Ei tässä kohta silmiäänkään usko

helmikuu 20, 2019

Tässäpä muutama viime päivien uutinen Unkarista:

Hallitus ilmoitti toissapäivänä Facebook-sivullaan käynnistävänsä uuden tiedotuskampanjan, sillä ”jokaisella on oikeus tietää, mitkä ovat ne tämänhetkiset ehdotukset, joiden pohjalta Unkarin turvallisuus vaarannetaan”. Odotettavissa katujen varsille tämännäköisiä julisteita:

sorosjuncker.jpg

”Teilläkin on oikeus tietää, mitä Brysseli kaavailee! He haluavat ottaa käyttöön pakollisen maahanmuuttokiintiön. He haluavat heikentää jäsenvaltioiden oikeutta puolustaa rajojaan. Migranttiviisumin avulla he helpottaisivat maahanmuuttoa.”

Soros ja maahanmuutto, niillä pelottelemalla on pärjätty tähänkin asti… Eivät kuitenkaan ole ajat niin kuin oli ennen, kun Unkarissa voitiin kuvitella, että kielimuurin takana kaikessa rauhassa saa sanoa ja kirjoittaa mitä tykkää. Brysselissä ja muuallakin Euroopassa on ”tiedotuskampanjaan” reagoitu varsin kipakasti. Euroopan komissio laati välittömästi vastausjulisteen. Siitä on unkarinkielinenkin versio, jota valitettavasti ei varmaankaan tulla Unkarin julkisissa ilmoitustiloissa näkemään:

orbanjuncker.jpeg

”Teilläkin on oikeus tietää, mikä on faktaa ja mikä on fiktiota. Täällä ei ole ”heitä” – on vain Euroopan Unioni, ja sen pöydän ääressä istuu myös Unkari. EU tukee jäsenvaltioiden rajojen puolustusta, ei heikennä sitä. EU ei suunnittele ns. humanitaaristen viisumien käyttöönottoa. Jäsenvaltiot päättävät itse, missä määrin ne haluavat ottaa vastaan laillista maahanmuuttoa.”

***

Viimeksi päivittelemäni sanasota, joka lähti liikkeelle Ruotsin sosiaaliministerin Annika Strandhällin twiitistä, jatkuu yhä. Strandhällhän oli kauhistellut Orbánin kolmikymmenlukulaiselta haiskahtavaa syntyvyydenlisäysohjelmaa. Tästä Unkarin ulkoministeri oli hikeentynyt ja kutsunut Ruotsin Unkarin-lähettilään puhutteluun. Asia sai kuitenkin jatkoa. Vanha ystävämme, poronmetsästäjä-varapääministeri Zsolt Semjén vieraili toisen vanhan tuttavamme, poliittisen ja muunkin epäkorrektiuden mestarin Zsolt Bayerin tv-showssa ja siellä innostui kommentoimaan Strandhällin twiittiä sananmukaisesti näin: “Se, mitä tuo olento parka (szegény teremtés) sanoi, on poikkeavuus (aberráció) itse.” Tämä sairaalloista tai epänormaalia poikkeavuutta merkitsevä ”aberraatio”-sana matkasi ripeästi kielimuurin yli Ruotsiin, missä paikalliset viestimet kertovat Semjénin kutsuneen Strandhälliä ”sairaaksi olento paraksi” (stackars sjuk varelse). Nyt on puolestaan Unkarin Ruotsin-lähettiläs saanut kutsun Ruotsin ulkoministeriöön.

Ministeri Semjén ei vähästä hätkähdä. ATV-kanavalle antamassaan haastattelussa hän kyllä kehtaa: ”Näin heillä on ainakin tilaisuus pyytää anteeksi sitä, että heidän rouva ministerinsä vertasi Unkarin perhepolitiikkaa natsi-Saksaan.” Ja näin ruotsalaisetkin saavat oppia, miten Unkarin hyvä perhe- ja kansakuntapolitiikka käytännössä toimii. ”Tämä koituu siis opiksi rouva ministerille ja hyväksi koko kunnon Ruotsin kansalle.”

***

Hyvin kehtaa myös valtakunnansyyttäjä Péter Polt, jonka pöydälle päätyneet korruptioepäilyt eivät yleensä oikein johda toimenpiteisiin. Eivät ainakaan pääministerin vävypoikaa ikävästi koskettavassa ns. Elios-jutussa, josta äskettäin kirjoitin. Unkarihan veti Elioksen laskut pois Brysseliin lähetettävästä tukihakemusnivaskasta eli käytännössä luopui EU-tuista ja siirsi laskun veronmaksajien maksettavaksi. Nyttemmin muuten, juuri tulleen tiedon mukaan, myös surkuhupaisista julkisuusesiintymisistään tunnetun ministeri Lajos Kósan yli 80-vuotias äiti (joka ei siis ole mikään bulvaani) luopuu vapaaehtoisesti suursikalansa EU-tuista.

Ilmeisesti EU on alkanut hieman aiempaa pontevammin puuttua siihen, mitä eurooppalaisten veronmaksajien rahoille Unkarissa tapahtuu. Äskettäin uutisoitiin, että valtakunnansyyttäjä Polt oli saanut kutsun Brysseliin Euroopan parlamentin budjettivalvontavaliokunnan puheille, selvittelemään myös korruptiovalvontavirasto OLAFin esille nostamia juttuja. Polt ei kuitenkaan aio lähteä. Kirjeessään valiokunnan puheenjohtajalle Inge Gräßlelle hän selittää, että jo ennen kutsun saapumista tieto kutsusta oli levinnyt Unkarin mediaan ja siellä oli annettu ymmärtää, että kyseessä olisi OLAFin vaatimien selvitysten arviointi. Koska EU-vaalit ovat jo ovella, Poltin mielestä tilanne on liiaksi politisoitunut ja se voitaisiin nähdä osana poliittista vaalikampanjaa. (Ja pois se meistä, että meillä vaalikampanjoitaisiin! Hallituksen Soros-julisteet ovat tiedotusta!)

***

Ja jos haluatte vielä kuulla, miten unkarilaisten propagandakone vinkuu, kun kaasu painetaan pohjaan, niin katsokaapa tätä Euronewsin haastattelua, jossa ulkoministeri Szíjjártó menettää malttinsa. ”Unkarilaiset eivät ole migrantteja!” Siis valkoihoiset eurooppalaiset unkarilaiset, jotka liikkuvat EU:n sisällä maasta toiseen, ovat kokonaan eri asia kuin Euroopan ulkopuolelta väitetysti häijyin aikein saapuvat tummaihoiset ja islaminuskoiset tulokkaat, joihin Unkarissa sanalla migráns yleensä viitataan. Haastattelijalle samoin kuin kansainväliselle yleisölle, joka ei tunne tätä migrantti-termin unkarilaista erityiskäyttöä haukkuma- ja pelottelusanana, tämä on tietenkin aika käsittämätöntä. Ja kun haastattelija yrittää selittää, että Britannian muukalaiskammoinen brexit-väki haluaisi eroon myös itäeurooppalaisista ”migranteista”, olkoot miten valkoihoisia kristittyjä EU-kansalaisia hyvänsä, Szíjjártó hermostuu ja käskee haastattelijan lakata loukkaamasta unkarilaisia.

***

Tämä kaikki siis ihan oikeasti, vakavissaan, aikuisten ihmisten kesken. Ja pyöritys sen kun jatkuu.

Eilen hallituksen kansainvälisten kommunikaatio- ja tiedotusasiain valtiosihteeri Zoltán Kovács, puhuessaan Unkarin kansainvälistä mediaimagoa käsittelevän analyysin julkistustilaisuudessa, tulkitsi tilannetta näin:

”Unkaria vastaan on kahdeksan vuotta ollut käynnissä disinformaatiokampanja, on rakennettu narratiivi, joka sopii täydellisesti antamaan niille, jotka haluavat perinteisestä mediasta saada tietoja Unkarista, koko maasta täysin todellisuudesta poikkeavan kuvan.”

Siis: Unkarista levitetään valheita ja valeuutisia. Mutta, vakuuttaa Kovács,

”meidän kertomamme tarinat (…) ovat varmasti lähempänä totuutta kuin se narratiivi, jota meistä levitellään esimerkiksi Länsi-Euroopan lehdistössä. (…) Tästä ei mikään todista paremmin kuin kolme peräkkäistä kahden kolmasosan parlamenttivaalivoittoa.”

Juupajuu. Kahden kolmasosan parlamenttienemmistöhän on tosin saavutettu kyseenalaisin keinoin ja vaalimatematiikan avulla eikä todellakaan tarkoita, että kaksi kolmasosaa Unkarin kansasta olisi äänestänyt nykyisen hallituskoalition puolesta. Mutta tämäkin vain kuvaa kahden todellisuuden – tai kahden narratiivin – taistelua.

Tänä aamuna Unkarin yleisradion ykköskanavan (Kossuth Rádió) aamumakasiinissa EU-asiain valtiosihteeri Judit Varga puolestaan puuttui siihen, miten Euroopan komission varapuheenjohtaja Frans Timmermans oli arvostellut hallituksen tiedotuskampanjaa. Vargan mielestä Timmermans ei osaa pitää varapuheenjohtajan tehtäväänsä erossa sosialistien kärkiehdokkaan asemastaan vaan käy komission nimissä omaa vaalitaisteluaan. (Syytä toisia siitä, mitä itse teet…) ”Unkaria halutaan rangaista sen maahanmuuttopolitiikan tähden.” (Ei tietenkään korruption vuoksi, ei oikeusvaltion vaarantamisen, ihmisoikeusrikkomusten tai tieteen alasajon takia…) Valtiosihteerin mukaan vaalitaistelun kuumuudessa ei enää onnistu asiallinen väittely esimerkiksi EU:n 7. artiklasta, ja ”hallituksen tiedotuskampanjan herättämät kiivaat reaktiot todistavat, että ne tiedot, joita unkarilaisille halutaan välittää, pitävät paikkansa”. Siis: on Brysselin syytä, että enää ei voi käydä järkevää keskustelua.

***

Summa summarum: Keskustelu Unkarin tilanteesta uhkaa muuttua järjettömäksi kilpa-älämölöksi, jossa kilpailevat todellisuudet loittonevat toisistaan vinhaa vauhtia ja jossa väittelyn volyymia vääntää kovemmalle ja keskinäisen syyttelyn tasoa yhä lapsellisemmaksi ennen muuta Unkarin hallitus. Kun kerran on ääliöpopulismin linjalle menty ja rakennettu kannatus äänestäjäkunnan kaikkein tuulellakäyvimmän segmentin varaan, ulkoa tulevaan uhkaan tai kritiikkiin ei näköjään voi muuten reagoida kuin lisäämällä kierroksia propagandamoottoriin. Sivustakatsoja jää miettimään, päättyykö tämä moottorin tikahtumiseen, polttoaineen loppumiseen vai koko pöntön räjähtämiseen.

Ja tietenkin voi aina miettiä, mikä tähän on johtanut. Väitän, että yhtenä syynä ääliöpopulismin kukoistamiseen on kansansivistyksen surkea tila, ja tähän puolestaan on pitkät historialliset syyt. Unkari on aina ollut eriarvoisuuden maa. Horthyn ajan myöhäisfeodaalisen gentry-kulttuurin tilalle tuotu reaalisosialismi ei demokratisoinut yhteiskuntaa vaan loi vain, etumerkit vaihtaen, entisen tilalle uuden feodaaliyhteiskunnan, jossa menestyminen oli kiinni suhteilla ja suosiolla pelaamisesta. Järjestelmänvaihdoksen jälkeenkään ei tästä päästy irti, ennen kuin Orbánin järjestelmä loi uudelleen kuvion, jossa Horthyn aikojen ideologisia tunnuksia yhdistellään sosialismin ajan reaalipoliittisiin käytänteisiin. Tässä unkarilaiset nyt istuvat ja ihmettelevät, kun periaatteessa valtakunnan korkeinta oppineisuutta edustava mies, konservatiivisen ”professorien Batthyány-piirin” johtaja Gábor Náray-Szabó selittää patruunamaisella tyyneydellä, että kansa nyt on tyhmää eikä siitä pidä välittää:

– Minä kyllä kestän nuo Soros-jutut, vaikka tunnenkin monia, joiden mielestä tämä on liikaa.
[Haastattelija:] – Onko Professorien Batthyány-piirissäkin tästä väittelyä?
– On ollut. Mutta yksi asia on hyvin tärkeä: Sorosilla pelottelua ei ole tarkoitettu älymystölle. Älymystön ei pitäisi siitä hermostua. Voihan sitä toki sanoa, että kansaa ei saisi tyhmentää, mutta ei ole varmaa, että tämäkään täysin pitää paikkansa.

EU:lla on nyt tuhannen taalan paikka. Miten käydään aikuista poliittista vuoropuhelua vastapuolen kanssa, joka käyttäytyy kuin uhmaikäinen lapsi? (Ja miten ylipäätään asiat on päästetty tähän pisteeseen – onko ”lapsen” demokraattista tapakasvatusta laiminlyöty liian kauan, miksi sille ei ole osoitettu rakkautta ja rajoja?) Ja miten estetään tätä kommunikaation ja sen myötä kohta päätöksenteonkin rapautumista ja infantilisoitumista leviämästä (entisestään), kun muualtakin Euroopasta, meiltäkin, löytyy typerälle vihapropagandalle altista älämölöporukkaa, joka on aina valmis juhlimaan Orbánia uutena mestarinaan?

Mainokset

Ite on, joka toista sanoo

syyskuu 13, 2018

No nyt. Euroopan parlamentti hyväksyi ns. Sargentinin raportin kahden kolmasosan enemmistöllä, ja Unkarissa on tietenkin räjähtänyt aiheesta täysi mediasota. Kuten Suomenkin uutisissa jo eilen nähtiin, ulkoministeri Péter Szíjjártó, jonka ennenkin on nähty kiivaasti ja sanojaan turhia seulomatta läksyttävän milloin mitäkin ulkovaltaa Unkarin hallituksen, siis ”Unkarin kansakunnan” loukkaamisesta, julisti tapahtuneen pikkumaiseksi kostoksi Unkaria kohtaan. Perimmäisenä syynä tähän on edelleenkin, ymmärsiväthän nyt varmasti kaikki edelleenkin, MAAHANMUUTTO. (Ei oikeusvaltion rapautuminen, ei sananvapaus eikä ihmisoikeudet, ei korruptio…) Pahat maahanmuuttomieliset (bevándorláspárti) EU-poliitikot ja heidän takanaan koko juttua masinoiva Soros haluavat kostaa Unkarille sen, että Unkari ”suojelee Eurooppaa” (jopa omalla verellään, kuten Orbán puheessaan Strasbourgissa julisti) eikä suostu rupeamaan ”maahanmuuttomaaksi”.

Lisäksi tämä päätös on syntynyt petoksella (csalással) tai vilpillisesti, julistavat Unkarin hallituksen edustajat. Ennen äänestystä oli nimittäin ollut vääntöä siitä, kuuluuko äänestyksestä pidättäytyneiden ääniä ottaa huomioon tuota kahden kolmasosan enemmistöä vaadittaessa vai ei. Jos pidättäytyneetkin (48 edustajaa) otetaan huomioon, silloin Sargentinin paperin puolesta äänestäneiden (448 edustajaa) osuus jää hieman alle kahden kolmasosan, jos lasketaan läsnä olleet (alla olevan, 444.hu:n jutusta lainatun kuvion alempi palkki), ja jos osuudet lasketaan koko europarlamentin 750 edustajan määrästä, silloin tuo osuus on tietenkin vieläkin pienempi.

szazalekok.png

Nyt kuitenkin jo pari päivää ennen äänestystä europarlamentin oikeusasiantuntijat olivat antaneet asiasta lausunnon puhemies Antonio Tajanin pyynnöstä. Heidän mielipiteensä ja siitä annettu päätös olivat yksiselitteiset: äänestyksestä pidättäytymistä ei lasketa, eli äänestyksestä pidättäytynyt ei ole ”antanut ääntään”, ja vaadittujen jaa-äänten osuus lasketaan vain annetuista jaa- ja ei-äänistä. Tämä ei tietenkään edelleenkään Unkarille kelpaa. Ministeri Gergely Gulyás on jo hallituksen tiedotustilaisuudessa esittänyt asian niin, että Sargentinin raportti on mitätön eikä Eurooppa-parlamentti ole sitä hyväksynyt – siis ei ole hyväksynyt laillisesti. Asiasta uhotaan vielä seuraavan kansainvälisiä oikeustoimia.

Oikeasti koko asialla ei välttämättä ole konkreettisia seuraamuksia. Euroopan myllyt jauhavat edelleenkin hitaasti jos laisinkaan, ja jos Unkari tästä kansainvälisten oikeusistuimien puoleen kääntyy, ei sieltäkään ole odotettavissa vuosikausiin mitään todellista muutosta mihinkään. Huikea viihdearvo tällä kärhämällä kuitenkin on. Etenkin, kun Orbánin hallinnon vastustajien on turhankin helppo verrata tätä määräenemmistöstä jankuttamista siihen, miten tämä hallitus suhtautuu omiin enemmistöihinsä. Unkarissa on – taannoista Unkarin Helsingin-lähettilästä siteeratakseni – enemmistödemokratia, eli ”kansa on päättänyt ja pulinat pois”. Orbánin hallitus ja sen puolustajat vetoavat jatkuvasti siihen, että sen takana on kaksi kolmasosaa kansasta, vaikka todellisuudessa Fidesz-KDNP-koalition kahden kolmasosan parlamenttienemmistö saavutettiin 48%:lla äänistä sekä valtapuoluetta suosivalla vaalijärjestelmällä.

marabuketharmad.jpg

”Petosta!” – ”Mutta mehän laskimme kaiken niin kuin teilläkin on tapana vaaleissa laskea.” – Orbán: ”Nimenomaan.”

Toisen riemukkaan ”ite on se, joka toista sanoo” -esimerkin löysin  HVG:n jutusta, jossa kerrotaan, miten hallitusta tukevan (muita ei enää juuri olekaan) tv-kanavan Echo TV:n reportteri tiukkasi Judith Sargentinilta, mitä tällä oikein on Unkaria vastaan. Sargentini vastasi, että Unkarissa on paljon kaikenlaista, mitä hän arvostaa, ja ettei hänellä ole Unkaria vastaan yhtään mitään, vain sen hallitusta, joka riistää kansalaisiltaan oikeuksia. ”Tämä kysymys teidän pitäisi esittää itsellenne.” Jutun kommenttiketjussa nimimerkki Harkály (‘Tikka’) siteeraa – kuinka ollakaan – Fidesz-puolueen europarlamenttivaaliohjelmaa vuodelta 2009, siis ajalta, jolloin Orbánin puolue oli vielä oppositiossa ja harjoitti oppositiopolitiikkaa myös Brysselissä ja Strasbourgissa. Näin siis silloin:

”Usein olemme joutuneet siihen tilanteeseen, että Unkarin kansalaisten etuja onkin edustanut Brysseli Unkarin hallitusta vastaan. (…) Fidesz-puolue (…) on vakuuttunut siitä, että yhteisten etujemme ja periaatteidemme toteuttamista ei saa alistaa harkinnanvaraiseksi asiaksi. On varustettava Euroopan Unioni sellaisilla keinoilla, että se pystyy jatkuvasti kannustamaan jäseniään arvojensa edustamiseen ja periaatteidensa noudattamiseen…”

Nyt taas entinen sosialistipoliitikko, nykyinen Orbánin hallituksen luottoavustaja Katalin Szili raivoaa siitä, miten ”Unkarin niin kutsuttu vasemmisto tukee rajoittamattoman maahanmuuton kannattajia omaa isänmaataan vastaan”, ja yllä mainitun Echo TV:n toimittaja kysyi Strasbourgissa unkarilaiselta sosialistimeppi Tibor Szanyilta: ”Ettekö tunne itseänne ainakin vähän maanpetturiksi?”

Ja sittenhän on tämä riemukas videoklippi, joka tiistaista lähtien on kiertänyt verkkoa. Sargentinin raportin äänestystä edeltäneessä puheenvuorossaan Viktor Orbán lausuu näin:

Me emme koskaan alentuisi vaientamaan niitä, jotka ovat eri mieltä kanssamme.

Tämän johdosta ainakin HVG:n Tamás Gomperz ja Magyar Narancsin Márton Gera ovat koonneet omat pienet listansa niistä kerroista, kun Orbán ja hänen hallituksensa ovat kuin ovatkin niin sanotusti alentuneet tämmöiseen. Esimerkkejä tästä ovat esimerkiksi Népszabadság-lehden lakkauttaminen, Origo-uutissivuston valtaus (entinen kriittinen uutisportaali suoltaa nyt hallituksen propagandaa, tämänhetkinen ykkösotsikko kuuluu: ”Näytämme, miten Sargentini ja kotimaamme Soros-maailma [!!!] toimivat yhteistyössä”), kansalaisjärjestöjen hätyyttäminen, kriittisten kulttuurihenkilöiden kuten teatteriohjaaja Róbert Alföldin toiminnan vaikeuttaminen, entisen opetusministerin ja ”Orbánin vastaisen tiede-eliitin puhetorven” József Pálinkásin erottaminen Kansallisen tutkimus-, kehitys- ja innovaatiohallituksen (meidän Suomen Akatemiaamme vastaava tutkimusrahoituksen jakaja) johdosta…

Mutta samaan aikaan, kun luku- ja medialukutaitoiset ihmiset kautta Euroopan hihittelevät tälle tahattoman huumorin ilotulitukselle, unkarilaisten syville riveille todellakin kerrotaan, että Brysselin pahikset ilkeän Sorosin johdolla suunnittelevat Euroopan hukuttamista muslimiterroristien tulvaan ja tältä heidät voi pelastaa yksin Viktor Orbán. Tästä syystä Unkaria vihaavat ja kadehtivat kaikki (ja tämä retoriikkahan on ollut unkarilaisen isänmaallisuuden ytimessä viimeistään 1500-luvulta lähtien). Ja syviin riveihin tämä tuntuu uppoavan. Saksalaisen ZDF-kanavan pikareportaasi ”Orbánin järjestelmästä” vieraili – paitsi pääkaupungissa unkarinsaksalaisten parlamenttiedustajan Imre Ritterin kanssa parlamenttitaloa ihastelemassa, pikkukaupungissa pienyrittäjä-kiinteistönvälittäjän kyydissä tyhjeneviä taloja ihmettelemässä ja Tokajissa tukiaisiinsa tyytyväisen viinintuottajan luona – köyhässä kylässä, missä yli 90% asukkaista oli äänestänyt viime vaaleissa Orbánin puoluetta. (Ruokakupongit ja työllistämistyöt, nähkääs.) Paikallinen perheenisä, joka asuu vaatimattomassa kaksihuoneisessa mökissä viisihenkisine perheineen, pelkää menettävänsä tämänkin, jos ”migrantit” tulevat. Ja televisiossa on kerrottu, että EU haluaa pudottaa Unkariin atomipommin.

Varmaan useammatkin ovat viime vuosien keskusteluissa verranneet EU:n 7. artiklan soveltamista – siis sitä, mikä Unkaria nyt periaatteessa uhkaa – ”atomiaseeseen”. Mutta mahtavatko Brysselissä vallan kieliä puhuvat poliitikot ja politiikan toimittajat tajutakaan, miten vähällä medialukutaidolla jossain päin Eurooppaa kansalaiset äänensä antavat?


Lankomiesten kesken

Toukokuu 5, 2018

Unkarilaiset nimittävät usein itävaltalaisia leikillisesti “langoiksi” (sógorok, a mi sógoraink), viitaten tällä näiden kahden kansakunnan läheiseen suhteeseen: ei olla ns. verisukulaisia kansallisromanttis-metaforisessa mielessä mutta jossain mielessä samaa perhettä kuitenkin. Vaikka jonkinlaista historiallista kaunanpoikasta on tiettyjen piirien ajatusmaailmaan jäänyt myös Habsburgien monisatavuotiselta valtakaudelta (tähän viittaa nykyään esimerkiksi historiallinen termi labanc, aikoinaan Wienin vallanpitäjien kanssa kollaboroineista unkarilaisista käytetty haukkumasana), nykyään itävaltalaiset on kuitenkin paljon helpompi nähdä positiivisessa valossa kuin muut naapurikansat, jotka kaikki saivat Trianonin rauhassa 1920 isoja kimpaleita vanhasta Suur-Unkarista ja panivat toimeen erilaisia sortotoimia näille alueille jääneitä unkarilaisvähemmistöjä kohtaan. (Näille sortotoimille toki aiheen olivat antaneet 1800-luvun lopun unkarilaistamispolitiikka ynnä muut historialliset kaunat. Tämä on pitkä ja mutkikas tarina.)

Itävaltalaiset tosin saivat 1920 Unkarin länsirajalta suikaleen, nykyisen Itävallan Burgenlandin maakunnan, jossa asui pieni unkarilaisvähemmistö, mutta tämä on painanut vaa’assa vähemmän kuin se, että Itävaltaan on aina ollut mukava lähteä ostosmatkoille tai töihin. Tai että Itävalta vuonna 1956 auttoi ja vastaanotti tuhansia Unkarin kansannousun kukistajien alta länteen pakenevia unkarilaisia. Itävaltalaisille taas unkarilaiset ovat vähän kuin suomalaiset ruotsalaisille: entisten itäisten valtakunnanosien käsittämätöntä kieltä mongertavat puolimongolit on alettu nähdä ei vain söpön ja positiivisen eksoottisina vaan loppujen lopuksi samanlaisina valkoisina eurooppalaisina kuin mekin, moniin oudompiin maahanmuuttajaryhmiin verrattuina. (Siihen tosin on vielä matkaa, että ymmärrettäisiin tämän itäisen naapurikansan kuuluvan myös oman maan vanhaan asutushistoriaan ja väestökoostumukseen.)

Nykyisessä poliittisessa tilanteessa Itävalta ja Unkari ovat sekä samalla että eri puolella Euroopan rajalinjoja. Itävalta on perinteisesti seuraillut Saksaa, toista EU:n tärkeimmistä keskusmahdeista, enemmän kuin itäisiä naapureitaan entisen rautaesiripun takana. Jonkinlaisia yhdistäviä tekijöitä alkoi kuitenkin löytyä enemmänkin, kun vuoden 2015 pakolaiskriisin aikaan ihmisvirrat saapuivat molempien rajoille. Ensin Itävaltaan Unkarin kautta – Orbánin hallitus siis ”suojeli Unkaria” kuskaamalla kasautuneet pakolaismassat busseilla ja junilla Itävallan rajalle naapurimaan viranomaisten ja ihmisoikeusjärjestöjen huoleksi. Ja sitten suoraan Itävallan etelärajalle – kun Orbánin hallitus ”suojeli Eurooppaa” kääntämällä pakolaisvirran suoraan naapurien niskoille – missä lopulta oli ryhdyttävä jonkinlaisiin rajansulkutoimiin: a Türl mit Seitenteilen‘ovi jossa on sivuseinät’, niin kuin silloinen liittokansleri Faymann vähän onnettomasti Itävallan raja-aitahanketta kuvaili. Lopulta Itävallassa vaihtui hallitus, ja valtaan nousi oikeisto-äärioikeistokoalitio. Tätä vallanvaihdosta siivitti – paitsi kyllästyminen vuosikymmenet vallassa olleisiin punamustiin (sosiaalidemokraattien SPÖ ja oikeistokonservatiivinen ÖVP) koalitioihin – ennen kaikkea pakolaiskriisin lietsoma ”maahanmuuttokriittinen” (muukalaisvihainen ja rasistinen) populismi.

Nyt siis Itävaltaa hallitsee oikeiston uuden tulevaisuustoivon, ihmepoika Sebastian Kurzin johtama ja kasvonsa pessyt (myös tunnusvärinsä mustasta turkoosiksi vaihtanut) ÖVP, apunaan äärioikeistopopulistinen FPÖ. Kuten odottaa sopii, tämä hallitus kyykyttää köyhiä ja kerää populistista kannatusta kiristämällä maahanmuuttopolitiikkaa. Kurz, joka itse ennen liittokansleriksi nousuaan toimi ulkoministerinä ja sitä ennen kotouttamisasioiden valtiosihteerinä, on muuttunut suvaitsevaisesta monikulttuurisuuden ymmärtäjästä entisen hallituksen ”liian lepsun” maahanmuuttopolitiikan arvostelijaksi (siis saman politiikan, jota itse oli tekemässä). FPÖ puolestaan – vaikka puolueen sisällä valta onkin siirtynyt akateemisen Burschenschaft-porukan, äärioikeistolaisen yliopistoeliitin käsiin – esiintyy yhä tavallisen perusitävaltalaisen kansan puolueena, jonka poliittisena voimanlähteenä tuntuu yhä olevan lähinnä muukalaisviha.

Unkarin vallanpitäjät ovat odotetusti olleet innoissaan Itävallan kehityksestä. Tammikuussa Wienissä vieraillessaan pääministeri Orbán pääsi lopulta tapaamaan rakkaan aatetoverinsa, varaliittokanslerin ja FPÖ:n johtajan HC Strachen. Lehdistötilaisuudessa Orbán julisti:

Itävallassa on tähän mennessä ollut unkarilaisvastainen hallitus, Itävallan hallitus oli vihamielinen Unkaria kohtaan, tämä on nyt muuttunut, sillä nyt on vallassa hallitus, joka haluaa ylläpitää reiluja, rehellisiä ja ystävällisiä suhteita Unkariin.

Aivan näin ongelmattoman auvoista rinnakkaiselo ei kuitenkaan ole. Samaisen vierailun yhteydessä Orbán pääsi pitämään lehdistötilaisuuden myös liittokansleri Kurzin kanssa, ja täällä esiin nousi myös erinäisiä jännitteitä. Kun Orbán vastasi itävaltalaisen toimittajan kysymykseen illiberaalista demokratiasta määrätietoisesti, että hänen mielestään ”demokratiaa ei pidä samastaa liberalismiin”, Kurz korosti itse olevansa liberaali ja kristitty ja iloitsevansa Itävallan vahvasta demokratiasta. Esiin tuotiin myös pari kipeää kysymystä, vaikka samalla vakuuteltiinkin, etteivät ne olennaisesti vaikuta Itävallan ja Unkarin hyviin suhteisiin.

Ensinnäkin: Paksin ydinvoimalalaajennus, jonka Unkari on opposition kiivaasti kritisoimalla luototusjärjestelyllä tilannut Venäjältä. Itävalta on jo pitkään suhtautunut ydinvoimaan hyvin epäluuloisesti (ja mikäs on suhtautuessa, kun vuorilla vesivoimaa riittää). Vuosituhannen alussa silloinen Jörg Haiderin johtama FPÖ kampanjoi rajan takana Tšekissä sijaitsevaa Temelínin ydinvoimalaa vastaan ja yritti jopa kansanäänestyksellä kampittaa Tšekin EU-jäsenyyden. Unkarin Paksin voimalaprojektin johdosta puolestaan Itävallan nykyinen hallitus on tehnyt valituksen EU:n oikeusistuimelle.

Toiseksi: Itävallan hallitus haluaa puuttua ulkomaille maksettuihin lapsilisiin. Tällä hetkellä Itävallasta maksetaan lapsilisiä (perhetukea, Familienbeihilfe) kaikkiaan jopa 132 000:lle muualla EU:ssa asuvalle lapselle, joiden vanhemmista jompikumpi tai molemmat työskentelevät Itävallassa. Tämä summa on ollut Itävallan standardien mukainen vakio, mutta nyt – koska kyseessä ei ole palkka vaan sosiaalituen muoto, korostaa infrastruktuuriministeri, FPÖ:n Norbert Hofer – se halutaan mukauttaa lapsen asuinmaan elinkustannustasoon (ja tällä on myös tarkoitus säästää Itävallan valtion menoja sadan miljoonan euron verran, sillä suuri osa Itävallassa asuvista EU-kansalaisista tulee köyhemmistä ja ”halvemmista” maista).

Itävallassa työskentelevä unkarilainen on tähän asti saanut kunkin kotimaassa asuvan lapsensa elättämiseen 172 euroa kuussa, ensi vuoden alusta summa putoaisi 93,61 euroon. Kun ottaa huomioon, että Unkarissa käteen jäävä nettopalkka on keskimäärin 650 euroa kuussa (ja monilla aloilla ja alueilla jäädään reilusti tämän keskiarvon alle), erotus on merkittävä. Itävallan päätöstä pidetään Brysselissäkin arveluttavana ja kyseenalaisena, EU-komissio on ilmoittanut aikovansa vielä tutkia asian. Mutta varsinainen raivonpurkaus on päässyt Unkarin tunnetusti perin epädiplomaattiselta ulkoministeriltä Péter Szíjjártólta. Hänen julkilausumansa mukaan Itävallan päätös on ”arvoton ja kunniaton”, se loukkaa kymmenien tuhansien Itävallassa työskentelevien ja siellä yhtäläisesti veroa maksavien unkarilaisten oikeuksia.

Szíjjártón purkauksia on aivan äskettäin nähty muitakin. Huhtikuun lopulla hän hermostui, kun Itävallan liittopresidentti Alexander Van der Bellen Profil-lehdelle antamassaan haastattelussa otti esille myös Unkarin hallituksen propagandan ykkösmörön, George/György Sorosin. Vähän aiemmin oli nimittäin Itävallan FPÖ:n parlamenttiryhmän johtaja Johann Gudenus ryhtynyt julkisesti ”sorostelemaan” tavalla, joka Unkarissa on nykyään uusi normaali mutta Itävallassa edelleen nostattaa närkästystä ja epäilyksiä antisemitismista. Näin siis Profilin haastattelu:

profil: Johann Gudenus on parlamenttiryhmän puheenjohtajana FPÖ:n kärkimiehiä – ja hänen Soros-kritiikkiään voi pitää antisemitistisenä.
Van der Bellen: George Soros on minulle kansalaisyhteiskunnan edustaja ja ihmisystävä, joka on sijoittanut miljoonia yliopistoihin ja demokratiaa edistäviin kansalaisjärjestöihin. Hän on jo vieraillut luonani Hofburgissa [presidentin virka-asunnossa]. Tätä kritiikkiä pidän täysin aiheettomana.

profil: Gudenus sanoi sanatarkasti näin: “On paikkansapitäviä (stichhaltige) huhuja siitä, että Sorosilla on osuutensa Eurooppaan suuntautuvien migranttivirtojen tukemisessa.”
Van der Bellen: Onko herra Gudenukselta jo kysytty, mikä semmoinen paikkansapitävä huhu on olevinaan? Tämä on kerta kaikkiaan naurettavaa.

profil: Naurettavaa?
Van der Bellen: Ei pidä ottaa niin vakavasti kaikkea, mitä joku poliitikko sanoo. Soros on joskus sanonut, että Euroopalla on demografinen ongelma ja että se tarvitsee maahanmuuttoa. Tämä ei ole vain hänen mielipiteensä. Minustakin hän on oikeassa.

Tämä oli siis liikaa Szíjjártólle, jolla – kuten Mérce-uutisportaali asian ilmaisee – Soros-hälytin oitis laukesi. Szíjjártón mukaan ”Soros ei edusta eurooppalaisia vaan migrantteja ja ennen kaikkea omaa etuaan”, keinottelija kun on. Unkarin hallitus taas puolustaa Unkaria ”Sorosilta ja hänen liitännäisiltään (csatolt részei), sillä György Soros jättää jälkeensä migrantteja, kaaosta ja tuhoa.” Liittopresidentti Van der Bellen taas haluaa luoda migranttitulvan valtaaman Itävallan ja joutuu vielä tekemään tästä tiliä itävaltalaisille äänestäjille…

Mitenkähän tämän nyt tiivistäisi? Ensinnäkin tässä nähdään nationalismin paradoksi. Esimerkiksi Orbánin on helppo poseerata kaikkien muukalaiskammoisten rasistien sankarina kautta Euroopan (ja Venäjän) ja löytää yhteinen sävel Itävallan FPÖ:n kanssa. Harva aate on periaatteen tasolla niin yleismaailmallinen ja kansainvälinen kuin tämä primitiivinen kansallispopulismi, joka nykyään ongelmattoman tuntuisesti pyyhkii kautta Euroopan. Mutta jos yhteisenä arvopohjana on pelkästään ”oma kansa ensin”, mitäs tehdään sitten, kun oman kansan etuja – esimerkiksi oikeutta itävaltalaiseen lapsilisään – pitää puolustaa omia aateveljiä vastaan, jotka samoin asettavat oman kansan edun etusijalle?

Toiseksi tässä paljastuu jonkinlaisia jännitteitä myös Itävaltaa hallitsevan oikeistokoalition sisältä. Äskettäin Profil-lehti julkaisi laajan artikkelin porvarillisesti ajattelevista itävaltalaisista – yrittäjistä, yritysjohtajista, sivistysporvaristosta – jotka vanhastaan ovat äänestäneet ja tukeneet ÖVP:ta mutta valittavat puolueen hukanneen kristillisdemokraattis-sosiaaliset juurensa. Monet näistä ihmisistä ovat esimerkiksi aktiivisesti mukana maahanmuuttajien kotouttamistoimissa, korostavat paitsi kristillisen lähimmäisenrakkauden arvopohjaa myös koulutetun ja motivoituneen työvoiman tarpeellisuutta maan yrityselämälle, ja heitä harmittaa poliittisen oikeiston ajautuminen halvan ja lyhytnäköisen rajat kiinni -populismin apuriksi.

Kuten nuo yllä kuvatut Orbánin lehdistötilaisuudet osoittavat, suhde Unkarin rasismipopulismilla ratsastavaan hallintoon saattaa ehkä myös koetella Itävallan hallituspuolueiden keskinäistä suhdetta. FPÖ:n Strache on pitkään avoimesti ihaillut Orbánia, mutta Kurzin asema ja asenne ei ole niin selkeä. Nuori mutta viileä Kurz on varovainen, taitavasti sanansa asetteleva poliitikko, josta on oikeastaan vaikea sanoa, mitä aatteellisia sisältöjä hän haluaa edustaa tai puolustaa. Hänen henkilökohtaisesta suhteestaan Orbániin on kuultu monenlaisia, aivan ristiriitaisiakin väitteitä; äskettäin Éva S. Balogh arveli blogissaan, että Kurz ja Orbán eivät oikein tykkää toisistaan, ja vaikka Strachen FPÖ innokkaasti kiehnää Orbánin hallituksen kyljessä, Kurzin suhtautuminen on viime aikoina ollut paljon pidättyväisempää. Hän haluaa johtaa laajapohjaista kansanpuoluetta, mutta ei varmastikaan halua pölhöpopulistin leimaa otsaansa tai kiviriipakseen poliittisia liittolaisia, joita pitäisi Berliinissä tai Brysselissä hävetä.

Der Standard -lehdessä Hans Rauscher kirjoittaa uuden keskusta-allianssin mahdollisuudesta. Vaikka ”turkoosi-sininen” hallituskoalitio ei heti olekaan hajoamassa, osavaltiotasolla etsitään toisenlaista politiikkaa. Salzburgin osavaltiovaalit voittaneen ÖVP:n paikallisjohtaja Wilfried Haslauer ei kunnon konservatiivina halua tehdä yhteistyötä FPÖ:n kanssa, ja siellä on hahmottumassa yhteistyö, jota Haslauer todellakin nimittää keskustan allianssiksi: ÖVP:n kumppaneina voisivat olla uusliberaali NEOS-puolue sekä vihreät, jotka liittovaltiotasolla tosin putosivat parlamentista mutta Salzburgissa ovat yhä jonkinasteinen voimatekijä. Tämänsuuntaisella politiikalla, kirjoittaa Rauscher, voitaisiin toivottavasti myös ehkäistä Itävallan muuttuminen ”Orbánistaniksi”.

 


Kansan ääntä

syyskuu 21, 2016

Itävallan presidentinvaalin uusintaa saadaan vielä odottaa. Onneksi nähtiin hauska pieni jälkinäytös viimesyksyisiin Wienin osavaltiovaaleihin. Leopoldstadtissa eli Wienin kaupunginosassa numero 2 oli nimittäin kaupunginosavaltuuston (Bezirksrat) vaalien ääntenlaskennassa tapahtunut jotain omituista, ainakin ”perusitävaltalaisten” mielestä. FPÖ:n vaatimuksesta vaalit uusittiin, ja kuinkas kävikään – kun alkuperäisen vaalituloksen mukaan vihreät ja FPÖ olisivat tiukasti kisanneet kakkospaikasta demarien (SPÖ) kannoilla, nyt vihreät tempaisivat ykköstilalle ja FPÖ jäi kirkkaasti kolmanneksi. Pettymys oli populistipuolueen riveissä vielä voimakkaampi kuin poliittista päätöksentekoa koskeva tietämys, ainakin jos Vice-sivuston keräämiin some-reaktioihin on uskomista:

reaktionen-auf-die-leopoldstadt-wahl-nach-dummheit-body-image-1474283699

”Eikö ne vaalit ole vasta joulukuussa?”
”Wien on erilainen [iskulause, jonka pääkaupungin punavihreät punaviininlipittäjät ja huoltamoiden kansa tulkitsevat kumpikin tavoillaan], paras kun rakennetaan wienin ympärille jättiläis kokoinen muuri [oikeinkirjoitus alkuperäistä noudatellen].”
”Onko Wienissä näin paljon pedofiili huumeriippuvaisia, jotka äänestää vihreitä?”

Mutta niitä oikeita joulukuun vaaleja odotellessa voidaan jännittää Unkarin kansanäänestystä 2. lokakuuta. Niin kuin tässäkin blogissa on jo moneen kertaan todettu, kansa, jolta ei ole kysytty mielipidettä esimerkiksi Venäjältä tilattuun Paksin ydinvoimalan laajennukseen tai olympialaisten järjestämiseen Budapestissa (tuoreimpien tietojen mukaan myös Rooma on sanonut kiitos ei, joten jäljellä kilvassa ovat Budapestin lisäksi vain Pariisi ja Los Angeles), on nyt tarkoitus ajaa uurnille ”lähettämään viesti Brysseliin”. Kysymys, joka poliittisesti on täysin mieletön – haluammeko me, että EU määrää jotakin, mitä se ei itse asiassa ole määräämässä ja mihin meidän haluamisemme ei mitenkään voi vaikuttaa – on tarkoitettu vain tuen ilmaukseksi hallitukselle. Kansalle on myös tehty näyttävän julistekampanjan avulla selväksi, että maahanmuutosta seuraa terrorismia, raiskauksia ja yleistä turvattomuutta. Valtiollisen ”äänestäkää EI” -rummutuksen lisäksi esimerkiksi Budapestin 8. kaupunginosan fideszläinen pormestari on teettänyt aivan ikiomia julisteitaan (kuva 444.hu-sivuston jutusta):

kocsis_plakat

”Pakkomaahanmuutto lisää terrorin uhkaa. Älkää antako Brysselin päättää meidän puolestamme, ÄÄNESTÄKÄÄ!”

Oltiin oikeista asiakysymyksistä mitä mieltä hyvänsä, muukalaispelko tehoaa aina. Myös siellä, missä oikeita pakolaisia tai ”maahanmuuttajia” (migráns, bevándorló) ei ole vielä koskaan nähty, syvät rivit pelkäävät – index.hu-portaalin haastattelemat tavalliset maaseudun ihmiset, joiden tietämys perustuu valtion tv-kanavien tarjontaan ja joka puolella komeileviin TIESITTEKÖ?-julisteisiin, olivat vakuuttuneita siitä, että ”migrantit” ryöstävät, raiskaavat, hätyyttävät ihmisiä, saattavat panna toimeen terrori-iskunkin. Useimmat näistä ihmisistä eivät ole juuri käyneet maahanmuuton mädättämässä Länsi-Euroopassa, missä joka nurkalla arabiterroristit väijyvät vaaleaihoisia nuoria puukko kourassa (kuten hallituksen palkittu vihapuhe-ekspertti Zsolt Bayer tuntuu uskovan). Heidän ennakkoluulonsa eivät siis nolosti törmää todellisuuteen, toisin kuin kävi ulkoministeri Péter Szíjjártólle, joka taannoisella New Yorkin -vierailullaan joutui BBC:n Newsnight-ohjelman haastattelijan  hiillostettavaksi (englanninkielinen videopätkä löytyy Huffington Postin sivuilta):

ku%cc%88lpeti

– Teidän kansanäänestyskampanjaanne kuuluu lehtinen, hallituksen lehtinen, ja se kertoo Unkarin kansalle, maahanmuuton vähentämistä puolustaen, että Euroopassa on satoja no go -alueita, joissa maahanmuuttajat ovat ottaneet vallan. Kymmenkunta Britanniassakin. Uskotteko te tähän väitteeseen?
– Se perustuu virallisiin raportteihin. Euroopassa on no go -alueita, ja me emme halua no go -alueita Unkariin. (…)
– Te siis uskotte, että Britanniassa on no go -alueita? Kymmenkunta? Koska olette merkinneet semmoisia Peterborough’n, Lontoon, Southamptonin kohdalle. Tehän olette käynyt Britanniassa, olette käynyt Lontoossakin?
– Kyllä olen. Pidän Lontoosta kovasti, no problem.
– Ja silti uskotte, että Lontoossa on no go -alueita, jonne ette voi mennä, koska maahanmuuttajat ovat ottaneet siellä vallan? Tämähän on naurettavaa, tehän voitte nähdä sen omin silmin, tämä on kerta kaikkiaan naurettavaa.

 

Newsnight-ohjelman toimittaja Evan Davis melkein menetti malttinsa ja kertoi myös Szíjjártólle suorin sanoin, että unkarilaisten propagandalehtinen oli loukkaus Britanniaa kohtaan. Eipä ole ensimmäinen kerta, kun Szíjjártón töykeä ja epädiplomaattinen käytös noteerataan jopa maailmalla. (Pitäisi joskus kaivamani esille se Péter Konokin loistava scifi-parodiatarina, jossa maailmojen sodan laukaisee diplomatiavikainen ulkopolitiikkadroidi CR2…)

Mutta asiaan. Tulossa on siis kansanäänestys kaikkine oikeudellisine ja laskennallisine kommervenkkeineen. Eräänlaista esimakua siitä, mitä saattaa tapahtua, antoivat äskettäiset Venäjän vaalit, joiden yhteydessä syntyneitä vaalivilppivideoita on ainakin meikäläisen somekupla pullollaan. Tämä mainio blogi kertoo, että tarkemman tilastollisen analyysin mukaan uurnilla ei käynyt lähes puolet äänestäjistä vaan runsas kolmasosa, eikä Putinin puolue saanut äänistä enemmistöä vaan luultavasti nelisenkymmentä prosenttia. Tulos siis saatiin aikaan toisaalta väärentämällä, toisaalta pelottelemalla ja mielistelemällä väki äänestämään ”oikein”, koska muuten…

Niin. Unkarissakin pelotellaan äänestäjiä. Pääministeri Orbán julisti vähän toista viikkoa sitten parlamentin istuntokautta avatessaan, että mikäli kansanäänestys ”epäonnistuu”, Brysselin kiintiöpakolaiset tullaan sijoittamaan ”vasemmistolaisiin” kaupunkeihin tai Budapestin kaupunginosiin. (Szegedin sosialistipormestarin mukaan tämä on jo suorastaan surrealistisen älytöntä: ikään kuin pakolaisten sijoittamisesta ihan oikeasti voitaisiin sopia Euroopan parlamentin ja jonkin Unkarin kaupungin pormestarin kesken.) Csepelissä, Budapestin 21. kaupunginosassa taas kaksi kaupunginvaltuutettua lyö hätäkelloa: ”Csepelissä on 1475 kunnan asuntoa, ja EU-kiintiön perusteella niiden asukkaat voidaan heittää kadulle ja heidän paikalleen sijoittaa laittomia rajanylittäjiä.” Sekin on jo tehty selväksi, että pakolaisten saamat tuet ovat köyhien ja syrjäytyneiden romanien tuista pois, joten romanien kannattaa oman etunsa nimissä vääntäytyä uurnille äänestämään EI.

Myös väärennysten mahdollisuus on ollut esillä. Nimittäin: Hallituskriittisessä älymystö-somekuplassani kansalaisille suositellaan kahta vaihtoehtoa, jotka Átlátszó-portaali esittelee videossaan. Koska mitä todennäköisimmin joka tapauksessa enemmistö äänensä antaneista on hallituksen EI-kannalla, olennaista ei ole tämä tulos sinänsä vaan se, että kansanäänestyksestä ylipäätään tulisi pätevä eli että hyväksytyn äänen antaneita olisi yli 50% äänioikeutetuista kansalaisista. Tämän estämiseksi kansalaisten on joko jäätävä kotiin tai annettava hylättävä ääni, kuten videon lopussa näytetään, piirtämällä rasti molempiin ruutuihin (ja lopuksi lippuun voi piirtää myös sydämen tai jonkin muun elimen). Jälkimmäinen vaihtoehto on kuitenkin riskaabeli. Ei vain siksi että – kuten jotkut pelkäävät – äänestäjien määrä rekisteröidään, minkä jälkeen ei-toivottujen lippujen vaihto haluttuun määrään toivotunlaisia on helppoa. Vaan myös siksi, että hylätyn äänen antaminen vaatii huolellisuutta ja taitoa, kuten Népszabadságissa julkaistusta tiedotteesta ilmenee.

20021_szavazolapok

Nämä esimerkit ovat kaikki hyväksyttyjä: vaikka lappuun olisi kirjoitettu tai piirretty jotain muuta (toiseksi alimmassa esimerkissä on ruksattu KYLLÄ-ympyrä ja kirjoitettu sen yläpuolelle EI) tai vaikka toinen ruutu olisi merkitty esimerkiksi rengastamalla, tai vaikka viivat menisivät minne hyvänsä, olennaista on, että viivat risteävät toisessa ja vain toisessa ympyröistä. Toiseksi ylimmässä lapussa vain EI-ympyrän rastissa on viivojen risteyskohta oikeassa kohdassa, joten se tulkitaan päteväksi EI-ääneksi. Molempien ympyröiden rastiminen äänen mitätöimiseksi on siis suoritettava huolella. Ja voi vain kuvitella, miten helppoa ääntenlaskijoiden on nähdä risteäviä viivoja haluamassaan kohdassa. Semminkin kun useimmissa vaalipiireissä ei ääntenlaskijoissa ole lainkaan oppositiopuolueiden edustajia.

Varsinaisesta äänestystuloksesta ei, valitettavasti, kannata kantaa huolta. Publicus-tutkimuslaitoksen syyskuussa 2015 ja elokuussa 2016 tekemien mielipidetutkimusten mukaan unkarilaisista enemmistö suhtautuu pakolaisiin kielteisesti (vain korkeimmin koulutettujen joukossa pakolaisvastaisten osuus jää alle puolen), ja vuoden kuluessa asenteet ovat koventuneet. Alemmat, tummemmat palkit kuvaavat vuoden 2016 tuloksia ja osoittavat, että kielteinen suhtautuminen (punaiset palkit: eri mieltä, sinivihreät palkit: samaa mieltä) on useimmissa kohdissa voimistunut.

pakolaiskysely

Kuten András Földes index.hu-portaalin artikkelissa kirjoittaa, puolitotuuksien ja valheiden loputtomaan toisteluun perustuva kampanja pureutuu sinne, mihin on tarkoituskin, ihmisten epämääräisiin pelon ja katkeruuden tunteisiin. ”Migranttien” (joita suuri osa kansasta ei ole ikinä edes nähnyt) kautta kansa voi purkaa ahdistuksiaan ja turhautumistaan, ja muukalaiskammo myös niveltyy sujuvasti vanhoihin ennakkoluuloihin kuten mustalais- ja juutalaisvastaisuuteen. Parissa kuukaudessa, kirjoittaa Földes, on nostatettu viha, jonka laannuttamiseen voi kulua sukupolvia.


Tarinoita terrorista, osa 2

marraskuu 28, 2015

Viime postauksessani kerroin, miten Unkarin TEK-erikoisjoukot (“Terrorintorjuntakeskus”) on nyt pantu tuomaan terrorin uhkaa lähemmäksi tavallista unkarilaista, vaikkapa siten, että metsistä metallinilmaisimella sodanaikaisia kranaatteja keräilleet nuorukaiset julistetaan kansainväliseksi terroristijärjestöksi. Nytpä juttu onkin pitkistynyt ja mutkistunut.

TEK:n noloa kömmähdystä on nyt pari päivää naureskeltu sekä Unkarin hallituskriittisissä medioissa että ulkomaillakin, BBC:n uutisia myöten. 444.hu-uutissivusto kokosi häijyn koosteen TEK:n tähänastisista kommelluksista. Pääministerin luottomiehen johtamat ylväät erikoisjoukot ovat aiemmin muun muassa takavarikoineet zombie-elokuvaan tarvittavia rekvisiitta-aseita, rynnäköineet opiskelijoiden scifi-elokuvan kuvauksiin pidättämään Luke Skywalkeriksi pukeutunutta leikkipistoolilla huitovaa nuorukaista, tunkeutuneet 72-vuotiaan miehen asuntoon ja kiskoneet tämän sängystään, koska ukko oli 92-vuotiasta äitiään suojellakseen hankkinut pienoiskiväärin (toimenpide tallennettiin TEK:n videopalveluun otsikolla ”yksityisen asevaraston takavarikointi”), ja eräässä toisessa näyttävässä ratsiahyökkäyksessä taas pidättäneet ja raahanneet raudoissa pois kuusikymppisen pariskunnan, jonka epäiltiin pyörittäneen alle kahdentuhannen asukkaan tuppukylässä pimeää elintarvikemyymälää. (Unkarin maaseudun köyhyydestä ja kehnosta infrastruktuurista ehkä kertoo jotain se, että siellä näköjään jotkut ansaitsevat myymällä naapureilleen kiskuriluotolla pakastekanoja tai jauhoja omasta kellarivarastostaan. Mutta oudolta tuntuu silti, että tämmöisen takia syrjäkylään, jossa tavallista poliisiakin harvoin näkee, syöksähtää joukko kypäräpäisiä ja luotiliivisiä erikoisjoukkojen miehiä.)

Terrorintorjujat ehkä sopivatkin paremmin hätyyttelemään vanhuksia ja opiskelijapoikia kuin todellisiin taistelutoimiin: ainakin he ovat saaneet kamppailulajinäytöksessä näyttävästi köniinsä tavallisilta poliiseilta, palomiehiltä ja kiinteistövartijoilta, ja 444.hu tietää myös kertoa pidätyksestä, jonka yhteydessä TEK-miehen ase laukesi vahingossa ja osui toista TEK-kollegaa reiteen. Kenties lähimmäksi todellista terrorismia TEK on päässyt pahimman pakolaistulvan aikaan pidättäessään pakolaisjoukosta miehen, jolla sitten ei kuitenkaan ollut mitään todistettavia yhteyksiä terrorijärjestöihin. Ei ihme, jos tämä tohelointi on nostattanut päivittelyjä tyyliin ”voi meitä, jos oikeasti tänne hyökkäisi terroristeja ja NUO olisivat meitä puolustamassa”.

TEK:n toiminta ja tiedotus ei siis selvästikään ole onnistunut oikein vakuuttamaan koko kansaa terroriuhan todellisuudesta. Eilen sisäministeriö joutui järjestämään asiasta uuden tiedotustilaisuuden, jossa pöydälle oli levitetty näyttävä rivistö räjähteitä ja ampumatarvikkeita (jotka tosin eivät liittyneet tapaukseen vaan olivat esillä vain tunnelmaa luomassa). Tilaisuudessa tehtiin lehdistölle selväksi, että jossain oli tapahtunut valitettava tiedotuskömmähdys (eikä tietenkään ministeriössä tai TEK:ssa vaan lehdistössä, väitti sisäministeri Pintér): itse asiassa viikonloppuna tehtyjä torjuntaiskuja oli kaksi, mutta lehdistö olisi tahallaan sekoittanut ne toisiinsa. Sodanaikaisia ammuksia ja kranaatteja keräilleiden nuorten lisäksi TEK olisi nimittäin toisessa yhteydessä pidättänyt kaksi ”äärimmäisiä” mielipiteitä omaavaa miestä, joiden epäiltiin suunnittelevan ”hallituksen jäsenen” murhaa. Miesten arvellaan olevan yhteydessä ”Kansallinen armeija” (Nemzeti Hadsereg) -nimiseen järjestöön, josta ei tiedetä muuta kuin että tällä nimellä esiintyvä joukko on vuonna 2011 lähettänyt harhaista antisemitismiä pursuvan uhkailuviestin Amerikai Magyar Népszava -lehden toimitukselle.

Suunnitellun murhan kohteena ollutta henkilöä ei sisäministeri halunnut paljastaa, mutta juorulehti Blikk (tai ainakin 444.hu:n toimitus) on laskenut yhteen kaksi ynnä kaksi: TEK:n johtaja János Hajdú oli tiistaina kertonut, että pidätys suoritettiin erityisen suojeluksen kohteena olleen henkilön turvaamiseksi, ja tällaisia henkilöitä on vain kaksi, pääministeri Orbán sekä valtionsyyttäjä Péter Polt, joista jälkimmäinen ei ole hallituksen jäsen. Siispä Blikkin mukaan TEK on saanut kiinni itsensä pääministerin murhaa suunnitelleet terroristit.

Sekavaa, sekavaa. Unkarissa tiedetään kyllä toimivan puolisotilaallisia ja mahdollisesti hyvinkin vaarallisia äärioikeistolaisia saapashousukaarteja, joiden puuhia valtiovalta ei ole juuri yrittänyt estellä, mutta ”Kansallisesta armeijasta” (joka aatteen puolesta voisi hyvinkin sopia tähän joukkoon) ei ainakaan tiedotusvälineillä ole mitään tarkempia tietoja. Herääkin siis epäilys, että koko juttu on pelkkää vainoharhaista tärkeilyä ja hysterian nostatusta, jolla – näin epäilee esimerkiksi László Bartus Amerikai Magyar Népszavan sivuilla – Orbán totuttaa kansaa jatkuvaan hälytysvalmiuteen, poikkeustilaan ja asemiesten mielivaltaiseen huseeraamiseen.

Viime aikoinahan Orbán on yhä selvemmin antanut ymmärtää, että meneillään on jonkinlainen salaliitto. Taannoisessa radiopuheessaan (saksankielinen käännös täällä) Orbán julisti, että pakolaisten ”invaasiota” ei niinkään pane liikkeelle sota vaan kansainvälinen bisnes sekä länsimaisten aktivistien toiminta, sellaisten kuin George/György Soros, jotka toiminnallaan haluavat tukea ”kaikkea, mikä heikentää kansallisvaltioita, mikä muuttaa eurooppalaista elämäntapaa, aina elämäntavan kysymyksistä maahanmuuttoon”. Jos vähänkin osaa lukea rivien välistä ja tuntee sitä kieltä, jolla näistä asioista Sentroopassa ja etenkin Unkarissa puhutaan, sanoma on selvä: ilkeät juutalaiset yrittävät vieraannuttaa meitä perinteisistä kristillisistä arvoistamme homo- ja feministipropagandan sekä muslimi-invaasion avulla. Muuten selvä juttu, mutta juutalaisvastaista foliohattuhouretta suoltavat ”kansallismieliset” puolihullut eivät tämän skenaarion mukaan oikein sovellu pääministeri Orbánin päävihollisiksi. Johtuisivatko TEK:n viime päivien tiedotuskömmähdykset juuri tästä? Onko TEK:n hämäys- ja hämärrysyritys taas osunut omaan jalkaan?

Onneksi jossakin sentään vielä sotatorvi antaa selkeän äänen ja rintamalinjat ovat selvillä. Ulkoministeri Péter ”Tämän 400 neliön luksustalon vanhempani ostivat minulle säästöillään” Szíjjártó on eilen jyrähtänyt Brysselissä, että jos EU:n 7. artiklan (oikeusvaltio ym. periaatteet) mahdollisen rikkomisen johdosta käynnistetään seuraamusmenettelyt Unkaria kohtaan (äärimmäisessä tapauksessa äänioikeuden riisto), tämä on tulkittava ”Brysselin kostoksi Unkarin menestyksekkään maahanmuuttopolitiikan johdosta”. Näin Szíjjártó index.hu-uutissivuston mukaan:

[…] jos tällainen päätös syntyisi, sitä ei voi ymmärtää mitenkään muuten kuin maahanmuuttoa kannattavan Brysselin, maahanmuuttoa kannattavien EU-instituutioiden kostona Unkarille. Juuri Unkarin esimerkkihän osoittaa, että maahanmuuttajien tulvan voi menestyksekkäästi pysäyttää, ja juuri Unkarin menestys osoittaa, että Euroopan maahanmuuttopolitiikka on epäonnistunut, Unkarin politiikka taas onnistunut.

”Menestys” siis tarkoittaa sitä, että Unkari, EU:n nettohyötyjä, kyllä ottaa tukiaisia vastaan mutta kieltäytyy osallistumasta yhteiseen pakolaiskriisin hoitoon ja ohjaa pakolaistulvan naapuriensa niskoille. Omalla tavallaan loogista tietysti. Mutta kuten viime päivien TEK-tohelointi osoittaa, patoamalla pakolaiset rajojen ulkopuolelle Unkarin hallitus on myös vienyt itseltään yhden kätevän kriisipelotteen, jolla kansalaiset saisi pidettyä sopivasti huolissaan ilman että terrorismia tarvitsee keksimällä keksiä.