Ainutlaatuinen kielemme

Aina ei jaksa kirjoittaa Unkarin lohduttomasta politiikasta. Viikonlopun kansanäänestystä odotellessa – jonka muuten jotkut mielipidetutkijat arvelevat tuottavan hallitukselle pettymyksen, mahdollista on, että raivokkaasta kampanjoinnista huolimatta äänestysprosentti jää alle 50:n ja kansanäänestys virallisesti mitättömäksi – tekee mieli kertoa pieni ilkeä tositarina, jonka juuri luin Leiter Jakab -käännöskukkasblogin FB-palstalta. (Leiter Jakab on vanha käännöskukkasvitsi, henkilönnimeksi ”Jakob Leiter” väärinymmärretty saksankielinen ”Jaakobin tikapuut”.) Alun perin tämän tarinan on Facebookissa kertonut Tibor Bárány.

Mutta ensin vähän taustoitusta. Tämä tositarina siis kuvittaa unkarilaisten lujaa uskoa siihen, että heidän kielensä on paitsi aivan erilainen kuin muut Euroopan kielet (mikä tietenkin pitää paikkansa) ja ainutlaatuinen myös jotenkin erikoisella tavalla hienompi ja kehittyneempi kuin muut kielet. ”Ainutlaatuinen kielemme” (egyedülálló nyelvünk) mainitaan jopa Unkarin perustuslain johdannossa, ns. kansallisessa uskontunnustuksessa. Ilman muutahan unkari, kuten kaikki muutkin maailman kielet, on ainutlaatuinen ja ainutkertainen, ja tietenkin unkarilaisilla kuten kaikilla muillakin kansoilla on täysi syy ja oikeus pitää omaa kieltään omasta mielestään kauniimpana ja hienompana kuin kaikki muut. Mutta heikolle jäälle astutaan siinä vaiheessa, kun ruvetaan vakavissaan vertailemaan esimerkiksi kielten rikkautta tai ilmaisuvoimaa. Nämä kun ovat asioita, joille ei oikein löydy objektiivista mittapuuta. Ja subjektiivinen mittapuu taas voi pettää, kuten tästä tarinastamme ilmenee. Sen päähenkilö kun ei ole kielentutkija vaan edustanee ns. kansallisromanttista unkarilaista ”tietämystä” asiasta.

Täytyy vielä kertoa hieman tarinan päähenkilöstä, kirjailija Anna Jókaista. Vuonna 1932 syntynyt Jókai aloitti kirjailijanuransa 1960-luvulla, reaalisosialismissa elävien miesten ja naisten ihmissuhde- ja moraalikiemuroiden tarkkanäköisenä kuvaajana, mutta vuosikymmenten kuluessa ja järjestelmän vaihtuessa hänestä on kehittynyt kenties Unkarin tunnetuin avoimesti kristillis-konservatiivisia arvoja tunnustava kirjailija. Ei Jókai mikään nykyajan Hilja Haahti ole. Luin aikoinaan moneen kertaan ihan innoissani hänen romaaninsa Szegény Sudár Anna (‘Onneton Anna Sudár’), joka on ihan oikeasti hyytävän vakuuttava kuvaus Ceauşescun Romaniasta ja ihmisestä, joka yrittää diktatuurin paineessa elää arvokasta, sivistynyttä ja ylevän eettistä elämää, ja samalla taitavasti rakennettu kasvutarina, jossa vahvuuteensa sairastunut “hyvä” ihminen joutuu murtumaan ja kohtaamaan oman pimeän puolensa. Mutta vähän epäilyttävältä ja vastenmieliseltä on ruvennut tuntumaan se, miten runsaskätisesti Orbánin järjestelmä vanhenevaa kirjailijatarta juhlii ja palkitsee.

Anna Jókai on viime vuosina saanut lähes kaikki mahdolliset palkinnot, kunniamerkit ja tunnustukset. Hänen 80-vuotisjuhlissaan neljä vuotta sitten läsnä oli koko valtion johto, Fidesz-puolueen kerma ja kokonaista kahdeksan piispaa, kirjoitti Magyar Narancs -lehti varsin ilkeänsävyisessä jutussaan, otsikolla ”Anna Jókai fideszläisten taivaassa”. Kommenttiketjussa joku siteeraa kirjailija Géza Ottlikia: ”Kirjailija ei saa olla vallanpitäjien puolella. Ei edes silloin, kun se on hänen oma puolensa.”

jokai_anna

”Voi hyvänen aika pojat, tämä on aivan liikaa!” Magyar Narancs -lehden julkaisemassa, Attila Kovácsin MTI-uutistoimistolle ottamassa kuvassa Anna Jókaille aplodeeraavat presidentti Áder, pääministeri Orbán ja parlamentin puhemies Kövér.

Ja nyt siis lopultakin se lupaamani pieni tosikertomus.

Olisi kovin murheellista, jos tämä jäisi puuttumaan kansallisesta kaskuaarteistostamme. (Seuraa silminnäkijän selonteko.)

Tämä tapahtui viime vuonna Göteborgin kirjamessuilla. Paneelikeskustelussa kysyttäessä, mikä Unkarin kirjallisuudessa on erityistä, maatamme edustava Anna Jókai ihastutti yleisöä seuraavalla ajatelmalla: Unkarin kieli on rikkaampi kuin muut kielet. Toisin kuin englannissa, unkarissa ei paikasta toiseen siirtymiseen ole vain yksi sana go – unkariksi me voimme kulkea, sujahtaa, tallustaa, lönkyttää, astella, maleksia (haladunk, süvítünk, ballagunk, poroszkálunk, lépkedünk, őgyelgünk)…

Syntyi hetken hiljaisuus, unkarilaiset osanottajat tuijottivat vaivaantuneina eteensä. Lopulta englanninkielinen tulkki rikkoi hiljaisuuden ja ryhtyi naama peruslukemilla kääntämään Anna Jókain sanoja:

–  …In Hungarian one proceeds, whooshes, trudges, ambles, treads, saunters…

Täytyy tunnustaa, että minun kävi tätä lukiessa lähinnä sääliksi vanhenevaa, kenties jo hieman höppänöityvää ihmistä. Anna Jókai kasvoi keskiluokkaisessa kaupunkilaisperheessä kotirouva-äitinsä helmoissa vailla mitään erityistä kansainvälistä kulttuurisuhinaa ja kävi koulunsa sodan aikaan ja heti sen jälkeen. Hänen sukupolvensa ei välttämättä saanut oppia englantia, joka sen ajan keskieurooppalaiselle sivistyneistölle oli paljon vähemmän olennainen kulttuurikieli kuin saksa ja ranska, ja lisäksi hänen kouluaikaansa osui vuoden 1948 murros, jolloin kouluissa kapitalistisen maailman rappiokielet vaihdettiin pakkovenäjään ilman että siihen olisi ollut käytettävissä pätevää opettajakuntaa. Mitä hänen päähänsä Ilona Zrínyi -tyttölyseon kielitunneilta sitten jäikin, reaalisosialistisen Unkarin arjessa kirjanpitäjänä ja sittemmin opettajana työskennellessään hän ei varmaan näitä taitoja paljon päässyt käyttämään.

On hyvin mahdollista, että Anna Jókai kuuluu siihen unkarilaisten enemmistöön, joka ei kykene keskustelemaan yhdelläkään vieraalla kielellä. Lisäksi unkarilaiset ovat kielitajun ja kielitietoisuuden suhteen monia muita heikommassa asemassa sikäli, että unkarilla ei ole yhtään läheistä sukukieltä. Unkarilaiset, toisin kuin esimerkiksi germaanisten, romaanisten, slaavilaisten tai itämerensuomalaisten kielten puhujat, eivät koskaan voi kokea sitä jännää tunnetta, että toinen kieli on melkein kuin oma ja sitä melkein ymmärtää mutta ei ihan. He eivät yleensä voi tietää, miltä tuntuu nauraa rysäpöksyvitseille tai oppia uusi kieli tuosta vain siten, että kielioppi on jo melkein valmiiksi hallinnassa ja sanatkin loksahtavat pikavauhtia paikoilleen, kunhan tajuaa muutamat systemaattiset äännevastaavuudet. He eivät ehkä välttämättä ymmärrä, miten mielivaltaisia ja epäselviä kielten väliset rajat voivat olla ja miten riskaabelia siksi on kielten eroista puhuminen.

Mihin nämä ihmiset sitten perustavat käsityksensä omasta äidinkielestään, miten he osaavat ajatella sen eroavan muista kielistä?  Pahimmassa tapauksessa he uskovat samaan kansallisromanttiseen tarustoon, jota varmaan jokseenkin kaikissa Euroopan maissa on kansalliskielen ympärille kehrätty: meidän kielemme on paitsi elimellinen osa historiaamme ja kulttuuriamme myös yhtä poikkeuksellisen hieno ja ihmeellinen kuin meidän historiamme ja kulttuurimmekin on. Tästä on vain pieni askel siihen, että kuvitellaan oman kielen olevan laadullisesti eri tasolla kuin toiset kielet (etenkin noiden typerien naapurikansojemme tai entisten ilkeiden sortajiemme kieli), uskotaan maailmassa olevan ”rikkaita” ja ”köyhiä”, ”kehittyneitä” ja ”primitiivisiä” tai ”vanhoja” ja ”nuoria” kieliä – ja meidän kielemme on tietenkin poikkeuksellisen rikas, kehittynyt ja ikivanha. Silloin on helppo uskoa, että oma rajoittunut kuva muista kielistä on täysi ja todellinen: jos minä en tunne englannista muita liikeverbejä kuin go, niin se voi ihan hyvin johtua siitä, että englannissa ei muita liikeverbejä ole.

Unkarin kieleen liittyvä kansallinen huuhaahymistely ei ole ainutlaatuista. Monessa muussakin Itä-Euroopan maassa Suomea myöten on vastaavanlaista harrastettu. Mielenkiintoista kuitenkin on, miten väkevänä huuhaata hipova tai huuhaan rajan ylittävä kielimytologia Unkarissa edelleenkin elää. Ja miten sitä elättävät toisaalta tavallista jyrkemmät kielimuurit ja vuosikymmenten ajan katastrofaalisen huonosti hoidettu koulujen kieltenopetus, toisaalta se naiivi nationalismi, jonka kulttuurisia rakennuspuita tuottavat Orbánin järjestelmän tarpeisiin myös Anna Jókain kaltaiset kirjailijat. Hups, ei todellakaan vältytty politiikalta tässäkään postauksessa.

 

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: