Kansainvälistä kampanjointia ja naisasiaa

lokakuu 28, 2017

Itävallan poliittisen tilanteen selkiämistä odotellessa taas vähän tarinaa Unkarista. Eikä poliittisen päätöksenteon huipulta – sinne ei valitettavasti kuulu mitään uutta, myös lokakuinen kansallisjuhla eli vuoden 1956 kansannousun muistopäivä sujui odotetuissa merkeissä. Kurjasta, sateisesta säästä huolimatta pääministeri Orbánin puhetta kuulemaan oli saatu (bussikuljetuksilla eri puolilta maata, väittävät oppositiolähteet) muutama tuhat henkeä, ja puheessa olivat mukana kaikki odotetut ainekset (”Eurostoliitto”, kaiken pahan ja etenkin maahanmuuton takana naruista vetelevä György Soros, sekä Orbánin Keski-Eurooppa ”viimeisenä migranttivapaana vyöhykkeenä”). Hillittömin yksityiskohta oli vanha kunnon László Dózsan tapaus. Vuoden 1956 muistotapahtumiin kuuluvassa julistekampanjassa käytettiin vanhaa lehtikuvaa, jossa keskenkasvuinen poika kulkee Budapestin kaduilla kivääri olalla, ja julisteen mukaan poika oli László Dózsa, nykyään pitkän uran tehnyt näyttelijä, joka tunnetusti mielellään kertoilee jännittäviä tarinoita menneisyydestään. Historioitsijat ovat oikein kuvien kanssa osoittaneet, että todellisuudessa poika oli muuan Pál Pruck, kuten jo alun perin kuvan julkaisseet länsimaiset lehdet aikoinaan kertoivat ja vuonna 2000 kuolleen Pruckin omaiset ovat kiukuissaan oikaisseet. Mutta Dózsa on ilmeisesti Orbánin tai hänen hovihistorioitsijansa Mária Schmidtin kavereita, ja siksi Orbán taas tässäkin juhlapuheessaan nimeltä mainitsi Dózsan vallankumouksen sankareiden joukossa.

Mutta ei siis ollut tarkoitus kirjoittaa tästä vaan parin sukupuolten tasa-arvoon liittyvän mediailmiön rantautumisesta Unkariin. Ensinnäkin tämä #metoo-kampanja, joka täytti somen tosikertomuksilla naisten kokemasta seksuaalisesta ahdistelusta. Myös unkarinkieliseen verkkoon alkoi ilmestyä näitä tositarinoita, ja lopulta nostettiin tikun nokkaan myös nimeltä mainittu mies: László Marton, vuonna 1943 syntynyt maineikas teatteriohjaaja, joka on vuosikymmenet vaikuttanut etenkin Budapestin Vígszínház-teatterissa mutta myös muualla, ulkomaita myöten, ja saanut kasapäin kotimaisia ja kansainvälisiä tunnustuksia. Näyttelijä Lilla Sárosdi nimittäin kertoi Facebookissa julkisessa #metoo-postauksessaan, mitä oli nuorena tyttönä 20 vuotta sitten saanut kokea:

Olin nuori, neitsyt, ja jumaloin teatteria. Olin onnessani, kun pääsin katsomaan harjoituksia […] Äkkiä viereeni istuutui 45–50-vuotias mies, suuren ohjaajan kaveri, esittäytyi ystävällisesti, kertoili pikku tarinoita ystävyydestään suuren ohjaajan kanssa, ja harjoitusten päättyessä suuri ohjaaja sanoi: Mennään sitten! […] Siinä samassa istuin valkoisessa BMW:ssä, vieressäni suuri ohjaaja, hänen ystävänsä istui ratissa, Margit-sillan luona – en koskaan unohda sitä näkyä – katsoin sivulleni, näin parlamentin, ja suuri ohjaaja oli polvillaan auton penkillä sepalus auki, pieni, veltto elin roikkui silmieni edessä. ”Anna sille pusu!”, kuulin ohjeen. Minulta pääsi itku! Suuri ohjaaja loukkaantui tästä hysteriastani ja vakuutteli, että hänellä on nuoria tyttöystäviä, joiden kanssa on kiva harrastaa seksiä, minun pitäisi vähän rentoutua. Minä en kuitenkaan pystynyt rentoutumaan. Eikä ilta siihen päättynyt, vaan päädyttiin vielä rauhallisempaan paikkaan, missä ohjaajan ystävä tyydytti itseään, samalla kun minä häpeillen pyytelin anteeksi suurelta ohjaajalta, että olin vastustelullani loukannut häntä. Suuri ohjaaja joka tapauksessa nousi autosta loukattuna: ”Vie se kotiin!”, hän sanoi harmissaan ystävälleen, ja minä häpesin ankarasti, kun olin pettänyt odotukset. Vuosien kuluessa tämä juttu ei ole lakannut painamasta mieltäni. Vieläkin kun ajattelen, että tämä ihminen edelleenkin opettaa nuoria, minussa nousee raivo.

Sárosdi ei alkuperäisessä postauksessaan kertonut kuuluisan ohjaajan nimeä mutta paljasti myöhemmin, että kyseessä oli László Marton. Tarina alkoi edetä pelottavan ennustettavaa latua. Marton ensin kiisti väitteet jyrkästi ja uhkaili oikeustoimilla kunnianloukkauksen johdosta. Teatterikorkeakoulu ja Vígszínház-teatteri antoivat ensin ympäripyöreitä lausuntoja, ja tietenkin löytyi myös julkkismiehiä (kuten radiojuontaja András Stohl) vähättelemään tapahtunutta ja syyttelemään uhria (”kaikkiallahan tuollaista tapahtuu”, ”mitäs meni sen auton kyytiin”, ”László Marton on hieno ihminen ja herrasmies”, ”enää ei saisi edes taputtaa työtoveria olkapäälle, kun heti tulee ahdistelusyyte”). Löytyi kollegoja, jotka olivat vuosikymmeniä työskennelleet Martonin kanssa koskaan kokematta tai kuulematta mitään Sárosdin kertoman tapaistakaan. Ja tietenkin asialla on myös se puoli, josta tämä juristiblogisti huomauttaa, että Martonin elinikäinen julkinen ristiinnaulitseminen ja maineenmenetys tuntuu kohtuuttomalta, kun niin moni muu aivan samoin valtaansa väärinkäyttävä mies jää paljastamatta ja rankaisematta.

Ja tietenkin jutusta lyötiin myös perin odotuksenmukaista poliittista mynttiä. Varapääministeri, kristillisdemokraattisen puolueen Zsolt Semjén kommentoi ahdistelukeskustelua Magyar Nemzet -lehdelle tuttuun tapaan: Mutkun maahanmuuttajat!

Tietenkin me tuemme kaikkia tällaisia kauniita ja hyviä asioita [kuten mahdollinen ahdistelunvastainen valistuskampanja], mutta asianlaita on nyt se, että nämä jutut tulevat kalpenemaan sen rinnalla, mitä tapahtuu, kun tänne saapuvat islamin joukot. […] Tärkeintä on, että pysäytämme maahanmuuton emmekä salli sitä, että massa-islamin johdosta naisten on elettävä sharia-lain varjossa.

Mediakohu ei kuitenkaan rauennut. 444.hu-lehden toimittaja sai haastateltavakseen seitsemän naista, jotka – 50 vuoden aikana! – olivat kokeneet László Martonin taholta eriasteista ahdistelua, usein hyvin saman kaavan mukaan kuin Sárosdin kuvaama. Lopulta Marton joutui julkisesti pyytämään anteeksi kaikilta, joita oli vuosien mittaan loukannut ”lähestymisyrityksillään”, ja Sárosdi ilmoitti ottavansa anteeksipyynnön vastaan. Marton on sittemmin myös luopunut Vígszínházin pääohjaajan tehtävästään, lopettanut opettajantyönsä teatterikorkeakoulussa (jonka rehtori käynnisti eettisen tutkinnan hänen toiminnastaan) ja pyytänyt myös Unkarin Taideakatemian jäsenyytensä jäädyttämistä. Vígszínház-teatteri ilmoittaa:

