Katharina kaatoi kanootin

En ole aikoihin kirjoitellut Itävallan asioista, mutta nyt on pitkästä aikaa semmoiset “Affäret” tulilla (nimityksestä Affäre ks. tätä aiempaa juttua), että on ihan pakko jotain naputella. Saattaa tulla monipolvinen juttu, koska tästä aukeaa niin hauskoja historiallis-kulttuurisia sivupolkuja.

Kuka vielä muistaa Jörg Haiderin, Itävallan modernin oikeistopopulismin isän, joka vuonna 2008 kaahasi itsensä eräänä yönä humalapäissään hengiltä riideltyään poikaystävänsä kanssa klagenfurtilaisessa homobaarissa? Oikeistopopulistien tapaan Haider oli puolueensa karismaattinen kulttihahmo, ja hänen kuolemaansa kommentoi paikallinen puolueväki toteamalla, että on kuin aurinko olisi pudonnut taivaalta. Tuona kolariyönä Haiderilla oli ollut allaan Volkswagenin luksusautomalli Phaeton, ja niin kuin joku itävaltalainen toimittaja huomautti, tässä jotenkin kohtalokkaasti paljastui autotehtaan markkinointiväen sivistymättömyys antiikin kulttuurin suhteen. Phaeton oli nimittäin antiikin Kreikan tarustossa auringonjumala Helioksen poika, joka halusi kokeilla isänsä aurinkovaunuja mutta ei tietenkään pystynyt niitä hallitsemaan, joten muutaman luonnonkatastrofin jälkeen ylijumala Zeus joutui salamallaan pudottamaan Phaeton raukan taivaalta alas. Phaetonin sisaret itkivät veljensä kuolemaa niin, että muuttuivat poppeleiksi. (Vanhoille kuorokavereilleni: en enää pysty kuuntelemaan Selim Palmgrenin ”Poppeleita” ajattelematta Jörg Haideria.)

Eilen taas itävaltalaisen lehteni etusivun kolumnipaikalta minua tervehti antiikin tarumaailman Aigisthos, Mykenen kruununtavoittelijan Thyesteen poika. Tarun mukaan kun Agamemnon, Mykenen kuningas, lähti Troijan sotaan, Aigisthos pyrki valtaistuimelle kuningatar Klytaimnestran reittä myöten, ja Agamemnonin palattua sodasta Aigisthos ja Klytaimnestra surmasivat tämän. Hullusti kävi sitten Aigisthoksenkin, kun Agamemnonin lapset Orestes ja Elektra kostivat isänsä kuoleman. Ja tämän Aigisthos-nimen, italialaiselta soinnahtavassa muodossa tosin, ovat vähän erikoisen maun omaavat vanhemmat aikoinaan antaneet miehelle nimeltä Egisto Ott, joka tällä hetkellä on keskellä Itävallan viimeaikaisen historian pahinta vakoiluskandaalia.

Tarina lähtee liikkeelle miehestä nimeltä Jan Marsalek, tai alun perin tšekkiläisittäin Maršálek. Hänen isoisänsä Hans Maršálek oli muuten merkittävä henkilö: vuonna 1914 Wienissä syntyneestä tšekkiläistaustaisen työläisperheen pojasta tuli natsiaikaan kommunistisen vastarintaliikkeen aktivisti ja Mauthausenin keskitysleirin vanki, sodan jälkeen tärkeä aikalaistodistaja ja Mauthausenin historian tutkija ja tallentaja. Itävallassa ei tarvitse juuri mitään kauemmin kaivella, kun esiin nousevat tavalla tai toisella 1900-luvun historian pimeimmät hetket… mutta asiaan.

Pojanpoika Jan Marsalek syntyi Wienissä 1980 ja perusti jo 19-vuotiaana koulupudokasnörttinä oman ohjelmistoyrityksen. Muutamaa vuotta myöhemmin hän siirtyi saksalaisen verkkomaksu- ja finanssipalveluyrityksen Wirecardin palvelukseen, missä hän yleni lopulta korkeimpaan johtoportaaseen. Wirecard kaatui 2020 huikeaan korruptio-, pörssikeinottelu- ja kavallusskandaaliin, ja Marsalek pakeni tutkijoiden käsistä – kuinka ollakaan, Venäjälle. Hän oli nimittäin jo vuosia aiemmin rakentanut yhteydet Venäjän tiedustelupalveluun. Kuvioon liittyivät erinäiset Saksassa ja Itävallassa toimivat venäläiset tahot, mm. muuan GRU:n hunaja-ansaksi epäilty Natalia Zlobina (jonka kanssa Marsalekin kerrotaan lentäneen Minskin kautta Moskovaan – romanttisesti MiG-hävittäjällä), Itävalta-Venäjä-ystävyysseura sekä bisnesyhteydet, joita Wirecardilla oli yksityisarmeija Wagneriin.

Marsalekin tiiviiseen yhteysverkostoon hänen synnyinmaassaan Itävallassa kuului poliitikkoja, kuten ”perusitävaltalaisten” (FPÖ) pitkäaikainen varapuheenjohtaja, hyvistä Venäjä-yhteyksistään tunnettu Johann Gudenus, sekä virkamiehiä, kuten BVT:n (Bundesamt für Verfassungsschutz und Terrorismusbekämpfung, sisäministeriön alainen ääriliikkeiden ja terrorismin tutkintaelin) osastopäällikkö Martin Weiss, joka sittemmin Marsalekin palveluksessa hankki entisten kollegojensa avustuksella BVT:stä tietoja Wirecardia kiinnostavista henkilöistä. (BVT:tä ei muuten enää ole olemassa. Vuoden 2018 ns. BVT-Affären – josta kirjoitin tuolloin – ja marraskuussa 2020 Wienissä tapahtuneen terrori-iskun jälkeen BVT hajotettiin ja sen tilalla toimii nykyään Direktion für Staatsschutz und Nachrichtendienst, ‘Valtionsuojelu- ja tiedustelupalveluvirasto’.) Ja tätä kautta päästään vihdoin Egisto Ottiin, jonka toiminnasta kaksoisagenttina kertoo Der Standard.

Kärnteniläinen Egisto Ott aloitti uransa poliisina ja sittemmin BVT:n edeltäjän, terrorintorjuntayksikkö EBT:n työntekijänä. Hän oli kiivasluonteinen ja hankala tyyppi, joka tuppasi joutumaan vaikeuksiin ja jota siksi työnneltiin osastosta toiseen, välillä myös ulkomaantehtäviin. Lopulta hän päätyi Martin Weissin alaiseksi BVT:hen ja ilmeisesti jo tuolloin myös Venäjän tiedustelupalvelun yhteistyökumppaniksi. BVT-Affären jälkeen hän työskenteli jonkin aikaa ulkoministeriössä, jota tuolloin johti FPÖ:n Karin Kneissl. (Siis juuri tuo ulkoministeri, jonka koko maailma on nähnyt lehtikuvissa dirndl-perinneasu yllään niiaamassa syvään Vladimir Putinille ja tanssimassa tämän kanssa, Putin nimittäin oli 2018 kunniavieraana Kneisslin häissä. Vuonna 2023 Kneissl muutti Pietariin johtamaan Venäjän hallitusta lähellä olevaa Gorki-ajatuspajaa.) Ulkoministeriöstä Ott siirrettiin Sicherheitsakademien, sisäministeriön koulutuslaitoksen palvelukseen – missä hän piti jatkuvasti yllä yhteyksiä Wirecardille siirtyneeseen Weissiin ja jollain lailla myös tämän toimeksiantajiin.

Wirecardin kaaduttua poliisin Marsalek-tutkimukset johtivat Weissiin ja tämän kautta lopulta Ottiin. Molemmat olivat vähän aikaa pidätettyinä, mutta eivät siitä säikähtäneet. Weiss onnistui vakuuttamaan viranomaiset siitä, ettei hänen pakoaan tarvitse pelätä, ja häipyi vapaalle jalalle päästyään Dubaihin – mistä häntä Itävallan lain koura enää tuskin tavoittaa. Ott jatkoi toimintaansa Wienissä (ilmeisesti Moskovasta Marsalekilta saatujen ohjeiden mukaan), missä hän kesäkuussa 2022 toimitti Venäjän asiamiehille kolme itävaltalaisilta korkeilta virkamiehiltä varastettua kännykkää sekä kannettavan, erikoissalatun tietokoneen. Nyttemmin hän on taas pidätettynä mutta vielä varsin vaitonainen, ja – kuten näissä Affäre-uutisissa aina pitää mainita – es gilt die Unschuldsvermutung, syyttömyysolettama on voimassa.

Sivumennen sanoen: samalla kännykännoutokeikalla nämä Venäjän agentit (jos oikein uutisista olen ymmärtänyt, kyse oli Euroopassa Venäjän laskuun toimivista bulgarialaisista, jotka sittemmin nappasi Britannian tiedustelupalvelu) myös murtautuivat bulgarialaissyntyisen tutkivan journalistin Christo Grozevin Wienin-asuntoon ja veivät sieltä tietokoneen ja muistitikkuja. (Vuotta myöhemmin, 2023, Grozev sitten muutti Wienistä Yhdysvaltoihin selittäen, että Itävallan viranomaiset eivät enää pystyneet takaamaan hänen turvallisuuttaan.) Parodiauutissivusto Die Tagespresse vinoilee oudosta hiljaisuudesta: muuten jatkuvasti maahanmuuttajien rikollisuudesta pauhaavat FPÖ-poliitikot eivät poikkeuksellisesti yritäkään nostaa mekkalaa, vaikka jostain itäisistä ulkomaista saapuneet rikolliset ovat Wienissä tunkeutuneet paikallisiin asuntoihin ja varastaneet arvokasta tavaraa.

Sillä kurjinta tässä jutussa on se, miten käsittämättömän vankasti Venäjä on pesiytynyt Itävaltaan. Wienissä, puolueettoman valtion pääkaupungissa idän ja lännen rajalla, missä lukuisilla kansainvälisillä järjestöillä ja laitoksilla on edustuksiaan, on tietenkin vakoiltu joka suuntaan maailman sivu, jo kylmän sodan aikoina. Mutta tämä juttu näyttää taas kerran, miten Venäjä myös oligarkkiensa, kauppaedustajiensa ja monien muiden tahojen kautta, Wagner-armeijaa myöten, on mielellään mukana siellä, missä tehdään vähän kyseenalaisempia bisneksiä. (Wirecard-yhtiön nousu muuten alkoi yhteistyöstä rahapeli- ja pornopalvelinfirmojen kanssa.) Ja ennen kaikkea: miten nämä Venäjä-yhteydet ulottuvat Itävallassa politiikan korkeimpiin kerroksiin asti. Eikä kyse ole vain FPÖ:stä, jossa jo pitkään on päättävillä paikoilla istunut vankkoja Putinin tukijoita, vaan myös tämänhetkinen päähallitus- ja liittokansleripuolue, ”Itävallan Kokoomus” ÖVP, lukee riveihinsä vaikuttajia, joilla on hyvät Venäjä-kontaktit – monilla suurliikemiehillähän on näihin aikoihin asti ollut jänniä Venäjä-bisneksiä, eikä sovi unohtaa, että öljy- ja kaasukauppa Venäjän kanssa jatkuu yhä (jopa 98 % siitä kaasusta, jolla meikäläisenkin vaatimaton vuokrakämppä Wienissä lämpiää, tulee Venäjältä). Ja tähän ÖVP-yhteyteen lopuksi ehkä epäolennainen, mutta hupaisa juttu, johon otsikossa viittasin…

Nuo kolme varastettua virkakännykkää, joiden sisältämä mahdollisesti arvokas ja arkaluonteinen data lienee nyt Moskovassa, kuuluivat alun perin sisäministeriön korkeille virkamiehille, joista monilla oli läheiset suhteet ÖVP:hen. Ministeriötä johti tuolloin ÖVP:n Wolfgang Sobotka, ja yksi puhelimensa kadottaneista miehistä, poliisiylijohtaja Michael Takacs, on nykyisen ÖVP-liittokanslerin Karl Nehammerin hyvä ystävä. Ja miesten virkapuhelimet päätyivät vääriin käsiin perin erikoisella tavalla: ne kastuivat ja vietiin korjattaviksi ministeriön teknikolle, joka olikin Egisto Ottin ja Moskovan miehiä. Syy kastumiseen puolestaan oli Katharina Nehammer, nykyisen liittokanslerin puoliso, joka tuolloin oli töissä sisäministeriössä. Katharina-rouva oli yhdessä työkaveriensa kanssa ollut kanoottiretkellä, ja kuulemma juuri hänen syytään oli, että vene kaatui ja kolme virkakännykkää putosi veteen. En todellakaan kuvittele, että tämä olisi ollut jokin tahallinen juoni, mutta on silti jännä yhteensattuma, että valtaisaan vakoiluskandaaliin kietoutuu myös nykyisen liittokanslerin rouva, jonka roolista varjovaikuttajana ja innosta puuttua valtion asioihin on mediassa jupistu joskus ennenkin, esimerkiksi ns. Cobra-Affären yhteydessä.

Mutta tärkein Itävallan julkisuutta askarruttava kysymys on silti nyt: miten on mahdollista, että suojelupoliisista värvätty Venäjän myyrä on saanut kaivella rauhassa vuosikausia, jopa vielä senkin jälkeen, kun häneen kohdistuvia epäilyjä oli alettu tutkia ja hänet oli hyllytetty virkatehtävistä? Tuossa ylempänä linkitetyssä kolumnissaan Der Standardin Hans Rauscher kiteyttää tylysti: Siksi, että Itävallan viranomaisilla on liian vähän pätevää henkilökuntaa. (Näin asian oli ilmaissut ORF:n ykkös-uutistoimittajan Armin Wolfin haastattelussa BVT:n entinen johtaja Peter Gridling.) Ja siksi, että Itävallan Beamtendienstrecht, valtion virkamiesten toimintaa säätelevä ohjeistus ja lainsäädäntö, toimii niin kuin toimii. Quis custodiet ipsos custodes, kuka valvoo valvojia?

Kohtauksia eräästä avioliitosta

Unkarin tapahtumista näkyy edelleenkin Suomessa uutisoitavan vain rallikisoissa sattunut, neljä ihmishenkeä vaatinut onnettomuus. Ehkä kansainvälinen media on väsähtänyt toistuviin mielenosoituksiin, joista ei kuitenkaan tunnu seuraavan yhtään mitään, tai Orbánin ja hänen ulkoministeriönsä jatkuvaan Venäjän-nuoleskeluun ja EU:n haukkumiseen samalla kun Brysselissä kuitenkin taivutaan kaikkiin yhteispäätöksiin… Mutta nyt on ainakin pikkuisen uudenlainen poliittinen voima ilmestynyt näyttämölle, ja eilen illalla oli Budapestin keskustassa useampia tuhansia mielenosoittajia vaatimassa Orbánin ja hänen hallituksensa eroa.

Péter Magyar pitää puhetta. Lujza Hetesi-Szabón kuva Telex-uutissivuston jutusta.

Mielenosoituksen siis kutsui koolle Péter Magyar, entisen oikeusministerin Judit Vargan entinen aviomies, joka suuren armahdusskandaalin jälkeen ryhtyi avoimesti haastamaan Orbánia ja Fidesz-puoluetta. Tällä hetkellä hän on perustamassa uutta puoluetta kilpailemaan tähänastisten pienten ja väsyneiden oppositiosirpaleiden kanssa, ja kansan parissa vallitsee joltinenkin innostus, vaikka älymystökuplassani skeptiset äänet toppuuttelevat ja muistuttavat, että Péter Magyar on entinen systeemin sisäpiiriläinen eikä ideologialtaan – sikäli kuin hänellä sellaista on – juuri Fidesz-puolueen linjasta poikkea. Ja koska hänellä ei ole selvää linjaa vaan korkeintaan henkilökohtainen karismansa, myös hallituksen mediaimperiumin viime päivien tehotulitus on kohdistettu henkilökohtaisiin asioihin. On siis tapahtunut juuri se, mitä Magyar väitti alun perin halunneensa välttää, eli Péter Magyarin ja Judit Vargan avioliittohelvetin yksityiskohtia on ruvettu levittelemään julkisuuteen, alkaen jo äskettäin tässäkin blogissa esillä olleesta riidasta, jonka päätteeksi Judit Varga lapsineen joutui poistumaan poliisiautolla.

Eilen Péter Magyar julkaisi myös YouTubessa (unkarin- ja englanninkielisin tekstein) keskustelun, jonka oli salaa äänittänyt heidän silloin vielä yhteisessä kodissaan tammikuussa 2023, vähän ennen kuin heidän erostaan virallisesti ilmoitettiin.

Keskustelu liittyy jo vuosikausia käynnissä olleeseen ns. Völner-Schadl-juttuun. Marraskuussa 2021 Unkarin ulosottoviranomaisten kattojärjestön johtaja György Schadl pidätettiin raskaiden korruptioepäilysten takia. Kävi ilmi, että hänellä oli viimeistään vuodesta 2018 saakka ollut oikeusministeriön valtiosihteerin Pál Völnerin kanssa rikollista yhteistyötä, johon liittyi lahjontaa, virkanimitysten sumpulointia, rahanpesua ynnä muita hämäräbisneksiä. Oikeusministeri Judit Varga välttyi sotkeutumiselta tähän juttuun, koska hallituskoalition superenemmistö parlamentissa esti parlamentaarisen tutkintalautakunnan perustamisen. Salaa tallennetussa keskustelussa Judit Varga kertoo miehelleen, että ”propagandaministeri” Antal Rogánin miehet kävivät syyttäjänvirastossa käsittelemässä jutun tutkinta-aineiston papereita ja poistattivat niistä omat nimensä. Péter Magyarin mielestä tässä on riittävästi aihetta Viktor Orbánin ja koko hänen hallituksensa ja korruptoituneen järjestelmänsä kaatamiseen.

Judit Varga on reagoinut tähän somessa ensin ilmoittaen, että ei haluaisi enää repiä auki traumaattisen avioliittonsa haavoja, ja sitten kuitenkin pitkällä Facebook-postauksella, jossa syyttää ex-miestään jatkuvasta terrorisoinnista ja uhkailusta. (Kuinka ollakaan, Vargan postauksia on jaettu ja levitetty somessa ilmeisesti myös keskusjohtoisesti, Fidesz-puolueen johdon määräyksestä, ja niiden perään ilmestyy kasoittain outoja, aasialaisia tykkääjiä, jollaisia tunnetusti voi ostaa somenäkyvyyden lisäämiseksi.) Tarinansa tueksi Varga selostaa kohtauksen avioliittonsa loppuajoilta: hän oli jo nukkumassa, kun Péter Magyar saapui aamuyöstä kotiin pahalla tuulella.

”Hän tuli raivoten makuuhuoneeseen, sytytti valot, ja kuulin, miten hän vahvasti humalaisin äänenpainoin syyti niskaani valikoituja solvauksia: miten kehtaan nolata hänet ystäviensä edessä tällä tavalla, kun ei minua saanut kiinni puhelimella. Käytin menetelmää, jonka olin vuosien mittaan kehittänyt, tuollaisissa tilanteissa on parempi olla hiljaa, ja pysyin vain paikoillani, selin häneen makuulla vuoteessa odottaen, että jos ei vastausta tule, hän aikanaan rauhoittuisi. Mutta hän ei antanut periksi. Karjuen ja haukkuen hän kiskoi sängyn päätyhyllyltä kirjat ja paiskoi ne selkääni vasten. Osa kirjoista lensi ylitseni ja putosi viereeni lattialle. Muistan sen hyvin, sillä seuraavana aamuna järjestin itse paikat. Sitten hän riisui housunsa ja heitti nekin vöineen päivineen minua päin. Tunsin, miten vyönsolki iskeytyi selkääni. Yritin käpertyä yhä pienemmäksi ja odotin seuraavaa iskua, pelkäsin, että se osuisi selkärankaani, mutta en uskaltanut liikkua. Samalla ajattelin mielessäni jotain kaunista sävelmää, että tämä kohtaus menisi mahdollisimman nopeasti ohi. Tähän olin jo ehtinyt kehittää melkoisen rutiinin. Vaitiolo tehosi, äkkiä kaikki oli ohi, hän meni olohuoneeseen ja kävi maata sohvalle, jonne sitten nukahti. Minulla oli kammottava olo. Mutta silloin en enää piitannut. Olin tuolloin jo aikaa sitten päättänyt, että otan hänestä eron.”

Tällä vastenmielisellä välikohtauksella Judit Varga sitten ilmeisesti perustelee sitä, että kaikkea Magyarin salaa tallentamassa keskustelussa sanottua ei pidä ottaa vakavasti. Magyar oli reagoinut vaimonsa eroaikeisiin kiristyksellä ja uhkailulla, ja siihen tämäkin keskustelu Vargan mukaan liittyi:

”Hän luki ääneen jo lehdissä ilmestyneitä juoruja, ja kun hän kerran oli terrorisoinut minua jo päiväkausia, sanoin sen, mitä hän halusi kuulla, että pääsisin mahdollisimman nopeasti pakoon tilanteesta. Tällaisessa tilanteessa kenelle hyvänsä voi käydä niin, että hän peloteltuna sanoo semmoista, mitä ei tosissaan ajattele.

Olen ylpeä siitä, että sain olla Viktor Orbánin johtaman hallituksen oikeusministeri, ja siitä, että olen Fidesz-puolueen jäsen. Kaikista konflikteista ja hyökkäyksistä huolimatta minulle on suunnaton kunnia, että olen saanut palvella isänmaatani monien hyvien asioiden puolesta.”

Orbánin järjestelmän media ja mediavaikuttajat, ykkös-kuratykki Zsolt Bayeria myöten, ampuvat nyt Péter Magyaria kovilla. ”Toistakymmentä vuotta me täällä Fidesz-puolueessa olemme inhonneet, vältelleet, halveksineet tätä mitättömyyttä, tätä roistoa, jo toistakymmentä vuotta olemme tienneet, miten hän kohtelee vaimoaan, ja senkin, että tämä tuplanolla ei ikinä anna anteeksi sitä, että hänestä ei tullut mitään, kun taas hänen vaimonsa pääsi pitkälle.” Tämähän voi hyvinkin olla totta. Niin kuin tubettaja Edina Pottyondy toteaa, poikkeuksellisesti Orbánin Unkarin valtamedia saattaakin olla oikeassa: ehkä Péter Magyar todellakin on väkivaltainen vaimonhakkaaja ja narsistinen psykopaatti, valehteleva manipuloija, itsekäs, turhamainen, kateellinen ja vallanhimoinen ihminen, joka kaiken lisäksi halveksii ”maalaisia”. (”Maaseutua” (vidék) on Unkarissa kaikki Budapestin ulkopuolella, Judit Varga on kotoisin Miskolcista, joka on eräänlainen Unkarin Kouvola.) Sillä, näin Pottyondy muistuttaa, tällaisista tyypeistähän koko Fidesz-eliitti paljolti koostuu.

En siis yhtään halua ruveta kiistämään Judit Vargan kamalia kokemuksia saati syyllistää häntä siitä, että hän ei ajoissa jättänyt kolmen lapsensa isää. Tunnetustihan myrkylliseksi muuttuneesta parisuhteesta irrottautuminen ei ole helppoa edes vahvalle ja fiksulle naiselle, ei edes kovalle lakinaiselle ja oikeusministerille. Ei varsinkaan, jos koko ympärillä oleva valtajärjestelmä on ”toistakymmentä vuotta tiennyt”, miten roistomainen mies kohtelee vaimoaan, eikä silti ole eväänsä heilauttanut auttaakseen vaan päinvastoin vaatinut vaimoa pysymään avioliittohelvetissään vähintäänkin vaaleihin asti, etteivät tekopyhän systeemin ”perusarvo”-kulissit kaatuisi. Kahta kauheampaa Judit Vargalle täytyy olla, että hänen kaiken tämän jälkeen pitää tehdä avioliittonsa traumoista tiliä julkisesti ja samalla vielä kerran, jouduttuaan jo luopumaan komeasta poliittisesta urastaan, esittää julkinen uskollisuudenvakuutus Viktor Orbánille ja tämän systeemille. (Ja tässä kohtaa tuntuu siltä, että myös Péter Magyar saattaa olla oikeassa väittäessään, että Judit Vargaa kiristetään jollakin. Voisin veikata, että poliittisen uran päätyttyä Judit Vargalle, niin kauan kuin hän pitää suunsa sopivasti soukalla, on järjestetty säädynmukainen siviilityö ja toimeentulo, samaan tapaan kuin eroamaan joutuneelle presidentti Katalin Novákille on taattu loppuiäksi toimisto, henkilökunta ja mukavat olikkeet.)

Perin kummallinen maku tästä kaikesta jää. Sama virallinen Unkari, joka myös aikoinaan oikeusministeri Judit Vargan suulla on vannonut nollatoleranssia perheväkivallan suhteen, sama Unkari, joka kieltäytyy ratifioimasta naisiin kohdistuvan väkivallan vastaista Istanbulin sopimusta (koska siinä puhutaan maahanmuutosta ja ”sosiaalisen sukupuolen” käsitteestä), ei kykene suojelemaan perheväkivallalta edes omaa oikeusministeriään, päinvastoin. Ei edes, vaikka tämä on lahjoittanut miehelleen kolme lasta, vieläpä poikalasta, minkä pitäisi parlamentissakin julistetun näkemyksen mukaan taata vaimolle miehen kunnioitus ja siten poistaa kaikki syyt perheväkivaltaan.

Systeemistähän tässä on kyse. Ei yhdestä onnettomasta avioliitosta ja puolisoiden moraalisista kriiseistä, vaan koko järjestelmästä, jonka moraalisen vararikon se paljastaa – aivan samoin kuin yhden armahduspäätöksen julkinen puinti paljasti koko ”lastensuojelulla” ja ”lapsiystävällisyydellä” ratsastavan järjestelmän totaalisen valheellisen tekopyhyyden. Ja näin palataan siihen, mistä Edina Pottyondy puhui jo taannoin järjestämänsä mielenosoituksen yhteydessä ja mihin hän lopettaa yllä linkitetyn videobloginsa (ja tätä voi miettiä myös Suomen tämänhetkisten poliittisten tapahtumien kannalta):

Todellinen hirviö on tässä Unkarin valtio. Voihan tässä sääliä [Vargan ja Magyarin] kolmea lasta. Voi sääliä pahoinpideltyä vaimoa. Voi sääliä väärien syytösten kohteeksi joutunutta miestä. Voi valita maun mukaan. Mutta ennen kaikkea pitää sääliä niitä satoja onnettomia lapsia, jotka ulosottomiehet ovat heittäneet kadulle. Jotka Bicsken [lastenkodin] saalistajat ovat raiskanneet. Ja niitä kymmeniätuhansia lapsia, jotka eivät saa kunnon terveydenhuoltoa, kunnon koulutusta tai turvaa perheen sisäiseltä väkivallalta. Sillä Unkarin valtio toimii kuin rikollisjärjestö ja tuhoaa kaiken, mistä sille ei ole hyötyä.

Giustizia per l’Ungheria

Uutiset maailmalta ja Suomestakin ovat niin masentavia, että tekee mieli vaihteeksi luoda silmäys historiaan ja kulttuurihistoriaan. Virikkeenä Pester Merkurin (ex-Pusztastranger), Unkarista kirjoittavan kriittisen saksankielisen mediakanavan (joka näyttää toimivan pääasiassa vain Facebookissa, kotisivu on jatkuvasti vähän vaiheessa) pikkuinen postaus: unkarilainen yhden pengőn postimerkki vuodelta 1933.

Meidän aikamme härskeihin helikopterivitseihin tottunut lukija näkee tässä varmasti jotain aivan muuta kuin vuonna 1933 ajateltiin. Nämä helikopterivitsit saattavat tulla myös niiden Unkarin uutisia seuraavien mieleen, jotka muistavat tällaista herjaa heitellyn aikoinaan propagandaministeri Antal Rogánin luksus-elämäntyyliin liittyvistä helikopterilennoista esimerkiksi silloisen rouvan julkkis-ystävättären häihin. Mutta vuonna 1933 sivistynyt eurooppalainen yleisö ei nähnyt tässä kuvassa mitään viittauksia elimien heilutteluun vaan lentokoneen potkuria pitelevän siivekkään ja siipijalkineisen Hermes/Merkurius-jumalan, antiikin jumalten sanansaattajan. Tässä yhteydessä Hermes/Merkurius luultavasti vie ajatukset lentopostiin, joka 1930-luvulla oli vielä aika uusi ja jännittävä juttu.

Mutta ei tässä kaikki, vaan pieni silmäys postimerkin taustoihin paljasti jännän tarinan. Filatelistien Bélyegbarát-sivuston artikkelissa kerrotaan näistä vuoden 1933 ”lentomerkeistä”, jotka oli siis erityisesti tarkoitettu lentopostilähetyksiin mutta kelpasivat toki myös maapostissa. Niitä julkaistiin useita eriarvoisia erilaisin kuva-aihein ja erivärisinä. 1, 2 ja 5 pengőn merkeissä nähdään tämä Merkurius pitelemässä lentokoneen potkuria, 48 ja 72 fillérin merkeissä Merkurius seisoo lentokoneen siivellä.

Mutta pienempiarvoisissa merkeissä nähdään geneeristen laitteiden ja symbolisten jumalolentojen sijasta ihan tietty, todellinen lentokone.

10 ja 16 fillérin postimerkit esittävät Lockheed Sirius 8A -konetta, jolla lentäjä György Endresz ja navigaattori Sándor Magyar ensimmäisinä unkarilaisina lensivät yli Atlantin vuonna 1931. Koneelle oli annettu nimeksi Justice for Hungary, ja koko lento oli propagandatapahtuma, jonka tarkoitus oli hankkia kansainvälistä huomiota Horthyn Unkarin revanssipolitiikalle. Trianonin rauhassa 1920, kuten useimmat lukijat varmaan muistavat, historiallisesta Unkarista oli irrotettu naapurivaltioille kaksi kolmasosaa sen alueesta, joiden mukana myös kolmasosa etnisestä unkarilaisesta väestöstä muuttui vähemmistöiksi vanhoilla kotiseuduillaan. Trianonin kansallisen tragedian muiston ja ”kansallisen ylösnousemuksen” odotuksen ympärille rakennettiin Horthyn Unkarissa todellinen kultti, jolle kansainvälisillä tempauksilla pyrittiin saamaan myös ulkovaltojen sympatiaa.

Trianonin tragedian muiston vaalimiseksi ja mahdollisen rajojentarkistuksen propagoimiseksi syntyi myös Amerikan unkarilaisten keskusjärjestön piirissä ajatus Atlantin ylilennosta propagandatempauksena. Endresz ja Magyar starttasivat Newfoundlandin Harbour Gracen lentokentältä 15. heinäkuuta 1931 ja lensivät Budapestiin 26 tunnissa ja 20 minuutissa, kuusi tuntia nopeammin kuin Charles Lindbergh oli aikoinaan ylittänyt Atlantin vuonna 1926. Tämä oli ensimmäinen mannertenvälinen lento, jolla radioyhteyttä pidettiin sekä lähtö- että saapumispaikkaan, ja myös ensimmäinen kerta, kun tällaista lentoa käytettiin propagandatarkoituksiin.

Seuraavana vuonna, 1932, kun Roomassa järjestettiin mannertenvälisten lentäjien kansainvälinen konferenssi, sinne lähti myös Endresz, nyt kumppaninaan Sándor Magyarin sijasta – jonka kanssa hän oli jostain syystä riitaantunut – kapteeni Gyula Bittay. Toukokuun 21:nnen iltapäivänä Lockheed-kone oli saapumassa Rooman Littorion lentokentälle, kun se tuntemattomasta syystä räjähti palamaan kauhistuneen yleisön silmien edessä. Endresz ja Bittay saivat kumpikin surmansa.

Justice for Hungaryn onnettomuus herätti suurta järkytystä myös isäntämaassa, jonka johtaja puolestaan näki tilaisuutensa omaan propagandatempaukseen. Mussolinin hallitus lahjoitti Unkarille korvaukseksi menetyksestä uuden, Fiat BR.3 -mallisen kaksitasokoneen, joka sai tietenkin saman nimen mutta italiaksi: Giustizia per l’Ungheria. Tämä kone nähdään vuoden 1933 lentopostimerkkisarjan 20 ja 40 fillérin merkeissä. Verkossa on katseltavissa myös kesäkuussa 1932 valmistunut uutisfilmi, jossa Unkarin kansa riemumielin ja juhlamenoin ottaa vastaan Italian lahjan.

Postimerkissä on selvästi luettavissa tuo ”Oikeutta Unkarille” -nimi koneen siivissä. Bélyegbarát-sivuston juttu tietää kertoa, että tämän takia silloisen Tšekkoslovakian postilaitos ei hyväksynyt tätä postimerkkiä, vaan sillä varustetut kirjeet palautettiin lähettäjälle. Kiusa se on pienikin kiusa, ja muutamaa vuotta myöhemmin Unkari pääsi myös Mussolinin avustuksella kostamaan, kun Tšekkoslovakia hajotettiin ja Unkari sai ”takaisin” osan ”menetettyä Ylä-Unkaria” eli Slovakiaa.

Ne olivat niitä aikoja ne. Viime aikoinahan taas Unkarin ja Italian historiallinen ystävyys, siitä huolimatta, että (niin kuin kuulemma tuoreessa Petőfi-elokuvassakin italialaisille sotilaille muistutetaan) maiden lipuissa on samat värit vain vähän eri päin, on vähän rakoillut. Kun haeskelin netistä lisätietoa Giustizia per l’Ungheriasta enkä muistanut käyttää fraasihakua, törmäsin ensimmäiseksi juttuihin italialaisen Ilaria Salisin tapauksesta, joka on kiristänyt Unkarin ja Italian suhteita. Salis, siviiliammatiltaan opettaja, oli saapunut helmikuussa 2023 Budapestiin osallistumaan vastamielenosoitukseen ns. Kunnian päivän eli ”Ulosmurtautumisen” kunniaksi järjestetyn tilaisuuden johdosta.

Helmikuussa 1945 (kirjoitin aiheesta aiemmin täällä) Budan linnavuorelle saarretut saksalais- ja niitä avustavat unkarilaisjoukot päättivät ylipäällikön käskyä uhmaten murtautua pakoon Puna-armeijan saartorenkaasta, ja tämä katastrofaalinen yritys johti kymmenientuhansien kuolemaan. Viime vuosina tämän tapahtuman muistopäivästä on tullut merkillinen tilaisuus, jossa viattomien historialarppaajien seassa pyörii ilmeisiä uusnatseja ulkomailta asti, ja tämä puolestaan vetää paikalle vastamielenosoittajia, joiden aktivismi ei aina jää väkivallattomaksi. Helmikuussa 2023 parin päivän kuluessa jonkinlaisiksi antifa-aktivisteiksi luonnehdittavat henkilöt hyökkäilivät Budapestissa useiden kadulla liikkujien kimppuun, löivät näitä erilaisilla astaloilla ja saivat aikaan pahimmillaan luunmurtumia. Toisaalta myös uusnatsipiireihin kuuluvat tyypit syyllistyivät väkivaltaisuuksiin, ja meininki oli melkoisen kansainvälistä: Salisin toverien uhrien joukossa oli unkarilaisia, saksalaisia ja puolalaisia.

Salisin lisäksi Unkarin poliisi pidätti saksalaisen naisen (joka Salisin lailla on kiistänyt syyllisyytensä) sekä saksalaisen miehen, joka puolestaan on tunnustanut syyllistyneensä pahoinpitelyihin ja väittänyt Salisin olleen niitä organisoimassa. Syyllisyyskysymyksen ohella julkisuuteen on etenkin Italiassa noussut Salisin kohtelu. Hennosta naisesta, joka tuotiin oikeussaliin kahleissa mutta uhmakkaasti hymyillen ja joka ilmeisesti on unkarilaisessa vankilassa joutunut olemaan melkoisen kurjissa oloissa, on Italiassa tullut melkeinpä marttyyri. HVG:n yksityiskohtainen artikkeli muistuttaa, että vankiloiden ahtaus ja likaisuus on ongelma monissa muissakin maissa kuin Unkarissa ja että syytettyjen tuominen oikeuteen kahleissa on Unkarissa maan tapa myös silloin, kun nämä eivät ole väkivaltaisia ja vaarallisia. Aivan ilmeisiä epäkohtia Unkarin viranomaisten menettelyssä näyttää silti olleen ainakin sen osalta, että Salisille ei ajoissa ennen oikeudenkäyntiä toimitettu käännöksiä kaikista asiaankuuluvista unkarinkielisistä asiakirjoista, joten hän ei pystynyt valmistautumaan oikeudenkäyntiin – se, että sitten oikeudenkäynnissä kaikki tulkataan, ei riitä.

Mutta siis: oikeus ja Unkari. 1930-luvulla Horthyn Unkari esiintyi Euroopassa toki kunniakkaasta menneisyydestään ylpeänä sankarina mutta myös suuren vääryyden onnettomana uhrina ja kärsivänä marttyyrina, joka ennen kaikkea kaipasi oikeutta. Orbánin Unkarin esiintymisessä kärsimysretoriikka on jäänyt enemmän taka-alalle. Enää ei Euroopalta ja maailmalta odoteta ”oikeutta” juridisessa ”oikeudenmukaisuuden” mielessä (justice, giustizia, igazság), vaan uhotaan taistelusta, valloituksesta, voimankäytöstä, ”ninjahallituksesta”, joka tekee täsmäiskuja vihollisen kimppuun, ”marssista” aina Brysseliin asti. Samaan aikaan kanttia todelliseen sapelinkalisteluun on entistä vähemmän, ja maailmakin on muuttunut paljon monimutkaisemmaksi kuin Horthyn ja Mussolinin aikoihin.

Katkeaako tämäkin oljenkorsi?

Hohhoo, jaajaa, on tämä maailma mennyt merkilliseksi. Hallitukset kaatuvat ja valtakunnat romahtavat, tai ainakin etusivut täyttyvät, mutta ei sotien tai maailmanlaajuisten katastrofien takia vaan siksi, että jotkut yksittäiset henkilöt toilailevat yksityiselämässään. (Kuka selittäisi minulle, mistä oikein siinä Walesin prinsessan manipuloidussa valokuvassa oikein on kyse ja miksi someen postattuja kuvia ei saisi käsitellä, kun eikö se ole maan tapa ja taiteenlajin ominaisuus? Tai no, en ehkä taida jaksaa välittää tästäkään…)

Viimeksi kirjoitin siitä, miten Péter Magyar, entisen oikeusministerin Judit Vargan ex-mies ja NER:n (Orbánin järjestelmän, jota Orbán itse valtaantulonsa jälkeen nimitti ”kansallisen yhteistoiminnan järjestelmäksi”, a nemzeti együttműködés rendszere, pilkkanimeksi muuttunut lyhenne) sisäpiiriläinen, tähän asti kleptokratian kotipesässä mukavasta elämästä nautiskellut tyylikäs pukumies, julisti Orbánille sodan ja kokosi uuden puoluehankkeensa julkistamistilaisuuteen 15.3. mahtavat kansanjoukot, vielä enemmän väkeä kuin pääministeri itse oli saanut oman puheensa yleisöksi. Monet ilmeisesti epäröivät mutta haluaisivat silti uskaltaa tarttua tähän oljenkorteen: jospa tästä nyt vihdoinkin tulisi monien pikkusirpaleiksi jääneiden oppositioyritelmien jälkeen jotain vähän kestävämpää, esimerkiksi kunnollinen ja kunniallinen porvarillinen kansanpuolue. Tätähän ei Orbánin systeemi – ja kenties erityisesti propagandaministeri Antal Rogán, jota Péter Magyar on ulostuloissaan kuvannut varsinaiseksi pääpahikseksi – voinut jäädä toimettomana katselemaan, joten nyt on julkisuuteen kaadettu Péter Magyarin oma likapyykkisaavi.

Péter Magyarin entinen vaimo, oikeusministeri Judit Varga oli Orbánin hallituksen viehättävin hahmo, tiukka ja tyylikäs leidi, jonka edustavista ominaisuuksista otettiin kaikki irti. Propagandavideoissa Judit Varga sai hulmautella hiuksiaan tai peippailla jalkapallon kanssa läppäri kainalossa, ja vielä pari vuotta sitten, kun Vargan avioliiton rakoilusta jo liikkui juoruja, juorulehden kuvissa Varga, Magyar ja heidän kolme suloista pikku poikaansa herttaisesti leipoivat joulupipareita – ja eroaikeet kiistettiin pontevasti. Vuosi sitten, maaliskuussa 2023, ero lopulta tuli julkiseksi, ja samalla julkisuuteen ilmestyivät väitteet siitä, että Vargaa olisi korkeimmalta tasolta painostettu imagosyistä pysymään avioliitossaan ainakin kevään 2022 vaaleihin asti. Nämä väitteet Magyar sittemmin vahvisti ensimmäisessä pitkässä, Partizán-kanavalle antamassaan haastattelussa. Sittemmin sekä Varga että Magyar on nähty uusien kumppanien seurassa. Judit Vargan uusi miesystävä näyttäisi olevan valtiontalouden tarkastusviraston johtaja, mikä tietenkin nostattaa pieniä ikäviä jääviysepäilyjä.

Nyt kun Péter Magyarin kuukausi sitten pullahdettua julkisuuteen tutkivat journalistit alkoivat selvitellä hänen taustojaan, riippumattoman HVG:n toimittaja sai kuulla, että Magyarin ja Judit Vargan avioliiton vedellessä viimeisiään loppuvuodesta 2021 pariskunnan yhteenotot olisivat äityneet niin rajuiksi, että poliisikin puuttui juttuun. Muutama päivä sitten HVG sai käsiinsä poliisin selonteon. Tuolloisen ministeri Vargan turvallisuudesta vastannut poliisimies kertoo, että Varga oli hänestä vaikuttanut olevan silminnähden peloissaan ja pyytänyt poliisia saattamaan häntä asunnolleen. Poliisi ei mennyt asuntoon sisään mutta kuuli ovelta, että Varga ja Magyar riitelivät sisällä kiivaasti, Varga ilmeisesti pakkasi tavaroitaan ja yritti paeta ikkunasta, Magyar tuntui yrittävän estää häntä ja huusi, että Varga ei saisi lähteä minnekään eikä viedä heidän lapsiaan. ”Saat vielä katua tätä, ei sinua kuitenkaan uskota. Koko hallitus kaatuu vielä tähän, minä järjestän tästä oikein kunnon skandaalin.” Poliisi joutui asunnon ulkopuolelta komentamaan Magyaria päästämään vaimonsa menemään. Ankaran riidan ja huudon jälkeen Varga lähti poliisiautolla noutamaan lapsensa, jotka olivat toisen henkilön asunnossa, Magyar kaahasi paikalle omalla autollaan vaarallista ylinopeutta ja suostui häipymään toisen asunnon ulkopuolelta vasta parin tunnin päästä. Näin siis poliisin raportti, jossa tietenkin saattaa olla vääristelyä tai väärinkäsityksiä, Magyarin mukaan suoranaisia valheita. HVG:n toimittaja muistuttaa myös, että konkreettisesta väkivallasta ei missään kohtaa puhuta, saati että siitä olisi esitetty todisteita tai tehty rikosilmoitusta.

Nyt sitten ollaan tilanteessa, jossa Péter Magyar riitelee somessa sekä riippumattoman aikakauslehden että erityisesti ministeri Rogánin kanssa, jota syyttää valheellisen ja vääristelevän poliisi-ilmoituksen teettämisestä ja levittämisestä. Magyar sanoutuu myös jyrkästi irti perheväkivallasta ja lupaa uudella poliittisella urallaan erityisesti taistella tätä ilmiötä vastaan asiantuntijoiden avulla. (Aihettakin on, kuten tiedämme – perhe- ja parisuhdeväkivallan vähättelystä on Orbánin hallintoa arvosteltu syystä jo pitkään.) Judit Varga puolestaan postaa Facebookiin – ensi kertaa politiikasta lähtönsä jälkeen – pelkästään lauseen ”Aina on tie ulos.” sekä videopätkän ”Unohtunut kermaviili”. Siinä henkisesti nujerrettu nainen on tulossa kaupasta kotiin kelaten jo valmiiksi mielessään tyrannimaisen miehensä jatkuvia haukkumasanoja, kotona mies sitten jatkaa samoin sanoin haukkumista ja komentelua, kunnes nainen puuskahtaa, että nyt riittää. Selostajaääni kysyy: ”Tuntuuko sinusta, että hän ohjailee jo ajatuksiasikin? Mitään parisuhdeväkivallan muotoa ei saa hyväksyä.” Lopuksi näytetään videon teettäjän, perheväkivallan uhreja auttavan ekumeenisen järjestön yhteystiedot. Tähän postaukseen Péter Magyar vastasi:

Rakas Judit!

Olen tähän asti koko valtakunnan edessä puolustanut sinua, lasteni äitiä.

En tiedä, millä sinua kiristetään, en sitäkään, miksi teet tämän meidän lapsillemme.

En vastedeskään tule levittelemään avioliittomme likapyykkejä julkisuuteen.

Kaksi lausetta. Me elimme huonossa avioliitossa, mutta nyt meillä molemmilla on mahdollisuus onnelliseen suhteeseen. Pidän sinulle peukkua.

Tapahtumia mediasta seuraavan ulkopuolisen hämmennyksen tiivistää Instagramissa tubettaja Edina Pottyondy, taannoisen mielenosoituksen koollekutsuja, kertomalla, että ei poikkeuksellisesti saanut valmiiksi tiistaiaamun YouTube-videotaan, koska ei edelleenkään tiedä, mitä ajattelisi Péter Magyarista.

Mietin pääni puhki, miten törkeästi uhria voi syyllistää, miten mautonta on kyseenalaistaa toisen naisen kokema trauma, ja samalla minua äärettömästi tympii ja hämmentää se, miten neljäntoista vuoden ajan jokaisesta vähänkin suositummasta oppositiovaikuttajasta on tuotu esiin, että hän on homo, vaimonhakkaaja, lasten hyväksikäyttäjä, dollarivasemmistoa, amerikkalaisten agentti. Hemmetin Antal Rogán!

En pysty vääntämään vitsiä siitäkään, miten vaikea minun on tajuta sitä, mitä Magyarin ympärillä tapahtuu, sillä aina välillä minusta tuntuu, että tajuan. Tahtoisin tehdä sen videon vasta sitten, kun vihdoinkin tiedän, mitä oikein ajattelen. Tai kun CIA:lta tulee tarkemmat toimintaohjeet. Lol.

Siihen asti ainakin odotan torstaita, ja tuoko silloin Péter Magyar todella julkisuuteen semmoiset dokumentit, että niihin kaatuu hallitus. (Häipyisi edes Rogán!)

Kävi tässä jupakassa miten kävi, tuhoutui sitten Péter Magyarin poliittinen ura heti alkuunsa vai vasta myöhemmin jos koskaan, yksi ikävä asia tuntuu tässä koko diskurssissa entisestäänkin voimistuneen. Nimittäin politiikan polarisoituminen ja henkilöityminen. Asiakysymyksistä on vaikea tehdä politiikkaa, jos kansa ei halua keskustella asioista eikä kelpuuta monista epätäydellisistä poliittisista vaihtoehdoista sitä vähiten huonoa vaan mieluummin odottaa Messiasta, sitä täydellistä poliittista johtajaa, jolle voisi olla ehdottoman lojaali ja uskollinen, ja samalla varautuu lähtemään soihdut ja talikot käsissä sen tyypin pihalle, joka kansalle pääpahikseksi osoitetaan.

Lasten hyväksikäyttäjän rikostoverin armahtaminen, joka lopulta johti presidentti Novákin eroon ja ex-oikeusministeri Vargan poliitikonuran päättymiseen, oli tietenkin aika vastenmielinen veto, mutta vastenmielisintä siinä ei ollut yhden, kahden tai kolmen ihmisen toiminta vaan koko systeemin pimeän puolen paljastuminen. Niin kuin HVG:n kolumnisti Árpád W. Tóta jo helmikuussa kirjoitti (pikasuomennos täällä), Stalinin pyöveli Lavrenti Berija jahtasi pikkutyttöjä ja katolisen kirkon piiristä on jatkuvasti pullahdellut lasten hyväksikäyttöskandaaleja, mutta tämä ei johdu Karl Marxin tai Jeesuksen opetuksista vaan autoritaarisesta järjestelmästä, johon on luotu koskemattomien luokka, ihmisten, jotka saavat rankaisematta tehdä mitä vain. Yhteen ihmiseen suunnattu tunteellinen moraalipöyristely vie kätevästi huomion pois koko systeemin ongelmista, ja oli Péter Magyar sitten oikeasti vaimonhakkaaja tai ei, tämän asian propagandaministeri Rogán ja muut Orbánin systeemin korkeimman tason päättäjät erittäin hyvin ymmärtävät.

Uusi oljenkorsi

Eilen siis vietettiin Unkarissa kansallista juhlapäivää vuosien 1848–49 vapaustaistelun muistoksi (josta myös kansallispäivän kunniaksi valmistunut kansallismielinen historiallinen äksön-elokuvakin kertoi). Pääministeri Orbán uskaltautui pitkästä aikaa suuren yleisön eteen ja puhui kansanjoukoille Kansallismuseon portailta, samasta paikasta, mistä tunnetun tarinan mukaan (joka kenties ei aivan pidä paikkaansa) kansallisrunoilija ja vapaustaistelun keulahahmo Sándor Petőfi oli 15.3.1848 puhutellut unkarilaisia.

Pysäytyskuva Unkarin yleisradion ykkösteeveekanavan uutislähetyksestä.

Ja tietenkin Orbánin puhe alkoi tämän kunnian päivän muistelulla, johon saatiin sijoitetuksi myös Petőfin Zoltán-poikaan liittyvä perhepoliittinen äiähuumoripläjäys:

Me kirjoitimme runon. Kokosimme 12 kohdan vaatimusluettelon. Kävelimme Pestistä Budan puolelle. Se oli ensimmäinen rauhanmarssimme. Laukaustakaan ampumatta vapautimme poliittiset vangit. Menimme teatteriin, katsoimme isänmaallisen kappaleen, väliajalla lauloimme Kansallislaulun, ja iltaan mennessä olimme voittaneet. Päivälleen yhdeksän kuukautta myöhemmin syntyi Zoltán Petőfi. [Rehrehreh!]
Unkarilainen vallankumous ei tuhoa vaan rakentaa, ei kiellä vaan luo, se on tosi ja kaunis. Ja lopuksi siitä ei synny kuolemaa vaan elämä. Tällainen on vallankumous unkarilaisten nuorten tekemänä.

Toisin sanoen: Orbánin mukaan unkarilaiset haluavat elää rauhassa. Varsinkaan he eivät halua sotaa, johon Brysseli heitä on painostamassa. Eivätkä muitakaan ikäviä asioita:

Euroopan kansat pelkäävät tänään menettävänsä vapautensa Brysselille. Aivan samoin kuin Petőfin ja hänen toveriensa aikaan. Meidät halutaan pakottaa johonkin sellaiseen, mihin unkarilaisen luonto ei taivu. Johonkin sellaiseen, mikä on unkarilaiselle sielulle tuhoisaa, sellaiseen, mikä on unkarilaiselle elämälle vierasta. Meidät halutaan painostaa sotaan, meidän niskoillemme halutaan lykätä maahanmuuttajia, ja meidän lapsemme halutaan uudelleenkasvattaa. Mutta me emme lähde sotaan, emme päästä maahanmuuttajia maahan, ja lapsiammekaan emme anna.

Siinähän ne tärkeimmät teemat odotetusti tulivatkin: ei auteta Ukrainaa (koska Orbán on nyt sijoittanut panoksensa Putinin voittoon, vaikka ei sitä julkisuudessa suoraan sanokaan), ei hyväksytä maahanmuuttoa (vaikka itse asiassa Unkarissa on silmin nähdenkin yhä enemmän vierastyöläisiä, etenkin Filippiineiltä mutta myös Intiasta, Nepalista, Indonesiasta, Mongoliasta ja Kirgisiasta tuodaan unkarilaisiin yrityksiin työvoimapulaa paikkaamaan työntekijöitä jopa kymmenin tuhansin), ja suojellaan lapsia pahimmalta uhkalta eli sateenkaariaktivistien harjoittamalta aivopesulta, jolla Unkarin perheet halutaan tuhota. (Toisin sanoen: kutkutellaan käytettävissä olevan äänestäjäsegmentin ennakkoluuloja, rasismia ja homo-/transvihaa.) Tätähän on kuunneltu vuosikaudet.

Mitään yllättävää ei ollut myöskään puheen loppuponnessa. Rauhaa ja suvereeniuttaan puolustavat unkarilaiset lähtevät nyt marssille eivätkä enää pysähdy Schwechatiin. (Lokakuussa 1848 vallankumousjoukot myös Wienissä olivat pääsemässä niskan päälle, keisari pakeni Olmütziin (nykyisen Tšekin Olomouc), mutta Unkarin vallankumouksellisten armeija viivytteli rajan ylittämistä ja lopulta saapuessaan Wienin lähistölle Schwechatiin kärsi tappion Kroatian baani Jelačićin johtamille keisarillisille joukoille.) Nyt, julisti Orbán, marssitaan (kuvaannollisesti) Brysseliin asti ja pannaan siellä toimeen muutos.

Orbánin suuri eurovaalikampanjapuhe on nyt siis pidetty. Kuulijoita oli paljon, ja kannattajajoukko on tyytyväistä – vaikka ilmeisesti kannatusmittauksissa Fidesz-puolue on hieman kärsinyt taannoisesta armahdusskandaalista. Tähän tilanteeseen yrittää nyt tarttua taas uusi tulokas, samaisen armahdusskandaalin yhteydessä julkisuuteen ponnahtanut Péter Magyar, entisen oikeusministerin Judit Vargan entinen aviomies, juristi, yrittäjä, entinen ulkoministeriön virkamies ja diplomaatti.

Viime viikkoina Magyar on ollut paljon esillä riippumattomassa mediassa, ja kansallispäivänä hän suoritti virallisen entréensa politiikkaan. Orbánin järjestelmään ja sen törkeään korruptioon kyllästyneestä entisestä sisäpiiriläisestä, Fidesz-puolueen monien keskeisten vaikuttajien kaverista ja (nyttemmin entisen) huippupoliitikon ex-puolisosta, joka ironisesti on verrannut itseään ”futisvaimoon”, on yllättäen tullut systeemille haastaja. Yleisötilaisuus, jonka järjestelyt Magyar kertoi hoitaneensa omilla ja kaveripiiristään kerätyillä varoilla sekä talkoovoimin, keräsi Budapestin Andrássy útille komeannäköiset kansanjoukot (arvioiden mukaan jopa 35 000, eli enemmän kuin Orbánin puheen noin 23 000-päiseksi arvioitu kuulijajoukko).

Magyar julisti nyt virallisesti perustavansa uuden poliittisen liikkeen Talpra, magyarok! (’Jalkeille, unkarilaiset’), joka pyrkii myös rekisteröitymään puolueeksi. Nimi viittaa Sándor Petőfin runoon Kansallislaulu (Nemzeti dal), juuri siihen, jota luettiin kansalle vuoden 1848 maaliskuun vallankumouksen käynnistyessä ja josta myös viime blogautuksessani kuvaillun uutuuselokuvan otsikko on peräisin. (Petőfin runo tosin alkaa yksikkömuotoisella puhuttelulla: Talpra, magyar – mutta ehkä on selvempää, että tämän uuden liikkeen nimi ei suoraan yhdisty liikkeen vetäjän nimeen.)

Yllättävän suurista kuulijajoukoista huolimatta riippumattomassa mediassa ilmestyneet arviot Péter Magyarin poliittisesta avauksesta ovat melkoisen skeptisiä. Uusi kansanjohtaja yrittää koota kansanjoukkoja ja rakentaa yhteyttä politiikan eri laitojen välille, kritisoi lievän populistisesti koko ”poliittista eliittiä” oppositio mukaan lukien, mikä johtaa siihen, että uuden liikkeen aatetausta ja tavoitteet jäävät ympäripyöreän epäselviksi. Sisällöllisesti, kirjoittaa 444.hu, Magyarin puheessa ei ilmeisesti ollut oikeastaan mitään sellaisia tavoitteita, mitä muutkin oppositiopuolueet eivät olisi jo iät ajat julistaneet: terveydenhuolto ja koulujärjestelmä on saatava kuntoon (ja niille omat vastuulliset ministeriöt), eläkkeitä korotettava, julkisen palvelun median riippumattomuus palautettava, väestön vanhenemisesta, nuorison maastapaosta ja syntyvyyden laskusta syntyvät huoltosuhdeongelmat hoidettava… Konkreettisemmin mainittiin Euroopan syyttäjänvirastoon liittyminen (mihin Orbánin Unkari, kuinka ollakaan, ei ole vielä suostunut), Unkarin tämänhetkisen yleisen syyttä(mättäjättä)jän Péter Poltin erottaminen sekä julkisen omaisuuden säätiöintiin liittyneiden vilunkien selvittäminen. Ukrainan sodasta Magyar puhui kieli keskellä suuta: sotaan ei pidä liittyä, mutta toisaalta on tunnustettava Venäjän syyllisyys hyökkäyssotaan.

Telex-uutissivuston analyysijutun loppupäätelmä on melkoisen pessimistinen: Orbánin systeemillä ei toistaiseksi ole aihetta huoleen. Magyar näyttää vetoavan lähinnä siihen (koulutettujen kaupunkilaisten?) joukkoon, joka muutenkin äänestäisi oppositiopuolueita. Mitään turhautuneiden fideszläisten joukkopakoa Magyarin lippujen alle ei vielä vaikuta olevan tulossa, vaan paremminkin uusi puoluehanke iskee kiilaa muutenkin rakoilevaan oppositioon.

Näinhän se näyttäisi olevan. Systeemiin tyytymättömiä on toki melkoisesti, tuoreimman (HVG:n Medián-tutkimuslaitoksella teettämän) mielipidetutkimuksen mukaan hieman yli puolet unkarilaisista pitäisi parempana vaihtoehtona hallituksen vaihtumista kuin nykyisen hallituksen jatkoa. Saman, kolme päivää sitten julkistetun tutkimuksen mukaan kaikista äänestysikäisistä yhä noin kolmasosa äänestäisi nykyistä hallituskoalitiota, lähes yhtä suuri osa ei äänestä tai ei osaa sanoa kantaansa, ja loppujen kannatus hajoaa kymmenkunnan oppositiopuolueen kesken muutaman prosentin osuuksiksi kullekin.

Mutta jos Péter Magyar nyt perustaa puolueen, niistä 68%:sta, joille nimi Péter Magyar ylipäätään sanoi jotakin, joltinenkin osuus, optimistisimman arvion mukaan jopa kolmasosa, saattaisi äänestää häntä joko ”varmasti tai todennäköisesti” (tummansininen) tai ”mahdollisesti” (vaaleansininen). Kaavion palkeissa ovat erikseen kaikki vastaajat (összes válaszadó), hallituspuolueiden kannattajat (kormánypárti), opposition kannattajat (ellenzéki), muut (egyéb) ja vailla puoluekantaa olevat (párt nélküli). Näistä vain opposition kannattajista kenties jopa puolet äänestäisi Magyarin puoluetta, muissa ryhmissä enemmistö vastaa ”todennäköisesti ei” (keltainen) tai ”varmasti ei” (ruskea), ja myös ”ei osaa sanoa” -vastaajia (harmaa) on selvästi enemmän.

Uskon muuten lujasti siihen, että kunniallinen ja korruptoitumaton porvaripuolue olisi Unkarissakin tärkeä suoja sitä oikeistopopulismi-äärioikeistolaisuus-fasismin aaltoa vastaan, joka nyt näyttää Eurooppaa pyyhkivän. Mutta siihen en vielä oikein jaksa uskoa, että Unkarissa sellaisen perustaminen onnistuisi nyt. Nytkään.

Nyt tai ei koskaan!

Unkarilaisessa mediakuplassani käy jälleen mukava pulputus. Ensinnäkin: tuo presidentti Katalin Novákin eroon johtanut armahdusskandaali ei vieläkään ole täysin tyyntynyt. Armahdettu ”Endre K.”, lastenkodin apulaisjohtaja, joka oli suojellut pomoaan painostamalla tämän hyväksikäyttämiä poikia perumaan todistuksensa, oli nimittäin kohta vapauduttuaan ryhtynyt puhdistamaan mainettaan. RTL-teeveekanavan toimittajalle yksi entisistä uhreista kertoi, että Endre K. oli löytänyt hänet etsimällä ensin hänen äitinsä kodittomien yömajasta ja kuvannut kännykällään lausunnon, jossa poika kiisti Endre K:n painostaneen häntä. Endre K. oli nimittäin ostanut pojalle ja hänen äidilleen ruokaa, äidille tupakkaa, ja antanut vielä 6000 forinttia. Se on noin 15 euroa. Loputtoman surkea ja surullinen tarina onnettomien ihmisten hyväksikäytöstä jatkuu.

Siirrytäänpä paremmin toimeentulevien ihmisten pariin ja kulttuuriuutisiin. Budapestin musiikkiyliopistossa eli Liszt-akatemiassa hallituksen tuella läpi runnotun johtajanimityksen ja autoritaarisen johtamistyylin synnyttämä kuohunta jatkuu edelleen. Väkeä ilmeisesti lähtee ovet paukkuen, ja nyt viimeksi kulttuuri- ja innovaatioministeri János Csák jyrähti komeiden viiksiensä takaa, että Liszt-akatemia on opetuksen, tutkimuksen ja kansainvälisten saavutusten suhteen surkealla tasolla, ”ainoa yliopistomme, jonka kanssa on vaikea tehdä yhteistyötä”. Niin että turpa rullalle ja töihin.

Hupaisampi korkeakulttuuriuutinen liittyy Budapestin valtionoopperaan, jonka talous on ilmeisesti pahasti kuralla. Tätä paikatakseen oopperan johto keksi lisätä Orffin Carmina Buranan esitykseen – siis vain vähän yli tunnin mittaiseen teokseen! – puolen tunnin väliajan, jonka aikana yleisö ehtisi kuluttaa perinteisiä ylihinnoiteltuja taukovirvokkeita. Kapellimestari Tibor Bogányi ilmoitti oitis lähtevänsä koko produktiosta (jota on menestyksekkäästi esitetty jo pitkään), ja viime viikolla unkarilainen somesyötteeni oli täynnä toinen toistaan ilkeämpiä väliaikatarjoiluaiheisia meemejä ja pilakuvia, joissa esimerkiksi oopperan johtaja Szilveszter Ókovács paistaa pizzoja, kiertelee katsomossa nakkikärryn kanssa tai astuu näyttämölle sämpylätarjotin kädessä keskeyttämään Erkelin Hunyadi László -oopperan kuuluisan ”Juonittelija on kuollut!” -kohtauksen. Suosikkini kuitenkin filosofi György Gáborin lohkaisu:

Säveltäjältä on jo tilattu Bartókin ”Siniparran linnaan” täydennystä: seitsemän oven lisäksi musiikki kahdeksanteen oveen, josta pääsee puhvettiin.

Mutta tärkein kulttuuriuutinen toki liittyy tähän päivään. 15.3. on Unkarissa kansallinen juhlapäivä, jolloin muistellaan Euroopan hulluna vuonna 1848 alkanutta vapaustaistelua (joka päättyi seuraavana vuonna veriseen tappioon, niin kuin erinäiset muutkin Unkarin vapaustaistelut), kansallisrunoilija Sándor Petőfiä ja hänen ystäviään, ”maaliskuun nuoria”, jotka tämän kaiken käynnistivät. Tuon päivän aamuna Petőfi ja kumppanit kokoontuivat Budapestin Pilvax-kahvilassa ja lähtivät sieltä kaupungille. Useampaan otteeseen luettiin ääneen sekä 15 vaatimuksen lista (löytyy myös tuosta vuoden takaisesta blogistani) että Petőfin uusi runo ”Kansallislaulu” (Nemzeti dal), ja vallankumouksellisia seuraava mielenosoittajajoukko kasvoi monituhatpäiseksi. Kun 15 vaatimuksen luettelo oli pikavauhtia saatu painatetuksi Landererin ja Heckenastin kirjapainossa, mielenosoitus jatkui iltapäivällä kaupungintalolla, missä pormestari allekirjoitti vaatimukset, ja kansallisteatterissa, missä johtaja lupasi ottaa ohjelmistoon välillä kielletyn isänmaallis-romanttisen oopperan Bánk bán. Vaatimuksia toteuttamaan valittiin väliaikainen valiokunta, seuraavien päivien aikana sitten nimitettiin Lajos Batthyányn johtama Unkarin ensimmäinen riippumaton ministeristö ja alkoi prosessi, joka johti todelliseen vapaussotaan.

Viime vuosi oli kaiken lisäksi Petőfin syntymän 200-vuotisjuhlavuosi, joten tietenkin oli tullut uuden kansallismielisen kulttuurituotteen aika. Sen sai toteutettavakseen Philip Rákay (oikeasti hänen etunimensä on Kálmán, mutta se kuulostaa ilmeisesti liian juntilta, ulkomaalainen Philip – nimen unkarilainen muoto olisi Fülöp – on epävirallinen taiteilijanimi), hallitusta lähellä oleva mediapersoona ja tv-juontaja. Sama miekkonen tuotti jo pari vuotta sitten tässä blogissakin esitellyn, Unkarin 1200-luvun alun avaintapahtumista kertovan tv-sarjan Aranybulla, merkillisen sekoituksen opetuselokuvaa, dramatisoitua dokumenttia ja romanttista historiallista toimintasarjaa. Nyt Rákay sai uuteen Petőfi-aiheiseen tuotantoon todella runsaan rahoituksen, ja ilmeisesti Unkarin kaikkien aikojen kallein elokuva Most vagy soha! (‘Nyt tai ei koskaan!’, viittaus Petőfin Nemzeti dal -runoon) sai virallisen ensi-iltansa kansallispäivän aattona. Traileri antaa käsityksen elokuvan upeasta visuaalisesta maailmasta ja kalliisti rakennetusta epookista:

Ennakkoesityksiä on jo käynyt katsomassa sekä Fidesz-puolueen ja kulttuuripiirien kerma että joukko kriitikoita, ja arvostelut käyvät laidasta laitaan: hallituksen mediaimperiumi ylistelee taivaisiin asti, riippumaton media haukkuu. Youtuben Reelcrew-kanavan hemmo yrittää ankarasti olla objektiivinen ja jättää arvostelustaan pois kaiken ”poliittisen” (ikään kuin tämä tuote ei olisi pohjiaan myöten poliittinen, tämänhetkisten poliittisten vallanpitäjien propagandistinen tilaustyö). Tämän epäpoliittisuuteen pyrkivän arvion lopputiivistelmä: näkemisen arvoinen, teknisesti upeasti tehty elokuva, tietä näyttävä merkkiteos, vihdoinkin kunnon historiallinen toimintaleffa, jonka dramaturgia kuitenkin sortuu kovaan yrittämiseen, ylettömään paatokseen ja liikaan selittämiseen.

Kriittisempien arvioijien pääkohteena ei ole tekninen toteutus eikä taiteellinen vaikutelma sinänsä vaan elokuvan sisältö. Válasz-sivustolla András Stumpf toteaa, että Philip Rákay on tuottanut valkokankaalle Mária Schmidtin, Orbánin hovihistorioitsijan, unelman: tarinassa hyvät unkarilaiset ja paha Länsi (tässä tapauksessa: ilkeät itävaltalaiset) ovat vastakkain, tosiasioista viis. Maaliskuun 15:nnen vallankumous on haluttu esittää dramaattisena purkauksena, vaikka itse asiassa koko päivän tapahtumat olivat perin rauhanomaisia ja väkivallattomia. Toisin kuin elokuvassa esitetään, keisarilliset joukot eivät uhkailleet saati ampuneet mielenosoittajia, viranomaiset suostuivat vaatimuksiin ja allekirjoittivat ilman mitään yhteenottoja, ja varsinainen sota alkoi vasta myöhemmin.

Jotta tähän sinne tänne marssimiseen ja ylevien sanojen lausumiseen saataisiin vähän jännitystä ja teini-ikäisiinkin katsojiin uppoavaa menoa ja meininkiä, tarinaan on kehitetty täysin fiktiivinen toimintajuoni ja sivuhenkilö, joka itse asiassa painaa varsinaisen sankarin, kansallisrunoilija Petőfin, ja tämän todellisen tarinan melkeinpä sivuosaan. Elokuvassa on nimittäin mukana kuvitteellinen roisto ja isänmaanpetturi, unkarilaissyntyinen keisarillisen salaisen poliisin agentti Farkasch, joka tarinan kestäessä yrittää salamurhata Petőfin, mistä syntyy täysin keksittyjä takaa-ajo- ja taistelukohtauksia. (Merkillinen yhteensattuma muuten: Farkaschin esittäjä Lajos Ottó Horváth nähdään tässä trailerissa näyttävässä ikkunastahyppäämiskohtauksessa – varsinaisen putoamisen kai sentään suorittaa stunttimies. Samainen Horváth loukkaantui viime marraskuussa pienoisen kulttuuriskandaalin nostattaneessa onnettomuudessa, kun Kansallisteatterin Romeo ja Julia -esityksessä lavasteparveke yllättäen irtosi ja putosi monen metrin korkeudesta.)

Niin kuin sekä Stumpfin että 444.hu:n László Szilyn arvosteluissa nostetaan esiin, suurin ongelma on kuitenkin se, että vuoden 1848 vallankumous esitetään unkarilaisten kansallismielisenä kapinana Wienin hovin etnis-kielellistä sortoa vastaan. Pahikset puhuvat saksaa, Petőfi julistaa haluavansa, että hänen poikansakin saisi puhua unkaria. (Petőfin poika Zoltán syntyi tasan yhdeksän kuukautta myöhemmin, joten jos hänen vaimonsa Júlia Szendrey tuolloin oli jo raskaana, hän – toisin kuin elokuvassa annetaan ymmärtää – ei ainakaan voinut sitä vielä tietää.) Itse asiassahan unkari oli saanut virallisen kielen aseman jo 1844, sitä ei millään tavalla kielletty tai sorrettu, eikä ”maaliskuun nuorten” 15 kohdan vaatimuksissa edes mainita unkarin kieltä: vaatimukset koskevat demokratiaa, kaikkien kansalaisten tasa-arvoa lain ja verottajan edessä, puolueetonta oikeuslaitosta, lehdistön vapautta ynnä muuta tuon ajan Euroopassa riehunutta ääliöliberalismia.

Elokuvassa näyttävästi osoitellut Budapestin saksankieliset liike- ja katukilvet eivät olleet saksankielisiä minkään sortavan kielilain takia vaan siksi, että tuolloisen Budapestin asukkaista melkoinen osa puhui saksaa. Tuohon aikaan historiallisen Unkarin asukkaista etnisiä unkarilaisia oli alle puolet. Ja kun vapaustaistelun jälkeen joukko Unkarin armeijan upseereja kostoksi teloitettiin, näistä ns. Aradin veritodistajista melkoinen osa ei ollut unkarilaisia, jotkut eivät edes osanneet unkarin kieltä. Koko vapaustaistelu oli osa kaikkialla Euroopassa tuohon aikaan roihunnutta edistysmielistä kapinatunnelmaa. Se alkoi Wienistä kapinana keisarihovia ja feodaalista yhteiskuntajärjestystä vastaan, ja se päättyi 1849, kun Itävallan keisarin avuksi tulleet Venäjän imperiumin joukot löivät Unkarin viimeisen kapina-armeijan Világosin (Şiria) taistelussa. Mutta tämä negatiivinen Venäjä-kuvio ei varmaan tällä hetkellä sopisi Orbánin hallituksen tuella tuotettuun propagandaelokuvaan.

No, joka tapauksessa uutta elokuvaa tullaan varmasti lähivuodet katsomaan ja näyttämään osana kansallisen identiteetin rakennustyötä. Koululaisryhmien kuskaaminen elokuvan esityksiin on jo alkanut, ja lähitulevaisuuden kunniallisille historianopettajille tulee riittämään työsarkaa elokuvan nostattamien harhakäsitysten oikaisemisessa. Sitä odotellessa nostetaan jälleen esiin (kiitokset ex-Twitterin NAFO Hungaryn pojille ja tytöille) vähän myöhemmän runoilijan, ”Unkarin Eino Leinon” Endre Adyn kirjoitus yli sadan vuoden takaa, Nyugat-lehdestä vuodelta 1910. Jälleen kerran, kuten monesti viime aikoina, Adyn kritiikki on pelottavan ajankohtaista:

Vuosikausien ajan on Unkarissa lähes rankaisematta pyörinyt häijy komedia Petőfin nimissä Petőfiä vastaan. Petőfiin tarrautuen kiihkoilevat, harhauttavat, hääräävät ja rikastuvat semmoiset ihmiset, jollaiset tuo entisten aikojen jumalainen nuorukainen, mies, joka osasi vihastuakin paremmin kuin me, olisi oitis piessyt verille. Huonoja kirjoja, farisealaisia puheita, innottomia juhlia ja innokasta liiketoimintaa tulla turahtelee. Ja yhtäkkiä, täydellisen röyhkeästi, Petőfin julistavat omakseen juuri ne, joita Petőfi eniten inhosi. Kansaa vihaavat herrat, nunnaluostareita perustavat mahtimiesten rouvat, papit koreissa kasukoissaan ja suurten herrojen katalat rengit tulevat esiin – Petőfiä kantaen. Samoin kuin ne, joita Petőfi inhosi vieläkin enemmän: pelkurit, tyhjän, valheellisen isänmaallisuuden toitottajat, ja ennen kaikkea huonot kirjailijat, lahjattomuudet.

Moraalivaahtoa ja pohjakosketuksia

Ns. pedofiliaskandaalin aallot Unkarin poliittisessa elämässä eivät ihan ota rauhoittuakseen. Ilmeisesti on niin, että moralisoinnin käyttö poliittisen populismin välineenä – siis tässä tapauksessa ”poikkeavalla” seksuaalisuudella pelottelu ”lastensuojelun” varjolla – on iskenyt omaan nilkkaan, eikä edes pelkästään hallituspuolueen.

Kuten lukijat varmaan muistavat, Unkarin presidentti ja virallisen perhe- ja sukupuoliroolipolitiikan herttainen ruumiillistuma Katalin Novák joutui eroamaan, kun paljastui, että hän oli viime vuonna myöntänyt armahduksen viimeisiä vankeustuomionsa kuukausia sovittavalle ”Endre K:lle”, entiselle Bicsken lastenkodin apulaisjohtajalle, joka oli suojellut lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä tuomittua esimiestään painostamalla tämän uhreja perumaan todistuksensa. Ja että tämä armahdus oli luultavasti järjestetty Novákin ystävän ja mentorin, entisen ministerin ja nykyisen reformoidun kirkon piispan Zoltán Balogin aloitteesta, sillä Endre K:lla ja hänen vaikutusvaltaisella lähipiirillään oli hyvät suhteet reformoituun kirkkoon. Novákin lisäksi bussin alle heitettiin toinenkin aniharvoista Unkarin politiikan korkeimpien portaiden naisista, entinen oikeusministeri Judit Varga, joka oli aikoinaan myös allekirjoittanut tämän armahduspäätöksen. Varga ilmoitti vetäytyvänsä politiikasta, ja hänen paikalleen eurovaalien ehdokaslistan ykköseksi nousi Fidesztä jo pitkään Brysselissä edustanut puolueveteraani Tamás Deutsch, nykyään lähinnä melkoisen irtonaisista some-ulostuloistaan tunnettu jonkinlainen urbaani pukumiesvastine Teuvo Hakkaraiselle. Piispa Balog sitä vastoin on eronnut reformoidun kirkon synodin pappispuheenjohtajan tehtävästä mutta ei piispan virasta, eikä ilmeisesti ole myöskään ihmeemmin tunnustanut saati pahoitellut syyllisyyttään.

Somevaikuttajien ja luovan luokan järjestämän mielenosoituksen jälkeen myös oppositiopuolueet ovat yrittäneet käyttää skandaalia omaksi hyödykseen. Entisen pääministerin Ferenc Gyurcsányn johtama ”Demokraattinen koalitio” on ryhtynyt levittämään julisteita, joissa esimerkiksi pääministeri Orbánin kasvokuvan päälle on lätkäisty perinteisen oikeistoiskulauseen ”Koti, uskonto, isänmaa” tai unkarilaisittain Isten, haza, család (‘Jumala, isänmaa, perhe’) uusi versio: Isten, haza, PEDOFÍLIA! Oppositiopuolue Momentumin johtaja Anna Donáth puolestaan hermostui tästä vedosta ja nimitti sitä Facebook-postauksessaan ”yököttäväksi”: siinä luodaan kuvaa vastakkainasettelusta ”pedofiilien ja ei-pedofiilien välillä” ja viedään tällä moraalipöyristelyllä huomio sivuun todellisesta ongelmasta eli uhrien turvattomuudesta, lastensuojelun mekanismien pettämisestä ja päättäjien kyvyttömyydestä kantaa vastuuta.

Tällä välinhän tutkivat journalistit – joiden ansiosta koko presidentin eroon johtanut skandaali ylipäätään käynnistyi – ovat kunnostautuneet myös osoittamalla, että viime syksynä poliisin elektroninen valvontajärjestelmä romahti viikkokausiksi, ilmeisesti asiallisen ylläpidon puutteessa. Tämän ansiosta useat sähköisen jalkapannan turvin kotiarestiin päästetyt rikolliset pääsivät liikkumaan vapaasti, näiden joukossa lasten hyväksikäytöstä tuomittu, jalkapallovalmentajana ja koululaisasuntolan valvojana työskennellyt mies. Aika ikävästi pääsee julkisuuteen myös lasten hyväksikäyttötapauksia, joista ilmenee, että pahin uhka Unkarin lapsille ei taidakaan tulla kouluihin ja lastentarhoihin tunkevasta ”genderpropagandasta”. Viime aikoina on esillä ollut Itä-Unkarissa perinteisesti vahvan ”kreikkalais-katolisen” uniaattikirkon pappi, ”isä Sz.”, joka 2010-luvulta saakka oli ahdistellut alaikäisiä tyttöjä – kirkon viime aikoihin asti kiistäessä syytökset ja siirrellessä kyseistä pappia syrjäisempiin, lähinnä köyhien romanien asuttamiin seurakuntiin siinä toivossa, että sieltä ei nousisi ikävää kohua.

Presidentti Novákin eroaminenkaan ei ole täysin vaientanut moraalipöyristelyä presidentin ympärillä. Parlamenttihan valitsi uuden presidentin mitä ilmeisimmin varman päälle pelaten: Tamás Sulyok on korrekti vanhempi herrasmies, toiminut tähän asti perustuslakituomioistuimen puheenjohtajana ja sitä ennen asianajajana, ja varmaankin ajatus oli, että nyt saataisiin presidentin paikalle kokenut pykälähai, joka ei mene varomattomasti allekirjoittamaan mitään, mistä voisi koitua ikävyyksiä. Vaan kuinka ollakaan, Unkarin 1900-luvun historian pohjattomasta mutakuopasta löytyi hieman kuraa tahraamaan myös presidentti Sulyokin imagoa jo ennen tämän virallista virkaanastumista.

Sulyok oli viime kesänä antanut transilvanianunkarilaiselle Krónika-lehdelle haastattelun, jossa kertoi perheensä menneisyydestä ja etenkin sen stalinistisen diktatuurin aikaan kokemista kärsimyksistä. Sulyokin isä, lakimies hänkin, Székesfehérvárin kaupungista, oli kuulemma hyvän hyvyyttään ilmaiseksi ryhtynyt puolustamaan avioerojutussa muuatta naista, jonka mies, siis jutun vastapuoli, nousi sodan jälkeen kommunistipuolueessa merkittävään asemaan. Mies kosti isä-Sulyokille järjestämällä tälle vuonna 1946 kansantuomioistuimessa kuolemantuomion, jolta isä välttyi vain piileskelemällä kaukaisella seudulla ilman papereita kymmenen vuoden ajan. HVG-sivustolla historiantutkija László Karsai toteaa kylmästi, että tämä tarina – jonka Sulyok siis kertoi kuulleensa vanhemmilta perheenjäseniltään – ei kerta kaikkiaan pidä paikkaansa.

Asianajaja László Sulyokia ei nimittäin tiettävästi koskaan tuomittu kuolemaan, ei kansantuomioistuimessa eikä missään muussakaan oikeusasteessa. Hän kylläkin piileskeli poliisia vuosikausia, mutta ei toisessa päässä valtakuntaa vaan vain vaimonsa kotikaupungissa 150 kilometrin päässä, ei vuodesta 1946 vaan jo vuotta aiemmin, eikä syynä ollut avioerojuttu vaan hänen toimintansa László Bakyn ja Fidél Pálffyn johtamassa pienessä natsipuolueessa (nämä kaksi herraa todellakin tuomittiin kuolemaan ja teloitettiin sodan jälkeen). Kesäkuussa 1944, muutamaa kuukautta sen jälkeen, kun saksalaiset olivat miehittäneet maan, László Sulyok oli kirjoittanut paikalliseen lehteen artikkelin, jossa ylisteli Unkarin uutta meininkiä ja kutsui puolueen lippujen alle uutta tulevaisuutta rakentamaan kaikkia, ”jotka heidän puhtautensa juutalaisesta verestä, moraalinen nuhteettomuutensa ja unkarilainen kansallissosialistinen vakaumuksensa siihen oikeuttaa”. Lähinnä tämän jutun johdosta käynnistyi sodan jälkeen rikostutkinta, joka muutaman vuoden päästä sammahti asian mitättömyyden takia – mitään kuolemantuomiota yhdestä propaganda-artikkelista tuskin olisi tullut.

László Sulyok ei siis ollut mikään suuri natsirikollinen vaan vain pieni maaseutukaupungin natsisympatisantti. Eikä hänen presidentiksi valittu poikansa tietenkään ole millään tavalla vastuussa isänsä vastenmielisistä ulostuloista – niin kuin ei Orbánin luottopropagandisti Zsolt Bayerkaan ole vastuussa isoisänsä toiminnasta yhtenä rattaana natsien kansanmurhakoneistossa ja sittemmin kommunistisen valtionpoliisin ilmiantajana. On silti outoa, että molemmat näistä herroista vaivautuvat levittämään täysin perättömiä tarinoita perheenjäsenistään kommunistisen terrorin viattomina uhreina. Ainakin Tamás Sulyok olisi tuomarismiehenä voinut helposti selvittää isänsä rikostutkintaa ja mahdollista tuomiota koskevien tarinoiden todenperäisyyden, ennen kuin innostui kertoilemaan toimittajalle perheensä perimätietoa.

Mutta samaan aikaan kun sisäpoliittisessa julkisuudessa moraalipöyristellään lastensuojelun ja natsimenneisyyden rasitteiden kysymyksiä, ulkopolitiikassa nähdään vahvaa suoritusta imagonrakennuksessa. Turkissa järjestetyssä talousfoorumissa pääministeri Orbán ilmoitti perjantaina vierailevansa tulevalla viikolla Amerikassa ja tapaavansa Donald Trumpin, jonka paluu presidentiksi olisi hänen mielestään ainoa mahdollisuus rauhaan Ukrainassa ja kenties Gazassakin. Edellisenä päivänä ulkoministeri Szijjártó oli kehuskellut Unkarin menestyksekästä Tšad-operaatiota (siis juuri tätä salaperäistä hanketta, johon jollakin tapaa liittyy Viktor Orbánin poika) vain päivää sen jälkeen, kun Tšadin hallituksen joukot surmasivat paikallisen oppositiojohtajan. Ja sitten, samana päivänä kun muu maailma seurasi Aleksei Navalnyin hautajaisia, Szijjártó julkaisi somessa videopätkän otsikolla ”Rauhan 0. ehto: dialogi”. Kuvissa näkyy isossa hallissa valkoliinaisten pöytien ääressä istuskelevia herroja ja rouvia mutta enimmän aikaa erityisesti kaksi miestä: Szijjártó ja hänen rakas venäläinen kollegansa Lavrov keskustelemassa ja vapautuneesti naureskelemassa.

Eikä tässä vielä kaikki: seuraavassa somepostauksessaan (jota referoi 444.hu) Szijjártó paalutteli Unkarin ulkomaansuhteiden perustuksia. Siinä tehtiin selväksi, että Unkari ei suostu uhraamaan energiahuoltovarmuuttaan (so. lopettamaan kaasun ja öljyn ostamista Venäjältä) semmoisen sodan takia, ”joka ei ole meidän sotamme”. Venäjän kanssa energiayhteistyö on toiminut oikein mukavasti, vaikka ”tämän sanomiseen Euroopassa nykyään tarvitaan rohkeutta”. Sitä vastoin EU:n energianeuvosto on tuottanut pettymyksen… Tämänkin asian varmaan voi nähdä monelta kantilta, mutta ehkä tämä kuuluisa edullinen kaasusopimus ei kuitenkaan ole niin edullinen kuin Unkarin kansalle on moneen kertaan kerrottu. Népszava-lehden mukaan kahden viime vuoden aikana Unkari on tämän sopimuksen takia kärsinyt 564 miljardin forintin (tämänhetkisen kurssin mukaan 1,43 miljardin euron) tappiot verraten siihen, että kaasu olisi ostettu maailmanmarkkinoilta kulloiseenkin pörssihintaan. Mutta ilmeisesti ystävyys Putinin kanssa on niin tärkeä, että siitä ollaan valmiita maksamaan.

Onhan tämä jotenkin jännää, että yksilöiden seksuaalikäyttäytymiseen tai henkilöhistoriaan liittyvistä moraalikysymyksistä on helppo vaahdottaa isoja skandaaleja, jotka tutisuttavat valtakunnan korkeimpiakin palleja – samaan aikaan kun koko Unkarin ulkopolitiikka kulkee määrätietoisesti kohti täydellistä moraalista vararikkoa (taloudellisesta puhumattakaan) aikamme pahimpien diktaattorien tai sellaiseksi pyrkivien rinnalla, eikä sitä näy kukaan pystyvän estämään. Ruotsin Nato-jäsenyyden ratifioinnin vetkuttelun varjoon on jäänyt muun muassa sekin, että kaksi viikkoa sitten Unkarissa vieraillut Kiinan kansallisen turvallisuuden ministeri Wang Xiaohong allekirjoitti sisäministeri Sándor Pintérin kanssa sopimuksen uudesta yhteistyöstä sisäisen turvallisuuden alalla. Siitä, mitä tämä konkreettisesti merkitsee, ei Unkarin sisäministeriö ole suostunut medialle kertomaan: tekeekö Unkari vastedes yhteistyötä Kiinan kanssa ”terroristeiksi” nimettyjen toimijoiden etsinnässä, pääsevätkö Unkarin viranomaiset tarkkailemaan kansalaisia kiinalaisen teknologian avulla, vai nähdäänkö kenties Unkariin nousevien kiinalaisten akku- ja autotehtaiden turvallisuutta valvomassa kiinalaisia poliiseja?

Tuolla ulkona kulkevat nyt hirviöt

Odakint most szörnyek járnak, ‘Tuolla ulkona kulkevat nyt hirviöt’, oli eilen illalla Budapestissa järjestetyn mielenosoituksen otsikko. Se on István Nemesin tekstistä musikaaliin Valahol Európában (‘Jossakin Euroopassa’, 1995), joka puolestaan perustuu Géza Radványin samannimiseen elokuvaan vuodelta 1948. Tarina kertoo sodan loppuvaiheessa hajalle pommitetusta poikakodista paenneesta lasten ja nuorten joukosta, joka yrittää selviytyä keskellä epäinhimilliseksi muuttunutta maailmaa, ja otsikon sitaatti on laulusta, jossa isäänsä kaipaavalle orpopojalle vakuutellaan, että vaikka nyt on pimeää niin aamulla kaikki on paremmin. (Poika sitten kuolee.)

Presidentin eroon johtanut skandaali ei ota laantuakseen, vaikka nyt myös ex-ministeri ja piispa Zoltán Balog, jonka väitettiin olleen kohutun armahduspäätöksen takana, on eronnut reformoidun kirkon synodin johtajan paikalta. (Ei tosin piispan eikä papin virasta.) Mielenosoituksen ”(hyväksikäytön) uhrien, lasten ja terveen yhteiskunnan puolesta” oli kutsunut koolle koomikko Edina Pottyondy, jonka pirullisenhauskoja monologeja Unkarin poliittisen elämän ja julkisuuden ajankohtaisista tapahtumista olen viime syksystä saakka innolla töllöttänyt YouTubesta. Tukijoukoksi ilmoittautui toistasataa julkkisnimeä: esiintyviä (viihde)taiteilijoita, tuottajia, näyttelijöitä, somevaikuttajia. Siihen nähden, että aikaa oli vain viikko ja resurssit rajalliset – niin kuin somekuplassani jo monet ovat muistuttaneet, tähän mielenosoitukseen ei kuskattu väkeä busseilla Transilvaniaa myöten niin kuin hallitusta tukeviin ”rauhanmarsseihin” – tulos näyttää olleen oikein komea. Sankarten aukio täyttyi väestä, jota arvellaan olleen viitisenkymmentätuhatta, tunnelma oli kuulemma mainio ja puheet hyviä, vaikka se kohuttu joku Azahriah, joka on ilmeisesti superhypersuosittu jonkin sortin artisti, ei sitten itse ehtinytkään paikalle.

(Artisteista puheen ollen: tässä blogissakin aiemmin esillä ollut hallituksen suosikki-etnopoplaulaja Gabi Tóth oli ilmoittanut, että ei osallistu tämmöiseen mielenilmaukseen, jonka järjestäjät ovat aiemmin panetelleet häntä ja jossa vasemmistopoliitikot käyttävät lastensuojelu- ja pedofiliateemaa omien poliittisten päämääriensä ajamiseen. Hm tuota, mitenkäs sitten Orbánin hallituksen jatkuva rummutus ”lasten suojelemisesta” homo- ja transfobisen vihanlietsonnan verukkeena? Joka kaiken lisäksi on osoittautunut täysin tekopyhäksi valheeksi, siitähän koko tämän jutun alkuna olleessa skandaalissakin oli kyse.)

Toki asian voi nähdä toisinkin kuin omassa media- ja somekuplassani. Vilkaisin uteliaisuuttani, mitä hallituksen mediaimperiumi tapahtumista kertoo. Hallituksen äänenkannattaja Magyar Nemzet uutisoi ”influensserien” mielenosoituksesta, joka oli nimellisesti puoluepoliittisesti sitoutumaton mutta jonka järjestäjistä monilla oli, huh huh, ”vakava vasemmistoliberaali- tai HLBTQ-aktivismitausta”. Tilaisuudessa kuulemma haukuttiin hallitusta, toistettiin sitä ”pakollista vasemmistomantraa”, että Unkarin koulujärjestelmä on huono, lopuksi kierrätettiin rahankeruulippaita ja muutama sata mielenosoittajaa siirtyi Fidesz-puolueen päämajan luokse nujakoimaan poliisien kanssa. Syvässä päädyssä asiat sanotaan suoremmin: Aikoinaan parempia päiviä nähneen uutissivusto Origon mukaan (joka nykyään on tasoltaan jotain meikäläisten ”Oikean median” ja MV-lehden välimailta, en viitsi edes linkittää juttua tähän) järjestäjät olivat ”äärivasemmistolaisia tai HLBTQ-aktivisteja”. Mielenkiintoista kyllä, Origo luettelee pitkän letkan pelkkiä miesten nimiä, sekä puhujia ja järjestäjiä että yleisössä olleita Orbánin vastustajia: siellä oli nähty myös Gyurcsányn (grrr!) puoluetovereita sekä entinen opposition kärkiehdokas, ”kunniallinen oikeistolainen” Péter Márki-Zay. Pääjärjestäjä Edina Pottyondy mainitaan vain ohimennen ”Róbert Puzsérin vaimona” (huoh, tätä en itse asiassa tiennyt), joka ”myös puhui” tilaisuuden loppupuolella. (Olen siis entistä vakuuttuneempi siitä, että naisten halveksunta ei ole vain satunnainen lieveilmiö vaan olennainen osa mm. Unkarin nykyistä oikeistopopulismia.)

No niin, taas on koettu mielenosoitus, jossa kovasti arvosteltiin tunnettuja ja sadat kerrat todettuja epäkohtia, kuten esimerkiksi koulujen, sairaaloiden, sosiaaliturvan ja – tällä kertaa erityisesti – lastensuojelun olemattomia resursseja ja surkeaa tilaa. Ja tietenkin vastustettiin hallitusta ja tekopyhää, korruptoitunutta järjestelmää, haukuttiin Fidesz-puoluetta ja vaadittiin Orbánin eroa, sillä vaikka mielenosoitus olikin puolueista riippumaton ja vailla puoluetunnuksia, niin tottakai siellä oli paljon samoja ihmisiä, jotka vaikuttavat myös eri puolilla Unkarin edelleenkin surkean hajanaista ja voimatonta oppositiota. Sitten kaikki menivät kotiin, hallituksen media haukkui vanhalla rutiinilla mielenosoittajat Sorosin dollareilla maksetuiksi homosuvakkikommareiksi ja hallituksen vastustajat kehuivat ja taputtivat toisiaan selkään, eikä mikään kuitenkaan muutu – eikö niin?

Sitkeänä optimistina haluaisin kuitenkin nähdä jonkinlaisia toivon merkkejä. Ja niitä kuului mielestäni Edina Pottyondyn puheessa.

Pysäytyskuva Telex-sivuston jutussa julkaistusta videosta.

Toki Pottyondyn puheessa oli rutinoitunutta yleisön mielialojen kutkuttelua ja tunnelman nostatusta. Kuulijoita kutsuttiin pöyristelemään sitä, että presidentti Novák saa eronsa jälkeen kiitokseksi nöyryydestään ja vaitiolostaan loppuiäkseen runsaan kuukausipalkan, asunnon, auton ja terveydenhuollon joltain paikalliselta pörriäisfirmalta, sillä eihän hallitseva yläluokka käytä julkisia sairaalapalveluja. Tai että Bicsken lastenkotiin, missä tuo skandaalin käynnistänyt hyväksikäyttö tapahtui, ei lähetetty lapsipsykologeja vaan pronssinen ansioristi. (Hoidokkejaan seksipalveluksiin pakottanut ja sittemmin siitä tuomittu lastenkodin johtaja sai vuonna 2016 silloisen ministeri Zoltán Balogin aloitteesta Unkarin Ansioritarikunnan pronssiristin, vaikka lastenkodissa oli ensi kerran alettu tutkia sen johtajaankin liittyviä seksuaalisten väärinkäytösten epäilyjä jo vuonna 2011.)

Mutta yksi mielestäni aivan olennainen oivallus sai meikäläisen tuulettamaan kotisohvallakin:

Tuolla ulkona kulkevat nyt hirviöt. Suurin hirviö on valtio. Mutta ei sen parempi ole yhteiskuntakaan, joka ääneti sietää tätä.

Poliittinen, myös puoluepoliittinen kansalaisaktivismi kuuluu demokratiaan. Kansalaiset muodostavat puolueita ja etsiytyvät semmoisen puolueen kannattajiksi, joka sillä hetkellä parhaiten (tai vähiten huonoimmin) tuntuu ajavan kyseisen kansalaisen mielestä tärkeimpiä asioita. Mutta se ei toimi, jos puoluepolitiikka rappeutuu ylhäältä johdetuksi identiteetti- ja heimomeiningiksi, jossa tärkeintä eivät ole faktat vaan vastapuolen haukkuminen tai sen ”ulinasta” (unk. sivalkodás) nauttiminen ja jossa vaikka miten järjettömät toimenpiteet saadaan menemään kansaan periaatteella ”pääasia että suvakkeja (tms.) v*tuttaa”. Tähän suuntaanhan suomalainenkin poliittinen diskurssi on vauhdilla menossa.

Puheensa lopuksi Pottyondy muistutti, että tällainen mielenosoitus ei voi muuttaa maailmaa, ”mutta se voi muuttaa meitä”. Jos kansalaiset rohkaistuvat välittämään ja toimimaan, jos yhteiskunta lakkaa sietämästä ilmiselvää valehtelua, varastamista ja vääryyttä, jos yhä useammat asettuvat heikompien ja osattomampien tueksi, silloin tästäkin mielenilmauksesta voi tulla askel kohti jotain uutta. Orbánin valta on perustunut paitsi tiettyjen kansanosien miellyttämiseen myös ennen kaikkea suuren enemmistön passivoimiseen – vaihtoehtoja ei ole, ei siitä kuitenkaan mitään tule – ja tähän liittyvään polarisoimiseen: on vain nämä kaksi puolta, ”kansallismieliset” ja ”vassarisuvakit”, jompikumpi on pakko valita. Jos päästäisiin tästä siihen oivallukseen, että kysymys ei ole ehdottomasta lojaaliudesta sille, tälle tai tuolle puolueelle tai johtajalle vaan vastuullisen kansalaisen jatkuvista, päivittäisistä valinnoista, se voisi merkitä ainakin lopun alkua tämänhetkiselle meiningille.

Olikohan tämä tässä?

Sehän sujui nopeasti. Siinä missä aikoinaan, kaksitoista vuotta sitten Unkarin silloinen presidentti Pál Schmitt väitöskirjansa plagioimisesta käryttyään kiemurteli ja selitteli viikkokausia ennen kuin lopulta erosi, uusin presidentin ero hoideltiin todella salamavauhtia. 2. helmikuuta ilmestyi Balázs Kaufmannin skuuppijuttu ”Katalin Novák armahti Bicsken lastenkodin pedofiili-exjohtajaa suojelleen rikostoverin”, kahdeksan päivän päästä presidentti Novák oli jo haettu ilmavoimien koneella kotiin kesken Qatarin-vierailun, ja koko kansa oli saanut nähdä viattomanvalkoiseen, kansallisromanttiseen asuun sonnustautuneen presidentin liikuttavan erojaispuheen suorana lähetyksenä.

Eikä tässä kyllin, vaan myös entinen oikeusministeri ja hallituksen urheilullinen ja musikaalinen ”charm cannon”, sittemmin tämän vuoden eurovaalien ehdokaslistan ykkönen Judit Varga, joka oli viran puolesta vahvistanut tämän kohutun armahduspäätöksen, ilmoitti jättävänsä politiikan. Naiset – ne kaksi, jotka käytännössä ainoina naisina on nähty Unkarin poliittisen päätöksenteon korkeimmilla portailla – on todellakin heitetty bussin alle, ja bussi voi jatkaa matkaansa. Vai voiko?

Tapahtuneen jälkeen nimittäin julkisuuteen ilmestyi Judit Vargan ex-mies Péter Magyar, joka ensin somessa ilmoitti luopuvansa tehtävistään kahden suuren valtionyhtiön johtokunnassa.

”En enää hetkeäkään halua olla osa sellaista järjestelmää, jossa todelliset vastuulliset piiloutuvat naisten helmoihin, missä Tónit, Ádámit ja Barbarat saavat iloisesti nauraa partaansa samalla kun hetkeäkään miettimättä uhraavat ne, jotka, toisin kuin he, eivät koskaan työskennelleet omien aineellisten etujensa vaan isänmaansa ja maanmiestensä puolesta.”

”Tóni, Ádám ja Barbara” liittyvät muutaman vuoden takaiseen ns. Völner-Schadl-juttuun. Lahjonnasta epäillyn vero- ja tullihallituksen virkamiehen viestiliikennettä oli ruvettu tarkkailemaan vuonna 2021, ja siitä kävi ilmi, että oikeusministeriön valtiosihteeri Pál Völner oli ottanut lahjuksia – ilmeisesti joihinkin yrityskauppa-hämäräbisneksiin liittyviä – György Schadlilta, joka puolestaan oli, jos oikein ymmärrän, ulosottolaitoksen johtaja tai valtakunnanvouti. Eräässä todistusaineiston keskustelussa mainittiin nuo kolme etunimeä, joista ”Tóni” on Antal-nimisten miesten tavallinen kutsumanimi ja voisi viitata ministeri Antal Rogániin, Barbara puolestaan on Rogánin nykyisen vaimon nimi, Ádám taas voisi olla Rogánin Ádám Nagy -niminen kansliapäällikkö, jonka nimi on Völner-Schadl-jutussa noussut esiin muuallakin. Monihaaraisen korruptiosyherön tutkimuksissa tämä haara on sittemmin jätetty sikseen, eli Tónin, Barbaran ja Ádámin henkilöllisyyttä tai osuutta asiaan ei ole enää selvitelty.

Avautumistaan Péter Magyar jatkoi riippumattoman YouTube-kanava ”Partizánin” studiossa. En ehdi kuunnella lähes kaksituntista haastattelua, joten luotan 444.hu-sivuston referaattiin. Sen mukaan Magyar kertoi ystävystyneensä nykyisen johtavan Fidesz-poliitikon ja ministerin Gergely Gulyásin kanssa jo 2000-luvun alussa ja liittyneensä tuolloin Fidesz-puolueeseen, jonka nykyistä linjaa hän ilmeisesti periaatteessa pitää oikeana. Myös Viktor Orbán kuuluu Magyarin mielestä ”suuriin miehiin, joissa on suuria vikoja”. Mutta:

”Hiljakseen olemme päässeet semmoiselle tasolle, jolla – kaikesta siitä huolimatta, että muuten monet asiat tässä maassa menevät oikeaan suuntaan, kaikesta siitä huolimatta, että minä en koskaan tule olemaan tuolla toisella puolella – on pakko sanoa, että näin ei voi jatkua. Jos emme halua lastemme kasvavan yhden perheen omistamassa osakeyhtiössä nimeltä Unkari, silloin tähän asiaan kannattaa saada muutos.”

Magyarin puheista hahmottuu kuva, jossa Orbánin järjestelmässä vallan ytimessä on ”propagandaministeri” Antal Rogán. Asioista ei päätetä hallituksen istunnoissa vaan pienen ydinporukan kesken, johon kuuluu neljä miestä: Rogán, toinen kansliaministeri Gergely Gulyás (Unkarin hallituksessa on siis pääministerin lisäksi erikseen sekä ”pääministerin kansliaa (miniszterelnökség) johtava ministeri”, siis Gulyás, että ”pääministerin kabinettitoimistoa (miniszterelnöki kabinettiroda) johtava ministeri”, siis Rogán), pääministerin kanslian poliittinen johtaja Balázs Orbán (ei siis sukua, vain satunnainen sukunimikaima) sekä kansantalousministeri Márton Nagy. Magyar antaa ymmärtää, että vuonna 2021 silloisen ministeri Judit Vargan asuntokaupoista noussut kohu käynnistyi Rogánin tarkoituksella vuotamista tiedoista. (Varga ja Magyar olivat ostaneet Balatonin seudulta talon ja saaneet sen remontoimiseen valtion lapsiperheille myöntämää asuntotukea, mutta muuttivatkin sitten Budapestiin ja ostivat sieltä ison asunnon.) Rogán olisi halunnut tällä ohjata huomiota pois oman lähipiirinsä korruptioskandaaleista. Magyar uskoo myös, että Judit Varga ja Katalin Novák raivattiin tieltä, koska he olisivat saattaneet tulla kysymykseen Orbánin vallanperijöinä.

Tästä voisi siis lähteä purkautumaan julkisuuteen laajempikin pohdinta Unkarin nykyisen kleptokratiajärjestelmän koukeroista. Magyar kertoo tavanneensa usein pääministerin vävyn István Tiborczin ja vakuuttaa, että esimerkiksi Tiborczin yhteydessä kohua nostattanut Elios-korruptioskandaali oli aivan ”peanuts” siihen verrattuna, mitä Orbánin perheessä ylipäätään tapahtuu. ”Voiko jossain maassa normaalisti kehittyä semmoinen tilanne, että puolet valtakunnasta on kahden perheen omistuksessa?”

Tai sitten voisi pohtia vielä yhtä jutun juonnetta, joka puolestaan johtaa systeemin tekopyhyyden ytimeen. Telex-sivuston mukaan Fidesz-puolueen sisäpiireissä arvellaan, että armahduspäätöksen taustalla vaikutti Zoltán Balog, entinen ministeri, nykyään Unkarin reformoidun kirkon piispa ja kirkon johtaja, siis sen korkeimman elimen, synodin (zsinat) pappis-puheenjohtaja. Balog on Novákin kanssa hyvissä väleissä, jonkinlainen mentori ja isällinen ystävä jo vuosien takaa, ja Novákin lähipiirissä on pitkään harmiteltu Balogin jatkuvaa hääräilyä presidentinlinnassa. Tiedossa ei ole, millä tavalla ja miksi Balog olisi suostutellut presidentti Novákia kohuttuun armahduspäätökseen, mutta Telex-sivuston lähteen mukaan Balog olisi skandaalin puhjettua selitellyt, että ajatus ei ollut hänen vaan lähtöisin kirkon johtavista piireistä. Siellä ilmeisesti monet olisivat halunneet armahduksen ”Endre K:lle”, jonka suvulla on vanhastaan hyvät yhteydet reformoituun kirkkoon. Ja skandaalin ollessa huipussaan, pari päivää ennen presidentin eroilmoitusta, Balog ilmoitti somessa vetäytyvänsä ”muutamaksi viikoksi rukoilemaan, pohdiskelemaan, lukemaan ja kirjoittamaan.”

Tässä vaiheessa voisi taas kerran hurskaasti pohdiskella, että ”jokohan nyt viimeinkin jotakin lähtee tapahtumaan” ja olisiko nyt, jukoliste, saavutettu päätepiste. Mutta olen näitä pohdiskeluja harrastanut jo niin pitkään, että ennemmin annan puheenvuoron Telex-sivuston pilapiirtäjälle, ”Grafiittimiehelle”.

Miten nainen ei voi menestyä

Viimeksi kirjoitin Unkarin presidentin Katalin Novákin ympärille nousseesta kohusta. Juttu jatkuu, joten kerrataanpa hieman:

Unkarissa presidentti on lähinnä seremoniallinen valtionpäämies, jonka valitsee parlamentti (eli tämänhetkisessä tilanteessa Viktor Orbán, jonka komennossa on kaksi kolmasosaa kansanedustajista). Perustuslain mukaan presidentti (köztársasági elnök) ”ilmentää kansakunnan yhtenäisyyttä” ja valvoo valtiokoneiston demokraattista toimintaa. Unkarin presidentti on puolustusvoimien – ilmeisesti edelleenkin lähinnä muodollinen – ylipäällikkö (tähän liittynee se jännä kuvio, jolla Katalin Novákin vapaaehtoisena armeijaan liittyneelle aviomiehelle István Veresille järjestettiin yhdeksänviikkoisen koulutuksen jälkeen everstiluutnantin arvo). Hän edustaa Unkarin valtiota ulkomailla ja allekirjoittaa sopimukset, myöntää arvonimet ja kunniamerkit, vastaanottaa ulkovaltojen lähettiläiden valtuuskirjat ja määrää vaalien päivämäärät. Hän saa olla läsnä ja käyttää puheenvuoroja parlamentin ja sen valiokuntien istunnoissa, tehdä parlamentille aloitteita ja käynnistää kansanäänestyksen. Varsinaista valtaa presidentti voi käyttää vain jättämällä lakeja allekirjoittamatta. (Tätähän eivät edelliset presidentit, plagiaattiskandaaliin kaatunut urheilija ja urheilujohtaja Pál Schmitt ja ”kansakunnan kuulakärkikynä” János Áder, juuri tehneet, ei myöskään Katalin Novák, joka on koko uransa ajan tunnettu uskollisena puoluesoturina.) Lisäksi presidentillä on oikeus henkilökohtaisesti myöntää armahduksia, ja juuri tästähän nyt kohu nousi.

Keväällä 2022 virkaan valittu Katalin Novák on Unkarin ensimmäinen naispresidentti. Tämä valinta voi tuntua hieman hämmentävältä, kun ottaa huomioon, mitä Viktor Orbán itse on kymmenen vuotta sitten lausunut naisista politiikassa: olisi tietenkin hyvä, että poliittisina päättäjinä nähtäisiin myös naisia, sillä nainen ja mies näkevät saman asian aivan eri kantilta, mutta valitettavasti Unkarin poliittinen elämä on niin raakaa loanheittoa ja kovaa peliä, että lahjakaskaan nainen ei sitä kestä. Mutta Unkarin presidenttihän ei olekaan varsinainen poliittinen päättäjä vaan edustushahmo, ja erityisesti Katalin Novák on poliittisen uransa aikana kehittänyt itsestään todellisen orbánilaisen perhe- ja sukupuoliroolipolitiikan mallinuken. Jo perheministerinä toimiessaan hän esiintyi hallituksen tukeman ajatuspajan videossa selittämässä, miten naisen tulee uskaltaa ottaa vastuu äitiydestä ja perheestä (ilman ”väärin ymmärrettyä emansipaatiotaistelua”), ja ilmeisesti hän on myös aktiivisesti pyrkinyt estämään viranomaisia sallimasta adoptiota homosuhteessa eläville. (Pariskunnille yhteisen lapsen adoptointi on lain mukaan mahdollista vain, jos he ovat aviopari – jollainen taas perustuslain mukaan voi muodostua vain miehestä ja naisesta.) Paavi Franciscuksen vieraillessa Unkarissa viime vuonna presidentti Novák näki korkeimmaksi velvollisuudekseen kunnon unkarilaisena perheenemäntänä tarjoilla paaville itse leipomiaan juustotikkuja.

Ja nyt sitten tämä orbánilainen ”perinteisten perhearvojen” politiikka kosahtaa juuri siihen, millä sitä on puolustettu, eli lasten suojelemiseen seksuaaliselta hyväksikäytöltä (joka propagandassa mieluusti yhdistetään muihin ”poikkeaviin” seksuaalisuuden tai sukupuoli-identiteetin muotoihin: sateenkaariaktivistit haluavat tunkea lastentarhoihin groomaamaan ja ”käännyttämään” Unkarin lapsia). Niin kuin viimeksi kerroin, julkisuuteen tuli, että paavin vierailun kunniaksi presidentti Novák oli armahtanut myös ”Endre K:n”, joka oli saanut muutaman vuoden tuomion avunannosta lasten seksuaaliseen hyväksikäyttöön. Endre K. oli lastenkodin johtajan apulaisena suojellut esimiestään ja kiristänyt tämän hyväksikäytön uhria perumaan todistuksensa. Hän ei siis itse ollut suoranaisesti (ainakaan tiettävästi) syyllistynyt ”pedofiliaan”.

(Tämän nimikkeen väärinkäytöstä jaksan aina hermostua. Lasten seksuaalinen hyväksikäyttö on aivan ehdottomasti tuomittava rikos, mutta pedofilia ei ole: se on seksuaalinen suuntaus, jota ei voi vapaaehtoisesti valita. Monet pedofiilit yrittävät elää tämän taipumuksen kanssa niin, että se ei johtaisi lasten hyväksikäyttöön, ja onneksi monet siinä onnistuvatkin. Toisaalta taas lapsiin kohdistuvia seksuaalirikoksia tekevät usein muut kuin varsinaiset pedofiilit.)

Endre K:n rikkomus oli siis vastenmielinen mutta ei läheskään kammottavin mahdollinen. Silti tämän mieliäkiihottavan teeman esiin nouseminen Unkarin perhepolitiikan korkeimman edustajan yhteydessä oli yleisölle liikaa. Tuntuu siltä, että kyse ei ollut niinkään tästä yhdestä rikoksesta sinänsä kuin systeemin tekopyhyyttä kohtaan kasaantuneesta raivosta, joka nyt löysi purkautumistien – ja tietenkin poliittisista toimijoista, jotka hanakasti tarttuivat tähän tilaisuuteen. Oppositiopuolue Momentum kutsui eilen koolle mielenosoituksen presidentinlinnan (Sándor-palota) eteen, ja muidenkin oppositiopuolueiden tunnuksia ja edustajia nähtiin lopulta tuhatpäiseksi paisuneessa mielenosoittajajoukossa. Katalin Novákia vaadittiin eroamaan välittömästi, samoin tulilinjalle joutui armahduspäätöksen toinen allekirjoittaja, oikeusministeri Judit Varga, ja ilmeisesti joukosta kuultiin myös näissä mielenilmauksissa tuttuja huutoja ”Orbán takarodj!” (‘Orbán, häivy!’). Väkijoukolle puhuivat useat poliitikot ja järjestöaktivistit samoin kuin yksi julkisuuteen tullut uhri, katolisen papin hyväksikäyttämä ja lopulta itse vainoamisesta syytteeseen joutunut Attila Pető.

Mielenosoittajat jättivät presidentinlinnan eteen tekstin ”Katalin Novák! Fidesz! Missä on nyt lastensuojelu?” sekä pehmoleluja, joista joillakin oli vaientamisen merkiksi suu teipattu kiinni. Kuva (István Huszti) Telex-sivuston jutusta.

Samaan aikaan pääministeri Orbán tajusi joutuvansa reagoimaan. Someen postaamassaan videossa hän vakavalla naamalla selittää, että pedofiileille ei pidä antaa armoa, ja että jos hänen omiin lapsenlapsiinsa käytäisiin käsiksi, hänen ensi ajatuksensa olisi, että tuommoiset tyypit pitää hakata palasiksi. Siispä nyt pitää tehdä asiat selviksi: perustuslakiin on tehtävä taas kerran muutos, joka takaa sen, että lapseen kohdistuvaan rikokseen syyllistynyttä ei voi armahtaa. Uutistoimisto AP:n välityksellä tieto tästä levisi useampiin länsimaisiin tiedotusvälineisiin, ja sen todellinen sanoma ymmärrettiin hyvin: Orbán joutuu hädissään laukaisemaan laskuvarjon (kuten Der Standard otsikoi), toimimaan nopeasti vahinkojen minimoimiseksi. Armahduspäätöksen syyt (miksi ihmeessä armahdettavaksi osui juuri Endre K., jonka rangaistus oli jo lähes loppuun kärsitty?) jäävät hämärän peittoon. Olennaista on, että presidentti Novák – joka samaan aikaan oli matkustanut Dohaan kannustamaan unkarilaisia vesipalloilijoita – ilmoitti avustajiensa välityksellä ”ilomielin” allekirjoittavansa perustuslain muutoksen.

Toisin sanoen: presidentti saa niellä melkoisen nöyryytyksen. Tai, niin kuin 444.hu asian ilmaisi, nyt on Katalin Novákin vuoro anoa armoa. Itse asiassahan hänen pahin rikkomuksensa ei ollut moraalisesti arveluttavan armahduspäätöksen allekirjoittaminen – jokainenhan tietää, että presidentti on vain symbolinen edustushahmo, jonka asema perustuu ainoastaan ehdottomaan uskollisuuteen, eikä luultavasti armahduspäätöskään ollut oikeastaan hänen tekemänsä. Pahinta oli, että presidentti petti Orbánin järjestelmän luottamuksen ja saattoi sen huonoon valoon. Systeemiin tyytymättömät saivat aiheen taas yhteen korruptioepäilyyn (oliko Endre K. vallanpitäjien erityisessä suojeluksessa jostain syystä, jota kansalle ei kerrottu?) ja lisäksi tilaisuuden nostaa esille muita, paljon pahempia ongelmia ja epäkohtia sekä lastensuojelussa että oikeuslaitoksessa. Orbán voi tässä tilanteessa vain toivoa, että moraalisen närkästyksen nostattama tunnekuohu ja sen henkilöityminen presidentti Novákiin peittäisi mahdollisimman nopeasti alleen todellisen kritiikin.

Ja hätätilassa sitten Katalin Novák voidaan lopullisesti uhrata, niin kuin monet jo spekuloivat. Der Standardin yllä linkitetyssä jutussa siteerattu politiikan analyytikko Gábor Török arvelee, että erosi Novák virastaan tai ei, hänen poliittinen uransa on lopullisesti ohi. Tätä kirjoittaessani Novák on ilmeisesti palannut Unkarin ilmavoimien koneella Dohasta, missä hänen ohjelmansa virallisine tapaamisineen olisi pitänyt kestää sunnuntaihin saakka, ja kiidätetty mustalla limusiinilla presidentinlinnaan. Seuraavaksi saataneen sitten jännittää, mitä tapahtuu entiselle oikeusministerille Judit Vargalle, joka viime vuonna erosi ministerintehtävästään keskittyäkseen tulevaan uraan Brysselissä, Fidesz-puolueen eurovaalien ehdokaslistan ykköspaikalla.

Tämähän on naispoliitikkojen perinteinen tehtävä monissa muissakin maissa: varsin pienenkin harha-askelen jälkeen, oli se sitten suklaapatukan ostaminen valtion luottokortilla tai faksin vastaanottaminen yllättäen ja pyytämättä, erotaan kyynelsilmin ja anteeksi pyydellen. Unkarissa homma vaikuttaa erityisen brutaalilta, kun naisia muuten on päättävillä paikoilla perin vähän. Viime vuosina on nähty hallituksia, joissa naisia ei ollut ainuttakaan tai korkeintaan yksi-kaksi, ja nämä viimeiset kaksi eli Novák ja Varga ovat molemmat jo aiemmin ministerinpestinsä jättäneet. Seuraavaksi voisi miettiä, mistä kiskaistaan ne seuraavat kiintiönaiset, jotka sitten tarpeen tullen voi heittää bussin alle.