuurista toipuviin nuoriin demokratioihin, joissa perustuslaillisuuden valvonnan on katsottu tarvitsevan erityistä tukea – ei välttämättä olisi hullumpi idea Suomessakaan. Tästä huolimatta Suomen oikeuslaitos on aivan eri tilanteessa kuin Unkarin, missä oikeuslaitoksessa ylintä valtaa käyttää pääministerin perheystävä Tünde Handó ja ylin syyttäjä Péter Polt on samoin pääministerin luottomies ja tukija. World Justice Projectin oikeusvaltioindeksin 2019 vertailussa Suomi on kolmantena Tanskan ja Norjan jälkeen (ja sama kolmikko on ollut kärjessä jo usean vuoden ajan), Unkari sijalla 57 (pudonnut neljä sijaa viimevuotisesta), EU-maista viimeisenä.

Origon juttusarjan kolmas osa ilmestyi pari päivää myöhemmin, ja sen aiheena oli Unkarin Tiedeakatemian tuhoamiseen kohdistunut ”epäoikeudenmukainen” arvostelu. Nimittäin: miten ihmeessä Brysselissä ja ympäri Eurooppaa nostatetaan hysteriaa Unkarin Tiedeakatemian (MTA) saattamisesta valtion valvontaan, kun puheenjohtajamaassa Suomen Akatemia toimii hallituksen ohjauksessa, eikä siihen puutu kukaan?

Suomessa Tiedeakatemiaa ohjaa hallitus Tiede- ja kulttuuriministeriön kautta. Akatemian johtajan nimittää tasavallan presidentti. Tästä huolimatta ei Helsingin älymystö eikä Brysseli esitä kritiikkiä, ja Akatemian riippumattomuutta pidetään itsestäänselvänä.

Tämähän on totaalinen väärinkäsitys. MTA:sta ja sen riippumattomuudesta käydyssä keskustelussa kyse on ollut sen alaisuuteen kuuluvista tutkimusinstituuteista, jotka tekevät tärkeää perustutkimusta ja työllistävät yhteensä tuhansia tutkijoita. Suomessa vastaavanlainen tutkimus sijoittuu osaksi itsenäisiin tai yliopistojen yhteydessä toimiviin erillisiin tutkimuslaitoksiin (kuten vaikkapa Ilmatieteen laitos tai Ulkopolitiikan instituutti), osaksi suoraan yliopistoihin. Suomessa ei ole kokonaisia tutkimusinstituutteja kokoavaa ja pyörittävää ”itäeurooppalaistyyppistä” tiedeakatemiaa laisinkaan, on vain Suomalainen Tiedeakatemia, joka on ”länsieurooppalaistyyppinen” tutkijoiden yleistieteellinen tiedeseura ja arvovaltainen tieteen edustuselin. Origon artikkelissa kuvattu ”Finn Tudományos Akadémia” puolestaan viittaa Suomen Akatemiaan, joka on valtion tutkimusrahoitusta jakava ja koordinoiva elin, samantapainen kuin Unkarin NKFIH (entinen OTKA) eli ”Kansallinen tutkimus-, kehitys- ja innovaatiohallitus” (jonka siihenastinen johtaja muuten sai vuosi sitten potkut tämänkin laitoksen ”virtaviivaistamisen” yhteydessä). Väärinkäsitys tuli varmaankin ilmi varsin nopeasti, sillä artikkeli poistettiin Origon sivuilta. Internetin uumenista, Googlen välivarastosta sen ehti vielä löytää unkarilainen tuttavani, jolta sain tämän linkin.

Origo-sivuston lisäksi asiaan puuttui myös pääministerin kanslian ylläpitämässä About Hungary -blogissa valtiosihteeri Zoltán Kovács, nyt englanniksi ja kansainvälistä yleisöä varten. Kovács toistaa tiivistäen Origon ”kritiikin” Suomen oikeuslaitoksen ja median tilasta ja muistuttaa myös, että tuoreessa EU:n oikeuslaitosten vertailussa Suomi pärjäsi useimmilla mittareilla huonommin kuin Unkari. (Useimmat näistä mittareista mittaavat oikeuslaitoksen toiminnan tehokkuutta, siis esimerkiksi oikeusjuttujen käsittelyyn kuluvaa aikaa, oikeusistuinten toimintaa koskevan tiedon saatavuutta, vaihtoehtoisten sovittelumenettelyjen käyttöä, tuomarien tai lakimiesten lukumäärää asukasta kohti, tuomarikunnan sukupuolijakaumaa tai oikeusistuinten valtionrahoitusta. Oikeusvaltion kannalta olennainen kysymys on oikeuslaitoksen riippumattomuus, ja siihen kansalaisten luottamus on Suomessa paljon korkeammalla kuin Unkarissa. Suomi on vertailussa sijalla 2, ja yli 80 % suomalaisista katsoo oikeusistuinten olevan varsin tai erittäin riippumattomia; Unkari on sijalla 19, ja siellä vastaavasti oikeusistuimiin luottaa vain vähän yli 40 % kansasta. Yritysten osalta sama vertailu on vielä murskaavampi.) Kovács tiivistää päätelmänsä Keski-Euroopassa tuttuun Heinrich Heinen kielikuvaan tekopyhyydestä: he saarnaavat vedestä ja juovat itse viiniä. Vähänkin Unkarin mediaa seuranneelle tulee kyllä mieleen toinen tunnettu kielikuva: ihmisistä, jotka heittelevät kiviä, vaikka itse asuvat lasitalossa.

Keskusteluun ovat myös sosiaalisessa mediassa osallistuneet sekä Unkarin Helsingin-suurlähetystö (”nämä kirjoitukset eivät ole Unkarin hallituksen virallisia kannanottoja, Unkarin ja Suomen ystävyys on vakaa, ja tärkeät keskustelut käydään ihan muualla”) että Suomen Budapestin-suurlähetystö. Varsinaisesta aiheesta on nopeasti edetty metatasolle eli keskustelemaan keskustelusta itsestään. Unkarin Suomen-lähetystö yrittää selitellä, että ”kyseessä on yksityinen blogikirjoitus” (entä About Hungary -blogi ja valtiosihteeri Kovácsin puheenvuoro?), jonka ei pitäisi antaa häiritä Suomen ja Unkarin hyviä suhteita. Eipä tietenkään; selvää on, että näiden juttujen perimmäinen tarkoitus ei ole solvata Suomea vaan vahvistaa Unkarin hallituksen tukijoiden EU-kriittisyyttä ja mielikuvia siitä, miten Brysseli epäoikeudenmukaisesti suosii ”vasemmistoliberaaleja” Pohjoismaita ja sortaa ”kansallismielistä” Unkaria. Aivan ilmeistä on myös, että kyseessä on Unkarin hallituksen taholta masinoitu kampanja, joka liittyy Suomen EU-puheenjohtajuuteen ja sen yhteydessä esitettyihin selviin uhkauksiin siitä, että EU:n rahahanat suljettaisiin niiltä jäsenmailta, jotka eivät noudata EU:n arvoja ja oikeusvaltioperiaatetta.

Ulkoministeri Haavisto on kuitenkin aivan ymmärrettävästi hieman hermostunut ja kertoi taannoin YLEn A-studiossa haluavansa keskustella tästä jupakasta Unkarin ulkoministerin Péter Szíjjártón kanssa, sillä eihän tämmöinen ole normaalia kanssakäymistä EU-maiden kesken. (Ei tietenkään – mutta, kuten jo todettu, tässä jutussa ei oikeasti olekaan kyse Unkarin ja Suomen suhteista.) Tämä puolestaan on jo pantu merkille Unkarin riippumattomassa mediassa. Hallitukseen kriittisesti suhtautuvan lukijakunnan kommentit jakautuvat paljonpuhuvasti kahtia: optimistit uskovat, että Unkarin hallitus on nyt kävellyt omaan ansaansa ja nolaa itsensä tällä junttimaisella käytöksellään koko Euroopan edessä, pessimistit taas pelkäävät, että koirien haukunnasta huolimatta karavaani tulee kulkemaan ja EU-raha tavalla tai toisella virtaamaan Orbánin kleptokratian taskuihin kuten ennenkin.

Mielenkiintoista joka tapauksessa, että samaan aikaan tämän EU- ja oikeusvaltiokeskustelun kanssa Unkari on jälleen nostettu tikun nokkaan ja haastettu EU-oikeuteen, syynä tällä kertaa ns. Stop Soros -lakipaketti (eli maahanmuuton avustamisen kriminalisoiminen). Samalla Unkarille on lähetetty nootti koskien turvapaikanhakijoiden epäinhimillistä kohtelua ns. transitvyöhykkeellä; tätä ovat viime aikoina jälleen arvostelleet myös YK:n tarkkailijat. EU:n myllyt kyllä jauhavat, mutta tuskastuttavan hitaasti.

***

Mutta lopuksi vielä hetkinen esteettistä pohdintaa. Korostan taas heti alkuun, että en ymmärrä esteettisistä arvoista paljoakaan enkä kuvaamataiteesta yhtikäs mitään. Silti on tässäkin blogissa monesti ollut ihan pakko ihmetellä sitä julkista, etenkin kuvanveistotaidetta, johon Unkarin julkisia varoja, siis veronmaksajien rahaa, Orbánin järjestelmässä on sijoitettu. Ja ihmettely jatkuu. Äskettäin nimittäin Serbiassa Zemunin (unk. Zimony) entisessä kaupungissa, joka nykyään on osa Belgradin kaupunkia,  paljastettiin Unkarin valtion veljellisesti lahjoittama János Hunyadin, 1400-luvun suuren unkarilaisen sankarin ja Unkarin valtionhoitajan patsas.

Tämä János Hunyadi oli luultavasti pikkuaatelismiehen poika Transilvaniasta, ja hänen sukunsa saattoi olla etniseltä taustaltaan romanialainen, vaikka tästä tietenkin on Unkarissa kiistelty ankarasti. Suhteellisen vaatimattomasta syntyperästään huolimatta Hunyadi kohosi mahtimieheksi ja suureksi sotapäälliköksi, jota kunnioittaa sekä Unkarin että Serbian kansallinen historiankirjoitus etenkin Nándorfehérvárin eli Belgradin taistelussa vuonna 1456 turkkilaisista saavutetun voiton johdosta. János Hunyadi kuoli Zimonyssa kulkutautiin pian suuren voittonsa jälkeen, mutta hänen pojastaan Matiaksesta (Mátyás) tuli kuningas, Unkarin historian kenties maineikkain ja ihailluin hallitsija, kansansatujen sankari.

János Hunyadista on vuosisatojen mittaan syntynyt lukemattomia maalauksia, piirroksia, etsauksia, veistoksia ynnä muita taideteoksia. Vanhin on ilmeisesti 1400-luvulta ns. Thuróczi-kronikan kuvituksena tunnettu piirros, ja sen mukaan monet myöhemmätkin taiteilijat ovat kuvanneet János Hunyadin seisovassa asennossa miekkoineen, kilpineen ja täysine taisteluvarustuksineen. Tätä perinnettä noudattelee myös uusin, István Madarassyn veistämä patsas…

 

Unkarin presidentti János Áder ja Serbian presidentti Aleksandar Vučić paljastavat uuden János Hunyadin patsaan. (Kuva MTI/Szilárd Koszticsák)

… mutta muuten sen muotokieli (kuten tämä 24.hu-sivuston jutussa julkaistu vertailu muutamaa sataa vuotta varhaisempaan kuvaan osoittaa) on paremminkin koomisen tyylittelevä ja tuo mieleen pilakuvat…

… tai lastenkirjan kuvituksen. Erityisesti unkarilaisessa somekuplassani on kiertänyt vertailuja monien ainakin päälle nelikymppisten unkarilaisten hellyydellä muistamaan, vuosina 1976–1984 valmistuneeseen lasten nukkefilmisarjaan Süsü, a sárkány (‘Lohikäärme Höppänä’), jonka keskiaikaisen satumaailman hupaisiin hahmoihin kuuluu myös pari kypäräpäistä, roikkuviiksistä ja apeailmeistä ”palkkasoturia” (zsoldos):

Tämä kuva puolestaan on näpsäisty kuuluisan Erzsi-kissan Facebook-sivulta.

Mikä hauskinta: hullunkurinen Hunyadi on tullut maksamaan Unkarin veronmaksajille neljäkymmentä miljoonaa forinttia eli yli satakaksikymmentä tuhatta euroa. Ne, joille tässä ei vielä ole tosielämän satiiria tarpeeksi, voivat vilkaista tätä 24.hu-sivuston julkaisemaa koostetta viime vuosina pystytetyistä omituisista, mauttoman koomisista tai muuten vain käsittämättömistä julkisten tilojen veistoksista. Oma suosikkini on vuoden 1956 kansannousun muistomerkki, jossa joukko ihmisiä kannattelee ilmassa jättiläiskokoista (kuollutta?) koiperhosta. Siinä on jonkinlaista hypersurrealismia, samanlaista kuin koko Unkarin nykyisessä kulttuuripolitiikassa.

 

EU:n ja Unkarin arvoista

Tänään on sitten Strasbourgissa Euroopan parlamentin kokouksessa jännät paikat, kun vihdoinkin keskustellaan ns. Sargentinin paperista eli oikeusvaltion tilaa Unkarissa koskevasta mietinnöstä. EU:n myllyt ovat jauhaneet tapansa mukaan jo vuosikausia; asiaan liittyvä dokumentaatio on kärsivällisten tiedonhakijoiden saatavilla EU-parlamentin asianmukaisilla verkkosivuilla, ja löytyy sieltä se kyseinen mietintökin jopa suomeksi.

Unkarista katsoen asia näyttää hieman erilaiselta. Kaiken huippu on ehkä 888.hu-sivustolla muutama päivä sitten julkaistu ”viikon pilapiirros”, jossa ”rouva Sargentini työskentelee mietintönsä kimpussa”. En halua linkittää kuvaa tähän; siinä Unkaria koskevan mietinnön keulakuvana toimiva hollantilainen vihreä meppi Judith Sargentini istuu miettiväisen näköisenä housut kintuissa vessanpytyllä. Tämä sivustohan tietenkin on laadultaan ja tyyliltään mitä on; hallituksen (kansalaisten verovaroilla!) tukema 888.hu on tarkoitettu jonkinlaiseksi räväkäksi virtuaali-keltalehdeksi (ja selvästikin vastaamaan suositun, nuorekkaan, vitsikkään ja ärhäkän kriittisen 444.hu-portaalin haasteeseen), ja etenkin näitä nimimerkki Ludmillan ”pilapiirroksia” käyn toisinaan ihmettelemässä vain naureskellakseni lukijoiden murskaaville kommenteille. Tällä kertaa sekä tekninen toteutus että huumorin taso kuitenkin alittivat kaikki tähän asti näkemäni pohjanoteeraukset.

Joka tapauksessa Unkarin mediassa, jonka tarjontaa internetin ulkopuolella dominoivat hallituksen valvonnassa olevat tv-, radio- ja lehtifirmat, Sargentini ja hänen taustavoimansa esitetään verenhimoisina Unkarin vihollisina. Lievemmästä päästä on tämä kuva, jonka symboliikka ei äkkinäiselle aivan aukea: Károly Pósan piirros valtion yleisradioyhtiön hirado.hu-uutissivustolla esittää Sargentinin eläintenkesyttäjänä, joka piiskalla yrittää ajaa Unkarin vapaata lintua EU:n tähtirenkaan lävitse – mutta mitä tarkoittaa kanto, johon on isketty kirves ja jonka juurella on kalanruoto?

Keskeisin sanoma, jota Unkarin hallituksen valvomat tiedotusvälineet yrittävät Sargentinin paperin yhteydessä kansaan iskostaa, mahtuu tietenkin yhteen tuttuun sanaan: maahanmuutto! Sargentini ja hänen kaverinsa (tietenkin etenkin näyttämön takana kaikista naruista vetelevä superpahis György Soros) ovat ”maahanmuuton puolella” (bevándorláspárti), ja taas Unkari parkaa vainotaan ja vihataan, niin kuin on tehty jo viidensadan vuoden ajan. Pääministeri Orbánin viralliselle kotisivulle on ladattu 25-minuuttinen videoviesti, jossa – kuten HVG.hu ilkeästi huomauttaa – Brysselit ja Strasbourgit menevät sekaisin. Siinä Orbán lausuu kansalleen mm. näin:

Euroopan parlamentissa maahanmuuttoa puolustavat edustajat ovat enemmistönä, he valmistelevat nyt kostoa Unkarille, sillä unkarilaiset ovat päättäneet, että meistä ei tule maahanmuuttomaata. Totuus on, että tuomio on jo kirjoitettu, mutta minä lähden nyt Brysseliin [!] puolustamaan Unkaria ja unkarilaisia epäoikeudenmukaisia syytöksiä ja valheita vastaan.

Maahanmuuttoteemaa on jankutettu myös Unkarin hallituksen Facebook-sivulta, jonka Sargentinin mietintöön liittyvät postaukset Átlátszó-sivuston mukaan menivät kuluneen viikon aikana näin:

10.9.: Sargentinin mietintö on hyökkäys koko Unkarin kansakuntaa kohtaan, siksi, että Unkari ei ota vastaan laittomia maahanmuuttajia.

8.9.: Brysselin maahanmuuttoa puolustava enemmistö käynnistää viimeisen, epätoivoisen hyökkäyksen Unkaria vastaan.

8.9.: Maahanmuuttoa puolustavat voimat haluavat Sargentinin mietinnön avulla leimata Unkarin ja unkarilaiset, sillä me torjumme päättäväisesti maahanmuuton.

7.9.: Macron ja Juncker ovat maahanmuuttoa puolustavia poliitikkoja, siksi he hyökkäävät Unkarin kimppuun, sillä me emme päästä maahanmuuttajia maahan ja puolustamme rajoja.

7.9.: Maahanmuuttoa puolustavat voimat Emmanuel Macronin johdolla hyökkäävät jatkuvasti Unkarin kimppuun.

6.9.: Valheellinen Sargentinin mietintö on ilmeinen kosto Unkaria kohtaan. Maahanmuuttoa puolustavat voimat hyökkäävät unkarilaisten kimppuun, koska nämä sanovat ei maahanmuutolle.

5.9.: Soros-järjestöt ohjailevat Brysselin Unkarin-vastaista hyökkäystä.

4.9.: Soros-mietintö on ilmeinen kosto Unkaria kohtaan, koska tämä torjuu laittoman maahanmuuton.

Ymmärsiväthän nyt varmasti kaikki? MAAHANMUUTTO!

Átlátszó-sivusto on puolestaan tiivistänyt Sargentinin mietinnön 12 kohtaa helppolukuisemmaksi koosteeksi. Kuten arvata saattaa, maahanmuuttokysymykset ovat siinä vain yksi kohta, järjestyksessä toiseksi viimeinen. Oikeasti kysymys on siis mm. tästä:

1. Perustuslaki ja vaalijärjestelmä. EU ei tykkää siitä, että perustuslakituomioistuimen valtaa puuttua budjettia koskettavaan lainsäädäntöön on rajoitettu, ei myöskään siitä, miten uusi perustuslaki ajettiin läpi ilman kunnon kansalaiskeskustelua. Eikä siitä, miten uusi laki antaa hallitukselle yhä enemmän valtaa perustuslakituomioistuimen nimityksiin ja kokoonpanoon. Vaaleissa ei ole todettu varsinaista vilppiä, mutta vaalipiirien rajoja on vedelty uusiksi suosimaan valtapuoluetta, ja vaaleja edeltävä tiedotus ja vaalimainonta oli valtapuolueen mediamonopolin ansiosta kaikkea muuta kuin tasapuolista.
2. Oikeusistuimien riippumattomuudessa ja tuomarien asemassa on erinäisiä ongelmia.
3. Korruptio rehottaa Unkarissa, ja suureksi osaksi EU:n veronmaksajien laskuun. Yli puolet Unkarin valtion investoinneista on EU-rahoitteisia, ja samalla esimerkiksi vuonna 2016 kilpailutetuista julkisista hankinnoista 36 %:ssa oli yksi ainoa pätevä hakemus. Vuonna 2017 Euroopan korruptionvastaisen elimen OLAFin hampaisiin joutui jopa pääministeri Orbánin vävyn katuvalaistusfirma.
4. Yksityisyydensuoja- ja tietosuoja-asioissa on ilmennyt ongelmia esim. ns. Szabón ja Vissyn jutussa.
5. Sananvapaus: Unkarin media on väkevästi hallituksen hallinnassa, riippumattomien viestimien toimintaa rajoitetaan (esimerkiksi estämällä riippumattomien toimittajien pääsy parlamenttiin) ja useissa viestimissä vallitsee selvä itsesensuuri.
6. Tieteen vapaus: tässä on kyse erityisesti Keski-Euroopan yliopiston (CEU) hätyyttämisestä jopa lainsäädännön keinoin.
7. Uskonnonvapaus: vuoden 2011 uusi kirkkolaki, joka riisti virallisen aseman useilta pienemmiltä ja nuoremmilta uskonnollisilta yhteisöiltä, oli myös Unkarin perustuslakituomioistuimen mukaan perustuslain vastainen.
8. Yhdistymisen vapaus: tässä on kyse tässäkin blogissa monesti esillä olleesta kansalaisjärjestöjen hätyyttämisestä, tarpeettomista ratsioista, solvauksista, Venäjän agenttilain tapaisesta ”ulkomailta tuettujen järjestöjen” rekisteröitymispakosta…
9. Tasa-arvoinen kohtelu: naisten ja sukupuolivähemmistöjen tasa-arvo-ongelmista Unkarissa on ollut tässä blogissa monesti puhetta, lisäksi EU haluaa puuttua vammaisten hoidossa ilmenneisiin epäkohtiin.
10. Vähemmistöjen oikeusturva ja viharikokset. Tähän kuuluvat esimerkiksi romanien segregaatio ja syrjintä sekä se, että heihin kohdistuvien rikosten rasistisia motiiveja ei oteta huomioon.
11. Maahanmuuttajien, turvapaikanhakijoiden ja pakolaisten perusoikeudet. Tässä siis lopultakin korutonta kertomaa esimerkiksi rajoilla tapahtuvista ihmisoikeusloukkauksista.
12. Ja lopuksi taloudelliset ja sosiaaliset ihmisoikeuskysymykset: asunnottomuuden kriminalisointi ja köyhien pakkohäädöt, kehno työttömyysturva, riittämättömät eläkkeet ja suuri etenkin köyhyydessä elävien lasten määrä.

Tästä siis miettimään, toteutuvatko Unkarissa eurooppalaisen demokratian arvot. Kohtahan kuulemme itsensä Viktor Orbánin käyttävän asiasta puheenvuoron, ja huomenna sitten äänestetään.