Olemme tänään katkaisseet László Martonin työsuhteen Vígszínházissa. Tämä päätös ei merkitse eikä voi merkitä tuomiota hänen rikkaalle taiteilijanuralleen. Vígszínházin alalla nauttiman arvonannon rakentamisessa László Martonilla on ollut kiistattoman tärkeä osuus. Hänen teatterimme ohjelmistoon kuuluvien produktioidensa esitykset säilyvät ohjelmassamme. Aiempien ilmoitusten mukaisesti osallistumme aktiivisesti alan elinten yhteistyöhön, jonka päämääränä on estää ja tunnistaa ajoissa vastaavanlaiset tilanteet, sekä käynnistämme teatterin sisäisen nimettömän vihjelinjan ensi viikolla.

László Marton voi siis vetäytyä viettämään rauhaisia eläkepäiviä. (Ja nauttimaan perheenisän onnesta. Unkarilaisen Wikipedian mukaan hänen nuorin lapsensa on syntynyt 2011.) Nuoret näyttelijättäret ja näyttelijäntyön opiskelijat voivat toivottavasti huoata helpotuksesta hänen suhteensa – mutta kuinkahan moni vastaavanlainen herrasmies saa jatkaa toimintaansa kaikessa rauhassa?

Toinen tarina: Olen täällä jo aiemmin kirjoittanut ”deittisivustosta” puncs.hu, jonka tarkoituksena on saattaa yhteen tasokasta (tilapäis)seuraa etsivät maksukykyiset henkilöt (käytännössä lähes pelkästään miehiä) sekä kauniit ja edustavat mutta rahan tarpeessa olevat potentiaaliset kumppanit (käytännössä lähinnä nuoria tyttöjä). Sivusto kohdistaa mainontansa etenkin opiskelijatyttöihin, joille väläytellään luksuselämää – cocktaileja purjeveneen kannella, viikonloppuja hienostohotellissa, hienolla autolla ajeluttavaa ja koruja lahjoittelevaa herrasmiesseuraa – vaihtoehtona arjen köyhäilylle. Kriitikkojen mukaan tässä on kyse pelkästään tekopyhään romantiikkakuorrutukseen verhotusta prostituutiosta.

Tähän viittaa myös Átlátszó-blogistien kokemus. Kokeeksi luotu valeprofiili, 20-vuotias budapestilainen unkarilaisen filologian opiskelija ”Bogi” sai kuukaudessa 800 viestiä yhteensä 142 mieheltä. Useimmat miehistä olivat naimisissa, ja vaikka jotkut olivat etsimässä vakavaa tunnesuhdetta (yksi jopa nimenomaisesti tervettä naista, joka synnyttäisi hänelle lapsia), ylivoimainen enemmistö yhteydenotoista koski aivan selvää maksullista seksityötä. ”Bogille” esitettiin usein yksityiskohtaisiakin toivomuksia joko kahdenkeskisistä palveluksista tai kimppakivajuhliin osallistumisesta, monet kysyjät ilmoittivat heti kärkeen hintatarjouksen joko kerralta tai kuukauden paketista ja olivat usein valmiita myös korottamaan sitä.

Kuten jo viimeksi kirjoitin, Puncs.hu-sivustossa ärsyttää paitsi valheellinen paritustoiminta myös se, että sivustoa pyörittävä firma nauttii valtion yritystukea. Litera.hu-sivustolla joukko taiteilijoita ja kirjailijoita (mukana muuten myös Lilla Sárosdi ja hänen ohjaajamiehensä Árpád Schilling) vaatii julkisessa vetoomuksessaan Puncs.hu-palvelun mainosten poistamista julkisista tiloista ja yrityksen julkisen rahoituksen selvittämistä. Myös useat oppositiopoliitikot ovat vaatineet asian tutkimista ja uhkailleet paritussyytteillä.

Unkarissa Puncs.hu saa toistaiseksi mainostaa rauhassa. Toisin on Länsi-Euroopassa, väittää Kettős Mérce -blogista syntynyt uusi riippumaton uutissivusto merce.hu. Pariisissa vastaavanlainen palvelu richmeetbeautiful.fr ehti mainostaa katukuvassa kolme päivää. (”Opiskelijat hoi! Romantiikkaa, intohimoa ja jäähyväiset opintolainalle! Deittailkaa sugar daddyn tai sugar maman kanssa!”) Ja kohta kaupungin hallinto teki rikosilmoituksen parituksesta ja ilmoitti kyseisten mainosten rikkovan yleistä järjestystä sekä sivuston itsensä edustavan suoranaista naisiin kohdistuvaa väkivaltaa. Protesteja on esitetty valtiosihteeri- ja ministeritasoa myöten. Myös Belgiassa samaisen sivuston mainos kiellettiin ihmisarvoa loukkaavana, ja useat Belgian ministerit ovat ilmoittaneet sivustoa vastaan ryhdyttävän toimenpiteisiin.

Vapaat, aikuiset ihmiset harrastakoot keskenään vapaaehtoisesti mitä haluavat. Mutta jos tämän vapauden mukana tuetaankin rakenteita, joissa, kuinka ollakaan, (vanhemmat) miehet rahalla tai vaikutusvallalla hankkivat käyttöönsä (nuoria) naisia statusleluikseen, niin eikö tässä pitäisi kiinnittää huomiota eriarvoisuuteen ja sen sukupuolittumiseen? Unkarissa ainakin koulutettujen kaupunkilaispiirien kuplissa tähän aletaan herätä, mutta kauankohan kestää, ennen kuin sukupuolten tasa-arvon ajatus oikeasti leviää kansalaispiireihin, ilman, että sitä käytetään Suuren Maahanmuuttokeskustelun tai muiden puoluepoliittisten kiistojen polttoaineena?

Mainokset

Hellepäivän päivittelyä

elokuu 2, 2017

Keski-Eurooppa korventuu kuumuudessa. Ei valitettavasti mitään uutta, vaan näin ilmastonmuutoksen aikaan uutta normaalia. Unkariin ennustellaan viikon loppupuolella paikoin jopa 40 asteen helteitä. Uinnin maailmanmestaruuskisat päättyivät, ja kisoihin liittyvien korruptioepäilyjen jauhanta jatkuu oppositioviestimissä. Näitä viestimiä tosin tulee olemaan yhä vähemmän: hallitusta lähellä oleviin tahoihin kytkeytyvä (ja äärioikeistosympatioistaan tunnettu) itävaltalainen Heinrich Pecina sekä hallituksen elokuvakomissaari ja laisäädännön tuella rikastuva kasinomiljonääri, entinen Hollywood-tuottaja Andy Vajna hankkivat juuri tai ovat hankkimassa omistukseensa viimeisetkin riippumattomat paikallislehdet, joten perinteisessä printtimediassa ei kriittisiä ääniä enää tule kuulumaan. Fidesz-puolueen mediamonopoli alkaa olla niin ilmeinen juttu (jota tässäkin blogissa on käsitelty jo monesti), ettei tässäkään uutisessa ole mitään uutta. Oppositiopuolueet riitelevät keskenään ja haukkuvat toistensa taitamattomuutta, ja gallupeissa niiden kaikkien kannatukset jäävät yhä marginaalisiksi Fidesz-puolueen, äärioikeiston Jobbikin ja ennen kaikkea valtaisan ja turhautuneen nukkuvien puolueen rinnalla. Näinhän on ollut jo vuosikausia.

Ja silti muutamat Unkarin uutiset ovat jaksaneet saada meikäläisestäkin irti typertyneen voihkaisun. Aloitetaan tuskaisen mutta tahattoman huumorin sarjasta, eli Fidesz-puolueen varapuheenjohtajan, täälläkin jo esillä olleen painijanniskaisen ja puheenvuoroissaan urheasti logiikkaa uhmaavan Szilárd Némethin uusimmasta neronleimauksesta. Németh oli kutsuttu haastateltavaksi hörhöoikeistolaisen (ja nykyään valtakunnan ykkös-oligarkin, pääministeri Orbánin naapurin, ystävän ja ilmeisen bulvaanin Lőrinc Mészárosin omistaman) EchoTV-kanavan studioon. Aiheena oli muun muassa äskettäinen kansallisen turvallisuuden valiokunnan kokous, jonka parlamentin oppositioedustajat olivat kutsuneet koolle keskustelemaan ”azerbaidžanilaisen wifin” eli uinnin maailmanmestaruuskisoihin azerbaidžanilaiselta firmalta tilatun langattoman nettiyhteyden mahdollisista tietosuoja- ja turvallisuusongelmista. Tätä kokousta Fidesz-puolueen edustajat boikotoivat, koska… SOROS! Atlantintakainen koukkunokka ei vain rahoita ja ohjaile kaikkia mahdollisia hallituskriittisiä ja oppositioaktiviteetteja vaan pystyy kutsuttamaan koolle parlamentin valiokunnatkin.

”Kaikki jauhavat sitä samaa, aivan sama, kuka siellä olisi ollut, (… [Németh luettelee oppositiopoliitikkojen nimiä]…) kaikki vain uhkailivat ja julistivat, että tulevat toteuttamaan Sorosin suunnitelman, sillä syyskuusta lähtien heidän tehtävänään kansallisen turvallisuuden valiokunnassa tulee olemaan, näin he sen sanoivat, heidän tehtävänään tulee olemaan NER:n, Kansallisen yhteistoiminnan järjestelmän [Orbánin hallituksen itsestään käyttämä nimitys] pommittaminen hajalle. Siis mitä? Järjestelmän, josta ihmiset [az emberek, NER-kielen vastine ilmeisesti liian sosialistiselta kuulostavalle ”kansalle”, nép] ovat päättäneet, kaksissa vaaleissa, jolle he ovat useissa dialogeissa, kansallisissa konsultaatioissa ja kansanäänestyksissä antaneet kannatuksensa, tätä vastaan he haluavat käydä. Ja miksikähän? Kuka on taustalla? György Soros. Siksi sanoin, että Fidesz ei tule osallistumaan Sorosin kirjoittamista nuoteista soittavan opposition turvallisuuspelleilyyn…”

***

Unkarin valtion ykköskanavan tv-uutiset kertovat mielellään maahanmuuton ongelmista ja ”migranttien” rötöstelystä Länsi-Euroopassa – ja kuten on jo ilmennyt, muukalaisvihapropaganda on uponnut hyvin ja monet tavalliset unkarilaiset maan hiljaiset tuntuvat tosissaan uskovan, että Pariisiin, Hampuriin tai Tukholmaan ei enää uskalla tavallinen eurooppalainen ihminen matkustaa kun siellä kaikki paikat ovat täynnä allahu akbaria huutavia tappajia ja raiskaajia. Uudelle levelille noustiin kuitenkin viime viikolla, kun uutisstudioon soitti Unkarin miekkailuliiton edustaja raportoiden Leipzigissa käynnissä olleista maailmanmestaruuskisoista.

Leipzigissa nimittäin oli kuulemma niin rauhatonta ja turvatonta, että miekkailujoukkueen jäsenet eivät uskaltaneet liikkua kaupungilla kuin päiväsaikaan ja ryhmissä eivätkä kunnolla pystyneet keskittymään kisoihin. Miekkamiehet olivat omin silmin nähneet, miten maahanmuuttajamies heilutteli viidakkoveistä keskellä kaupunkia ja miten toinen tummaihoinen maahanmuuttaja yritti ryöstää vauvaa vaaleaihoiselta äidiltä.

Leipzigin kaupungin ja poliisin edustajat tietenkin hämmentyneinä kiistivät kaikki väitteet: esimerkiksi mitään lapsenryöstöyritystä ei ollut tapahtunut unkarilaisten miekkailijoiden nähden, vain sanaharkan tasolle jäänyt ”pohjoisafrikkalaisen pariskunnan” perheriita, jota poliisit olivat hetken aikaa rauhoitelleet. Asiasta uutisoineen 444.hu-sivuston toimitukseen alkoi tulla myös palautetta Leipzigissa asuvilta unkarilaisilta, joita tv-uutisten väitteet lievästi sanoen hämmästyttivät pahemman kerran. Näin esimerkiksi Anna-niminen lukija:

Olen asunut Leipzigissa viime syksystä, ja nuorena unkarilaisena naisena tunnen olevani selvästi paremmassa turvassa täällä kuin Budapestissa. Kymmenen kuukauden kuluessa en ole kokenut täällä niin paljon ahdistelua kuin kotona yhtenä aurinkoisempana iltapäivänä, tappeluja tai aggressiivista käytöstä en ole nähnyt koskaan. Kaupungissa asuu paljon ulkomaalaisia, myös muslimeja, mutta useimmat ovat toisen tai kolmannen sukupolven turkkilaisia, ei pakolaisia. Ulkomaalaisena olen osallistunut moniin kansainvälisiin tilaisuuksiin, siellä tavannut myös pakolaisia, ja kaikki he yrittävät oppia saksaa ja integroitua, enkä yhdeltäkään saksalaiselta kuullut heistä sen pahempaa kuin että he ovat äänekkäitä.
Asun yksin, kuljen yksin joskus öisinkin toiselle puolelle kaupunkia, enkä pyörällä enkä raitiovaunulla liikkuessani ole koskaan tuntenut, että joutuisin pelkäämään ketään. Täällä on myös Saksan muka vaarallisin katu, Eisenbahnstraße, jolla olen myös osunut useita kertoja liikkumaan öisin ja yksin, eikä minulle ole koskaan sattunut mitään (ja tätä ei voi Budapestin keskikaupungista sanoa edes kirkkaalla päivällä).

***

Mutta lopullisesti leukani loksahti, kun löysin uutisvirrastani drot.eu-sivuston artikkelin uudesta yrityksestä, jota tuetaan Széchényi-suunnitelman varoista – joka suunnitelma puolestaan on Unkarin valtion kehikko EU:n yritys- ja kehitystukien kanavoimiseksi. Verkossa toimiva puncs.hu on tietyntyyppisiin asiakkaisiin profiloituva seuranhakupalvelu –  puncs  tarkoittaa punssia tai boolia, siis jonkinlaista makeaa sekoitettua juomaa. (Muitakin mielleyhtymiä samannäköisiin unkarin kielen sanoihin tästä nimestä tulee, mutta ehkä se on vain omaa likaista mielikuvitustani.) Tarkoituksena on luoda tosiaankin ”makeita” suhteita. Näin etusivulla kerrotaan:

Puncs.hu avaa portin siihen maailmaan, jonne me kaikki kaipaamme.
Kukapa ei haluaisi matkustella miellyttävässä seurassa, rentoutua, käydä näyttelyissä, avajaisissa, kynttiläillallisilla, siemailla lempicocktailiaan purjeveneen kannella tai vain rentoutua uuvuttavasta arjesta jossain syrjäisessä mutta upeassa hotellissa? Tätä kaikkea sellaisen ihmisen seurassa, jonka kanssa voi kokea täyden parisuhteen ja rakkauden.

Sivulla selitetään myös huolellisesti, mitä sugar-parisuhde merkitsee: viehättävä nuori sugar baby etsii onnea ja huoletonta elämää, arvostaa niitä mahdollisuuksia, joita kumppanin kautta hänelle avautuu, ja vastapalvelukseksi pyrkii kaikin keinoin tekemään sugar daddynsa onnelliseksi. Toki kyseessä voi olla myös sugar mommy, ja onnellistuttajana voi toimia sugar boy, mutta kuvituskuvat ja etunimillään esiintyvät esimerkkitapaukset kertovat kaikki vain tyylikkäästi harmaantuneista mutta timmeistä herrasmiehistä ja huolellisesti tällätyistä nuorista neitokaisista. Index-uutisportaalin toimittajalle kerrottiin myös, että sugar mommyjen ja sugar boyden osuus Puncs-palvelun asiakkaista on hyvin pieni.

Sugar-suhteessa olennaista ei ole raha vaan sen tarjoamien mahdollisuuksien nauttiminen yhdessä, väittää sivusto ja selittää, että itse asiassa kyseessä on ”isoisovanhempiemme arvojen tuominen tähän aikaan”, olihan ennen vanhaankin parisuhteessa olennaista se, että (mies)puoliso kykeni tarjoamaan (naiselle) ”asianmukaisen” elintason. Takaisin 1800-luvulle siis, jolloin naisen ei kuulunut hankkia omaa ammattia eikä elättää itse itseään?

Eihän tällaisiin jo aikansa eläneiksi luultuihin arvoihin perustuva kaupallinen palvelu sinänsä ole mitään uutta, ns. maailmalla ovat jo useammat keksineet tämän idean, jolla kiireiset, tasokkaat herrasmiehet saavat nuorta mutta sosiaalisesti esittelykelpoista lihaa ja köyhät opiskelijatytöt (joille Puncs-palvelu erityisesti näyttää suuntaavan mainontaansa) vaihtelua tonnikalaan ja kirpparivaatteisiin. Eikä Puncs-palvelun avautuminen Unkarissa ole sekään mikään uusi uutinen, vaan Index-sivustolla kirjoitettiin siitä jo viime marraskuussa. Pohjoismaiseen tasa-arvoajatteluun kasvanutta silti vähän hämmentää se kainostelemattomuus, jolla kaikki naisliikkeen saavutukset sadan viime vuoden ajalta heitetään menemään.

Prostituutiotahan tämä on, vaikka sokerikuorrutettua, väittää Ágnes Básthy drot.eu-sivuston artikkelissa. Niinpä. Maksukykyisten miesasiakkaiden eteen (sillä sugar mommyja ei tosiaan juuri ole) levitetään kattaus kauniita ja edustuskelpoisia mutta varattomia nuoria naisia, ja rehellinen osto ja myynti naamioidaan ”ihmissuhde”- ja ”elämäntyyli”-röyhelöihin todellakin 1800-luvun henkisellä tekopyhyydellä. Ennen kaikkea tällä, aivan niin kuin sokerikuorruttamattomalla prostituutiollakin, vahvistetaan sitä patriarkaalista kuviota, jossa mies on palvelun ostaja ja nainen myyjä (päinvastoinkin voi periaatteessa olla, mutta oikeasti niin on hyvin paljon harvemmin), ja varsinaisen seksipalvelun lisäksi myydään miehille hallinnan, vallan ja ylemmyyden mielikuvia, viime kädessä oikeutta toisen ihmisen alentamiseen.

Prostituutio on tietysti hankala ja monikasvoinen ilmiö, josta aivan liian paljon puhuvat ne, jotka eivät siitä mitään tiedä, ja aivan liian vähän itse asianosaiset. Siinä mielessä kuitenkin ”asianosaisia” ovat kaikki naiset, että prostituutio muovaa kulttuurimme kuvaa sukupuolten välisistä suhteista ja siten vaikuttaa myös niiden naisten elämään, jotka eivät itse ole siinä mukana. Ja siinä mielessä ihmettelen minäkin, kuten Ágnes Básthy, miten ihmeessä tämmöistä ”yritystoimintaa” voidaan tukea eurooppalaisen valtion ja EU:n varoilla.