Soitto on vallasta tehty

Einstand on saksankielinen sana, jonka unkarilaiset tuntevat Ferenc Molnárin rakastetusta klassikkoromaanista A Pál utcai fiúk (‘Pál-kadun pojat’, 1906). Kirja on suomennettu aikoinaan hieman harhaanjohtavasti nimellä Katupoikia: päähenkilöt eivät ole varsinaisia ”katupoikia”, siis kaupunkiproletariaatin pohjakerroksista nousevia tulevia nuorisorikollisia, vaan budapestilaisia koululaisia, kunnon perheiden poikia, jotka koulun jälkeen leikkivät kaduilla ja puolustavat lempipaikkaansa, tyhjää tonttia (grund), toista poikajengiä vastaan, joka haluaa vallata sen. Tämmöistä valtausvaatimusta – ”minä olen isompi ja vahvempi ja haluan tuon, joten anna se tänne!” – ilmaistiin tuon ajan budapestilaisessa koululaisslangissa sanalla einstand.

Viime vuosina einstand (tai verbijohdos einstandol) on ollut käytössä riippumattomassa unkarilaismediassa, kun aiheena on ollut korkeakoulujen siirtyminen hallituksen käsiohjaukseen eli säätiöiden haltuun, joihin hallitus istuttaa poliitikkoja ja luotettuja yhteistyökumppaneitaan. (Tämä säätiöiminen on johtanut myös kiistaan EU:n kanssa kansainvälisistä Erasmus- ja Horizon-rahoituksista.) Yliopistojen vastustus tässä asiassa jäi käytännössä vähäiseksi, teatteri- ja elokuvakorkeakoulussa (SZFE) sitä vastoin opiskelijat ja suurin osa opettajista ryhtyivät avoimeen kapinaan ja valtasivat korkeakoulun rakennuksen. Valtauksen katkaisi lopulta koronapandemia, mutta kapinallisista suuri osa jätti SZFE:n ja siirtyi kansainvälisen ”emergency exit” -ohjelman avulla jatkamaan opintojaan muutamiin muihin eurooppalaisiin korkeakouluihin. Tätä toimintaa pyörittää yhä Freeszfe-yhdistys.

Ja nyt on sitten vuorossa seuraava valtion einstand, jonka kohteena on Budapestin musiikkiyliopisto (Liszt Ferenc Zeneművészeti Egyetem) ja siellä edessä oleva rehtorin valinta. Korkeakouluista vastaava Kulttuuri- ja innovaatioministeriö (kuten muistamme, opetusministeriötä Unkarissa ei ole, ja entisestä ”inhimillisten voimavarojen” superministeriöstä oppivelvollisuuskouluasiat siirrettiin sisäministeriön alaisuuteen) on useampaan otteeseen muotoillut hakuilmoituksen niin, että ilmeisesti yliopiston senaatin oma suosikki, laulaja ja kuoronjohtaja Csaba Kutnyánszky ei sovi sen ehtoihin. Uusimman ilmoituksen mukaan rehtoriksi voivat pyrkiä vain korkeimman tason valtiollisen kunniamerkin tai kunnianosoituksen saaneet. Tähän ilmeisesti sopii myös pikamenettelyllä professoriksi nimitetty ministeriön suosikki, viulisti ja kapellimestari András Keller, jolle 2021 myönnettiin Kossuth-palkinto, Unkarin kulttuurielämän korkein valtiollinen kunnianosoitus.

Hakuprosessissa on muitakin omituisuuksia, kirjoittaa Qubit-sivustolla Zsolt Bodnár, ja niiden takia korkeakoulujen opettajia ja tutkijoita edustava verkosto Oktatói Hálózat (OHA) on avoimessa kirjeessään tuominnut tämän hyökkäyksen yliopiston autonomiaa vastaan. OHA pelkää ministeriön painostavan musiikkiyliopistoa taloudellisin keinoin siirtymään säätiömalliin eli yhä tiukempaan valtion ohjaukseen, ja tästä kärsii viime kädessä myös koko yliopiston työn laatu ja kansainvälinen maine. Kummallista vääntöä on käyty myös Unkarin Taideakatemian (MMA) sisällä. Tämä MMA on siis alun perin ollut ”kansallismielisten” taiteentekijöiden klubi, jonka Orbánin hallitus on lihottanut ja nostanut monien kulttuurielämän rahahanojen vartijaksi. Nyt MMA:n musiikkiosaston useat jäsenet ovat julkisesti valittaneet sitä, että musiikkiyliopiston rehtorin valinnasta ei ole keskusteltu heidän kanssaan vaan ministeriö on tukeutunut aivan äskettäin perustettuun ”Unkarin muusikkojen liittoon” (Magyar Muzsikusok Szövetsége), ja MMA:n johtaja György Vashegyi on joutunut selittämään toimintaansa julkisesti.

Jonkinlaisia ongelmia liittyy myös ministeriön suosikkiehdokkaaseen András Kelleriin. Hän on toki tunnustettu ja kansainvälisestikin tunnettu muusikko, valtion rahoittaman Concerto Budapest -orkesterin johtaja ja pitkäaikainen Lontoon Guildhall School of Musicin opettaja, joka hallitusta lähellä olevan Mandiner-sivuston haastattelussa puhuu lämpimästi ja kauniisti siitä, miten tärkeää olisi saada Unkarin musiikkielämä nousuun, repivät riidat laantumaan, maailmalle lähteneet lahjakkuudet palaamaan kotimaahan ja Liszt-akatemia säilymään kansallisesti tärkeimpänä huippumuusikkojen koulutuslaitoksena. Juuri tätä varten itse asiassa Keller on useiden nimekkäiden kollegojen kanssa perustanut tuon edellä mainitun Unkarin muusikkojen liiton. Sympatiaa nostatti myös hänen huolensa Budapestin ulkopuolisten alueiden musiikkielämästä: Unkarin yli 10 000 asukkaan kaupungeista yli puolessa ei ole orkesteria, kamarimusiikkia eikä kunnon konserttisalia, ja ylipäätään Unkarin maineikkaan ja ylistetyn klassisen musiikin pohja on kovin kapea. (Niinpä niin.)

Keller ei kuitenkaan ole pelkästään ihailtu ja kiitelty hahmo. Toukokuussa (Telex-sivusto kertoo asiasta yksityiskohtaisessa jutussaan) Concerto Budapest -orkesterin sellisti Piroska Molnár erosi orkesterista ilmoittaen syyksi – ministeriölle lähettämässään valituksessa – Kellerin käytöksen ja toimintatyylin. Kapellimestari Keller ei ole vain tiukka ja vaativa vaan muusikkoja kohtaan suorastaan julma ja tyly, haukkuu ja nöyryyttää soittajia. Yhtä viulistia (joka on myös opettajakollega Liszt-akatemiassa) Keller ripitti harjoituksissa kovaan ääneen tunnin ajan, ja kun nainen lopulta jatkoi soittamista itkien, Keller käski hänen lakata vollottamasta ja ”näyttelemästä”. Sellisti Molnár lähti tilanteesta hetkeksi pihalle rauhoittumaan ja palattuaan kysyi Kelleriltä: ”András, miten näin toksisessa ilmapiirissä voi työskennellä?” Tähän Keller oli vastannut, että ”jos ei viihdy, niin poiskin voi lähteä”… Molnárin valituksen johdosta orkesterin työilmapiiristä järjestettiin sisäinen tutkimus, mutta suurin osa soittajista kieltäytyi arvostelemasta Kelleriä. Tietenkin mahdollista on, että muut soittajat ovat vain paksunahkaisempia tai tottuneempia tämäntyyliseen kommunikaatioon, mutta Molnárin arvelun mukaan orkesterin muusikkoja on ennen tutkimusta saatettu uhkailla ja pelotella ruotuun.

Sivullisen on tietenkin mahdotonta tietää, mikä tässä on totuus ja mikä vain taideihmisten väkevää subjektiivista kokemista. Joka tapauksessa: alan toimintakulttuuri on Unkarissa (kuten luultavasti muuallakin Keski- ja Itä-Euroopassa) vanhastaan ollut hyvin autoritaarinen ja patriarkaalinen. Mestari saa kohdella oppilaitaan tai alaisiaan hyvinkin nöyryyttävästi, eikä hänen arvovaltaansa kuulu kyseenalaistaa. Nykyisessä poliittisessa tilanteessa sitten tämmöiset tapaukset, samoin kuin Unkarissakin muutamia vuosia sitten julkisuuteen tulleet muutamat #metoo-jutut, niveltyvät Orbánin johtaman poliittisen järjestelmän autoritaarisuuteen. Ne ”mestarit”, jotka ryhtyvät virallisten ”kansallismielisten” aatteiden takuumiehiksi, saavat systeemin suojeluksen omalle omavaltaiselle käytökselleen. Ja se vanhan patriarkaalisen toimintakulttuurin murros, joka läntisemmässä Euroopassa on jo tosiasia, voi törmätä Unkarissa edelleen myös aatteelliseen vastustukseen.