Herr Doktor! Doktor úr!

Taannoin keskusteltiin työkaverien kanssa keskieurooppalaisuuden kriteereistä. Minä ehdotin sitä silmäänpistävää seikkaa, että juristit kuten lääkäritkin valmistuvat suoraan perustutkinnon suorittaessaan tohtoreiksi, eli tyypillinen Herr Doktor ei ole lääkäri eikä tiedemies vaan usein semmoinen, joka Suomessa voisi tituleerata itseään varatuomariksi ja toimii esimerkiksi asianajajana (tai jossain firmassa, tai vaikka vähän korkeampana poliisivirkamiehenä). Sain hieman ärtyneen vastauksen, että Bolognan myötä näin ei enää ole. Mutta tittelihullujahan täällä ollaan, ja sen täkäläiset sentään myöntävät joskus itsekin.

Vaikka tohtorinarvo ei (ainakaan Saksassa eikä Itävallassa) virallisesti aivan tarkkaan ottaen kuulu henkilönnimeen, se voidaan merkitä virallisiin henkilödokumentteihin, ja käytännössä sitä kuuluu käyttää. Kun lapseni aloittivat koulun Wienissä, keskimmäisen opettaja saatuaan kyselemällä selville, mitä työtä teen, suorastaan vähän hermostuneena huomautti, että jos kerran olen yliopiston professori niin varmaan olen tohtorikin, ja siinä tapauksessa se Dr. kuuluu kirjoittaa näkyviin, muuten vaikuttaa kuin yrittäisin esiintyä väärällä nimellä. No nyt Dr. seisoo paikallisessa sairausvakuutuskortissani, ja jokainen milloin mitäkin paikkaani sorkkiva hoitohenkilö muistaa puhutella minua asianmukaisesti. Hupaisinta on ollut hammaslääkärillä. Hoidatan purukalustoani yliopiston klinikalla, missä suuni kimpussa häärii ainakin pari kandia kerrallaan, ja vahvistukseksi haetaan vähän väliä joku johtava tai  yli- tai mikä lieneekään lääkäri. Silloin kun kaikki nämä henkilöt sattuvat olemaan naispuolisia, syntyy kohtauksia, joista tulee mieleen Calamari Union kaikkine Frankeineen: Frau Doktor, avaisitteko suutanne vähän enemmän? Ja Frau Doktor, näyttäkääpäs peilillä tästä. Te, Frau Doktor, voitte sillä välin hakea lisää amalgaamia. Frau Doktorilla on tässä bukkaalipinnalla kariesta, voitte hoitaa sen saman tien, Frau Doktor

Eikä tässä kaikki. Minulta meni vuosi sen tajuamiseen, että olen Univ.-Prof. Dr. koska Itävallassa pelkäksi professoriksi ilman universiteettietuliitettä nimitetään jokaista oppikoulun tai muun vähänkin korkeamman oppilaitoksen opettajaa. Ja sen jälkeen meni vielä useampi vuosi ennen kuin ymmärsin, miksi jotkut kollegat käyttävät pitkää rimpsua Univ.-Prof. (tai, apulaisprofessoreilla, Ao. Univ.-Prof.) Mag. Dr. Se ei johdu siitä, että heillä olisi maisterinpaperit jostain ihan toiselta alalta kuin tohtorinarvo (vähän niin kuin useamman tohtorintutkinnon suorittaneet ihmiset käyttävät Saksassa titteliä Dr. Dr., Itävallassa DDr.), vaan siitä, että kaikki tohtorit eivät ole maistereita. Pelkät tohtorit ovat niitä, jotka ovat valmistuneet muutama vuosikymmen sitten, vanhassa systeemissä, jossa humanistitkin valmistuivat suoraan tohtoreiksi tekemättä siinä välissä mitään maisterintutkintoa.

(Epätieteellinen eli riittämättömästi perusteltu mutta vankka vakaumukseni on, että nämä perinteiset keskieurooppalaiset tohtoruudet (ainakin humanistisilla aloilla) vastaavatkin korkeintaan suomalaista maisteria. Ja suoraan sanoen olen ihan viime aikoinakin nähnyt omilta lähialoiltani pari paikallista väitöskirjaa, jotka minusta kelpaisivat Suomessa tasoltaan korkeintaan graduiksi, ja ollut läsnä tohtorinväitöksessä, joka muistutti meikäläistä lisensiaattiseminaaria – väitöskirja oli julkaisematon, sen tarkastajat omasta talosta, eikä muitakaan ulkopuolisia tilaisuudessa ihmeemmin näkynyt. Tämän takiahan keskieurooppalaisessa järjestelmässä tarvitaan habilitaatio, eli meikäläistä dosentuuria vastaava prosessi: ulkopuolisten tarkastajien ja julkaistun työn perusteella varmistetaan, että tästä tyypistä todellakin on yliopiston opettajaksi ja tutkijaksi.)

Vaan nyt kun Bolognan prosessi jyllää Euroopan yliopistomaailmassa, kaiken pitäisi olla transparenttia ja kompatiibelia, ja tohtorisysteemitkin menevät uusiksi. Erityisen meheviä hedelmiä tämä uudistus kantaa Unkarissa, jossa systeemi oli ennestäänkin mutkikas: ns. pikkutohtorin arvon (kisdoktori) lisäksi, joka siis oli tämmöinen meikäläisen vanhan systeemin kahden ällän maisteria vastaava keskieurooppalainen tohtoruus, on iso tohtorinarvo (nagydoktori), jonka yleensä saavuttavat vasta kypsään ikään ehtineet tiedemiehet (aniharvoin -naiset…) vuosikymmenten aktiivisen tieteenteon jälkeen. Tähän päälle on sittemmin rakennettu yleiseurooppalaisen mallin mukainen (?) PhD-koulutus, mutta miten se toimii ja suhteutuu aikaisempiin systeemeihin, sitä älkää kysykö. Olen tarpeeksi monta kertaa turhaan yrittänyt selityttää sitä itselleni.

Joka tapauksessa olennaista on, että tohtoruus ei Keski-Euroopassa merkitse valkotakkia tai tieteellistä kutsumusta vaan on jo iät ja ajat ollut sivistysporvariston säätyläisyysmerkki. Niinpä jokainen vähänkin itsekunnioitusta omaava virkamies ja isompi poliitikko tarvitsee tohtorin arvon, ja ellei aika, istumalihaksisto ja kirjallinen ilmaisutaito riitä väitöskirjan vääntämiseen itse, saatetaan turvautua ulkopuoliseen apuun tai sitten kootaan tekstit itse copypeistaamalla. Kuuluisin viime aikojen esimerkkihän on Saksan puolustusministeri Karl-Theodor zu Guttenberg, jonka väitöskirjan tekstistä melkoinen osa oli lähdettä mainitsematta muualta kopioitua. Vähän aikaa vastaan änkytettyään Guttenberg erosi ja lopetti poliittisen uransa, Bayreuthin yliopisto puolestaan peruutti hänen tohtorinarvonsa.

Kuten jo viimeksi kirjoitin, saksalaiset ovat tosikkoja ja pökkelömäisiä, itävaltalaiset ottavat asiat rennommin. Itävallan ”kokoomusta” ÖVP:ta edustava entinen opetusministeri (!), nykyinen EU-komissaari Johannes ”Gio” Hahn on  väitellyt filosofian tohtoriksi vuonna 1987 (väitöskirja käsitteli kaupunkia ilmiönä filosofian näkökulmasta) teelmällä, jonka omaperäisyydestä nousseet epäilyt ovat pyörineet otsikoissa jo pitkään. Lopulta asia tutkitutettiin ihan virallisesti, ja vuonna 2009 työn todettiin olevan ei ehkä varsinainen plagiaatti mutta kenties harmaalla vyöhykkeellä ja joka tapauksessa tieteellisenä tutkimuksena luokaton. Lähteisiin on kyllä viitattu eikä lainausmerkkejä ole unohdettu ihan joka paikasta, mutta muuten tohtori Hahnin teoksessa ”soppa on liian laihaa”, kuten täälläpäin sanotaan, eli siellä omaperäinen tieteellinen ajatus kaveriaan ehtii mutta turha on työse. Mm. vihreiden poliitikkojen vaatimuksista huolimatta Wienin yliopisto ei kuitenkaan ole lähtenyt riistämään Hahnilta tohtorinarvoa. Mitä turhia.

Mutta unkarilaiset ne vasta osaavat. Eilen tömähti nettiin, HVG-viikkolehden verkkosivuille, uutinen, jonka mukaan Unkarin presidentti Pál Schmitt, tuo oikeinkirjoitusvaikeuksistaan tunnettu valtionpäämies, entinen huippu-urheilija ja urheilubyrokraatti, on kopioinut (tai antanut kopioida) liikuntatieteen väitöskirjastaan suurimman osan, jopa 180 sivua kaikkiaan 215-sivuisesta hengentuotteesta. Vuonna 1992 korkeimman arvosanan summa cum laude saanut väitöskirja, joka käsittelee nykyajan olympialaisten ohjelmaa, on siis enimmäkseen sanatarkkaa, toisinaan hieman lyhenneltyä käännöstä bulgarialaisen Nikolai Georgievin vuonna 1987 valmistuneesta ranskankielisestä tutkielmasta. Presidentin kanslia on toistaiseksi kiivaasti torjunut koko syytöksen. Schmitt on toki tuntenut Georgievin ja työskennellytkin hänen kanssaan kansainvälisessä olympiakomiteassa, joten Georgievin työhön viitataan teoksen tekstissä. Ei kuitenkaan varsinaisissa lähdeviitteissä tai bibliografiassa, koska näitä ei koko väitöskirjassa kuulemma ole laisinkaan. Schmitt on muistelmissaan kertonut väitelleensä ”filosofian historiasta” (!), koska hänen vanha äitinsä toivoi pojastaan tohtoria, ja jossain varhemmassa haastattelussa hän toteaa lupsakasti, että onhan hänellä ”pikkutohtori” liikuntatieteestä mutta tohtorin titteliä hän ei käytä. Viime aikoina hän on kuitenkin esimerkiksi allekirjoittanut koko nykyisen Fidesz-parlamentin runnoman ennätysrunsaan lakitulvan nimellä dr. Schmitt Pál.

Kuten odottaa saattaa, unkarinkielinen verkko lainehtii nyt toinen toistaan henkevämpiä kommentteja tähän skandaaliin. (”Plagiaatti? Enhän minä osaa edes kirjoittaa koko sanaa.”) Muuan kotimaansa poliittisesta tilanteesta muuten perin juurin masentunut kollega juuri huomautti, että tämä kommenttitulva on sentään pelastanut hänen uskonsa kansansa lahjakkuuteen. Kenties kaikkein olennaisimman huomion teki se kirjoittaja, joka muistutti, että Unkarin tasavallan presidentiksi on aikoinaan virallisesti valittu dr. Schmitt Pál. Koska tohtoruus on osa nimeä, presidentiksi on siis valittu joku, jota ei ole olemassakaan. Ollapa se näin helppoa.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: