Tutkien ja todistaen

kesäkuu 17, 2017

Näinä päivinä on Unkarin medioissa nähty merkillisiä käänteitä kahdessa kohutussa oikeusjutussa.

Ensinnäkin ns. lipeälääkärin tapaus. Tohtori Krisztián B., tuolloin Budan Laupiaiden veljeskunnan sairaalan johtava ylilääkäri, oli vuonna 2012 aloittanut ns. läheisen ihmissuhteen Erika Rennerin kanssa. Erika ja Krisztián olivat vakiintuneita nelikymppisiä ihmisiä, Erika eronnut kahden teini-ikäisen lapsen äiti, Krisztián taas naimisissa ja viiden lapsen isä. Suhteen alussa oli tietenkin puhetta avioerosta, mutta ajan mittaan, kertoo edesmenneen Népszabadságin yksityiskohtainen artikkeli, Krisztián alkoi puhua avioliiton sakramentista ja eron mahdottomuudesta, tapaamiset harvenivat, ja lopulta Erika katkaisi suhteen. Miehen oli vaikea hyväksyä tätä, hän liikuskeli Erikan asunnon lähettyvillä ja lähetteli viestejä, piittaamatta siitäkään, että Erika oli alkanut seurustella toisen miehen kanssa.

Maaliskuussa 2013 sitten Erika Rennerin ovikelloa soitti kasvonsa mustalla naamiolla peittänyt mies, joka tunkeutui väkisin sisään ja outoa, ”päätteetöntä” kieltä puhuen (”ei katso minun kasvo! jos huutaa, minä leikkaan kurkku!”) sitoi Erikan kädet ja jalat ja pisti hänen reiteensä tainnuttavan ruiskeen. Hyökkääjä riisui huumatun Erikan alastomaksi, valeli hänen jalkoväliinsä syövyttävää emäksistä liuosta ja jätti hänet huopaan käärittynä sohvalle. Onneksi Erikan työtoverit tiesivät hänen pelkäävän entisen seurustelukumppaninsa outoa käytöstä ja huolestuivat, kun häntä ei kuulunut töihin. Heidän hälyttäminään Erikan ex-aviomies ja miesystävä menivät Erikan asuntoon ja toimittivat hänet sairaalaan. Syövyttävä aine oli tuottanut pysyvät, tuskalliset vammat, joita ei plastiikkakirurgiallakaan pystytty täysin korjaamaan.

Krisztián B. oli alusta alkaen ainoa epäilty, vaikka kiisti teon ja väitti olleensa koko ajan aivan muualla. Asunnosta löytyi narunpätkä, jossa oli hänen DNA:taan, ja hänen autossaan taas oli injektioruisku, jossa jäänteitä Erikan huumaamiseen käytetystä aineesta. Lääkärin alibi oli hatara, tainnutusruiskeessa olleita aineita ei kuka hyvänsä olisi saanut käsiinsä saati osannut käyttää, ja jonkinlaisia raskauttavia silminnäkijätodistuksiakin ilmeisesti oli. Kun todisteiden riittävyydestä oli muutaman kuukauden ajan käyty juridista vääntöä, neljä kuukautta tutkintavankeudessa ollut Krisztián B. pääsi vapaalle jalalle, ja kesäkuussa 2014 syyttäjä oli jo antamassa jutun raueta ja määräämässä todisteita hävitettäviksi. Vasta Erikan valituksen johdosta juttu otettiin uudelleen käsittelyyn. Samaan aikaan Krisztián B. työskenteli kaikessa rauhassa lääkärinä, ja mediassa oikeuslaitoksen oudon tehotonta toimintaa kauhisteltaessa muistettiin myös muistuttaa, että tohtori B. oli vaikutusvaltaisesta perheestä ja sukua Orbánin ensimmäisen hallituksen terveydenhuoltoministerille István Mikolalle.

Toukokuun alussa, yli neljä vuotta tapahtuneen jälkeen, ”lipeälääkäri” lopulta tuomittiin neljäksi vuodeksi vankeuteen; tästä ajasta hän joutuisi todellakin istumaan ainakin kaksi kolmasosaa ja menettäisi myös oikeutensa toimia lääkärinammatissa viideksi vuodeksi. Seuraavassa oikeusasteessa tuomio koveni yhdeksään vuoteen. Ja sitten koitti yllättävä käänne. Tiistaiaamuna Kúria, Unkarin korkein oikeus, kumosi aiemman tuomion ja määräsi uuden tutkinnan aloitettavaksi, perusteluna todistajanlausuntojen ristiriitaisuus ja todistajien kuulemisessa tapahtuneet virheet tai huolimattomuudet. Jo tätä ennen syytetyn puolustusasianajaja oli heittänyt peliin yllättävän uuden todisteen: ”lipeälääkärin” puolustusasianajajalle osoitetun, tikkukirjaimilla kirjoitetun monisivuisen kirjeen mieheltä, joka tällä hetkellä on kärsimässä vankeustuomiota. Vangin aika uskomattomalta tuntuvan tarinan mukaan Erika Rennerin nykyinen miesystävä olisi kesällä 2012 yrittänyt palkata häntä hyökkäämään Erikan kimppuun ja vahingoittamaan häntä syövyttävällä aineella. (Itse asiassa Erika ja hänen nykyinen kumppaninsa eivät tuolloin vielä edes tunteneet toisiaan.) Alun perinkin kummallinen rikostarina saa siis yhä omituisempia käänteitä.

Toinen merkillinen oikeudenkäyntikäänne taas tapahtui juur’ikään Szegedissä: siellä toinen oikeusaste kumosi kohutun Ahmed H:n terrorismituomion. Kuten tässäkin blogissa kerrottiin, syyrialainen mutta laillisesti EU:ssa (tarkemmin sanoen Kyproksella) asuva Ahmed H. oli liittynyt Unkarin rajalle valuvaan pakolaisvirtaan auttaakseen sen mukana kulkevia vanhoja ja raihnaisia vanhempiaan. Syyskuussa 2015, kun Röszken rajanylityspaikalla syntyi jonkinlaista mellakkaa ja pakolaisjoukko rynni raja-aidan läpi, Ahmed H. oli ollut mukana huutamassa jotakin megafoniin – oman selityksensä mukaan hän yritti rauhoitella väkijoukkoa – ja myöhemmin heittelemässä kiviä unkarilaisia rajavartijoita kohti (ilmeisesti tiedossa ei ole, osuiko hän). Tästä hänelle määrättiin ensimmäisessä oikeusasteessa, koko Euroopan ihmisoikeusjärjestöjen kauhistellessa, kymmenen vuoden kuritushuonetuomio terrorismista.

(Jos tässä nyt joku haluaa muistuttaa, että ei ole oikein kiva juttu heitellä rajavartijoita kivillä, niin kyllä, olen samaa mieltä, ja jonkinlainen rangaistus tästä kyllä mahtuu meikäläisenkin oikeustajuun. Ei kuitenkaan kymmentä vuotta kuritushuonetta, samaan aikaan kun hengenvaarallisesta pahoinpitelystä ja pysyvien ruumiinvammojen tuottamisesta selviää neljän vuoden tuomiolla. En myöskään tarkoita, että traumatisoituneen ja kiihtyneen väkijoukon riehaantuminen pitäisi hyväksyä ja siunata, mutta en silti tajua, miten se täyttää ”terrorismin” kriteerit.)

Ahmed H:n jutun käsittelyyn oli varauduttu myös valtion ykköskanavan tv-uutisissa, kertoo vahingoniloisesti 444.hu-sivusto: torstaina jo puolenpäivän uutislähetyksen täytti lähes kokonaan Suuresta Terroristioikeudenkäynnistä uutisointi, sen jälkeen oikeudenkäyntiä ja sen kommentointia lähetettiin, kaikki muut ohjelmat syrjäyttäen, kolme tuntia – mutta kun lopulta tuli tuntikausia etukäteen hehkutetun tuomion julistamisen aika, sitä ei vastoin lupauksia lähetettykään suorana, vaan oikeussalin autiossa eteisaulassa pettymystään peittelevä uutisreportteri kertoi katsojille, että toinen oikeusaste on kumonnut aiemman terrorismituomion tykkänään.

Oikeuden päätöksen mukaan (kertoo 444.hu) edellisessä tuomiossa ei ollut otettu huomioon asianmukaisesti niitä seikkoja, jotka olisivat voineet vaikuttaa Ahmed H:n toiminnan arviointiin. Ei esimerkiksi selvitetty, oliko Ahmed H:n aiemmin poliiseille lausumilla sanoilla ja kivien heittelyllä keskinäistä yhteyttä, eikä näin ollen tiedetä, oliko kivien heittely pikaistuksissa tehtyä vai harkittua toimintaa. Myös todistajanlausunnot siitä, mitä Ahmed H. oikeastaan oli sanonut ja miten se oli tulkattu, ovat epäselviä ja ristiriitaisia. Ennen kaikkea ei ole todistettu, että Ahmed H. olisi jotenkin ohjaillut tai edes pystynyt ohjailemaan hurjistunutta pakolaisjoukkoa. Tapahtumien tutkinta alkaa siis alusta, Ahmed H:n tosin jäädessä toistaiseksi tutkintavankeuteen.

Sekä Krisztián B:n että Ahmed H:n kohtalo siis on toistaiseksi avoin, ja ”oikeuden voittoa” on aikaista juhlia. Kävi miten kävi, kumpikin oikeusjuttu kertoo paljon siitä, mitä Unkarin yhteiskunnassa on tapahtumassa. Krisztián B:n tapaus nostaa esille protekción, suojeluksen, jota nauttivat vaikutusvaltaisten henkilöiden sukulaiset ja ystävät. Ei paljoa puuttunut, etteivät tutkintaviranomaiset olisi uskoneet entisen ministerin sisarenpoikaa, johtavaa ylilääkäriä ja kunnon katolilaista perheenisää ennemmin kuin jotain nobody-yksinhuoltajaäitiä. Julkisuudessa ja etenkin oppositiomedioissa voidaan toki kauhistella ja päivitellä sitä, miten vallan miehet naisia kohtelevat – tässä voi taas kerran mainita ehkä kuuluisimman esimerkin, ”sokean komondorin” tapauksen, tai järkyttyneet uutiset sen johdosta, että maaliskuussa Budapestin Zugligetin Pyhän Perheen seurakunnan kirkossa järjestettiin rukoushetki Krisztián B:n perheen puolesta. Siitä huolimatta Istanbulin sopimus on yhä ratifioimatta, koska ns. kristilliset perhearvot ovat tärkeämpiä kuin perheväkivallan uhrien suojeleminen.

Ahmed H:n oikeusjuttu puolestaan havainnollistaa Unkarin hallituksen yrityksiä niputtaa pakolaiskriisi ja terrorismi yhteen, maksoi mitä maksoi. Ja piittaamatta siitä, että – kuten 444.hu:n kommenttiketjussa todettiin – megafoniin huutelevan ja kiviä nakkelevan hermostuneen taviksen rinnastaminen terroristeihin on Pariisin, Brysselin tai Manchesterin oikeiden terrori-iskujen uhrien muiston häpäisemistä. Mutta ei tässä kaikki. Muukalaispelolla ja rasismilla ratsastamisen lisäksi tähän juttuun liittyy kansalaisjärjestöjen osuus.

Kansalaisjärjestöt, etenkin kansainväliset ja/tai kansainvälistä tukea saavat korruptionvastaiset, ihmis- ja vähemmistöoikeusjärjestöt, ennen muuta Open Society -säätiön eli ykkös-pahis György Sorosin tukemat, ovat olleet piikki Unkarin hallituksen lihassa jo pitkään. Tiistaina hyväksytty uusi laki kansalaisjärjestöjen läpinäkyvyydestä vaatii, Venäjän ns. agenttilain tapaan, ”ulkomailta tuettuja” järjestöjä ilmoittautumaan erilliseen rekisteriin. Järjestöt protestoivat, Venetsian komissio paheksuu, Fidesz-puolue taas jaksaa julkilausua tiedotustilaisuudessaan edustajansa Gyula Budain suulla:

Fideszin parlamenttiedustaja muistutti, että Ahmed H. oli Röszken mellakan avainhahmoja, hän ohjasi migrantteja, jotka hyökkäsivät Unkarin puolelle rajaa asettuneita poliiseja vastaan. He heittelivät kivillä ja muilla esineillä Euroopan Schengen-rajaa puolustavia unkarilaisia poliiseja, joista monet loukkaantuivat. […] Pidämme hämmästyttävänä sitä, että oikeudenkäynnin alla Soros-järjestöt, Brysseli ja sosialistit asettuivat avoimesti terroristi Ahmed H:n puolelle, Gyula Budai totesi. Hän huomautti myös, että Soros-järjestöistä Amnesty International on käynnistänyt kampanjan Ahmed H:n vapauttamiseksi, hänelle vieläpä vaaditaan vahingonkorvauksia Unkarin valtiolta. Lisäksi Budai kertoi, että Helsinki-komitean jäsenet huolehtivat eräässä toisessa jutussa Ahmed H:n toverien puolustuksesta.

Näin sivusta katsoen näyttää siltä, että Unkarin hallitus on suistunut yhä eskaloituvaan propagandakierteeseen, joka synnyttää yhä räikeämpiä salaliittoteorioita, kun kaikki mahdolliset hallituksen (siis: Unkarin) vastustajat ja viholliskuvat on niputettava yhteen. Ahmed H:n tapauksessa kuitenkin nähdään, että eurooppalainen oikeuslaitos ei aina ongelmitta taivu tämän politiikan palvelukseen. Oikeus- ja syyllisyyskysymykset tuppaavat olemaan monimutkaisia ja yllättäviä, ja niin paljon kuin Unkarin syyttäjäviranomaisten ja oikeuslaitoksen toimintaa onkin arvosteltu, syyllisyyden todistaminen edes jossain määrin eurooppalaisten standardien mukaan on silti paljon vaikeampaa ja mutkikkaampaa kuin ”terroristiksi” syytteleminen mediassa tai puolueiden julkilausumissa.