Tästä on jo pari viikkoa ehtinyt mennä, mutta kun olen taas tullut seuranneeksi keskustelua rokotevastaisista ym. hörhöistä ja katsellut Yle Areenasta uutta, oikein ansiokasta dokumenttisarjaa ”Tämä on totuuteni” – missä neljän eritaustaisen ns. rokotusvastaisen skenen hahmon toiminta nostattaa katsojassa vähitellen yhä väkevämmän hiljaisen, surullisen säälin ja myötähäpeän tunteen – niin on pakko kirjoittaa Wienissä 6.10.2023 järjestetystä merkillisestä tilaisuudesta.
Das goldene Brett vorm Kopf, ’Kultainen lauta pään edessä’, on antipalkinto, jonka jakaa Wienissä vuosittain kansainvälinen skeptikkoseura GWUP (Gesellschaft zur wissenschaftlichen Untersuchung von Parawissenschaften, ‘Rajatieteiden tieteellisen tutkimuksen seura’). Palkinnon nimi viittaa saksalaiseen kielikuvaan, jonka mukaan tyhmällä ja tietämättömällä ihmisellä on ”lauta pään edessä”. Tämä puolestaan kuvaa alun perin ns. lautapää härkää, kuten asia suomeksi ilmaistaan, eli härkää, jolla on ns. lautaies otsallaan: luonnostaan puskemisesta tykkäävälle elukalle voimankäyttö otsan välityksellä on luontevaa, ja lauta estää työskentelevän härän huomiota eksymästä epäolennaisuuksiin.
Vuoden 2023 ”Kultaisen laudan” sai saksalainen Ulrike Guérot, äskettäin Bonnin yliopistosta mm. plagioinnin takia potkut saanut politiikantutkija. Guérot aloitti uransa ihan oikeana tutkijana ja Eurooppa-politiikan asiantuntijana erinäisten eurooppalaisten instituutioiden ja yliopistojen palveluksessa, sai myös oikeita palkintoja ja tunnustuksia, mutta 2010-luvun mittaan tapahtui sitten jotakin. Voimakkaan EU-yhdentymisen ja ”alueiden Euroopan” puolestapuhujasta, kansallisvaltioiden kriitikosta tuli pakolaiskriisin myötä suuri integraatioskeptikko, jonka mielestä pakolaiset pitäisi asuttaa omille alueilleen, erillisiin ”uus-Aleppoihin” tai ”uus-Kandahareihin”. Lopullisesti Guérot’n mopo lähti keulimaan koronapandemian ja Ukrainan sodan myötä. Koronasulkujen ja maskipakon vastustaja radikalisoitui hörhöskenen hahmoksi, joka möläytteli tiedotusvälineissä täysin perättömiä väitteitä esimerkiksi tutkimuksesta, joka olisi osoittanut, että rokotusten vastustajat ovat paremmin informoituja kuin rokotusten kannattajat (itse asiassa tutkimuksenkin mukaan asia on päinvastoin). Ukrainan sota puolestaan oli Guérot’n mielestä ukrainalaisten aloittama, amerikkalaisten toimeksiannosta, ja monien länsimaisen älymystön hyödyllisten idioottien tapaan hän vaati välitöntä aselepoa, rauhanneuvotteluja ja ”sotaa eskaloivien” asetoimitusten lopettamista.
Ulrike Guérot ei saapunut Wieniin ”Kultaisen laudan” jakotilaisuuteen palkintoaan noutamaan. Sen sijaan tilaisuuteen oli hankkiutunut joukko ”Vihreät rokotuspakkoa vastaan” (GGI) -ryhmäläisiä. Tämä aloite sai alkunsa mm. Itävallan vihreän puolueen sisällä pari vuotta sitten – kyllä, saksalaisen kielialueen ympäristöaktivismissa on mukana myös tämmöinen huuhaajuonne – ja näkee nykyään tehtäväkseen rakentaa vapaampaa ja solidaarisempaa yhteiskuntaa, jossa ”myös kriittiset äänet pääsevät kuuluviin” ja koronasulkujen, maskipakon ja rokotusten haittavaikutuksista (!) saa vapaasti puhua. Kun GGI-ryhmää ei muuten valittu ”Kultaisen laudan” ehdokaslistalle, se ehdotti itse itseään ja saapui sitten useiden edustajien voimalla palkinnonjakotilaisuuteen. Ryhmäläiset jakelivat yleisölle myös toimintaohjeita:
Näin toimimme salissa:
Piipitämme protestiksi seuraaville poliittisille taistelutermeille: huuhaa, -kiistäjä, salaliittoteoreetikko. Aina kun lavalla sanotaan jokin näistä, kuuluu äänekäs PIIP.
Standing ovations ja puhekuoro: Kun palkinnonsaajien nimet luetaan, nousemme seisomaan ja huudamme: ”Meidän sankari!” (3 x taputus)
Elämäntyöpalkintoa jaettaessa puhallamme kultaisia serpentiinejä yleisön ylle ja huudamme puhekuorona kuten yllä.
Sytkäri tai kännykän taskulamppu koko ajan käsillä.
