Kansa puhuu, pulinat pois

Demokratian tila on viime aikoina ollut kovasti tapetilla. Koko Eurooppaa ravisteleva Brexit-kriisi pani kysymään, mitä ihmeen järkeä oli panna kansa äänestämään kysymyksestä, jota se ei ymmärtänyt, josta sillä oli väärää ja suorastaan valheellista tietoa ja jonka seurauksia kukaan ei tuntunut ajatelleen sen pitemmälle. Itävallassa ”perusitävaltalaisten” FPÖ liputtaa brittien Brexit-äänestyksen puolesta ”kansa on puhunut” -hengessä (näin puolueen EU-parlamentaarikko)…

vilimsky-brexit

”Demokratiassa pitää hyväksyä äänestystulokset. Ei toistaa äänestystä niin monta kertaa, että saadaan sopiva tulos.”

… mutta omien presidentinvaalien tulos ei passaa samalle porukalle ollenkaan, vaan ne on menettely- ja muotovirheiden perusteella uusittava. (Siitä huolimatta, että kerta kaikkiaan yhtään millään ei ole voitu osoittaa, että vaalitulosta olisi peukaloitu mihinkään suuntaan. Mutta tämä pikkuseikka on tyylikkäästi sivuutettu, ja FPÖ:n johto antaa syvien riviensä edelleenkin rauhassa uskoa, että Van der Bellenin vaalivoitto oli saavutettu epärehellisellä pelillä.)

Unkarissa taas on jo ennen tämän Brexit-, Öxit-, Huxit- ja tiesmikä-xit-keskustelun nousua valmisteltu kansaa suureen pakolaiskiintiöaiheiseen kansanäänestykseen, ”lähettämään Brysseliin semmoinen viesti, että se ymmärretään”. Hanke on sikäli mielenkiintoinen, että tähän asti Orbánin hallitus on kammonnut kansanäänestyksiä kuin ruttoa ja mieluummin järjestänyt ”kansallisia konsultaatioita”, laajoja mielipidekyselyjä, joiden kysymykset ovat sopivan johdattelevia ja joiden tulokset eivät sido eivätkä velvoita hallitusta mihinkään. Niin kuin Éva S. Balogh mainiossa blogissaan selvittää, unkarilaiset ovat olleet perin passiivisia osallistumaan kansanäänestyksiin – NATOon liittymisestä vuonna 1997 mielipiteensä ilmaisi vain 49%, ja EU:n jäseneksi Unkari vietiin kansanäänestyksellä, johon vaivautui osallistumaan 45,6% äänioikeutetuista unkarilaisista. Gyula Hornin hallitus olikin 1990-luvulla laskenut kansanäänestyksen pätevyyteen riittävän äänestysprosentin 25:een, mutta Orbán nosti rajan takaisin: jotta kansanäänestyksellä olisi merkitystä, siihen pitää osallistua 50% äänioikeutetuista kansalaisista. Tästä voi tulla melkoinen haaste myös edessä olevalle äänestykselle.

Kun kansanäänestysaikeista ensimmäisen kerran uutisoitiin ja pakolaiskiintiöitä vastustava virallinen sivusto ensi kertaa ilmestyi verkkoon, kriittiset kommentoijat arvelivat tämänkin ”Brysseliin lähetettävän viestin” itse asiassa olevan tarkoitettu kotimaiselle yleisölle, kuten suurin osa Orbánin ”Eurostoliitto”-retoriikasta muutenkin. Toisin sanoen: tarkoitus olisi ennen kaikkea kerätä kannatusta Orbánin hallitukselle Unkarin kansan muukalaisvihan ja pakolaiskriisin herättämien pelkojen avulla, rakentaa kuvaa Orbánista Euroopan ja isänmaan suojelijana pakolaisvirtoja ja muukalaisten massamaahanmuuttoa vastaan. Sivustolla tarjoillaankin mielenkiintoisia harhaanjohtavia puolitotuuksia maahanmuutosta ja sen mahdollisista seurauksista, kuten esimerkiksi niistä ”no go -vyöhykkeistä”, joissa vallitsee terrori ja sharia-laki ja joita nykyään on ympäri Länsi-Euroopan kaupunkeja. Unkarilaisen tuppukylän eläkeläiselle tällä on käytännön merkitystä vain sen suhteen, minkä puolueen hän seuraavien vaalien aikaan uskoo parhaiten turvaavan Unkarin tältä kuvitellulta vaaralta. Mutta Brexit-äänestyksen jälkeen tilanne on toinen, ja Unkarin kansanäänestyksen kansainvälisiä seurauksia on alettu miettiä tosissaan.

Kansanäänestyksen päivämääräksi on nyt määrätty lokakuun toinen, ja luultavimmin voimistuva mediarummutus tulee siihen saakka valmistelemaan kansaa kysymykseen, joka kuuluu seuraavasti:

Haluatteko, että Euroopan Unioni myös ilman Unkarin parlamentin suostumusta voisi velvoittavasti määrätä muiden maiden kansalaisia asutettavaksi Unkariin?

Mutta mitä tämä kysymys oikeasti tarkoittaa? Sen takana piilevää muukalaisvihan lietsontaa on eri tahoilla jo pitkän aikaa kritisoitu, mutta vielä en ole nähnyt kenenkään näin selvästi tarttuvan härkää sarvista, kuin sen Facebook-kommentissaan tekee kielentutkija ja päivystävä intellektuelli László Kálmán. Pitkä rautalanganvääntö ansaitsee tulla käännetyksi (lähes) kokonaisuudessaan:

Unkarissahan voi järjestää kansanäänestyksen vain sellaisesta kysymyksestä, josta parlamentti voi päättää. Parlamentti taas ei voi päättää siitä, mitä EU voi määrätä. Toisin sanoen: Unkarin parlamentilla ei ole päätäntäoikeutta siihen, mitkä asiat kuuluvat EU:n ratkaisuvaltaan yhteisönä ja mitkä ovat ”kansallisia” (kunkin maan omassa ratkaisuvallassa). Tämän voivat päättää vain EU:n elimet (viime kädessä pääministerien neuvosto). Unkarin parlamentti ei voi puuttua tähän rikkomatta kansainvälisiä sopimuksia (ellei sitten äänestämällä Unkarin eroon EU:sta). Siksi tämän kansanäänestyksen kysymystä ei perustuslain mukaan voisi asettaa kansan äänestettäväksi.

Tämän perusteella jo oikeastaan pitäisi ymmärtää, että tämä kansanäänestys ei voi valtuuttaa parlamenttia minkäänlaisiin päätöksiin, lukuun ottamatta EU:sta eroamista, mutta tämän kansanäänestyksen sellainen tulkinta menisi liian pitkälle. Siispä tämä kansanäänestys ei ole legitiimi, se ei ole Unkarin lain mukainen.

Tietenkin tähän pitäisi lisätä sekin, että EU ei koskaan eikä mitenkään ole edes harkinnut ”velvoittavansa Unkaria muiden maiden kansalaisten asuttamiseen”. Se päätös, jota harkittiin ja jota sitä paitsi ei hyväksytty, koski tuota kuuluisaa kiintiötä eli sitä, että EU:n jäsenmaat osallistuisivat EU:n alueelle saapuvien turvapaikanhakijoiden hakemusten käsittelyyn asukaslukunsa mukaisessa suhteessa. Ei siis ollut puhettakaan pakolaisten tuomisesta maahan, vain siitä, että arvioitaisiin tietty määrä turvapaikkahakemuksia. On jo itsessäänkin kyseenalaista, voiko EU ylipäätään ”velvoittaa” jäsenmaitaan ottamaan pakolaisia vastaan, monien mielestä se ei edes pystyisi tekemään tämmöistä päätöstä.

Tiivistäen: Tämän kansanäänestyksen tarkoituksena ei voi olla parlamentin valtuuttaminen jonkinlaiseen päätökseen. Se voisi korkeintaan tähdätä siihen, että parlamentti ”tuomitsisi” tai ”kumoaisi” jonkin EU:n päätöksen, jota ei koskaan ole tehty eikä todennäköisesti koskaan voitaisikaan tehdä. Siispä kansanäänestyksellä voi olla vain jokin muu tarkoitus, suoraan sanoen TAKA-ajatus, jota en tässä rupea arvailemaan.

Poliittinen päätöksenteko on monimutkaista, ja monille äänioikeutetuillekin eurooppalaisille sen kiemurat tuntuvat menevän yli ymmärryksen. Vielä hankalampaa tuntuu olevan sen ymmärtäminen, mitä EU voi ja saa päättää ja määrätä. (Saati ketkä siellä EU:ssa ja Brysselissä oikein päättävät ja määräävät.) Näin on Unkarissa tultu tilanteeseen, jossa suuren osan kansasta uskotaan nielaisevan täysin epäloogisen ajatuksen – me päätämme, saatteko te tehdä ilman meidän lupaamme jotakin, mistä emme me ettekä te pysty päättämään. No, pääasia, että saadaan ”viesti” lähetetyksi jonnekin.

”Kun kansa saa vallan, niin kuka sen saa?” Paavo Haavikko on jo sanonut myös tämän.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: