”Kristilliset arvot” ja ”yhteiskunnan muutos”

Suomalaisessa twitterkuplassani on viime päivät keskusteltu 10.3. järjestettävästä ”kansallisesta rukousaamiaisesta”, jota organisoimassa ovat muutamat kristillisdemokraattien, keskustan, kokoomuksen ja perussuomalaisten kansanedustajat. Aamiaisella vieraana on myös Unkarin entinen Suomen-suurlähettiläs György Urkuti, joka ohjelman mukaan puhuu ”yhteiskunnallisesta muutoksesta sen jälkeen, kun Unkarin perustuslakiin lisättiin kristilliset arvot kansakuntaa ohjaaviksi periaatteiksi”. Amerikkalaismalliseen rukousaamiaiseen näyttää vahvasti kytkeytyvän myös konservatiivista perhearvopolitiikkaa (sen jälkeen järjestetään ”arvofoorumi Kansakunnan uudistuminen, vanhemmuus ja syntyvyys”), mutta muuten näistä suljetuista tilaisuuksista ei julkisuuteen ole paljon kuulunut.

Kun Vasemmistoliiton Veronika Honkasalo oli Twitterissä julkisesti ihmetellyt saamaansa kutsua ja erityisesti suurlähettiläs Urkutin kutsumista, asiaan tarttui myös Ilta-Sanomat, joka haastatteli tapahtuman järjestäjiin kuuluvaa kristillisdemokraattien kansanedustajaa Antero Laukkasta. Jutun otsikon mukaan Laukkanen ”ylistää Unkarin ankarasti kritisoituja lakimuutoksia”. Tässä on näköjään niputettu yhteen kaksi eri asiaa: Ensinnäkin ”kristillisiä” tunnuksia käyttävä identiteettipolitiikka. Orbánin hallituksen jo alkuaikoinaan läpi runnoman perustuslain (sen, jonka brysseliläisestä vesirännistä tavattu Fidesz-meppi József Szájer kehui naputelleensa iPadillaan) johdannossa puhutaan Jumalasta ja ”kristinuskon kansakuntaa ylläpitävästä voimasta”. Sen mukaan Unkari sitoutuu puolustamaan kristillistä kulttuuria ja takaamaan lapsille ”kristilliseen kulttuuriin perustuvan arvomaailman mukaisen kasvatuksen”. Näille ”kristillisille” iskulauseille olen nähnyt vähän nyrpisteltävän nenää tai naureskeltavan sekä Unkarissa että ulkomailla, mutta mitään laajaa vastustusta ne eivät ole saaneet aikaan.

Ihan toinen asia ovat ne kansainvälistä paheksuntaa nostattaneet lainmuutokset, joissa perustuslakiin liitettiin ”oikeus syntymäsukupuolen mukaiseen identiteettiin” (siis: sukupuolenkorjauksen kieltäminen) ja määriteltiin, että perheessä ”äiti on nainen, isä on mies” (avioliitto oli jo aiemmin määritelty miehen ja naisen väliseksi). Samassa yhteydessä myös lasten adoptoiminen on tehty käytännössä mahdottomaksi muille kuin aviopareille (jotka siis voivat olla vain heteropariskuntia). Samoin kohua ja syytöksiä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen vainosta on synnyttänyt uusi lastensuojelulaki, jossa lasten suojeleminen seksuaaliselta hyväksikäytöltä niputetaan yhteen ”seksuaalisten sisältöjen” ja etenkin ”poikkeavaa seksuaalisuutta” koskevan seksuaalivalistuksen kieltämisen kanssa. Lain tiimoilta on tekeillä myös lievästi absurdi kansanäänestys (se järjestetään yhdessä parlamenttivaalien kanssa), jossa kansa saa lausua painavan sanansa siitä, saako kouluissa ja lastentarhoissa mainostaa lapsille ”sukupuolenvaihdosleikkauksia”… Niin kuin jo yhdessä aiemmassa blogauksessani kirjoitin, viitaten unkarilaisten politiikantutkijoiden artikkeliin, tämä on ilmiselvää populistista laskelmointia, jossa kohderyhmänä ovat nimenomaan homo- ja transfobisille ajatuksille suopeat äänestäjät. Ja tähän samaan väitetyn ”gender-ideologian” vastustamiseen liittyy myös se, että Unkari on kieltäytynyt ratifioimasta perheväkivallan vastaista Istanbulin sopimusta.

Kristinuskon kiistämätön kulttuurinen, yhteiskunnallinen ja identiteettipoliittinen merkitys siis yritetään nyt väen vängällä yhdistää feminismin ja sateenkaariaktivismin vastustamiseen. Näillä kautta maailman jyräävillä populistivankkureilla ajelee monenlaista väkeä, ja niille on hypännyt myös Orbánin virallinen Unkari. Tämä on aika erikoinen kehitys, kun ottaa huomioon, että Unkari – jossa perinteisesti kristitty väestö on jakautunut useampaan kirkkokuntaan, eli sellaista kansaa yhdistävää instituutiota kuin Puolan katolinen kirkko ei ole koskaan ollut – on varsin maallistunut maa. Niin kuin aiemmin kirjoitin, uskonto sinänsä ei Unkarissa ole ollut keskeinen identiteettipoliittinen tekijä (lukuun ottamatta sitä historiallista pimeää perinnettä, jossa ”kristitty” tarkoittaa ennen kaikkea ”ei-juutalainen”). Sitä vastoin voi väittää, että Unkarin perinteiset kirkot pitivät sosialismin aikana matalaa profiilia ja oppivat kollaboroimaan vallanpitäjien kanssa, ja tämä toiminta itse asiassa jatkuu uusin tunnuksin nyt, kun Orbánin Unkari on ulkoistanut osan kansalaisten ideologiakasvatuksesta kirkoille. Orbánin oma suhde uskontoon vaikuttaa olevan iloisen opportunistinen, ja tästä nähtiin uusi esimerkki muutama viikko sitten, kun Orbán perjantaisessa radiohaastattelussaan käänsi katseensa Amerikan perhearvopopulismista itään (käännän Orbánin rentoa juttelusävyä tavoittelevan puheenkatkelman Klubrádión sivulta):

On kiistatonta, että me kuulumme Euroopassa kristittyyn kulttuuripiiriin ja sen latinalaiseen haaraan. Vaikka aina unohdammekin sen merkityksen ja tärkeyden, että ortodoksinen kirkko on selkämme takana, ja nykyään, kun latinalainen kristillisyys ei ole kovin vahvassa kunnossa, silloin ortodoksisuus tukee meitä takaapäin, se on meille suuri apu. Sillä kristinuskolla ei ole vain meidän tuntemamme latinalainen haara vaan on myös ortodoksinen kirkko, ja se edustaa sangen vakavia arvoja, ja nyt, kun perheitä vastaan on käynnissä hyökkäyksiä, ja migraatiokysymykset ja monikulttuuriset muodonmuutoskokeilut ovat meneillään latinalaisen kristillisyyden maailmassa, ortodoksisuus ei ole tässä mukana, ja se antaa Unkarille vahvan selustan.”

Mutta mikä nyt on tämä ”muutos”, josta suurlähettiläs Urkuti ja kansanedustaja Laukkanen puhuvat? Ilta-Sanomille Laukkanen kertoo vierailleensa Unkarin kansallisella rukousaamiaisella ja kuulleensa useita vakuuttavia todistuksia siitä, miten perustuslain muuttaminen sai Unkarin yhteiskunnassa aikaan uskomattomia positiivisia kehityksiä etenkin perheiden ja toimeentulon osalta:

”He ovat onnistuneet perustuslain muutoksella muuttamaan perheiden elämää sillä tavalla, että perheiden perustaminen on kannustavaa ja tuloja lisäävää. Heidän taloustilanteensa ja työllisyytensä on kohentunut. En ole missään muualla Euroopassa tavannut tällaista muutosta yhdeksän vuoden aikana.”

Voin kyllä uskoa, että Laukkaselle on rukousaamiaisella kerrottu tällaista tarinaa, siis Fidesz-puolueen virallista narratiivia. Orbánin Unkari todellakin panostaa perheiden tukemiseen – nimittäin hyvin toimeen tulevien perheiden. (Pääministerin omasta perheestä nyt puhumattakaan, mutta se on ehkä toinen tarina.) Kodinperustamista ja lasten hankkimista ei tueta rahallisilla avustuksilla, jotka auttaisivat erityisesti köyhimpiä, vaan huomattavilla verohelpotuksilla, asunto- ja autolainoilla, joista hyötyy työtä tekevä ja tienaava keskiluokka. Sitä en kuitenkaan ymmärrä, millä tavalla tämän on suoranaisesti saanut aikaan ”kristillisten arvojen” lisääminen perustuslakiin. Varsinkaan en ymmärrä, miten ”kristilliset arvot” sopivat yhteen sen kanssa, mitä Unkarissa todella on tapahtunut.

Unkarin kotitalouksien omaisuus on tilastotietojen mukaan jatkuvasti kasvanut, mutta itse asiassa eriarvoisuus on edelleen suurta, ja viime vuosien kehityksestä ovat hyötyneet etenkin suurituloisimmat. Viime marraskuussa julkistettujen tilastojen mukaan Unkarissa akuutin köyhyyden tai syrjäytymisen uhkaamien ihmisten määrä on vuosikausien ajan laskettuaan vuonna 2020 jälleen kääntynyt nousuun: heitä on kymmenestä miljoonasta unkarilaisesta kaikkiaan 1 752 000. Lapsista joka viides elää köyhyydessä tai syrjäytymisvaarassa. Lapsiperheet ovat keskimäärin selvästi muita köyhempiä, ja luultavasti tätä keskiarvoa painaa alas köyhien romanien tilanne, joka on ennenkin ollut kehno ja nyt huonontunut kaikkein nopeimmin. Köyhimmät (ns. syväköyhyydessä elävät) unkarilaiset joutuvat tulemaan toimeen 46 000 forintin (130 €) bruttokuukausitulojen varassa. Mitä työllisyyteen tulee, hyvät työllisyyslukemat on saavutettu osaksi liikkuvuuden avulla (alhaisinta työttömyys on läntisessä Unkarissa, mistä väestö joukoittain pendelöi Itävallan puolella töissä), osaksi myös ns. közmunka-järjestelmällä (työttömät määrätään pienellä palkalla julkisiin töihin, ja tämäkin on maaseudun köyhimmille paljon tyhjää parempi ratkaisu). HVG:n joulun alla julkaiseman analyysin mukaan työllisyystilastoja kaunistaa 87 000 közmunka-työläistä sekä 80 000 ulkomailla työskentelevää, ja kymmenen viime vuoden kehityksellä on ollut voittajansa mutta myös lukuisat häviäjänsä.

Unkarissa pyörii kleptokraattinen, mahtavalle korruptiolle rakentuva järjestelmä, joka viime vuosikymmenen ajan ei niinkään ole keskittynyt kristillisten arvojen toteuttamiseen yhteiskunnassa (ei ainakaan, jos kristillisillä arvoilla ymmärretään esimerkiksi köyhien ja muukalaisten auttamista, josta Raamatussa puhutaan paljon enemmän kuin homoliittojen vastustamisesta) kuin vallanpitäjien ja heidän luotettavimpien kannattajiensa rikastuttamiseen (myös niillä EU-rahoilla, joiden virtaa nyt halutaan ruveta valvomaan tiukemmin). Tämän toiminnan kuorruttaminen kristinuskolla (tai populistisilla ”konservatiivisilla perhearvoilla”) on läpinäkyvä tempaus, joka – sanon taas kerran – toimii samoin kuin sosialismin aikaan ns. vörös farok (‘punainen häntä’), artikkeleihin ja tutkielmiin lisätty ideologinen pakkopullapätkä. Siinä ei ole kysymys kristinuskon tai kommunismin sinänsä ylevistä arvoista, todellisuudessa tämä ideologiakuorrutus on tarkoitettu osoittamaan lojaaliutta kulloisillekin vallanpitäjille.

Laukkanen näyttää Unkarin rukousaamiaismatkallaan naiivisti nielaisseen kummallisen todistusketjun, jonka mukaan ”kristillisten” fraasien lisääminen perustuslakiin olisi jotenkin loogisesti johtanut sekä (keskiluokkaisia) perheitä tukeviin talousuudistuksiin että kasvavaan työllisyyteen ja talouden nousuun. Aate- ja uskonveljien kuplan ulkopuolelta katselevalle – ja Unkarin tilannetta Fidesz-kuplan ulkopuolelta seuraavalle – tämä ”kristillisyys” taas näyttäytyy propagandistisena viikunanlehtenä, jolla peitellään korruptiota sekä kasvavaa köyhyyttä ja eriarvoisuutta, eli juuri niitä ongelmia, jotka ovat kristillisen etiikan ytimessä. Suomalaisten järjestämän rukousaamiaisen ohjelma ja taustat taas alkavat tuntua yhä epäilyttävämmiltä.

3 Responses to ”Kristilliset arvot” ja ”yhteiskunnan muutos”

  1. Maija Asunta-Johnston sanoo:

    Viime sunnuntain derStandard-lehden Album-liitteessä oli mielenkiintoinen Karl-Markus Gaussin artikkeli (liitteen avausartikkeli), jonka lopussa hän kertoo unkarilaisen arkelogi Kornél Bakayn ”tieteellisistä” tutkimuksista: niitten mukaan Jeesus oli unkarilainen, skyyttialainen prinssi. Että sillä lailla, tiedoksi vain Laukkaselle (jota olen ilmeisesti opettanut vuoden Namibian Swakopmundissa).

    • Tämä ajatus, että jo unkarilaisten esihistorialliset esi-isät tunsivat kristinuskon jonkinlaisena alkuperäisenä ei-juutalaisena versiona, on vanha juttu, tunnettu jo 1930-luvulla, jolloin ensi kertaa ilmestyi Ferenc Zajtin kirja ”Oliko Jeesus juutalainen?” (Ei tietenkään, vaan parthialainen, ja parthialaiset olivat sumerilaisten jälkeläisiä eli teknisesti unkarilaisia. Roistomaiset juutalaiset vain olivat sitten kaapanneet ja pilanneet koko hienon uskonnon.) Tätä teoriaa ovat sitten kehitelleet monet muutkin, esimerkiksi Ferenc Badiny-Jós, joka eläkepäivinään palasi diasporasta Argentiinasta Unkariin ja perusti jonkinlaisen yksityisen yliopiston. B-J:n teoksiin kuuluu esimerkiksi ”Jeesus-uskoinen Attila”.
      Bakay on tässä joukossa sikäli jännä tapaus, että hän on ihan oikea arkeologi, joka työskenteli museonjohtajana, kunnes järjestelmänvaihdoksen jälkeen siirtyi yksityisten (akkreditoimattomien) hörhöyliopistojen leipiin. Kaikesta hörhöilystä huolimatta Bakay on Orbánin Unkarissa saanut kaksi kertaa korkean kunniamerkin, Ansioritarikunnan ristin. Tuo väite Jeesuksen unkarilaisuudesta tuli julki vaihtoehtoisessa koulun historian oppikirjassa, jonka Bakay vuonna 2004 julkaisi yhdessä kahden muun kanssa (ja josta nousi melkoinen skandaali, koska siinä väitettiin paljon muutakin uskomatonta). Ymmärtääkseni se ei perustunut mihinkään omiin tutkimuksiin, tosin tämä historiankirja ei muutenkaan ilmeisesti mitään lähdeaparaattia sisältänyt.

  2. Onnistunutta kommunikaatiota helpottaisi (ainakin mielestäni) näiden ”kristillisten arvojen” määrittely. Minuakin häiritsee tämä kokoaikainen ”kristillisiin arvoihin” viittaaminen ilman niiden tarkkaa määrittämistä. Mitä kristillisillä arvoilla tarkoitetaan? Erotuksena mihin, islamilaisiin arvoihin? Ovatko ns. kristilliset arvot todella kristillisiä vai enemmänkin kulttuuriin perustuvia? Kuka/mikä auktoriteetti määrittää nämä arvot, Raamattu vai kristinuskon historia Euroopassa?

    Arvelen, etteivät ”kristilliset arvot” perustu Raamattuun sen kulttuurisessa kontekstissa tulkittuna. Monet ”kristillisten arvojen” kannattajat todennököisesti hämmästyisivät, miten eri tavalla Jeesuksen ajan ihmiset näkivät maailmaa.

    Mitä tulee taas sukuopuolenvaihdoskiistaan, se on käsittääkseni enemmän tieteellinen ja filosofinen kysymys kuin suoraan uskonnollinen. (Vaikka uskonnoilla on yleensä oma filosofinen näkyms maailmasta). Aiheesta voisi nostaa ihan legitiimejä kysymyksiä: Muuttuuko sukupuolenkorjauksen läpikäynyt henkilö ”oikeasti” toisen sukupuolen edustajaksi? Mitä ”oikea” nainen/mies tarkoittaa, kuka sen määrittelee ja onko sellaista edes olemassa? Olisiko mahd. muita/parempia keinoja sukupuolidysforian hoitamiseen kuin leikkaus? jne. Surullista tässä on, että Unkarin hallituksella olisi varmaan valtaa ja resursseja tällaisten keskustelujen/väittelyjen järjestämiseen. Kansanäänestys on hyvä idea, mutta ensin kansalle pitäisi tarjota molempien osapuolten näkökulmat.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: