Metsästyksen kansalliset erikoispiirteet

28 syyskuun, 2021

Joskus vuosia sitten olin Wienissä joissakin Itävallan suomalaisten tai Suomi-harrastajien pippaloissa, joissa joku maanmies kertoi, miten oli ollut mukana paikallisella metsästysretkellä fiinissä seurueessa. Kuvauksesta tuli äkkinäiselle mieleen Monty Pythonin legendaarinen Hunting Film -sketsi, jossa vähäjärkisen ja humalaisen oloinen brittiherrasväki taapertelee linnan ovesta lintujahtiin ja paukuttelee järjettömästi kaikkea mikä liikkuu. Itävaltalainen metsästysseurue ei kylläkään ampunut puskassa lempivää pariskuntaa eikä toisiaan raajarikoiksi, mutta puolikesyjä fasaaneja oli lahdattu hämmentävä määrä, lopuksi ammutut linnut oli levitetty näytille maahan pitkiksi riveiksi, ja suomalainen, joka oli ymmärtämättömyyttään astunut tämmöisen raatorivin yli, sai kuulla syyllistyneensä suunnilleen pyhäinhäväistykseen.

Sentroopassa metsästys on ilmeisesti jotakin ihan muuta kuin suomalaisten hirvi- ja sorsastajaporukoiden maanläheinen kumisaapasmeininki, jolla kuitenkin on jonkinlainen todellinen historiallinen yhteys siihen aikaan, kun tavallinen rahvas karhun kanssa painii löi esi-isien malliin ja ampui hirviä ja sorsia ihan vain nälkäkuoleman välttämiseksi. Eteläisemmässä Euroopassa, missä maaorjatalonpoikia ei mielellään päästetty hääräämään linnanherran metsiin, kauriiden, villisikojen ja metsäkanojen jahtaaminen oli ylhäisön etuoikeus ja tapa pitää aseenkäyttely- ja ratsastuskuntoa vireillä sotaretkien välillä. Luonnonmetsien huvetessa tarhattujen ja lihotettujen otusten posauttelusta tuli joutilaan luokan huoleton harrastus, jonka innokkaimmat ja rikkaimmat – kuten ensimmäisen maailmansodan syttymisestä tunnettu onneton Itävalta-Unkarin kruununperillinen Franz Ferdinand – kehittivät suorastaan massiiviseksi joukkoteurastukseksi.

Säätymerkin luonteensa metsästys on säilyttänyt koko ajan, jopa Unkarissakin tämä perinne jotenkin säilyi yli reaalisosialismin vuosien. Kommunistinen puolue-eliitti viihtyi metsällä edustusvieraidensa kanssa, ja rutiköyhänä työläispoikana kasvanut János Kádár, jonka elämäntyyli muuten oli varsin kansanomainen ja vaatimaton, oli intohimoinen metsästäjä. Nykyään metsästysturismi on Unkarissa merkittävää bisnestä: verkosta löytyy helposti ainakin maksukykyiselle saksankieliselle yleisölle suunnattuja mainoksia pakettimatkoista tarkkaan hinnoiteltuine palveluineen ja saalispaketteineen (niin ja niin monen niin ja niin suuren villisian, kauriin tms. ampuminen, kallon ja sarvien valmistaminen trofeeksi, jne.). Unkaria myydään varakkaille ulkomaalaisille metsästysmaana, josta löytyy sekä mielenkiintoista saalista että tasokkaita mutta kilpailukykyisesti hinnoiteltuja majoitus- ja viihdepalveluja metsästysretken oheen. (Myös ns. aikuisviihdepalveluja. Olen – useampia vuosia sitten, mutta tämän vuosituhannen puolella kuitenkin – nähnyt mainoksen, jossa saksankielisille metsästysseurueille kaupattavaan pakettiin sisältyi päättäjäisillanvietto ”sirojen gasellien ja reippaiden amatsonien” seurassa.)

Mutta näkyy metsästys kiinnostavan myös Orbánin Unkarin uutta yläluokkaa ja – joissain muissakin asioissa entiset maailmanajat mieleen tuovaa – puolue-eliittiä. Näkyvimpänä tämän harrastuksen edustajana on julkisuudessa häärännyt varapääministeri, hallituskoalition pienen kristillisdemokraattisen sivuvaunupuolueen johtaja Zsolt Semjén, jonka taannoisen poronmetsästysmatkan Ruotsiin tämän blogin lukijoista moni ehkä muistaa. Mutta myös aikoinaan mahdollisena ”kruununprinssinä” pidetty tappajahainhymyinen ex-ministeri János ”Jolla ei ole mitään, se ei ole minkään arvoinen” Lázár on ollut julkisuudessa esillä metsästyslinnan ansiosta, jonka hänen lakimiehensä (joka ei itse harrasta metsästystä) hankki omistukseensa keskeltä metsästysmaita, jotka puolestaan ovat Lázárin sukulaisten omistuksessa.

Tätä olen miettinyt viime päivät lukiessani unkarilaisen median juttuja metsästyksen maailmannäyttelystä, joka Unkariin lopultakin saatiin, koronapandemian aiheuttamasta viivästyksestä huolimatta. Jo aluksi hämmentävää on katsella kuvia näyttelyn hirvenpään muotoisesta portista, jonka rakentamiseen on käytetty tonnikaupalla hirvensarvia. Sarvet eivät kuulemma ole tapettujen eläinten trofeesarvia vaan metsistä keräiltyjä pudokkaita, mutta silti tämä massiivinen näköistaideteos tuntuu jotenkin vastenmieliseltä eikä vain kitschisyyttään. Lisää vastenmielisyyden tunteita voi nostattaa katselemalla uutiskuvia Zsolt Semjénistä, jonka tekopyhä hymy on näyttelytiloissa lähes yhtä mairea kuin parlamentin etupenkissä pääministeri Orbánin vieressä istuessa.

(Mihály Hardyn kuva Klubrádión Facebook-sivuilta.)

Oikeitakin isompien ja pienempien sorkkaeläinten trofeepääkalloja sarvineen on Hungexpo-messukeskuksen avarissa saleissa näköjään seinillä tuhansittain. Löytyy myös omituisia puu- tai metalliromupaloista kasattuja ITE-näköisveistoksia – koiraa, jänistä ja villisikaa. On täytetty puhveli (ja muitakin täytettyjä eläimiä sorsasta leijonaan) ja takajaloillaan seisova karhuveistos, lisäsomistuksena kummallisia nuoliasetelmia ilmeisesti viittauksena tuhannen vuoden takaiseen aikaan, kun unkarilaisten esi-isät tunnettiin taistelussa ”nuolikuuroistaan”. Varsinaisen maailmannäyttelyn mittoja tämä tapahtuma ei täytä siinä mielessä, että kovinkaan monet maat eivät ole tuoneet paikalle omaa kansallista paviljonkiaan tai kioskiaan, eikä se ilmeisesti viralliselta nimeltään ”maailmannäyttely” olekaan, vaikka unkariksi tätä nimikettä (világkiállítás) käytetään – eihän muu maailma meitä ymmärrä, eihän? (Alan kansainvälinen elin BIE eli Bureau International des Expositions ei unkarilaisten metsästysnäyttelyä ole rekisteröinyt – toisin kuin vuonna 1971, jolloin Kádárin Unkarin isännöimä metsästyksen maailmannäyttely keräsi 1,9 miljoonaa kävijää. Sitä(kin) selvästi yritettiin käyttää muka epäpoliittisena konstina Unkarin kansainvälisen arvovallan kohentamiseen.)

Saleissa näyttää olevan paljon tilaa, niin että joukkoon mahtuu myös Turkkilaiskansojen neuvoston koju (siis tuon turkkilaissukuisia kieliä puhuvien maiden yhteistyöelimen, jossa Orbánin Unkari on tarkkailijajäsenenä mukana), vaikka Türk keneşi ei suoranaisesti mitenkään liity metsästykseen. Kuvien perusteella yleisömenestyskin on ollut varsin vaatimatonta: ei näy suuria kansanjoukkoja avarissa saleissa eikä ruokintapisteellä, mistä kansa voisi ostaa reilusti hinnoiteltuja riistahampurilaisia tai -makkaroita.

