Tyhmyytystä ja matalakulttuuria

20 heinäkuun, 2016

Uutisissa juuri kerrottiin Donald Trumpin tulleen valituksi USA:n republikaanipuolueen presidenttiehdokkaaksi. Kaveri, jolla haamu-elämäkerturinsa mukaan on uhmaikäisen nelivuotiaan käytöstavat ja keskittymiskyky, pyrkii tosissaan maailman korkeimmalle pallille, ja häntä kannattaa joukko ihmisiä, joiden ajatukset maailman menosta perustuvat mahatuntemuksiin ja ennakkoluuloihin, ei faktoihin. Selvästikään tosiasioilla ei nykymaailman politiikanteossa ole paljon merkitystä, ja kun perinteinen journalismikin uhkaa menettää asiakkaansa valemedian viihdekuplien vaihtoehtoiselle todellisuudelle (tässä yksi hyvä analyysi), ihmiset ovat ehkä entistä alttiimpia propagandamyllytykselle, jossa silkalla toistolla tolkuttominkin väite vähitellen muuttuu todeksi.

(Mitä muuten Trumpiin tulee, niin slovenialaisten tuttavieni voihkiessa myötähäpeästä Melania-rouvan julkisuusesiintymisten johdosta – ”olisivat nyt edes tämän kerran sekoittaneet meidät slovakkeihin…” – unkarilaisen 444.hu-sivuston pojat löysivät maannaisensa Vicen uutisvideosta, jossa Women for Trump -järjestön yhtenä perustajajäsenenä häärää myös aidolla unkarilaisella aksentilla amärikkaa vääntävä Ildikó Varga -niminen blondattu daami. Kuten artikkelin kommentoijat paljastivat, kyseessä on jonkinlainen hieman tasokkaampi Tuksu. Masokistit voivat etsiä YouTubesta taiteilijanimellä Ildy Lee esiintyvän kansainvälisen monilahjakkuuden tuotoksia. Itse en kestänyt ensimmäistäkään ”havaijilaishenkistä” musiikkivideota kymmentä sekuntia kauempaa.)

Mutta tuo propagandamyllytys – arvaatte ehkä, mitä tarkoitan. Jo ennenkin mainitsemani mylly pyörii Unkarissa taas täydellä teholla ja valmistelee kansaa lokakuun alussa järjestettävään kansanäänestykseen. Hallituksen äskettäin julkistetut ”informaatiojulisteet” tekevät selväksi, että maahanmuuttajien – joita EU siis muka haluaa ”pakkoasuttaa” Unkariin tuhansittain – tulva, siis ”maahanmuuttokriisi” (”pakolainen”-sanaa ei tietenkään käytetä) merkitsee terrorismia ja rikoksia. Erityisesti ”raiskaustsunamia”:

zaklatasok

”TIESITTEKÖ? Maahanmuuttokriisin alettua naisten ahdistelu Euroopassa on hyppäyksenomaisesti lisääntynyt.”

En tiedä, mihin tilastoihin tämä perustuu ja mahdetaanko Unkarissa edelleenkin jauhaa Ruotsin raiskaustilastoista liberaalin maahanmuuttopolitiikan seurauksena. (Niin kuin lukemattomat kerrat on todettu, Ruotsin suhteellisen korkeat raiskaustilastot selittyvät erilaisilla kriteereillä, matalammalla toleranssilla ja matalammalla ilmoituskynnyksellä – jostain kumman syystä raiskattu ruotsalaisnainen kääntyy herkemmin viranomaisten puoleen kuin venäläinen tai turkkilainen kohtalotoverinsa…) Ainakaan Suomessa ei ns. puskaraiskauksien määrä vaikuta lisääntyneen. Ja raiskaustilastojen (väärin)tulkinnasta yleensä on täällä erinomainen kirjoitus.

Mutta ennen kaikkea TIESITTEKÖ?-julisteet näköjään rummuttavat kansalaisten tajuntaan maahanmuuton yhteyksiä terrorismiin. Tietenkään tässä ei muisteta sitä häiritsevää tosiseikkaa, että viime aikojen terrori-iskujen tekijät ovat olleet toisen tai useamman sukupolven eurooppalaisia ja asuinmaidensa kansalaisia. Saati että viime aikoina Eurooppaan saapuneet pakolaiset eivät ole islamististen terrori-iskujen tekijöitä vaan monet heistä nimenomaan pakenevat islamistista terroria.

TIESITTEKÖ? Maahanmuuttokriisin alettua on Euroopassa yli 300 ihmistä kuollut terrorismin uhreina.

TIESITTEKÖ? Pariisin terrori-iskun tekivät maahanmuuttajat.

Vastafaktojen sijaan Unkarin kriittinen (sosiaalinen) media on keskittynyt pilkkaamaan kampanjaa itseään. Hvg.hu-sivusto teki tuoreeltaan jutun uuden julistekampanjan synnyttämistä meemeistä. Niissä muistutellaan mieliin todellisia ongelmia, kuten terveydenhuoltojärjestelmän katastrofaalista tilaa (joiden yhteys pakolaiskriisiin on yhtä olematon kuin terrorisminkin)…

korhazi_fertozes

TIESITTEKÖ? Maahanmuuttokriisin alettua on Unkarissa yli 3000 ihmistä kuollut sairaalainfektioon.

… tai nostetaan esiin koko ”informaatio”-kampanjan todellinen tarkoitus:

nem

TIESITTEKÖ? – EI. (Siis niin teidän pitää äänestää!)

gyurcsany_nepszavazas

TIESITTEKÖ? Gyurcsány. [Pääministeri Orbánin ykkösvihollinen, entinen pääministeri Ferenc Gyurcsány, on se pääpahis, jota sopii syyttää kaikesta mahdollisesta.]

Pahoin pelkään, että tämä nettipilkka ei ikinä tavoita alkuperäisten julisteiden kohderyhmää eli niitä syviä rivejä, jotka ovat jatkuvasti alttiina hallitusta lähellä olevien medioiden tyhmyytysrummutukselle. Kyllä kansa tietää, että maahanmuuttajat ovat syynä kaikkeen!

Tämän kaiken ankeuden keskellä Unkarin kulttuurielämää kohtasi isku, kun yksi Unkarin merkittävimmistä nykykirjailijoista, juhlittu ja palkittu joskin “vaikeana” postmodernistina tunnettu ja harvempien lukema Péter Esterházy, menehtyi haimasyöpään. Esterházyn sairaus oli julkisuudessa tiedetty jo pitkään (itse asiassa hän ehti vielä julkaista siitä kirjankin, nimellä Hasnyálmirigynapló, ‘Haimapäiväkirja’), eikä suru-uutinen ollut yllätys. Sitä vastoin hieman yllättävänä on pidetty sitä, että pääministeri ja hallitus eivät ole esittäneet virallista surunvalittelua – vain inhimillisten voimavarojen superministeriö, jonka alaan kuuluvat myös kulttuuriasiat, julkaisi verkkosivuillaan muistokirjoituksen.

Vielä maaliskuussa pääministeri Orbán oli reagoinut Nobel-palkitun Imre Kertészin kuolemaan Washingtonin-vierailultaan käsin, ”järkyttyneenä” ylistäen Kertészin tuotantoa, ”joka osoittaa, miten ihmisen elämänhalua ja vapaudentahtoa ei mikään hirmuvalta voi voittaa”. Eikä pääministerin surunvalitteluihin tarvita Nobel-palkintoa, muistuttaa blogisti “nickgrabowszki”. Toissa syksynä pääministeri Orbán ei vain surunvalitellut vaan henkilökohtaisesti vieraili Péter Szentmihályi Szabón muistotilaisuudessa – kyseessä oli ns. kristillis-konservatiivisiin piireihin lukeutuva kirjailija, jonka antisemitistiset möläytykset olivat herättäneet niin pahaa verta, että kun häntä vielä muutama kuukausi ennen kuolemaansa oltiin nimittämässä suurlähettilääksi Italiaan, hanke kaatui julkiseen paheksuntaan.

Niinpä. Imre Kertész oli viimeisinä vuosinaan, jo dementoituneena, ottanut vastaan Orbánin hallituksen kunnianosoituksia ja toiminut, kuten ”nickgrabowszki” asian ilmaisee”, ”hallituksen holokaustipellenä” eli jonkinlaisena todisteena siitä, että Unkarin hallitus ei todellakaan suosi antisemitismiä, kun se kerran jakaa kunniamerkkejä yhdelle Euroopan kuuluisimmista Auschwitzin eloonjääneistä. Esterházy taas pysyi eurooppalaisena demokraattina, jolle kansalliskiihkoilu oli vierasta ja joka suhtautui myös oman suurmaanomistaja-aristokraattisukunsa perinteisiin ironisen, älyllisen etäisesti. Népszabadság-lehden verkkosivustolla nol.hu Szilvia Kuczogi kirjoittaa:

Loppumattoman pitkällä Kádárin kaudella tuhannet ihmiset lukivat jonkin omituisen kirjan, ja sen kirjoittajaakin alettiin tarvita. Hänen moitteettomien lauseidensa rinnalle hänen kampaamattomia suortuviaan. Vapautta. Esterházyn vapaudesta tuli meidän vapautemme. Vuonna 1989 tuo loppumaton sittenkin loppui, ja Esterházy pysyi meidän vapautenamme sen jälkeenkin. Me emme ota maitamme takaisin, ei se ole järjestelmänvaihdoksessa tärkeää, älkäämme iloitko vanhan palauttamisen mahdollisuudesta vaan tulevaisuudesta. Kas tästä syystä Viktor Orbán ei esitä surunvalitteluja.

Unkarin nykyisen hallituksen kulttuuripolitiikka näyttää siis kulkevan populistis-opportunistisia latuja. Suurivaltainen pääministeri ei tunnetusti ole mikään suuri korkeakulttuurin harrastaja vaan enemmänkin jalkapallokatsomossa viihtyvää maisterisjätkätyyppiä, eikä hänen lähipiirissäänkään näytä pyörivän taiteen tai tieteen tunnustettuja suuria nimiä. Niin, mitä tieteeseen tulee, hallitus mieluiten perustaa omia tutkimuslaitoksiaan ja jakaa ”akateemisia” arvoja omille suosikeilleen.

Élet és Irodalom -lehdessä äskettäin kielentutkija, Unkarin tiedeakatemian Kielitieteen instituutin johtaja István Kenesei julkaisi pitkän ja kiukkuisen kirjoituksen viime aikojen monista kummallisista tiede- ja korkeakoulupoliittisista suhmuroinneista, joissa aatteet ja suhteet milloin missäkin menevät tieteellisten kriteerien edelle. (Yksi esimerkki: Unkarin kansalliskirjasto joutuu muuttamaan rakennustöiden tieltä, viime kädessä siksi, että pääministeri Orbán haluaa siirtää virkahuoneensa Budan entiseen kuninkaanlinnaan. Tuoreet uutiset kertovat, että kirjaston kokoelmista ainakin osa joutuu evakkoon kymmenien kilometrien päähän pääkaupungin ulkopuolelle Piliscsabaan – missä puolestaan Orbánin lempiarkkitehdin Imre Makoveczin Piliscsaban katolista yliopistoa varten suunnittelemat ”orgaaniset” rakennushirvitykset seisovat nykyään osaksi tyhjillään, koska ovat osoittautuneet liian kalliiksi ja hankaliksi ylläpitää.) Kenesei päätyy juttunsa lopuksi toivomaan, että pääministerin viikonloppubungalowin viereen Felcsútiin rakennettaisiin jalkapallostadionin ja jalkapalloakatemian lisäksi oma tiedeyliopistokin. Sillä nimittäin voisi kenties olla mahdollisuuksia saada julkisista varoista asianmukaista tukea.

Olen varmaan tulossa vanhaksi. Mutta minua ihan oikeasti hirvittää tämä tyhmyytyksen ja populistisen kulttuurittomuuden tulva, jota yhä useammassa Euroopan maassa kansalaisten niskaan kaadetaan. Älkää ymmärtäkö väärin. Minulla ei ole mitään jalkapalloa tai muuta urheilua vastaan. Enkä todellakaan väitä, että postmoderni kirjallisuus tekee kirjoittajastaan tai lukijastaan paremman ja arvokkaamman ihmisen kuin urheilun katseleminen tai Ildy Leen ”musiikin” kuunteleminen. Jokainen ihmisyksilö on ihmisenä yhtä arvokas, ja kulttuurimieltymyksistä ja koulutustasosta riippumatta kukin yksilö voi olla hyvä ja eettinen tai ilkeä ja moraaliton. Mutta systeemin tasolla, niin väitän, korkeakulttuurin, ”vaikean” taiteen ja hankalan tieteen halveksunta, kitschin ja typeryyden, lyhytnäköisen huvituksen suosiminen kertoo, että poliittisessa päätöksenteossa on jotain pahasti vialla.

 


Kansa puhuu, pulinat pois

8 heinäkuun, 2016

Demokratian tila on viime aikoina ollut kovasti tapetilla. Koko Eurooppaa ravisteleva Brexit-kriisi pani kysymään, mitä ihmeen järkeä oli panna kansa äänestämään kysymyksestä, jota se ei ymmärtänyt, josta sillä oli väärää ja suorastaan valheellista tietoa ja jonka seurauksia kukaan ei tuntunut ajatelleen sen pitemmälle. Itävallassa ”perusitävaltalaisten” FPÖ liputtaa brittien Brexit-äänestyksen puolesta ”kansa on puhunut” -hengessä (näin puolueen EU-parlamentaarikko)…

vilimsky-brexit

”Demokratiassa pitää hyväksyä äänestystulokset. Ei toistaa äänestystä niin monta kertaa, että saadaan sopiva tulos.”

… mutta omien presidentinvaalien tulos ei passaa samalle porukalle ollenkaan, vaan ne on menettely- ja muotovirheiden perusteella uusittava. (Siitä huolimatta, että kerta kaikkiaan yhtään millään ei ole voitu osoittaa, että vaalitulosta olisi peukaloitu mihinkään suuntaan. Mutta tämä pikkuseikka on tyylikkäästi sivuutettu, ja FPÖ:n johto antaa syvien riviensä edelleenkin rauhassa uskoa, että Van der Bellenin vaalivoitto oli saavutettu epärehellisellä pelillä.)

Unkarissa taas on jo ennen tämän Brexit-, Öxit-, Huxit- ja tiesmikä-xit-keskustelun nousua valmisteltu kansaa suureen pakolaiskiintiöaiheiseen kansanäänestykseen, ”lähettämään Brysseliin semmoinen viesti, että se ymmärretään”. Hanke on sikäli mielenkiintoinen, että tähän asti Orbánin hallitus on kammonnut kansanäänestyksiä kuin ruttoa ja mieluummin järjestänyt ”kansallisia konsultaatioita”, laajoja mielipidekyselyjä, joiden kysymykset ovat sopivan johdattelevia ja joiden tulokset eivät sido eivätkä velvoita hallitusta mihinkään. Niin kuin Éva S. Balogh mainiossa blogissaan selvittää, unkarilaiset ovat olleet perin passiivisia osallistumaan kansanäänestyksiin – NATOon liittymisestä vuonna 1997 mielipiteensä ilmaisi vain 49%, ja EU:n jäseneksi Unkari vietiin kansanäänestyksellä, johon vaivautui osallistumaan 45,6% äänioikeutetuista unkarilaisista. Gyula Hornin hallitus olikin 1990-luvulla laskenut kansanäänestyksen pätevyyteen riittävän äänestysprosentin 25:een, mutta Orbán nosti rajan takaisin: jotta kansanäänestyksellä olisi merkitystä, siihen pitää osallistua 50% äänioikeutetuista kansalaisista. Tästä voi tulla melkoinen haaste myös edessä olevalle äänestykselle.

Kun kansanäänestysaikeista ensimmäisen kerran uutisoitiin ja pakolaiskiintiöitä vastustava virallinen sivusto ensi kertaa ilmestyi verkkoon, kriittiset kommentoijat arvelivat tämänkin ”Brysseliin lähetettävän viestin” itse asiassa olevan tarkoitettu kotimaiselle yleisölle, kuten suurin osa Orbánin ”Eurostoliitto”-retoriikasta muutenkin. Toisin sanoen: tarkoitus olisi ennen kaikkea kerätä kannatusta Orbánin hallitukselle Unkarin kansan muukalaisvihan ja pakolaiskriisin herättämien pelkojen avulla, rakentaa kuvaa Orbánista Euroopan ja isänmaan suojelijana pakolaisvirtoja ja muukalaisten massamaahanmuuttoa vastaan. Sivustolla tarjoillaankin mielenkiintoisia harhaanjohtavia puolitotuuksia maahanmuutosta ja sen mahdollisista seurauksista, kuten esimerkiksi niistä ”no go -vyöhykkeistä”, joissa vallitsee terrori ja sharia-laki ja joita nykyään on ympäri Länsi-Euroopan kaupunkeja. Unkarilaisen tuppukylän eläkeläiselle tällä on käytännön merkitystä vain sen suhteen, minkä puolueen hän seuraavien vaalien aikaan uskoo parhaiten turvaavan Unkarin tältä kuvitellulta vaaralta. Mutta Brexit-äänestyksen jälkeen tilanne on toinen, ja Unkarin kansanäänestyksen kansainvälisiä seurauksia on alettu miettiä tosissaan.

Kansanäänestyksen päivämääräksi on nyt määrätty lokakuun toinen, ja luultavimmin voimistuva mediarummutus tulee siihen saakka valmistelemaan kansaa kysymykseen, joka kuuluu seuraavasti:

Haluatteko, että Euroopan Unioni myös ilman Unkarin parlamentin suostumusta voisi velvoittavasti määrätä muiden maiden kansalaisia asutettavaksi Unkariin?

Mutta mitä tämä kysymys oikeasti tarkoittaa? Sen takana piilevää muukalaisvihan lietsontaa on eri tahoilla jo pitkän aikaa kritisoitu, mutta vielä en ole nähnyt kenenkään näin selvästi tarttuvan härkää sarvista, kuin sen Facebook-kommentissaan tekee kielentutkija ja päivystävä intellektuelli László Kálmán. Pitkä rautalanganvääntö ansaitsee tulla käännetyksi (lähes) kokonaisuudessaan:

Unkarissahan voi järjestää kansanäänestyksen vain sellaisesta kysymyksestä, josta parlamentti voi päättää. Parlamentti taas ei voi päättää siitä, mitä EU voi määrätä. Toisin sanoen: Unkarin parlamentilla ei ole päätäntäoikeutta siihen, mitkä asiat kuuluvat EU:n ratkaisuvaltaan yhteisönä ja mitkä ovat ”kansallisia” (kunkin maan omassa ratkaisuvallassa). Tämän voivat päättää vain EU:n elimet (viime kädessä pääministerien neuvosto). Unkarin parlamentti ei voi puuttua tähän rikkomatta kansainvälisiä sopimuksia (ellei sitten äänestämällä Unkarin eroon EU:sta). Siksi tämän kansanäänestyksen kysymystä ei perustuslain mukaan voisi asettaa kansan äänestettäväksi.

Tämän perusteella jo oikeastaan pitäisi ymmärtää, että tämä kansanäänestys ei voi valtuuttaa parlamenttia minkäänlaisiin päätöksiin, lukuun ottamatta EU:sta eroamista, mutta tämän kansanäänestyksen sellainen tulkinta menisi liian pitkälle. Siispä tämä kansanäänestys ei ole legitiimi, se ei ole Unkarin lain mukainen.

Tietenkin tähän pitäisi lisätä sekin, että EU ei koskaan eikä mitenkään ole edes harkinnut ”velvoittavansa Unkaria muiden maiden kansalaisten asuttamiseen”. Se päätös, jota harkittiin ja jota sitä paitsi ei hyväksytty, koski tuota kuuluisaa kiintiötä eli sitä, että EU:n jäsenmaat osallistuisivat EU:n alueelle saapuvien turvapaikanhakijoiden hakemusten käsittelyyn asukaslukunsa mukaisessa suhteessa. Ei siis ollut puhettakaan pakolaisten tuomisesta maahan, vain siitä, että arvioitaisiin tietty määrä turvapaikkahakemuksia. On jo itsessäänkin kyseenalaista, voiko EU ylipäätään ”velvoittaa” jäsenmaitaan ottamaan pakolaisia vastaan, monien mielestä se ei edes pystyisi tekemään tämmöistä päätöstä.

Tiivistäen: Tämän kansanäänestyksen tarkoituksena ei voi olla parlamentin valtuuttaminen jonkinlaiseen päätökseen. Se voisi korkeintaan tähdätä siihen, että parlamentti ”tuomitsisi” tai ”kumoaisi” jonkin EU:n päätöksen, jota ei koskaan ole tehty eikä todennäköisesti koskaan voitaisikaan tehdä. Siispä kansanäänestyksellä voi olla vain jokin muu tarkoitus, suoraan sanoen TAKA-ajatus, jota en tässä rupea arvailemaan.

Poliittinen päätöksenteko on monimutkaista, ja monille äänioikeutetuillekin eurooppalaisille sen kiemurat tuntuvat menevän yli ymmärryksen. Vielä hankalampaa tuntuu olevan sen ymmärtäminen, mitä EU voi ja saa päättää ja määrätä. (Saati ketkä siellä EU:ssa ja Brysselissä oikein päättävät ja määräävät.) Näin on Unkarissa tultu tilanteeseen, jossa suuren osan kansasta uskotaan nielaisevan täysin epäloogisen ajatuksen – me päätämme, saatteko te tehdä ilman meidän lupaamme jotakin, mistä emme me ettekä te pysty päättämään. No, pääasia, että saadaan ”viesti” lähetetyksi jonnekin.

”Kun kansa saa vallan, niin kuka sen saa?” Paavo Haavikko on jo sanonut myös tämän.


Soros jyrää meitin!

22 toukokuun, 2016

Itävallan presidentinvaalien tulos on tätä kirjoittaessani äärimmäisen täpärällä, ja kohta saa lisäksi ruveta pelkäämään suomalaisen uutisvirran täyttymistä kuvilla kalja-, voitonhuuma- ja testosteronitokkuraisten nuorukaisten pukuhuonejuhlista. Tässä ei nyt auta muu kuin paeta sen absurdin teatterin pariin, jota Unkarin poliittinen elämä tarjoaa.

Nimittäin: tuoreimman perjantaiaamuisen radio-”haastattelunsa” yhteydessä (haastattelu lainausmerkeissä, koska ilmeistä on, että oikeita ja hankalia kysymyksiä ei esitetä) pääministeri Orbán intoutui sellaiseen foliopipovauhtiin, että monet parkkiintuneetkaan unkarilaiset tuttavani eivät enää olleet uskoa korviaan. Jo pitkäänhän Unkarin hallitus on syyttänyt kaikista ongelmista Brysseliä, myös pakolaiskriisistä, ja tekeillä on pakolaisten ”pakkoasuttamista” (kényszerbetelepítés) eli EU:n turvapaikkakiintiöitä koskeva kansanäänestys, jota valmistelee jälleen kallis julistekampanja:

üzenjünk.jpg

”Lähetämme Brysseliin semmoisen viestin, että hekin sen ymmärtävät.”  Tämä Budapestin laitamilla Solymárissa otettu kuva julisteesta Unkarin nykytodellisuutta heijastavine ympäristöineen voitti 444.hu-sivuston lukijakilpailun ”elämä itse” -sarjan. (Kilpailussa kerättiin parhaita ”viestejä Brysseliin” eli muokkauksia kampanjajulisteen tekstiin, ja palkinnoille pääsivät esimerkiksi ”Lähetämme Brysseliin semmoisen viestin, että lähettäkööt lisää rahaa, sillä tämä julistekampanja maksaa ihan saatanasti” sekä ”Lähetämme Brysseliin semmoisen viestin, että isänmaa ei voi olla kakkosdivarissa”; jälkimmäinen viittaa pääministeri Orbánin kuuluisaan lausahdukseen ”isänmaa ei voi olla oppositiossa” sekä pääministerin kotikylässä toimivan jalkapalloakatemian joukkueen viimeaikaiseen surkeaan menestykseen.)

Mutta loputtomiin ei pelkkä Brysselin kasvottoman byrokratiakoneiston haukkuminenkaan riitä, vaan viholliskuvia ja vihollisia on saatava lisää. Ja mieluiten sellaisia, joilla on tutut (koukkunokkaiset…) kasvot. Rapakon takaa on viime aikoina kuulunut huolestuneita puheenvuoroja äärioikeiston noususta, Putinin vaikutusvallan kasvusta ja demokratian kriisistä eräissä Euroopan maissa. Siispä, kuten jo kerroin, pääministeri Orbán veti perjantaina foliohatun päähänsä ja antoi tulla. Tässä ääninäyte, jonka 444.hu-sivusto on julkaissut YouTubessa, kuvitettuna valokuvalla Orbánin ja Barack Obaman äskettäisestä tapaamisesta.

”Kiinnitän huomiotanne toiseen asiayhteyteen. Sillä amerikkalaisten (presidentinvaali)kampan…njan lisäksi Unkaria ja Puolaa, yleisemmin Keski-Eurooppaa koskevilla huomautuksilla on silti myös poliittinen sisältö. Nämä eivät ole satunnaisia lipsautuksia. Ja nämä lipsautukset… kannanotot ovat lisääntyneet pakolaiskriisin kuluessa. Ja (USA:n) demokraattipuolueen johtajien takana, sen tiedämme kaikki, meidän on pakko nähdä György Soros. Ja György Soros on julkistanut muslimien maahanmuuttoa Eurooppaan puolustavat kuusi teesiään, joissa hän julisti, että joka vuosi on otettava vastaan ainakin miljoona muslimia, että heille on taattava turvallinen reitti, ja että Euroopan kuuluu iloita tästä mahdollisuudesta eikä puolustautua sitä vastaan. Hän on myös sanonut, että jos se maksaakin paljon, hän kyllä luotottaa sen. Siispä täällä Keski-Euroopassa on olemassa taustamahti (háttérhatalom), se on yhdistettävissä György Sorosin nimeen, hän on Amerikan demokraattipuolueen tärkeimpiä rahoittajia. Siksi minun täytyy sanoa, että… suu on Clintonin mutta ääni György Sorosin. Ja kun Unkari on tässä, missä se maantieteellisesti sijaitsee, ja haluaa puolustaa kansallista suvereeniuttaan ja turvallisuuttaan, siksi me merkitsemme estettä tälle Sorosin amerikkalaiselle suunnitelmalle. Eikä sitä tulla toteuttamaan täällä niin kauan kuin Unkarilla on kansallinen (nemzeti) hallitus. Siispä näiden amerikkalaisten lipsautusten takana täytyy, voimme nähdä myös vakavamman yhteyden.
(Mikrofoniteline: ”Mutta jos taustalla on tämmöinen yhteys, siitä seuraa myös, että Eurooppa heikkenee heikkenemistään. Miksi se on Yhdysvaltain intresseissä?”)
En sotkeutuisi mihinkään salaliittoteorioihin. (!) Puhun vain tosiseikoista. Unkarin opposition voima on paljon mitättömämpi kuin Sorosin rahoittamien Unkarissa toimivien järjestöjen poliittinen vaikutusvalta. Tässä on taustamahti. Heitä ei kukaan ole valinnut, silti he jatkuvasti pyrkivät poliittiseen vaikutusvaltaan. Ja vaikuttavatkin poliittiseen päätöksentekoon, demokratian luonnollisten lakien mukaan. Mutta raha näille järjestöille, näille julkisuusfoorumeille tulee suurimmaksi osaksi György Sorosin taustamahtijärjestelmän kautta. Näin ei ole vain Unkarissa. Muissakin Keski-Euroopan maissa tämä ilmiö tunnetaan. Siitä ei ole tapana puhua, nytkään emme sitä ottaneet puheeksi me vaan presidentti Clinton, siksi ajattelin, että tässä on nyt hyvä syy lopultakin puhua tästä kysymyksestä: ketä, miten, millä lailla amerikkalaiset rahoittavat Unkarissa ja miten he haluavat vaikuttaa? Vastaus piilee mielestäni siinä, että on sellaisia amerikkalaisia, joita en nimittäisi ”Yhdysvalloiksi”, sehän on suuri maa, siellä on paljon valtakeskittymiä, on niitä, jotka edustavat sitä näkökantaa, että Euroopalle olisi hyväksi, jos muutama miljoona, kymmenen miljoonaa muslimia tulisi Eurooppaan. György Soros ihmisoikeusargumentteineen edustaa tätä näkökantaa. Unkari vastustaa sitä.

Ei sinänsä ole mitään uutta siinä, että Orbán arvostelee amerikkalaisia ja syyttää unkarilaissyntyistä talousmagnaatti ja suurmesenaatti Sorosia pakolaiskriisin hyväksikäytöstä Euroopan ”kansallisvaltioiden heikentämiseen”. Samaa Sorosia siis, joka järjestelmänvaihdoksen aikoihin tuki aktiivisesti silloista nuordemokraattista Fidesz-puoluetta ja jonka järjestämällä stipendillä nuori Viktor Orbán pääsi 1989–90 Oxfordiin opiskelemaan.

Samantapaista kuultiin jo viime syksynä, kun Soros julkisti kuuden kohdan ohjelmansa, jossa todellakin puhutaan jopa miljoonasta pakolaisesta (ei ”muslimista”) vuodessa – koko Eurooppaan, Euroopan yhteisesti sovituin järjestelyin ja vapaaehtoisuuden, ei ”pakkoasuttamisen” pohjalta. Ja Yhdysvaltain presidenttikampanjan kiihdyttämä keskustelu sai jo torstai-iltana ministeri János Lázárin tiedotustilaisuudessa pääministerin radiopuhetta ennakoiden julistamaan, että ”Amerikan hyökkäysten takana on György Soros.” Näin hehkutti hallitukselle uskollinen Pesti Srácok -verkkosivusto:

toezsdecapak_ellensege.png

”Amerikan hyökkäysten takana on György Soros, Viktor Orbán on pörssihain pahin vihollinen.”

Uutta on kuitenkin näin suorasukainen termin háttérhatalom ’taustamahti’ käyttö. Tätä sanaa nimittäin kuulee enimmäkseen mielenterveyden rajamailla liikkuvilta salaliittoteoreetikoilta, siis niiltä tyypeiltä, jotka uskovat illuminaattien tai ulkoavaruuden liskoihmisten lukevan ajatuksiamme, aiheuttavan suuronnettomuuksia jollakin salaisella superaseella tai myrkyttävän meitä kemikaalivanoillaan. Kannattaa myös huomata lähes näkymättömät viittaukset ”niihin”, joita on Amerikassa mutta jotka eivät suinkaan edusta kaikkia amerikkalaisia. Unkarilaisen antisemitismin tuntijat ja ennen kaikkea Orbánin kohdeyleisö kyllä ymmärtävät, mistä ja keistä on kysymys: siitä uskontokunnasta tai kansanryhmästä, johon myös Budapestissa 1930 silloin vielä Schwartz-nimiseen perheeseen syntynyt György Soros lukeutuu. Ja tietenkin tuo logiikan helmi: En nyt rupea sotkeutumaan mihinkään salaliittoteorioihin, kerronpa vain sen tosiasian, että on olemassa salaliitto meitä vastaan…

Viesti ymmärrettiin syvien rivien parissa, kuten Itävallan rajan lähellä Körmendissä nähtiin heti seuraavana päivänä eli lauantaina. Pienen paikkakunnan huoli turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskuksen aiheuttamista vaaroista ei ota laantuakseen, vaikka viime postauksessa kuvattu ikkunavälikohtaus on yhä hämärän peitossa ja pormestari edelleenkin vakuuttaa, että väitteet urheilijatyttöjen ahdistelusta ovat täysin perusteettomia. Kansalaisfoorumeita kuitenkin järjestettiin, ja netissä leviävässä videopätkässä yksi huolestunut kansalainen nousi käyttämään puheenvuoron, jossa julisti, että ”Soros-Ykän palkkasotureista pitäisi tehdä loppu, ja sitten ei Unkarissa olisi näitä ongelmia”.

Viholliskuva on siis selvä: ne jyrää meitin! Perjantaisessa puheessaan Orbán kuvaili Länsi-Euroopan suurkaupunkeja, joiden yleiskuva on maahanmuuton johdosta täysin mullistunut, ja pelotteli, että Budapestissa on sama edessä. ”Meidän on puolustettava kulttuurimme homogeenisuutta!”  Mielenkiintoista kuitenkin, että kaikista iskulauseista ja avainsanoista ei ole pystytty sopimaan koko puoluejohdon kesken. Sunnuntaina nimittäin parlamentin puhemies László Kövér, joka myös tuntuu yhä kiihtyvällä vauhdilla siirtyvän omaan rinnakkaistodellisuuteensa, puhui radiossa vähemmistökansallisuuksien päivän johdosta ja näki uhkakuvan periaatteessa aivan päinvastaisella suunnalla. Kövérin mielestä käynnissä on ”systemaattinen psykologis-poliittinen sota maailmaa tähän asti koossa pitäneitä identiteettejä vastaan, massamaahanmuutolla pyritään synnyttämään kulttuurinsa menettänyt, homogenisoitu eurooppalainen populaatio”.

Myönnetään, maahanmuuton mukanaan tuomat monikulttuurisuuden haasteet voivat olla monessa suhteessa erilaisia kuin ne, mitä vanhojen vähemmistöjen oikeuksien suojelemiseen liittyy. Mutta oliko se ”homogeenisuus” nyt ihanne vai vaara?  Mitä tarkoittaa ”oma kulttuuri”, ”vieras kulttuuri”, ”monikulttuurisuus” tai ”kulttuurittomuus”? Helppo vastata: tässä tapauksessa ei oikeastaan yhtään mitään, tai paremminkin mitä milloinkin.  Kun poliitikko puhuu kulttuurista, ehkä tosiaan kannattaisi poistaa se varmistin.


Ruudun takaa

10 toukokuun, 2016

Varoitus, seuraa tädin henkilökohtaisia nuoruusmuistoja!

Tunkkaisella 80-luvulla stipendiaattina Budapestissa opiskellessani tein merkillisen keikan Körmendin kaupunkiin, joka sijaitsee aivan Unkarin ja Itävallan rajalla Rába-joen (Itävallan puolella Raab) varrella. Jossain paikallisessa kulttuuripläjäyksessä mm. lauloin sulosti suomalaista musiikkia. Tämän huikean taide-elämyksen yksityiskohdat olen armollisesti unohtanut, mutta itse kaupunki piintyi mieleeni jonkinlaisena tuppukylän prototyyppinä. Iskuryhmämme sai muistoksi paikkakuntaa esittelevän kuvateoksen, johon sisältyi myös ontuvilla kielikuvillaan lievästi vaivaannuttava runo tai jonkinlaisen pitäjänhumpan teksti. Vieläkin minulta pääsee hiljainen, piinattu vinkaisu, kun muistan säkeet Tápszergyár és aluljáró / idézi, ím, a friss időt… [‘Ravinnetehdas ja alikäytävä / kas, kuuluttaa uutta aikaa…’] – kaupungin halki kulkevan isomman tien alitse rakennettu alikäytävä oli ilmeisesti paikallisille urbaanin edistyksen suurin saavutus.

Ei pitäisi olla ilkeä. Körmendin yritteliäs kaupunki ei tuohon aikaan ihmeemmin voinut hyötyä asemastaan rautaesiripun kyljessä. Sittemmin sielläkin on varmaan edistytty. Unkarilaisen Wikipedian mukaan asukkaita on yli 11.000, ja kuvissa näkyy joitakin kauniisti entistettyjä vanhoja rakennuksia, komeimpana Batthyány-Strattmann-suvun linna; suvun suuri poika, 1930-luvulla kuollut herttua László Batthyány-Strattmann tuli tunnetuksi sairaalan perustajana ja köyhien lääkärinä, ja hartaana katolisen kirkon poikana hänet on 2003 julistettu autuaaksi.

Viime aikoina Körmend on ollut julkisuudessa siellä sijaitsevan pakolaisleirin ansiosta. Toukokuun alkupäivinä sinne pystytettiin poliisikoulun pihalle telttaleiri, jonne tuotiin muutamia kymmeniä turvapaikanhakijoita. Virallinen selitys on, että muut vastaanottokeskukset alkavat olla täynnä, kun maahan saapuu piikkilanka-aidoista huolimatta parisataa ”laitonta maahanmuuttajaa” päivittäin. Ilkeämmät spekuloinnit liittyvät aitaan, jota Itävallan viranomaiset ovat rakennuttamassa myös tälle kohdalle rajaa. On suoraan arveltu, että unkarilaisilla ei olisi mitään sitä vastaan, että turvapaikanhakijat muitta mutkitta kipittäisivät vieraanvaraisemmalle (?) puolelle rajaa, semminkin kun vastaanottokeskuksen oudot itämaanelävät eivät ole lukkojen takana vaan saavat vapaasti liikkua kaupungilla.

Turvapaikanhakijat eivät monta päivää ehtineet elellä körmendiläisten ihmeteltävinä, kun jo alkoi tapahtua. Viime viikolla ATV-televisiokanavalle ja sen verkkosivuille ilmestyi kohu-uutinen: ”maahanmuuttajat” olivat kerääntyneet aivan vastaanottokeskuksen vieressä sijaitsevan urheiluhallin ikkunan taakse tuijottamaan tyttöjen käsipallojoukkueen treenejä, ja kun päivystävä poliisi käski heitä poistumaan, yksi miehistä oli kiukuissaan potkaissut ikkunan rikki. Harjoitukset oli täytynyt keskeyttää ja tytöt viedä turvaan, nyt urheilevien nuorten vanhemmat ovat raivoissaan ja peloissaan lastensa puolesta eivätkä uskalla päästää tyttäriään urheilemaan ennen kuin näiden turvallisuus on taattu. Tapahtumaan reagoitiin korkeimmalla taholla: hallituksen tiedotustilaisuudessa ministeri János Lázár kehotti sisäministeri Sándor Pintériä ryhtymään välittömästi asian vaatimiin toimiin.

Jotakin merkillistä tässä Körmendin ikkunauutisessa kuitenkin on. Heti seuraavana päivänä nimittäin läänin poliisijohto ylimääräisessä tiedotustilaisuudessaan kiisti koko jutun. Totta on vain, että urheiluhallin ikkuna on särkynyt, mutta kukaan ei tiedä, miten ja miksi ja kuka sen rikkoi, todistajia, jotka olisivat nähneet ikkunan särkymisen, ei ole löytynyt. Käsipalloilijatyttöjä ei tiettävästi kukaan tuijotellut saati ahdistellut, kukaan heistäkään ei ollut nähnyt, mikä ikkunan rikkoi, ja sen säryttyä he olivat kaikessa rauhassa poistuneet hallista ja menneet kotiinsa kenenkään häiritsemättä. ATV-kanavan tiedonlähteenä toiminut paikallinen urheiluseuran edustaja ei itse edes ollut paikalla  tapahtuman aikaan. Eräät kuitenkin yhä ”kokivat asian näin”: perjantaina äärioikeistopuolue Jobbikin aktivistit polkaisivat pystyyn noin viidensadan hengen ”leiri kiinni” –mielenosoituksen, jonka päätteeksi parikymmentä kiivainta joutui napit vastakkain mellakkapoliisien kanssa yrittäessään hyökätä pakolaisleiriin.

Perin omituinen juttu tosiaan. Kun on nähty, miten hanakasti Unkarin hallitus on käyttänyt hyväkseen unkarilaisten muukalaiskammoa ja rakennellut kauhukuvia sivilisaatioiden sodasta, raiskaavista ja murhaavista muslimiterroristeista, vähän ihmetyttää se, miten tarmokkaasti poliisi ja Körmendin fideszläinen pormestari oitis ryhtyivät leikkaamaan ikkunahuhulta siipiä. Olisiko yhtenä syynä se, että Körmendin ikkunajuttua lähtivät levittämään ja paisuttelemaan alun alkaen väärät tahot, ensin ATV-kanava (jonka omistaa lähinnä helluntailaisuuteen lukeutuva Hit Gyülekezete ‘Uskon seurakunta’, Unkarin suurimpia kristillisiä uskonyhteisöjä perinteisten kirkkokuntien jälkeen), sitten oikeisto-opposition Jobbik? Vai oliko jutun perättömyys jo alusta alkaen niin ilmeistä, että edes paatuneimmat Fidesz-propagandistit eivät kehdanneet ruveta sillä ratsastamaan?

Kaksinaismoralismin juhlaa tässä joka tapauksessa on eletty. Samat vallanpitäjät, jotka jo yli vuoden ajan ovat kalastaneet kannatusta muukalaisvihan mutaisimmista vesistä, syyttävät nyt tekopyhästi Jobbikia ”poliittisen hyödyn tavoittelusta Körmendin tapauksella, jonka tutkinta on vielä kesken”. Ja samaan aikaan kun todellista seksuaalista väkivaltaa ja sitä tukevaa kulttuuria yritetään painaa villaisella – Fidesz-puolueen parlamenttiryhmän johtaja Lajos Kósa meni juuri möläyttämään viime blogauksessani käsitellyn  raiskausskandaalin johdosta, että ”huippu-urheilussa on eri säännöt” ja että ”jalkapallo-ottelussa vaikka potkaisisi maassa makaavaa miestä, tuomari voi päättää, että tässä tapauksessa annetaan pelin jatkua” – niin, samaan aikaan koko maassa nostatellaan mielten kuohua pelkällä ajatuksella himokkaasta tuijotuksesta ikkunan läpi.


Puolustuslogiikkaa ja kansallisia koirauutisia

10 maaliskuun, 2016

Unkarin uutiset ne vain jaksavat hämmentää, vaikka ehkä ei pitäisikään – kun samaan aikaan niin järjettömiä asioita tapahtuu monessa muussakin maassa, Donald Trumpin presidentinvaalikampanjasta alkaen. Tämän päivän uutisvirrassa kuitenkin pari juttua kerrassaan pysäytti hengityksen: tämä ei kerta kaikkiaan enää voi olla totta.

Eilen Unkarin hallitus käyttäen hyväkseen uutta, tätä varten säädettyä lakia julisti maahanmuuttoperäisen hätätilan koko maan alueelle. Rajoille lähetetään lisää sotilaita ja poliiseja, ja lisäksi hätätilan turvin voidaan myös rakentaa uusia teitä joukkojen liikuttamisen helpottamiseksi sekä vetää uusia sähkölinjoja valaistusta varten. Maahantunkeutujien pidättämistä varten voidaan tarvittaessa rakentaa leirejä… Pian tämän jälkeen ihmisoikeusjärjestö Unkarin Helsinki-komitea huomautti, että hätätilajulistus on itse asiassa lainvastainen, sillä mitkään laissa määritellyistä ehdoista eivät täyttyneet: paperitonta väkeä ei ole tullut rajan yli yli viittäsataa päivässä, transitvyöhykkeellä ei ole tuhansia ihmisiä odottamassa kohtalonsa ratkeamista, eikä missään ole syntynyt yleistä järjestystä vaarantavia väkivaltaisuuksia tai levottomuuksia. Jotkut epäilevätkin, että koko hätätilanjulistuksen tarkoituksena on estää lähestyvän kansallisen juhlapäivän, maaliskuun viidennentoista kunniaksi kaavaillut laajat mielenosoitukset. Ehkä vielä löytyy jokin veruke, jolla mielenosoituksen voidaan selittää tässä tilanteessa vaarantavan yleisen järjestyksen ja turvallisuuden.

444.hu-sivuston toimittajat kysyivät hallituksen tiedottajalta Zoltán Kovácsilta (samalta kaverilta, joka muutama päivä sitten twiittasi ilosanomaa pääministeri Orbánin sankarillisesta veto-äänestä koko maailmaan), miksi kriisitilanne on julistettu, vaikka siihen ei ole lain määrittämiä edellytyksiä. Tiedottajan vastaus saa tavallisen lukijan leuan loksahtamaan ja logiikkaprosessorin ylikuumenemaan. Se kuului, 444.hu:n toimittajan tiivistämässä muodossa, suunnilleen näin:

Totta on, että nyt ei ole tullut niin suuria joukkoja kuin laissa määritellään, mutta tämä nimenomaan johtuu siitä, että Unkarin puolustus on ollut menestyksekästä. Ja juuri siksi kriisitilaa on jatkettava tai laajennettava koko maahan: tämä järjestely on ollut menestyksekäs, ja on mahdollista, että vaaran uhka ilmenee uudelleen.

Seuraavaksi Unkarin hallitus voisi käynnistää uuden puolustusohjelman vaikkapa ulkoavaruudesta tulevaa uhkaa vastaan. Vielä ei ole lentäviä lautasia laskeutunut Budapestin keskustaan, mutta sehän juuri osoittaakin, että avaruuspuolustus on ollut tehokasta.

***

Toinen uutinen liittyy asiaan, jonka taustoja en tunne laisinkaan. En ole koiraihminen enkä koiraharrastaja, Unkarin koiraharrastajapiireistä en tiedä mitään, ja yhdistelmästä ”unkarilainen ja koira” minulle tulee aina mieleen vain edesmennyt, legendaarinen fennougristiikan professori Edit Vértes, joka Suomen-ystävyytensä ja ammatillisen yhteistyön sinetiksi aikoinaan halusi lahjoittaa Suomalais-Ugrilaiselle Seuralle arvokkaan koiran, rodultaan transilvaniankopó. Ja jos oikein muistan, lahjoittikin.

Se, mitä index.hu-sivuston artikkeleista paljastuu, saa kuitenkin miettimään, onko Unkarin koirankasvatuksessa samanlaisia perusongelmia kuin blogistikollega Ferrugon mukaan Unkarin hevospiireissä: suoraan sanoen rikollista piittaamattomuutta, häikäilemätöntä asiantuntemattomuutta ja ihmisten ja eläinten hyväksikäyttöä. Unkarin koirankasvattajien keskusliiton (MEOESZ) ja joidenkin pienempien rotujärjestöjen kesken on vuosikausia raivonnut riitoja, muun muassa oikeudesta myöntää kansainvälisesti tunnustettuja FCI-kantakirjoja – rotutodistusten myöntämisessä ja näyttelyjen järjestämisessä pyörii paljon rahaa. Mutta ilmeisesti aitosentrooppalaiseen tapaan kiistaa on ollut joka suuntaan ja monenlaisista aiheista myös henkilötasolla. Viranomaiset ovat uupuneet tilanteeseen, jossa toimivien yhteisten sopimusten puutteessa laittomuus ja vilunkipeli kukoistavat.

Jo viime syksynä julkistetun selvityksen mukaan koirankasvatus on Unkarissa varsin surkeassa jamassa. Järjestöjen sääntöjä ja eläinsuojelulakia rikotaan jatkuvasti, mikä on tykkänään pilaamassa Unkarin koirankasvattajien maineen. Suuri osa koirankasvatuksesta ja kaupasta pyörii pimeästi, viranomaisten ulottumattomissa, ja pahamaineisten pentutehtaiden tuotteita, valvomattomissa ja eläinsuojelusäännöksiä rikkovissa oloissa kasvatettuja paperittomia tai väärennetyillä papereilla varustettuja pentuja, salakuljetetaan Unkarista jatkuvasti pienissä pahvilaatikoissa Länsi-Euroopan markkinoille. Kuvaavaa on, että väestöltään Unkarin kokoisessa Tšekissä koiraharrastajaliittojen jäseniä on lähes kymmenen kertaa niin paljon kuin Unkarissa, mutta Unkarissa syntyy vuosittain koiranpentuja Tšekkiin verraten viisinkertainen määrä.

Nyt Unkarin maatalousministeriö heittää pyyhkeen kehään ja pakenee kansallisen ratkaisun turviin. Vastedes viranomaisten suojelukseen ja valvontaan kuuluvat vain yhdeksän ”aitounkarilaista” koirarotua, esimerkiksi komea komondor, samanlaisen moppimaisen naruturkin omaava mutta pienempi puli, luppakorvainen siro metsästyskoira vizsla – ja tietenkin se transilvaniankopó. Muiden koirarotujen kasvatus jää täydelliseen laittomuuden tilaan. Saksanpaimenkoirien, mäyräkoirien tai kultaisten noutajien kasvattajat saavat järjestäytyä miten haluavat, heidän liittonsa ovat tavallisia kansalaisjärjestöjä, eikä niiden myöntämillä rotutodistuksilla ja kantakirjoilla ole virallisen asiakirjan arvoa. Tämä ei varmaankaan ainakaan hillitse pimeää pentutehtailua, eläinsuojelulain rikkomista ja paperien väärentelyä.

Tämä on paitsi sekavaa ja järkyttävää myös jotenkin niin ylettömän unkarilaista. Vain Unkarissa osataan puoluepolitisoida myös koiraharrastus. MEOESZ-keskusjärjestö nimittäin tunnettiin ennen nykyisen hallituksen valtaantuloa läheisistä väleistään silloiseen sosialistihallitukseen, pienemmät rotujärjestöt taas toivoivat Orbánin oikeistohallituksen valtaan noustuaan hellittävän koira-alan säännöstelyä ja antavan niille oikeudet rotutodistusten myöntämiseen ja näyttelyjen järjestämiseen. MEOESZ onnistui kuitenkin muutamassa kuukaudessa hankkiutumaan hyviin väleihin myös uuden hallituksen kanssa, niin ettei pienempiä liittoja auttanut edes hallitusta tukevan ”kansalaisjärjestön”, mm. rauhanmarsseista tunnetun Kansallisen Yhteishengen Foorumin (CÖF) lupailema taustatuki… Ja vain Unkarissa voidaan koirajärjestöjen keskinäisiin kähinöihin löytää tällainen ”kansallinen” ratkaisu, joka voidaan kytkeä isänmaalliseen symboliikkaan mutta joka ei ratkaise varsinaista ongelmaa.


Vetoisaa

8 maaliskuun, 2016

Kohta on kansainvälinen naistenpäivä taas ohi. Meillä entisen rautaesiripun länsipuolella se antaa aiheen joko postailla kukkakimppujen, suklaarasioiden tai kuohuviinipullojen kuvia sosiaaliseen mediaan yhdessä ”siskot meissä on voimaa” -iskulauseiden kera, tai sitten marmattaa, miten tämä tasa-arvohömpötys on mennyt jo ihan liian pitkälle ja miten lihaasyövää valkoista heteromiestä kaikkialla sorretaan. Entisen itäblokin maissa taas naistenpäivä muistetaan enemmän tai vähemmän väsähtäneen pakkojuhlinnan päivänä, joka aikoinaan katkaisi sosialistis-realistisen raadannan ja antoi naisille aiheen odottaa mieskollegoilta väkinäisiä kohteliaisuuksia ja hikisiksi puristeltuja kukkakimppuja sekä illemmalla vetää lärvit. Sosialismin ja sen tasa-arvovalheiden mentyä mailleen naistenpäivään on entistäkin hankalampi suhtautua.

Mutta ei minun siitä varsinaisesti pitänyt kirjoittaa vaan kommentoida maailman tapahtumia Unkarin vinkkelistä. Nimittäin. Brysselissähän on taas huippukokoustettu pakolaiskriisin tiimoilta, tällä kertaa yhdessä Turkin kanssa. Ennen kuin hauraalta vaikuttava sopimuksenpoikanen syntyi, Unkari pääsi otsikkoihin maanantai-iltana, kun hallituksen tiedottaja Zoltán Kovács ylpeänä twiittasi:zoltanspox.png

Pääministeri Orbán siis veisaa vanhaa tuttua virttään. Euroopan rajat kiinni niin kuin olis jo, Euroopalla ei ole varaa ottaa vastaan yhtään mustanpuhuvia musulmaaneja, ja jos muut EU-maat tyhmyyttään niin tekevätkin, niin Unkari ainakaan ei tee vaan pitää rajansa ummessa vaikka pitäisi vetää piikkilangat joka puolelle. Eikä tässä kyllin, vaan Unkarin uljas vastarinta on pysäyttänyt koko EU:n ja Turkin yhteishankkeen.

Euroopan äärioikeistolta sateli odotettua kiitosta.  Belgialaisen Vlaams Belang -puolueen johtaja Tom Van Grieken twiittasi lyhyesti ja ytimekkäästi: Orbán on sankari! Itävallan FPÖ:n HC Strache ei tyytynyt näin koruttomaan ilmaisuun vaan vuodatti Facebook-sivullaan vuolaita respektejä ”yhdelle niistä harvoista rehellisistä poliitikoista, jotka eivät halua myydä Eurooppaa halvalla”.

hcrespekt.png

Unkarin mediastrategia oli hetkeksi onnistunut. Sky Newsin kautta Zoltán Kovácsin twiitti levisi kaikkialle, ja hetken aikaa monet uskoivat, että Unkari oli todellakin vetollaan katkaissut EU:n ja Turkin neuvottelut ja pysäyttänyt suunnitelmat uusien pakolaisten sijoittamisesta. Tätä kaiuttivat myös Unkarin valtion tiedotusvälineet.

Mutta, hm, epäortodoksisella tiedotuspolitiikalla on lyhyet jäljet. Jo seuraavana aamuna verkkoon alkoi tihkua epäileviä kommentteja. Ensinnäkin kävi selväksi, että Orbánin ja hänen tiedottajansa uhotessa eivät neuvottelut vielä olleet edenneet niin pitkälle, että mitään sopimuksen tapaistakaan olisi ollut koossa. Ei siis ollut mitään äänestystä eikä sopimusesitystä, jonka Unkarin uljas veto olisi voinut kaataa. Sitä paitsi EU:n ja Turkin sopimushankkeita arvostelivat Orbánin ohella monet muutkin, esimerkiksi Italian Matteo Renzi. ”Orbánin veto” oli siis pelkkää hallituksen tiedottajan ja hänen kavereidensa toiveajattelua.

Eräässä toisessa asiassa sitä vastoin Unkari onnistui veto-oikeudellaan työntämään ison kapulan EU:n rattaisiin. Naistenpäivän aattona EU:n työllisyys-, sosiaalipolitiikka-, terveys- ja kuluttaja-asiain neuvosto olisi kokouksessaan käsitellyt naisten oikeuksia ja tasa-arvokysymyksiä yhdessä toisen toimintasuunnitelman kanssa, joka koski seksuaalivähemmistöjen oikeuksia ja niiden hlbti-ihmisten syrjintää ehkäisevien toimintalinjojen toteuttamista, joista Euroopan komissio itse asiassa on jo päättänyt. Valitettavasti yksimielisyyttä ei syntynyt: 27 jäsenvaltiota kannatti hlbti-toimintaohjelmaa, vain Unkari jättäytyi joukosta.  Sillä naisten tasa-arvo on toki tärkeää, mutta sen kanssa yhteen ei voi niputtaa toimenpiteitä, jotka uhkaavat jäsenvaltioiden suvereeniutta.

Aivan niin, suvereeniutta. Näin kirjoittaa Unkarin Inhimillisten voimavarojen ministeriö julkilausumassaan, otsikolla ”Unkari puolustaa unkarilaisia ja eurooppalaisia arvoja myös Brysselissä”:

Unkari kannattaa ehdottomasti sukupuolten välistä tasa-arvoa tukevia toimia ja pyrki siksi saamaan Brysselissä hyväksytyksi sellaisen päätöslauselman, joka velvoittaisi komission ja jäsenvaltiot jatkotoimiin. (…) Istunnossa naisten ja miesten yhteiskunnallista tasa-arvoa käsittelevä päätöslauselma yhdistettiin toisen asiakirjan käsittelyyn, joka koski HLBTI-ihmisten oikeuksien ja mahdollisuuksien vahvistamista. (…) Unkarin taholta ehdotimme näiden kahden asiakirjan erottamista toisistaan ja naisia tukevan päätöslauselman hyväksymistä, Brysselissä kuitenkin haluttiin välttämättä edistää näitä kahta aihetta yhdessä.

HLBTI-ihmisiä koskevaa, yksin komission valmistelemaa dokumenttia Unkari ei sen nykyisessä muodossa pystynyt kannattamaan neuvoston istunnossa, vakavien, jäsenvaltioiden suvereeniuteen liittyvien huolten tähden.

Perustuslakiimme kirjattujen periaatteiden ja arvojen puolustaminen on maallemme erityisen tärkeää. Emme voi nyt emmekä vastedeskään tukea päätöksiä, jotka eivät heijasta näitä arvoja.

Koska perheoikeudelliset kysymykset pohjimmiltaan kuuluvat kansalliseen vaikutuspiiriin, emme voi hyväksyä sellaista EU-politiikan päätöstä, joka välittömästi tai välillisesti painostaisi Unkaria tarkistamaan perheoikeuteen liittyviä perusarvojaan. (…)

Toisin sanoen: meitähän ei Brysselin herrat pakota hyysäämään homoja. Niin kuin Unkarin perustuslaissa sanotaan,  ”Unkari puolustaa avioliittoinstituutiota miehen ja naisen välisenä, vapaaehtoisesta päätöksestä syntyneenä yhteiselämän muotona, sekä perhettä kansakunnan säilymisen perustana.” Perinteisiä, ”kristillisiä” rooleja toteuttavat heterovanhemmat ja heidän pyhä tehtävänsä tuottaa lapsia kansakunnan tarpeisiin on siis nostettu jalustalle tai paremminkin määritelty ”puolustamisen” kohteiksi.  Ja näihin pyhiin arvoihin ei vieraan käsi saa kajota!

Tämähän on tuttua sekä muun Euroopan äärioikeiston että Putinin Venäjän meiningeistä. Perinteisten sukupuoliroolien kyseenalaistaminen vaarantaa kansakunnan tulevaisuuden (sillä homopariskunnan ei voi odottaa synnyttävän neljää-viittä lasta ja kasvattavan ne kurissa ja Herran nuhteessa?), itse asiassa se on kansainvälinen Tiedättehänkeiden salajuoni, jota vastaan on taisteltava paastolla, rukouksella, katupartioilla ja lippalakkikampanjoilla. Unkarin homojen kuuluu pysyä kiltisti kaapissa; viime keväänä pääministeri Orbán ilmoitti olevansa kiitollinen Unkarin homoyhteisölle siitä, ettei se ole osoittanut ”sellaista provokatiivista asennetta, jonka kanssa monissa Euroopan maissa on jouduttu taistelemaan”.

Väitettyä muslimilaumojen invaasiota Eurooppaan Unkarin hallituksen sooloilu ei taaskaan onnistunut pysäyttämään. Mutta saatiinpahan näytettyä EU:lle, että mitään sateenkaarimeininkiä ei tänne väkisin tuoda!  Tämä torjuntavoitto oli halvempi, vaarattomampi ja melkein yhtä hyvin käytettävissä sen poliittisen koneiston pyörittämiseen, jonka käyttövoimana näyttää olevan vieraan pelko eri muodoissaan.

 

 


Ihr Kinderlein kommet

19 joulukuun, 2015

Joulu joutuu taas Itävaltaan. Vanillekipferlejä (vaniljalla maustettuja sarven muotoisia pikkuleipiä) leivotaan, Christkindliä odotetaan tuomaan lahjoja, joulumarkkinakojujen ympärillä leijailee Glühweinin sekä hedelmä- tai marjamehupohjaisen, tarvittaessa esim. rommilla terästetyn Punschin tuoksu. Kansa kaipaa joulun hellänharrasta tunnelmaa, jota usein kuvataan adjektiivilla besinnlich. Seimiasetelmia ja enkeleitä on joka puolella, ja joululauluissa, kuten tuossa otsikossa siteeratussa, kutsutaan lapsosia Kristus-lapsen seimen äärelle – siitä huolimatta, että tuoreen tutkimuksen mukaan vain 11% itävaltalaisista pitää joulua ennen kaikkea keskeisenä kristillisenä juhlana. Useimmille olennaista joulussa ovat vapaapäivät ja yhdessäolo perheen ja läheisten kanssa.

Tämä on ollut ankara vuosi. Pakolaiskriisi on koetellut asenteita ja ihmissuhteita ja ilmeisesti ajanut entistä useampia ihmisiä etsimään turvaa perusarvoista ja niin kutsutusta kristityn Euroopan identiteetistä – niin etäinen kuin maallistuneen hyvinvointieurooppalaisen suhde kristinuskoon yleensä onkin. Tästä syntyy syvä ristiriita. Toisaalta kristinuskon ydinsanomaan kuuluu lähimmäisenrakkaus nimenomaan myös outoja ja pelottavia ”lähimmäisiä” kohtaan, ja joulun ydinkertomuksessa itse Jumala syntyy talliin hätämajoitettuun Lähi-idän perheeseen. Esimerkiksi Itävallan katolinen kirkko arkkipiispa Schönbornia myöten kehottaa seurakuntalaisia näkemään pakolaisissa muistutuksen siitä, miten ”itse Jumala on etsimässä majapaikkaa”.

(Tässä kohtaa on muistutettava, että jälleen kerran Unkarissa asiat ovat toisin. Samalla kun Länsi-Euroopan kirkot hätämajoittivat pakolaisia  seurakuntataloihin ja kirkkoihin itse Vatikaania myöten, Unkarin katolinen arkkipiispa Péter Erdő ilmoitti syyskuun alussa, että pakolaisia majoittamalla kirkko rikkoisi lakia ja syyllistyisi ihmissalakuljetukseen, Szeged-Csanádin katolinen piispa László Kiss-Rigó pani vielä paremmaksi julistamalla, että paavi on väärässä pakolaisten suhteen: ne eivät ole pakolaisia vaan Allah akbaria huutavia maahantunkeutujia. Tuomiosunnuntain saarnassaan Győrin katolisen seurakunnan kirkkoherra kehotti kaikkia uskovia kiireesti allekirjoittamaan Fidesz-puolueen pakolaiskiintiöitä vastustavan joukkovetoomuksen, ettei ”isänmaassamme koittaisi muukalaisten epäinhimillinen ja pelontäyteinen valtakunta”. Ja viikko-pari sitten Fidesz-puolueen epävirallinen törkytuutti ja kristillisillä arvoilla ratsastavan pääministeri Orbánin vanha ystävä, suorasuinen toimittaja Zsolt Bayer julisti, että tämä nykyinen, pakolaisia puolustava paavi on Tiedättekylläkeiden käskyläinen, ”ostettu mies”.)

Toisaalta Eurooppaan tulvivien, paljolti islaminuskoisten pakolaisten herättämä ahdistus purkautuu Itävallassakin pelkona islamia kohtaan ja pakona nimikristillisyyden tai ”kristillisten arvojen” suojiin. Edellä linkittämässäni, Profil-lehden teettämässä mielipidetutkimuksessa 62% itävaltalaisista oli sitä mieltä, että islamilaisia lastentarhoja olisi valvottava tarkemmin kuin muiden uskontokuntien vastaavia. (Sitä vastoin kysymys, kuuluvatko uskonnot ylipäätään lastentarhoihin, jakoi vastaajat jokseenkin tarkkaan fifty-fifty.) Taustalla oli etenkin keltalehti Kronen Zeitungin innokkaasti uutisoima, Wienin yliopiston islamintutkimuksen laitoksella laadittu kohututkimus, jonka mukaan Wienissä toimivat yksityiset islamilaiset lastentarhat – yksityisiä lastentarhoja voivat pyörittää ja pyörittävätkin erinäiset uskonnolliset ja etniset yhteisöt – eristävät lapsia omaan rinnakkaisyhteiskuntaansa, eivät opeta saksan kieltä, sitä vastoin välittävät fundamentalistista, kenties ääri-islamilaista uskonnollisuutta. Asia on luultavasti monisyisempi kuin Krone-perspektiivistä näyttää; ainakin ORF:n dokumenttiohjelman toimittajat, jotka kävivät sekä islamilaisessa (kuten myös juutalaisessa ja katolilaisessa) lastentarhassa että tapaamassa Wienin kaupungin lastentarhoja valvovia viranomaisia, saivat tilanteesta aika lailla toisenlaisen kuvan.

Hupaisamman muodon muukalaiskammo sai kuluneella viikolla, kun ”perusitävaltalaisten” (FPÖ) perheasiavaltuutettu Anneliese Kitzmüller vaati parlamentissa perheasiainministeri Sophie Karmasinia (konservatiivipuolue ÖVP) tekemään selkoa siitä, miten pakolaiskriisi vaikuttaa lastentarhoihin ja lastenseimiin sekä erityisesti, paljonko ”ilman saattajaa saapuneita pakolaisia” seimiin on sijoitettu. Kun nyt kerran seimistä puhutaan: runsaasti hilpeyttä ympäri somea herätti Kitzmüllerin oikeinkirjoitus. Sanan Krippe ‘seimi’ sijasta kyselyn tekstissä luki kautta linjan Grippe ‘flunssa’, täkäläisissä saksan murteissa kun usein nämä behmeät ja kovat konsonantit menevät sekaisin. (Yleiseurooppalainen ilmiö lienee sekin, miten juuri kansalliskielen merkitystä hehkuttavat ”kansallismieliset” kompastelevat äidinkielensä kieliopin tai oikeinkirjoituksen kanssa – ja miten näille ”isäm maallisille elämäm koululaisille” asiasta irvaillaan.) Kitzmüller on sittemmin vetänyt Kindergrippe-kysymyksensä takaisin, mutta ilman ministeriön vastaustakin voidaan arvella, että lastenseimi-ikäisten eli kolmivuotiaiden ja sitä nuorempien saattajatta saapuneiden pakolaislasten määrä ja vaikutus Itävallan yhteiskuntaan lienee häviävän pieni.

Niin, ne turvalliset perusarvot. Joulu tarjoaa muukalaisvihalla ratsastaville populisteille tilaisuuden vedota perinteisiin ja turvallisuuden kaipuuseen. Näin toivottaa kannattajilleen hyvää joulua FPÖ:n johtaja HC Strache:

werte1

”Meidän perinteemme. Meidän arvomme. Meidän juhlamme.”

Mitä ”meidän perinteemme” ja ”meidän arvomme” ovat, sen saa ilmeisesti kukin mielessään päätellä. Jonkinlaista arvokeskusteluahan on maahanmuuttajien kotouttamisen yhteydessä käyty Itävallassa kuten muuallakin: mitkä ovat ne arvot, joiden tuntemista ja tunnustamista tänne asettuvilta muukalaisilta voi ja pitää vaatia? Kotouttamisviranomaisten taannoin julkaisemaa, maahanmuuttajille tarkoitettua ”arvoaapista” on Saksaa myöten arvosteltu naiiviksi ja todellisuudelle vieraaksi. Sosiaalisessa mediassa on lähtenyt kiertämään mm. tällainen, hieman realistisempi kiteytys:

werte

Itävaltalaiset arvot: (1) Ei onnistu. (2) Jos nyt ihan suoraan sanotaan. [Tarkoittaa joko että seuraavaksi ollaan sanomassa jotain ikävää tai että puhujalla ei ole aikomustakaan puhua rehellisesti.] (3) Hällä väliä.

Sen verran epäjouluisen ilkeä minun on nyt pakko olla, että liitän tähän satiirisen Facebook-sivuston Blutgruppe HC Negativ muokkaelman perusitävaltalaisten jouluviestistä. Yksi tämän sivuston vakituisista irvailuaiheista on Strachen fyysinen olemus, johon tunnollisesta salilla ja solariumissa käymisestä huolimatta alkavat ikä (Strache on 46-vuotias) sekä yöelämässä viihtyminen asianmukaisine virvokkeineen painaa jälkensä. Blutgruppen ilkimykset ovat vaihtaneet joulutervehdykseen ajankohtaisemman kuvan, josta silmäpusseja ei ole retusoitu pois, ja hieman editoineet tekstiäkin:

leberwerte

”Meidän perinteemme. Meidän maksa-arvomme. Meidän juhlamme.”

Iloisen joulujuhlan lisäksi Strache on pantu toivottamaan ”kolmea olutta” (viittaus Strachen nuoruudensynteihin eli kohuttuun valokuvaan, jossa Strache väittämän mukaan on tekemässä uusnatsien ns. Kühnengruß-tervehdystä kolme sormea ojossa, oman selityksensä mukaan taas tilaamassa drei Bier).

Ja nyt lopetan ilkeilyni toistaiseksi. Kaikesta huolimatta, hyvät lajitoverit, hyvää joulua teille kaikille. Muistetaan joulun muiden arvojen ohella myös ne maksa-arvot. Unohdetaan flunssat ja hiljennytään seimen äärelle. Ihan oikeasti.


Silloin kun, semmoinen kuin

19 marraskuun, 2015

Onpas taas aikaa vierähtänyt viime postauksesta! Ja viime päivien ykkösuutiset ovat olleet niin synkeitä, että niihin ei ole tehnyt mieli enää lisätä mitään. Onneksi vitsiuutissivusto Hircsárdan kautta tutustuin musiikkivideopätkään, joka taas herätti halun päästä selittämään ja kommentoimaan.

WNTS-nimisen bändin poliittisen popahduksen aiheena on Unkarin valtion yleisradioyhtiön uutistarjonta, josta olen jo ennenkin kirjoittanut: upouuden uutiskanavan ensiesittäytyminen tyylikkäissä trendivioleteissa lavasteissa viime keväänä oli täynnä tohelointia ja kömmähdyksiä. Oppositiomedioiden ilkeästä kritiikistä lannistumatta hallitus on päättänyt täyttää kansalaisten teeveeillat itse määräämällään annilla, ja M1-uutiskanavan lisäksi heinäkuussa aloitti toimintansa urheilua tarjoava M4. Lisäksi valtionyhtiö MTVA:n tv-tarjontaan kuuluvat lasten- ja nuorisokanava M2, laajan profiilin perhekanava DUNA ja sen kansainvälinen painos DUNA WORLD, sekä MTV:n ja DUNA TV:n arkistojen aarteita tarjoava retrokanava M3. Tämä kaikki tietenkin maksaa. Ilkeä vasemmistolainen Népszabadság-lehti tiesi jo syyskuussa kertoa, että MTVA-yhtiö on pahoissa talousongelmissa, kun 80 miljardin forintin (yli 250 miljoonaa euroa) vuosibudjettikaan ei riitä. Ja mitä unkarilaiset veronmaksajat tällä yli 80 miljardilla sitten saavat?

Ennen kuin rupean erittelemään WNTS:n kappaletta Köszmédia (”kiitti vaan, media!”, väännelmä sanasta közmédia eli ’julkisen palvelun media’), halusin vielä kerran päivittää vaikutelmani valtion ykkösuutisista. Tänäinen keskipäivän uutislähetys löytyi verkosta, ja tarjosi valitettavasti juuri sitä, mitä olin odottanut. Ja mitä saattoi odottaa sen perusteella, mitä pääministeri Orbán maanantaisessa ylimääräisessä parlamenttipuheessaan kansalle julisti. (Erinomainen englanninkielinen analyysi löytyy taas kerran Hungarian Spectrum -blogista.) Lyhyesti: Orbánin mielestä Pariisin terrori-iskujen myötä Eurooppa on sodassa ja sen mukana myös Unkari, joka turhaan on yrittänyt varoittaa Brysselin herroja islamisaation vaaroista. Vastuuttoman EU:n rohkaisema pakolaisvirta, jonka seassa (”paremman elämän toivossa kotinsa jättäneisiin sekoittuneina”) saapuu terroristeja, lisää rikollisuutta ja terrori-iskujen vaaraa (”hirvittää ajatellakin, miten moni terroristi on jo kulkenut maamme alueen halki” – siis niiden pakolaislaumojen joukossa, jotka Orbánin hallitus muitta mutkitta kuskasi busseilla ja junilla Itävallan rajalle?). Vielä lyhyemmin: Pakolaiset ovat terroristeja, me teimme oikein kun pystytimme piikkilanka-aidan, ja niin pitäisi tehdä koko Euroopan!

Niin, tämä uutislähetys siis. Viimeksi taisin haukkua Unkarin valtion uutiskanavaa sosialismin ajat mieleen tuovasta punaposkisesta itsekehuhehkutuksesta. Vaan nytpä tarkoitus ei olekaan optimismin nostatus vaan pelottelu. Ensimmäiset neljätoista minuuttia näytetään uusia videoita Pariisin terrori-iskusta ja sen jälkiselvittelyistä sekä selostetaan eri puolilla Eurooppaa ilmenneitä terroriuhkia. Tästä siirrytään saumattomasti kammottavaan havaintoon: Itävallan ja Slovenian rajalla Spielfeldissä ylipääsyä odottavilla pakolaisilla, ei vaan migranteilla (migráns, sanaa menekült ’pakolainen’ ei vahingossakaan käytetä) on nähty ”aseeksi soveltuvia esineitä”, kuten keppejä tai metallikappaleita. Apua! Ilmankos Vapauspuolueen johtaja (!) onkin vaatinut rajatarkastuksia takaisin ja lisää aseistettuja sotilaita ja poliiseja rajan turvaksi. Itävaltalaisen valokuvaajan ottamassa kuvassa näkyy pakol… migrantin kädessä jokin metalliesine, kenties jokin nyrkkiraudantapainen, toinen taas, varjelkoon, käyttäytyy uhkaavasti ja nostaa keppiä päänsä yläpuolelle. Eikä tässä kyllin, jo kuukausi sitten kerroimme, että Serbian rajalta on muuan paikallinen mies löytänyt ”maahanmuuttajien” sinne hylkäämiä lihakirveitä ja veitsiä. Huuu…

(En siis väitä, ettei pakolaisten joukossa voisi olla väkivaltaista ja pelottavaa sakkia, sodan ja väkivallan traumatisoimat machokulttuurin kasvatit eivät välttämättä ole pelkkiä pikku karitsaisia. Mutta suoraan sanoen voisin myös hyvin kuvitella, että jos itse joutuisin pakenemaan sotaa ja väkivaltaa hyvin sekalaisessa seurassa ja uskomaan henkeni ties millaisten salakuljettaja-roistojen armoille, voisin hyvinkin ottaa pakomatkalle turvakseni keittiöstä jotain kättä pitempää, jonka sitten turvallisen määränpään häämöttäessä voisin heittää hiiteen.)

Tästä siirrytään Slovenian rajalle, missä paikalla päivystävä toimittaja ei vielä ole nähnyt ”maahanmuuttajilla” keppejä tai metallikappaleita mutta ei ihmettelisi, vaikka niitä vielä ilmenisi, sitä paitsi nämä ”migrantit” näköjään käyttävät aseena mitä vain, kiviä ja vesipulloja täällä on jo heitelty… Itävallan puolella toinen toimittaja kertoo, miten itävaltalaiset ovat jo tiukentaneet turvatoimia ja tarkastuksia. Myös Serbia ja Makedonia ovat koventamassa otteitaan. Euroopan pakolaiskriisistä siirrytään saumattomasti Hondurasiin, missä poliisi on pysäyttänyt viisi varastetuilla kreikkalaispasseilla Yhdysvaltain-lennolle yrittänyttä syyrialaismiestä. ”Syyrian sisällissotaa pakoon on lähtenyt miljoonia”, muistuttaa uutistenlukija.

Kun nyt uutislähetyksestä kaksi kolmasosaa on jo käytetty terrori-iskuihin ja niiden aasinsilloittamiseen pakolaisten kanssa, katsojille kerrotaan, että Unkarissa ei tarvitse pelätä: hallitus on asettanut erityisen terrorintorjuntatyöryhmän, joka ei ole poliittinen elin (ehei…) vaan toimii tiukan ammatillisin perustein. Ja aihetta onkin, sillä Unkarin poliisi on pidättänyt kaksi Romaniaan matkalla ollutta miestä, jotka osoittautuivat etsintäkuulutetuiksi islamistiterrorin tukijoiksi. Toinen oli kuulemma papereita kysyttäessä näyttänyt poliiseille Koraania. (Ymmärsiväthän nyt varmasti kaikki: Islam! Islam! Islam!)

Lähetyksen loppuun mahtuu enää muutama pikakatsaus. EU:n puuttuminen Paksin ydinvoimalalaajennukseen selostetaan kapulakielisenä pikalukuna sen kummemmin kommentoimatta, jotta päästäisiin kertomaan, miten hallitus aikoo laajentaa lasten ilmaista kouluruokailua, miten uusi äitiysrahajärjestelmä lisää vanhempien valinnanvapautta ja miten kuluttajansuojaviranomaiset ovat aloittaneet joulumyyntituotteiden tarkistukset. Lopuksi urheilua!

Tällaista ”tiedonvälitystä” siis kansalaiset saavat veroforinteillaan. Ja näin siitä laulaa WNTS:

Teksti tietenkin ruoskii verovarojen tuhlaamista sisällöttömään tunarointiin ja korruptioon.

Ei raha haise, kun pannaan rahaa haiseen,
systeemi on valmis, huomaat kai sen,
ensin hyvät uutiset, kun huonoja ei oo,
nyt pantiin elämäsi uuteen asentoon,
tää on Sherwood, mutta toisinpäin,
rikkaat antaa tulla köyhille täältä näin,
itke vain köyhä, se on sun vikas,
sä voit olla autuas mut meikäpäs on rikas…

Kertosäkeessä muunnellaan luovasti M1-uutiskanavan slogania Akkor. Amikor eli ‘silloin, jolloin’ (siis: ”aina silloin kun tapahtuu”). Uutiskanava ei ole vain ”silloin, jolloin” vaan myös ”sellainen, jollainen (se on)” – eli ”tästä nyt tuli vähän tämmönen”… ”Lavasteet on, mutta ei juuri sisältöä. / Oltaisiin voitu avata 11 sairaalaa, / mutta paskat kritiikistä, 80 miljardia (…) Minä elän kuin pellossa, sinun pellossasi, / ja kiitos fyffestä, se kyllä kelpaa. / Täällä on kaikkea, tässä on nyt sinulle puhetorvi…”

… ja tästä puhetorvesta – näin päättyy kertosäe – tulee klo 0–24, kauniilla suomalais-ugrilaisella sanalla, sitä ihtiään.


Valheita, rumia sanoja ja noloja kuvia

2 lokakuun, 2015

Välillä on pakko saada vähän huumoria. Edes poliittista sellaista, ja edes tahatonta. Tässä, rakkaat lukijat, kolme tosielämän huonoa vitsiä nykypäivän Unkarista.

***

Zoltán Balog, inhimillisten voimavarojen superministeri (tähän megaministeriöön on siis upotettu esimerkiksi sosiaali-, terveys- ja opetusasiat), naulaan ripustetulta siviiliammatiltaan Unkarin reformoidun kirkon pappi, on ilmeisesti möhlännyt pahemman kerran. Syyskuun alussa hän kertoi Pariisissa tiedotusvälineille – ilmeisesti reaktiona kommentteihin, jotka koskivat Unkarin haluttomuutta auttaa Lähi-Idän pakolaisia – että Unkari on kaikessa hiljaisuudessa jo vuosina 2013–2014 ottanut vastaan tuhat vainon uhkaamaa kristittyä perhettä Irakista ja Egyptistä. Tämä pelastustoimi on toteutettu yhteistyössä paikallisten kirkkojen kanssa mutta suojassa julkisuudelta, ja kristityt pakolaiset ovat saaneet Unkarin kansalaisuuden, mutta he voivat myös milloin hyvänsä palata kotiseudulleen. (Hvg.hu-sivuston mukaan myös pääministeri Orbán olisi kertonut samaa Die Welt -lehdelle antamassaan haastattelussa, mutta ainakaan tästä verkkoversiosta mitään tällaista ei löydy. Lisäksi ”tuhansien” kristittyjen pakolaisten vastaanottamisesta on äärioikeistolaiselle HírTV:lle antamassaan, ”Unkarin-vastaista kansainvälistä mediakampanjaa” käsittelevässä haastattelussa puhunut ulkoministeri Péter Szijjártó, myös surkuhupaisa hahmo, josta ehkä vielä joskus pääsen kirjoittamaan oikein erikseenkin.)

Kaunis tarina, mutta missä nämä Lähi-idän kristityt pakolaiset ovat? Unkarissa toimivan, satakunta perhettä käsittävän pienen koptilaisen seurakunnan johtaja ei ole heitä tavannut. Magyar Nemzet -lehden haastattelussa hän sanoo pitävänsä mahdottomana, että koptikristitty, vaikka maallistunutkin, ei uuteen maahan muuttaessaan ottaisi yhteyttä paikalliseen koptiseurakuntaan. Etnisesti yhä erittäin homogeenisessa Unkarissa luulisi tuhannen maahanmuuttajaperheen pistävän silmään, mutta ei, ketään muutakaan todistajaa ei ole ilmestynyt kertomaan, että olisi jossakin tavannut nämä uusunkarilaiset koptit. Missä he asuvat, mistä he elävät, missä heidän lapsensa käyvät koulua? Miten heille on onnistuttu myöntämään Unkarin kansalaisuus huippusalaisesti ja kaikki kielitaito- ym. pykälät kiertävällä pikamenettelyllä, niin ettei tästä ole tihkunut mitään tietoa julkisuuteen?

Oppositioviestimien aikansa pähkäiltyä tätä tarinaa sen otti parlamentissa esille sosialistisen oppositiopuolueen MSZP:n kansanedustaja Ildikó Bangóné Borbély ja kysyi suoraan, onko todellakin tuhansille Lähi-idän kristityille myönnetty Unkarin kansalaisuus. Tähän vastasi valtiosihteeri Bence Rétvári: kyllä, tuhansille kristityille on myönnetty pakolaisstatus tai Unkarin kansalaisuus (mitä? siis kumpi?), mutta useimmat näistä odottivat myöntävää päätöstä kotimaassaan piileskellen (tavallisestihan turvapaikanhakuprosessin käynnistämiseksi pitää ensin saapua kyseiseen maahan…) ja paperit saatuaan lähtivät Schengenmaan sisäistä liikkumavapautta hyödyntäen suoraan Länsi-Eurooppaan sukulaistensa ja kansansa diasporayhteisöjen luokse.

Ei tässä vielä kaikki. Index.hu-sivuston toimittajat yrittivät selvitellä kadonneiden koptien arvoitusta Egyptissä ja Irakissa toimivien tahojen avustuksella. Egyptin lähettiläs suorastaan hermostui ja piti tarinaa koptien pelastusoperaatiosta jonkinlaisena huonona vitsinä. Kukaan Index.hu:n haastattelemista asiantuntijoista ei uskonut, että tämmöinen pelastusisku olisi ollut Unkarin käytössä olevilla resursseilla edes mahdollinen, eikä missään tiedetty sadoista tai tuhansista perheistä, jotka yhtäkkiä olisi jotenkin salaisesti pelastettu jonnekin. Kaiken lisäksi tämmöinen operaatio olisi ollut diplomaattisesti ja ulkopoliittisesti todella hankala ja riskaabeli. Ja jos tarina pitäisikin paikkansa, sen löpiseminen julki näin jälkikäteen olisi ministeri Balogilta äärimmäisen typerä veto.

Tähän loppuun voisi siteerata lukijakommenttia 444.hu-uutissivuston jutusta. Siihen on tiivistetty muutamia viime vuosien poliittisen diskurssin keskeisiä aiheita: korruptio, yksityisten eläkekassojen ”suojeleminen” valtion budjettivajeen tilkkeeksi, ja ikuinen syntipukki, pääministeri Orbánin erikoisinhokki, edellinen pääministeri Ferenc Gyurcsány. Näin nimimerkki ”Napkutya” mukailee Monty Pythonin Graalin ritarit -elokuvan unohtumatonta noidanpolttokohtausta:

– Olivat ne täällä!
– Eivät olleet, ei näy jälkeäkään!
– Olivatpas, niitä vain ei näy! Me taioimme ne näkymättömiin!
– Ei näy mitään jälkeä mistään taiastakaan!
– Me taioimme senkin pois! Ne vain hävisivät, niin kuin yksityiset eläkerahastot!
– Älä valehtele, niistähän ainakin tiedettiin, että ne olivat aikaisemmin olemassa!
– No joo, siinä tapauksessa… ööö… Kaikki on Gyurcsányn syytä!

***

Unkarin koulujärjestelmän surkeasta tilasta en olekaan kirjoittanut aikoihin. Ongelmien syyt ovat huutavan selvät: kehno resursointi, taitamaton hallinnointi ja ennen muuta surkea koulutus ja palkkaus, joiden ansiosta koulut täyttyvät huonosti motivoituneista, taitamattomista ja kyynisen leipiintyneistä opettajista. Ja jostain syystä näitä ongelmia lähdetään aina korjaamaan aivan oudosta päästä.

Tuorein hallituksen neronleimaus on määrätä kouluihin perustettavaksi ”Pedagogien itsearviointiryhmiä”. Näiden ryhmien tehtävänä on laatia vuotuiset itsearviointisuunnitelmat ja ladata ne opetushallituksen ylläpitämälle verkkoalustalle, levittää tietoa opettajille, vanhemmille ja oppilaille, tukea opettajia näiden itsearvioinneissa ja kirjata myös omat kokemuksensa arviointiprosessin toteuttamisesta. Toisin sanoen: opettajien on muiden töidensä ohella täytettävä kyselykaavakkeita ja tehtävä haastatteluja, ylipäätään kyylättävä kollegoitaan ja myös alistuttava vanhempien taholta tuleviin arviointeihin. Mahtavaa, ja muistuttaa mieliin aivan entisiä aikoja, kun opettajien velvollisuuksiin kuului yhteiskunnallinen valistus- ja valvontatyö puolueen määräämien suuntaviivojen mukaisesti…

Mutta mahtavimmin on kuitenkin onnistunut näiden uusien instituutioiden nimitys ja etenkin sen lyhenne. Pedagogien itsearviointiryhmä on unkariksi Pedagógus Önértékelési Csoport, lyhennettynä PÖCS. Siis, öhm, vähän niin kuin suomeksi näiden ryhmien virallinen nimike olisi vaikkapa, öö, Monipuolisesti Uutta Luovaa Koulua Kehittävä Uudistus. Netin vitsipalstat pursuvat jo henkeviä kommentteja siitä, miten tämä uusi elin saadaan pystyyn ja minne kaikkialle se voisi tunkeutua.

Vanha vitsi. Jo vuonna 2014 syntyi Facebookiin ryhmä nimeltä Fiatal Aktivisták Szerveződése Okosabb Magyarországért (‘Nuorten aktivistien järjestö fiksumman Unkarin puolesta’; fasz on toinen nimitys tälle, hm, etuveitikalle, ja voimasanakäytössä se usein varustetaan yksikön ensimmäisen persoonan possessiivisuffiksilla -(o)m). Mutta sukupuolten tasa-arvon nimissä on myös naisen genitaaleihin viittaavan sanan päästävä vastaavanlaiseen käyttöön – tai, kuten tämän Facebook-julkaisun kommenteissa todettiin, ”kohta voi kiroillakin sivistyneesti”. (Aiemmin tämän meikäläistä v-sanaa vastaavan ilmauksen käyttö unkarilaisessa mediajulkisuudessa on laajemmin onnistunut vain silloin, kun keltainen lehdistö pääsi riemukseen kertomaan maailmankuulun saksalaisen koreografin Pina Bauschin kuolemasta.)

"Alighogy létrejött a P.Ö.CS., a magyar oktatási intézményekben civil kezdeményezésre, az emancipáció jegyében kisebb sejtek kezdtek szerveződni, melyek a Pedagógusok Innovatív Nemzeti Alakulatai névre hallgatnak. Az új szervezet logója egy egyszerű rombusz."

Kohta PÖCS:n perustamisen jälkeen on Unkarin koululaitoksessa kansalaisten aloitteesta, emansipaation nimissä ryhdytty organisoimaan pienempiä yksikköjä, jotka tunnetaan nimellä ”Valistajat Innovoivat Tarkkailevan Toiminnan Unkaria”. Uuden järjestön logo on yksinkertainen vinoneliö.

***

Ja lopuksi vielä erään virallisen valokuvan tarina. Viime päivinä YK:ssa on paitsi keskusteltu Lähi-Idän tilanteesta ja pakolaiskriisistä myös ikuistettu merkkihenkilöiden tapaamisia virallisiin valokuviin. Presidentti Obaman ja Michelle-rouvan seurassa ovat kuvauttaneet itsensä lukuisat valtionpäämiehet, Valko-Venäjän diktaattori Lukašenka alaikäisen poikansa kanssa, joka kuulemma seuraa isäänsä kaikkialle. Pariskunta Obaman väliin seisomaan pääsi myös pääministeri Orbán, mutta kuva ei oikein onnistunut. Osasyynä saattoi olla tilanteen hektisyys: näitä kuvia on varmasti räpsitty hirmuisessa kiireessä ja liukuhihnameiningillä. Joka tapauksessa Unkarin oppositiomedioissa on otettu ilo irti Orbánin fyysisestä olemuksesta: viime vuosina selvästi rupsahtanut ja lihonut pääministeri vaikuttaa suorastaan naurettavan lyhyeltä pitkänhuiskean presidenttiparin rinnalla, ja ennen kaikkea hänen ilmeensä on nolo, surkea ja hämmentynyt. Kuvasta on pyörinyt Internetissä toinen toistaan vitsikkäämpiä manipulaatioita, joissa on iloiteltu esimerkiksi photoshoppaamalla Orbánin jalkojen alle jakkara. Yhden olennaisen puolen tilanteesta kuitenkin tiivistää tämä meemi, jossa siteerataan Orbánin oman puolueen edustajan legendaarista lausahdusta.

"Örülne-e bárki annak, ha az iskolából hazatérő gyermekét a buszon körbeállna hat fekete-afrikai fenyegető mozdulatokkal, hanghordozással." – Posán László, Fidesz

”Ilahtuisiko kukaan siitä, jos hänen koulusta palaavaa lastaan ympäröisi bussissa kuusi uhkaavalta kuulostavaa ja uhkaavasti elehtivää mustaa afrikkalaista?” (László Posán, Fidesz)


Pakolaiskriisin huumoripuolta

20 syyskuun, 2015

Pakolaiskriisin, sen esiin kaivaman rasismin, häikäilemättömän populismin ja yhteiskuntien kahtiajakautumisen väliin ihmiset kaipaavat jotakin hauskaa. Kriisin ja hysterian koettelemassa Unkarissa tahatonta huumoria on tarjonnut tositapahtuma, josta kertovaa uutista nyt sosiaalisessa mediassa naureskellen jaetaan. Näin kertoo Délmagyarország-lehden verkkosivusto:

Nagymágocsissa, Unkarin kaakkoiskulmassa sijaitsevalla alle kolmentuhannen asukkaan pikkukunnassa, oli muutamia közmunkáseja eli työttömiä, jotka Orbánin hallitus varsin nimellistä korvausta vastaan siivoaa työttömyystilastoista tekemään kaikenlaisia yleisiä töitä, raivaamassa vesakoita ojista. Kaksi oksia kantavaa naista huomasi, miten vähän matkan päässä joku outo mies kurkisti ojasta ja painui nopeasti takaisin. Hetken päästä sama mies vilahti tien yli ja katosi maissipeltoon. ”Mehän heti ajattelimme, että mies on migráns, maahanmuuttaja [pakolaisten nimittäminen ”migranteiksi” on selvästi levinnyt yleiseen käyttöön], siksi se piileskelee”, kertoo toinen naisista.

Naiset pyysivät ojanraivaajajoukossa olevaa miestä, jolla oli moottoripyörä, käymään katsomassa, ettei vain outo hiippari olisi vienyt heidän polkupyöriään, jotka oli jätetty vähän kauemmaksi. Mies pöräytti katsomaan ja huomasi, että maissipellossa puikki kaksi muutakin outoa miestä. Ojanraivaajat kertoivat tästä työnjohtajalle, joka puolestaan hälytti poliisin paikalle sekä komensi raivaajajoukon varmuudeksi palaamaan kylään.

Közmunkásit olivat siis pyöräilemässä takaisin kylää kohti, kun heitä vastaan tulivat paikalle kutsutut poliisit. Tarinan jatkoa selventää ehkä sekin, että közmunkáseista ainakin osa luultavasti oli paikallisia romaneja, joita työttömyys muutenkin kaikkein pahimmin koettelee – ja Unkarin romanit ovat toisinaan todella tummaihoisia ja eksoottisen näköisiä.

”Anton, tummanaamainen poika, ehti ensimmäisenä poliiseja vastaan. Se tuumattiin viedä saman tien. Poliisit käskivät jättämään pyörän tienviereen ja istumaan autoon. Varmaan luulivat, että se on niitä maahanmuuttajia. Zsolti Báder ehti sitten paikalle ja sanoi, että älkää viekö, se on meidän porukkaa. Antonista näkyi, ettei se saanut sanaakaan suustaan, säikähti niin pahasti. Myöhemmin sekin sitten vain nauroi koko jutulle.”

Myöhemmin kävi ilmi, että miehet, joita közmunkásit olivat säikähtäneet, olivat itse asiassa maanmittareita. Nämä puolestaan olivat luulleet közmunkáseja pakolaisiksi ja siksi menneet maissipeltoon piiloon. Itse asiassa Nagymágocsissa ei ole pakolaisia tai ”laittomia maahanmuuttajia” nähty, nekin paikkakunnalla levinneet huhut, joiden mukaan Nagymágocsiin olisi tuotu tilapäismajoitukseen parisataa pakolaista, olivat täysin perättömiä.

Tätä se teettää tietämättömyys. Tämän tarinan päälle on pakko katsella Mozartin Taikahuilusta se kohtaus, joka minusta joskus nuorempana ja hyväuskoisempana tuntui huonolta vitsiltä. Lintumies Papageno ja mustanpuhuva Monostatos kohtaavat yllättäen ja säikähtävät, kun kumpikin luulee toista itse piruksi. Manfred Hemm ja unohtumaton Heinz Zednik, olkaa hyvät: