Poikien kosto?

Itävallan vaalit ovat sitten jo tukevasti takanapäin, ja iki-itävaltalaiseen tapaan vaikuttaa siltä, että mikään ei muutu. Valtapuolueet menettivät jonkin verran ääniä, mutta eivät niin paljon, ettei punamusta hallituskoalitio voisi jatkaa, ja ilmeisesti tältä pohjalta lähdetään uutta hallitusta neuvottelemaan, vaikka puolueiden sisälläkin monet ovat tyytymättömiä vanhan meiningin jatkumiseen. Etenkin ”mustien”, konservatiivisen ÖVP:n riveissä on paljon niitä, jotka haluaisivat vaihtaa hallituskumppania.

vaalit

Oppositiopuolueista taas vihreät saivat lisää ääniä, itse asiassa enemmän kuin koskaan ennen, mutta silti vähemmän kuin ennusteiden perusteella oli odotettu. Kolmanneksi suurimmaksi puolueeksi noussut FPÖ saavutti jonkinlaisen ”jytkyn”, mutta ei kuitenkaan vieläkään ilmeisesti niin paljon ääniä, että se riittäisi hallituspaikkaan. Varsinaisia yllättäjiä löytyi vasta häntäpäästä: hupaisan miljardööripapan Frank Stronachin henkilökohtainen protesti-populistipuolue sekä nuorliberaali NEOS (monien poliittisten kommentaattorien mukaan vihreiden ohella ainoa oppositiopuolue, jota järkevä ja kunniallinen ihminen voi äänestää) pääsivät kuin pääsivätkin ensi yrittämällä parlamenttiin, BZÖ:tä taas ei Jörg Haider -vainajan haudantakainen henkäys enää riittänyt kannattelemaan äänikynnyksen yläpuolella.

Vaalitulos ei siis kokonaisuudessaan yllättänyt, eikä sitä kukaan odottanutkaan. Mielenkiintoisempaa on ollut seurata yksityiskohtaisempia vaalianalyyseja: kuka ketä äänesti. Der Standard -lehden sivuilta löytyy mielenkiintoisia interaktiivisia diagrammeja, joiden avulla voi vertailla äänestyskäyttäytymistä ammattiryhmän, koulutuksen, sukupuolen ja iän perusteella. Ja täällä ammottaa huikea ero sukupuolten välillä. Edustavalle äänestäjäotokselle tehdyn kyselyn perusteella alle kolmikymppisten naisten suosikkipuolue on vihreät, ja lähes yhtä paljon ääniä saisivat myös halllituspuolueet SPÖ ja ÖVP, FPÖ:tä kannattaisi vain 10%. Alle kolmikymppisten miesten ehdoton suosikki taas on FPÖ, jota kannattaisi noin kolmasosa, muut puolueet jäävät selvästi jälkeen. Jos tähän yhdistettäisiin koulutustason vaikutus, ero olisi vielä selkeämpi: FPÖ:tä äänestävät vähän koulutetut miehet, vihreitä korkeasti koulutetut naiset.

Falter-lehden toimittajat lähtivät tutkimaan ilmiön syitä artikkelissaan, jonka otsikko on napakasti Die Rache der Burschen, ‘Poikien kosto’. Jutun alussa haastatellaan nuorta Alexanderia, joka vihaa työtävieroksuvia maahanmuuttajia, sosiaalipummeja ja EU:ta. Itselleen Alexander toivoo elämältä lähinnä riippumatossa loikoilua… ja niin, olishan se kiva jos olisi iso talo, pari autoa, rahaa, ja sen mukana kai sitten tulee naisiakin. Alexander on lähtöisin Wienin suurista työläiskaupunginosista, missä hänen vanhempiensa sukupolvi vielä itsestäänselvästi äänesti SPÖ:tä ja uskoi työväen parempaan tulevaisuuteen. Onko tämä tulevaisuususko nyt kadonnut, ja FPÖ:n nousevan kannatuksen takana pelkkää kaikkimullehetitännenyt-sukupolven yleistä turhautumista?

Lisää vastauksia jutun kirjoittajat etsivät suuresta teknisten alojen ammattikoulusta, jonka oppilaista suurin osa on poikia. Välitunnilla aasialaisen pikaruokalan edessä notkuva huppariporukka myöntää kannattavansa FPÖ:tä ja sen puhelahjaista, vaikuttavaa johtajaa HC Strachea. Tosin tunnustus irtoaa vasta pienen epäröinnin jälkeen. Pojilla on nimittäin jo kokemusta siitä, että FPÖ:n kannattajaksi tunnustautumalla saa niskaansa ryöpyn parannussaarnoja varsinkin vanhemmilta opettajatädeiltä, ja Facebookissakin poliittisiin keskusteluihin ilmestyy outoja trolleja vaatimaan ”natseja ulos”. Natseja nämä nuoret miehet eivät mielestään suinkaan ole, eivät välttämättä myöskään tyhmiä köyhiä luusereita. FPÖ:n ja Strachen sanoma vain vetoaa heihin kaikkein parhaiten.

Keskustelu poikien kanssa kulkee kuitenkin varsin odotuksenmukaisia latuja, ja väkisinkin näistä kavereista piirtyy jonkinlainen amis-jonnen kuva. Elämässä tärkeintä taitavat olla autot. Ja itsenäisyyden illuusio: minähän teen niin kuin itse hyväksi näen. Ikäviä taas ovat kaupungissa autolla liikkumista haittaavat polkupyöräilijät. Ja tietenkin ulkomaalaiset. Ammattikoulussa on paljon myös etenkin turkkilaisperäisiä maahanmuuttajia, mutta ne pysyvät omassa porukassaan. Ja molottavat siellä sitä omaa kieltään, niin että pää tulee kipeäksi. Yksi pojista, FPÖ:n nuorisojärjestöaktivisti, on jo koulussa herännyt vaatimaan välitunneille saksankielipakkoa, koska ”eihän se niin voi olla, että seisot koulun pihalla etkä ymmärrä sanaakaan, mitä ympärillä puhutaan!”

Mutta miksi sitten tytöt eivät ajattele samoin? Ainakin näiden poikien mielestä vastaus on selvä: tytöt ovat kilttejä, uskovat, mitä vanhemmat ja opettajat sanovat. Vähemmän selvästi esille tulee tässä keskustelussa se, mitä jutun kirjoittajat tilastotiedoin valottavat: Itävallassakin naiset alkavat koulutuksen tasossa mennä miesten ohi, 1980-luvulla päästiin jo siihen, mihin Suomessa 1940-luvulla, eli ylioppilastutkinnon suorittajista alkoi olla enemmistö naisia. Ilmeisesti on myös niin, että naisten dominoimilla palvelualoilla työ monimuotoistuu ja uusia mahdollisuuksia avautuu edelleen, miesten perinteiset savupiipputeollisuus- ja tekniikka-alat taas kutistuvat ja automatisoituvat.

Ammattikoulun poikien puheista ei vielä erotu yleistä katkeruutta tai kateutta naisten parempaa pärjäämistä kohtaan. Silti heitä tuntuu erityisesti ärsyttävän se, kun nainen pyrkii pätemään. Ne saarnaavat opettajat, tai vihreiden puheenjohtaja Eva Glawischnig. Vihreiden puolueohjelmassa ei sinänsä ole paljonkaan vikaa, mutta se muija, ja kun se avaa suunsa… ”Sen pitää aina yrittää olla kaikkein fiksuin!”  Jutun loppuun toimittajat ovat vielä löytäneet haastateltavakseen kolmikymppisen ”elämän valttikortit” -jannun, jota elämä ja naiset ovat sen verran kolhineet, että tuloksena on vankka henrylaasaslainen vakaumus: naisilla on nykyään paljon enemmän oikeuksia kuin miehillä.

Minusta huolestuttavin on kuitenkin se johtopäätös, joka Falter-lehden jutussa jää rivien väliin. Yksi haastatelluista ammattikoulun pojista purkaa harmiaan keski-ikäistä yhteiskuntaopin naisopettajaa kohtaan: ”se aina yrittää todistaa, että Strache puhuu pötyä. Mutta sitten minä katson internetistä ja huomaan, että oikeassahan se Strache on!” Niinpä. Minun itävaltalainen internettini sanoo ihan toista. Facebookissa voi seurustella pelkästään samanmielisten kanssa ja seurata pelkästään niitä uutissaitteja, jotka kertovat, mitä minä haluan kuulla. Ja pelottavinta on, että mukavan ja vilpittömän tuntuinen nuorimies ei näe tämän läpi, ei osaa erottaa mielipiteitä faktoista, nielee huhut ja urbaanilegendat.

Tästähän on Suomessakin äskettäin valmistunut tutkimus: nuoriso osaa kyllä painella nappeja ja käyttää teknisiä sovelluksia, mutta sisältöjen kriittisessä, itsenäisessä ymmärtämisessä on puutteita. Vähän pelkään, että kulttuuriltaan autoritaarisemmassa Keski-Euroopassa asiat voivat olla vielä hullummin.

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: