Itävallan mesimäyrät

Suomen mediassa on viime päivät kirjoiteltu ministeri Vilhelm Junnilan ns. natsivahingosta (Itävallan persujen eli FPÖ:n tutuksi tekemä nimitys näille asioille on ein bedauerlicher Einzelfall, ’valitettava yksittäistapaus’), ja Ylen toimittaja etsi tapahtuneelle muutaman kansainvälisen vertailukohdan: Espanjasta, Ruotsista ja Itävallasta. Viimeksi mainitusta siis näin:

Tammikuussa 2018 itävaltalaisen vapauspuolueen paikallinen johtohahmo Udo Landbauer erosi kaikista poliittisista tehtävistään.
Ala-Itävallan osavaltion politiikassa vaikuttanut Landbauer joutui julkisen arvostelun kohteeksi, kun paikallinen sanomalehti uutisoi hänen kuuluneen natseista vitsailevaan opiskelijoiden veljeskuntaan.
Ryhmä oli aikaisemmin levittänyt laulukirjaa, jossa vitsailtiin juutalaisten tappamisesta.

Vapauspuolue (kyseessä on nimi, joten se pitäisi kirjoittaa isolla) on siis oikeistopopulistinen FPÖ, ja Landbauer oli Wiener Neustadtin kaupunginvaltuustosta noussut Ala-Itävallan osavaltiovaaleihin FPÖ:n kärkiehdokkaaksi vuoden 2018 vaaleissa. Vaalitaistelun tuoksinassa hän oli kunnostautunut muun muassa nimittelemällä maaherraa, Ala-Itävaltaa pitkään yksinvaltaisesti hallinneen konservatiivipuolue ÖVP:n Johanna Mikl-Leitneria ”muslimimammaksi” (tällä viitattiin siihen, että osavaltion lastentarhojen opetussuunnitelmaan oli sisällytetty ”eri kulttuureihin kuuluvien juhlien” viettäminen), kertomalla perheenisästä, joka oli tullut hänelle valittamaan, miten hänen poikansa joutuu lastentarhassa oppimaan lukusanoja turkiksi, ja vaatimalla musliminaisten päähuivin kieltämistä. Sitten juuri ennen vaaleja mediaan levisi tieto tuosta YLE-uutisessa mainitusta laulukirjasta.

Tuo ”opiskelijoiden veljeskunta” lienee käännös englannin fraternity-sanasta (ja paljastaa, että tämäkin uutinen, kuten kansainväliset uutiset yleensä, on käännetty siitä ainoasta The Vieraasta Kielestä, mitä Suomessa nykyään osataan). Oikeasti kyseessä on siis Burschenschaft, opiskelijajärjestö, jollaiselle ei oikein ole meillä vastinetta, 1800-luvun usein kansallisromanttis-nationalistis-konservatiivisia perinteitä vaaliva akateeminen herraseura, jollaisista toisinaan nousee esiin näitä ns. yksittäistapauksia. Ns. schlagende Burschenschaftit harrastavat kaljanjuonnin ja hassujen univormujen lisäksi erikoista miekkailun muotoa, jossa suoranaisena tavoitteena on saada kasvoihin kunniakkaita arpia (Schmiss). Landbauerin tapauksessa kyseessä oli schlagende pennale Burschenschaft, siis kaksintaistelua harrastava lukiolaisten tai entisten lukiolaisten järjestö nimeltä Germania, ja sen sitsilaulukirjasta löytyivät tämmöiset säkeet, raakasuomennoksena:

”Silloin astui heidän keskelleen juutalainen Ben Gurion:
Nyt kaasua, vanhat germaanit, vielä seitsemäskin miljoona me hoidellaan!”

Itävallassa, missä ns. Wiederbetätigungiksi eli natsijuttujen elvyttämiseksi katsottavat toiminnat on selkeästi kriminalisoitu, tämmöisiä lyyrisiä natsiläppiä ei noin vain sivuuteta, vaan jutusta nousi melkoinen metakka, jota lopulta kommentoitiin liittokansleria ja liittopresidenttiä myöten. Landbauer, joka tuolloin oli tämän kyseisen Germanian varapuheenjohtaja, tuomitsi julkisuudessa oitis jyrkästi laulukirjan tekstin, vakuutti, ettei ollut itse koskaan näitä säkeitä edes nähnyt saati laulanut eikä muutenkaan koskaan havainnut Germanian toiminnassa mitään muukalaisvihamielisyyttä tai antisemitismiä (ohhoh, hehheh). Hän myös ”jäädytti” Germanian jäsenyytensä. Useimmat muut puolueet eivät tyytyneet tähän vaan vaativat juuri komealla äänisaaliilla osavaltioparlamenttiin valitun Landbauerin eroa, ja kun maaherra Mikl-Leitnerkin ilmoitti, ettei voisi tehdä poliittista yhteistyötä hänen kanssaan, Landbauer lopulta luopui poliittisista tehtävistään.

Laulukirjakohu kuitenkin laantui nopeasti, ja jo muutaman kuukauden päästä Landbauer teki comebackin. Saman vuoden lopulla hänet valittiin ensin virkaatekeväksi, sitten varsinaiseksi Ala-Itävallan FPÖ:n puheenjohtajaksi, ja vuonna 2021 hänestä tuli liittovaltiotasolla FPÖ:n varapuheenjohtaja. Tämän kevään osavaltiovaaleissa hän oli jälleen kärkiehdokas ja keräsi Mikl-Leitnerin jälkeen toiseksi suurimman äänisaaliin. Vaaleissa ÖVP menetti absoluuttisen enemmistönsä ja FPÖ ohitti aiemmin toisena olleen sosiaalidemokraattipuolueen (SPÖ), joten Landbauerista tuli myös maaherran varamies.

Viime päivinä Landbauer on sitten noussut taas julkisuuteen, ja tällä kertaa aiheena on ns. genderöinti (Gendern). Kuten tiedämme, gender on alkuaan englanninkielisessä tutkimuskirjallisuudessa käyttöön otettu nimitys ns. sosiaaliselle sukupuolelle eli kaikille niille naiseuteen, mieheyteen tai muihin sukupuoli-identiteetteihin liittyville käyttäytymisen ja kulttuurin piirteille, jotka eivät selity pelkästään biologisella sukupuolella (sex) eli sillä, mitä housuihin kurkistamalla voi nähdä. Tästä muodostetulla verbillä taas on saksan kielessä ruvettu kutsumaan niitä strategioita, joilla pyritään kiertämään saksan kielessä henkilöön viittaavien sanojen pakollista sukupuolittamista maskuliineiksi tai feminiineiksi.

Olen tästä jo vuosia sitten kirjoittanut, mutta pikauusintana: saksan kielessähän ihmisiin, näiden rooleihin, ammatteihin jne. viittaavat sanat (vaikkapa der Polizist ‘poliisi’, der Arzt ‘lääkäri’, der Architekt ‘arkkitehti’, der Zeuge ‘todistaja’, der Freund ‘ystävä’, tai kaikki -er-johtimiset tekijännimet tyyppiä der Lehrer ‘opettaja’) ovat lähtökohtaisesti suvultaan miespuolisia, ja niihin kuuluu viitata miespuolisella pronominilla er. Tästä ovat poikkeuksena vain muutamat nimenomaisesti naisiin viittaavat (die Frau ‘nainen’, die Mutter ‘äiti’, die Hebamme ‘kätilö’ tms.) – sekä erityisesti naisjohtimella -in muodostetut feminiinit (die Polizistin ‘naispoliisi’, die Ärztin ‘naislääkäri’, die Zeugin ‘naispuolinen todistaja’, die Lehrerin ‘opettajatar’ jne.). Äkkinäinen suomalainen ajattelisi naiivisti, että tämähän on pelkkää kielioppia ja ihan hyvinhän voisi sopia, että miespuolisella sanalla viitataan tarvittaessa myös naisiin (ns. geneerinen maskuliini). Nykyään saksalaisella kielialueella kuitenkin vallitsee varsin laaja konsensus siitä, että tämä ei oikein käy päinsä. Usein mainitaan tutkimustenkin osoittaneen, että miespuolisen sanan käyttäminen ohjaa ajattelemaan miespuolista henkilöä, eli pelkkä Arzt-sanan käyttö vahvistaa mielikuvaa siitä, että tyypillinen lääkäri on aina mies.

Tästä ajatuksesta on sitten seurannut vaatimus ”tuoda naiset näkyviin”. Saksankieliset poliitikot jaksavat yleensä puhutella esimerkiksi kaikkia ”itävallattaria ja itävaltalaisia” (Österreicherinnen und Österreicher) tai ”äänestäjättäriä ja äänestäjiä” (Wählerinnen und Wähler). Monikkomuodoissa voidaan joskus korvata tekijännimijohdokset partisiipeilla, koska niiden monikossa ei feminiinin ja maskuliinin välillä ole eroa: ”opiskelijattarien ja opiskelijoiden” (Studentinnen und Studenten) sijaan voidaan puhua ”opiskelevista” (Studierende). Kirjoituksessa ”genderöinti” hoidetaan kätevästi erottamalla –in-johdin jollakin typografisella keinolla: LehrerIn (iso ns. ”Binnen-I” eli ”sisä-i”), Lehrer:in, Lehrer_in… Erityisen metka on ns. gendertähti, jolla voidaan korostaa sukupuolen moninaisuutta: nimike Lehrer*in kattaa sekä mies- ja naispuoliset että itsensä jotenkin muuten kuin miehiksi tai naisiksi identifioivat opettajat. Mutta miten tämmöisen toteuttaa esimerkiksi korrektiin kielenkäyttöön pyrkivä uutistenlukija?

Viime vuosina yhä yleisemmäksi näyttää muuttuneen ns. puhuttu genderöinti eli pikkuisen katkoksen tai alukkeen ääntäminen perussanan ja in-johtimen väliin. Tuoreessa kirjoituksessaan Profil-lehdessä ORF:n uutisankkuri Tarek Leitner on sitä mieltä, että puhuttu genderöinti on jo vakiinnuttanut itsensä siinä määrin, että sitä ei enää edes tarvitse johdonmukaisesti noudattaa. Riittää, kun ”gender-rennosti” maustaa puhettaan muutamalla katkoksella tai satunnaisella feminiinimuodolla – siitä selviää se varsinainen tarkoitus. Kulttuuritaistelu on ohi, väittää Leitner:

Genderöinti on aivan eri lailla saapunut keskelle yhteiskuntaamme. Sitä ei enää saa pois. Se, joka tätä puhetekniikkaa käyttää, tekee sen yleensä jo aivan luontevasti, ei saarnaavalla eikä juuri koskaan taistelevalla otteella. Rennosti genderöityä tekstiä lukeva enää tuskin kiinnittää siihen huomiota. Nyttemmin monen silmään jo tökkää, jos teksti on johdonmukaisesti jätetty genderöimättä.

Ihan kaikki eivät kuitenkaan ole tätä mieltä, ja tässä astuu kuvaan mukaan vanha ystävämme Udo Landbauer. Kuten todettiin, hän nousi viime osavaltiovaaleissa Ala-Itävallan kakkosmiehen asemaan, ja koska maaherra Mikl-Leitner naisena nimittää itseään ”maarouvaksi” (Landeshauptfrau), myös Landbauerin virallinen titteli olisi Landeshauptfrau-Stellvertreter eli ”varamaarouva”. Tätä Landbauer ei hyväksy vaan käyttää joko lyhennettä LH tai tarkkaan ottaen virheellistä miespuolista nimikettä (Landeshauptmann-Stellvertreter). Ennen kaikkea osavaltion hallitukseen noussut FPÖ haluaa jättää kädenjälkensä uuteen hallitusohjelmaan kieltämällä Ala-Itävallan viranomaisteksteistä ”mielipuolisen” genderöinnin, sekä ”sisä-I:n” (LehrerIn) että erityisesti ”gendertähden” (Lehrer*in). Tarkempia ohjeita on tulossa kesän mittaan. Päähallituspuolue ÖVP rauhoittelee, että mitään totaalista sukupuolen ilmaisemisen kieltoa ei ole tulossa, vaan edelleen on mahdollista tervehtiä ”hyviä naisia ja herroja” tai puhua ”toimittajattarista ja toimittajista” (Journalistinnen und Journalisten).

Muutakin identiteetti- ja symbolipolitiikkaa on tulossa. Samaisen Der Standard -lehden jutun mukaan Ala-Itävallan uusi ”musta-sininen” hallinto (musta on ÖVP:n, sininen FPÖ:n väri) maksaa korvauksia niille koronarokotusten vastustajille, joilta tästä syystä olisi peritty ”lainvastaisia” sakkoja, sekä ryhtyy jakamaan erityistä tukea ravintoloille, jotka tarjoavat ”perinteisiä, alueellisia ruokia”. Monet ovat ihmetelleet, mitä tämmöiset ruoat ovat ja miten ne määritellään (no joo, aika helppoa on arvata, että tuen ulkopuolelle jäävät kebabpizzeriat ja aasialaisravintolat…), mutta Landbauer vakuuttaa, että erinäisten tahojen painostuksesta huolimatta tässä ei tulla antamaan periksi. Ala-Itävallassa siis mesimäyräillään näyttävästi. Tai kuten Landbauerin lehdistötilaisuutta selostettiin Der Standard -lehdessä:

Tulosten kannalta ollaan “tosi, tosi hyvällä tiellä”, korosti FPÖ-aluejohtaja Udo Landbauer lehdistötilaisuudessa kuvatessaan tähänastista hallitusyhteistyötä. ÖVP:n kanssa on tosin neuvotteluissa “otettu sisältökysymyksissä tiukasti yhteen”, mutta “reaalipolitiikka ei ole mitään lasten syntymäpäiväjuhlaa (Kindergeburtstag), ja sisällölliset erimielisyydet nyt ovat demokratiassa normaaleja”, Landbauer lisää.

Sanonpahan vain, että tätä on aika mielenkiintoista lukea Suomen viimeaikaisten hallitusyhteistyöuutisten valossa.