Tänään putosi uutisvirtaani aikamoinen pökäle.
168 óra -lehden toimittaja postasi Facebookiin linkin juttuun, jota toimittaessaan hän kuulemma oli järkyttynyt pahemmin kuin pitkään aikaan. Jutun aiheena on Unkarin Partioliiton (Magyar Cserkészszövetség) merkillinen toiminta romaninuorten suhteen.
Köyhässä Koillis-Unkarissa Borsodin maakunnassa on kymmenisen vuotta toiminut koulu, jonka päämääränä on auttaa syrjäytymisvaarassa olevia, etenkin romanitaustaisia nuoria ylioppilastutkintoon ja mahdollisuuksien mukaan myös korkeampaan koulutukseen johtavalle polulle. Koulun taustana on intialaisen kastittoman ihmisoikeustaistelijan B. R. Ambedkarin (1891–1956) perustama liike, joka ammentaa myös buddhalaisuuden arvoista. Tämä liike levisi vuosituhannen vaihteessa Unkariin, missä jotkut romaniaktivistit näkivät selvän yhtäläisyyden Intian kastittomien ja oman asemansa välillä. Muutamia satoja Unkarin romaneja on Ambedkarin inspiroimana kääntynyt buddhalaisuuteen; ambedkarilaisten buddhalaisyhteisö rekisteröitiin virallisesti uskonnolliseksi yhdyskunnaksi Unkarissa vuonna 2007, mutta vuoden 2011 kiistelty uusi kirkkolaki, jota on arvosteltu pienten uskonyhteisöjen ja vapaiden suuntien syrjimisestä vanhojen kirkkokuntien kustannuksella, riisti siltä jälleen virallisen aseman.
Sajókaza-nimisellä paikkakunnalla toimivan ambedkarilaisten oppikoulun johtaja Tibor Derdák kertoi 168 óra -lehdelle, että heidän koulunsa keskeisiä tavoitteita on auttaa nuoria verkostoitumaan myös oman sosiaalisen taustansa ulkopuolelle: monet koulun oppilaista ovat viettäneet lapsuutensa romanikylässä tai -ghetossa ja käyneet ”segregoitua” alakoulua, näkemättä koskaan muunlaista elämää. Tämän takia koulun opettajat ja oppilaat ovat viime vuosina osallistuneet partiolaisten tilaisuuksiin ja myös kutsuneet partioliikkeen edustajia vierailemaan koulussaan. Yhteistyö kuitenkin katkesi viime kesänä: jotta kouluun olisi virallisesti voitu perustaa oma vartio, sen edustajien olisi pitänyt olla mukana partioleirillä, missä annetaan asianmukainen johtajakoulutus. Leirin osallistumismaksutkin oli jo maksettu, kun kävi ilmi, että mukana olisi kolme romaninuorta – tällöin partiojärjestö oitis ilmoitti, että osallistuminen ei käy laatuun vaan maksut palautetaan heti.
Myöskään toisten maakuntien partioleirille Ambedkar-koulun nuoria ei huolittu. Selitykset olivat rehtori Derdákin mukaan sekavia ja vähemmän vakuuttavia. Partiojärjestön toimistossa koulun edustajille sanottiin, että “syntyperämme ja uskomme perusteella emme sovi unkarilaisten kristittyjen partiolaisten joukkoon”. Ranskan partiojärjestö riensi apuun ja järjesti ohjaajakoulutusta, niin että jonkinlainen partiotoiminta saatiin alkuun. Unkarin partioliitto sitä vastoin kielsi ambedkarilaisia käyttämästä ”partiolaisen” (cserkész) nimikettä, vedoten siihen, että koulun kotisivulla oli annettu virheellistä tietoa koululaisten (virallisesti torpatusta) osallistumisesta Borsodin maakunnan partiolaisten leirille.
Samoihin aikoihin Unkarin partioliitto on ollut julkisuudessa valtiovallan suopeuden kohteena. Vuonna 2013 Unkarin valtio lahjoitti partiolaisille Budapestin liepeillä sijaitsevan linnan puistoineen, ja valtion kustantaman remontin jälkeen linna vihittiin käyttöön viime toukokuussa itsensä pääministerin läsnäollessa. Tilaisuudessa pääministeri lausui: ”Tämä rakennus ei ole lahja vaan tilaisuus partioliiton tehtävän täyttämiseen, yhteisön rakentamiseen.” Itse asiassa tätä yhteisöjen rakentamista on tuettu myös EU:n varoilla. Unkarin partioliiton hanke ”pienyhteisöjen nuorisokasvatuksen tukemiseksi” sai rahoitusta EU:n ohjelmasta, jonka yhtenä kohderyhmänä mainitaan nimenomaan sosiaalisesti heikommassa asemassa olevat nuoret. Erityisesti köyhiin, syrjäytymisvaarassa oleviin tai romaninuoriin kohdennettua toimintaa Unkarin partioliitolla ei kuitenkaan ole; vastauksessaan 168 óra -lehden kysymykseen liitto totesi lyhykäisesti:
Unkarin Partioliitto on arvopohjainen järjestö: se uskoo integroituun kasvatukseen ja suorittaa toimintaansa tämän mukaisesti. Siksi emme rekisteröi jäsentemme emmekä johtajiemme kuuluvuutta kansalliseen/etniseen tai sosiaalisesti heikommassa asemassa olevaan ryhmään.
Kansainvälisen partiolaisliikkeen aatteelliset taustathan ovat kristillis-kansallis-konservatiiviset, joskin alun alkaenkin kirkkokunnista riippumattomat. Siitä huolimatta ainakin monissa Euroopan maissa partiotoiminta on nykyään varsin liberaalia ja moniarvoista – kuten nähtiin, ranskalaisille partiolaisille yhteistyö ambedkarilaisten kanssa ei ollut mikään ongelma. Suomen partioliiton sivuilla linjataan, että partioliikkeen toimintaperiaatteisiin kuuluu ”kieleen, kulttuuriin, uskontoon sekä vakaumukseen liittyvä yhdenvertaisuus ja sukupuolten välinen tasa-arvo”. Suomen partioliike on esimerkiksi osallistunut Pride-tapahtumiin; vastaavaa on Unkarissa jokseenkin mahdoton kuvitella. Ympäri maailman on muuten myös olemassa buddhalaista partiotoimintaa, jolla on oma maailmanjärjestönsäkin.
Unkarin partioliikettä taas ilmeisesti leimaa väkevä kansallismielisyys ja kristillis-konservatiivisuus. Syyt ovat historialliset. Sosialismin aikana partioliike oli Unkarissa täysin kielletty, joten sen arvoja ja perinteitä vaalittiin lännen diasporaunkarilaisten keskuudessa melkoisissa kylmän sodan tunnelmissa. Unkarilainen partiolaistoiminta oli näissä yhteisöissä keskeinen kansallistunteen nostatuksen ja siihen liittyvän tiukan oikeistokonservatiivisen koti-uskonto-isänmaa-arvokasvatuksen väylä. (Olen itse kuullut itävallanunkarilaisen sedän leuka tutisten selittävän, että ”niin kauan meillä säilyy unkarilaisuus, kuin on unkarilaisia partiolaisia”.) Järjestelmänvaihdoksen jälkeisessä Unkarissa uudelleenelvytetty partiotoiminta on leimallisesti osa kristillistä nuorisotyötä, ja sitä harjoitetaan perinteisten kirkkokuntien suojissa.
On siis tavallaan ymmärrettävää, että Unkarin partiolaisliiton on vaikea tehdä yhteistyötä avoimesti buddhalaistaustaisen organisaation kanssa. Vastineessaan lehtikirjoitukseen liitto vakuuttaa uskovansa integraatioon ja toimintansa olevan avointa kaikille, jotka hyväksyvät partiolaisuuden aatteet ja arvot; syynä yhteistyön katkeamiseen ambedkarilaisten kanssa oli pelkästään se, että Ambedkar-koulun kotisivulla oli leiriyhteistyöhankkeen kaaduttua julkaistu kirjoitus, jossa Unkarin partioliiton toimintaa kuvattiin perin negatiiviseen sävyyn.
Voin kuvitella, että tässä on puolin ja toisin sanottu pahasti ja ajateltu pahaa toisesta. Voin myös uskoa, että Unkarin partioliitossa jotkut ovat mielestään aivan oikeutetusti loukkaantuneita siitä, että heille vieraita periaatteita ja vierasta uskoa tunnustavat tahot ovat yrittäneet tunkea mukaan heidän selkeän aatteelliseen toimintaansa ja pakit saatuaan nyt panettelevat heitä ympäri mediaa. Mutta toisaalta: onko Unkarin partiotoiminnan todellakin pakko yhä pysyä osana konservatiivis-kansallis-kristillistä viitekehystä? Onko partioliikkeenkin pakko olla osa järjestelmää, jossa aatteellinen kasvatus ja koulujenkin ylläpito on uskottu perinteisten kirkkojen haltuun (mikä liittyy niiden moraalisesti hivenen kyseenalaiseen rooliin valtiovallan pikku ideologia-apulaisina)? Semminkin, kun tämä järjestelmä merkitsee myös etnisen eriarvoisuuden ja ennakkoluulojen vahvistamista? Onko partioliikkeenkin oltava mukana rakentamassa romaninuorten segregaatiota?
Ilmeisesti on.
Sentrooppa-Santra 