Melkein kymmenen vuotta sitten kirjoittelin tässäkin blogissa merkillisistä väännöistä Unkarin hallituksen ja USA:n välillä. Amerikkalaiset hermostuivat Unkarin korruptioon, joka ilmeni esimerkiksi voitelurahojen kiristämisenä yhteistyöprojektien sujumisen edistämiseksi. Unkarin vero- ja tullihallituksen NAV:n johtaja Ildikó Vida joutui avoimeen konfliktiin USA:n silloisen asiainhoitajan kanssa – somea kiersi video, jossa kielitaidoton Vida pyrkii asiainhoitaja Goodfriendin puheille ja kivahtaa “Tolmácsot kérek!” (‘Pyydän tulkkia!’) – ja lopulta maahantulokieltoon, muutaman muun Orbánin Unkarin eliittiin kuuluvan vaikuttajan kanssa.
Sitten tuli Trump, jota Viktor Orbán on viime aikoihin saakka suuresti ihaillut (nythän hänen hallintonsa huhuillaan kaikessa hiljaisuudessa jo rakentelevan suhteita republikaanien presidenttiehdokkaaksi havittelevaan De Santisiin), ja Unkarin transatlanttiset suhteet lämpenivät, joskaan eivät niin nopeasti ja tehokkaasti kuin Orbán olisi toivonut. Tämä kehitys kuitenkin katkesi Bidenin vaalivoittoon. Yhdysvalloista saapui Budapestiin uusi suurlähettiläs, Orbánin vitsikkäästi ”prässäysmieheksi” (présember) luonnehtima David Pressman, ja suhteita alkoi leimata molemminpuolinen epäluulo, samalla kun Unkarin hallituksen propagandasanastoon ilmestyi nimitys ”dollarivasemmisto”, siis syytös siitä, että USA sekaantuu Unkarin sisäpolitiikkaan tukemalla Orbánin poliittisia vastustajia.
HVG:n analyysiartikkelissa András Dezső kuvailee, miten Unkarin ja USA:n suhteet ovat kärjistyneet lähes katkeamispisteeseen. Nuorena poliitikkona Orbán oli vielä länsimielinen liberaali, mutta jo vuonna 2002, ensimmäisen pääministerikautensa lopuilla, hänen väitetään loukkaantuneen amerikkalaisiin, kun hän ei Bostonin-vierailunsa yhteydessä – hänet nimitettiin tuolloin Tufts-yliopiston kunniatohtoriksi – saanut kutsua Valkoiseen taloon. (Vaalikampanjaa käyvän Orbánin Amerikan-matka yksityissuihkukoneella ja valtion varoilla nostatti tuolloin pahaa verta.) Sittemmin oikeistonationalistinen ja kristillis-konservatiivinen linja ilmeisesti vei Orbánin yhä läheisempään yhteyteen Amerikan alt-right-piirien ja niihin yhdistyvän republikaanipuolueen kanssa.
(Viime vuonna CPAC (Conservative Political Action Conference), Yhdysvaltain oikeistolaisten suurtapahtuma, jollaisesta Donald Trumpin poliittisen uran väitetään alkaneen vuonna 2011, sai samannimisen rinnakkaistilaisuuden Unkarissa, ja tänä vuonna CPAC Hungary järjestetään jälleen toukokuussa. Pääpuhujana on itse Viktor Orbán, ja vieraiden joukossa nähdään Brasilian ex-presidentin poika Eduardo Bolsonaro, Itävallan Vapauspuolueen johtaja Herbert Kickl sekä USA:sta republikaanien varapresidentin paikkaa tavoitteleva, Trumpin ”vaalivalhe”-kampanjaa näyttävästi tukenut Kari Lake. Viime vuonna Orbán vieraili myös Amerikan alkuperäisessä CPACissa.)
Puoluesympatioista riippumattakin Orbán on yksinvaltaisten hallitsijoiden tapaan haluton ottamaan vastaan neuvoja ulkopuolisilta ja reagoi voimakkaasti kaikkeen, mitä pitää ulkovaltojen puuttumisena Unkarin sisäisiin asioihin. Viimeinen niitti oli Venäjän ”sotilaallisen erikoisoperaation” käynnistyminen. Unkari on ollut haluton luopumaan energiapoliittisista Venäjä-kytköksistään, tämä ns. ”rauhanpolitiikka” on vieraannuttanut sen EU-, Nato- ja Visegrád-liittolaisistaan, ja myös Yhdysvaltoja on hermostuttanut Suomen ja Ruotsin Nato-hakemuksen ratifioinnin vitkuttelu.
Yhdysvaltain lähetystö onkin käynyt näyttäviä informaatiokampanjoita ja harrastanut some-nokittelua Orbánin hallituksen suuntaan. Maaliskuussa suurlähettiläs Pressman kävi Amerikassa henkilökohtaisissa neuvotteluissa ulkoministeri Anthony Blinkenin kanssa, minkä tulkittiin merkitsevän sitä, että tilanne on poikkeuksellisen vakava ja joitain erityisiä toimia suunnitteilla. Huhtikuun alussa Unkarille annettiin signaali koko Naton nimissä, kun Unkarin vastalauseesta huolimatta Naton ulkoministerikokoukseen kutsuttiin myös Ukrainan edustaja. Tämä oli ilmeisesti ensimmäinen kerta, kun Unkarin yrityksistä blokata Ukrainan Nato-lähentyminen ei enää piitattu.
Myös EU:n ja Brysselin suuntaan on vuosien ajan kuultu Budapestista kaikenlaista kiukuttelua, mutta Unkarin ja EU:n välillä on kuitenkin monenlaisia poliittisia ja hallinnollisia viestintäkanavia, jotka mahdollistavat säännöllisen yhteydenpidon. Yhdysvaltojen kanssa tällaista yhteyttä ei ole, toteaa HVG:n Dezső. Jos Orbán ei halua tavata suurlähettiläs Pressmania tai äskettäin Budapestissa vieraillutta Yhdysvaltain kehitysyhteistyöviraston (USAID) johtajaa Samantha Poweria, niin sitten ei tule mitään dialogia. Osapuolet yrittävät arvailla toistensa viestejä esimerkiksi tiedotusvälineissä kerrotun pohjalta.
Näin esimerkiksi äskettäin pääministerin kansliaministeri Gergely Gulyás joutui julkisesti marisemaan, että USA:n diplomaattien ei pitäisi yrittää lukea lehtiuutisista, keitä Orbán pitää vihollisinaan. Helmikuussa nimittäin Fidesz-puolueen ryhmäkokouksen jälkeen hallitusta lähellä olevassa Magyar Nemzet -lehdessä raportoitiin Orbánin puheesta, jossa oli nimetty ”kolme vastustajaa”: ensinnäkin sotaa kannattavat ”kansainväliset eturyhmät”, joihin kuuluu myös ”Bidenin hallinto”, toiseksi ”Gyurcsányn johtama dollarivasemmisto” ja kolmanneksi sodasta hyötyvät ”kansainväliset keinottelijat”, johtohahmonaan tietenkin György Soros, joka kuulemma on jo vuosia sitten ehdottanut Keski-Euroopan maiden valjastamista ”sijaissotaan” Venäjää vastaan.
Unkarin hallituksen viestintä rakentuu siis edelleenkin populistiseen yksinkertaistukseen: Ukrainan tukijat ovat ”sodan puolella”, Unkarin kaltaiset Venäjän ymmärtäjät ja sovittelijat taas ”rauhan”. Tähän yritetään nyt propagandistista vastavetoa julistekampanjalla, jota Telex-uutissivuston mukaan pyörittää Facebookissa Nyugati pályán (‘Lännen radalla’) -niminen ryhmä, USA:n lähetystön tuella. Ilmeisesti ainakin Gyulan, Egerin ja Miskolcin kaupungeissa on nähty isoja Venäjä-vastaisia julisteita:
Samaan aikaan – kertovat riippumaton Klubrádió ja somevaikuttaja Csehszlovák Kém (‘Tšekkoslovakian vakooja’) – mielenkiintoisia julisteita on ilmestynyt myös Ukrainan Transkarpatiaan.
Užhorodin (Ungvár) kaupungissa kuvatussa julisteessa kerrotaan ukrainaksi ja unkariksi, miten Venäjä ”murhasi Unkarin 1956” ja ”murhaa Ukrainaa” vuodesta 2014 lähtien. RTL-uutiskanava on löytänyt ukrainalaisesta Facebook-ryhmästä kuvia samanlaisista julisteista, joissa nostetaan esiin myös Unkarin kansallisrunoilijan kohtalo: Sándor Petőfi sai luultavasti surmansa 1849 taistelussa, jossa Unkarin kapinallisarmeijaa vastassa olivat Itävallan keisarin avuksi saapuneet Venäjän tsaarin joukot. Siispä: ”Venäjä surmasi Petőfin / murhaa meitä”.
Tämän Transkarpatian julistekampanjan takana oleva taho ei RTL:n mukaan ole tiedossa.
Viimeisin poliittinen veto kärjistyvässä kiistassa oli Yhdysvaltain uusi pakotelista. Eilen suurlähettiläs Pressman ilmoitti, että Budapestissa toimivan IIB:n (International Investment Bank) johto asetetaan USA:n valtiovarainministeriön tiedustelu- ja ulkoasiainyksikön OFACin sulkulistalle: nämä henkilöt eivät saa matkustaa USA:han eivätkä harjoittaa liiketoimia amerikkalaisten kanssa, ja heidän mahdollisesti Amerikkaan sijoitettu omaisuutensa jäädytetään.
IIB oli entisen ”itäblokin” yhteinen kansainvälinen pankki, joka järjestelmänvaihdoksen jälkeen menetti merkityksensä; Unkari erosi siitä jo Orbánin ensimmäisellä valtakaudella vuonna 2000, mutta palasi jostain syystä vuonna 2014. Jo tuolloin arveltiin Venäjän elvyttävän IIB:tä kiertääkseen sen avulla Krimin miehityksen johdosta määrättyjä sanktioita. IIB:n pääkonttori siirtyi Moskovasta Budapestiin vuonna 2019, mikä nostatti vastalauseita jopa Orbániin muuten myötäsukaisesti suhtautuvassa Trumpin hallinnossa. Pankin johto ja tärkeät vieraat nimittäin saavat matkustella EU:n ja Naton alueella diplomaattioikeuksin. IIB:tä onkin pitkään nimitelty ”vakoilupankiksi”. Ukrainan sodan myötä viimeisetkin IIB:ssä mukana olleet Euroopan maat (Tšekki, Slovakia, Romania ja Bulgaria) irrottautuivat siitä, vain ”isäntämaa” Unkari (joka muutenkin on kohdellut Venäjän ”diplomaatteja” paljon lempeämmin kuin muut EU-maat) on jäänyt jäljelle.
Nyt siis USA:n sanktiolistalle joutuu kolme Budapestissa asuvaa IIB:n miestä. IIB:n johtaja Nikolai Kosov on KGB:ssä pitkän vakoilu-uran tehneiden vanhempien lapsi (Kosovin isä oli toiminut Budapestissa jo vuoden 1956 kansannousun kukistamisen jälkeen, äiti selvitellyt amerikkalaisten atomisalaisuuksia), joka itse aloitti uransa Neuvostoliiton ulkoministeriössä. Georgi Potapov on samoin entinen ulkoministeriön mies, joka sittemmin on työskennellyt ydinvoimayhtiö Rosatomin sekä Venäjän valtiollisten pankkien palveluksessa. Unkarilaisia tietenkin kiinnostaa eniten kolmas sanktioitu IIB:läinen, unkarilainen Imre Lászlóczki. Myös Lászlóczki on opiskellut 1980-luvulla Moskovassa ”Kansainvälisten suhteiden yliopistossa”, jossa koulutettiin diplomaatteja ja huipputason tiedottajia ja tiedustelijoita tuolloisen itäblokin valtioiden palvelukseen, ja toiminut sittemmin vuosikymmeniä Unkarin ulkoministeriön palveluksessa, mm. suurlähettiläänä Azerbaidžanissa, Kazahstanissa, Kirgisiassa ja Tadžikistanissa. Mahdolliset vakoilupoliittiset johtopäätökset 444.hu-sivusto jättää tästä kertovassa jutussaan rivien väliin.
Unkarin hallitus reagoi pakotelistaan välittömästi ja ilmoitti Facebookissa, perinteistä sota/rauha-retoriikkaansa jatkaen:
”Amerikan lähetystö on käynnistänyt Unkarissa sotaa puolustavan kampanjan.
Edes Amerikan painostuksesta emme muuta rauhan puolelle asettuvaa kantaamme.”
Samaan aikaan Unkarin johto on antanut melkoisen ”rauhansignaalin” Moskovan suuntaan. Pari päivää sitten ulkoministeri Szijjártó vieraili Moskovassa allekirjoittamassa uusia energiasopimuksia, ja Unkarin hallituksen kansainvälinen tiedottaja Zoltán Kovács julkaisi Twitterissä ministerin kannanoton:
Unkari varmistaa häiriintymättömän kaasun- ja öljynsaannin Venäjältä. Venäjä ja yhteistyö Venäjän kanssa tulevat olemaan ratkaisevassa osassa Unkarin energiaturvallisuuden kannalta. IAEA on äskettäin julkistanut pahaenteisen raportin, jonka mukaan seuraava lämmityskausi tulee tuottamaan vakavia vaikeuksia Euroopan energiaturvallisuudelle, joten häiriintymätön kaasunsaanti Venäjältä on olennaisen tärkeää. Unkari tervehtii ilolla uusia Venäjän kanssa solmittuja sopimuksia, joissa kaasun osto-optiota nostetaan pitkäaikaisessa sopimuksessa sovitusta (…) ja varmistetaan kaasun kulku Ukrainan kautta.
Moskovasta palattuaan Szijjártó otti Budapestissa vastaan Valko-Venäjän ulkoministerin Sjarhei (Sergei) Aleinikin, riippumattoman median piikitellessä, että myös Unkari on aikoinaan liittynyt EU:n julkilausumaan, jossa kiistettiin presidentti Lukašenkan hallinnon legitiimiys. Tapaaminen oli ilmeisesti lämminhenkinen: oltiin kovasti rauhan puolesta ja sodan ”eskaloitumista” vastaan (tähänhän ei tietenkään liity se, että Venäjän taktisia ydinaseita sijoitetaan Valko-Venäjälle…), muistuteltiin Valko-Venäjän tärkeää roolia öljyn saannissa (Unkarin tuontiöljystä lähes 80 % tulee Valko-Venäjän kautta kulkevaa ”Ystävyys”-putkea pitkin) ja puhuttiin tulevista yhteistyömahdollisuuksista. Aleinik otti tietenkin puheeksi myös Amerikan ”harkitsemattomat” pakotteet, joista omat kansalaiset saavat kärsiä, ja kehui Valko-Venäjän ja Unkarin ”normaalia ja pragmaattista” yhteistyötä.
Nämä rauhanpuheet tulevat kansainvälisen julkisuuden kannalta sikäli ikävään aikaan, että juuri nyt ainakin Euroopassa mieliä kuohuttaa venäläisissä somekanavissa julkaistu video ukrainalaisen sotavangin julmasta surmaamisesta. On helppo ymmärtää presidentti Zelenskyä, joka videopuheenvuorossaan vaatii kaikkia maailman johtajia reagoimaan tähän tekoon ja tukemaan Ukrainaa, että Venäjän järjestelmällinen terrori saadaan loppumaan. Ja on entistä vaikeampaa ymmärtää, miten pääministeri Orbán pystyy pelastamaan kansainvälisen arvovaltansa rippeet ja esiintymään jonakin muuna kuin Venäjän pikku apulaisena. Ennen kaikkea, kuten András Dezső HVG:n artikkelissa muistuttaa: Venäjän sotaponnistuksia tukeakseen ei tarvitse olla suoranaisesti sen liittolainen tai agentti, Venäjää hyödyttää suuresti myös EU:n ja Naton rivien repeileminen.
Sentrooppa-Santra 
Kiitokset tästä ja monista muista kirjoituksista. Olen yrittänyt jakaa näitä Suomen ”sakeaan someen” pesiytyneille Orbanin kritiikittömille ihalijoille, joista monet haaveilevat paosta rappeutuneesta Suomesta aitojen arvojen Unkariin.