Epidemian varjolla

11 huhtikuun, 2020

Mistäpä tässä kirjoittaisi ellei koronavirusepidemiasta ja sen torjunnasta. Itävallassa viranomaiset ovat luvanneet, että rajoituksia voidaan vähitellen ruveta löysäämään, koska ne vaikuttavat purevan, mutta mihinkään yleiseen helpotukseen ei vielä ole aihetta. Unkarissa tartuntaluvut ovat suhteellisen alhaiset mutta käyrä nousee jyrkästi, samalla kun julkinen kritiikki kohdistuu liian vähäiseen testaukseen: pelätään, että aivan liian paljon tapauksia jää löytämättä ja tartunta pääsee leviämään.

Samoin kuin Suomessa, myös Unkarissa virus on päässyt leviämään joihinkin vanhainkoteihin. Budapestin ylipormestari Gergely Karácsony syyttää tästä hallituksen terveysviranomaisia ja kriisijohtoa: vaikka kaupunki on jo aikoja sitten pyytänyt, ettei sairaalahoidossa olleita vanhuksia palautettaisi hoivakoteihin ilman koronavirustestiä, sairaalat ovat kieltäytyneet tästä viitaten viralliseen ohjeistukseen, jonka mukaan testi on hyödytön. Onhan nimittäin mahdollista, että vielä ennen sairaalasta lähtöä mutta jo testin ottamisen jälkeen potilas ehtisi saamaan tartunnan. Karácsony ilmoittaa, että Budapest aloittaa nyt hoivakodeissa henkilökunnan ja asukkaiden koronatestaukset ja testitulosten julkistukset. Propagandasotaa käydään siis täysillä suuntaan ja toiseen.

Kuvan mahdollinen sisältö: tekstissä sanotaan Az ellenzéknek a járvány idején sincs más a fejében, mint az, hogy hogyan lehetne a kormányt gyengíteni, és hogyan tudnának ők kormányra kerülni. Egyelőre még egy idősotthon működtetésével sem tudnak megbirkózni, tehát azt javasolnám nekik, hogy azzal kellene foglalkozni és ott kéne gyakorlatozni, ahol a felelősségük van. Orbán Viktor

Pääministerin viisaudensanoja Fidesz-puolueen Facebook-sivulta: ”Oppositiolle ei edes kulkutaudin aikaan tule mieleen muuta kuin miten voisi heikentää hallitusta ja miten itse pääsisi valtaan. Tähän mennessä he eivät ole selvinneet edes vanhainkodin hoitamisesta, joten kehottaisin heitä harjaantumaan ja keskittymään niihin asioihin, joista he ovat vastuussa.”

Tietenkin poliittista mynttiä on lyötävä sieltä, missä vain pystytään. Jo aiemmin käsittelemäni vääntö EU-tuesta jatkuu. Riippumaton media muistaa kertoa, miten Brysselin rahahanat ovat jatkuvasti auki (uutinen toissapäivältä: Euroopan komissio hyväksyi Unkarin 50 miljardin forintin (n. 140 miljoonaa euroa) tukiohjelman koronakriisin koettelemille yrityksille), hallituksen mediaimperiumissa taas muistutellaan, että EU:lta ei sinänsä tule yhtään ”ylimääräistä” rahaa, koska budjetti on se mikä on. ”Ylimääräinen” tuki kriisitilanteessa muodostuu käyttöehtojen ja luototuksen löysentämisestä. Nämä budjettiasiat ovat abstrakteja ja mutkikkaita, joten siksi on helpompaa näyttää kuvia Turkista tai Uzbekistanista saapuvista rahtilaatikoista ja selittää, että ”Brysselistä”, toisin kuin turkkilaisilta veljiltämme, ei meille tule mitään apua, vain aiheettomia syytöksiä ja solvauksia, yhyy.

Koronaviruksen yhdistäminen maahanmuuttoon ei viime aikoina ole ollut niin tapetilla, koska niitä Unkarin etelärajan kuuluisalle piikkilanka-aidalle rynnäköiviä valtavia pakolais-, anteeksi, migranttilaumoja ei edelleenkään ole näkynyt (tosin poikkeuksellisen maahanmuuttopaineen johdosta vuonna 2015 voimaan julistettu kriisitila on edelleen voimassa) ja koska selväksi on käynyt, että Unkarissa virusta levittävät aivan tavalliset unkarilaiset. Sitä vastoin näin Trianonin häpeärauhan satavuotismuistovuoden kunniaksikin on pidettävä esillä ylirajaisen kansakunnan ajatusta, eräänlaista piilorevansismia, joka on Orbánin keskeisiä vaalivaltteja. Liitänpä tähän vielä toisenkin propagandakuvan Fidesz-puolueen FB-sivulta. Ulkoministeri Péter Szíjjártó julistaa, otsa vakavassa kurtussa:

”Jokainen unkarilainen on vastuussa jokaisesta unkarilaisesta, siksi järjestämme 600 000 kasvosuojusta, muutamia kymmeniä tuhansia suoja-asuja sekä testejä rajantakaisille unkarilaisyhteisöille.”

Hetkinen, eikö niiden testien pitänyt olla käytännössä hyödyttömiä?

Toisin sanoen: koronapandemian aikaankin Unkarin vallanpitäjät keskittyvät valtansa lujittamiseen. Muutamia avainkohtia tiivistää tässäkin blogissa monesti mainittu historiantutkija Krisztián Ungváry itävaltalaisessa Die Presse -lehdessä ilmestyneessä vastineessaan valtiosihteeri Vince Szalay-Bobrovniczkyn kirjoitukseen. (Suomennos täällä.) Jotenkin erityisen huolestuttavalta tuntuu Ungváryn syytöksistä viimeinen: hallitus käyttää koronapandemiaa hyväkseen rajoittaakseen lehdistön vapautta. Tätähän Unkarin tuoreen poikkeuslain (”diktatuurilaki”) arvostelijat ovat korostaneet: lakiin sisältyvä ”huhujen levittämisen” kieltopykälä on sekä koronaviruksen vastaisten toimien kannalta merkityksetön että riittävän hämärä mahdollistaakseen kaikenlaisen kritiikin tukahduttamisen.

Tästä puolestaan näin äskettäin somesyötteessäni huolestuttavan esimerkin.  Hallitusta lähellä oleva ajatuspaja Századvég on ruvennut julkaisemaan jonkinlaista ”valeuutistenvalvontapalstaa”. Taulukossa listataan otsikolla ”Valeuutinen / Pelon lietsontaan soveltuva, harhaanjohtava väite” otteita mediasta ja somesta. Esimerkiksi näin:

  • Perustuslakiasiantuntija László Majtényi arvosteli Unkarin poikkeuslakia hvg.hu-sivustolla väittäen, että laki merkitsee ”vapauden rajoittamista rankemmin kuin koskaan ennen on esitetty”.
  • Index-uutissivusto kertoi 19.3. (!), että suurimmalla osalla perhelääkäreistä ei ole koronavirustartunnalta suojelevia varusteita eikä tietoa siitä, mistä hengityssuojaimia voisi saada.
  • Valaszonline.hu-sivuston mukaan Viktor Orbánille ei kelvannut kolmen kuukauden poikkeusvaltuutus (tämmöiseen poikkeuslakiin olisi suostunut oppositiokin), vaan hän halusi äärettömiin kestävät valtuudet. Suunnilleen samaa ovat kirjoittaneet monet muutkin riippumattomat viestimet ja oppositiopuolueiden edustajat. (Tähän Századvég vastaa, kuten muutkin Unkarin hallituksen puolestapuhujat, että nykyisen poikkeustilan voi parlamentti lopettaa milloin vain. Ongelma on vain se, että (a) hallitus ei ole velvollinen tätä parlamentilta kysymään, (b) parlamentti nykyisellään on täysin hallituspuolueen superenemmistön pyöritettävissä.)
  • Oppositiomeppi Katalin Cseh oli Facebook-sivullaan arvostellut Unkarin liikkumisrajoitusten löysyyttä muistuttaen (ilmeisesti hieman liioitellen), että ”Ranskassa on sallittu vain koiran ulkoiluttaminen”.
  • Magyar Hang -lehti kirjoitti, että poikkeuslain myötä ”Viktor Orbán on saanut rajattomat valtuudet”.
  • Oppositiopoliitikko Bernadett Szél kysyi Facebook-sivullaan, miksi Unkari kehutusta talouskasvustaan huolimatta ei suojele työpaikkoja eikä takaa työntekijöille riittävää elantoa.
  • Taloustieteilijä Zoltán Pogátsa arveli, että virallisesta optimismista huolimatta talouskasvua ei tänä vuonna ole odotettavissa, päinvastoin kehitys voi olla negatiivinen.

Toisin sanoen: Unkarin hallituksen ja sen toimien arvosteleminen on vaarallisten valeuutisten levittämistä, josta poikkeuslain mukaan voi seurata jopa viiden vuoden vankeustuomio. Se, että hallitusta lähellä oleva taho on rakentanut tämmöisen virtuaalihäpeäpaalun, jossa ”vaarantaminen”, ”valehtelu” ja ”kritiikki” niputetaan yhteen, on lievästi sanoen huolestuttavaa.

***

Loppukevennys: Unkarissa pääsiäismaanantain perinteisiin kuuluu locsolkodás, kastelu, jonkinlainen vanhan hedelmällisyysrituaalin jäänne. Ennen vanhaan maaseudulla miehet kaatoivat (nuorten) naisten niskaan ämpärikaupalla vettä tai heittivät koko tytön juottokaukaloon, kaupunkikulttuurissa tämä on muuttunut hajuveden roiskutteluksi. Kastelua voidaan säestää mukamaskohteliailla värssyillä, joissa esimerkiksi naista verrataan kuihtumassa olevaan kukkaan, vaikkapa näin:

Zöld erdőben jártam,
kék ibolyát láttam.
El akart hervadni –
szabad-e locsolni?

‘Vihreässä metsässä kuljin,
sinisen orvokin näin.
Se tuumasi kuihtua,
saako kastella?’

Vitsiuutissivusto Hírcsárda, jolla on viime vuosina ollut kova työ pysyä todellisuuden perässä, tarjoilee taas vaihtoehtoisia kasteluvärssyjä.

‘Vihreässä metsässä kuljin,
kasvoilla hengityssuojain,
sadan metrin päästä
katsoin orvokeita.’

‘Vihreässä metsässä kuljin –
ei helvetti!’

‘Vihreässä metsässä kuljin,
montakin sääntöä rikoin,
siitä suuttui Ceci [kriisihallinnon korkein lääkintöviranomainen, Cecília Müller],
Orbán, saako silti kastella?’

‘Olen pieni lääkäripoika,
parantelen potilaita,
yksi niistä tuumasi kuihtua,
kuulemma siitä pitää syyttää Sorosta.’

Hupaisimman ajankohtaisen kasteluvärssyn näin silti tuttavani Facebook-seinällä. Kun kaikki muukin siirtyy virtuaalisesti verkkoon, niin myös ylempänä siteeratun kaikkein tunnetuimman kastelurunon viimeisessä säkeessä on yhdysmerkkiä siirretty. Alkuperäisestä kysymyksestä szabad-e locsolni? ‘saako kastella?’, missä -e on kysymysliite (samanlainen kuin suomen -ko, tosin unkarissa suorat kyllä/ei-kysymykset useimmin ilmaistaan pelkällä intonaatiolla) saadaan näin szabad e-locsolni? ‘saako e-kastella?’.


Sotaretoriikkaa ja demokratian kulisseja

8 huhtikuun, 2020

Koronavirusepidemian yhteydessä on nostettu keskusteluihin myös kriisien positiiviset puolet: taistelu tuo elämään tietynlaista mielekkyyttä ja selkeyttä ja voi vahvistaa yhteisöjen yhteenkuuluvuuden tunnetta. ”Talvisodan henkeä” on manattu Suomessakin esiin, mutta muualla mennään vieläkin pitemmälle. Sodan ja taistelun retoriikalla saadaan ihmiset tinkimään mukavuudestaan ja henkilökohtaisesta vapaudestaan, kun näille ikäville asioille annetaan tarkoitus. Samalla hankalat päätökset ja valinnat voi redusoida yksinkertaiseen ”puolesta tai vastaan” -asetelmaan: johto ilmoittaa, että nyt tehdään näin koska on pakko, tai muuten tapahtuu jotakin kamalaa. Sotaretoriikka myös uppoaa tunteisiin enemmän kuin tavallinen kriisiretoriikka, sillä sodassa meitä vastassa ei ole vain jokin yli-inhimillinen ”ilmiö” vaan konkreettinen vihollinen, tahtova toimija, joka tahtoo ”meille” pahaa.

Tältä kannalta ajatellen koronaviruskriisi tuli autoritaarisille johtajille kuin Manulle illallinen. 444.hu-sivuston englanninkielisessä osastossa Insight Hungary Justin Spike (Pál Dániel Rényin unkarinkielisen artikkelin pohjalta) päättelee, että Orbán on nyt pitkästä aikaa elementissään. Koronakriisin alkaessa hän oli vähän aikaa hämmennyksissään, kun vaarallisen taudin yhdistäminen tuttuun ja turvalliseen propagandavalttiin eli maahanmuuttovastaisuuteen ei heti oikein pelannutkaan (toki sitäkin ensin yritettiin). Maaliskuun alkupuolella, kun kävi ilmi, että piikkilanka-aidat ja pakolaisten simputtaminen eivät pysäytä viruksen leviämistä, uusien koronatapausten pelästyttämä kansa alkoi itse toimia, vanhemmat vaativat koulujen sulkemista ja jättivät kansalaistottelemattomasti lapsensa kotiin. Orbánin oli nyt ryhdyttävä esittämään kriisijohtajaa, ja alkuhämmennyksen jälkeen hän tarttui toimeen suorastaan innoissaan. Poikkeuslakia parlamentista läpi ajettaessa hän oli tarkkailijoiden mukaan pitkästä aikaa hyvällä tuulella, kuin ylivoimaista armeijaa komentava sotapäällikkö taistelun alkaessa. Rintamalinja oli selvä: enää ei taisteltu olematonta maahanmuuttoa tai kuvitteellista Soros-verkostoa vastaan, vaan konkreettiset viholliset löytyisivät omasta oppositiosta, kun taistelu muuttui taisteluksi poikkeuslain läpimenosta. Ja mitä selvemmät johtajanvaltuudet, sen helpompi Orbánin olisi aikanaan kerätä itselleen kaikki kunnia epidemian kukistamisesta.

Tämä alun perin Fidesz-puolueen Facebook-sivulle postattu video kriisiryhmän 10. kokouksesta kertoo paljon:

Toimintaelokuvan trailerin supersankarien tyyliin sinisen salamavälähdyksen ympäröiminä, dramaattisen musiikin soidessa, meille esitellään kokoushuoneeseen käveleviä avainhenkilöitä: Valtiosihteeri Zoltán Maruzsa, joka organisoi digitaalista opetusta. Kenraalimajuri Tamás Tóth, joka pystyttää liikkuvaa epidemiasairaalaa. Ministeri Tibor Benkő, joka tukee elintärkeiden yritysten toimintaa. Valtiosihteeri Tamás Menczer, joka hoitaa kansainvälisiä asioita. Valtiosihteeri Zoltán Kovács, joka informoi kansaa. Ministeri Gergely Gulyás, joka säätelee oikeusvaltion toimintaa poikkeustilan aikana [tai miten ihmeessä tämä ihmeellinen ilmaus nyt käännettäisiinkään…]. Ministeri Mihály Varga, joka valvoo valtion taloutta. Ministeri Andrea Mager, joka valmistelee talouden uudelleenkäynnistämistä. Professori Ferenc Jakab, joka kehittää lääkkeitä. Kenraaliluutnantti János Balogh, joka valvoo rajoja. Kansanedustaja Máriusz Révész, joka tukee vapaaehtoistoimintaa.

Ja näiden kummallisten, vähän naiivien fraasien jälkeen – tämä on todellakin kuin tarinan tai sadun henkilöiden esittelyä – kun dramaattinen musiikki huipentuu pitkään loppusointuun, ruutuun astuu arkisen näköinen, nuivailmeinen, tukevahko mies, paidankaulus rennosti auki. Häntä ei enää kuvailla relatiivilauseella, vaan hän on se, joka on. Se. Aito. Oikea. ”Viktor Orbán. Pääministeri.” Orbánin jäljessä kokoushuoneen ovi napsahtaa lukkoon. Pimeys. Enempää meidän ei tarvitse tietää. Kriisiryhmän supersankarit -video on tietenkin tarkoitettu omille kannattajille, jotka ovat jo sisällä tämänhetkisen kriisiretoriikan maailmassa. Ulkopuolisen silmään tämä poliittinen mainosvideo heiluu kiusallisen hämmentävästi hipsteriälyllisen itseironian ja aidon tahattoman huumorin välimailla.

Orbánin kannattajakunnan ulkopuolisista monet saattavat muistaa sosialismin aikaisen jatkuvan sotakielen. Rauhan aikanakin oltiin koko ajan ”rintamassa”, uskollisina ”sotilaina”, valmiina torjumaan ”vihollisen” ”hyökkäyksiä” tai ”petturien” juonia ja käymään ”taisteluun” vaikkapa ”rauhan” puolesta. Sotaretoriikka kokoaa omat rivit – mutta se myös vieraannuttaa ulkopuoliset. Haluanko minä tosiaankin mukaan marssimaan tahdissa tuohon rivistöön?

Vähän samanlaisia tuntemuksia nostatti äskettäin uutinen ulkoministeri Péter Szíjjártón tiedotustilaisuudesta, jonka aiheena oli Kiinasta tilatun hengityssuojainerän saapuminen. ATV-kanavan mukaan ulkoministeri olisi erikseen maininnut, että maskeja luovutettiin myös pääkaupungin ja sen oppositiojohtoisten kaupunginosien käyttöön. Se, että tämmöinen asia on nostettava esiin, kertoo paljon. Niiden silmissä, jotka jo marssivat Fidesz-puolueen riveissä, hallitus kohensi osakkeitaan entisestään: me olemme niin jalomielisiä, että ihan hyvän hyvyyttämme annamme elintärkeitä hengityssuojaimia myös (sisäisille) vihollisillemme. Ulkopuolinen taas lukee tätä uutista leuka loksahtaen: siitä omasta kansasta, jonka puolesta tässä niin kovasti ollaan, osa ei olekaan lähtökohtaisesti ”omia”, nimittäin ne, joista me ei tykätä. Populismin paradoksi paljastui housut kintuissa.

Kun normaalitilasta on siirrytty vertauskuvalliseen sotatilaan, myös demokratian instituutioilla on enää vertauskuvallinen merkitys. Inter arma silent leges. Puolue, virallista propagandaa ohjaava ja virallista todellisuutta rakentava yksikkö, valtaa ja imee tyhjiin ne rakenteet, joiden pitäisi hallita maata kansan mandaatilla. Näin oli reaalisosialismissa, jossa puolue, aatteen tiedostava etujoukko, oli muodollisesti erillään valtion rakenteista, näennäisvaaleilla valituista parlamenteista ja presidenteistä, mutta käytännössä valtiota hallitsi puolueen keskuskomitea puolueen pääsihteerin johdolla. Tähän aikaan viittaavat Unkarissa Orbánin komennon vastustajat elvyttäessään entisaikojen fraasin pártunk és kormányunk, ‘puolueemme ja hallituksemme’.

Karmeinta on, että tähän aikaan on Unkarissa itse asiassa siirrytty jo jonkin aikaa sitten. Esimerkiksi Unkarin suurlähetystö näkee tällä hetkellä kovasti vaivaa selittääkseen, että maailmanlaajuista paheksuntaa nostattanut poikkeuslaki ei ole ”lakkauttanut parlamenttia”. Tämä on olkiukko: suurlähetystön FB-sivulla tikun nokkaan nostetut mediat ja toimijat, Suomen entistä Unkarin-lähettilästä myöten, eivät itse asiassa ole väittäneet parlamenttia lakkautetuksi. Arvostelijat ovat vain muistuttaneet, että poikkeuslaki tekee parlamentista määräämättömäksi ajaksi voimattoman ja vallattoman, koska hallitus voi hallita maata asetuksilla. Keskustella parlamentti toki voi, ja keskustellut se on tähänkin asti – mutta pelkkään keskusteluun se jää, ja on jäänyt jo pitkään. Jo vuosia sitten Orbánin hallinto on onnistunut ohentamaan demokratian instituutiot pelkiksi kulisseiksi ja parlamentin superenemmistöllä pyöriväksi hallituksen lainsäädäntömyllyksi. Tätä ei poikkeuslaki itse asiassa enää olennaisesti muuta, vaikka antaakin vielä yhden muodollisen mahdollisuuden arvostella sitä oikeusvaltion alasajoa, jota Unkarissa on harjoitettu jo pitkään.

Lopetukseksi vielä linkki mainioon Twitter-ketjuun: https://twitter.com/ArttuRintanen/status/1155514216071217152 . Ketju on viime kesältä, mutta löysin sen puolivahingossa vasta ihan äskettäin, koska en itse ole Twitterissä. Siinä on ajatusleikki, jossa Unkarin demokratian alasajo on siirretty Suomeen, missä kuvitteellinen punavihreä koalitio kaappaa vallan. ”Punavihreä” siksi, että tekijä on kokoomuslainen ja haluaa tällä havainnollistaa, että populismi ja oikeusvaltion vaarantaminen on ihan yhtä paha juttu, tehtiin se sitten ”oikeistolaisin” tai ”vasemmistolaisin” tunnuksin. Orbánin meiningin arvostelemisessa ei enää pitkiin aikoihin ole ollut kyse ”oikeistolaisuudesta” tai ”vasemmistolaisuudesta”.


Se on siinä

2 huhtikuun, 2020

Vielä eilen tätä päiviteltiin ympäri Euroopan mediaa: Unkari on siirtynyt diktatuuriin. Uusi poikkeustilalaki sulkee parlamentin, lopettaa vaalit ja antaa hallitukselle vapaat kädet hallita asetusten avulla niin kauan kuin se itse hyväksi näkee. Niin kuin lukemattomat arvostelijat ovat muistuttaneet, ”diktatuurilain” kaikkia määräyksiä ei voi perustella koronavirusepidemian aiheuttamalla hätätilalla. Tämä ehkä johtuu siitä, että alun perin suunnitelmissa oli jotakin muuta.

Átlátszó-sivuston blogissaan viime sunnuntaina Ferenc Kőszeg, kuten monet muutkin, kaivoi esiin natsikortin ja vertasi nykyistä hätätilaa Saksaan vuoden 1933 helmikuussa. Edellisen joulukuun vaaleissa natsit olivat saaneet 33 % äänistä, ja vaikka Hitler saikin muodostaa uuden hallituksen, siinä oli hänen lisäkseen vain kaksi natsiministeriä. Todellinen vallansiirto natseille onnistui vasta Reichstagin tuhopolton jälkeen: helmikuun 27:ntenä 1933 työtön muurari Martinus van der Lubbe tuikkasi Saksan valtiopäivätalon istuntosalin tuleen, ja jo seuraavana päivänä ryhdyttiin ”valtion ja kansan puolustukseksi” kansalaisten perusoikeuksia rajoittamaan ja keskitysleirejä pystyttämään. Tuhopoltto ei luultavasti ollut natsien tilaama, mutta se tuli sopivaan saumaan, ja samanlainen onnekas onnettomuus on Viktor Orbánille nyt koronavirusepidemia.

Itse asiassa, Kőszeg arvelee, alun perin saattoi suunnitteilla olla jotakin aivan muuta. Jo neljä viikkoa sitten, 11.3., Unkarin kansalle ilmoitettiin, että koronavirusepidemian torjuntatoimia johtamaan on perustettu ”kriisinyrkki”, operatív törzs. Tämän operatiivisen ydinryhmän perustaminen tapahtui itse asiassa paljon aikaisemmin, 31. tammikuuta, joten sen suunnittelemisen on täytynyt alkaa jo tammikuun jälkipuoliskolla, jolloin Eurooppaan ulottuvasta koronaviruspandemiasta ei vielä puhuttu missään. Huomiota herättää myös, että kriisiryhmän julkisuudessa olleista edustajista suuri osa on kenraaleja ja everstejä univormuissaan. (Sekä uusi korkein lääkintäviranomainen, Cecília Müller -niminen naishenkilö, jonka nopeaa urakehitystä on julkisuudessa päivitelty: hän toimi pitkään Nagyvenyim-nimisessä neljäntuhannen asukkaan kunnassa yleislääkärinä, mutta toki sen lisäksi hänellä oli ansioita katolisen seurakunnan maallikkoaktivistina.)

Tammikuun 31. päivänä julkistetussa ”kriisinyrkin” toimintasuunnitelmassa keskitytään vielä pääasiassa rajojen puolustamiseen mm. lämpökameroita asentamalla. Olisiko ajatuksena alun perin ollut tosiaankin keskittyä ”maahanmuuton” vastaiseen taisteluun eli siihen pakolaiskriisillä pelotteluun, jota Unkarin hallitus on pitkään harrastanut, ja oikeuttaa entistä kovemmat toimet tällä mukavasti kansaan uponneella ”jihadisti-terroristi-raiskaajien” torjunnalla? Koronavirustakin yritettiin vielä muutama viikko sitten kytkeä maahanmuuttoon. Nyttemmin on ilmennyt, että koronaa eivät Unkariin tuoneet vain ne muutamat iranilaistaustaiset opiskelijat, joita ensimmäisten todettujen tartunnankantajien joukossa oli, vaan myös – kuten muuallakin Euroopassa – ulkomailla lomailleet ja työmatkailleet hyväosaiset unkarilaiset. Vastassa on siis vihollinen, jota ei torjuta piikkilangoilla eikä sapelinkalistelulla.

Silti kriisinyrkin ja uuden poikkeuslain toiminnassa painopiste näyttäisi olevan jossakin aivan muualla kuin terveydenhuollollisissa toimenpiteissä. Esimerkiksi Itävallassa kriisiin varaudutaan perustamalla vapaaehtoisesti karanteeniin meneviä ydinryhmiä, jotka turvaavat yhteiskunnalle tärkeät perustoiminnot: esimerkiksi yleisradioyhtiö ORF:llä on ”koronakommuunissa” elävä uutistiimi, jonka arjesta ykkös-uutisankkuri Armin Wolf raportoi hauskassa blogissaan, ja samoin Wienin energialaitoksen tärkeimpien yksikköjen ylläpidon turvaamiseksi 53 työntekijää asuu voimaloissa eristyksessä. Unkarissa sitä vastoin etusijalla tuntuu olevan ikään kuin vallankaappauksen ennakoiminen: 19. maaliskuuta uutiskuviin ilmestyi mikrofonien ääressä seisovia jäyhiä maastopukuisia miehiä, kun ilmoitettiin armeijan ”toimintaryhmien” saapuvan ”varmistamaan” tai ”koordinoimaan” kaikkiaan 71 valtakunnan toiminnalle keskeisen yrityksen toimintaa (esimerkiksi mediayhtiöiden, liikenne- ja energiahuoltoyritysten sekä jostakin syystä yhden ainoan päivittäistavaramyymäläketjun, Auchanin). Tämä ei ole Unkarin talouselämän kannalta oikein mukavaa: taloustoimittajat arvelevat, että poikkeuslaki ja hallituksen kiristyvä ote yrityksistä pelottavat ulkomaisia sijoittajia, mikä puolestaan on tärkeänä syynä forintin kurssin viimeaikaiseen näyttävään putoamiseen.

Ja sitten tämä poikkeuslaki, joka antaa pääministerille diktaattorin valtuudet ja saattaa – näin riippumattomassa mediassa yleisesti pelätään – sekä lopettaa vapaat vaalit Unkarista pitkäksi aikaa että avata tien toisinajattelijoiden terrorisoimiselle ja vaientamiselle. Yhdestä merkillisestä tapauksesta kerrottiin jo eilen. 24.hu-uutissivuston lukija oli tiedustellut ”kriisinyrkiltä”, miksi jatkuvasti tartuntavaaralle altistuvia terveydenhuollon työntekijöitä ei koronatestata, vaikka kilpauimarit ovat päässeet testiin oireettominakin. Päivystyskeskuksen vastaus oli varsin ylimalkainen: uimarien testaukseen he eivät voi ottaa kantaa, useissa sairaaloissa henkilökuntaa kyllä testataan säännöllisesti ja ylipäätään ”pyrimme siihen”, että terveydenhuollon henkilökunta voisi työskennellä turvallisissa oloissa. Ei tästä sen ihmeempää, mutta pian sen jälkeen kysyjä sai kriisinyrkin päivystyskeskukselta uuden kirjeen, jonka sisältönä oli uuden poikkeuslain ”huhujen levittämistä” koskeva pykälä. Siinä korostettiin erityisesti, että ”perättömien huhujen levittäminen on yleisen syyteharkinnan alainen rikos, joten siitä voi tehdä ilmoituksen jokainen, joka sellaista kokee”. Kun hämmentynyt kysyjä vielä tiedusteli, miten tämä liittyy hänen kysymykseensä, eihän hän ollut levittänyt perättömiä huhuja eikä väittänyt kenenkään toisen levittävän, keskus vastasi vain: ”Kiitokset ilmoituksestanne.” Tämä hämmentävä pikku tapaus tuntuisi osoittavan, että ”perättömien huhujen levittämisen” kriminalisointi helposti käsitetään väärin ja karkaa käsistä. Tämä panee tietenkin pelkäämään, että vastedes huhupykälää käytetään lyömäaseena kritiikin vaientamiseen.

Poikkeuslain jälkeen jatkoa seuraa. Aprillipäivän aattona, puoli kahdeltatoista yöllä varapääministeri ja pienemmän hallituspuolueen johtaja, vanha tuttavamme ”poronmetsästäjä” Zsolt Semjén jätti parlamentin käsiteltäväksi ns. salaatin eli pitkän listan lainmuutosesityksiä. Näistä eniten kohua herätti kohta, jonka mukaan poikkeustilan vallitessa kuntien ja kaupunkien valtuustot ja pormestarit tarvitsisivat kaikille toimenpidepäätöksilleen erityisen kriisihallintokomitean vahvistuksen: näin hallitus käytännössä saisi takaisin valtaansa Budapestin ja muut niskurikaupungit, joissa valta viime vuoden paikallisvaaleissa siirtyi opposition edustajille. Tämä kohta kuitenkin peruttiin, oli syynä sitten opposition tomera esiintyminen (vaikea uskoa, että siitä olisi välitetty), kansainvälinen painostus tai se käytännön seikka, että tällä tavalla hidastuisi kohtalokkaasti myös Fidesz-johtoisten kaupunkien ja alueiden päätöksenteko.

Ei huolta, lakiesitykseen jäi silti kaikenlaista mielenkiintoista:

  • Budapestin Városliget-puiston uudet, kaupungin ja ympäristöväen arvostelemat rakennusprojektit oli pysäytetty kaupunginhallituksen päätöksellä, mutta lainmuutos kumoaa tämän päätöksen määrittelemällä Városligetin rakennushankkeet “erityisesti yleisen edun mukaisiksi”;
  • Orbánin hovihistorioitsijan Mária Schmidtin pyörittämälle säätiölle lahjoitetaan kaksi arvokiinteistöä Budasta;
  • valtion tukea nauttiville teattereille, siis lähes kaikille, nimitetään viisihenkiset valvontakomissiot, joihin kolme jäsentä nimittää ministeriö;
  • uuden Budapestin–Belgradin rautatien (jonka rahoituksesta 85% on Kiinan luotottamaa) rakentamista ja rahoittamista koskevat sopimukset julistetaan salaisiksi kymmeneksi vuodeksi;
  • perinteisten kirkkokuntien pyörittämien lasten-, hoiva- ja vanhainkotien kiinteistöt, yhteensä 41, siirtyvät ilmaiseksi kyseisten kirkkojen omistukseen;
  • sukupuolen vaihtaminen virallisesti tehdään mahdottomaksi: syntymätodistukseen on kirjattava ”biologinen” sukupuoli, joka määrittyy ”ensisijaisten sukupuolitunnusmerkkien tai kromosomien [?!] mukaan”,  eikä tätä sukupuolta voi enää muuttaa. Ööh… entä sitten esimerkiksi CAIS-ihmiset, joilla on miehen kromosomit mutta ulkoisesti naisen keho? (Puhumattakaan kaikista niistä muista pienistä mutta ei aivan olemattomista vähemmistöistä, jotka syystä tai toisesta eivät tunne sopivansa siihen ”biologiseen” sukupuoleen, johon heidät on syntymässä luokiteltu. Oliko niitä nyt niin hirveä kiire päästä potkimaan?) Tämä kansallisen turvallisuuden kannalta tietenkin huipputärkeä lainmuutosesitys tehtiin kaiken kukkuraksi kansainvälisenä transnäkyvyyden päivänä…

Viimeistään Semjénin ”salaattilain” jälkeen pitäisi jokaiselle olla selvää, että Unkarin poikkeuslain tärkeimpänä päämääränä ei ole mikään muu kuin hallituksen ja pääministerin vallan lujittaminen. Heti vallan kaappaamisen jälkeen on riennettävä tunnustamaan väriä ja varmistamaan liittolaisten lojaalisuus tekemällä näyttäviä kulttuuripoliittisia sekä ”konservatiivisia perhearvoja” (perinteistä sukupuoliroolikäsitystä) vahvistavia eleitä. Entistä vaikeampi on ymmärtää niitä, jotka yhä selittelevät, että ”eihän siellä Unkarissa sen kummempaa tehdä kuin meilläkään tai muissa maissa, missä on koronaviruksen aiheuttama poikkeustila”.


Mistä tulee meille apu?

28 maaliskuun, 2020

Nyt on sitten Unkarissakin ulkonaliikkumiskielto päällä. Hallitus kehuu itseään toimenpiteiden tehokkuudesta: virallisen koronavirustiedotussivun mukaan (joka tätä kirjoittaessani on viimeksi päivitetty tänä aamuna) tartuntoja on todettu 343 (10343:sta testatusta), kuolleita on yksitoista, toipuneita 34. Arvostelijoiden mukaan testejä on tehty aivan liian vähän, ja moni epäilee virallisten tietojen luotettavuutta.

Käytännössä määräykset ovat samat tai ehkä lievemmätkin kuin Suomessakin annetut suositukset: ulkona saa lenkkeillä (yksikseen), ulkoiluttaa koiraa, käydä ostoksilla tai muilla tärkeillä asioilla (asetustekstissä mainitaan kampaajalla tai manikyyrissä käyminen!), lapsen saa viedä tarhaan tai kouluun, jos on pakko… Mielenkiintoinen on asetukseen sisältyvä ”mummotunnelipykälä”, jossa tunneli on todella leveä: Suomessa ja monissa muissakin maissahan jotkut päivittäistavaraliikkeet ovat vapaaehtoisesti omistaneet aamun ensimmäisen aukiolotunnin iäkkäille ja riskiryhmiin kuuluville. Unkarissa asetus määrää, että päivittäistavaraliikkeissä, toreilla ja apteekeissa saavat aamuyhdeksästä puoleenpäivään asioida vain yli 65-vuotiaat.

Määräysten rikkomisesta rapsahtaa sakkoja. Ei sentään vankeutta niin kuin poikkeuslain mukaan perättömien huhujen levittämisestä? Niin, se uusi poikkeuslakiesityshän ei mennyt läpi, koska siihen olisi tarvittu 4/5:n enemmistö, mutta uusi yritys ensi viikolla luultavasti onnistuu, koska siihen riittävät hallituskoalition käsissä olevat 2/3 kansanedustajista. Maailmalla, Suomessakin, muistutellaan oikeusvaltion vaarantumisesta. Itse asiassahan Unkarissa oikeusvaltion monet perusperiaatteet on käytännössä tuhottu jo aikoja sitten.

Perinteisessä perjantaiaamuisessa radiopuheessaan pääministeri Orbán ei vain ilmoittanut ulkonaliikkumiskiellon voimaantulosta vaan palasi myös kiistaan, jota viime päivinä on käynyt kansainvälisten arvostelijoiden kanssa. Maanantaina Euroopan neuvoston ihmisoikeusvaltuutettu Dunja Mijatović muistutti, että hätätilan vallitessakin olisi pidettävä kiinni perustuslaista ja sen takaamista demokratian periaatteista.

Twitter-ketjussa Mijatovićin viileään kommenttiin näkyy ensimmäisenä iskevän Fidesz-puolueen näkyvin Bryssel-julkkis Tamás Deutsch, joka ennenkin on kunnostautunut luokattomilla somekommenteillaan. Nyt seurasi ns. ”täydellinen servaus” kuin höhöttelevän teinijonnen näppäimistöltä: ”Mind your own business! That’s it.” Sama retoriikka jatkui kipakassa kirjeenvaihdossa Viktor Orbánin ja Euroopan neuvoston pääsihteerin, kroatialaisen (keskustaoikeistolainen HDZ-puolue) Marija Pejčinović Burićin kesken. Pejčinović Burić muistutti kirjeessään Orbánia hieman runsassanaisemmin samasta asiasta kuin Mijatović pikaviestissään: demokratiaa, oikeusvaltiota ja ihmisoikeuksia on kunnioitettava hätätilankin aikana. Tähän Orbánin oli vastattava suunnilleen samoin kuin Deutsch jo oli möläyttänyt: ”Ellette pysty auttamaan meitä tässä kriisissä, voisitteko edes pidättäytyä estämästä meidän puolustustoimiamme?”

Sama asia oli tietenkin tarjoiltava myös Unkarin kansalle unkarin kielellä. Eikä haittaa, vaikka tässä monelta kuulijalta tai lukijalta hieman menisivätkin puurot ja vellit sekaisin: Euroopan neuvosto, 47 maan muodostama ihmisoikeusjärjestö, on eri asia kuin Euroopan unioni tai Euroopan komissio (joka maanantaina kieltäytyi erikseen kommentoimasta Euronewsin toimittajalle Unkarin poikkeuslakiesitystä).

Kuvan mahdollinen sisältö: tekstissä sanotaan Orbán Viktor reggel Kossuth Rádióban: Eközben forrás: Magyar már segíteni nem tudnak, mert nem tudnak, akkor legalább ne akadályozzák magyarokat védekezésben. Kínától és Türk Tanácstól kaptunk Ettől még maradunk EU tagjai. Ez az otthonunk, de látni kell, hogy most nem innen jön segítség." „Elfogadták járvánnyal küzdő országokat segítő 37 milliárd eurós uniós támogatást. Magyarország számára a támogatás keretében mintegy 5,6 milliárd eurót ezer biztosít az unió."

Oppositiopuolue Momentumin budapestiläisen valtuustoedustajan Borbála Tölcsérin FB-sivulta.

Perjantaiaamuna Kossuth Rádióssa (se on siis Unkarin valtion yleisradioyhtiön ykköskanava, ”Unkarin Yle1”) Orbán lausui (oranssitaustainen teksti yllä):

”Jos he [kyse on ilmeisesti ”Euroopasta”] kerran eivät pysty auttamaan, sillä he eivät pysty, niin älkööt ainakaan estäkö unkarilaisia puolustautumasta. Olemme saaneet apua Kiinalta ja Turkkilaisten maiden neuvostolta [Türk Keneşi on turkkilaiskieliä puhuvien maiden – Azerbaidžan, Kazahstan, Kirgisia, Turkki, Uzbekistan – yhteistyöelin, johon Unkari kuuluu tarkkailijajäsenenä]. Tästä huolimatta pysymme EU:n jäseninä. Täällä on kotimme, mutta meidän on nähtävä, että nyt ei apu tule täältä.”

Eurooppa ei siis auta, sanoo Orbán, turkkilaiset veljemme sitä vastoin kylläkin. Ulkoministeri Péter Szíjjártó ilmoitti äskettäin riemuiten, että Turkkilaisten maiden neuvostolle osoitettuun avunpyyntöön on vastattu, Turkki lähettää Unkariin kahdeksan tonnia hengityssuojainten valmistukseen käytettävää kangasta ja Uzbekistanista saapuu 150 000 valmista hengityssuojainta. Hädässä ystävä tutaan!

”Tällä välin todellisuudessa” (violettitaustainen teksti):

Epidemiaa vastaan taisteleville maille on myönnetty 37 miljardia euroa EU:n tukea.
Unkarille EU myöntää tämän tukipaketin puitteissa 5,6 miljardia euroa.

5,6 miljardilla eurolla saisi aika monta kangaspakkaa tai hengityssuojainta, monesta muusta tarpeesta puhumattakaan. (Jos siis nämä eurot menisivät tarkoitukseensa eikä – niin kuin pelottavan suuri osa EU-tuista tähänkin asti – Orbánin lähipiirin ja oligarkkien taskuihin; arvostelijat ovat jo pitkään väittäneet, että EU:n tukipolitiikka itse asiassa pitää yllä diktatuuriin luisuvia itäisen Keski-Euroopan järjestelmiä.)

Huomatkaa, että uutinen Unkarille myönnetyistä koronatuista on Magyar Nemzet -lehdestä, siis hallituksen omasta äänitorvesta. Näin toimii kunnon propagandisti: oikeaa tietoa (EU antaa Unkarille miljardeja euroja koronaepidemian torjuntaan) ei välttämättä suoranaisesti vääristetä eikä pimitetä. Riittää se, että uskollisimmille kannattajille tarjotaan myös vaihtoehtoinen totuus: Brysselin herrat vain solvaavat meitä eivätkä halua auttaa meitä koronan vastaisessa taistelussa, sitä vastoin apu tulee heimolaisiltamme, idän diktatuureilta. Ne, jotka tässä ennennäkemättömässä kriisissä kaipaavat ”vahvaa johtajaa”, eivät kuitenkaan viitsi lukea kuivia Brysselin-uutisia rahasummista, joiden suuruutta on arkijärjellä vaikea hahmottaa. He kuuntelevat radiosta Johtajan ääntä ja sen yhä kärjistyvää sotaretoriikkaa, jollaiselle Unkarissa on maailman sivu ollut vankka kysyntä: kaikki meitä sortavat, yhyy!

 


Kohti diktatuuria

23 maaliskuun, 2020

Nyt alkaa koronaepidemia levitä Unkarissakin. Viranomaisten ylläpitämän tiedotussivuston mukaan todettuja tartuntoja oli tänä aamuna 167, testattu oli kaikkiaan 5515 henkeä, kuolleiden määrä nousi jo seitsemään (se on suhteessa verrattain korkea, mutta kun testattuja on vähän, luvuilla pelaaminen on arvailua), ja kuudentoista ilmoitetaan toipuneen. Enää ei kannata yrittää selittää, että koronaviruksen leviäminen Unkarissa olisi ”maahanmuuttajien” syytä. Ensimmäisistä todetuista tapauksista osa kylläkin oli Unkarissa (laillisesti!) opiskelevia iranilaisia, mutta nyt on käynyt selväksi, että Unkarissa kuten muuallakin Euroopassa koronaa on levittänyt hyväosaisten kansainvälinen hupimatkailu.

Tällä hetkellä uutiskuplaani täyttää esimerkiksi ”szegediläisen lääkärin” tapaus. Lääkäri ei ollut kuka tahansa vaan Szegedin yliopiston rehtori László Rovó, joka rehtorintoimensa ohella ilmeisesti työskentelee jatkuvasti myös korva-, nenä- ja kurkkutautien erikoislääkärinä. Rovó palasi maaliskuun alussa Etelä-Tirolista hiihtolomalta koronavirustartuntaa kantaen ja ehti jopa leikata potilaita ennen kuin tartunta todettiin. Julkilausumassaan Rovó vakuuttaa, että hänen matkakohteensa ei kuulunut pahamaineisiin ”koronalinkoihin”, että hän ei missään vaiheessa matkaansa huomannut mitään epäilyttäviä oireita ja että hän ei lääkärintyössään steriilejä suojavarusteita käyttäessään ole mitenkään voinut levittää koronavirusta, Szegedissä todetut koronatapaukset ovat hänestä täysin riippumattomia. Tällä hetkellä oireeton Rovó on karanteenissa, mutta vahinko on jo tapahtunut. Lääkäriliitto tutkii asiaa mahdollisten kurinpitotoimien varalta.

Medicalonline.hu-sivustolla anestesiologi Tamás Svéd, Unkarin lääkäriliton sihteeri, antaa haastattelijalle hyytävän asiallisen tilannearvion. Svédin ei tarvitse ilkeästi hekumoida Unkarin jo ennestäänkin romahtamaisillaan olevan terveydenhuoltosektorin tunnetuilla ongelmilla, jotka jo kauan ennen koronavirusepidemian alkua ovat täyttäneet riippumatonta mediaa ja unkarinkielistä somea: lääkärien ja hoitajien joukkopako ulkomaille parempien palkkojen ja työolojen perään, huutava pula rahasta, laitteista ja joskus jopa lääkkeistä, hygieniaongelmat ja sairaalainfektiot, hoitohenkilökunnan moraalia rämettävä lahjonta eli ”kiitollisuusraha”-käytäntö. (Pari viikkoa sitten muuten unkarilainen tuttavani kertoi tuttavansa kokemuksesta: tämä oli tarjonnut koppavalle lääkärille tavanmukaiseksi kuvittelemaansa suurehkoa seteliä, mihin lääkäri oli tuhahtanut, että ”kiitos, olen jo syönyt aamupalan!”) Svéd puhuu lämpimästi ja asiallisesti kollegojensa työstä odotettavissa olevan katastrofin torjunnassa, mutta ei yritäkään kiistää, että edessä on luultavasti ylivoimaiseksi osoittautuva katastrofi.

Myös Unkarin sairaaloissa raivataan nyt tilaa ja rakennetaan uusia teltta- ja konttiosastoja tulevien koronapotilaiden varalta. Edessä on taistelu, jossa Svédin mukaan mahdollista on sekin, että lääkärit eivät pääse tuntemaan itseään sankareiksi vaan paremminkin ilman minkäänlaista selustatukea etulinjaan paiskatuksi tykinruoaksi – ja kunhan taistelu joskus on ohi, yhä useammat heistä saattavat turhautuneina jättää Unkarin lopullisesti taakseen. Järjestelmän ongelmat alkavat jo perhelääkärien vastaanotoilla ja sairaaloiden päivystyksissä, missä tieto ei kulje, mahdollisesti tartuttavia potilaita lähetellään paikasta toiseen tai tutkitaan ilman kunnon suojavarustusta. Koko terveydenhuoltojärjestelmä on Svédin mukaan ajastaan jäljessä, kroonisesti alirahoitettu ja uudistusten tarpeessa, vaikka etenkin Budapestin ulkopuolella sairaaloita onkin viime vuosina uusittu. Svéd pelkää pahoin, että kohta myös Unkarin lääkärit joutuvat priorisoimaan potilaita ja päättämään, kenelle annetaan vuodepaikka, happea tai hengityskonehoitoa, kenelle ei. Hänestä ulkonaliikkumiskielto olisi paikallaan, mutta viranomaiset eivät vieläkään (juttu siis ilmestyi eilen) näytä tunnustavan tilanteen vakavuutta. ”Kyllä lääkäreistä voi kouluttaa kamikaze-lentäjiä”, sanoo Svéd, ”mutta kertokoot edes, mistä on kysymys.” Tällä hetkellä lääkärit kyllä asiantuntijoina näkevät, että – tässä kamikaze-vertauksessa pysyäksemme – polttoainetta ei riitä paluumatkaan, mutta Unkarin viranomaiset käyttäytyvät yhä kuin kaikki olisi kunnossa ja kaikkeen olisi varauduttu.

Toki Unkarissakin on suljettu rajat, koulut ja ravintolat. Silti kriitikot väittävät, että koronan torjuntatoimien sijaan Unkarin hallitus näyttää keskittyvän valtansa lujittamiseen, kuten Suomenkin mediassa on kerrottu. Sotilaita on jo nähty liikkumassa kaduilla, ja elintärkeiden yritysten (esimerkiksi rautatiet, posti, voimalat, vesilaitokset, valtion mediakeskittymä MTVA, Budapestin pörssi, rahapaja, päivittäistavaraketju Auchan…) toimintaa valvomaan on lähetetty puolustusvoimia edustavia ohjausryhmiä. Tänään parlamentin käsittelyyn tulee lakiehdotus, joka antaisi hallitukselle oikeuden jatkaa koronaviruksen johdosta julistettua hätätilaa periaatteessa rajattomiin – sen, milloin hätätila päättyy, päättää hallitus itse. Hätätilan aikana maata hallittaisiin asetuksilla, tarvittaessa jopa lakeja hyllyttäen tai ohittaen, niin että parlamenttia ei tarvitsisi edes kutsua koolle. Kunnanvaltuustoja ei voisi valita (tämä on kätevää etenkin ajatellen niitä ”kapinallisia” kuntia, pääkaupunki Budapestia myöten, joiden nykyinen oppositiohallinto saatettaisiin jostain syystä hajottaa…), täytevaaleja tai kansanäänestyksiä ei voisi järjestää. Uuden lain myötä luodaan kaksi uutta rikosnimikettä: kulkutaudin vastaisten toimien ”estämisestä” voitaisiin tuomita jopa viisi vuotta vankeutta, ja myös perättömien huhujen levityksestä rangaistaisiin entistä ankarammin. (Vaan kuka määrittelee, mikä on kulkutaudin vastaisten toimien estämistä, ja millä perusteella huhusta tulee ”perätön”? Pahimpien pelkojen mukaan nyt on luotu mekanismi, jonka avulla esimerkiksi ”ulkonaliikkumiskiellon rikkomista” tai ”huhujen levittämistä” voi käyttää verukkeena toisinajattelijoiden ja vastustajien vaientamiseen.)

Lakitekstin englanninkielinen käännös löytyy Hungarian Spectrum -blogista, samoin kuin amerikkalaisen, Unkarin asioihin erikoistuneen politiikantutkijan Kim Lane Scheppelen analyysi. Uuden lain pääajatus on helppo tiivistää: se ei millään tavalla edistä koronaviruksen torjuntatoimia, mutta sitä vastoin se antaa Orbánille diktaattorin valtuudet rajaamattomaksi ajaksi. (Muistettakoon, että Unkarissa on jo vuoden 2015 pakolaiskriisistä lähtien ollut voimassa valtakunnallinen hälytystila ”massamaahanmuuton aiheuttaman kriisin” takia. Tätä hälytystilaa on vuosi vuodelta jatkettu, vaikka pakolaiskriisin lauettua Unkarin rajoja kolkuttelemassa ja uutta raja-aitaa uhmaamassa on käynyt korkeintaan kourallinen turvapaikanhakijoita kerrallaan, mistään massamaahanmuutosta ei ole voinut puhua.) Amerikai Népszava -lehden mukaan  Unkari siirtyy nyt avoimeen diktatuuriin, kun viimeiset demokratian lavasteet raivataan pois. Ilman uutta lakiakin Orbán ja kumppanit olisivat voineet antaa terveydenhuollolle lisää resursseja ja rajoittaa kansalaisten liikkumista, tilata ajoissa riittävästi hengityssuojaimia ja kertakäyttökäsineitä, testata taudinkantajiksi epäiltyjä ja määrätä ihmisiä karanteeniin. Siitä ei olekaan kysymys, vaan Orbánin ja hänen kleptokratiansa vallan lopullisesta sementoimisesta.

Euroopassa voidaan, sikäli kuin koronakriisiltä ehditään, jatkaa Unkarin oikeusvaltion tilan kauhistelemista. Amerikai Népszava menee poleemisessa kirjoituksessaan vielä pitemmälle:

Nyt on tapahtumassa se, mistä olemme puhuneet jo vuodesta 2010 saakka, vaikka kukaan ei ole halunnut uskoa. Olemme koko ajan sanoneet: paetkoon ken pääsee, sillä näin tulee käymään, ja nyt ei viruksen takia edes pääse pakenemaan. Koko maa on jäänyt vangiksi. Seuraava askel on oleva Euroopan unionista eroaminen, jos tämä ei EU:ta miellytä tai se ei suostu rahoittamaan epidemiantorjunnan kuluja ja Orbánin perheen mafiaa.

Mutta lopuksi vielä tuore verkkolöytö. Pusztastranger-blogisti julkaisi FB-seinällään tämän Twitteristä löydetyn mielenkiintoisen kaavion, jossa pystyakselilla on kunkin maan sijoitus kansainvälisessä lehdistönvapauden indeksissä, vaaka-akselilla todettujen koronavirustapausten määrä miljoonaa asukasta kohti. Korrelaation taustalla on varmasti muitakin tekijöitä (esimerkiksi elintaso ja siihen liittyvä matkailun määrä), mutta onhan tämä silti jännää.

Kuvan kuvausta ei ole saatavilla.


Pyhä Corona, auta!

17 maaliskuun, 2020

Ennennäkemättömän viruspandemian kotikaranteeniin ajamana – onneksi ehdin ennen rajojen sulkeutumista eristäytymään Suomeen perheen luokse – en nyt juuri jaksa kauheasti kommentoida Sentroopan elämänmenoa. Itävallassahan yhteiskunta on pysäytetty ja mahdollisimman monet ihmiset ajettu koteihinsa eristyksiin, vaikka kriitikoiden mukaan ihan liian myöhään. Erityisen ilkeä tapaus on Tirolin tilanne.

Suomen uutisia heikommin seurattuani vielä viikko sitten ihmettelin, miksi Suomessa vaahdotaan erityisesti Tirolista, vaikka Itävallan uutisten mukaan siellä oli siinä vaiheessa paljon vähemmän koronatartuntoja kuin Wienissä ja Ala-Itävallassa. Vasta nyt olen itävaltalaista äänenkannattajaani luettuani tajunnut, mitä Tirolissa oikein tapahtui. Hiihtokeskuksissa, etenkin Ischgl-nimisessä hiihtoturismikeskittymässä ja sen afterski-baareissa, koronavirus pääsi leviämään eri puolilta Eurooppaa, varsinkin Pohjolasta saapuneiden matkailijoiden keskuudessa. Esimerkiksi Islannissa tämä huomattiin jo maaliskuun alkupäivinä, mutta Tirolin viranomaiset vitkastelivat, koska hiihtoturismin tuomat tulot ovat koko osavaltiolle niin olennaisen tärkeitä. Sittemmin Tirolin maaherra Günther Platter on tunnustanut, että matkailuväen kanssa jouduttiin koronaturvatoimista käymään hirmuinen vääntö. Kun sitten hiihtohotellit lopulta sulkivat ovensa, sekin tehtiin niin äkkiä, että monet turistit jäivät yllättäen suorastaan kadulle kimpsuineen ja kampsuineen ja löytyivät etsimään itselleen uuden hätämajoituksen. Samalla uusiin majapaikkoihin levisi myös näiden turistien kantama virustartunta.

Mutta nyt tekee mieli unohtaa tämän hetken huolet ja palata sanojen, nimien ja eurooppalaisen kulttuurihistorian pariin. ”Corona” on nimittäin muutakin kuin latinan kielen ’kruunua’ merkitsevä sana. Katolisessa Euroopassa, erityisesti Baijerissa ja Itävallassa, Corona on tunnettu pyhimyksenä, jonka mukaan on nimetty paikkakuntiakin, ainakin Ala-Itävallan St. Corona am Wechsel. (Sielläkin on muuten matkailijoita houkutteleva hiihtokeskus…)

Pyhän Coronan todellisesta historiasta ei paljoa tiedetä. Legendat sijoittavat hänen lyhyen elämänsä joko 100-luvun lopulle tai 200- ja 300-luvun taitteeseen, joko Syyrian Damaskokseen tai nykyisessä Turkissa sijaitsevaan Antiokiaan, ellei peräti Egyptin Aleksandriaan, Sisiliaan tai Marseilleen. Usein hänet yhdistetään toiseen alkukirkon marttyyriin, P. Victoriin, roomalaiseen sotilaaseen, joka uskonsa takia tuomittin kidutettavaksi ja mestattavaksi. Nuori, vasta 16-vuotias Corona – toisten legendojen mukaan Victorin toverin, toisten mukaan Victorin itsensä puoliso – meni lohduttamaan ja rohkaisemaan kidutettua Victoria ja joutui itsekin vainon uhriksi: hänet sidottiin kahteen taivutettuun palmuun, jotka pystyyn pongahtaessaan repivät hänet kahtia. P. Coronaa kunnioitettiin tiettävästi Italiassa jo 500-luvulla, ja sieltä hänen kulttinsa levisi saksalaiselle kielialueelle. Useilla Baijerin ja Itävallan paikkakunnilla on ollut P. Coronalle omistettuja pyhiinvaelluskohteita; St. Corona am Wechselissä löytyi vuonna 1504 ontosta lehmuksenrungosta P. Coronaa kuvaava patsas, minkä johdosta paikalle pystytettiin hänelle omistettu kirkko.

Victor ja Corona 1400-luvun ranskalaisessa rukouskirjassa (Wikimedia Commons)

Kirkkotaiteessa P. Corona kuvataan joskus kaksi palmunlehvää käsissään (palmu on myös yleinen marttyyriuden symboli), mutta hänen ikonografisina attribuutteinaan voi olla myös kruunu (tietenkin), kultaraha tai pieni aarrearkku tai rahalipas. Coronalla ja rahalla on nimittäin kummallinen suhde. Toisaalta Ökumenisches Heiligenlexikon väittää, että Itävallan rahayksikkö vuoteen 1924 oli nimenomaan hänen mukaansa saanut nimen Krone.  Itse asiassa taitaa kuitenkin olla niin päin, että hallitsijan symboleilla ja arvonmerkeillä leimattuja rahoja on monissa maissa iät ajat nimitetty ”kruunuiksi”, ja tämän takia sitten P. Coronaa on ruvettu pyytämään avuksi rahaan liittyvissä asioissa. Hänet on tunnettu myös aarteenetsijöiden suojeluspyhänä, ja 1600- ja 1700-luvun taika- ja loitsukirjoista löytyy ns. Corona-rukouksia, joiden avulla on uskottu maahan kaivettujen aarteiden paljastuvan. Ala-Itävallan St. Corona am Wechselissä kyllä kerrotaan P. Coronaa huudetun avuksi myös rajuilmalla – ja kulkutaudeissa. Muualta ilmeisesti vastaavaa perinnettä ei tunneta, väittää saksankielinen Wikipedia.

Corona, yksi alkukirkon taruhämärän lukuisista mielikuvituksekkaan julmilla tavoilla surmatuista marttyyrineidoista, on nimensäkin perusteella jonkinlainen geneerinen marttyyri. Corona, kruunu tai seppele, on marttyyriuden symboli, ja kruunua tai seppelettä merkitsi myös kristinuskon ensimmäisen marttyyrin Stefanoksen kreikankielinen nimi. Nimensä perusteella P. Corona kuitenkin on joutunut aivan toisenlaisten, inhimillisen raadollisten asioiden symboliksi. Ja tätä on jännää miettiä samalla kun pohtii sitä, mikä osuus meidän aikamme rahataloudella ja siinä ilmenevällä ihmisen raadollisuudella on ollut tätä samaa nimeä kantavan virustaudin muuttumiseen globaaliksi katastrofiksi.

***

LISÄYS. Kun suomenkielistäkin somea nyt kiertää englanninkielisten somekanavien ja uutistuuttien välityksellä levinnyt väite siitä, että Pyhä Corona olisi erityisesti kulkutaudeista suojelija, ja siitä kehitellään sekä kauniita kuvia että viihdyttäviä juttuja, niin lisätään vielä viittaus tähän oikaisuun. Truth or Fiction -sivuston faktantarkistajat ovat huomanneet, että tuo ylempänä viittaamani Ökumenisches Heiligenlexikon on itse asiassa lisännyt Corona-artikkeliinsa maininnan kulkutaudeista vasta aivan hiljattain. Corona ei siis todellakaan kuulunut perinteisiin ”ruttopyhimyksiin” – näitä olivat Rochus, ”neljä Jumalan marsalkkaa” (Quirinus Roomalainen, Cornelius, Rooman piispa, kiusauksistaan tunnettu Antonius Suuri sekä myös metsästäjien suojeluspyhimyksenä tunnettu Hubertus) ynnä niin kutsutut neljätoista hädässä auttajaa, sarja 300–500-lukujen marttyyripyhimyksiä. Joskus ruttopyhimysten joukossa mainitaan myös pyhä Sebastian.

Mutta koska Corona oli saksankielisen alueen ulkopuolella vähemmän tunnettu ja hänen kulttinsa lienee hiipunut jo aikoja sitten, niin hyvä tarina on tietenkin tärkeämpi kuin todellinen kulttuurihistoria. Näin varsinkin, kun eksoottista saksan kieltä ei Suomessa enää osata, ja tieto myös oman maanosamme menneisyydestä tulee meille nykyään amerikankielisistä tuuteista.


Ei paniikkia?

9 maaliskuun, 2020

Koronavirus leviää Sentroopassakin, vaikka varsinaiselta paniikilta toistaiseksi on vältytty. Tänään Wieniin lentäessä luin Hufvudstadsbladetista täällä asuvan toimittajan pikku kirjoituksen, jossa kehuttiin, että pieni väljyys tekee hyvää: kun tavanomaiset aasialaiset turistimassat eivät täytä Wienin keskustaa, siellä on vaihteeksi mukavampi liikkua. Mene tiedä. Itävallassa on tähän mennessä todettu yhteensä toistasataa koronavirustapausta, ja Italian kaltaisesta hätätilasta ollaan vielä kaukana. Paikoittain virus näyttää kuitenkin leviävän tehokkaasti. Tämän päivän uutisissa oli Tirolin osavaltio, missä tänään oli todettu 16 uutta tapausta. Tartuntaa vaikuttaa levittäneen ischgliläisessä afterski-baarissa työskennellyt norjalaismies, ja viranomaiset ovat nyt panneet koko baarin kiinni.

Sekä Unkarissa että Slovakiassa, kertoo unkarilainen uutisvirtani, on sairaaloihin ja vanhainkoteihin määrätty vierailukielto ja useita julkisia joukkotapahtumia peruutettu. Myös Unkarin yhden kansallispäivän juhla, maaliskuun 15:ntena vietettävä vuosien 1848–49 vapaustaistelun muistopäivä, jää vaille julkisia yleisötilaisuuksia. Romaniassa puolestaan suljetaan keskiviikosta lähtien puoleksitoista viikoksi kaikki koulut ja lastentarhat. Tähän yhtenä keskeisenä syynä on se, että se muuttovirta, joka viime vuosien ajan on kuljettanut Itä-Euroopan työikäistä väestöä parempien ansioiden ja olikkeiden perässä EU:n rikkaammalle länsilaidalle, on Romaniasta suuntautunut erityisesti Italiaan – ja ennen kuin Pohjois-Italian koronavirusongelmaisten alueiden rajat lopullisesti suljettiin, monet näistä romanialaisista lähtivät kiireen vilkkaa takaisin kotimaahan jääneiden perheidensä ja lastensa luo.

Unkarissa koronavirustapauksia on tähän mennessä todettu vain muutama, ja niistäkin ensimmäiset ulkomaalaisia eli Budapestissa opiskelevia iranilaisia. Pääministerin turvallisuuspoliittinen neuvonantaja György Bakondi riensikin jo muutama päivä sitten julistamaan, että ”koronaviruksen ja maahanmuuton välillä on yhteys”, mutta ”Unkari puolustaa rajojaan”. Sama sanoma löytyy myös hallituksen mediaimperiumiin kuuluvasta Lokál-ilmaisjakelulehdestä (kuva vohkittu Pusztarangerin Facebook-sivulta):

lokal.jpg

(Ylhäällä keskellä:) ”Unkari puolustaa rajoja!” (Alempana:) ”Koronavirus: Unkarissa vain yksittäisiä tapauksia. Koko Keski-Euroopassa tartunnan saaneiden määrä kasvaa. Unkarin seitsemästä potilaasta vain kaksi on unkarilaisia.”

Koronavirustakin yritetään siis käyttää maahanmuuttovastaisen propagandan välineenä. Tämä saattaa kuitenkin käydä kohta vähän vaikeammaksi. Unkarin terveydenhuoltojärjestelmän surkea tilahan on ollut kriittisen median tärkeimpiä uutisaiheita jo pitkään: muutamat jäljellä olevat riippumattomat lehdet ja ennen kaikkea useat hallitusta arvostelevat verkkosivustot ja Facebook-kanavat tarjoavat jatkuvasti kammottavia tosikertomuksia sairaaloiden henkilökunta- ja tarvikepulasta, sairaalainfektioista ja muista hygieniaongelmista (miten koronaviruksen leviämistä torjutaan, kun ei pesutiloissa ole edes käsisaippuaa, desinfiointiaineista puhumattakaan?), loputtomista tutkimusjonoista ja kohtalokkaasti viivästyvistä diagnooseista. Jos järjestelmä on jo vuosikaudet ollut oppositiomedian mukaan romahduksen partaalla, miten käy, jos koronaviruksen leviäminen räjähtää epidemian mittoihin?

Hyvää ei lupaa ainakaan Index-uutisportaalin lukijan tarina. Tämä mies – joka vakinaisesti asuu ulkomailla – oli työasioissa matkustellut Ranskassa ja vähän muuallakin, ei tosin Italiassa. Matkoilta Unkariin perheensä luokse tultuaan hän oli saanut erinäisiä oireita – kuumetta, päänsärkyä, lihaskipuja – ja ruvennut pelkäämään koronavirustartuntaa. Perhelääkäri lähetti hänet sairaalaan, missä henkilökunta ilman ihmeempiä suojavarustuksia lähetteli ja kuljetteli häntä paikasta toiseen, otettiin verikokeita ja röntgenkuvia, mutta ilmeisesti, näin mies on sittemmin päätellyt, koronavirustestejä ei tehty. Mies nimittäin komennettiin sairaalasta takaisin kotiin toipumaan. Vähän aikaa sen jälkeen miehen vanha, syöpäleikkauksesta toipuva isä sairastui. Ja ilmeisesti vasta nyt, kun poika kertoi isäänsä hoitavalle lääkärille olleensa itsekin flunssassa ja pelänneensä ulkomailta tuotua koronavirustartuntaa, sairaalassa ruvettiin tekemään oikeanlaisia testejä. Indexin juttua kirjoitettaessa miehen isä, Unkarissa ilmenneistä koronavirustapauksista viides, oli sairaalassa tajuttomana. Hänen vaimonsa oli kutsuttu sairaalaan tutkittavaksi ja karanteeniin pantavaksi, mutta jonkin väärinymmärryksen takia vaimo ei ollut jäänyt kotiin odottamaan ambulanssia vaan oli itse matkustanut sairaalaan julkisilla liikennevälineillä…

Samantapaista sekoilua ilmeisesti nähtiin myös koronavirustartuntaa kantavien iranilaisopiskelijoiden tapauksessa. Tartunnan kantajaksi todetun farmasianopiskelijan toverit olivat vapaaehtoisesti tulleet sairaalaan tutkittaviksi, mutta heidät oli ensin käännytetty takaisin, myöhemmin kuitenkin haettu testiin ja pantu ”eristykseen”, vastalauseistaan huolimatta yhteen ja samaan huoneeseen. Myöhemmin yhdellä heistä todettiin tartunta. Tieto ei missään vaiheessa oikein kulkenut eikä kommunikaatio toiminut. Viranomaiset ovat väittäneet iranilaisten käyttäytyneen uhkaavasti, niin että sairaalaan oli kutsuttava poliisit avuksi; HVG-sivuston haastattelemat iranilaiset kiistävät tämän jyrkästi mutta valittavat turhautumistaan, kun tietoa ei tule eikä hoitajien tai ambulanssimiesten kanssa pysty puhumaan, nämä kun eivät osaa englantia.

Tämmöiset tapaukset eivät ihmeemmin vahvista luottamusta siihen, että Unkarin jo nytkin kaikista liitoksistaan natiseva terveydenhuoltojärjestelmä pystyisi tosipaikan tullen pitämään koronaviruksen kurissa. Oppositiopuolueet ovat erityisesti syyttäneet inhimillisten voimavarojen ministeri Kásleria epäpäteväksi ja kelvottomaksi koronaviruksen vastaisten toimien johtoon. Mutta tietenkin ongelma on paljon laajempi ja koskee koko järjestelmää. Oikein tosissani rupesin huolestumaan tänään, kun ensin luin Internetiä kiertävän italialaisen lääkärin raportin siitä, miten Pohjois-Italian koronakriisialueilla ei enää riitä lääkkeitä, henkilökuntaa ja laitteita pitämään hengissä kaikkia niitä potilaita, joiden keuhkot eivät enää kunnolla toimi – ja sitten törmäsin uusimpaan korruptiouutiseen.

Korruptioskandaalien paljastajana tunnettu entinen vihreän LMP-puolueen, nyttemmin sitoutumaton kansanedustaja Ákos Hadházy kertoi riippumattoman Klubrádión ohjelmassa käyneensä Budapestissa koronaviruspotilaita hoitavassa Szent János -sairaalassa selvittämässä, miten siellä on varauduttu virustartuntojen leviämiseen. Läheskään kaikkiin kysymyksiinsä Hadházy ei saanut vastausta, mutta se hänelle kuitenkin selvisi, että sairaalassa on 20 hengityskonetta. Tähänastisten arvioiden mukaan, näin ohjelmassa kerrottiin, koronavirustartunnan saaneista jopa joka kymmenes saattaa joutua hengityskoneeseen, mikä merkitsee, että jos tartunnan saa Budapestissa yli kaksisataa ihmistä, saattaa laitteista tulla pulaa. Ja tässä yhteydessä Hadházy nosti esiin tutkimistaan korruptiotapauksista kenties kaikkein häijyimmän.

Pari-kolme vuotta sitten Unkarin sairaaloiden varustelun kehittämiskampanjan yhteydessä niihin hankittiin isolla rahalla hengityskoneita. Todellakin isolla rahalla, sillä ulkomaisen yhtiön edullisin tarjous suljettiin perin kyseenalaisin keinoin pois kilpailusta ja lopulta hankinta päätyi ilmeisesti hallitusta lähellä olevalle unkarilaiselle välittäjäyhtiölle (joka siis hankkii laitteet ulkomailta ja vain ”paketoi” ne uudelleen). Näin hengityskoneet tulivat maksamaan kaksinkertaisen hinnan, eli niitä ostettiin vain puolet siitä, mitä olisi muuten voitu hankkia. Voi siis väittää, että korruption takia Unkarin sairaaloista puuttuu 150 hengityskonetta. Ja jos pahin toteutuu, tämä voi merkitä sitä, että satoja ihmisiä tukehtuu hengiltä.

Koronavirus panee yhteiskunnan lakeineen ja laitoksineen koetukselle. Ja saattaa käydä niin, että tästä koetuksesta eivät korruption syövyttämät systeemit selviä.


Oikeusvaltio vs. valtiopopulismi

23 helmikuun, 2020

Tässä äskettäin suomensin Facebookissa kiertävän muistiinpanon, jonka oli kirjoittanut unkarilainen juristi Sándor Ésik. Tekstissä ollaan asian ytimessä ja väännetään rautalangasta, mihin tarvitaan oikeusvaltiota, puolueetonta oikeuslaitosta, kaikkia yhtäläisesti koskevia lakeja ja kansainvälisiä sopimuksia. Nimittäin siihen, että kansalaisilla olisi ihmisarvoinen elämä. Jos esimerkiksi Unkarissa kansalainen uskaltaa ostaa ruokaa mistä hyvänsä kaupasta ja syödä sen, siitä on kiittäminen kansainvälisiä elintarviketurvallisuussopimuksia. Jos rikoksen uhriksi joutunut kansalainen uskaltaa hakea apua poliisilta pelkäämättä saavansa itse turpiinsa, jos toimittaja uskaltaa kirjoittaa presidentistä rumasti pelkäämättä joutuvansa ammutuksi – se on toimivien lakien ja laitosten ansiota, ynnä sen, että nämä on ankkuroitu kansainvälisiin ihmisoikeussopimuksiin ja standardeihin.

Populismi tarjoaa kiusausta luopua säännöistä ja standardeista ”kansan oikeustajun” nimissä: miksi pitää antaa Brysselin byrokraattien tai muiden ylikansallisten turhakkeiden puuttua kurkkujen käyryysasteisiin tai vankisellien neliömetrimääriin, miksi rikollisia pitää hyysätä ja maksaa rahaa ihmisille, jotka eivät ole sitä ansainneet, miksi me emme itse saisi päättää, saako tänne tulla turvapaikkaa hakemaan ja meidän verovaroilla elätettäväksi kuka hyvänsä? Mutta, näin Ésik muistuttaa, jokainen poliittinen päätös, jolla kansainvälisiä standardeja ja yleisiä sääntöjä heikennetään, vie Unkarin kaltaista maata kohti Valko-Venäjän, Burkina Fason tai Pohjois-Korean kaltaisia maita, joissa vallanpitäjien mielivalta syö kansalaisen oikeusturvaa.

Tämä kysymys on viime aikoina noussut esiin erityisesti kahden tapauksen yhteydessä. Ensinnäkin tuo jo mainittu vankisellien tilavuus. Viime vuonna Unkarin valtio tuomittiin maksamaan entisille vangeille yhteensä kolme miljardia forinttia korvauksina huonoista vankilaoloista: tuomitut olivat kärsineet rangaistuksiaan selleissä, joiden pinta-ala, valaistus tai tuuletus ei vastaa lakeja ja normeja. Index-sivuston haastattelema lakimies, jolla parhaillaan on satoja vahingonkorvausjuttuja vetämässä, kertoo vangeista, jotka ovat viettäneet vuosikausia puolihämärässä ja ilmastoimattomassa sellissä, jossa liikkumatilaa oli vain pari neliömetriä. Ilmeisesti Unkarin vankilat kärsivät pahasta resurssipulasta ja liikakansoituksesta: viranomaiset haluavat lisää ja kovempia tuomioita, mutta vankiloiden rakennus- ja korjausprojektit ovat kaikki jäissä.

Vankien ja heitä puolustavien ihmisoikeusjärjestöjen vaatimukset ja oikeuden päätökset ovat nyt joutuneet ristiriitaan ns. kansan oikeustajun kanssa. Vahingonkorvauksia saaneiden tuomittujen joukossa on ollut todella inhottaviin väkivaltarikoksiin syyllistyneitä, keltalehdistön kohu-uutisista kansalle tuttuja pahoinpitelijöitä ja murhaajia, esimerkiksi yksi Olaszliszkan lynkkaajista. (Vuonna 2006 Olaszliszkan kylän romaniasutuksen läpi ajanut mies oli autollaan osunut tielle juosseeseen 11-vuotiaaseen tyttöön. Lapsi itse asiassa selvisi vammoitta, mutta paikallinen miesjoukko, joka ensi hätään luuli lapsen kuolleen, oli kiskonut kuljettajan autosta – tämän autossa istuvan kahden lapsen nähden – ja hakannut hengiltä siihen paikkaan.) ”Kansan oikeustajun” on tietenkin vaikea sulattaa, että samaan aikaan, kun maassa niin monta muuta epäkohtaa on korjaamatta, tämmöisille roistoille maksetaan verovaroista miljoonia forintteja ilmaista rahaa (muistettakoon siis, että miljoona forinttia vastaa nykyään alle kolmeatuhatta euroa) vain siksi, että sellin vessa on ollut huonossa kunnossa ja vailla lämmintä vettä. Näin siitäkin huolimatta, että vahingonkorvaukset eivät välttämättä päädy pullistamaan entisten vankien lompakkoja: esimerkiksi Olaszliszkan lynkkaajan saamat vahingonkorvaukset ulosmitattiin kokonaisuudessaan edelleen niihin korvauksiin, jotka hänet oli tuomittu maksamaan uhrin perheelle.

Toisesta tapauksesta jo kirjoitin: oikeus tuomitsi Gyöngyöspatan koulussa segregaatiosta eli johdonmukaisesti huonommasta kohtelusta ja opetuksesta kärsineiden romanilasten perheille maksettavaksi vahingonkorvauksia. Tämäkään ei välttämättä ihan sovi kansan oikeustajuun. Jos romanilapsia onkin koulussa syrjitty, mahtavatko he tai heidän vanhempansa – kenties koko ikänsä työttöminä, syrjäytyneinä ja myrkyllisten alakulttuurien imussa eläneet ihmiset – pystyä korjaamaan tilanteen ja käyttämään korvausrahat järkevästi vaikkapa korvaavaan koulutukseen? Vai menevätkö nämä rahat, niin kuin tämmöisten ihmisten kanssa usein käy, pelkkiin vahingollisiin turhuuksiin?

Tammikuussa pääministeri Orbán tarttui julkisuusesiintymisissään tähän populistiseen nuijaan molemmin käsin. Gyöngyöspatan tapauksessa hän kertoi ymmärtävänsä paikallisten ihmisten mieliharmia, kun ”tietty etnisesti määrittyvä ihmisryhmä” saa tukun ilmaista rahaa tekemättä sen eteen lainkaan työtä. Entisille vangeille maksettavia korvauksia Orbán puolestaan nimitti ”vankilabisnekseksi” (börtönbiznisz): ovelat lakimiehet ovat hoksanneet, että vankilaoloja koskevat yleiseurooppalaiset säädökset ovat niin ”löyhiä ja absurdeja” (!), että niiden avulla voi ryhtyä tienestimielessä tehtailemaan kanteita. Ja koska romanien ja vankien oikeuksia ajavista ihmisoikeusjärjestöistä monilla on tukijoinaan myös György Sorosiin liittyviä rahoittajatahoja, johtopäätös on Orbánille ilmiselvä: kaiken takana on Soros-verkosto.

Tiistaina parlamentin istunnossa tullaan käsittelemään hallituksen aloitetta vangeille huonoista vankilaoloista maksettavien korvausten jäädyttämisestä. Oikeusministeri Judit Vargan mukaan tulossa olevan kansallisen konsultaation pohjalta tullaan kehittämään uusi säännöstö, jossa etusijalla on uhrien ja omaisten etu. Niin, pääministeri Orbán on ilmoittanut, että jälleen kerran järjestetään kansallinen konsultaatio eli – kuten riippumattomassa mediassa asiaa on osuvasti luonnehdittu – mielipidekyselyksi naamioitu propagandaisku. Kansalta tullaan ”kysymään” sen mielipidettä sekä liian ahtaissa vankiloissa istuneille että Gyöngyöspatan romaneille maksettavista vahingonkorvauksista. Lisäksi konsultaation aiheina on mainittu ehdonalaiseen vapauteen päästämisen ehtojen tiukentaminen (siis edelleen: lisää vankeja ennestäänkin toivottoman ylitäysiin ja aliresursoituihin vankiloihin?) sekä ns. ”Szeviép-jutun yhteydessä ilmennyt epäilys tuomarien korruptiosta”. (Szeviép, tie- ja vesi- sekä muitakin rakennustöitä suorittanut szegediläinen yritys, meni vuosia sitten nurin, sen johto tuomittiin konkurssirikoksista mutta tuomio kaatui korkeammissa oikeusasteissa todisteiden puutteeseen, ja tällä hetkellä jutun käsittely on siirretty Szegedistä Pécsiin. Hallituksen taholta on tässä yhteydessä esitetty varsin kirpeitä viittauksia Szeviépin ja Szegedin kaupungin johdon välisiin yhteyksiin; oppositiojohtoinen Szeged on iät ajat ollut piikki hallituksen lihassa.)

Kansalta siis aiotaan kysyä, saako valtio rikkoa itse säätämiään lakeja ja itse allekirjoittamiaan sopimuksia (saahan? saahan?), jos nämä lait ja sopimukset vaatisivat rikollisten ja mustalaisten ”hyysäämistä” eli ”ilmaisen rahan” jakelemista semmoisille ihmisille, joista me ei tykätä. Samoin kansalta ilmeisesti kysytään, onko tuomari korruptoitunut (onhan? onhan?), jos hän vapauttaa syytteestä todisteiden puutteessa semmoisen syytetyn, jolla on yhteyksiä oppositioon tai hallituksen vastustajiin. Ja jos vankiloissa on liikaa vankeja ja liian vähän henkilökuntaa (niin että vankeustuomio ei mitenkään edistä yhteiskuntakelpoiseksi kuntoutumista vaan päinvastoin on omiaan lisäämään jo valmiiksi maailman murjomien kuumakallejen katkeruutta koko maailmaa kohtaan ja sitä kautta koko maan yleistä turvattomuutta), niin tätähän ei korjata esimerkiksi investoimalla vankeinhoitoon tai miettimällä vaihtoehtoja vankilarangaistuksille, vaan meuhkataan ”vankilabisneksestä” ja vaaditaan entistä ankarampia rangaistuksia. Tässähän ei näin puusta katsoen ole järjen hiventäkään, mutta kyse ei nyt olekaan järjestä tai logiikasta vaan, Riikka Slunga-Poutsalon kuolemattomin sanoin, siitä ”miten asiat koetaan”.

Yli kaksisataa psykologia ja psykiatria vaatii avoimessa kirjeessään hallitusta luopumaan Gyöngyöspatan tapauksen käsittelemisestä kansallisessa konsultaatiossa. Heidän mielestään tämmöisellä kyselyllä viestitetään kansalle, että romanit eivät ansaitse lainmukaista kohtelua ja että heidän syrjintänsä on oikeutettua. Näin väestöryhmien välinen rauha ja luottamus vaarantuu entisestään. Tätä mielenilmausta tukee myös Unkarin sosiologien liitto, joka kehottaa jäseniään allekirjoittamaan tätä koskevan joukkovetoomuksen. Protestit huipentuivat tänään muutaman tuhannen ihmisen rasisminvastaiseen mielenosoitukseen Budapestissa. Gyöngyöspatan Fidesz-puoluetta edustava kansanedustaja István Horváth ehti oitis julistamaan somessa, että mielenosoituksen takana on, tietenkin, György Soros.

”Kukaan ei ole lain yläpuolella!” Mérce-portaalin kuva.

Populistinen kiihotus vetoaa tunteisiin, viis järjestä, vastuusta ja seurauksista. Lopulta edessä on tietenkin umpikuja ja homma kaatuu omaan mahdottomuuteensa, mutta niin kauan, kuin populistit eivät pääse korkeimpaan valtaan, tästä konkurssista ei välttämättä koidu kohtuutonta vahinkoa koko kansalle. Suomessa nähtiin aikoinaan, miten SMP:n Urpo ”Työttömyys pois kuudessa kuukaudessa” Leppäsen lupaukset saivat nolon lopun. Itävallassa on nähty tällä vuosituhannella pariinkin otteeseen, miten populistipuolue pienempänä hallituskumppanina tuhoaa itse itsensä ja kaatuu oman väkensä tohelointiin. Ja oppositiossahan populistit tuottavat parhaassa tapauksessa aiheellista kritiikkiä ja pahimmassakin tapauksessa ainakin jonkinlaista mustaa huumoria. Mutta Unkarissa – miten oikein käy koko maan, kun sen yksinvaltaisen hallituksen ja johtajan valitsema pöhköpopulistinen linja jossain vaiheessa johtaa sen täyttä vauhtia päin seinää?

 


Walesin bardit peruskoulussa, eli miten kansansivistyksen kriisiä ei ainakaan korjata

16 helmikuun, 2020

Täytyy vielä palata viimekertaiseen aiheeseen, jota unkarilainen mediakuplani edelleenkin pullistelee, eli Unkarin uuteen Kansalliseen perusopetussuunnitelmaan (NAT). Perjantaina Budapestissa ”Opettajien demokraattinen ammattijärjestö” osoitti mieltään ministeriön edessä, ja julkilausumia ovat antaneet lukuisat sekä opettajia että korkeakouluja ja tiedemaailmaa edustavat järjestöt ja laitokset, myös useiden tasokkaiden ja nimekkäiden koulujen koko opettajakunnat. Niissä puututaan eri suunnista niihin perusongelmiin, joita autoritaarinen ja alan asiantuntemuksesta piittaamaton poliittinen ohjailu aiheuttaa.

Esimerkiksi Unkarin maantieteilijöiden seuran lausunnon mukaan uusi NAT EU:n direktiivien vastaisesti ei mainitse opetuksen perustavoitteiden joukossa luonnontieteellisiä tietoja ja taitoja laisinkaan, ja samalla kun maantieteen tuntimäärät on vähennetty mahdottoman vähäisiksi, opetettavia sisältöjä on vähennetty suhteessa paljon vähemmän. Myös yrityselämän edustajat ovat protestoineet. Heidän mielestään luonnontieteiden opetuksen osalta NAT vaarantaa kansallisen kilpailukyvyn, se kun sisältää liikaa teoriaa ja ulkoa opeteltavaa tietoa mutta liian vähän käytännön taitoja ja valmiuksia, joita ”tulevaisuuden insinöörit” tarvitsisivat. Säveltäjä ja musiikin teorian opettaja Mónika Csató puolestaan toteaa, että vaikka musiikinopetuksen tuntimääriä on nostettu ja musiikki (tai ”laulu- ja musiikkikasvatus”, ének-zenei nevelés) selvästikin nähdään ”kansallisesti keskeisenä” painopistealueena, NAT kuitenkin merkitsee askelta taaksepäin. Musiikinopetuksen sisällöistä 75 % (!) on unkarilaisia kansanlauluja, taidemusiikin tuntemus jää lapsipuolen asemaan, uusin (Bartókia ja Kodályta uudempi) taidemusiikki täysin syrjään, puhumattakaan siitä viihdemusiikista, joka nykyajan lasten äänimaisemaa täyttää. Kuitenkin, jos lapsilta kysytään, mitä he musiikinopetukselta odottavat, monet vilpittömästi kertovat, että haluaisivat oppia tuntemaan erilaisia musiikin lajeja. Siitä puhumattakaan, mitä todellisuudessa tapahtuu Unkarin koulujen ulkomailla ah niin hypetetyssä musiikinopetuksessa. Näin Csató:

Sillä jos emme työnnä päätämme pensaaseen, näemme kyllä, mitä ”laulutuntien” nimellä kouluissa todellisuudessa tapahtuu: pois jääneiden matematiikantuntien korvaamista, sattuneesta syystä järjestettyjä luokanvalvojan palautetunteja, täysin hillitsemätöntä kännykän näpräämistä (että oppilaat edes olisivat hiljaa) – tai päinvastoin kansanlaulujen tekstien kuulustelemista ja aineiden kirjoittamista säveltäjien elämäkerroista. (…) NAT ei tue semmoista musiikkikasvatusta, joka laajentaisi oppilaiden näköpiiriä, vaan päinvastoin syventää kuiluja opettajan ja oppilaan, uuden ja vanhan musiikin, koulun ja arkielämän välillä.

Joka puolelta siis kuuluu samanlaista kritiikkiä: uudessa opetussuunnitelmassa puolueuskollisuus on jyrännyt asiantuntemuksen. Opetuksen sisällöt on – ilmeisesti joistakin naiivin poliittis-ideologisista syistä – haluttu lyödä lukkoon mahdollisimman yksityiskohtaisesti, antamatta opettajille ja kouluille mahdollisuutta itse harkita, millä tavalla kulloisenkin oppilasaineksen kanssa parhaiten päästäisiin koko koulutusjärjestelmän yleisiin päämääriin. (Ainakin äidinkielen ja kirjallisuuden opetuksen yksityiskohtaiset – ja pitkät! – pakollisten luettavien ja opeteltavien kirjailijoiden ja teosten listat edustavat nykyajan Euroopassa varsin harvinaista linjaa. Esimerkiksi Suomessa opettajat saavat ymmärtääkseni päättää varsin vapaasti, mitä kirjallisuutta oppilailla luetetaan.) Pahinta ei ehkä ole edes se, että tämän yksityiskohtaisesti lueteltujen sisältöjen valinnan ovat päässeet tekemään asiantuntemukseltaan vähän kyseenalaiset mutta poliittisesti uskolliset ja ideologisesti sopivat henkilöt. Vaan se, että aatteellisessa käsiohjauksessa opetussuunnitelmaan on rakennettu täysin epärealistisia vaatimuksia. Leksikaalista tietoa – termien, käsitteiden, faktanippeleiden, vuosilukujen luettelemista ja ulkoa opettelemista – korostava opetussuunnitelma ei tunnu ottavan huomioon, että kirjallisen kulttuuripohjan yleisen rapautumisen keskellä jonkinlaisten 1900-luvun alkupuoliskon sivistysporvariston yleissivistysihanteiden paukuttaminen koko kansan lasten päihin (myös koulujakäymättömien, kenties kroonisessa työttömyydessä ja syväköyhyydessä elävien perheiden lasten) on toivoton haave.

Ja siksi halusin vielä nostaa esiin erään opettajan tosikertomuksen siitä, millaista on opettaa kansallisen kirjallisuuden klassikkoja nykyajan kuudesluokkalaisille, eikä edes kurjuudessa eläville köyhälistölapsille vaan hyvämaineisen budapestilaisen peruskoulun oppilaille. Opettaja – joka kertoo nyttemmin vaihtaneensa ammattia – oli muutama kuukausi sitten sijaisena pitämässä Unkarin kirjallisuuden tuntia, jonka aiheena oli János Aranyn (1817–1882) ”Walesin bardit”. Balladi kertoo Englannin Edvard I:n vierailusta vasta valloitetussa Walesissa vuonna 1277 ja laulajista, jotka tarun mukaan eivät suostuneet ylistämään uutta valtiasta vaan mieluummin kuolivat polttoroviolla. Siinä on nähty viittauksia Itävallan Frans Joosefin Unkarin-vierailuun vuonna 1857. (Amatöörimäisen pikasuomennoksen runosta löydätte alempaa.)

Kertoja oli jo valmiiksi kauhuissaan tehtävänsä mahdottomuudesta: opettaa 45 minuutissa kaksitoistavuotiaille lapsille runo, joka on lukiolaisillekin vaikeaa purtavaa ja jossa on semmoisia 1800-luvun runokielen sanoja ja ilmauksia, joita eivät kaikki nykyaikuisetkaan ymmärrä. Kaiken lisäksi tunti – sinä päivänä jo viides – oli pakko aloittaa karjumalla uupuneina ja hysteerisinä riehuvat lapset hiljaisiksi, mihin uuden sijaisen uutuusarvon huomioon ottaenkin kului tunnista ensimmäiset 7–8 minuuttia. Kun lopulta päästiin käsiksi runoon, jo sen otsikko osoittautui kaikille käsittämättömäksi: ensin oli näytettävä kartalta Wales ja selitettävä, että bárd ei tässä tarkoita ’lihakirvestä’ (tämä samanlainen sana käynnisti luokassa innokkaan ns. keskustelun kauhufilmien moottorisahamurhaajista). Näin oli vihdoin selvitetty runon otsikko, jolloin tunnista oli kulunut jo kolmasosa.

Pitkän runon lukemiseen ja käsittämättömien sanojen selvittämiseen oppilaille kului seuraava kymmenminuuttinen. Senkään jälkeen yksikään lapsista ei tunnustanut ymmärtävänsä, mistä koko runossa on kysymys. Tuntisuunnitelman mukaan runo olisi pitänyt nyt lukea uudestaan analysoiden sen rakennetta ja esimerkiksi puhujan vaihdoksia – missä puhuu kuningas, missä kertoja, missä bardi jne. – mutta ymmärtäen, että näiden koulupäivän uuvuttamien lasten kanssa tämä yritys ei veisi mihinkään, opettaja päätti tarttua runon keskeiseen moraaliseen kysymykseen ja istuutui lasten keskelle pulpetin reunalle keskustelemaan. Mitä tarkoittaa, että ihminen on valmis kuolemaan jonkin asian puolesta, ja voisivatko lapset ajatella, että jokin asia olisi heille itselleen yhtä tärkeä kuin Walesin bardeille vapaus?

Kiitävän hetken ajan lapset hiljentyivät vakavasti miettimään asiaa. Ei, kukaan ei keksinyt mitään semmoista, minkä puolesta voisi oikeasti kuolla. Näin oli tunnista jäljellä enää pari minuuttia, eikä opettaja ehtinyt muuta kuin antaa kotitehtäväksi puolen sivun mittaisen tekstin: mistä tämä runo kertoo? Kotitehtäviä tarkistaessa sitten ilmeni, että lapset kirjoittivat siitä, miten Edvard-kuningas ratsastaa hevosella ja miten linnassa syödään ja juodaan, mutta runon varsinainen tarina – Walesin bardit surmattiin roviolla, mutta heidän laulunsa jää soimaan valloittajakuninkaan korviin – ei ollut auennut yhdellekään oppilaista.

Voi toki sanoa, että minä olen p***a opettaja. Voi sanoa, että lapset ovat typeriä. Voi määrätä, että kahdentoista kouluvuoden aikana hyvän kirjallisuudenopettajan tulee opettaa lapsille 126 kirjailijaa. Tällä kaikella ei vain ole enää mitään tekemistä todellisuuden kanssa. Ei ole ollut ennenkään. Ei enää aikoihin. 

Kirjallisuuden ihanuus on mielestäni siinä, että löydämme siitä itsemme ja, kyllä, saamme valtavasti eväitä elämämme tielle. Mutta jos kaksitoistavuotiaiden kurkusta alas on järjettömällä vauhdilla tungettava heidän ikätasoonsa nähden ylivoimaisen vaikea balladi, jonka otsikkoakaan he eivät ymmärrä, silloin tuloksena on vain, että saamme heidät inhoamaan koko juttua. 

Niin kuin unkarilainen kollegani, jonka Facebook-syötteestä tämän opettajan kertomuksen löysin, toteaa: Tämä kirjoitus kertoo uudesta opetussuunnitelmasta enemmän kuin koko tähänastinen keskustelu- ja väittelymyllerrys.

***

Ja kun kerran vauhtiin pääsin, niin tässä tosiaankin János Aranyn runo ”Walesin bardit” sekä vuosi-pari sitten tekemäni pikasuomennos (tunnustan, en viitsinyt edes selvittää, onko runoa aiemmin suomennettu). Siihen inspiroi itse asiassa tämä Dániel Csordásin sarjakuvaversio, jota lämpimästi suosittelen kaikille.

Edward király, angol király
Léptet fakó lován:
Hadd látom, úgymond, mennyit ér
A velszi tartomány.

Van-e ott folyó és földje jó?
Legelőin fű kövér?
Használt-e a megöntözés:
A pártos honfivér?

S a nép, az istenadta nép,
Ha oly boldog-e rajt’
Mint akarom, s mint a barom,
Melyet igába hajt?

Felség! valóban koronád
Legszebb gyémántja Velsz:
Földet, folyót, legelni jót,
Hegy-völgyet benne lelsz.

S a nép, az istenadta nép
Oly boldog rajta, Sire!
Kunyhói mind hallgatva, mint
Megannyi puszta sir.

Edward király, angol király
Léptet fakó lován:
Körötte csend amerre ment,
És néma tartomány.

Montgomery a vár neve,
Hol aznap este szállt;
Montgomery, a vár ura,
Vendégli a királyt.

Vadat és halat, s mi jó falat
Szem-szájnak ingere,
Sürgő csoport, száz szolga hord,
Hogy nézni is tereh;

S mind, amiket e szép sziget
Ételt-italt terem;
S mind, ami bor pezsegve forr
Túl messzi tengeren.

Ti urak, ti urak! hát senkisem
Koccint értem pohárt?
Ti urak, ti urak!… ti velsz ebek!
Ne éljen Eduárd?

Vadat és halat, s mi az ég alatt
Szem-szájnak kellemes,
Azt látok én: de ördög itt
Belül minden nemes.

Ti urak, ti urak, hitvány ebek!
Ne éljen Eduárd?
Hol van, ki zengje tetteim –
Elő egy velszi bárd!

Egymásra néz a sok vitéz,
A vendég velsz urak;
Orcáikon, mint félelem,
Sápadt el a harag.

Szó bennszakad, hang fennakad,
Lehellet megszegik. –
Ajtó megől fehér galamb,
Ősz bárd emelkedik.

Itt van, király, ki tetteidet
Elzengi, mond az agg;
S fegyver csörög, haló hörög
Amint húrjába csap.

“Fegyver csörög, haló hörög,
A nap vértóba száll,
Vérszagra gyűl az éji vad:
Te tetted ezt, király!

Levágva népünk ezrei,
Halomba, mint kereszt,
Hogy sirva tallóz aki él:
Király, te tetted ezt!”

Máglyára! el! igen kemény –
Parancsol Eduárd –
Ha! lágyabb ének kell nekünk;
S belép egy ifju bárd.

“Ah! lágyan kél az esti szél
Milford-öböl felé;
Szüzek siralma, özvegyek
Panasza nyög belé.

Ne szülj rabot, te szűz! anya
Ne szoptass csecsemőt!…”
S int a király. S elérte még
A máglyára menőt.

De vakmerőn s hivatlanúl
Előáll harmadik;
Kobzán a dal magára vall,
Ez íge hallatik:

“Elhullt csatában a derék –
No halld meg Eduárd:
Neved ki diccsel ejtené,
Nem él oly velszi bárd.

Emléke sír a lanton még –
No halld meg Eduárd:
Átok fejedre minden dal,
Melyet zeng velszi bárd.”

Meglátom én! – S parancsot ád
Király rettenetest:
Máglyára, ki ellenszegűl,
Minden velsz énekest!

Szolgái szét száguldanak,
Ország-szerin, tova.
Montgomeryben így esett
A híres lakoma. –

S Edward király, angol király
Vágtat fakó lován;
Körötte ég földszint az ég:
A velszi tartomány.

Ötszáz, bizony, dalolva ment
Lángsírba velszi bárd:
De egy se birta mondani
Hogy: éljen Eduárd. –

Ha, ha! mi zúg?… mi éji dal
London utcáin ez?
Felköttetem a lord-majort,
Ha bosszant bármi nesz!

Áll néma csend; légy szárnya bent,
Se künn, nem hallatik:
“Fejére szól, ki szót emel!
Király nem alhatik.”

Ha, ha! elő síp, dob, zene!
Harsogjon harsona:
Fülembe zúgja átkait
A velszi lakoma…

De túl zenén, túl síp-dobon,
Riadó kürtön át:
Ötszáz énekli hangosan
A vértanúk dalát.

Englannin Edward-kuningas
hevostaan kannustaa:
Pian näen sen, mink’ arvoinen
on Walesin alusmaa.

Maa jokien ja laaksojen
kasvaako vehmaana,
kun kasteltu on laitumet
maan poikain hurmeella?

Ja kunnon kansa – tottahan,
kuin tahtonikin on,
käy joka mies kuin juhdan ies
ois kantaa huoleton?

Oi herra! Wales on kruununne
timantti loistava:
niin kelvokkaat on laidunmaat,
on vuorta, laaksoa.

Ja kunnon kansa, sehän on
onneensa tyytynyt!
Niin hiljaista kuin haudassa
sen kylissä on nyt.

Englannin Edward-kuningas
hevostaan kannustaa:
tien varsilla on hiljaista,
ja äänetön on maa.

Montgomery se linna on,
hän jonne yöksi jää.
Montgomery, sen isäntä,
saa häntä viihdyttää.

Maan, veden, metsän anteja
on kohta tarjolla,
ei äärtä näy, ja työstä käy
jo sitä katsella.

On valituinta herkkua
edessä kuninkaan,
ja viinikin helmeilevin
tarhoista kaukomaan.

Te herrat, hei! Mikä kielen vei?
Pikari kouraan vaan!
Te koirat, hei! Miks kukaan ei
juo maljaa kuninkaan?

Maan, veden, metsän anteja
on pöydät väärällään,
vaan näen sen: teist’ jokainen
on piru mielessään.

Vai ette, koirat, kiitä te!
Teoista kuninkaan
siis walesilainen laulaja
te tuokaa laulamaan!

Hämmentyen, hiljentyen
toisiinsa katsovat
pöydässä Walesin ruhtinaat,
raivosta kalpeat.

Kun herroista ei sanaa saa
suustansa yksikään,
ovelta nähdään nousevan
nyt bardin harmaapään.

Oi kuningas, sun teoistas
sankarilaulun teen!
Kuin miekan kalske soisi, kun
mies tarttuu soittimeen.

”Soi miekan kalske, aurinko
kun laskee verinen,
yön pedot verta vainuaa:
sä, kuningas, teit sen!

Tuhansin kaadoit kansaamme,
kuin teuraaksi sen veit,
elävät syyttää itkien:
Sä, kuningas, sen teit!”

Pois roviolle! Karkeaa!
on käsky Edwardin.
Nyt tuodaan nuorta laulajaa:
laulakoon lempeemmin.

”Ah! Iltatuuli lempeä
Milfordin lahdella
soi nyyhkytystä neitojen,
leskien itkua.

Äl’, äiti, lasta synnytä
orjaksi valtiaan!…”
Kuningas viittaa. Toinenkin
saa käydä kuolemaan.

Vaan kolmas Walesin bardeista
ei kaipaa kutsua,
hän yllättäin ja uhmapäin
käy esiin joukosta:

“Kaatuivat Cymrun uljaimmat –
siis kuule, kuningas:
bardeista Walesin yksikään
ei kiitä tekojas.

Laulumme heitä muistavat –
siis kuule, kuningas:
bardeista Walesin jokainen
kiroaa tekojas.”

Se nähdään! – on nyt armoton
kuninkaan komento:
Ne laulajat, jotk’ uhmaavat,
saa niellä rovio!

Ja kautta maan nyt kulkevat
kuninkaan lähetit.
Näin päättyivät Montgomeryn
kuuluisat kekkerit.

Englannin Edvard-kuningas
hevostaan kannustaa;
ylt’ympärillä liekkeihin
jää Walesin alusmaa.

Laulaen kulki kuolemaan
viissataa bardia,
vaan ylistänyt ainutkaan
ei Eduardia.

Haa! Mikä öinen laulu soi
nyt Lontoon kaduilla?
Lord-mayor hirteen vietäköön,
jos en saa nukkua!

Ei liikahtaa ees lehti saa,
niin hiljaa Lontoo on:
“Ken äännähtää, sen poikki pää!
On Edward uneton.”

Haa! pillit, torvet soimaan nyt
ja juhlarummutus:
Näet korvissain soi aina vain
tuo Walesin kirous…

Vaan läpi torven pauhinan
ja yli rumpujen
soi viidensadan marttyyrin
todistus viimeinen.


Opin sauna autuas aina

10 helmikuun, 2020

Pitkällisen väännön jälkeen Unkarissa on lyöty lukkoon ja saatettu julkisuuteen uusi koulujen virallinen perusopetussuunnitelma, Nemzeti Alaptanterv (kuten melkein kaikki muukin, tämäkin on tietysti nemzeti eli ‘kansallinen’) eli NAT – sopivasti myöhään perjantai-iltana 31. tammikuuta.

Opetussuunnitelman uudistuksesta on kiistelty, huhuttu ja väännetty kättä vuosikausia. Yhdessä vaiheessa uutta opetussuunnitelmaa laati työryhmä nimekkään psykologin, akateemikko Valéria Csépen johdolla. Tämä suunnitelma ilmeisesti torpattiin, kriittisessä mediassa kiertäneen tulkinnan mukaan riittämättömän ”kansallismielisyyden” vuoksi. Viime kuukausina julkisuudessa liikkui väitteitä siitäkin, että NATeja olisi valmisteltu kaksi rinnakkaista eikä asiasta vastaava ministeri, inhimillisten voimavarojen superministeriötä johtava lääkäri ja vaihtoehtoisen kansallismielisen historian harrastaja Miklós Kásler olisi enää oikein perillä tämän projektin kulusta. Index-sivuston ”Grafitember” tiivistää tapahtumat kuvasarjaan, jossa ministeri Káslerin puheilla seisovat Valéria Csépe ja pääministerin kansliaministeri Gergely Gulyás, kummallakin oma NAT-versionsa edessään. Gulyás huomauttaa Káslerille, että ”tuossa toisessa suunnitelmassa on mukana myös Darwin… no comment!” Kun Csépe yrittää puolustella, että ”myös Darwin oli Jumalan pikku karitsa”, Gulyás kehottaa katsomaan, minkä kokoisena Albert Wass Csépen opetussuunnitelmassa esitetään (hänen oman NAT-versionsa välistä kurkisteleva Wass on paljon isompi ja sotilaallisempi).

ikermostohak

Lopputulos on viimeisen kuvan mukaan ministeri Káslerin ärjähdys: ”Nyt riittää! Teippaatte ne yhteen, suitsutatte kunnolla joka puolelta, ja pistätte menemään! Se on nyt tämä, ja sillä siisti!”

Itse asiassa lopulliseen ”teipattuun” versioon ei ilmeisesti Valéria Csépen reformisuunnitelmista päässyt mukaan paljoakaan: uusi NAT ei ole perusteellisesti uudistettu vaan aiemman opetussuunnitelman korjailtu versio. HVG:n toimittaja toki löytää uudesta NAT:sta positiivisiakin piirteitä: johdannossa kuvaillut pedagogiset periaatteet ovat ajanmukaiset ja oppijakeskeiset, ja koululaisten pitkään paljoksuttua työtaakkaa on todellakin pyritty vähentämään laskemalla pakollisia tuntimääriä (esimerkiksi ensimmäisen kolmen kouluvuoden aikana viikkotunteja oli tähänastisessa opetussuunnitelmassa 27–30, nyt vain 24). Uutena oppiaineena mukaan tulevat ”digitaalinen kulttuuri” sekä 1.–7.-luokkalaisille opetettava ”tekniikka ja suunnittelu”, jossa käden taitojen ja luovuuden on tarkoitus kohdata teknisen ongelmanratkaisukyvyn kehittäminen.

Mutta oman uutisvirtani NAT-juttuja on kuitenkin leimannut ankara kritiikki. Ongelmien alkujuuri on taas kerran se, että politiikka on jyrännyt asiantuntemuksen. Opetussuunnitelman lopullista versiota on ”teipattu” kasaan hätäisesti ja salaa, ilman kunnon keskustelua asiantuntijoiden ja asianosaisten kesken. Edes aiempaa, vuoden 2012 NAT:ia, sen toimivuutta ja toteutumista ei ole kunnolla asiantuntijoiden toimesta arvioitu – millaisilla perusteilla sitten on voitu lähteä tekemään uutta? Useiden julkisten protestien lisäksi verkosta löytyy uuden NAT:n vastainen joukkovetoomus, jonka tätä kirjoittaessani on allekirjoittanut yli 12 000 ihmistä.

Eri oppositiopuolueiden edustajat ovat tänä aamuna jättäneet parlamentille aloitteen, jossa esitetään laillisuudeltaan kyseenalaisen NAT 2020:n vetämistä takaisin ja uuden perusopetussuunnitelman valmistelun aloittamista. Allekirjoittajat tiivistävät NAT:n ongelmakohdat näin:

NAT 2020:n valmistelua ei suoritettu yhteistyössä alan edustajien kanssa vaan ”maan alla”;

tämä NAT ei ole ”kansallinen”, sillä se sulkee ulos kaksi kolmasosaa oppilaista: se ei koske ammattikouluja ja soveltuu teknikumeihin (”ammattilukioihin”) vain osittain;

tämä NAT ei ole ”perusopetussuunnitelma”, sillä siinä yksityiskohtaisesti säädetty oppiaines täyttää ja ylittääkin käytettävissä olevat tuntikehykset;

se ei lievennä oppilaiden työtaakkaa, sillä tuntimäärät eivät ole paljoakaan vähenneet mutta sisältöjen määrät joillakin aloilla merkittävästi lisääntyneet;

tiukka säätely ja sisältöjen yksityiskohtainen kuvailu tekee mahdottomaksi opetuksen sopeuttamisen paikallisiin ja erilaisten oppijoiden vaatimuksiin ja ehkäisee siten eriarvoisuuden korjaamista;

isänmaallisilla fraaseilla mahtaileminen ei edistä isänmaallisuutta; tekstistä ilmenee paremminkin, että oppilaista on tarkoitus kasvattaa alamaisia;

jos johdanto-osassa näkyykin pedagogisesti ajanmukaisia periaatteita ja päämääriä, suunnitelman yksityiskohdat ovat usein ristiriidassa niiden kanssa;

opetussuunnitelman käyttöön ottamiseen on aivan liian vähän aikaa: oppikirjoja ei ehditä tilata saati kirjoittaa ja julkaista, opettajia valmentaa tai paikallisia opetussuunnitelmia muotoilla.

Ehkä eniten omassa uutiskuplassani ovat olleet esillä uuden NAT:n aatteelliset painotukset. Albert Wass tuli jo mainituksi, lisäksi uuden NAT:n äidinkielen ja kirjallisuuden opetusohjelmaan on sisällytetty tässäkin blogissa jo esillä ollut toinen pahasti sodanaikaisissa natsimeiningeissä kompromettoitunut transilvanialaiskirjailija József Nyirő, samoin kuin kriitikkojen viihteelliseksi nyrpistelemä mutta kansan käsissä kulunut ja ennen kaikkea aatteellisesti sopiva Ferenc Herczeg. (Somessa pyörii jo opettajien kampanja ”En opeta natsikirjailijan tuotantoa!”) Ylipäätään kirjallisuuden opetuksen yhteydessä opetettavat kirjailijat on lueteltu tarkkaan – lähes kaikki ovat 1800-luvun tai 1900-luvun alkupuolen klassikkoja, myös vanhempaa unkarilaista ja etenkin maailmankirjallisuutta (Raamatusta, Shakespearesta ja Molièresta Agatha Christieen) on mukana, nykyään vaikuttavista kirjailijoista ei ainuttakaan – ja ”pakollisena lukemistona” luetellaan jo kahdeksan ensimmäisen kouluvuoden ajalle kymmenkunta näitä klassikoita. Onko tosiaankin opetuksen sisällöt määriteltävä näin yksityiskohtaisesti?

Väkisinkin tässä ihmettelee, miten paljon aikaa äidinkielen ja tekstitaitojen opettamiseen jää, jos jo esiteininä on luettava koulussa pitkiä kansallisromanttisia runoelmia vaikealla 1800-luvun kielellä (sekä esimerkiksi Shakespearen Kesäyön unelma) ja lisäksi painettava mieleen (memoriter) katkelmia kymmenien kirjailijoiden tuotannosta. Sinänsä minusta on kaunis ja jalo ajatus, että lapset pannaan lukemaan ja tutustumaan myös kansallisen sekä maailmankirjallisuuden kaanoniin. On vain vaikea uskoa, että autoritaarisella paukuttamisella ja ulkoaopettelulla kenestäkään tehdään kirjallisuuden harrastajaa ja erilaisten tekstien ymmärtäjää. Uuden opetusohjelman näkemyksiä kielitiedon ja kielitaitojen opettamisesta (”oppilaan on ymmärrettävä, että kieli muuttuu ja että hän on vastuussa siitä”) en edes uskalla lähteä tarkemmin kaivelemaan. Nyest.hu-sivustolla István Jánk päätyy toteamaan, että äidinkielen opetuksen osalta NAT on kauttaaltaan asiantuntemattomuuden kyllästämä ja tulee tuottamaan arvaamattomat vahingot.

Kuitenkin koko tämä NAT-hulabaloo on vain oire vielä pahemmasta vinoumasta. Ei vain Unkarissa vaan koko Sentroopassa koulu on maailman sivu ollut enemmän sosiaalistaja, yhteiskunnan rakenteiden ylläpitäjä kuin koko kansan sivistäjä tai kansallisen ylpeyden aihe. Tämän takia myös opettajan ammatti on huonosti arvostettu ja heikosti palkattu, ja opettajakoulutukseen valikoituvat yleisen käsityksen mukaan ne, jotka eivät muuhun kelpaa. Jos tämä on ongelma myös rikkaassa Saksassa ja Itävallassa, niin Unkarissa tilanne on vielä paljon pahempi, kun reaalisosialismin vuosikymmenet ovat tuhonneet arvokkaita perinteitä eikä järjestelmä ole sen jäljiltä koskaan päässyt taloudellisesti jaloilleen. Koulujen resursointi on surkeaa, hallinto korruption rämettämä, opettajien palkat epätoivoisen kehnot ja pätevistä opettajista huutava pula (yhden arkielämän tositarinan olen suomentanut tänne).

Erilaisten protestikampanjojen keskeltä nostaisin siis esiin HVG:n artikkelin loppuponnen:

Miklós Káslerin mukaan päämääränä on, että ”perinteisiä eurooppalaisia arvoja ja modernia opetusta yhdistävästä unkarilaisesta opetus- ja koulutusjärjestelmästä valmistuvat nuoret olisivat vuonna 2030 maailman huipputasoa”. Hieno päämäärä, mutta siihen ei paljoa vaikuta ajanmukaisinkaan opetussuunnitelma. Kasvatustieteilijät ja kansainväliset tutkimukset vakuuttavat, että koulujärjestelmän laatu ja tehokkuus ei riipu säädetyistä oppimateriaaleista (siis opetussuunnitelmista) vaan muun muassa hyvistä opettajista, opettajien autonomiasta ja arvostuksesta. Sillä, onko kirjallisuuden opetussisältöihin määrätty kuuluvaksi Albert Wass tai Agatha Christie, ei tältä kannalta ole mitään väliä.

PS: kaiken lisäksi kovalla kiireellä pannaan uusiksi myös ammattikoulutus. Pääperiaatteena uudessa järjestelmässä on ainakin Mérce-sivuston analyysin mukaan ammatti- ja yleissivistävän koulutuksen entistä selkeämpi ja varhaisempi erottaminen toisistaan. Ammattikoulutushan on tärkeää, tämän on Unkarin nykyinen hallitus jo selvästi linjannut: ”työperustainen yhteiskunta” ei tarvitse hyödyttömiä, ylikoulutettuja vetelehtijöitä ja valittajia vaan reipasta sinikaulus- ja haalariväkeä saksalaisten autotehtaisiin. (Valitettavasti vain vanhemmat edelleenkin ovat mieluummin lähettämässä lapsiaan yleissivistäviin lukioihin.) Uuden järjestelmän pitäisi käynnistyä heti syksystä, mutta toistaiseksi siitä on hyvin vähän tietoa saatavilla. Asianosaiset nuoret ja heidän vanhempansa ovat lievästi sanoen hermostuneita, ja syystä.