Rauhanmies ahtaalla?

Huh, on ollut kiireinen syksy. Mutta joulun jo häämöttäessä horisontissa tässä voi taas hiljentyä miettimään myös uusimpia Unkarin uutisia. Taustaksi kuuntelen SinäPutkilosta vuoronperään hilpeitä ukrainalaispoikia laulamassa Горить палає окупантів жопа eli ‘nyt palaa miehittäjien persukset’ ja unkarilaista 1600-luvulta peräisin olevaa kurutsi-soturien laulua Csinom Palkó. Vuosisadat vierivät, mutta miehiä kun viedään sotaan, sitä säestää koko ajan tämmöinen varsin yksinkertainen uho: meilläpäs on hienot pyssyt ja muutenkin reteet releet, vihulaiset on paitsi pelkureita myös ennen kaikkea köyhiä resupekkoja.

Mutta uutisiin siis. Niin kuin Suomenkin mediassa kerrottiin, Euroopan komissio teki äsken historiaa ja ryhtyi lopultakin esittämään Unkarin EU-tukien jäädyttämistä. Koheesiotuista pidätettäisiin kolmannes, ja koronapandemian vuoksi perustetusta elpymisrahastosta jäisivät tuet saamatta, kunnes oikeusvaltio on EU:n vaatimassa kuosissa, eli oikeusistuimien riippumattomuus, kansalaisten tasa-arvo (tämä voi liittyä esimerkiksi romanivähemmistön kohteluun tai sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen asemaan) tai Euroopan tuomioistuimen päätösten noudattaminen (esim. maahanmuuttoon liittyvissä kiistoissa) on saatu jollakin lailla reilaan. Ja ennen kaikkea korruptio kuriin eli EU:n tuet sinne, minne ne on tarkoitettu.

Komission ehdotuksesta on vielä äänestettävä, ja tulossa on tiukkaa vääntöä, vaikka monet ovatkin arvelleet ehdotuksen menevän läpi: sen tueksi tarvitaan 55 % jäsenmaista ja edustus, jonka takana on vähintään 65 % EU:n asukkaista. Unkarin odotetaan heittelevän kapuloita rattaisiin ja uhkaavan esimerkiksi kaataa Ukrainalle myönnettävän luottopaketin. Samoin pelättävissä on, että Orbán edelleenkin vitkuttelee Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyyden ratifiointia, jota tällä hetkellä kai odotetaan koittavaksi ”tulevan vuoden tuohikuussa pukinpäivän aikaan”, niin kuin vanha sanonta kuuluu. Ai niin, tokihan Orbán itse vakuuttelee esimerkiksi Twitterissä, että missään nimessä Unkari ei rupea koplaamaan Nato-jäsenyyttä tai mitään muutakaan kysymystä EU-varoja koskevaan kiistaan…

Tämä vain soinnahtaa Unkarin ja Orbánin puuhailuja seuranneesta aivan samalta kuin taannoinen ”me emme koskaan alentuisi vaientamaan niitä, jotka ovat kanssamme eri mieltä”, eli nostattaa lähinnä hysteerisen itkunsekaisen naurunpuuskan ja sen jälkimainingeissa jonkinlaista vastahakoista ihailua Orbánin jäätävää teflonpokeria kohtaan. Kyllähän se kehtaakin.

Ajat ovat muutenkin ankarat. Kaikki voimat tarvitaan taisteluun… ta-daa, lännestä leviävää marxistista ideologiaa (kyllä, näin twiittasi Orbán muutama päivä sitten) sekä ”Brysselin sanktioita” vastaan, joiden puolesta Unkari tosin on Brysselissä äänestänyt mutta jotka kotimaassa esitetään kaiken pahan alkuna. Sanktioista, sano, johtuu etenkin inflaatio ja kallistuminen. (Tätä on yritetty torjua määräämällä muutamille peruselintarvikkeille hintakatto, mikä puolestaan johtaa siihen, että kaupat myyvät mieluummin eioota kuin tappiolla. Äskettäin näin Facebookissa jonkun unkarilaisen kommentoivan, että sokerin ostamisesta on tullut samantapainen juttu kuin vessassa käynti matkustaessa: ei silloin, kun on tarpeen, vaan aina silloin, kun se on mahdollista.)

Tämän johdosta on käynnissä myös jälleen kerran ”kansallinen konsultaatio” eli mielipidekyselyksi naamioitu propagandakampanja. Kysytään, ovatko kansalaiset yhtä mieltä siitä, että ”Brysselin öljysanktiot”, kaasuntoimituksia, raaka-aineita ja ydinpolttoainetta koskevat sanktiot, Paksin (venäläiseen ja venäläisrahoitteiseen) ydinvoimalaprojektiin kohdistuvat pakotteet, ”turismia rajoittavat sanktiot” sekä ”elintarvikkeiden hinnannousua aiheuttavat sanktiot” ovat paikallaan. (Eihän, eihän?) Siltä varalta, että asia ei muuten tulisi selväksi, julkiset tilat ovat jo lokakuusta asti olleet täynnä asianmukaisia plakaatteja:

“Brysselin sanktiot tuhoavat meidät!” (Tai lievemmin: … vievät meidät vararikkoon!)

Marxismia ja Brysselin vertauskuvallisia sanktiopommeja vastaan siis taistellaan. Kun taas tulee puhe siitä oikeasta sodasta, joka Ukrainassa parhaillaan raivoaa, virallinen Unkari toistelee ”rauha”-mantraa ja eri tavoin muotoiltuja toivomuksia sodan osapuolten palaamisesta neuvottelupöytään. Rauhaa haikaili myös presidentti Katalin Novák, joka äskettäin kävi Kiovassa – sekä tietenkin myös Transkarpatian unkarilaisvähemmistön luona. Rauha-puheiden ikävämpänä taustana näyttää olevan Unkarin edelleenkin läheinen suhde Venäjään, ellei peräti suoranainen riippuvuus. Unkarin johdon kyvyttömyys sanoutua julkisesti irti Putinista on jo pahasti pilannut suhteet muihin Visegrád-maihin, myös vanhaan luottokaveriin Puolaan. Tšekin parlamentin puheenjohtajan kerrottiin jo pari viikkoa sitten sanoneen Unkaria ”Venäjän Troijan-hevoseksi”.

Vuoden 1956 kansannousun muistopäivän twiitissään Orbán (tai hänen sometiiminsä) vältti mainitsemasta, ketkä “they” olivat Unkarin vapaustaistelun murskanneet. Tästä seurasi melkoisesti somevinoilua.

Mutta ei tässä ole kyse vain juhlapuhefraasien valinnasta. Epäilyksiin Unkarin roolista EU:ssa ja Natossa on vakavampiakin aiheita. Äskettäin – kirjoittaa Balkan Insight -sivuston englanninkielisessä artikkelissa tutkiva journalisti Szabolcs Panyi – Ukrainan erikoisjoukot nappasivat Unkarin rajalla kiinni Venäjän agentin, jolla oli mukanaan salaisia tietoja Ukrainan tiedusteluelimistä ja armeijasta. Ukrainalaisessa julkisuudessa huvittunutta huomiota keräsi väite, jonka mukaan tiedot sisältävä muistitikku olisi ollut piilossa agentin peräsuolessa. Vähemmän hauskaa mutta olennaisempaa on, että agentti oli viemässä tietoja Venäjän Budapestin-lähetystöön, josta ilmeisesti on tullut melkoinen, kenties koko Kaakkois-Euroopan operaatioita koordinoiva vakoilukeskus.

Venäjän hyökkäyssodan käynnistyttyä helmikuussa varmaan useimmat Euroopan maat ovat karkottaneet Venäjän lähetystöjen vakoilusta epäiltyä henkilökuntaa. Ei Unkari. Venäjän Budapestin-lähetystön henkilökunta on viime vuoden aikana lisääntynyt, ja virallisten tietojen mukaan siellä työskentelee 56 akkreditoitua diplomaattia (vertailun vuoksi: Prahassa kuusi, Varsovassa kolmetoista ja Bratislavassa kolme). Venäjän tiedustelujohtajan Sergei Naryškinin poika Andrei perheineen asuu Budapestissa, samaisen maahanmuutto-obligaatiosysteemin ansiosta, jolla Unkariin (sekä EU:n ja Schengenin alueelle) on päässyt laillisesti asumaan muitakin hieman epäilyttäviä ulkomaalaisia, esimerkiksi suomalaisillekin tuttu Pavel ”Airiston helmi” Melnikov. Poika-Naryškinin asunnon omistajalla on läheiset suhteet Orbánin ”propagandaministeriin”, Antal ”Helikopteri” Rogániin. Venäläisten hakkerien tiedettiin jo viime vuonna murtautuneen kaikkialle Unkarin ulkoministeriön tietojärjestelmiin, ja tämän tiesi myös ulkoministeri Szijjártó ottaessaan vuosi sitten Moskovassa vastaan Kansojen ystävyyden kunniamerkin, Venäjän korkeimman ulkomaalaiselle myönnettävän kunnianosoituksen.

Tässä sivustakatsoja vain ihmettelee, miten kauan Orbán aikoo jatkaa ”riikinkukkotanssiaan” Brysselin, Moskovan, kansainvälisen ja kotimaisen julkisuuden välillä ja pitääkö häntä Putinissa kiinni jokin muukin kuin energiariippuvuus. Mieleen muistuu myös taannoinen ”Gecigate” eli Orbánin ja hänen siihenastisen ystävänsä ja lähioligarkkinsa Lajos Simicskan näyttävä välirikko seitsemän vuotta sitten. Tuolloin Simicska väläytteli julkisuudessa jopa sitä mahdollisuutta, että Orbán olisi sosialismin aikaan toiminut ilmiantajana ja noilta ajoilta olisi venäläisille päätynyt jonkinlainen kompromaattiaineisto, jonka avulla Orbánia edelleenkin pidettäisiin Moskovan lieassa. Mene tiedä.

Ukrainalaisilla joka tapauksessa on asiasta selkeä mielipide:

Advertisement