Riippumaton media on jo vuosikaudet kirjoitellut tämän näyttelyn yhteydessä ennen kaikkea korruptiosta ja rahanhaaskuusta. Koko kustannuksista ei tietenkään ole kaikkia tietoja saatavissa, mutta esimerkiksi Klubrádión toimituksen arvioimaa 70 miljardia forinttia (tämänhetkisen kurssin mukaan 195 miljoonaa euroa) tekee varmaan väkisinkin mieli rinnastaa niihin resursseihin, jotka puuttuvat esimerkiksi kouluilta, sairaaloilta tai nälkäisiä lapsia ruokkivilta sosiaalipalveluilta. Tai kansallispuistoilta, joiden ylläpitoon ei vuodessa kuluteta kymmenesosaakaan tuosta summasta. Näyttelyn mainostamiseen ja ”viestintään” on jo pari vuotta sitten upotettu melkoisia summia, jotka menivät ainoan tarjouksen tehneelle firmalle, samalle, joka on hoidellut myös hallituksen viime vuosien aikana järjestämät ”tiedotus”- eli propagandajulistekampanjat. Ilkeästi voi kysellä, oliko koko näyttelyn päätarkoituksena julkisen rahan kanavointi sopiviin taskuihin vaiko Zsolt Semjénin märkien unien toteuttaminen. Avajaispuheessaan Semjén joka tapauksessa pääsi maalailemaan kunnon äijäpopulistisia kauhunäkyjä siitä, miten metsästäjiä vihataan ja vainotaan, miten metsästyksen vapaus on uhattuna – eikä vain metsästys vaan, jos eläinsuojelufanaatikot saavat tahtonsa läpi, myös kotiteurastus ja siten jopa ikiaikainen unkarilainen siantappajaisperinne vaarantuu.

HVG-lehdessä biologi Ferenc Jordán antaa metsästysnäyttelylle perusteellisen ryöpytyksen. Kysymys ei ole siitä, että Jordán vastustaisi eläinten tappamista sinänsä, päinvastoin hän korostaa, että fiksusti toteutettuna metsästys voi olla tärkeä keino luonnolliset vihollisensa menettäneiden eläinkantojen pitämiseksi kurissa. (Ja sitä voisi myös esitellä tyylikkäästi: Jordán kehuu vuolaasti Etelä-Tirolissa näkemäänsä metsästysnäyttelyä, josta huokui perinteiden, ympäristön ja luonnon ymmärtäminen.) Riistanhoito voisi toimia, jos se tehtäisiin tieteellisin perustein, mutta valitettavasti siitä on Jordánin mukaan tullut Unkarissa pelkkää bisnestä. Ylettömästi lisääntyneet, lihotetut villisiat ja hirvieläimet tekevät vahinkoa sekä viljelyksille että luonnolle, mutta tätä siedetään, jotta päästään myymään kalliita metsästysretkipaketteja rikkaille turisteille, jotka voivat hienoilla aseillaan harrastaa ”koneistettua teurastusta” ottamatta montakaan askelta ökymaasturinsa ovelta. Ja maailmanlaajuisen ympäristökriisin iskiessä päälle Unkarin vallanpitäjät edelleenkin järjestävät tämmöisen wannabe-maailmannäyttelyn, joka todellisuudessa on vain pienen herrakerhon ökyilyä ja järjetöntä rahanhaaskuuta ja jolla ei varsinkaan luonnonsuojelun kanssa ole vähintäkään tekemistä.

Ja niin, tämän näyttelyn virallinen nimi on Egy a természettel ‘Yhtä luonnon kanssa’.


Lennä porosein

11 maaliskuun, 2018

Kansliaministeri Lázárin hirmuiset kokemukset maahanmuuttajien tuhoamasta Wienistä saavat parhaillaan Unkarin hallituksen vaikutuspiiriin kuuluvassa mediassa taustatukea muista vastaavista kauhutarinoista (”Unkarilaiset toimittajat vierailivat Brysselin no-go-vyöhykkeellä”, ”Emme halua takaisin niitä aikoja, kun eloon jäädäkseen piti kääntyä islamin uskoon” [puhe on kenraali Bemistä, vuosien 1848-49 vapaustaistelun sankarista, joka hävityn taistelun jälkeen pakeni Turkkiin, missä joutui vaihtamaan uskontoa], ”Wienissä maahanmuuttajat ovat merkinneet ongelmaa jo vuosia sitten”).

Toissapäivänä valtion viestimet toivat unkarilaisten nähtäville myös ruotsalais-unkarilaisen Natalie Contessa af Sandebergin, joka M1-kanavan haastattelussa kertoi muuttavansa Ruotsista turvalliseen Unkariin, koska ei enää kestä maahanmuuttajien luomaa kaaosta ja turvattomuutta. Tukholman metrossa ahdistelijat käyvät kimppuun eikä edes poliisi tule auttamaan, kouluissa opettajia uhkaillaan puukotuksella, kaduilla ryöstetään lapsia, monet perheet suunnittelevat Ruotsista pois muuttoa, koska pelkäävät. Kaiken lisäksi maahanmuuttajat vievät ruotsalaisten työpaikat, sairaalassa, jossa af Sandeberg työskenteli, 80% lääkäreistä ja hoitajista oli maahanmuuttajia.

contessa

Komeaa nimeä kantava Natalie Contessa af Sandeberg kertoo olevansa äitinsä puolelta unkarilainen ja pitävänsä Unkaria toisena kotimaanaan. Hän myös puhuu unkaria oikein sujuvasti ja lähes ilman aksenttia, vain harvinaisemmat sanat tekevät tiukkaa (mecset, ’moskeija’, ei heti löydy – näitä moskeijoja hänen kertomansa mukaan rakennetaan kaikkiin Ruotsin kaupunkeihin vieläpä niin, että kaikki joutuvat tulevaisuudessa kuuntelemaan minareeteista kaikuvia rukouskutsuja).

Ruotsalaisesta internetistä ei paljon tietoja tästä rouvasta löydy. Yritysrekisterin mukaan hän omistaa Båstadissa hedelmien ja vihannesten tukkukauppaa harjoittavan firman, joka ei enää ole aktiivinen. Juorupalstoilta sitä vastoin löytyy väitteitä, joiden mukaan Natalie Contessa, koulutukseltaan lääkäri, on isänsä puolelta venäläistä syntyperää, upporikkaasta perheestä ja asunut elämänsä aikana useissa eri maissa. Af Sandebergien suku on oikea ruotsalainen aatelissuku, mutta arvoitukseksi jää, miten unkarilaisen äidin ja venäläisen isän tytär siihen liittyy. Natalie on ilmeisesti ollut naimisissa kohutoimittaja Staffan Erforsin kanssa, ja näköjään tästä syystä hänen persoonaansa ruotii myös ”Skandalbloggen”-niminen hämärä palsta. Siellä muuan hieman oikeinkirjoitusrajoitteinen nimetön kommentoija toteaa, että Natalie on hieno, hyväsydäminen ihminen mutta ”hänelle Ruotsi on kuin Irak”, sillä ”hän ei ole ruotsalainen vaan venäläinen, ne eivät tykkää asua semmoisessa maassa, joka on täynnä keltaisen värisiä [!] ihmisiä”.

Kaiken kaikkiaan hieman epätavallinen persoona ja erikoinen tarina siis, mielenkiintoisia Venäjä-kytköksiä myöten… Mutta valtion viestimien kohdeyleisön suhteen se täyttänee tarkoituksensa ja auttaa monia uskomaan, että Tukholma ja Malmö ovat täynnä palavia ghettoja ja riehuvia terroristeja, joita tavalliset kunnon ruotsalaiset ovat valmiita päätä pahkaa pakenemaan. Samaan aikaan kuitenkin Ruotsi on ollut Unkarin uutisissa myös toisella tavalla.

Varapääministeri, Fidesz-puolueen pienen apupuolueen, kristillisdemokraattisen KDNP:n puheenjohtaja Zsolt Semjén on se mies, joka parlamentin etupenkissä istuu pääministeri Orbánin vieressä sietämättömän makea hymy huulillaan. Semjén muistetaan myös uutiskuvista, joissa hän ratsastaa perinnejuhlan yhteydessä transilvanianunkarilaiseen Kézdivásárhelyn (Târgu Secuiesc) kaupunkiin kuin valloittajaruhtinas ikään, sekä vuonna 2012 julkisuuteen tulleista plagiaattiepäilyistä: hänen katolisessa Péter Pázmány -yliopistossa tekemänsä teologian lopputyö (laureatus), joka sittemmin korkeakoulu-uudistuksen myötä uudelleenarvioitiin tohtorinväitöskirjan arvoiseksi, sisälsi runsaasti lainauksia, joita ei ollut asianmukaisesti merkitty. Lisäksi Semjén oli myöhemmin jättänyt samaa aihetta käsittelevän tekstin ELTE-yliopistoon sosiologian graduna, ja tämä teksti sisälsi runsaasti päällekkäisyyksiä sekä edellisen väitöskirjan että työn ohjaajan aikaisemmin ilmestyneen tutkielman kanssa. ELTE-yliopiston asiaa tutkinut työryhmä totesi lopulta Semjénin syyllistyneen ammatillisiin ja eettisiin rikkomuksiin mutta ei nähnyt mahdollisuuksia konkreettisiin seuraamuksiin asian johdosta.

Kuten kansliaministeri Lázár, myös Semjén on innokas metsästyksen harrastaja, jota silloin tällöin on nähty uutiskuvissa poseeraamassa pyssyineen tai saaliineen. Nyt, kun vaalien lähestyessä oppositio entistä raivokkaammin yrittää kohdistaa kansan huomiota korruptioskandaaleihin ja -epäilyihin sekä ylipäätään Unkarin vallanpitäjien epäilyttävän kalliiseen luksuselämään, on hanakasti tartuttu myös tuoreisiin kuviin Semjénin Ruotsin-matkoista. Magyar Nemzet -lehden mukaan Semjén on viime vuosina käynyt vuosittain Ruotsissa hirvi-, peura- tai metsojahdissa. Ministerille ja hänen seurueelleen on toisinaan vuokrattu kokonainen hotelli, ja metsästysten oheisjärjestelytkin ovat olleet komeat: mukana on ollut apumiehiä varmistamassa, että ministerin tähtäimeen osuu riittävästi saalista, tarvittaessa ministerin jalkavaivojen säästämiseksi hänelle on järjestetty ratsuhevonen, ja nyt tuoreimmissa uutiskuvissa näkyy helikopteri, joka köydestä roikottaen kuljettaa kaadettua hirvieläintä metsästä ihmisten ilmoille.

Helikopteri luksuselämäntavan symbolina on ollut Unkarin julkisuudessa esillä myös puolitoista vuotta sitten, kun ministeri Antal Rogánin ja hänen puolisonsa huviretki helikopterilla rouva Rogánin ystävättären häihin herätti epäilyksiä siitä, kuka tämän lystin viime kädessä maksaa. Nyt ministeri Semjén hermostui helikopterijutuista sen verran, että katsoi tarpeelliseksi Facebook-sivullaan muistuttaa, että helikopterilla matkusti vain hänen saaliinsa, ei hän itse.

(Alkuperäisessä postauksessaan Semjén nimitti saaliseläintä ’hirveksi’, jávorszarvas, mutta korjasi sen myöhemmin ”peuraksi” tai ”poroksi”, rénszarvas. Montakohan metsästysretkeä Pohjolaan tarvitaan, että keskieurooppalainen pyssymies oppii erottamaan toisistaan hirven ja poron? Népszava-lehti toi julkisuuteen unkarilaisen luontoharrastajan Facebook-postauksen: Ruotsissa asuva luontokuvaaja Zoltán Török muistuttaa, että villipeuroja ei Ruotsissa ole elänyt 150 vuoteen, joten Semjén on todennäköisimmin ampunut poron. Niitä Ruotsin poronhoitajat kuulemma saattavat myydä turistien ammuttavaksi syksyisin, kun laumasta on erotettu rykimäajan jäljiltä pahanmakuiset isot hirvaat. Tämmöinen puolikesyjen eläinten ”metsästäminen”, näin Török, on kuin Unkarin pustalla ammuttaisiin laiduntavia nautoja. Vaan eipä ilmeisesti perinteinen keskieurooppalainen tarhattujen puolikesyjen fasaanien ammuskelu ole sekään paljon uljaampi saavutus.)

Semjénin selittelyistä yleisö vain innostui, ja Internetissä kiertää muunnelma täälläkin esillä olleesta kärvennetyn sian kuvasta:

helikopterezett

”Hän se helikopterilla matkusti!”

Valtion uutiskanavat yrittävät rientää Semjénin avuksi ja selittävät, että kyseessä on asiaa tuntemattomien oppositiomedioiden ”ajojahti”. Nyttemmin hallituksen käsissä oleva Origo-uutissivusto muistuttaa, että saaliin kuljettaminen helikopterilla on Pohjois-Ruotsin metsissä välttämätöntä, koska teitä ei ole, ja metsäänkään ei kaadettua eläintä lain mukaan saa jättää. (Oikeastaanhan Ruotsin kuten Suomenkin poro- ja hirvimetsämiehet kai käyttävät tiettömissä selkosissa liikkumiseen mönkijöitä, mutta mitäpä pienistä.) Ennen kaikkea ministeri Semjénin Ruotsin-matkojen pääsyynä on sukulaisten luona vieraileminen: hänen setänsä perheineen asuu Ruotsissa. Ministeri Semjén ei siis tehnyt mitään muuta kuin kävi tapaamassa sukulaisiaan ja tämän yhteydessä osallistui metsästykseen, joka suoritettiin ”Skandinavian tapojen ja lain määräysten mukaisesti”.

Selvä. Nyt kun vielä kerrottaisiin, miksi ihmeessä ministeri antaa setänsä ja serkkujensa asua maahanmuuton tuhoamassa, hengenvaarallisessa Ruotsissa. Eikö varapääministerin sukulaiset pitäisi tuoda turvaan Unkariin, vaikka helikopterilla?