Säätiö ja Imperiumi

tammikuu 14, 2017

Talvi tuli myös Sentrooppaan, verkossa levitetään kauniita kuvia jäätyvästä Tonavasta ja vähemmän kauniita kuvia siitä, miten kaupunkien kodittomat tai Balkanille jämähtäneet Lähi-idästä saapuvat pakolaiset palelevat pakkasessa. Unkarissa arveltiin muutama päivä sitten kylmään kuolleen jo toistasataa ihmistä. Karmeinta on, että näistä ainakin 27 on paleltunut omaan asuntoonsa. Joukossa lienee ainakin heikkokuntoisia eläkeläisiä, joiden on ollut valittava, ostetaanko viimeisillä rahoilla ruokaa vai maksetaanko kaasulasku.

Samaan aikaan Unkarin hallitus näyttää aloittavan uutta vuotta taistelujen merkeissä, kuten pääministeri Viktor Orbán perinteisessä perjantain radiohaastattelussaan uhosi. Brysselille tullaan pistämään kovasti kampoihin, sekä maahanmuuttopolitiikassa että rezsicsökkentésin eli mahtikäskyllä alas painettujen energiakulujen osalta (tätä ”chavistista” politiikkaa, jolla Orbán pyrkii helpottamaan etenkin ydinkannattajajoukkonsa eläkeläisten elämää, kuulemma Brysselin herrat kovasti vastustavat, näin asia ainakin unkarilaisille kerrotaan).

Haastattelun lopulla Orbán vieläpä tarttui, joskin vain epäsuorasti vihjaillen, siihen poliittiseen ”taisteluun”, joka viime päivinä on ollut oppositiomedioiden otsikoissa, eli hallituksen ja kansalaisjärjestöjen välille jälleen leimahtaneeseen konfliktiin. Hänen mielestään nykymaailmassa on paljon manipulaatioyrityksiä, joista selvillä pysyäkseen unkarilaisten kuuluu saada riittävästi tietoa. Unkarilaisten oikeus on, jos jokin järjestö saa rahaa ulkomailta, saada tietää, mistä raha tulee ja mitä varten. ”Unkarilaisen ihmisen oikeus on saada tietää, millaisessa manipulaatioiden järjestelmässä hän elää.” Ja – tähän hvg.hu:n toimittaja näyttää jo lievästi hermostuneen: ”me tahdomme läpinäkyvyyttä”. Sanoo siis pääministeri, joka ei enää anna haastatteluja muille kuin omille luotto-mikrofonitelineilleen ja jonka hallitus jatkuvasti pyrkii panttaamaan lain mukaan julkisia tietoja, säädättää tärkeitä sopimuksia (esimerkiksi Paksin ydinvoimalan laajennussopimusneuvottelujen tiedot) salaisiksi ja rajoittaa tiedotusvälineiden pääsyä parlamenttiin.

Niin, Unkarin kansalaisjärjestöt ovat viime päivinä taas olleet merkillisen toiminnan kohteena, josta tulee mieleen lähinnä Putinin Venäjällä harrastettu kansalaisjärjestöjen pakkokirjaaminen ”ulkovaltojen agenteiksi”. Tiistaina Fidesz-puolueen varapuheenjohtaja, rezsicsökkentés-kampanjasta vastaava komissaari Szilárd Németh, jonka jykeväniskainen olemus on ollut esillä tässä blogissa ennenkin, julisti tiedotustilaisuudessaan, että ”Soros-imperiumin valekansalaisjärjestöt” on pantava kuriin keinolla millä hyvänsä tai ajettava maasta, koska ne yrittävät ”runnoa poliittisen korrektiuden ja globaalin suurpääoman maailmaa” kansallisten hallitusten yläpuolelle.

Seuraavana aamuna ATV-kanavan haastattelussa Németh täsmensi sanojaan: hallitusta häiritsevät kansalaisjärjestöt kuuluvat Sorosille vain ”alkuperänsä ja johtajiensa suhteen”. ”Kun näitä kansalaisjärjestöjä perustetaan, tiedetään tarkkaan, että nyt ei perusteta kansalaisjärjestöä vaan semmoinen kansalaisjärjestö, joka haluaa puuttua politiikkaan”, siis ”vaikuttaa kyseisen maan politiikkaan niin, ettei tarvitse osallistua vaaleihin”. Tällä tavalla kansalaisjärjestöt luovat ”rinnakkaismaailman”, jota eivät johda eivätkä rahoita valtion rakenteet vaan yksi miljardööri (siis György/George Soros, suursijoittaja, jonka säätiön aikoinaan nuorelle Viktor Orbánille myöntämää Oxfordin-stipendiä ei enää muista kukaan). Erityisesti tällaisina ikävän rinnakkaistodellisuuden luojina mainittiin ihmisoikeusjärjestöt TASZ (Társaság a Szabadságjogokért) ja ”Unkarin Helsinki-komitea” sekä korruptiota vastaan taisteleva Transparency International.

