Vanhan vuoden viimeiset kujeet

1 tammikuun, 2020

Hyvää uutta vuotta kaikille! Työkiireiden ja kirjoitusväsymyksen merkeissä vietettyjen pyhien jälkeen yritän palata verkkoon ihmettelemään unkarilaisen mediakuplani antia. Itävallan uutisiin ehkä palailen tuonnempana, kunhan uusi turkoosi-vihreä hallitus pääsee virallisesti aloittamaan nuoruus-, naispuolisuus- ja vihreyskilpailun suomalaisten kollegojensa kanssa.

Unkarin osalta ei päättävien elimien nuoruudesta, naispuolisuudesta ja vihreydestä paljoa pysty puhumaan. En siis puhu minäkään vaan palaan ensiksi viime viikkoina koettuihin ns. kulttuuritaistelun uusiin vaiheisiin. Kiistelty lainmuutos olisi saattanut teatterit ministeri(ö)n mielivallan alaisiksi, ja sen ensimmäisen version saattoi tulkita kuolemantuomioksi riippumattomille teattereille: jos teatteri ei halua päästää ministeriötä päättämään johtajanimityksistään, sen on luovuttava valtion tuesta. Protestien ja mielenosoitusten jälkeen lakia lievennettiin monelta osin, mutta joulunvälipäivien hiljaisuudessa riippumattomaan mediaan levisi uusi väite: hallitus haluaa kuitenkin tehdä selvää riippumattomista teattereista!

Yksityiskohdat ovat melkoista pilkun, hm, viilausta. Asian ydin lienee siinä, että virallisen lehden (Magyar Közlöny) julkaisemat asetukset 221 ja 222 ovat ristiriidassa keskenään. Jälkimmäisestä, toimeenpanoa koskevasta asetustekstistä on, vahingossa tai tarkoituksella, jätetty pois sanat és működés [‘ja toiminta’], jolloin teksti on mahdollista tulkita siten, että riippumattomille teattereille ei voida myöntää valtion tukea niiden säännölliseen toimintaan vaan ainoastaan tilapäisiin projekteihin. Ministeriön mukaan mitään ongelmaa ei ole vaan valtion tuki jatkuu entiseen tapaan. Kulttuuriväen epäluulot eivät kuitenkaan tällä hälvene, niin mutkikasta, salamyhkäistä ja pahantahtoistakin on kulttuurilaitoksia koskeva päätöksenteko ja politiikka viime aioina ollut. Epäluottamus on jokseenkin totaalista, ja kiistely, puolustelu ja selittely tullee jatkumaan puolin ja toisin.

Kulttuuriväen epäluottamusta selittänevät osaltaan myös valtiovallan tuoreimmat rahoituspäätökset, joista prioriteetit käyvät selvästi ilmi. Vanhan vuoden viimeisimmissä Magyar Közlönyn numeroissa julkaistiin myös tämmöinen rahoituspäätös joulukuun 27:nnelta, koskien ”rajantakaisten kohteiden” tukemista:

Kuvan kuvausta ei ole saatavilla.

Mukavia tukiaisia saa ensinnäkin Transilvanian Tusnádfürdőssä – siis kylpyläkaupungissa, jossa järjestettävien romanianunkarilaisten kulttuurifestivaalien ohjelmaan on jo vuosikausia kuulunut myös Viktor Orbánin poliittinen linjapuhe – toimiva unkarilainen roomalais-katolinen seurakunta: yli sata miljoonaa forinttia eli yli 320 000 euroa. ”Ensimmäinen unkarilainen reformoitu kirkko” (en ole aivan varma, mistä instituutiosta on kyse, mutta tätä nimeä käyttävät useammat amerikanunkarilaisten kalvinistien uskonyhteisöt) saa vielä mukavamman tukipaketin, päivän kurssin mukaan yli puoli miljoonaa euroa ”instituution investointien tukemiseen”. Vaatimattomammalla kuudenkymmenen miljoonan forintin (yli 181 000 €) summalla tuetaan ”Karpaattien altaan unkarilaisten evankelioinnin puolesta -säätiötä”, jota pyörittää ”Kristillinen älymystöliitto” -niminen järjestö; säätiö tukee kristillisten unkarilaisten kulttuuritilaisuuksien järjestämistä ja ”kristillistä kuvaamataidetta”. (Ilkeämielinen lukija saattaisi epäillä, että osa näistä rahoista kenties luiskahtaa paitsi amatöörimäisen kitschin tuotantoon myös suoraan esimerkiksi jonkin sopivissa suhteissa olevan ohjelmapalveluyrittäjän taskuun sopivan ylihinnoittelun avustuksella.) Neljäkymmentäviisi miljoonaa (136 000 €) saa Házsongárd-säätiö, joka ylläpitää Romanian Kolozsvárin (Cluj) historiallista hautausmaata.

Mutta kaikki nämä summat kalpenevat listan loppujen kahdeksan kohteen rinnalla. Kaikki sijaitsevat Unkarin ulkopuolisilla historiallisilla unkarilaisalueilla, Romaniassa (Sepsiszentgyörgy/Sfîntu Gheorghe, Csíkszereda/Miercurea Ciuc), Kroatiassa (Eszék/Osijek), Serbiassa (Topolya/Bačka Topola), Sloveniassa (Lendva/Lendava) ja Slovakiassa (Dunaszerdahely/Dunajská Streda, Komárom/Komárno), lisäksi Ukrainan rajan pinnassa sijaitsevan Kisvárdan urheiluseura saa tukea toimintaansa Ukrainan Munkácsissa (Mukačeve). Kaikki ovat jalkapalloseuroja. Vuoden päättyessä on tärkeää jakaa vielä myöhästyneet joululahjat ylirajaisen kansakunnan rakentamiseen nimenomaan ja erityisesti unkarilaisen jalkapallon kautta. Tätä uutista Facebookin ”Vanhempien ääni” -ryhmässä kommentoiva kansanääni toteaa:

Sepsiszentgyörgyissä juuri eilen minulle kertoi muuan paikallinen, että ne kyllä saavat monta miljoonaa, mutta samalla on määrätty, kuka saa urakat ja miten paljon niistä maksetaan, ja hinnoissa on runsaasti ilmaa. Näin rahat lähtevät Unkarista eikä mikään virallinen elin pysty valvomaan, miten ne kulutetaan.

En tarkoita, että jonkun tuntemattoman Facebook-kommentoijan kertomaa juorua pitäisi kritiikittömästi uskoa. Mutta kun verkko pursuu samansuuntaisia puheenvuoroja eikä korruption väkevää läsnäoloa Unkarissa edes hallitus jaksa ihmeemmin kiistää (vastaväitteet ovat tyyliä ”mutkun korruptiota on kaikkialla, ihan varmasti teilläkin”), olen kyllä taipuvainen ”kokemaan asian” samoin. Olennaisinta joka tapauksessa on se, miten kriittinen kulttuuriväki tulkitsee valtiovallan asettamia arvojärjestyksiä: teatterille kuonokoppa, rahat jalkapalloseuroille ja kirkoille.

Taiteesta tieteeseen. Unkarin Tiedeakatemialtahan riistettiin kuluneena vuonna sen olennaisin osa, akatemian alaisuudessa toimineet tutkimusinstituutit. Kuten aiemmin olen täällä selitellyt, Unkarin Tiedeakatemia ei ollut (vain) ns. läntisen mallin mukainen tutkijoiden keskustelukerho, tieteen edustuselin ja painostusryhmä, vaan (myös) ns. itäeurooppalaisen mallin mukainen perustutkimusta tekevä laitos tai laitosryväs: Tiedeakatemian instituutteihin on sijoittunut se tutkimustyö, joka Suomessa tehdään yliopistoissa tai niiden ulkopuolisissa valtion tutkimuslaitoksissa. Nyt nämä instituutit siirrettiin osaksi upouutta rakennetta nimeltä Eötvös Loránd Kutatási Hálózat, Loránd Eötvös -tutkimusverkosto. (Loránd [Roland] Eötvös (1848–1919), jonka mukaan myös Budapestin ELTE-yliopisto on nimetty, oli aikoinaan kansainvälisesti tunnustettu tiedemies, fyysikko, muun muassa gravitaation ja kapillaari-ilmiön tutkija. Nykyisen kansallis-konservatiivisen ideologian mukaiseksi symboliseksi keulahahmoksi hän sopii varmaan siksi, että toimi myös opetusministerinä, ei edustanut mitään poliittista edistyshaihattelua eikä – toisin kuin suuri osa Unkarin maineikkaimmista luonnontieteen tutkijoista – ollut juutalaista syntyperää vaan vanhan unkarilaisen aatelissuvun vesa.)

Tutkimusverkoston toiminnasta ei vielä paljoa tiedetä, mutta se on käynyt selväksi, että sen johtoon nimetty tutkija on vakaasti Orbánin hallituksen linjoilla. Orientalisti Miklós Maróth, vuosimallia 1943, on tehnyt pitkän uran arabistiikan ja klassisen filologian rajamaastossa tutkien muun muassa antiikin filosofian vastaanottoa keskiajan islamilaisessa maailmassa. Hän johtaa vuonna 2002 perustettua, Lähi-idän tutkimukseen keskittyvää Avicenna-instituuttia, joka äskettäin on saanut komeat toimitilat Piliscsabasta. Rakennuksen, samoin kuin Piliscsaban katolisen yliopistocampuksen muutkin merkilliset pytingit (joista virallisen Unkarin aatemaailmaan perehtymättömille viattomille sivullisille ilmeisesti tulee mieleen Harry Potter -kirjojen velhokoulumaailma), on suunnitellut ”orgaanisen arkkitehtuurin” ja konservatiivis-uuskansallisromanttisen taiteen suuri nimi, vuonna 2011 edesmennyt Imre Makovecz.

Orbán Viktor beszédet mond az Avicenna Közel-Kelet Kutatások Intézete épületének avatásán Piliscsabán. Balról Maróth Miklós akadémikus, az intézet igazgatója.

Viktor Orbán puhuu Avicenna-instituutin uuden rakennuksen avajaisissa. (Kuva Szilárd Koszticsák / MTI.)

Viime vuosina Maróth on tuottanut kriittistä pohdiskelua islamista ja sen suhteesta läntiseen maailmaan, ja muun muassa näitä ajatuksia hän kehittelee myös hallitusta lähellä olevalle Pesti Srácok -sivustolle antamassaan haastattelussa, jota hieman järkyttyneeseen sävyyn on referoitu useammalla riippumattomalla sivustolla. Esimerkiksi näin:

Jos uskonnolla on ihan erilainen mentaliteetti, jos uskonnon perusta on erilainen, niin erilaiset ovat myös sen käännytyskeinot. Kristinusko aikoinaan suoritti käännytystä kertomalla ihmeteoista, islam taas miekalla, siis väkivalloin. Se ei ole reilua kilpailua, jos päästämme hampaisiin saakka aseistautuneen ihmisen häkkiin taistelemaan aseetonta vastaan.

– Tätäkö me nykyään koemme?

– Kyllä. Toinen osapuoli on aseistautunut, toinen taas ei saa edes nostaa kättään, sillä se olisi poliittisesti epäkorrektia ja loukkaisi vastapuolen herkkyyttä. (…) Heillä [= muslimeilla] uskonnon käskyt merkitsevät jotain muuta kuin meillä omantunnon velvoite. (…) Velvollisuus tarkoittaa sitä, että jos olen opettaja, minun on pidettävä tunnit, sillä se on minun tehtäväni. Tai esimerkiksi jos olen oppilas, teen läksyni, tai pesen käteni ennen ruokailua, sillä velvollisuuteni on huolehtia terveydestäni, ja niin edespäin – semmoista ei muissa kulttuureissa tunneta. Jos nyt heijastamme tämän Euroopan kulttuuriin, niin ajatellaanpa, miten tehtaissakin tarkka työntekeminen muuttuu epävarmaksi. Eurooppa on keksinyt kaikenlaista, nostanut maailman tietylle tasolle, koko maailma nauttii sen siunauksista mutta ei itse pysty tekemään samoin. Erään muslimišeikin mukaan he pystyvät ostamaan vaikka miten kalliin Mercedeksen mutta eivät itse pystyisi valmistamaan siihen ainuttakaan ruuvia. Hänen mielestään muslimityöntekijä tekee päivässä hyvä jos 20 minuuttia työtä, muuten juo teetä ja kahvia ja juttelee. Euroopassa ei näin ole, täällä on pakko tehdä työtä, kaikki tekevät oman tehtävänsä. Eurooppalaisen kulttuurin hävitessä ensimmäisenä katoaa eurooppalainen tehokkuus.

Täytyy sanoa, että Maróthin näkemys sekä kristinuskon että islamin leviämisestä (johon vuosisatojen mittaan on molemmilla uskonnoilla kuulunut sekä väkivaltaa ja valloitussotia että monenlaisia pehmeämpiä konsteja) on henkeäsalpaavan yksinkertainen, yhtä yksinkertainen kuin tuttu valitusvirsi poliittisen korrektiuden tyranniasta, jonka ikeen alla läntisen maailman sorretut valkoiset kristityt heteromiehet huokaavat. Vähän myös mietin, että eiköhän Mercedeksen tehtailla Saksassakin ole jo vuosikymmenten ajan työskennellyt turkkilaisia vierastyöläisiä, ja eiköhän monissa niissä hikipajoissa, joista halpatuotteet meille Eurooppaan virtaavat, ole töissä lukemattomia muslimeja, joiden työpäivä on kaikkea muuta kuin loputonta kahvitaukoa ja pulinaa. Mutta kun oikein haluaa uskoa kuvittelemansa islamilaisen maailmankatsomuksen voimaan, niin kaipa tämänkin asian voi yhden muslimisedän kanssa käydyn keskustelun pohjalta näinkin kokea.

”Kokemuksen” pontimena on tietenkin Unkarin nykyisen hallituksen maahanmuuttopoliittista linjaa tukeva ”islamisaation” pelko. ”Väestönvaihto” on tälle yleisölle todellinen uhkakuva; voiko, kysyy Pesti Srácok -sivuston haastattelija, sen yhteydessä myös poliittinen ideologia vaihtua?

Varmaa on, että se tulee muuttumaan. Kysymys kuuluu vain, miten. Tämänhetkisissä oloissa islamin seuraajien intresseissä on tukea vasemmistopuolueita, sillä niiden avulla he pääsevät asettumaan Eurooppaan. Mutta kun se on tapahtunut, islamista tulee vasemmistoideologialle pahempi vihollinen kuin perinteiselle konservatiiviselle ideologialle koskaan. Konservatiivisella ja vasemmistoideologialla on kuitenkin yhteiset eurooppalaiset juuret, mutta islamin kanssa tätä yhteisymmärrystä ei tule olemaan. Tämä kammottava suvaitsevaisuus tiettyjä asioita kohtaan – kuten esimerkiksi LGBT-ideologiaa – lentää varmasti ensimmäisenä ulos. Mutta tämähän ei tule haittaamaan siksikään, että suvaitsevaisuuden nykyiset esitaistelijat muuttuvat kilpaa niin koviksi muslimeiksi, ettei paremmasta väliä.

… tai “että sitä on ilo katsella”, kuten Maróth ironisesti toteaa. Juupajuu, nykyiset suvakit ja kukkahattutädit (tai LGBT-ideologian kannattajat, sillä eihän sen myöntäminen, että jotkut meistä ovat homo-, bi- tai transseksuaaleja, ole muuta kuin ideologiaa…) tulevat Euroopan islamisaation edetessä käden käänteessä muuttumaan allahuakbaria huutaviksi jihadisteiksi, eihän tässä ole mitään ristiriitaa.

Miten tämän vaaran voi torjua? Kasvatuksella. Nuoriso on herkkäuskoista ja tietämätöntä. Se ei ole kokenut pettymyksiä ja petkutusta, se ei tiedä mitään sosialismin ajoista eikä edes vuoden 2006 tapahtumista. [Vuoden 2006 tapahtumista? Siis mielenosoituksista silloista sosialistihallitusta vastaan ja tästä kasvaneista mellakoista, joissa nahkatukkaiset uusnatsit polttivat paikkoja ja heittelivät kiviä ja joista nykyinen hallitus yrittää rakentaa jonkinlaista kansallismielistä marttyyrikertomusta?] Kouluihin tarvitaan kunnon isänmaallisuuskasvatusta:

Isänmaallisuuteen ei voi kasvattaa, jos nuori ei tiedä mitään Unkarin kulttuurista. Me luimme lapsina “seitsemääkymmentäseitsemää unkarilaista kansansatua”, joista välittyy moraalinen asenne. Mutta mitä lapsi oppii Harry Potterista? Tai meidän lapsuudessamme, kun meidän isoisämme lauloivat sotilaslauluja, koska olivat taistelleet ensimmäisessä maailmansodassa, silloin se imeytyi meihin, ajatus maanpuolustuksesta; ei meidän edes tarvinnut saada koulussa ”isänmaallisuuskasvatusta”. (…) Meillä oli vain semmoista luettavaa, johon sisältyy Unkarin historiaa. Tulee tietää, että Gárdonyin romaanien kieli on kaikkein yksinkertaisinta, ja samalla lapsi imee itseensä Egerin tähdet -romaanista esikuvan siitä, miten isänmaata puolustetaan turkkilaisia vastaan ja kristinuskoa puolustetaan islamia vastaan. Hämähäkkimiehestä hän ei tätä opi. Jos lapsi lukee Egerin tähtiä, silloin ei tarvitse selittää, miksi Viktor Orbán puhuu siitä, että meidän on säilytettävä kristitty identiteettimme ja valtiomme.

Egerin tähdet, Géza Gárdonyin vuonna 1901 ilmestynyt klassikkoromaani (Yrjö Liipolan suomennos ilmestyi jo 1920-luvulla) kertoo urhean Gergő Bornemisszan ja suloisen Éva Ceceyn romanttisen rakkaustarinan, kehyksenä Unkarin turkkilaismiehitys. Tarina alkaa leikkitoverusten Gergőn ja Évan lapsuudesta, kun ilkeä janitšaari yrittää ryöstää heidät orjiksi, ja huipentuu Egerin kaupungin sankarilliseen puolustukseen vuonna 1552. Egerin tähdet on toki ollut Unkarin tunnetuimpia ja rakastetuimpia historiallisia romaaneja, mutta näinköhän se tuosta vain sopii nykyaikaisen kansalaiskasvatuksen välineeksi?

Niin kuin useampi koiranleuka on jo ehtinyt kysymään: jos lasten on tarkoitus oppia Egerin tähdistä, että turkkilaiset ovat pahoja vihollisia, miten siihen sopii Viktor Orbánin suuri ystävyys Erdoğanin Turkin kanssa? Tai Unkarin ulkojäsenyys Turkkilaiskielisten valtioiden liitossa (jolle Unkarin valtio haluaa kustantaa toimitilat myös Budapestissa)? Monet ovat myös jo muistuttaneet, että Harry Potter sopii oivallisesti kasvattamaan nuorisoa ymmärtämään itsenäisyyden, moraalisen lujuuden ja ystävyyden merkitystä pimeinä aikoina ja terrorin uhatessa.

Ennen kaikkea Maróthin haastattelusta jää hämmentyneen epäuskoinen olo. Miten voi aikuinen ihminen, tunnustettu tiedemies ja vastuullisen, tärkeän tehtävän haltija tuottaa näin naiivia tekstiä? Onko vanha mies jo hieman höpsähtänyt ja ns. delirium emeriti -harhan vallassa alkanut uskoa filosofianhistoristen tutkimustensa pätevöittävän syvälliseen islamilaisten yhteiskuntien ja politiikan analyysiin? Vai puhuuko Maróth vain pohjattoman kyynisesti semmoista, minkä uskoo uppoavan kohdeyleisön tyhmimpään segmenttiin ja miellyttävän hänen korkeaa suosijaansa, jonka nimikin (huom!) on pitänyt muistaa erikseen mainita?