Kolmekymmentä vuotta sitten, 16. kesäkuuta 1989, Budapestissa haudattiin juhlallisin menoin ja noin kolmesataatuhantisen kansanjoukon läsnäollessa vuoden 1956 vallankumoushallituksen pääministeri ja marttyyri Imre Nagy, jonka kommunistinen järjestelmä oli aikoinaan tuominnut kuolemaan, teloittanut ja salaa haudannut Rákoskeresztúrin hautausmaan laidalle väärällä nimellä.
Uudelleenhautaustilaisuutta oli jo edellisestä vuodesta saakka valmistellut vuoden 1956 kansannousun veteraanien perustama ”totuuskomissio” Történelmi Igazságtétel Bizottsága (TIB), ja tuolloin – kun Imre Nagyn teloituksesta vuonna 1988 tuli kuluneeksi kolmekymmentä vuotta – oli Pariisissa Père Lachaisen hautausmaalle pystytetty Nagylle ja hänen tovereilleen eräänlainen symbolinen hauta. Budapestissa taas oli Nagyn teloituksen 30-vuotispäivänä järjestetty mielenosoitus, jonka poliisi tylysti hajotti. Sosialistinen järjestelmä natisi jo liitoksissaan, Neuvostoliitossa – joka oli kokenut oman ”Vietnaminsa” Afganistanissa ja vetäytyi maasta lopullisesti helmikuussa 1989 – jylläsi perestroika, Virossa liehuteltiin sini-musta-valkeita lippuja ja kirjoitettiin ja puhuttiin ääneen asioista, joita ei vielä vuotta aiemmin saanut olla olemassakaan. Myös sosialistisen Unkarin hallinto ymmärsi aikojen olevan muuttumassa. Maassa toimi jo useita demokraattisia poliittisia järjestöjä ja puolueita, rautaesiripun purkaminen ja monipuoluejärjestelmään siirtyminen siintelivät jo taivaanrannalla. Talouselämää oli alettu vapauttaa läntisen markkinatalouden suuntaan, ja vuonna 1988 siihenastisen matkustuslupakäytännön tilalle oli tullut tavallinen passi, jolla unkarilaiset saivat ”normaalisti” matkustaa ulkomaille. Tätä muistellaan nykyään Wienin Mariahilferstraßelle suuntautuneiden hysteeristen ostosmatkojen aikana.
Lehtiuutinen kesäkuulta 1989 kertoo hieman närkästyneeseen sävyyn, miten itävaltalaisiin myymälöihin on ilmestynyt unkarinkielisiä ilmoituksia, joilla yritetään puuttua myymälävarkauksiin. Urbaanilegendojen ”Magyar, ne lopj!” (‘Unkarilainen, älä varasta!’) -kylteistä ei urbanlegends.hu-sivusto ole löytänyt todisteita, mutta tämä oikeinkirjoitukseltaan hieman horjahteleva teksti pyytää kohteliaasti unkarinkielisiä asiakkaita ilman erillistä kehotusta avaamaan kassinsa kassalla.
Imre Nagyn ja hänen toveriensa hautajaisista oli tarkoitus tulla rauhanomainen, kansakuntaa sen yhteisessä surussa yhdistävä tilaisuus, jossa myös maata siihen asti hallinnut sosialistinen työväenpuolue MSZMP osoittaisi olevansa ajan hermolla ja pystyvänsä luotsaamaan maan uuteen aikaan. Loppujen lopuksi saatiinkin aikaan koko Unkarin sosialistisen järjestelmän symbolinen hautajaistilaisuus. Sosialistihallinto oli uskonut hoitavansa homman niin sanotusti kotiin osallistumalla virallisesti vuoden 1956 marttyyrien hautajaisiin; koko valtiojohto laski seppeleitä haudalle, ja valtion yleisradioyhtiö televisioi suorana koko tilaisuuden. Toki pelättiin myös provokaatioita ja yhteenottoja, huhuja kierteli, ja – kuten 444.hu-sivusto yksityiskohtaisesti, myös arkistoitujen asiakirjojen avulla, osoittaa – valtion tiedustelupalvelu keräsi voimansa kenties viimeiseen suureen ponnistukseensa, jolla tärkeää tilaisuutta yritettiin estää valumasta oppositiovoimien hyödyksi. Tämä ei enää aivan onnistunut.
Budapestin Sankarten aukiolla järjestetyssä valtavassa yleisötilaisuudessa kesäkuussa 1989 puhui useita vuoden 1956 kansannousun veteraaneja, Imre Nagyn taistelutovereita – sekä nuori poliitikko nimeltä Viktor Orbán, maaliskuussa 1988 perustetun ”Nuorten demokraattien liiton” (Fiatal Demokraták Szövetsége eli Fidesz, joka sittemmin on muuttanut nimensä muotoon “Fidesz – Unkarin porvarillinen liitto”) perustajajäsen ja tiedottaja, György Sorosin “Avoin yhteiskunta -säätiön” tutkijastipendiaatti.
Kuuluisa valokuva (AP, István Csaba Tóth) sutjakasta nuoresta takatukka-Orbánista pitämässä kohuttua puhettaan.
Toiset puhujat olivat asetelleet sanansa sovinnollisiksi ja rakentaviksi, Orbán taas humahti kertaheitolla poliittiseen julkisuuteen puheellaan, joka oli tunteisiin vetoava, kiivas ja suorastaan sotaisa – ja herätti jo tuolloin närää myös muissa puhujissa, muistelee itse paikalla ollut ulkounkarilainen historiantutkija, vuoden 1956 pakolaisten perheeseen Wienissä syntynyt Béla Rásky itävaltalaisessa Die Presse -lehdessä. Orbán ei sovitellut vaan vaati systeemiä tilille rikoksistaan, ja hän myös ainoana vaati neuvostomiehityksen lopettamista:
”Meidän on valittava sellainen hallitus, joka viipymättä aloittaa neuvottelut neuvostojoukkojen vetämiseksi maasta!”
Tätä pelotonta puheenvuoroa on sittemmin lukemattomat kerrat käytetty sankarimyytin rakentamiseen. Itse asiassa neuvostojoukkojen vetäminen Unkarista oli kaikessa hiljaisuudessa jo käynnistetty. Jo viisi vuotta sitten tätä muisteli Élet és Irodalom -lehdessä Gyula Kozák, joka TIB:n ydinjoukon jäsenenä oli yhteistyössä hallituksen edustajien kanssa suunnittelemassa ja järjestelemässä Imre Nagyn uudelleenhautajaisia. Vuoden 1956 veteraanien rinnalle haluttiin ohjelmaan joku nuori sähäkkä puhuja, tulevaisuuden edustaja, ja semmoinenhan löytyisi ”nuordemokraattien” riveistä…
Fideszin johtajat olivat nimenneet tehtävään Orbánin, joka kirjoitti puheensa ruutuvihkoon. Se oli pitkä ja rikkoi sitä perussääntöä, että päivänpolitiikka jätetään ulkopuolelle. Jos oikein muistan (oikein!), György Litván, Péter Kende, kenties myös [Miklós] Vásárhelyi [yksi järjestelyjen johtohahmoista, aikoinaan Imre Nagyn kansannousuhallituksen tiedottajana toiminut lehtimies] juttelivat tästä hänen kanssaan jossain pikkukapakassa, mutta Orbán piti pintansa.
Vásárhelyi oli hyvin ärtynyt. Me istuimme Gerlóczy-kadulla András B. Hegedűsin asunnossa, piittamatta edes siitä, että meitä kuunneltiin. Vásárhelyi kertoi katkerana, että sekä [Yhdysvaltain suurlähettiläs Mark] Palmer että [pääministeri] Miklós Németh olivat selittäneet, että neuvostojoukkojen maasta vetämisestä on jo päätetty, mutta Orbán halusi silti vaatia sitä. Se härkäpää pitäisi saada tajuamaan, että tämä vaatimus pitää jättää pois, se ei ole tyylikästä, eikä venäläisiä pidä suututtaa, ne ovat muutenkin saaneet ja saavat jo kylliksi. Vásárhelyi ei halunnut paljastaa Miklós Némethin ja Palmerin kanssa käytyjä neuvotteluja, siksi hän antoi minun tehtäväkseni yrittää vielä viimeisen kerran puhua Orbánin kanssa. Minun pitäisi saada hänet jättämään pois vaatimus neuvostojoukkojen poisvetämisestä, sillä niiden vetäytymispäätös oli jo tosiasia.
Tapasimme tutussa Halász utcan kapakassa. Asemani ei ollut helppo, sillä mistä saatoin virallisesti tietää, että neuvostojoukkojen vetäytymistä valmistellaan jo? Tunsin Orbánin, sillä vuonna 1988 Lontoossa György Krassó oli järjestänyt meille muutamia esiintymisiä Budapestissa tapahtuneen kesäkuun 16:nnen mielenosoituksen johdosta. Tiesin hänet aggressiiviseksi, omapäiseksi, sairaalloisen itsevarmaksi tyypiksi. Sain puhua kuuroille korville. ”En voi nimetä lähteitäni, mutta tämä on sataprosenttisen varmaa. Pyydän, jätä pois tuo neuvostojoukkoja koskeva kohta. Siksi, että on sovittu, että ei puhuta päivänpolitiikkaa, ja myös siksi, että kasarmeja ollaan jo tyhjentämässä.” Tietenkin keskustelu oli todellisuudessa paljon pitempi, mutta tämä oli ydinkohta. Orbán oli minua kohtaan yhtä peräänantamaton kuin Kendeä ja Litvániakin. ”EI! Tämän on Fidekszen johto hyväksynyt, tämän minä tulen sanomaan.”
Loppu on historiaa. Suhteellisen tuntematon opiskelijapoliitikko pomppasi maineeseen pelottomana miehenä, joka ensimmäisenä uskalsi vaatia Neuvostoliiton joukkoja lähtemään Unkarista, ja tästä puheesta ja vaatimuksesta on tullut Orbánin poliittisen uran ja imagon peruskivi. Siitä huolimatta, että – kuten Kozák kirjoituksensa lopussa tiivistää – Orbán aloitti poliittisen uransa uhkarohkealla valheella, kuin poppamies, joka saa tyhmän kansan uskomaan, että aurinko on noussut nimenomaan hänen käskystään.
Orbánin ja hänen opiskeluaikaisen lähipiirinsä Fidesz on sittemmin kokenut täydellisen muodonmuutoksen nuorten intellektuellien liberaalista kumouspuolueesta oikeistopopulistiseksi, kristillis-konservatiivisia arvoja ja 1800-luvun henkistä kansallisromanttista kansallismielisyyttä liehuttelevaksi valtajärjestelmäksi, jonka uskollisimmat tukijoukot kyynisen ja korruptoituneen eliitin ulkopuolella löytyvät vähemmän koulutetuista eläkeläisistä. Myös Orbán itse on muuttunut, toteaa Rásky Die Presse -lehden kirjoituksessaan:
Yhteiskuntatieteilijät ja journalistit väittelevät siitä, miten ja miksi tämä kunnianhimoinen, sivistynyt ja sotaisa nuori mies muuttui vallanhimoiseksi, rahanahneeksi, kostonjanoiseksi, egomaaniseksi ja häijyksi itsevaltiaaksi – vai tarvittiinko tällaista muodonmuutosta laisinkaan, jospa hänessä jo tuolloin piili tuhoava provokaattori, trolli, jolle lakkaamattomat haasteet ja jatkuva riidankylvö tuottavat keskenkasvuista mielihyvää. Nyttemmin tuntuu väkisinkin siltä, että Orbán on pannut toimeen maanmiehillään (sekä Euroopan Unionilla) valtaisan Milgramin kokeen: Miten pitkälle yhteiskuntaa voi ärsyttää ja nöyryyttää?
Niinpä. Tällä hetkellä monia sivustakatsojia hämmentää se, mitä Ráskykin kärkevässä kirjoituksessaan ihmettelee. Miksi unkarilaiset eivät nouse kapinaan, vaikka koulu- ja terveydenhuoltojärjestelmät ovat järkyttävässä tilassa, vaikka kymmenettuhannet lapset näkevät suoranaista nälkää ja kolmasosa kansasta elää toimeentulominimin alapuolella, vaikka vaalijärjestelmä on rakennettu ja vaalit toteutettu niin, että opposition on käytännössä mahdotonta kaataa Orbánin hallitusta demokraattisin keinoin, vaikka tieteen ja kulttuurin instituutioita tuhotaan ja nöyryytetään samalla kun sadattuhannet lahjakkaat, yritteliäät ja koulutetut unkarilaiset ovat viime vuosina lähteneet länteen etsimään ei vain parempaa toimeentuloa vaan myös vapaampaa ilmapiiriä? Miksi korruptio saa rehottaa sellaisissa mitoissa, että Orbánin ja hänen lähipiirinsä oligarkkien oudon EU-rahoilla rikastumisen näkee jokainen, jolla on silmät päässä, ilman ihmeempiä tutkimuksiakin? Miksi ketään ei hermostuta median muuttuminen valtapuolueen propagandatorveksi?
Virallinen 30-vuotisjuhlinta on tätä kirjoittaessani vähitellen käynnistymässä. Imre Nagy itse on tosin Orbánin hallinnolle hieman ongelmallinen hahmo: hän oli kuolemaansa saakka vakaumuksellinen vasemmistolainen, reformikommunisti ja ihmiskasvoisen sosialismin etsijä, kun taas nykyinen hallitus haluaisi nostaa vuoden 1956 muistopolitiikan keskiöön jonkinlaisen oman mielensä mukaisen kommunisminvastaisen oikeistoisänmaallisuuden (vaikka sitä ei kansannousuun johtaneessa liikehdinnässä juuri ollut, ei voinut olla). Nuoren järjestelmänkaataja Orbánin sankarimyyttiä on kuitenkin yhä rakennettava. Siispä tänään on luvassa aamulla Imre Nagyn patsaan virallinen seppelöinti, iltapäivällä hovihistorioitsija Mária Schmidtin johtaman ”Terrorin talo” -museon uuden ”30 vuotta vapaana” -näyttelyn avajaistilaisuus sekä sen jälkeen Sankarten aukiolla suuri ulkoilmakonsertti.
Katsellaanpa lopuksi tämän ilmaisen ulkoilmakonsertin mainostraileri. Huolella lavastetussa epookkifilmissä näemme, miten harmaanruskean kasari-Budapestin katujen kansa hämmentyen herää, pyyhkäisee silmiään ja nostaa katseensa kohti valoisampaa tulevaisuutta. Kaunis nainen laskee punaisen ruusun arkulle, jossa ilmeisesti lepää joku henkilö, valtava väkijoukko täyttää Sankarten aukiota, ja sitten kuulemmekin jo Viktor Orbánin tutun kireännasaalin äänen lausuvan nuo kuuluisat sanat neuvostojoukkojen vetämisestä pois Unkarista. Tätä katselee ja kuuntelee televisiosta myös kirkastuvakatseinen ydinperhe (isä silittää onnellisena innokkaaseen hymyyn puhkeavan poikansa päätä). ”Näin alkoi ihmeiden vuosi, meistä tuli vihdoin vapaita”, kertoo kuuluttaja, samalla kun kuva siirtyy Sankarten aukion valtavasta kansanjoukosta junaan pakkautuviin neuvostojoukkoihin ja piikkilanka-aitaa purkaviin unkarilaisiin sotilaisiin. ”Juhlitaan yhdessä!” kehottaa kuuluttaja.
Vapaus, vapaus, vapaus ja kommunistisen sorron kaatuminen. Kauniita aatteita ja ajatuksia, mutta mielenkiintoista on myös vilkaista juhlavuoden Facebook-sivulla julkaistun trailerin alle kertyneitä kommentteja:
MISTÄ TE OLETTE ILOISSANNE?????? mistä vapaudesta puhutaan??????? että KÁDÁRIN JÄRJESTELMÄSSÄ kaikilla oli onnellinen ihmisarvoinen elämä!!!! kaikilla oli hyvin palkattu työ paikka ,kaunis asunto, huonekalut, auto, ja lakisääteinen loma, käytiin konserteissa huvitelemassa!!!!!!! NYT PITÄISI JUHLIA TÄTÄ VAPAATA KURJUUTTA
Mummo parkani miten onnellinen se oli syntyi 1910 sai kokea kaiken laista ,toivoi,malttoi mielensä.,hyvitys kuitti sillä ehkä vielä on tallella ullakolla en tiedä tehdas jossa mummo oli töissä yksityistettiin ,herra ties kenelle sitäkään ei enää ole olemassa ,.mutta ennen kuolemaansa mummo sanoi,että lapsikulta en minä tämmöistä odottanut. | (…) | Koko Unkarin historian aikana emme ole ikinä olleet vapaita emme taloudellisesti emmekä poliittisesti jos joku tietää tämmöisen ajanjakson niin kirjoittakoon mihin aikaan se oli kiitos jo etukäteen.
Pahoin pelkään tämän merkitsevän sitä, että juhlavuoden sankaripatsaan rakentaminen Viktor Orbánille (kuten 444.hu tämän mainosfilmin sanoman kiteytti) ei onnistu näillä eväillä, kun uskollisimpien kannattajien mielessä aika alkaa kullata muistoja Kádárin ajan pehmodiktatuurista ja velaksi rakennetusta suhteellisesta hyvinvoinnista. Avainkysymys on, nouseeko jostakin vielä oppositiovoima, joka kykenee kanavoimaan tämän tyytymättömyyden muuhunkin kuin muukalaisvihaan ja ennakkoluuloihin. Tähänastisen perusteella ei vielä voi paljoa toivoa.
Sentrooppa-Santra 