Vaalien vaiheilta

marraskuu 24, 2016

Itävallan presidentinvaalien uusinta lähestyy kovaa kyytiä, ja panokset kovenevat. Täytyy sanoa, että minua on alkanut hieman hirvittää Brexit-äänestyksen ja Trump-vaalin jälkeen. Todella mahanpohjasta riipaisi, kun jostakin paikallisesta lehdestä luin toimittajan kertomuksen keskustelusta kaverinsa, mukavan keski-ikäisen yrittäjämiehen kanssa. Tämä aikoo äänestää ”perusitävaltalaisten” Hoferia, kahdesta syystä: ensinnäkin ”jokin muutos tähän menoon täytyy tulla” (ilmeisesti tällä tarkoitetaan Itävallassa lähes koko sodanjälkeisen ajan vallinnutta demarien ja oikeistokonservatiivien punamustakoalition vallanpitostagnaatiota ”jäsenkirjademokratioineen”), ja toiseksi sitoutumaton vihreä ”Van der Bellen on kommunisti”.

Ensinmainitun logiikan tuloksista saadaan kohta ”iloita” ei vain Yhdysvalloissa, missä Trumpia äänestivät valtaan jumiintuneeseen ”eliittiin” turhautuneet ”muutoksen” kaipaajat, vaan koko kilpavarustelun ja ilmastonmuutoksen uhkaamassa maailmassa. Viimeksi mainitusta on jo ollut puhe: Van der Bellen on ”kommunisti” siinä mielessä, että hän on itsekin tunnustanut nuorena miehenä viisikymmentä vuotta sitten äänestäneensä kommunistien ehdokasta Innsbruckin paikallisvaaleissa. Mutta ilmeisesti Itävallassakin on riittämiin niitä, joille mikä hyvänsä oikeistopopulismista vasemmalle sijoittuva poliittinen kannanotto on polkupyörä-, kiviterapia- tai kasvisruokakommunismia elikkästen kulttuurimarxilaisuutta.

Molemmat ehdokkaat ovat tietenkin kampanjassaan kovasti valtiomiestä, maltillista ja viisasta, ja pyrkivät luomaan kuvaa turvallisesta, äärimmäisyyksiä välttävästä ja koko kansan etua ajavasta keskitien poliitikosta. Politiikan sisällöillä on vaikea kilpailla, kun molempien pitäisi vedota koko kansaan ja kun liittopresidentin valtaoikeudetkaan eivät ole kovin laajat vaan kyseessä on enemmänkin symbolinen valtionpäämiehen edustustehtävä. Tällaisessa tilanteessa on vaikea olla kampanjoimatta mielikuvilla ja tunteilla, myös vastaehdokkaaseen liittyvillä negatiivisilla.

Van der Bellenin iskulause ”Itävallan arvostuksen puolesta maailmassa” antaa hienovaraisesti ymmärtää, että Hoferista maa saisi presidentin, jota kenties joutuisi häpeämään. Ne kansalaiset, joiden poliittinen muisti ulottuu paria vuotta pitemmälle (ja joita ei valitettavasti ehkä ole kovin paljon), pystyvät ehkä tästä palauttamaan mieleensä, mitä tapahtui vuosituhannen vaihteessa, kun FPÖ:n silloinen veretseisauttava vaalivoitto nosti Jörg Haiderin johtaman puolueen hallitukseen, mikä puolestaan veti Itävallan niskaan EU:n pakotteet ja löi maabrändiin melkoisen kolhun. No nythän ajat ovat toiset, oikeistopopulisteja on hallituksessa tunnetusti siellä sun täällä, joten pelkkien vihjailujen lisäksi on kaivettava esiin oikea natsikortti.

Äskettäin Van der Bellen julkisti Facebook-sivullaan (Kurier-lehti uutisoi tästä) kampanjavideon, jolla puhuu 89-vuotias Gertrude. Holokaustista elossa selvinnyt vanha rouva oli kuulemma itse tullut puhuttelemaan Van der Bellenin vaalitiimiä ja halunnut kertoa mielipiteensä. Gertruden tyttären mukaan äiti on viime aikoina ollut yhä huolestuneempi maailman menosta, liian moni asia alkaa muistuttaa 1930-lukua. ”Eniten minua häiritsee toisten loukkaaminen, solvaaminen, halventaminen”, sanoo Gertrude. Kaikkein alhaisimmat vietit näyttävät pääsevän valtaan, ”ja niin on ollut joskus ennenkin”. Van der Bellen on Gertruden mieleen siksi, että hän vaikuttaa harkitsevammalta ja kypsemmältä.

FPÖ:n vastavetona natsivihjailuille on nähty vähän vastenmielistäkin Van der Bellenin henkilöön käymistä. Norbert Hofer on kirkassilmäinen, siloposkinen 46-vuotias, ja yli seitsemänkymppinen Van der Bellen näyttää hänen rinnallaan kovin vanhalta ja ryppyiseltä. Tätä FPÖ:n vaalikampanjassa on koetettu korostaa maalailemalla Van der Bellenistä kuvaa seniilinä höperönä. Hieman turhan pitkälle meni tässä muutama päivä sitten FPÖ:n johtaja HC Strache, kun hän postasi Facebook-sivulleen kuvan Van der Bellenistä, jolta näyttää (todellisuudessa se johtuu valotuksesta ja huonosta resoluutiosta) toinen puoli ylähuulen viiksikarvoista jääneen ajelematta. ”Tämä panee miettimään! Van der Bellen unohtaa näköjään jo ajella toisen puolen ylähuulestaan. Katso kuvaa. Mitähän muuta hän vielä unohtaa?” Tämä alkoi olla liikaa jo FPÖ:n omille kannattajillekin. Nousi ns. paskamyrsky, jossa monet FPÖ:n vanhat äänestäjät närkästyneesti ojensivat Strachea:

Minä arvostelen vihreitä ja vasemmistoa juuri siksi, että ne aina järjestävät tämmöistä pinnallista loanheittoteatteria. Jos yhtä vaivaannuttavaa menoa nähdään nyt oikeallakin, niin ei Itävallassa kohta enää pysty äänestämään ketään.

Ja vaikka ei sitä heti arvaisikaan odottaa, niin viuhahtaa se natsikortti oikeallakin. Tyylipuhtaimpaan suoritukseen ylsi tässäkin blogissa jo aiemmin mainittu Ursula Stenzel, konservatiivisesta kansanpuolue ÖVP:sta FPÖ:hön loikannut kypsä daami, 1990-luvulle saakka toimittajana ja uutistenlukijana tunnetuksi tullut tv-kasvo, eräänlainen Itävallan Eva-Riitta Siitonen.

Äskettäin Puls 4 -tv-kanavan suuressa vaaliväittelyssä kommentaattoriksi kutsutulta Stenzeliltä ilmeisesti lähti mopo vähän keulimaan, tai kommenteista ainakin syntyi jotakin sellaista, mitä keltalehti Heute nimittää ”suureksi Stenzel-showksi”. Muun muassa Stenzel innostui epäilemään Van der Bellenin edesmennyttä isää läheisistä suhteista natseihin, niin suorasukaisesti, että Van der Bellen ryhtyi kaiken kansan kuullen uhkailemaan Stenzeliä oikeustoimilla. Stenzel ei kuitenkaan vähästä hätkähdä, vaan Österreich-keltalehden haastattelussa hän lisää kierroksia:

– Miksi vihjailette joka ainoassa TV-keskustelussa Alexander Van der Bellenin isän olleen läheisissä väleissä natsien kanssa?

– Koska edelleenkään ei tiedetä tarkkaan, missä olosuhteissa hänen vanhempansa lähtivät Liettuasta. Hän joka tapauksessa esittää asian niin, ikään kuin he olisivat paenneet stalinismia. He eivät kuitenkaan paenneet vaan muuttivat Saksan valtakunnan alueelle Wieniin. Yksikään journalisti ei ole vielä tätä tarkkaan tutkinut. Hän ei ole mikään pakolaislapsi, eikä hänen pitäisi antaa lyödä poliittista mynttiä tällä tarinalla.

– Onko teillä joitain todisteita hänen isänsä natsisuhteista?

– On paljon epäselvyyksiä. Hänen isänsä ei tosin ollut NSDAP:n jäsen, hän ei koskaan palvellut Wehrmachtissa. Mutta: hänellä on täytynyt olla erittäin hyvät suhteet natseihin. Muuten ei Liettuasta lähtö olisi tullut kysymykseen. Sitä paitsi natsit osoittivat hänen isälleen vuonna 1944 Tirolista oman asunnon. Semmoiseen tarvittiin suhteita.

Mitäs niitä balttiarallaamaita nyt olikaan… Ursula Stenzel on toki toiminut uutisjournalistina enimmäkseen siihen aikaan, kun sekä Viro, Alexander Van der Bellen vanhemman kotimaa, että Liettua kuten muutama muukin sittemmin itsenäistynyt maa olivat Neuvostoliiton nimettömiä takapihoja. Mutta ilmeisesti yleissivistykseen ei myöskään kuulu tieto siitä Heim ins Reich -operaatiosta, jolla baltiansaksalaiset (ja saksalaisia sukujuuria oli sekä isä Van der Bellenillä että etenkin tämän puolisolla) noudettiin ”kotiin” ja asutettiin sen jälkeen, kun Molotov-Ribbentrop-sopimuksen salainen lisäpykälä oli jättänyt Baltian Neuvostoliiton etupiiriin. Van der Bellenin isän suku oli venäläistä aatelia, isoisä oli paennut bolševikkeja Viroon ja sitä ennen toiminut Kerenskin hallituksen komissaarina, ja varmaa on, että Puna-armeijan miehittämässä Virossa ei perheelle olisi hyvä heilunut. Olisi ennemminkin perin merkillistä, jos he eivät olisi käyttäneet tilaisuutta hyväkseen ja pelastautuneet Saksan puolelle.

Mutta hupaisin vaaliuutinen on vielä kertomatta. Nimittäin: Itävallan viestintävalvontaviranomaisille (Fernmeldebüro) on viime vuorokauden aikana tullut kymmeniä kanteluja sähköpostien johdosta, joita Norbert Hoferin vaalikampanjatiimi on lähettänyt ulkoitävaltalaisille. Kysymys ei ole niinkään viestien sisällöstä – Hofer haluaa ennen muuta hälventää niitä mahdollisesti syntyneitä väärinkäsityksiä, että hän haluaisi kieltää postiäänestyksen. (Tunnetustihan presidentinvaalin edellinen, riitautettu kierros ratkesi nimenomaan Van der Bellenille annetuilla ennakkoäänillä, ja tämän jälkeen FPÖ:n suunnalta kyllä kuului ehdotuksia, että postiäänestämisestä pitäisi luopua kokonaan.) Vaan ongelmana on tämmöisen vaalimainonnaksikin tulkittavissa olevan massapostin lähettäminen.

Ulkomailla asuvien itävaltalaisten osoitteita on viranomaisten rekistereissä tuhansittain. Ulkoitävaltalainen, joka haluaa säilyttää äänioikeutensa kotimaan vaaleissa, on nimittäin velvoitettu rekisteröitymään viranomaisille ja jättämään yhteystietonsa, ja useat ilmoittavat tässä nimenomaan sähköpostiosoitteen. Nämä osoitetiedot puolestaan välitetään parlamentin tiedoksi, eli niihin pääsevät sinänsä aivan laillisesti käsiksi kaikki puolueet. Ongelmana on nyt se, että vaikka perinteisen vaalimainonnan lähettäminen paperipostissa on laillista, sähköpostitse joukkomainostaminen on Itävallan laissa kielletty. Yli 50 vastaanottajalle kerrallaan ei saa lähettää sähköpostia, elleivät nämä ole sitä nimenomaisesti tilanneet tai toivoneet.

Parhaillaan, kertoo Kurier-lehti, viranomaiset harkitsevat Hoferin parlamentaarisen (hän on parlamentin kolmas puhemies) syytesuojan kumoamista, että asiassa voitaisiin edetä. Hupaisan lisävärin tarinalle antaa se, että runsas vuosi sitten Wienin vaaleissa oikeistoliberaali uuspuolue NEOS lähetti johtajansa nimissä kymmenelletuhannelle wieniläiselle äänestämään kehottavan tekstiviestin. Tämä tempaus tuotti puolueelle lopulta melkoiset rapsut. Ja kuinka ollakaan, tämän tapauksen tutkimuksia oli innokkaimmin hoputtamassa juuri FPÖ, jonka kuluttaja-asiamies teki asiasta vastaavalle ministerille virallisen kyselyn ja jonka epävirallinen äänenkannattaja, verkkosivusto unzensuriert.at, uhosi, miten ”FPÖ on NEOSin massatekstiviestittelyn jäljillä”.

Jos kansan poliittinen muisti ei ulotu kuin muutaman vuoden päähän, niin miten on poliitikkojen laita? Myös niiden, jotka syyttelevät toisia unohtelevaisuudesta?

 

 

Mainokset

Vesa Keskisestä Donald Trumpiksi?

tammikuu 31, 2016

Tässä äskettäin kirjoittelin Itävallan lähestyvistä liittopresidentinvaaleista. Vaaleihin itseensä on vielä aikaa, eikä kaikkien ehdokkaiden nimiäkään ollut tuolloin vielä lyöty lukkoon. Oikeistopopulistisen FPÖ:n ehdokkaasta etenkin liikkui vasta arveluja. John Gudenuksen jälkeen, josta tuolloin kirjoitin, huhut nostivat ehdokkaaksi muun muassa Ursula Stenzelin, viimeksi Wienin osavaltiovaalien yhteydessä melkoista julkisuutta saaneen ”Itävallan Eva-Riitta Siitosen”, joka pitkään oli edustanut ”Itävallan Kokoomusta” ÖVP:ta. Wienin ydinkeskikaupungin, 1. kaupunginosan johtajana Ursula Stenzel oli tullut tunnetuksi rahvaanomaisuutta ja meteliä vihaavana helminauhakaulaisten porvarisrouvien äänenä, ja hänen loikkansa äijäpuolue FPÖ:n riveihin nostatti kohua. Vaalimenestys Wienissä kuitenkin jäi odotettua heikommaksi, eikä Stenzel myöskään lopulta ryhtynyt presidenttiehdokkaaksi.

Sitä vastoin Stenzel ilmeisesti oli mukana suostuttelemassa FPÖ:n ehdokkaaksi Norbert Hoferia, miestä, joka vielä kuukausi sitten oli kieltäytynyt tehtävästä vedoten nuoreen ikäänsä. Hofer on ”vasta” 44-vuotias. Hän ei myöskään ole FPÖ:n näkyvimpiä eikä kohutuimpia hahmoja. Der Standard -lehti nimittää häntä ”FPÖ:n ystävällisiksi kasvoiksi”: Hofer ei kuulu puolueen radikaaliin oikeaan laitaan, toisin kuin esimerkiksi (tässäkin blogissa jo esillä ollut) Martin Graf, jota hän seurasi vuonna 2013 parlamentin kolmannen puhemiehen paikalle. Grafin tausta oli Burschenschafteissa, siis näissä miekkailun ja kaljanjuonnin ohella jonkinlaista uusnatsismin hienostoversiota harrastavissa yliopisto-perinnepiireissä, Hofer taas kuulemma muistaa aina muistuttaa, että hänen poskessaan oleva arpi ei ole perinteinen kaksintaistelu-Schmiss vaan polkupyörätapaturman aiheuttama. Jonkinlaista tarttumapintaa siloisesta Hoferista löytyy vain hänen muutaman vuoden takaisten parlamenttivälikysymystensä perustalta: vuonna 2013 hän halusi käynnistää keskustelun kemikaalivanoista, siis noista taivaalla näkyvistä lentokoneiden jättämistä viiruista, jotka erinäisten salaliittoteorioiden mukaan eivät ole vain vesihöyryä tai pakokaasuja vaan merkki salaisen maailmanhallinnon myrkytys- ja manipulaatiotoimista.

Mutta jos ei perusitävaltalaisilta nyt löydy räväkkyyttä ja kohinaa presidentinvaaleihin, niin oikein kunnon julkisuusilmiö on tulossa mukaan politiikan ulkopuolelta. Näin ainakin, jos on uskominen YouTube-videota, josta mm. Der Standard äskettäin uutisoi. Mikäli kannatusta löytyy riittävästi – sillä muuten vain joukon jatkoksi ei viitsi mukaan lähteä – niin presidentinvaaliin ehdolle asettumista harkitsisi, tadaa!, myös rakennusmestari ja kestojulkkis Richard Lugner.

”Mörtel” (‘Laasti’) Lugner on jo vuosikymmenten ajan ollut itävaltalaisessa juorujulkisuudessa jonkinlainen Vesa Keskisen urbaanimpi versio: liikemies, joka mielellään tuo ihmisten olohuoneisiin paitsi liikeyrityksensä myös oman persoonansa ja monivaiheiset naisasiansa. Vuonna 1932 syntynyt rakennusmestari Lugner loi omaisuutensa rakennus- ja saneerausyrittäjänä 1960- ja 1970-luvuilla ja avasi vuonna 1990 Wienissä Lugner Cityn, joka tuolloin oli koko maan suurimpia ostoskeskuksia. Lukuisien merkkiliikeketjujen lisäksi Lugner Cityyn kuului myös useita erityyppisiä ravintoloita sisältävä ”food court”, alkuperäiseltä nimeltään Mausimarkt, Lugnerin silloisen, järjestyksessä neljännen vaimon Christinan mukaan, joka tunnettiin lempinimellä ”Mausi” eli ’Hiirulainen’. (Saksalaisella kielialueella tämä ’hiirulainen’ ei viittaa mitättömyyteen, harmauteen tai tuholaisuuteen vaan paremminkin vain pienuuteen ja söpöyteen; se on yleinen naisten tai lasten hellittelynimi.)

Viime vuosikymmeninä Richard Lugner on vetäytynyt syrjään alkuperäisten yritystensä johdosta mutta häärännyt julkisuudessa sitäkin innokkaammin. ATV-kanava pyörittää Osbournen perheen mallin mukaan toteutettua tositv-soopasarjaa Die Lugners – en tiedä, kuka sitä katsoo, en itse ole ikinä uskaltanut edes yrittää, mutta niin vain se on pyörinyt vuodesta 2003 (!). ”Mausia” ovat seuranneet tyttöystävät ”Hasi” (’Pupu’), ”Käfer” (’Koppis’), ”Bambi”, ”Katzi” (’Kisu’) ja ”Kolibri”, kunnes vuodesta 2014 Lugner on ollut viidensissä naimisissa itseään 57 vuotta nuoremman saksalaisen entisen Playboy-puputytön Cathy Schmitzin kanssa, kutsumanimeltään ”Spatzi” eli ’Varpunen’. Kaikkien näiden suhteiden yksityiskohdat on ”Mörtel” tuonut auliisti julkisuuteen: juorulehdet ja -ohjelmat ovat saaneet hänen omasta suustaan kuulla suoraa todistusta esimerkiksi aikoinaan Viagran positiivisesta vaikutuksesta petimeininkeihin Mausin kanssa tai sittemmin selibaatin tuskista, kun Katzi ei jonkin sairauden takia pystynyt tai suostunut tarjoamaan seksuaalisia palveluksia.

Suuri yleisö tuntee Lugnerin myös hänen jokavuotisista esiintymisistään Opernball-tapahtumassa. ”Oopperatanssiaiset” ovat tanssiaiskauden ehdoton huipentuma, julkisuusarvoltaan vähän meidän linnanjuhliamme vastaava tilaisuus, joka näytetään suorana tv:ssä ja jota edeltää seuraa juorulehdissä päiväkausia kestävä pohdiskelu julkkisten iltapuvuista ja seuralaisista. Richard Lugner on jo vuosien ajan tuonut sinne seuralaisenaan jonkun kansainvälisen julkkiksen, esimerkiksi jäähdyttelevän Hollywood-tähden, jonka Wienin-vierailua samalla käytetään hyväksi Lugner Cityn markkinointitempauksissa. Tässä roolissa on nähty mm. Sophia Loren, Grace Jones, Raquel Welch, Claudia Cardinale, Pamela Anderson, Paris Hilton, Karima el-Mahroug (Silvio Berlusconin skandaali-”Ruby”), Gina Lollobrigida ja Kim Kardashian, tänä vuonna Lugnerin vieraana on Brooke Shields.

Ja tämä mies on nyt saanut päähänsä lähteä mittauttamaan kannatustaan presidentinvaaleja silmällä pitäen. Välineenä toimii käsittämättömän kotikutoisen näköinen YouTube-video, josta muuan kommentoija näkyy jo todenneen, että ”minä tekisin paremman vaikka leivänpaahtimellani”. Varoitus: kova äänenkäyttö ja kaikuisa akustiikka tekevät tästä hyvin epämiellyttävän kuunteluelämyksen!

 

Videon alussa puhuu kimakkaääninen ”Spatzi”, jonka First Lady -olemusta huokumaan tarkoitettu jakkupuku ei tyylillisesti ihan shiftaa white trash -tukan (järkkyblondatusta jakauksesta kuumottavan tumman juurikasvun) kanssa. ”Me” olemme Itävallan tunnetuimmat henkilöt myös tosi-tv-ohjelmamme ansiosta. Kaikki kilpailijamme ovat paitsi tuntemattomia myös verovaroilla lihoneita julkisen sektorin elättejä, Richard taas on itse omalla ahkeruudellaan rikastunut jälleenrakennussukupolven yrittäjä, minä  Y-sukupolvea edustava ja uusmediat hallitseva moderni nainen… Sitten pääsee itse ”Mörtel” julistamaan, että Itävalta ei tarvitse presidentiksi mitään eläkkeellä olevia professoreita vaan oikean kansan miehen, niiden 86 prosentin edustajan, joilla ei ole akateemista loppututkintoa. Ja joka siitä huolimatta ymmärtää elämästä ja taloudesta enemmän kuin joku Van der Bellen, joka ei ole koskaan nähnyt läheltä oikeaa yritystä.

En tiedä, jaksaako kukaan katsoa videota loppuun. Minä ainakin väsyin nopeasti kuuntelemaan käheää huutoa ja katselemaan rakennusmestarin oikean käden viuhdontaa. Eihän tämmöistä voi kukaan ottaa vakavasti, eihän, eihän? Vaikka niinhän sitä ajateltiin Donald Trumpistakin. Nyt otetaan Itävallasta sivistysmaana mittaa. Ja kun katselee, millä vauhdilla eurooppalaisen sivilisaation, ihmismäisen käytöksen ja sivistyksen ihanteita ollaan parhaillaan tuhoamassa ympäri maanosaamme, niin tämäkin video rupeaa melkein pelottamaan.


Jytkyä odotellessa

syyskuu 23, 2015

Itävalta kun on liittovaltio, niin varsinaisten pää-parlamenttivaalien väliaikoina ei tarvitse nuutua galluppien varassa kannuja valaen, vaan ihan sitä oikeaa vaaliriemua piisaa moninkertaisesti. Nyt ovat Ylä-Itävallan osavaltion vaalit aivan ovella, ja Wienin (joka myös on osavaltio) vaaleihin on enää muutama viikko.

Vaikka en ole Itävallan kansalainen, saan vakinaisesti maassa asuvana EU-kansalaisena armosta äänestää kaikkein alimman paikallistason eli oman kaupunginosani (Bezirk) valtuuston vaaleissa. Vaalimainoksiakin olen jo saanut, jopa aivan henkilökohtaisesti omaan osoitteeseeni. Kaupunginosavaltuuston yritteliäs demari lähestyi hyvin henkilökohtaisen näköiseksi laaditulla kirjeellä jo hyvän aikaa sitten (kyseinen herra on äskettäin loikannut vihreistä ja selosti tätä henkilökohtaista ratkaisuaan piinallisen hartaasti). Muutama päivä sitten sinkautin roskikseen ”kokoomuspuolue” ÖVP:n mainoksen, jossa kaksi yrmeää herrasmiestä esitti epämääräisiä syytöksiä Wienin nykyisen punaviherkoalition hirmuvaltaa ja katalia kähmintöjä kohtaan; positiivisin ja selkein tavoite herrojen agendalla oli estää kaupunginosaamme suunnitteilla olevan narkomaanien tukikeskuksen perustaminen, sillä tottahan huumeiden orjia pitää auttaa, mutta NIMBY.

Eivätköhän muutkin puolueet vielä aktivoidu. Edellisten vaalien alla sain, niin maahanmuuttaja kuin olenkin, postilaatikkooni jopa puolueista maahanmuuttokriittisimmän, ”perusitävaltalaisen” FPÖ:n kohutun sarjakuvakertomuksen (erään kollegani laittamaton kiteytys: ”Asterix meets Julius Streicher”), jossa tuttuja Wieniin sijoittuvia satuja ja tarinoita – omilta lapsiltani tiedän, että ne täkäläisissä kouluissa opetetaan kaikille huolellisesti – oli kuvituksissa sopivasti uudelleentulkittu. FPÖ:n johtaja HC Strache esiintyi mm. hohtavahaarniskaisena ritarina puolustamassa Wieniä julmilta turkkilaisilta ja näiden luihuilta kätyreiltä, esimerkiksi kovasti pormestari Häuplia muistuttavalta juopolta pelkurilta.

Niin, juuri tuo FPÖ on tällä hetkellä huikeassa nousussa. Pakolaiskriisin aikaan muukalaisvastaisuudella saa mukavasti ääniä, ja gallupien mukaan Wienissä FPÖ:n kannatus on jo noussut lähes SPÖ:n, siis Wieniä käytännössä koko sodanjälkeisen ajan hallinneen demaripuolueen tasalle. Koko kaupunki tuntuu olevan täynnä julisteita, joissa HC Strache vääntää naamalleen väkinäisen herttaista ja ystävällistä hymyä.

"WIR grenzen niemanden aus... schon gar nicht UNSERE WIENER"

”ME emme sulje ketään ulkopuolelle – emme varsinkaan OMIA WIENILÄISIÄMME”. Eikö olekin ovelaa? Meitä syytetään suvaitsemattomiksi, kaikki muut puolueet sulkevat meidät koko ajan ulkopuolelle eivätkä suostu leikkimään meidän kanssamme, mutta mehän emme todellakaan ole suvaitsemattomia vaan suvaitsemme kaikkia, etenkin tätä omaa meikäläistä paikallista kantaväestöä. (Vink vink: niitä on semmoisiakin ilkimyksiä, jotka eivät tykkää paikallisesta kantaväestöstä, koska kerran tykkäävät esimerkiksi maahanmuuttajista. Mutta enempää en sano, ettei meitä vain luultaisi rasisteiksi. Mitä me tietenkään emme ole, Herra paratkoon!)

Tämä kuva on ORF:n FM4-saitilla ilmestyneestä artikkelista, jossa Michael Fiedler tekee selvää jälkeä kaikkien Wienissä vaalikampanjoivien puolueiden mainosjulisteista. FPÖ:n julisteet ovat Fiedlerin mukaan ”loukkaus jokaista ajattelevaa olentoa kohtaan”, myönteistä on vain se, että puolueen tiedottaja ja iskulausemaakari Herbert Kickl ei tällä kertaa ole yrittänyt keksiä mitään loppusoinnullista.

Mutta ei horjuvasta hegemoniastaan epätoivoisesti kiinni pitävä SPÖ:kään paljon parempaan pysty. Rakennustyömaiden edessä tanakkana, punakkana ja hanakkana poseeraava pormestari Häupl ”puolustaa” ja ”pitää pintansa”, mutta ketä vastaan vuodesta 1994 pormestarinpallilla istunut Häupl muka joutuu taistelemaan? Onko joku muka yrittänyt estää häntä rakennuttamasta lisää kaupungin vuokra-asuntoja? Paikallisväriä ja kansanomaisuutta tavoitteleva murteellinen iskulause ”Für Wien brauchst a G´spür.” (‘Wieniä varten tarvitaan vaistoa/tuntumaa/otetta’, tai vapaammin: Nää stadihommat pitää bonjaa!), näin Fiedler, tuntuu jatkuvan näkymättömällä lisäyksellä Mia homs leider ned. (‘Mutku me ei bonjata.’)

Muiden puolueiden yritykset… no jaa. Uusliberaali uuspuolue NEOS on valinnut maalitaulukseen SPÖ:n mutta ei pysty esittämään mitään rakentavaa omasta puolestaan. Vihreiden vaalikampanjat ovat koko minun muistini ajan olleet jotenkin omituisia ja ontuvia, ja tämänkertaiset julisteet ovat suorastaan piinallisia. Kenties vaivaannuttavin on tämä, jossa vihreiden kansanedustaja Julian Schmid huulipunajälkiä naamassaan julistaa olevansa avoin ja valmis kaikkeen – tai oikeastaan Öffi viittaa julkisiin liikennevälineisiin ja vihreiden propagoimaan edulliseen vuosilippuun, jolla pitäisi voida matkustaa myös Wienin ympäristössä.

gruene-3_body

Armoniskun tälle vaalimainokselle antaa seksististä mainontaa tarkkaileva Werbewatchgroup Wien, jonka päätöksen mukaan mainos on seksistinen ja – tätä nyt vihreiltä viimeksi odottaisi – heteronormatiivinen.

”Itävallan Kokoomus” ÖVP ei Wienissä koskaan ole ollut kovin vahvoilla. Ykkösehdokas, keski-ikäinen pukumies Manfred Juraczka pyrkii vetoamaan yksityisautoilijoihin sekä niihin, jotka pelkäävät oppikoulujen puolesta, siis tämän perinteisen systeemin, jossa neljän kansakoululuokan jälkeen herrasväen lapset siirtyvät herrasväenkouluun oppimaan latinaa, lunttilappujen laatimista ja opettajien mielistelyä. (Peruskoulut ja yhtenäiskoulut ovat vaarallista tasapäistämistä ja sossujen hommia, meidän lasten oikeutta laadukkaaseen, säädynmukaiseen koulutukseen on puolustettava viimeiseen saakka.) Ilmeisesti, päättelee Fiedler artikkelissaan, ÖVP keskittyy Wienissä säilyttämään asemansa kapealla ydinalueellaan, konservatiivisen porvariston piirissä.

Ja juuri tähän ydinalueeseen on muutama viikko sitten iskenyt FPÖ:n odottamaton kaappaus. Kohta 70-vuotias Ursula Stenzel, Wienin 1. kaupunginosan eli Ringstraßen sisäpuolisen ydinkeskustan Bezirksvorsteherin eli eräänlainen ”kaupunginosapormestari”, on ollut miesvaltaisen ÖVP:n tunnetuimpia naispuolisia kasvoja – siksikin, että ennen politiikkaan siirtymistään hän toimi pitkään televisiotoimittajana ja uutistenlukijana. Eräänlainen Itävallan Eva-Riitta Siitonen siis. Eurooppalaisen ladylike – siis ei itseään kymmeniä vuosia nuoremman näköiseksi bodattu eikä botoxoitu mutta aina tyylikkäästi kammattu, meikattu ja asustettu – Stenzel edustaa perinteistä wieniläistä helminauhaporvarillisuutta tyylikkäimmillään, ja kaupunginosan hallinnossa hänet on tultu tuntemaan kaikenlaisen metelin, roskan ja rahvaanomaisuuden vastustajana. Nyt tämä pikkusormi pystyssä -lady on yllättäen loikannut, tosin sitoutumattomana, FPÖ:n ehdokkaaksi.

Kurier-lehden mainio pilapiirtäjä Michael Pammesberger kiteyttää:

pammesberger_stenzel

Ylhäällä näemme kahvihetken 1. kaupunginosassa. Rouvista toisen mielestä Strache on sentään niin komea nuori mies, toinen ilmaisee paheksuntansa ranskalaisittain (dégoutant!). Kuuluisan Demelin konditorian ikkunaan on nimittäin ilmestynyt Strache- ja FPÖ-aiheinen täytekakku. Strache itse esiintyy kuvan alanurkassa Grabenilla, Wienin ydinkeskustan fiineimmällä kävelykadulla, Frans Joosef -tyylisessä poskiparrassa ja tervehtien perinteikkäästi Gschamster Diener, Herr Hofrat! (‘Nöyrin palvelijanne, herra hovineuvos!’) Hofrat on Itävallassa edelleenkin käytössä oleva arvonimi, jota kantavat tietyt korkeammat virkamiehet. Ja tuo keisarillis-kuninkaallisten aikojen gschamster Diener, unkariksi muuten alá(zatos)szolgája, on yhä kansakunnan kulttuurisessa muistissa. Mutta hupaisin on kuvan oikea alanurkka, jossa näemme, mitä samaan aikaan tapahtuu ”esikaupungissa”, perusitävaltalaisten kenttäväen parissa. Ylipainoinen, tatuoitu rouvashenkilö hämmästelee (“Ootsä ihan hullu hei?”), kun samoin ylipainoinen, tatuoitu ja kaljaa tölkistä kittaava verkkopaitakavaljeeri yllättäen rupeaa esittämään herrasmiestä: Küss die Hand, gnä’ Frau!

”Perusitävaltalaisten” kannattajajoukko on koko ajan koostunut vähintään kahdesta osasta. On nämä populistipuolueen tyypilliset syvät rivit, keskimääräistä vähemmän koulutettu, kielitaidoton ja muukalaispelolle altis työväenluokka, jolta savupiipputeollisuuden kuihtuessa on mennyt perinteiset tukiverkostot ja  joka ei enää itsestäänselvästi äänestä sosiaalidemokraatteja. Tästä joukosta nousee myös suoraa toimintaa kaipaavia nuoria maihinnousukenkäisiä nahkatukkia, vaikka suurin osa tästä kenttäväestä luultavasti onkin väkivaltaa kaihtavia ns. kunnon työtätekeviä ihmisiä. Toisaalla on sitten FPÖ:n aatteellista pitkää linjaa edustava, 1800-luvun kansallisromanttiseen saksalais-nationalismiin nojaava akateemisesti koulutettu ruiskukkaväki, jonka aktiivisinta osaa ei tunnista maastohousuista ja hakaristitatuoinneista vaan yliopiston Burschenschaft-toiminnassa hankituista kaksintaisteluarvista (Schmiss).

HC Strache, ammatiltaan hammasteknikko ja nuorena aktiivisten uusnatsien kanssa veljeillyt kansanmies, kuuluu itse enemmänkin ensinmainittuun joukkoon. Tähän asti hänen näkyvin kantayleisönsä on löytynyt paremminkin kaljateltoista ja diskoista kuin Demelin konditoriasta tai Valtionoopperasta.  Itävalta on yhä luokka- tai sääty-yhteiskunta, ja siksi tämä FPÖ:n mahdollinen aluevaltaus siivon kulttuuriporvariston suuntaan on symbolisesti paljon suurempi askel kuin mitä se äänimäärissä merkitsee.