Tunnuslause: Me pysymme positiivisina ja levitämme elämäniloa!
Salin tapahtumista kirjoittaa Profil-lehdessä Alwin Schönberger (tästä jutusta myös yllä oleva kuva), ja se on karua kertomaa. Rokotusvastaiset aktivistit kiljuivat, mekkaloivat ja häiritsivät esimerkiksi yhtä palkintopuheen pitäjistä, epidemiologi Gerald Gartlehneriä, siinä määrin, että tämä katsoi parhaaksi jättää puheensa ivermektiini-aiheisen osuuden kokonaan väliin. Juontaja, näyttelijä ja tiedeaiheisten kabareeohjelmien tekijä Martin Puntigam piti päänsä kylmänä ja kutsui GGI:n edustajan lavalle puhumaan. Näin kävi:
[GGI:n edustaja] tuli, vakuutti, ettei äskeisellä kiljumisella todellakaan ollut tarkoitus häiritä tilaisuutta ja sanoi – ei oikeastaan mitään, ei ainakaan mitään järkevää. Oli melkoisen vaikuttavaa nähdä, miten ihminen, joka itse vaatii, että häntä ja hänen aatetovereitaan kuunneltaisiin ja heidät kutsuttaisiin mukaan keskusteluun, ei sitten osaakaan sanoa mitään, kun hänelle tarjotaan puhujan paikkaa. Ja varsinkin, kun sitä tarjoavat ihmiset, joita refleksinomaisesti aina syytetään siitä, että he eivät salli poikkeavien mielipiteiden ilmaisemista.
Ilta oli siis opettavainen kokemus, päättelee Schönberger. Juuri ne, jotka äänekkäimmin vaativat vapaata keskustelua, eivät itse osaa keskustella eivätkä varsinkaan kuunnella toisia, vain kiljua toiset hiljaisiksi. Tähän voisi toki todeta, että lähtökohta ei ollut kovin hedelmällinen. Rokotusvastaisessa huuhaaväessä on varmasti paljon ihmisiä, joilla on elämässään oikeita huolen ja harmin aiheita, eikä tämän kenties aivan todellisiin syihin perustuvan harmin näyttävä pilkkaaminen ”lautapäisyydeksi” ole ehkä ihan kiva juttu. Ovatko tässä nyt hyväosaiset ja fiksut ihmiset, järjestelmän ja julkisuuden suosikit, pilkkaamassa heikompiaan, kenties jopa sellaisia toimeentulominimissä taistelevia, elämässään kovia kokeneita, syrjittyjä tai kiusattuja, ehkä myös päihde- tai mielenterveysongelmien kanssa rimpuilevia onnettomia, jollaisia esimerkiksi ”Tämä on totuuteni” -dokumentissa nähtiin?
No ei. ”Kultainen lauta” -palkinnolla ei pilkata onnettomia tai tietämättömiä vaan hyväosaisia, korkeasti koulutettuja ja hyvin toimeentulevia ihmisiä, joiden pitäisi tietää paremmin – ja jotka säälimättömästi höynäyttävät heikompiaan. Aiemmin ”Kultaisen laudan” on saanut esimerkiksi saksalainen Stefan Lanka, molekyylibiologian tohtori, joka nousi huuhaaväen suosioon väittämällä, että viruksia ei ole olemassakaan. (Lanka lupasi palkinnon tutkimuksesta, joka todistaa virusten olemassaolon, mutta ei kelpuuttanut saamiaan todisteita – ei olisi pitänyt olla nippu artikkeleita vaan yksi. Asia meni lopulta käräjille, saksalainen oikeusistuin päätti, että Lankalla palkinnon maksajana on oikeus päättää palkinnon maksamisen perusteista, ja tämä tarina kiertää edelleen hörhöskenessä siinä muodossa, että Saksan korkein oikeus olisi todennut virusten olevan huijausta.) Samoin ”Kultaisen laudan” ovat saaneet homeopatialääkkeitä valmistava saksalainen firma Hevert sekä tirolilaisen Johann Granderin perustama yritys, joka valmistaa ja myy ”Granderwasseria”, ”elävää” vettä, johon erityisissä metallisylintereissä jollakin salaperäisellä menetelmällä käsittelemällä liitetään ”informaatiota” sekä terveyttä edistäviä ominaisuuksia, mitä sitten lienevätkin.
Ja vaikka yksittäiset onnettomat ja arvostelukyvyttömät ihmiset ansaitsevat kaiken myötätunnon, pitää myös muistaa, että juuri tällaisten ihmisten kokoontuessa yhteen ryhmädynamiikka voi tehdä rumaa jälkeä. Kasvokkaiskeskustelussa rokotusvastaisen tms. huuhaan kannattajat voivat olla ihan kivoja ihmisiä, mutta kun väkijoukko riehaantuu, voidaan nähdä jotain sellaista, mistä – muistuttaa Schönberger – Itävallassakin on nähty aikoinaan ikäviä esimerkkejä. Tällaistako sananvapautta nyt halutaan?
Sentrooppa-Santra 