Mummotodellisuus

Ei olisi aikaa blogata, kun pitäisi tehdä töitä. Mutta Suomen eilisen vaalihuuman yhteydessä törmäsin sanaan ”nuorisovaalit” ja rupesin miettimään kansan jakautumista. Tänä aamuna oli sitten unkarilainen kollegani laittanut FB-seinälleen linkin Katalin Ertseyn blogijuttuun, jonka otsikko kuuluu suomeksi suunnilleen ”Ettekö ymmärrä? Ei ihme. Mutta vähitellen pitäisi alkaa ymmärtää”. Ertsey on LMP-puolueen kansanedustaja; LMP, sanoista Lehet Más a Politika eli ’Politiikka voi olla toisenlaista’, on varsin uusi, lähinnä vihreäksi luokiteltava vaihtoehtopuolue. LMP:n vakavastiotettavuudesta on monenlaisia mielipiteitä (monia esimerkiksi harmittaa, että se ei ole tehnyt selvempää pesäeroa oppositiotoveriinsa, äärioikeistolaiseen Jobbik-puolueeseen), ja Ertsey oli minulle uusi tuttavuus. Mutta tämä ajatus joka tapauksessa tuntuu tärkeältä, etenkin Unkarin mutta ehkä Suomenkin oloja miettiessä.

Ertseyn pääpointtina oli, että väestöltään siinä kymmenmiljoonaisen Unkarin äänestäjistä kolme miljoonaa on eläkeläisiä, ja kun äänestysaktiivisuus on ollut viime aikoina sitä mitä on, heidän äänensä ratkaisee – ja tämä eläkeläisväestö puolestaan elää erilaisessa todellisuudessa, mummotodellisuudessa, johon kiistat keskuspankkilaista ja kansainvälisen valuuttarahaston asettamista ehdoista  kantautuvat korkeintaan kaukaisena kohinana. Unkarilainen eläkeläismummo ei maksa veroja, joten keskustelu veroprosentista ja flat tax -mallista on kärpäsen surinaa hänen korvissaan. Mummoa ei heilauta bensan hinta, eikä kulutustavaroiden suhteellinen kallistuminenkaan (vielä) iske vähäruokaiseen ja koko ikänsä vähällä toimeen tulleeseen mummoon samalla tavalla kuin Kellogg’s-muroilla ja kasvuoptimismilla syötettyyn nuorisoon tai vanhempiin, joiden on pakko joka vuosi ostaa uudet talvikengät kasvaville lapsilleen. Mummo ei välttämättä jaksa ymmärtää, miksi nuoriso kantaa huolta opintotuista ja opiskelupaikoistaan – ei päästy mekään opiskelemaan, ja ihmisiä tuli meistäkin – tai miksi on niin kamalaa, jos äitiysloma vaarantaa nuoren naisen urakehityksen. Tai miksi pultsareita pitäisi paapoa eikä niitä saisi laittaa vankilaan tai pakkotyöhön. Sitä vastoin mummon mieltä lämmittävät perusarvot ja symboliset, aineettomat eleet: kun lippu hulmahtaa ja kansallislaulu soi ja vuosikymmenten kommunistisorron jälkeen unkarilaisen on taas lupa julistaa olevansa ylpeä unkarilaisuudestaan…

Tämähän on tilanne kaikkialla: ihmiskunta jakautuu, enää ei olla tekemisissä niiden kanssa, joiden naapureina satutaan asumaan, vaan niiden kanssa, joilla on samat sukupolvikokemukset, samanlainen koulutus ja samanlainen musiikkimaku. Facebookissa luetaan, jaetaan ja peukutetaan samanmielisten kaverien juttuja – niin kuin Utøyan joukkomurhan jälkeen lukemattomia kertoja julkisuudessa todettiin, Internetin kasvottomista virtuaaliyhteisöistä voi löytyä tukea ja vahvistusta myös järkyttävän harhaiselle todellisuuskuvalle. Kaikki eivät enää lue lehtiä tai katsele teeveetä, riittää niiden muutamien omanmielisten nettisivujen seuraaminen. Ja netin ulkopuolellakin riittää lehtiä ja teeveekanavia joka lähtöön, valitse mieleisesi.

Unkarissa onnettomuudeksi tämä mediatodellisuuksien jakautuminen osuu yksiin poliittisen jakautumisen kanssa, joka on ollut oikea ongelma jo ennen nykyisen hallituksen aikaa, ja mikä pahinta, sitä tietoisesti vahvistaa nykyisen hallituksen ns. mediapolitiikka. Joka katselee valtion MTV:n uutisia ja lukee Magyar Nemzet -lehteä, elää aivan eri todellisuudessa kuin se, joka seuraa netissä vaihtoehtoisia uutissivuja ja blogeja, ja tuota toista, vaihtoehtoista todellisuutta ei itse asiassa ole hänelle olemassakaan. Jos julkisen vallan joukkoviestimet ovat yhden puolueen kontrollissa, tämä yksi pystyy sulkemaan etenkin mummotodellisuuden ulkopuolelle lähes kaiken sen, mitä oppositio yrittää nostaa esiin. Internetin ulkopuolelle jäävän väestön on helppo elää maailmassa, jossa Unkarin talousvaikeudet johtuvat kansainvälisten finanssipomojen (jotka sitä paitsi, sipi supi, ovat kaikki juutalaisia) häijyistä juonista ja jossa EU:n kateellisia herroja ottaa Unkarin itsenäisyys ja rohkeus päähän niin pahasti, että EU on valmis pakottamaan koko urhean Unkarin valtion konkurssiin mikäli homojen avioliittoja ei hyväksytä. Kukaan ei sano unkarilaiselle mummolle: It’s the economy, stupid. (Eikä unkarilainen mummo sitä edes ymmärtäisi, kun ei osaa englantia.) Siksi puolueeton julkinen tiedonvälitys on niin tärkeää.

Vasta Ertseyn blogin luettuani tajusin kunnolla, millaisen rikoksen Unkarin nykyinen valtiovalta tekee eristäessään mummotodellisuudessa eläjät kansainvälisten nettikolumnien lukijoista. Ja kaikesta siitä jupinasta huolimatta, jota YLEn vaalistudiotarjonta kotisohvakommentaattorissamme herätti (miksi ihmeessä perinteinen valtionhoitajapuolue SDP saa noin järjettömästi haastatteluaikaa näin surkealla vaalimenestyksellä?), olen kiitollinen siitä, että Lipposen jaaritusten ohella näytettiin runsaasti myös Timo Soinia heittäytymässä Jeesuksen rooliin (Älköön teidän sydämenne olko murheellinen) tai Paavo Väyrystä kantamassa tappionsa ilman turhia muikisteluja. Oma FB-kaveripiirini tuntuu koostuvan lähinnä Haaviston kannattajista, punertavanvihertävistä kaupunkilaisista herraspennuista, joille lannanhajuisen kepun inhoaminen on järkyttävän itsestäänselvää. Vaikka omatkin sympatiani ovat paljolti samalla suunnalla, olen silti iloinen, että mediankulutukseni ei toimi pelkästään FB-tykkäysten varassa. Ja että olen kotisohvalla saanut katsella YLEn lähetyksestä SDP:n vaalitilaisuudessa Tommi Läntisen tahdissa hytkyvää Jutta Urpilaista ja itse päättää, minkäasteista myötähäpeää tunnen.

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: