Jatkoa edellisiin

elokuu 24, 2016

Ei voi mitään. Pakko vetää taas kukkahattu päähän ja ruveta kommentoimaan uusimpia Unkarin uutisia.

Ensinnäkin tuo edelliskertainen vihapuhemestari ja rumasanajournalisti Zsolt Bayerin palkitseminen ritariristillä. Kohina ei ole vielä asettunut, vaan aiempien kunniamerkinsaajien protesti jatkuu. 444.hu-portaalin ylläpitämän ansioritariristinpalautuslaskurin mukaan tähän mennessä 71 ristiä on palautettu joko kunniamerkinsaajien itsensä tai heidän surevien omaistensa toimesta. Erityisen vaikuttavasti sanansa asetti Sydneyn ja Ateenan paralympialaisista kultaa tuonut uimari Dóra Pásztory. Teksti on pitkä, käännän siitä vain muutamia valittuja otteita:

Mielipiteenilmauksilla on lukemattomia eri muotoja. […] Minä uskon kommunikaatioon, vuoropuheluun, väittelyyn, sivistyneeseen mielipiteenvaihtoon, siksi yritän yleensä vaikuttaa ympäristööni sanojen kautta.

Minulla on myös ääretön usko sananvapauteen ja ihmisoikeuksiin.

[…]

Urheilijana ja kaksinkertaisena paralympiavoittajana olen ottanut palkinnon vastaan sekä oikeisto- että vasemmistohallitukselta, kummassakin tapauksessa ylpeänä ja pää pystyssä, tuntien, että tässä koko maa antaa tunnustuksen urheilusuoritukselleni, ei vain kulloinkin vallassa oleva hallitus tai sen päämies. Minulle on ollut tärkeää, että nämä palkinnot ovat puolueen, maailmankatsomuksen, kulloistenkin vallanpitäjien yläpuolella.

[…]

Tahtoisin kiinnittää hallituksen ja päättäjien huomiota siihen vastuuseen, joka liittyy vihan legitimoimiseen. Kaikille vaikeampaa, pahempaa ja tuskallisempaa tulevaisuutta enteilee, jos maassa leviävät mielenkiihko, toisten leimaaminen ja syrjäyttäminen, ihmisoikeuksien polkeminen. Tämä vastuu on päättäjien harteilla, kun he päättävät kunniamerkin myöntämisestä, demagogisen vihakampanjan käynnistämisestä, perheensisäisestä väkivallasta, vähemmistöjen suojelemisesta. Se vastuu on jokaisessa jaa- tai ei-napin painalluksessa.

Heidän päätöksillään on viestiarvo, niin kuin nyt omallanikin.

Samaan aikaan on ilmennyt, että ritariristiä ei Bayerille ehdottanutkaan Neuvostoliiton pakkotyöleirien uhrien muiston vaalijoiden säätiö vaan sen johtokunnan varapuheenjohtaja yksityishenkilönä. Säätiön johtokunnan puheenjohtaja, historioitsija Tamás Stark ei tästä hankkeesta edes tiennyt eikä sitä kannata. Hänen mielestään Bayer ei ansaitse kunniamerkkiä, koska hänen kirjoituksensa ovat rasistisia ja myös koska hän kannattaa Putinin Venäjän järjestelmää, joka nimenomaan vähättelee ja peittelee stalinismin rikoksia. Bayerin Gulag-aiheisesta journalistintyöstä Stark ei ole kuullutkaan, vaikka tämä on nimenomaan hänen oma tutkimusaiheensa.

***

Myös vuoden 1956 muistojuhlien ja niihin amerikkalaiselta pop-hittimaakarilta tilatun ”hymnin” arvostelu jatkuu Unkarin mediassa. Tähän mennessä upeimman kiteytyksen on esittänyt verraton Imre Para-Kovács Amerikai Magyar Népszavan verkkosivuilla (suomennos täällä): kansannousun sankarien muiston ”kunnioittaminen” kehnolla purkkapoppibiisillä vertautuu siihen, että Viktor Orbán olisi tilannut Budan keskiaikaiseen Matias-kirkkoon muovisen ristiinnaulitunkuvan ja siinäkin Jeesuksella olisi toinen silmä kahdeksan senttiä toista alempana. Edelleenkään ei ole selvillä, mihin tätä mestariteosta tuotettaessa on kadonnut miljardeja forintteja (eli miljoonia euroja) veronmaksajien rahaa, jos kerran Desmond Child teki työnsä ilmaiseksi. (Juhlavuosikomitean verkkosivuilla julkaistussa avoimessa kirjeessä ilmoitetaan niille, jotka ovat pyytäneet tietoja julkisten varojen käytöstä tässä yhteydessä, että mitään tietoja ei vielä voida antaa, koska sopimusten solmiminen on kesken.)

Oppositioviestimien ilkeily sai lopulta juhlavuosikomitean hermostumaan. (Kannattaa muuten vilkaista, keitä kaikkia tähän komiteaan kuuluu. Sen pääsuojelijana on parlamentin puhemies László Kövér ja suojelijana Mária Wittner, vuoden 1956 taistelujen veteraani, joka järjestelmänvaihdoksen jälkeen nousi julkisuuteen ja parlamenttiin jonkinlaisena kansan syvien rivien kivikovan antikommunismin edustajana. Komitean puheenjohtaja on inhimillisten voimavarojen ministeri Zoltán Balog, mutta kaikkein näkyvimmässä roolissa on ollut sen ”kanssapuheenjohtaja” (!), Terror Háza -diktatuurimuseon johtaja ja hovihistorioitsija Mária Schmidt. Komitean jäseninä on ministeriöitä, Tiedeakatemiaa, Taideakatemiaa, Kansallismuseota ja Kansalliskirjastoa edustavia arvokkaita setiä, lisäksi on historioitsijatyöryhmä, johon sentään on päässyt kaksi naista.) Se antoi julkilausuman, jonka ilkeä 444.hu julkaisi kokonaisuudessaan:

Viime päivinä on monia ala-arvoisia hyökkäyksiä kohdistunut vuoden 1956 vallankumouksen ja vapaustaistelun 60. muistovuoden valmisteluihin. Ottaen huomioon, että nämä ohjatut ja synkronoidut hyökkäykset ovat saaneet palstatilaa vasemmisto- ja liberaali- sekä Jobbikia palvelevassa mediassa, vuoden 1956 muistokomitea kääntyy Unkarin kansalaisten puoleen lausuen seuraavaa:

Muistokomitea on murheellisena saanut todeta, että vielä neljännesvuosisata kommunistisen diktatuurin kukistumisen jälkeen yhä annetaan tilaa kommunisti- ja natsidiktatuurien solvauskampanjoita muistuttaville lehdistöhyökkäyksille, jotka eivät anna asianmukaista huomiota tunteiden yhteyttä ja identiteettiä rakentaville, itsenäisyyttämme ja vapauttamme symbolisoiville juhlallisuuksillemme.

