Tässä blogissa on ennenkin ollut esillä Imre Kerényi, Unkarin nykyisen hallituksen eräänlainen monitoimi-kulttuuriviskaali. Unkarilaisen Wikipedian mukaan hänen tämänhetkinen tittelinsä on ”tudatos nemzeti közjogi gondolkodás megalapozásával és ehhez kapcsolódva a magyar kulturális értékek megőrzésével és fejlesztésével összefüggő feladatok ellátásáért felelős miniszterelnöki megbízott”, eli, öhh… ‘tietoisen kansallisen julkis-oikeudellisen ajattelun perustan luomiseen ja tässä yhteydessä unkarilaisten kulttuuristen arvojen säilyttämiseen ja kehittämiseen liittyvien tehtävien hoitamisesta vastaava pääministerin valtuuttama vastuuhenkilö’. Kerényi, joka ennen politiikkaan siirtymistään toimi teatteriohjaajana, tunnetaan myös ”Perustuslain pöydän” isänä – nämä kansallisväreillä somistetut pöydät, joita valtion virastoihin piti pystyttää, jotta kansalainen niiden ääreen istuutuen voisi allekirjoittaa uuden perustuslain korupainoksen tilauksen, on sittemmin kaikessa hiljaisuudessa taas raivattu pois – sekä sen kiistellyn kuvagallerian kokoajana, jolla uuden perustuslain korupainos kuvitettaisiin.
Nyt Kerényi on taas kohauttanut Unkarin kulttuuripiirejä lähettämällä sadalle hallitusta lähellä olevalle tai sellaiseksi kuvitellulle intellektuellille kirjeen, jossa heitä kutsutaan kirjoittajiksi tai jopa toimituskunnan jäseniksi uuteen Magyar Krónika -aikakauslehteen. Cink.hu-portaalin kautta julki vuotanut kirje on todellinen tahattoman huumorin aarreaitta; cink.hu:n juttuun kuvitukseksi lisättyjä päätään pyöritteleviä ja silmiään mullistelevia GIF-animaatioita ei oikeastaan tarvittaisi, ilmankin käy selväksi, että tyylilajissa ollaan siirrytty lähes pohjoiskorealaisiin naiiviuslukemiin. ”Tasokkaan ja menestyksekkään”, kerran kuukaudessa ilmestyvän lehden, jonka konsepti on kutsukirjeessä muotoiltu sivumääriä ja tekijänpalkkioita myöten hyvin yksityiskohtaisesti, olisi tarkoitus ”julistaa aatteitamme” ja ”toimia valtion tukeman kulttuuri-innovaation osana”. Lehdessä kerrottaisiin ”politiikan keskeisen voimakentän rakentavista hahmoista”, ja niin ”teatteria tekevä ja viittä lastaan kasvattava herra [!] Vidnyánszky” kuin ”viiniä valmistava herra Bock” ynnä muut menestyvät herrat saavat kertoa ”lapsuudestaan, koulutuksestaan ja vaikka isoäitinsä kermaleivoksista”. (Rouvia ei juuri mainita; toimitukseen in spe kuuluu muutamia naisia, myös pääministeri Orbánin puoliso Anikó Lévai, ja ilmeisesti näiden vastuualueena olisi etenkin lehden muotipalsta.) Yritän vielä kääntää tähän pienen otteen kohutusta kirjeestä, vaikka tyyli(ttömyyde)stä luultavasti katoaa käännöksessä suurin osa:
Unkarilainen kronikka ei taistele, vaan kertoo ilosanomaa.Unkarilaisen kronikan tunnuslause on: etsi hyvää!Parhaat kirjoittajamme heittävät ajattelunsa ristikon [???] ilmiöiden ylle, ja jos löytävät jotain hyvää, kirjoittavat siitä. Jos he löytävät hyvää toisistaan, he kirjoittavat siitäkin. Tässä älköön olko mitään viidakkotaistelua. Ei edes ”friendly firen” muodossa. Nyt tarvitaan hyvää, kaunista, oikeaa, päteviä ajatuksia, opetusta, positiivista energiaa ja liittolaisuutta. Tarvitaan ”kyllä”. Kyllä, etsi hyvää.
Näytelmä oli hyvä. Kirjoitan siitä. Lumouduin konsertista. Kirjoitan siitä. Voikukka avautui. Kirjoitan siitä. Hallituksen komissaari häikäisi televisiossa haastattelijakomissaarin [??!!], iäkäs taiteilijamme on tehnyt hienon elokuvan, luomutorilla ankkapaisti oli keltainen, kirjoitan siitä. Asumiskustannukseni laskivat. Kirjoitan siitä. Vastustajani käytti hyvän puheenvuoron. Kirjoitan siitä ja kehun sitä.
Tämä on tietenkin sitä, mitä unkariksi kutsutaan nimellä magas labda, ”korkea pallo”: möläytys, johon ei voi vastata muuten kuin mottaamalla koko jutun matalaksi. Vaikka parodia alkaakin pikkuhiljaa käydä mahdottomaksi, jotkut jaksavat yhä yrittää. ”Kirjoitan siitä” (Megírom!) -aiheiset vitsit leviävät netissä ja inspiroivat yhä uusia meemejä. Hvg.hu-portaalin vitsiniekat kehittelivät flash-animaatiopelin, jossa ahkeraa Imre-mehiläistä ohjataan pudottelemaan voikukan hahmoisia ilouutisia isänmaallisiin unkarilaisiin koteihin.
Imre-pojun (Imrus) lentokorkeutta voi säätää hiirellä, tarvittaessa täytyy väistellä ilkeitä homokoptereita tai sylkeä kommunistien päälle. Lisää lentovoimaa saa tarvittaessa keltaisesta luomuankasta sekä konjakista, viimeksi mainittua tosin on nautittava varovaisesti, ettei tähtäystarkkuus kärsi.
Jos haluaa vielä tässä mahdottomaksi muuttuvan parodian maassa nähdä tahattoman huumorin takana jotain huvittavaa, on pakko mennä todella mustalle ja ronskille linjalle. Ehkä tyylipuhtaimmin sen tekee Amerikai Magyar Népszavan verkkopalstoilla suuresti arvostamani toinen Imre, sukunimeltään Para-Kovács:
En ole aikoihin kulkenut niillä seuduilla, joille ei kuulu Dankó Rádió [valtiollinen radiokanava, joka lähettää ns. tekokansanomaista viihdemusiikkia] eikä näy Magyar Televízió, mutta kalenteria katsellessani en ihan ymmärrä, miksi on tarjottava painetussa muodossa uutta hallituksen propagandaa ihmisille – ellei sitten Fidesz-puolueen sisällä ole levittelemässä siipiään tiukka orbánilainen oppositio, jolle Heti Válasz on liian liberaali, jotka ovat saaneet kylläkseen Péter Obersovszkyn hienostuneesta hallituskritiikistä [”mikrofoniteline” Obersovszky sai kuuluisuutta ennen presidentti Schmittin eroamista tekemällään kohuhaastattelulla, jossa huolellisesti vältettiin kaikkia kipeitä kysymyksiä], jotka eivät enää kestä toimettomina katsella, miten maa kehittymistään kehittyy ja suorittaa yhä paremmin mutta valtiolliset tv- ja radiokanavat ovat ikään kuin väsyneet perseennuolentaan eikä niiden kieli enää liikahda kuin kerran pari minuutissa.
On varmaan jännää olla niin idiootti, että löytää jonkin raon yleisen propagandaosaston rivistöistä, mutta nykyään on niin monenlaisia uusia aineita markkinoilla, että tämmöistäkin voi hyvin kuvitella. Politiikan armosta valtaa saanut puoluemäntti istuu kodissaan ja päätyy siihen johtopäätökseen, että pääministerin persiissä on edelleenkin kahden neliösenttimetrin suuruinen läikkä, johon ei yllä julkisen palvelun televisio, ei Magyar Nemzet -lehti, ei Kossuth Rádió, ei edes nuorekas ja yksiselitteisen moderni mandiner.hu-blogi, niinpä on heti käynnistettävä Magyar Krónika, ettei mitään näin vaalien alla jäisi nuolematta.
Tahattomien ja tahallisten vitsien juhlaa on nyt seuraamassa jonkinlainen ankea aamu. Eivät vain useat toimittajiksi ja kirjoittajiksi kutsutut henkilöt ole kieltäytyneet kunniasta – monet tosin enemmänkin muihin kiireisiinsä kuin koko ajatuksen älyttömyyteen vedoten. Nyt on 444.hu-portaalin saamien tietojen mukaan itse pääministeri Orbán toimitusneuvoston – jota hänen oli määrä johtaa – perustavassa kokouksessa lytännyt koko idean ja sanonut suoraan, että näin lapselliseen ja naurettavaan projektiin ei valtion tukea tipu eikä lirise, eikä Kerényin pidä ennen vaaleja moista enää miettiäkään. Opposition kyyniset äänet pääsevät nyt muistuttamaan, että koko juttu oli tyypillinen gumicsont, kumiluu, joka heitetään kansan kaluttavaksi, että sen huomio saataisiin pois tärkeämmistä asioista. Kuten lähestyvistä vaaleista, joissa oppositio ei näytä vieläkään löytävän yhteistä säveltä tai kaikkien hyväksymää keulakuvaa.
Lapsellisella, naurettavalla populistis-poliittisella kitschillä on paikkansa. Joka sille pitää aina silloin tällöin näyttää, että kaikki muistaisivat, kuka käskee. Ne kaikkein naiiveimmat höntit ovat joka tapauksessa mukana. Hieman vähemmän hönttien lojaaliutta taas kenties vahvistaa, kun pääministeri julkisesti muistuttaa, ettei sentään ole ihan niin höhlä kuin lapsellisimmat kitschmaakarit antavat ymmärtää. Näin syntyy mekanismi, joka muistuttaa Ruth Wodakin kuvaamaa ns. oikeistopopulismin ikiliikkujaa. Mutta siitä joskus toiste.
Sentrooppa-Santra 