Eikä tässä vielä kaikki. Eilen hallituksen tiedottaja Zoltán Kovács jatkoi tulitusta samaisen ATV-kanavan haastattelussa ilmoittaen, että kansalaisjärjestöt ovat muodostamassa ”absurdia koalitiota” myös terrorijärjestöjen kanssa – pakolaisten huoltaminen ja ”yllyttäminen rajanylitykseen” (?) on ilmeisesti nimittäin terrorismia. (Muistamme Ahmed H:n tapauksen: kiviä heitellyt ja pakolaisjoukon ryntäyksessä raja-aidan läpi mukana ollut mies sai mm. Amnesty Internationalia järkyttäneen kymmenen vuoden kuritushuonetuomion terrorismista.) Näitä kansalaisjärjestöjä ei kukaan ole valinnut vaaleilla, silti ne puuttuvat mielipiteenmuodostukseen ja politiikkaan. Toisin sanoen: maassa, jossa suuri osa kansasta on täydellisen pettynyt kaikkiin poliittisiin puolueisiin (sekä hallitus- että oppositio-), valtarakenteisiin ja niiden korruptioon, ei saisi olla ”poliittista toimintaa” näiden rakenteiden ulkopuolella.

Tähän voi toki siteerata nykyisiä vallanpitäjiä muutaman vuoden takaa. Vielä vuonna 2010, juuri vallanvaihdoksen jälkeen, nykyinen voimavaraministeri Zoltán Balog oli puhunut lämpimästi kansalaisjärjestöjen puolesta, nimittäin silloin, kun ne puuttuivat vuonna 2006 silloista sosialistihallitusta vastaan syttyneiden mielenosoitusten tukahduttamiseen:

”Joka väittää, että ihmisoikeuksien ottaminen puheeksi on hyökkäys poliisia ja oikeusvaltiota vastaan, se peluuttaa toisiaan vastaan semmoisia asioita, jotka kuuluvat yhteen. Vieläpä puoluepoliittisista syistä. Unkarin Helsinki-komitea, Kansallinen Oikeuksiensuojelusäätiö (Nemzeti Jogvédő Alapítvány) tai TASZ eivät kuulu samaan poliittiseen leiriin. Mutta ne tietävät, että ihmisoikeuksien kysymys ei ole puoluepoliittinen kysymys. Ne toimittavat yhteistyössä luotettavia dokumentteja vakavista oikeuden loukkauksista.”

Ihmisoikeuksistahan tässä on kysymys, siinä seitsemän vuoden takainen Balog osui naulan kantaan. Annan lopuksi puheenvuoron hvg.hu:n blogistille Árpád W. Tótalle, jolta olen vohkinut myös tämän postaukseni otsikon.

Ajetaan pois, raivataan tieltä – tämän kohtalon valtapuolue on varannut niille [so. kansalaisjärjestöille]. Enää sitä ei kiusaa hallituksen vaihtumisen mahdollisuus vaan se, että ylipäätään on olemassa niitä, jotka ovat eri mieltä ja uskaltavat sanoa sen julki. Tämä psykopaattinen narsismi ei uhkaa vain Soros-säätiöitä vaan kaikkia ”siviilejä” [civil, ”kansalaisyhteiskunnan” tai ”kansalaisjärjestön” määrite unkarissa], siis kaikkia kansalaisia puolue-eliitin ulkopuolella. Niitä, joille ei ole tilaa bunkkereissa.

Sillä tämä järjestelmä voi vielä iskeä keneen hyvänsä. Keneen hyvänsä, jonka läheinen vetelee viimeisiään homeisella sairaalapatjalla ilman kipulääkitystä tai perushoitoa. Tai jonka työpaikkaan joku systeemin suosikki iskee silmänsä, tai jonka yritykseen, kotiin tai naiseen. Tai jonka koko toimeentulo pannaan uusiksi yhdessä yössä, kielletään, kansallistetaan, viedään ja jaellaan kuulapäisten tyhjäntoimittajan-varamiesten sukulaisille.

Mihin silloin menet valittamaan? Kuka maksaa sinulle asianajajan, kuka auttaa tuomaan vääryyden julki? Mihin johtaa se, että muodostuu eliitti, jota ei enää mikään voi kukistaa, koska ei ole enää ketään korottamassa ääntään sitä vastaan? Mikä sitten enää estää puoluetta mätänemästä sisältäpäin… siis vielä tätäkin pahemmin, sillä mätänemisen homekasvustoahan on jo myös tämä Szilárd Németh, tämä puhuva sianpääsyltty, meidän aikamme György Marosán [kommunistipoliitikko, vuoden 1956 kansannousun kukistamisen ja kostotoimien kuuluisin demagogi].

Nyt hyökkäyksen kohteena on ius murmurandi, oikeus napista. Ja tämä oikeus ei ole vain demokratian perusta, vaan sen tunnustavat myös pehmodiktatuurit. On parempi kaikille, jos edes mieltään saa osoittaa rauhallisesti tai ainakin ajatella toisin. Jos sekään ei käy, ollaan sodassa.

 
Follow my blog with Bloglovin

Mainokset