Emme saa unohtaa, että kymmenen vuotta sitten nykyistä 60. muistovuotta vastaan hyökkäävät liberaalit eivät nähneet mitään moitittavaa suojatonta väkijoukkoa kohti ammuttaneen Gyurcsányn hallituksen toiminnassa.

Ne, jotka nyt valheiden ja homofobisten purkausten avulla hyökkäävät muistovuoden kimppuun, haluavat vain, että 20. vuosisadan suurin kommunisminvastainen taistelu ei muuttuisi tulevien sukupolvien ylpeyden kohteeksi. Älkäämme salliko sitä!

Huh.  Tästä tekstistä voidaan purkaa esiin kaksi perusargumenttia. Ensinnäkin: ite oot! Jos syytät hallitusta natsismin tai reaalisosialismin kitschiä muistuttavasta taidemausta, olet itse natsi tai kommari. Jos huomautat, että julkisesti sateenkaariperheiden oikeuksia puolustaneen taiteilijan palkkaaminen ei sovi yhteen virallisen Unkarin ”aito avioliitto” -henkisten linjausten kanssa, olet itse homovihaaja.

Toiseksi: Niin mutta Gyurcsány. On vuosien mittaan aina vain käsittämättömämpää, miten vuosien takaisten sosialistihallitusten pääministeri ja nykyään pienen sirpale-oppositiopuolueen johtaja (sosialistipuolue MSZP:stä lohjennut Demokratikus Koalíció sai vuoden 2014 vaaleissa 4 parlamenttiedustajaa) yhä edelleen kelpaa syntipukiksi, pelotteeksi ja yleismöröksi, puolusteluksi melkein mille hyvänsä, mikä Unkarissa on pielessä. Ferenc Gyurcsánysta itsestään voi olla monta mieltä, esimerkiksi siitä, missä määrin hänenkin hallituksensa oli korruption riivaama (ei ilmeisesti kuitenkaan siinä mitassa kuin nykyinen), tai missä määrin menestyvän liikemiehen oli ajanut poliittiselle uralle pelkkä vallan- ja rahanhimo enemmän kuin mikään ylevä sosiaalidemokraattinen aate. Joka tapauksessa hän lienee Unkarin nykyisessä, sisäisten riitojen rampauttamassa poliittisessa oppositiossa yhä edelleen ainoa hahmo, jonka katsotaan pystyvän tarjoamaan jonkinlaisen vertaisen vastuksen Viktor Orbánille.

Tuo ”väkijoukkoa kohti ammuttaminen” viittaa, taas kerran, syksyn 2006 tapahtumiin, joista Orbánin hallitus yrittää ottaa irti kaiken mahdollisen. Syyskuussa, Gyurcsányn kuuluisan ”Őszödin puheen” (”viimeiset puolitoista-kaksi vuotta olemme valehdelleet koko ajan”) vuodettua julkisuuteen, sekä lokakuussa vuoden 1956 tapahtumien 50-vuotismuistelun yhteydessä hallituksenvastaiset mielenosoitukset räjähtivät mellakoinniksi, joka nykyisten vallanpitäjien mielestä oli kansalaisten rauhanomaista mielenilmausta (jonka poliisi kenties tahallaan sekoitti samaan aikaan liikkeellä olleeseen rähinöitsijäjoukkoon), opposition mukaan taas maihinnousukenkäisten nahkatukkien riehuntaa, jota silloinen oppositiopuolue Fidesz kulisseissa provosoi. Mielenosoittajat heittelivät kiviä, polttivat autoja, ja useita poliisejakin loukkaantui sairaalakuntoon. Poliisi puolestaan ei ollut aivan tehtäviensä tasalla ja ampui väkijoukkoon kumiluoteja, jotka tuottivat useille vammoja. Ainakin yksi rauhallinen sivullinen sai kumiluodin silmäänsä, ja siitä pitäen Gyurcsányn hallitusta on aina tarpeen tullen nimitetty ”silmänpuhkiammuttajiksi”. Nyt kumiluodit ja silmät on unohdettu, ja Mária Schmidt ja kumppanit puhuvat jo suoraan ”väkijoukkoa kohti ampumisesta”. Kuinkahan kauan kestää, ennen kuin vuoden 2006 poliisin taitamattomasta kriisinhallinnasta saadaan jo ”verilöyly”?

***

Ja lopuksi vielä jutusta, joka on saanut jo jonkin verran kansainvälistä julkisuutta. Sen keskiössä on György (George) Schöpflin, tässäkin blogissa jo esillä ollut Fidesz-puolueen europarlamentaarikko ja yksi sen harvoista näkyvistä ”oikeista” älyköistä, valtiotieteilijä, entinen Lontoon yliopiston Jean Monnet -vierailuprofessori, Tallinnan yliopiston sekä Budapestin Corvinus-yliopiston kunniatohtori. (Schöpflinin tempauksesta ja taustoista erinomainen kirjoitus myös täällä.)

Juttu sai alkunsa kansainvälisiin uutisotsikoihin päässeestä tempauksesta, jonka ilmeisesti keksivät jotkut unkarilaiset vapaaehtoiset: pakolaisia torjumaan pystytettyyn raja-aitaan kiinnitettiin sokerijuurikkaista askarreltuja pääkallo-pelättimiä. Tähän hermostui Human Rights Watchin Andrew Stroehlein ja puuskahti Twitterissä, ettei pakolaiskriisiä tällä tavalla ratkaista. Jostain syystä Schöpflin katsoi velvollisuudekseen jatkaa keskustelua tuttuun setämäiseen ”osoitan oppineisuuttani” -tyyliinsä: ”Voisihan se toimia. Ihmisen kuvat ovat haram [islamin mukaan syntiä]. Mutta myönnetään, sianpää voisi torjua tehokkaammin.”

haram2

Tästä syntyi kunnon Twitter-kahakka, josta kertoo esimerkiksi The GuardianSchöpflin on selitellyt sanojaan pelkäksi akateemiseksi ajatuskokeeksi ja väittää, ettei ole tosissaan ehdottanut mitään sianpää-aktiota. Konservatiiviselle Mandiner-sivustolle antamassaan haastattelussa (jota selostaa Magyar Narancs) hän ihmettelee asiasta noussutta metakkaa ja vakuuttaa, ettei ole tarkoittanut nöyryyttää tai häpäistä ketään. On vain tosiasian toteamista kertoa, että sianpää on haram, ja on ”antropologisesti mielenkiintoista, että toiset kulttuurit reagoivat sikaan näin herkästi ja toiset eivät”.

(Hoh hoo jaa jaa. Sianliha-tabun alkuperää lienee käsitelty käyttäytymis-, historia- ja kulttuuritieteiden puolella varsin tarkkaan. On puhuttu trikiineistä ja – tämän muistan jonkun historiallisen indoeuropeistin artikkelista lukeneeni – todettu, että sika on Euroopan tärkeistä kotieläimistä ehkä selvimmin se, joka ei sovellu yhteen paimentolaiselämän kanssa, mikä voisi olla yksi syy siihen, miksi tyypilliset paimentolaiskulttuurit vieroksuvat sikaa. Ja onhan sika hirveä eläin, kuten Veijo Meren Manillaköydestä muistamme. Mutta ihan oikeasti, mitä tieteellisesti mielenkiintoista tässä nykyään on? Ja miten Schöpflin itse ajattelee tätä kysymystä tieteellisesti lähestyvänsä?)

Onhan tätä taikauskoa nähty suomalaisessakin somessa. ”Maahanmuuttokriitikot” näköjään tämän tästä kuvittelevat, että sianliha vaikuttaa muslimeihin samoin kuin valkosipuli viihdekulttuurin vampyyreihin. Joku rajatkiinni-täti kertoo tyytyväisenä levitelleensä marketin kylmälaarissa pekonipakkauksia halal-lihojen päälle, etteivät muslimiasiakkaat pystyisi niihin koskemaan, joku toinen poseeraa Suomi ensin -mielenosoituksessa sikanaamari päässä, joku suunnittelee ottavansa kaupungille suihkepullossa sian verta ja ajavansa sillä muslimit paniikissa pakoon. Mutta Unkarissa tälle naurettavalle taikauskolle näköjään annetaan oikein akateemiset ja näennäistieteelliset, setämäisen alentuvan maireat kasvot.

Mainokset

Mitä Unkarista kerrotaan, ja miksi ei?

heinäkuu 5, 2013

Unkari sitten vältti EU:n ”mustalle listalle” joutumisen, mutta sitä vastoin ns. Tavaresin paperi sai kevyesti EU-parlamentin enemmistön puolelleen – selvästikin myös konservatiivipuolueiden EPP, johon myös Unkarin valtapuolue Fidesz kuuluu, osaksi lipesi unkarilaisen veljespuolueensa takaa. Siis mistä on kysymys? Siitä, että paljolti portugalilaisen europarlamentaarikon Rui Tavaresin aikaansaaman mietinnön kautta EU ensi kertaa todella voimakkaasti puuttuu Unkarin demokratian tilaan ja vaatii useita yksilöityjä epäkohtia korjattavaksi. Perustuslakia on korjattava – tai paremminkin poistettava siitä sellaiset asiat, jotka kuuluvat tavallisilla laeilla säädeltäväksi, kuten esimerkiksi perhe- ja budjettikysymykset. Lainsäädäntöprosessien ja parlamentin on toimittava siten, että oppositiollakin on mahdollisuus saada äänensä kuuluviin ja todellista keskustelua voidaan käydä. Perustuslakituomioistuimen valta on palautettava. Oikeusistuimien puolueettomuus on taattava ja vaalien oikeudenmukaisuutta valvottava. Viestimien vapaus, vähemmistöjen ja eri uskontokuntien oikeudet on turvattava…

Englannintaitoiset löytävät Tavaresin raportin olennaisimpien kohtien tiivistelmän Éva S. Baloghin blogista; tiivistelmän on laatinut blogissa vieraileva Kim Lane Scheppele, jonka mukaan olennaisia ovat seuraavat neljä kohtaa:

  1. Ns. kakkosartikla-agenda: Euroopan komissio tulee käsittelemään Unkarin kanssa ainoastaan 2. artiklaan liittyviä asioita, kunnes Unkari on korjannut raportissa mainitut epäkohdat.
  2. Euroopan komissio, Euroopan Neuvosto ja Euroopan parlamentti nimeävät kolmikantakomitean, joka ryhtyy valvomaan Unkarin toimia. Näin Unkarin hallitus joutuu itse asiassa paljon tiukempaan syyniin kuin mitä ns. liiallisen alijäämän menettelyn aiheuttama valvonta olisi merkinnyt. (Unkari onnistui taannoin saamaan horjuvan taloutensa riittävään ”eurokuntoon”, joskin opposition mielestä kepulikonsteilla kuten pikapikaa säädetyillä äkkiveroilla sekä yksityisten eläkekassojen varojen ”suojelemisella” valtion haltuun, ja vältti täten EU:n talousvalvontaan joutumisen.) Budjettivalvonta olisi merkinnyt vain sen katsomista, mikä jää viivan alle, kolmikantakomitea puolestaan voi puuttua mihin hyvänsä Tavaresin paperissa mainittuun epäkohtaan.
  3. EU asettaa puolueettoman asiantuntijakomission valvomaan, täyttävätkö jäsenmaat edelleen ns. ”Kööpenhaminan kriteerit” eli EU:n jäsenmailleen asettamat vaatimukset. Näin päätösten taustalla oleva selvitystyö ei enää ole vain EU-poliitikkojen käsissä, joita Unkarin hallitus voi tietenkin aina syyttää vasemmisto-bolševistis-ääriliberaaleiksi Unkari-syöjiksi, ja kritiikki nousee mahdollisten puolueagendojen yläpuolelle.
  4. EU:n 7. artikla eli ns. ”ydinase” jää edelleen ainakin teoreettiseksi pelotteeksi: mikäli Unkarin hallitus ei korjaa Tavaresin raportissa lueteltuja epäkohtia, EU:lla on periaatteessa mahdollisuus soveltaa artiklaa 7 ja riistää Unkarilta äänioikeus.

Tavaresin paperista äänestettäessä Strasbourgissa oli paikalla myös pääministeri Orbán, joka tosin luultavasti suuntasi sanomansa enemmän kotijoukoilleen kuin Euroopan päättäjille:

Emme halua sellaista Eurooppaa, jossa menestyviä maita rangaistaan, jossa meidät pannaan holhouksen alle, jossa vapautta rajoitetaan, jossa isompi käyttää väärin voimaansa, jossa kaikkia ei mitata samalla mitalla ja jossa vain pienemmän pitää kunnioittaa isompaansa.

Varsinaista sisällöllistä kritiikkiä Tavaresin paperia kohtaan Orbán ja Fidesz-edustajat eivät yrittäneetkään esittää, vaan keskittyivät toistamaan kotimaan kulutukseen tarkoitettua sanomaansa: EU haluaa vain nöyryyttää Unkaria, tässä ”oikeudenkäynnissä”, joka muistuttaa Stalinin Neuvostoliiton näytösoikeudenkäyntejä, syyttäjä on samalla tuomarina, Tavaresin paperi ja ylipäätään Unkarin-vastaiset toimet ovat kansainvälisen vasemmiston juonia, joiden taustalla on näiden unkarilaisten maanpetturi-aateveljien myyräntyö sekä muiden maiden kateus Unkaria kohtaan, joka menestyy paremmin kuin rappeutuva ja velkakriisin rampauttama Länsi-Eurooppa. Hyökkäyspeli kävi näin ollen niin aggressiiviseksi, että vastustajalle avautui mahdollisuus nopeaan vastahyökkäykseen – sillä mitäpä muuta valtapuolue Fidesz on itse viime vuodet tehnyt kuin käyttänyt (alhaisen äänestysprosentin ja vaalilain kiemuroiden ansiosta saamaansa) kahden kolmasosan parlamenttienemmistöään omien etujensa varmistamiseen ennätysmäärällä uusia lakeja ja tarvittaessa vaikka perustuslain avulla?

egyutt_nem_akarunk

”Yhdessä 2014” -oppositioliikkeen edustajat levittävät Unkarin parlamentin puhemiehen eteen banderollin, jossa on hieman muokattu sitaatti pääministerin Strasbourgin-puheesta: ”Emme halua sellaista [Eurooppaa, korjaus:] Unkaria, jossa isompi käyttää väärin voimaansa ja enemmistö käyttää väärin valtaansa.” (Kuva Yhdessä 2014 -liikkeen Facebook-sivulta.)

Näitä uutisia lukiessani ja ihmetellessäni, miksi en näe Suomen viestimissä Tavaresin paperia koskevasta äänestyksestä sanaakaan, Facebook-uutisvirtaani osui virolaisen poliitikon, myös Euroopan neuvoston valvontakomission puheenjohtajana vaikuttavan Andres Herkelin blogikirjoitus ”Unkarin mustavalkoisesta suhdedraamasta”. Herkel ei erityisemmin tykkää Orbánin hallituksen toiminnasta eikä sen yrityksistä selittää kaikki ulkoa tuleva kritiikki vasemmiston häijyiksi juoniksi. Kuitenkin hänen mielestään Unkarin nuhteleminen tässä tilanteessa voi olla poliittisesti väärin, koska se kärjistää mustavalkoista vastakkainasettelua, ajaa Unkarin siilipuolustukseen, vahvistaa Eurooppa-vastaisuutta Unkarissa entisestään ja sitä paitsi tuntuu moraalisesti kohtuuttomalta, koskapa esimerkiksi Venäjän, Ukrainan tai Azerbaidžanin laillisuus- tai ihmisoikeustilanteessa on paljon pahempia ongelmia kuin Unkarin kanssa konsanaan.

Hm. Näin varmaan Euroopan neuvoston näkökulmasta – mutta jos nyt jätetään Venäjä, Ukraina ja Azerbaidžan sivuun, niin EU:ssa, josta nyt on kysymys, Unkari on nettosaaja. 444.hu-sivuston mukaan (sieltä löytyy myös linkki kivaan interaktiiviseen vempaimeen, jossa EU:n tulot ja menot maittain ja aloittain saadaan pylväsdiagrammeina näkyviin) Unkari on viime vuosina ollut EU-maista kolmanneksi tai neljänneksi eniten saamapuolella. Toisin sanoen Unkarin viime vuosien julkiset kehitys- ja rakennusprojektit (joista hyötyä korjaavat Orbánin lähipiiriin kuuluvat liikemies-oligarkit) ovat lahjaa siltä samalta EU:lta, jota Fidesz-puolue nyrkkiä heristellen haukkuu sortajaksi ja Stalinin Neuvostoliitoksi. Fidesz-Unkari siis puree sitä ruokkivaa kättä. Ihan siitä riippumatta, onko Unkarin ihmisoikeustilanne pahempi kuin Venäjän – eikö tässä voisi pysähtyä ihan vain maalaisjärjellä miettimään, mikä on oikein ja kohtuullista?

Unkarin hallituksen puolustajat vetoavat usein siihen, että länsimaissa Unkarin tapahtumista uutisoidaan yksipuolisesti ja puolueellisesti. Tässä on varmaan vähintäänkin siteeksi totta. Ulkomaiden viestimet keskittyvät näyttäviin, kansainvälisesti relevantteihin ja taatusti selkeisiin kysymyksiin kuten sananvapaus tai antisemitismin nousu. (Romanien syrjintä on vaikeampi juttu, koska sen suhteen ei monilla muillakaan Euroopan mailla ole puhtaita jauhoja pussissaan ja koska romaneilla ei ole taloudellisesti tai kulttuurisesti merkittäviä lobbariryhmiä tukenaan.) Näistä kaikkien on helppoa olla yhtä mieltä: viestinnän kuuluu olla vapaata, juutalaisviha ja natsiaatteiden uudelleen elvyttäminen on väärin. Ja näiden suhteen Unkarin hallituksen on myös suhteellisen helppoa puolustautua: Unkarissa ei toisinajattelijoita panna vankilaan, muutaman oppositiolehden lisäksi varsinkin Internet on täynnä vapaasti ja todella ronskisti hallitusta kritisoivia foorumeita ja blogeja. (Eri asia sitten, että valtion valvomat ns. julkisen palvelun viestimet pursuvat Fidesz-puolueen linjan mukaista hallituksen saavutuksia kehuvaa ja hymistelevää propagandaa, ja kriittiset toimittajat ja tiedotusammattilaiset on nostettu hyllylle tai pantu pihalle.) Antisemitismiä (kuten väkivaltaista rasismia yleensäkin) taas harrastaa oppositiossa oleva Jobbik-puolue, valtapuolue Fidesz sanoutuu siitä virallisesti irti. (Eri asia sitten, mitä rivien välissä annetaan ymmärtää tai mitä puoluetta lähellä olevien epävirallisten äänitorvien sallitaan sanoa.)

Mielenkiintoisempaa olisi nähdä asiantuntevaa ja maallikollekin avautuvaa analyysia Unkarin talouden tilasta. Hallituksen ja sitä puolustavien tahojen mielestä Unkari on todellinen menestystarina. Ulkomaille kerrotaan, että talouden alijäämää on kyetty supistamaan ennätysvauhdilla. (Kuten jo edellä mainitsin, tämä on saavutettu säätämällä kasapäin uusia veroja ja säästöpaketteja, joita ei virallisesti nimitetä säästöpaketeiksi, sekä nappaamalla yksityiset eläkekassat valtion haltuun.) Kotimaan kannattajajoukoille viesti esitetään lyhyesti ns. absoluuttisen komparatiivin avulla: Magyarország jobban teljesít”Unkari suorittaa paremmin”. Erityisenä vaalikarjanhoukuttimena tässä toimii ns. rezsicsökkentés, elinkustannusten alentaminen etenkin siten, että energiafirmat määrätään laskemaan sähkön ja kaasun hintoja. (Tähän yhdistetään suuryritysten vastainen vihapropaganda: pahat kansainväliset firmat ja ilkeät – koukkunokkaiset… – pankkiirit haluavat nylkeä kansaa, mutta isänmaallinen Fidesz estää tämän…) Ja toistaiseksi ilmeisesti uskollisimmat kannattajajoukot, naiivit eläkeläiset, ostavat tämän viestin. Siitä huolimatta, että oppositiolähteiden mukaan kuluttajien todelliset elinkustannukset ovat kolmen viime vuoden aikana, energialaskun pienenemisestä huolimatta, nousseet 16% ja forintin ostovoima heikentynyt. Puhumattakaan siitä, että komentotaloushenkinen hintojen laskeminen väistämättä johtaa ennemmin tai myöhemmin laadun laskuun ja muihin ongelmiin. Voisi sanoa, että Orbán yrittää harjoittaa jonkinlaista chavistista talouspolitiikkaa – mutta Unkarilla, toisin kuin Venezuelalla, ei ole öljytuloja, joilla naiivi vaalikarja ruokittaisiin.

It’s the economy, stupid. Jos talousargumentit eivät mene perille, tuon väitteen loppuosa astuu voimaan. Mikä tyhmistää – tai, no, sokaisee – suuren osan Unkarin kansasta? Ja tässä tullaan siihen, mikä mielestäni on Unkaria koskevan tiedotuksen ja kansainvälisen keskustelun ydinongelma, ja mihin Strasbourgissa Tavaresin paperista käydyssä keskustelussa kohdistui yksi tiukimmista kommenteista – sen esitti Viktor Orbánille Gabriele Zimmer, Euroopan yhtyneen vasemmiston ja Pohjolan vihreän vasemmiston ryhmän edustaja: ”Te julistitte heti kärkeen, että joka kannattaa tätä mietintöä, on Unkaria vastaan […] Te ette halua todellista keskustelua. Miksi te sitten oikein tulitte tänne? Siksikö, että kotona Unkarissa voisitte näyttää, että ‘tulen tänne ja puolustan teitä’?”

Mielestäni Zimmer osui asian ytimeen. Orbán ja Fidesz-puolue eivät yritäkään puhua samaa kieltä Euroopan kanssa vaan keskittävät propagandansa ja argumentaationsa kotimaan yleisöön, ja nimenomaan sen naiiveimpiin segmentteihin. Kyseessä ovat ihmiset, jotka vilpittömästi uskovat Unkarin erityisasemaan ja jonkinlaiseen suorastaan messiaaniseen tehtävään maailman kansakuntien joukossa. Nämä ihmiset ovat valmiita uskomaan, että koko ympäröivä maailma kadehtii, vainoaa ja vihaa Unkarin kansaa sen erityisen erinomaisuuden takia, että mikään muu Euroopan kansa ei ole kärsinyt yhtä paljon kuin unkarilaiset, ja että oli kyseessä mikä EU-etuisuus hyvänsä, ”Eurooppa on sen meille velkaa, koska me pysäytimme turkkilaiset”. (Olen aina kuvitellut, että turkkilaiset valloittivat heikentyneen ja perimysriitojen repimän Unkarin suhteellisen helposti ja että heidät pysäytti vasta Wienin porteille Puolan Juhana Sobieski joukkoineen. Mutta, no…) Tai ”koska me hajotimme rautaesiripun”.

Naiivilla nationalismilla, kansallisella vainoharhaisuudella ja syntipukkijahdilla, isänmaallisella itsesäälillä ja romanttista loistokasta menneisyyttä haikailevalla historiaruikutuksella on Unkarissa vähintään 1500-luvulle ulottuvat perinteet. Sitä vastoin korruption ja vallan väärinkäytön kritiikkiä, todellista avointa kansalaiskeskustelua unkarilaiset eivät ole juuri päässeet näkemään, eivät Horthyn eivätkä sosialismin aikana. Tähän rakoon Orbánin hallitus iskee kirveensä, tämän kansalaistyhmyyteen nojautuvan propagandataidon avulla se saa taakseen ellei todellista enemmistöä niin ainakin riittävän suuren ja riittävän hyvin järjestäytyneen vähemmistön. (Kun vastustajat ovat hajallaan ja riitaisia, kolmasosan kannatus riittää kahden kolmasosan parlamenttienemmistöön, kuten viime vaaleissa nähtiin.) Ja koska unkarilaiselle nationalistille Unkarin ulkopuolella ei ole elämää eikä Euroopalla oikeasti ole väliä, kaikki, mitä Strasbourgissa tai Brysselissä sanotaan, on todellisuudessa suunnattu kotimaiseen kulutukseen. Tärkeintä on, että Fidesz-puolue ja Orbánin valtaklikki säilyttävät asemansa Unkarin sisällä, muusta viis.

Euroopan neuvoston valvontaprosessikeskustelussa, ylempänä linkatun Andres Herkelin kirjoituksen mukaan, Fidesz-puolueen kannattajat vajosivat argumenteissaan perin hullunkuriselle tasolle. Jopa kansainvälisesti tunnettu politiikantutkija György Schöpflin väitti, että Eurooppa haluaa vain käyttää Unkaria syntipukkina oman epäonnistumisensa peittelemiseksi ja korosti jälleen kerran, että unkarilaiset tuntevat itsensä syrjityiksi ja hylätyiksi, koska historia on kohdellut heitä epäoikeudenmukaisesti. Lisäksi Schöpflin muistutti, että unkarilaisten rasitteena on kieli, jota ulkopuoliset eivät ymmärrä. Kuten Herkel huomauttaa, kumma kyllä virolaiset tai suomalaiset eivät koskaan ole tulleet eurooppalaisille foorumeille valittamaan, että heidät aina ymmärretään väärin heidän oudon kielensä takia. Jossakin mielessä Schöpflin on kuitenkin oikeassa. Unkarin hallituksen ja Viktor Orbánin merkillistä kukkoilua on mahdotonta ymmärtää, ellei tunne maan sisäpoliittisen keskustelun tasoa ja sitä kulttuurihistoriallista perinnettä, josta tämä keskustelu nousee. Muun muassa tästä syystä kirjoitan tätä blogia.


Ja taas kansa vastaa?

heinäkuu 16, 2012

Demokraattisissa maissa kansa lausuu mielipiteensä vaaliuurnilla, äänestäen mieleisensä tyypit parlamenttiin lakeja säätämään tai sieltä pois, ja tärkeissä ja kiireellisissä kysymyksissä voidaan järjestää erillisiä kansanäänestyksiä, joiden ehdoista ja merkityksestä on erikseen säädetty laissa. Unkarin hallitus puolestaan on kehittänyt uuden suoran demokratian muodon. Nemzeti konzultáció, kansallinen konsultaatio, on nimeltään runsas kuukausi sitten joka kotiin postitettu kyselykaavake, jossa kansalle annetaan mahdollisuus ilmaista mielipiteensä erinäisistä asioista. Kyselykaavakkeeseen voi tutustua sen omalla kotisivulla – www.nemzetikonzultacio.hu – jolla esittäytyy myös hankkeen takana oleva säätiö johtokuntineen: nimekkäitä henkilöitä, poliitikkoja, tutkijoita, kirjailijoita ja toimittajia.

(Huomatkaapa jälleen sanan nemzeti, ’kansallinen’, käyttö. Unkarissa ei, Kansallisen yhteistoiminnan järjestelmässä (Nemzeti Együttműködés Rendszere) kun eletään, ole vain kansallislaulua, kansallisvärejä, kansallisteatteria ja kansallispankkia kuten muissakin maissa, vaan selvästikin sana ”kansallinen” kätkee sisällensä huikean pakottavan dramaattisen latauksen, jota hyödynnetään monilla uusilla tavoilla niin nykyisen hallituksen toimesta kuin yksityisellä sektorilla. Äskettäin tuttava postasi Facebookiin kuvan marketin hyllystä, jonka hintalapussa komeili ”kansallinen tepertős pogácsa” hintaan ysiysi – kyseessä on siis suolainen leivonnainen, jonka äärimmäisen kansallista olemusta on turha yrittääkään selittää unkarilaista ruokakulttuuria tuntemattomalle. Ehkä tätä voisi verrata siihen, että HK:n sinisessä lukisi ”Kansallislenkki”… Budapestissa puolestaan vaikuttaa Nemzeti taxi -niminen taksiyritys, joka tuttavantuttavien kertoman mukaan tarkistaa matkustajien taustat, ja slovakkien on turha pyrkiä kyytiin.)

Siis hetkinen. Perinteisen poliittisen vaikuttamisen kanavat ovat ilmeisesti tukossa. Konsultaation kotisivuilla (artikkelissa ”Edustuksellisen demokratian tuolla puolen”) politiikantutkija György Schöpflin, jota olen tainnut tässä blogissa ennenkin nimittää yhdeksi harvoista Viktor Orbánia tukevista oikeasti kansainvälisesti tunnetuista älyköistä, puhuu ”mutapainista”, johon Unkarin poliittinen elämä on juuttunut, niin että viiteentoista vuoteen ei oikeastaan ole tapahtunut mitään. Ja samaanhan viittaavat myös mielipidetutkimusten tulokset: yhä useampi äänestäjä ei osaa sanoa, mitä puoluetta äänestäisi jos äänestäisi ollenkaan. Kansa on pettynyt ja turhautunut poliitikkoihin ja vallanpitäjiin, jotka pelaavat omia sisäpiiripelejään ja täyttävät taskujaan ilmeisesti etääntyen yhä kauemmaksi tavallisen kansan todellisuudesta. Monet unkarilaiset tuntuvat ajattelevan, että kaikki puolueet kentän laidasta laitaan ovat täynnä roistoja ja huijareita. Ja ne, jotka eivät näin ajattele, näköjään elävät keskenään kilpailevissa todellisuuksissa, joissa meidän puolueemme kyllä yrittäisi uhrautuvasti raataa koko kansakunnan eteen mutta nämä jalot pyrkimykset jatkuvasti kariutuvat vastapuolueen pahisten häijyihin juoniin.

Mitä siis tehdään tässä tilanteessa? Perustetaan uusia puolueita entisten ryvettyneiden tilalle? Panostetaan entisten puolueiden viestinnän ja julkisuuskuvan kehittämiseen, jotta kansa taas alkaisi uskoa siihen, että sen erilaiset mielipiteet voivat päästä julki puoluepolitiikan kautta? Yritetään kehittää poliittista keskustelukulttuuria, esimerkiksi kansallisen hätätilan vaatiman konsensuksen suuntaan – tai päinvastoin yritetään erottautua muista puolueista nimenomaan älykkään poliittisen vaikuttamisen keinoin? Tehdään ainakin jokunen näyttävä korruptionvastainen tempaus, että kansan usko poliitikkojen ja hallinnon rehellisyyteen edes vähän palaisi?

Jostain syystä nykyinen hallitus ei ole tehnyt mitään näistä, ja ilkeän sivustakatsojan on vaikea olla ajattelematta, että selitys on yksinkertainen: Fidesz-hallituksen tärkeimpänä päämääränä on varmistaa oma valtansa, joten mikään vaihtoehto, jossa kansan mielipiteet voisivat kanavoitua poliittiseen päätöksentekoon, ei käy päinsä. Siispä järjestetään tällainen kiva kysely, jossa kansa saa sanoa mielipiteensä, ilman että mahdolliset vastaukset sitoisivat hallituksen käsiä yhtään mihinkään. Kyselyn painatukseen tosin palaa miljardi forinttia, ja oppositio hermostuu muun muassa tietosuojakysymyksistä – ainakin entisen tietosuojavaltuutetun tulkinnan mukaan unkarilaisten nimi- ja osoitetiedot olisi saanut luovuttaa vain tiedotustarkoituksiin, ei mielipidekyselyä varten.

Kysely ei ilmeisesti ole ollut mikään suurmenestys. Tähän mennessä lomakkeita on palautettu yli kolmesataatuhatta (muistetaan siis, että Unkarissa asukkaita on vauvasta vaariin kymmenisen miljoonaa), eli viitisen prosenttia kansasta on vaivautunut vastaamaan. Lopuista lomakkeista suurin osa lienee lentänyt suoraan kotien roskiksiin tai kriittisten tahojen järjestämiin paperinkeräystempauksiin, huolimatta hallituksen mainos- ja ilmoituskampanjasta ja itsensä pääministerin tuoreesta videoviestistä kansalle. Véleményvezér-blogin mukaan selitys on yksinkertainen: kyselyä ei voi ottaa vakavasti. Kysymykset eivät koske todella tärkeitä asioita, joissa hallitus on tehnyt kiisteltyjä ja rankkoja uudistuksia (esimerkiksi: perustuslakituomioistuimen valtuuksien rajoittaminen, yksityisten eläkekassojen nappaaminen valtion haltuun), ne on ärsyttävän ohjailevasti muotoiltu, ja koska Orbánin hallitus on ennenkin osoittanut pystyvänsä kääntämään kelkkansa salamannopeasti milloin vain, on mahdotonta uskoa, että tällaisen kyselyn tuloksilla olisi mitään pysyvämpää vaikutusta.

Mitä tässä kyselyssä siis kysytään? Lomakkeessa on viisi kysymyssarjaa – ”Mitä maa on tehnyt puolestamme?”, ”Mihin olemme pettyneet?”, ”Mitä pelkäämme?”, ”Mihin mekin haluaisimme sanoa mielipiteemme?” ja ”Mitä pitäisi muuttaa?” – joista kussakin esitettävistä eri vaihtoehdoista voi ruksata korkeintaan kolme. Kuudentena kysymysblokkina tarjotaan kolmea yhteiskuntaskenaariota, joista kansalaisia pyydetään valitsemaan suosikkinsa. Siis, tadaa: ”Minkä pitäisi olla yhteinen päämäärämme? Mitä näistä vaihtoehdoista pidätte tulevan hallituksen tärkeimpänä tehtävänä?” Ja vaihtoehdot ovat…

Modernisaation vauhdittaminen: luotolla toimiva yhteiskunta, valtion tukien peruuttaminen, markkinapohjaiseksi muutettu koulutusjärjestelmä, liiketoimintaan perustuva terveydenhuolto, omatoiminen vanhuus.

Avoin yhteiskunta: sukupuolineutraali avioliitto ja adoptio-oikeus, mietojen huumeiden laillistaminen, monikansallisten yhtiöiden tukeminen, täydellinen yksityistäminen, pidäkkeetön markkinatalous.

Kuten tiedämme, homoliittojen kannattajat ovat samalla myös sekä hasiksen laillistamisen että ylikansallisten jättiyritysten ja äärimmäisen markkinatalousliberalismin puolustajia. Ei kuulosta kivalta, eihän, eihän? Joten kolmantena vaihtoehtona tulee…

Turvallisen elämän luominen: Työpaikkojen suojelu, laajat verohelpotukset, perheystävälliset työajat naisille, kodinperustamistuen kasvattaminen, unkarilaisten yritysten ja viljelijöiden tukeminen, yksityistämisen pysäyttäminen.

Huh huh. Tätä alkaa olla vaikea kommentoida asiallisesti, joten siirryn tähän mennessä hupaisimpaan löytämääni reaktioon. Netissä leviää ilmeisesti tuntemattoman tekijän liikkeelle panema Nemzeti inzultáció (‘Kansallinen loukkaus’), josta seuraavassa valittuja otteita:

1. Oletteko iloinen, kun Fidesz-puolueen kampanjalupauksen ”miljoonasta uudesta työpaikasta” tulikin ”yhteensä miljoona työpaikkaa”?

2. Oletteko iloinen siitä, että lupasimme ”kertakaikkista, radikaalia ja välitöntä veronvähennystä” mutta tähän mennessä olemme vain nostaneet veroja ja joka viikko säätäneet uusia?

3. Kannatatteko sitä, että Orbánin hallituksen talouspoliittisten kömmähdysten takia lakkautettu pankkivero tulee jatkossa teidän maksettavaksenne?

[…]

9. Oletteko iloinen siitä, että vaikka rahaa ei riitä lasten ruokaan, vanhusten hoitoon tai terveydenhuoltoon, hallitus polttaa miljardeja itsekehuun ja saavutustensa mainostamiseen?

10. Kannatatteko sitä, että TEK [= terrorinvastaiset erikoisjoukot, joita johtaa pääministeri Orbánin entinen henkivartija], Viktor Orbánin oma henkivartiosto, saa miljardien lisärahoituksen samalla kun yleinen turvallisuus heikkenee ja poliisien palkat jäävät maksamatta?

[…]

12. Oletteko samaa mieltä sen Fidesz-puolueen edustajan kanssa, jonka mielestä ”47 000 forintilla kuussa [= 163 € päivän kurssin mukaan] kyllä tulee toimeen”?

[…]

15. Kannatatteko sitä, että Fidesz-puolueen kansanedustajat edelleenkin järjestävät sukulaisilleen hyvin palkattuja valtion virkoja samalla kun 600 000 ihmistä on työttömänä?

16. Kannatatteko Közgép-yhtiön [= Fidesz-puolueen vanhan rahoittajan ja kummisedän omistama kone- ja rakennusfirma, joka merkillisellä tavalla voittaa kaikki julkisten töiden tarjouskilpailut] ja sen kautta Lajos Simicskan, Zsolt Nyergesin, Lőrinc Mészárosin, Győző Orbánin ja muiden Fidesz-oligarkkien rikastumista?

Vastauksenne kaikkeen tähän – aivan oikein: KYLLÄ!
Teidän tehtäväksenne jää ainoastaan allekirjoittaa lomake ja palauttaa se NOPEASTI.
(Kuuluiko? NOPEASTI!)

 

Suomessa aina vaalien alla kaivetaan esiin ilmaus ”gallupdemokratia”. Jotenkin tuntuu, että Suomessa sen kaikkia mahdollisuuksia ei vielä ole tajuttu.


Määrittelykysymyksiä

helmikuu 17, 2012

Edellisen postaukseni jälkeen jouduin niin uuvuttavaan keskusteluun, että minun ei pitänyt plokailla pieneen aikaan. Mutta Unkarin tapahtumat eivät jätä rauhaan.

Euroopan parlamentti äänesti juuri läpi kannanoton, jossa se ilmaisee huolensa Unkarin demokratian ja kansalaisoikeuksien tilasta. Näin siitä huolimatta, että Unkaria käytännössä yksinvaltaisesti hallitsevan Fidesz-puolueen EPP-ryhmällä on europarlamentissa suurin edustus: toisin sanoen osa ulkomaisista ”aatetovereista” lipesi Fideksen takaa. Reaktiot Unkarissa (oivallinen unkarinkielinen tiivistelmä Galamus-sivustolla) ovat olleet odotetunlaiset: Fidesz vertaa tapahtunutta poliittisiin näytösoikeudenkäynteihin, syyttää kannanoton allekirjoittanutta kahta unkarilaista sosialistimeppiä petturuudesta ja pelottelee, että Unkaria uhkaa äänioikeuden ja EU-tukien menetys. Sosialistit puolestaan vakuuttavat tuon kuuluisan 7. pykälän tarkoittavan ainoastaan, että Unkarilla on vaarana korkeintaan joutua EU:n erityisvalvontaan, ja korostavat, että EU:n mitkään toimet eivät tässä vahingoita Unkaria eivätkä ketään unkarilaista. Kiistan ytimessä on jälleen kerran se, ketä ja mitä tarkoitetaan ”Unkarilla”. Onko kritiikin kohteena maa ja kansa (Fideksen pienen tukipuolueen, kristillisdemokraattisen KDNP:n varajohtajan Bence Rétvárin mukaan europarlamentin vasemmisto- ja liberaaliryhmät ovat ”ennennäkemättömällä tavalla hyökänneet yhden jäsenmaan kimppuun”) vai Viktor Orbánin hallinto?

Samaan aikaan on vielä räväkämpi kiista käynnissä jo edellisen juttuni kommenttiketjussa esiintyneen pahamaineisen räyhäpopulistin, Fidesz-puolueen yhden perustajajäsenen ja Orbánin lähipiiriin kuuluvan Zsolt Bayerin ympärillä. Toimittaja Bayerilla ei nyky-Fideszissä ole varsinaista virallista asemaa, mutta hänen arvellaan toimivan puolueen yhdyssiteenä niiden ns. syvien rivien suuntaan, jotka mielellään kuulevat sentasoista vihapuhetta, jota hallituspuolueen virallisilla edustajilla ei ole varaa suustaan päästellä.

Tällä kertaa Bayerin käämit käräytti itävaltalainen EU-kansanedustaja, vihreä Ulrike Lunacek, puuttumalla 21.1. hallituksen tueksi järjestettyyn mielenosoitukseen eli ns. rauhanmarssiin, jolla hänen mukaansa oli näkynyt kiihkeän EU-vastaisia ja antisemitistisiä iskulauseita. Bayer, joka kuului rauhanmarssin järjestäjiin, ampui tv:n ajankohtaisohjelmassa täyslaidallisen sitä ihtiään: ”Sieltä tulee tuommoinen aivoton kapinen valehteleva idiootti, Ulrike Lunacek, ja tämä oli vielä kohteliaasti ilmaistu (…) koko juttu on yhtä haisevaa (tai oikeastaan ”mätää” tai ”lahoa”, rohadt) saastaista valhetta, haisevan saastan suusta.” Ei siis ollut mitään antisemitistisiä iskulauseita, piste. Samaan syssyyn Bayer haukkui myös Unkarin hallituksen kakkosmiestä Tibor Navracsicsia ryöpyttäneen EU-komissaari Neelie Kroesin ”onnettomaksi idiootiksi”.

Ulrike Lunacek, jota tällä välin on unkarilaisilla äärikansallismielisillä verkkosivustoilla ryöpytetty edelleen (nainen, julkilesbo ja varmaan juutalainenkin…), sai – mm. mainion Pusztaranger-blogistin suosiollisella avustuksella – tiedon ja käännöksen tästä poliittisesta laatukommentaarista ja lähetti tv-kanavalle valituskirjeen; nyttemmin asiaa on käsitelty EU-parlamenttia myöten. Tuoreen Pusztarangerin blogin mukaan keskusteluun on liittynyt myös György Schöpflin, Fidesz-meppi, politiikantutkija ja yksi todella harvoja Unkarin nykyistä hallintoa puolustavia oikeita kansainvälisesti tunnettuja älykköjä. Setämäisen kohteliaassa englanninkielisessä viestissään Lunacekille Schöpflin kirjoittaa, että Bayerin kommentit olivat toki ”asiattomia ja epäkohteliaita” (impertinent and discourteous), mutta tämäntyylisen debatin kanssa julkisuuden henkilön on opittava elämään. Se, miten kohtuuttomana tätä verbaalista hyökkäystä pidetään, on ”subjektiivinen määrittelykysymys”. Sitä paitsi Schöpflin kokee ihan yhtä loukkaavana Unkarin viimeaikaisen joutumisen ulkopuolisten jatkuvaksi silmätikuksi: miksi juuri Unkaria riepotetaan koko ajan?

Schöpflinin mielestä on siis keskityttävä olennaiseen eli siihen asiakysymykseen, oliko mielenosoituksessa antisemitistisiä iskulauseita vai ei. Nythän mielenosoituksen järjestäjät olivat nimenomaisesti pyytäneet osallistujia muotoilemaan sanomansa positiivisesti, välttämään vihapuhetta ja kansanryhmien vastaista kiihotusta. Niinpä ”EU-USA GO HOME” -julisteen iso daavidintähti oli aluksi teipattu peittoon, mutta myöhemmissä kuvissa peittona ollut lappu on lähtenyt lentoon. Samaisessa Pusztarangerin blogissa on lisääkin kuvamateriaalia samaisen mielenosoituksen julisteistosta: kansallisvärinen ja ns. Árpád-raitoihin (punavalkoinen raitalippu on leimautunut äärioikeiston tunnukseksi) sonnustautunut hahmo heittää roskakoriin EU:n lipun, punatähden ja daavidintähden, ja tähtilippu-lampaantaljaan verhoutuneella EU-sudella on ortodoksijuutalaisen miehen ohimokiharat.

Kaiken lisäksi Pusztaranger siteeraa antisemitismin tutkijaa Magdalena Marsovszkya, jonka mielestä Unkarin nykyinen antisemitismi ei niinkään merkitse vihaa tiettyä todellista kansanryhmää, oikeita eläviä juutalaisia ihmisiä kohtaan, vaan suuntautuu symbolista ”juutalaisuutta”, ”muukalaisuutta” vastaan. Toisin sanoen: Vihollinen, ”juutalainen”, tarkoittaa oikeastaan  vasemmisto-liberaali-älykkö-kosmopoliittista ajattelutapaa (Suomessa varmaan puhuttaisiin myös ”postmodernista tekotaiteesta”), jonka ylläpitäjiin voidaan lukea myös EU instituutiona; nämä viholliset eivät ymmärrä eivätkä arvosta äärikansallismielisyyden tunteellista mytologiaa (”sankarten veren kostuttama isänmaan kamara”, ”silvottu, kärsivä isänmaa”…).

Vainoharhan asteesta sitten riippuu, missä määrin EU:n oikeasti uskotaan kulkevan Tel Avivin tai kansainvälisen Siionin viisaiden salaliiton talutusnuorassa ja pyrkivän ihan oikeasti orjuuttamaan ja tuhoamaan Unkarin kansan. Määrittelykysymys siis tämäkin: jos esim. antisemitismi määritellään oikeiden elävien juutalaisten konkreettiseksi sortamiseksi, ei Fidesztä tietenkään voi helposti syyttää rasismin tai antisemitismin tukemisesta, kun sen edustajina europarlamentissa ovat myös juutalainen Ágnes Hankiss ja romani Lívia Járóka.

Mitä opimme tästä? Politiikka nykyään taitaa entistä enemmän olla ”määrittelykysymysten” suossa rämpimistä. Käsittämätön määrä aikuisten ihmisten työaikaa uppoaa tekstivivahteiden viilaukseen ja sanojen merkitysten ja tyylisävyjen pohtimiseen, ennen kuin päästään itse asiaan eli esimerkiksi siihen, miten Unkarin katastrofin partaalla horjuva talous voidaan pelastaa ja tavallisten ihmisten yhä ankeammaksi käyvään arkeen tuoda jotain toivonkipinää. (Viime päivinä Unkarissa on esimerkiksi nähty ”nälkämarssi” (éhségmenet) eli mielenilmaus yhä epätoivoisemmassa tilassa elävien köyhimpien puolesta, ja päivitelty Fidesz-puolueen kansanedustajan Marcell Zsigan naiivia arvelua, että ”kyllähän sitä 47 000 forintilla [= n. 160 euroa] kuussa voi elää”.)

Maailma on siis sana, ja kieltä. Amatöörit harrastavat innosta puhkuen kriittistä tekstianalyysia ja stilistiikkaa. Vihapuhe kasvaa uusia rönsyjä nopeammin, kuin entisiä ehditään leikkaamaan. Ja myös kielten erot ja vieraiden kielten taito pääsevät polttopisteeseen yhä useammin. Bayerin möläytystä seuranneista kommenteista löytyy useita kansanlingvistiikalle (maallikkojen kieltä koskevien käsitysten tutkimukselle) tuttuja uskomuksia: ”meidän kielellämme (tässä tapauksessa unkariksi) voi kiroilla mehevämmin ja väkevämmin kuin millään muulla”, ”näillä ilmauksilla ei kerta kaikkiaan ole vastinetta eikä niitä voi kääntää”… Ei ainakaan meiltä kielen ja kommunikaation tutkijoilta luulisi töiden loppuvan kesken.

***

PS. Edellisen blogini kommentit muistuttivat myös siitä, että Sentroopassa melkein asiasta kuin asiasta keskusteltaessa päädytään ennen pitkää juutalaiskysymykseen, josta tuntuu olevan mahdottoman vaikea keskustella rauhallisesti. Palaan kenties asiaan myöhemmin, mutta sitä ennen täsmennys, jota minulta kiukkuisella unkarinkielisellä viestillä vaadittiin. Anonyymin kommentaattorini suosittelema teksti juutalaiskysymyksestä Unkarissa ei tietenkään ole pahamaineisen kuruc.info-sivuston eli Unkarin nykyisten äärikahjojen sepite vaan paljon vanhempaa perua ja aikoinaan ilmeisesti ihan asialliseksi tarkoitettu tutkielma. Mutta kun ensiksi löysin sen nimenomaan kuruc.info-sivustolta, missä sitä kehuttiin edelleenkin merkittäväksi dokumentiksi, päätin aivan oman, onneksi matalan, verenpaineeni tähden lopettaa tämän johtolangan seuraamisen tähän paikkaan.

Jatkossa pyydän kommentoimaan lyhyesti, asiallisesti ja suomeksi. Unkarinkieliset vihaviestit lentävät roskiin edellisten seuraksi.