Noottikriisi?

huhtikuu 6, 2019

Niin kuin tässä olen ennenkin todennut, Unkarista on viime vuosina vihdoinkin alettu kirjoittaa myös ulkomaiden mediassa. Tämä uutisointi, niin kuin moni muukin asia nykyään, näyttää selkeästi polarisoituvan joko Unkarin poliittisten kehitysten nostattamaan kauhisteluun tai sitten ihailuun, jota ilmaistaan etenkin oikeistopopulistien ja äärioikeiston taholla. Niille poliitikoille, joiden vaalivaltteja ovat ”kansallismielisyys”, ”perinteiset arvot” (siis jonkinlainen nihkeys naisten ja sukupuolivähemmistöjen tasa-arvovaatimuksia kohtaan, abortinvastaisuus, kristinuskoon kytkeytyvä symbolipolitiikka sunnuntaiaukiolon vastustuksesta suvivirren puolustamiseen) ja ennen muuta ”maahanmuuttokriittisyys” eli enemmän tai vähemmän peitelty rasismi, Unkari on tietenkin mallimaa ja Orbán sankari. (En väitä, ettei maahanmuutossa olisi ongelmia tai aihetta kriittiseen keskusteluun. Mutta oikeiden ihmisten oikeista ongelmista keskustelemista kyllä vaikeuttaa se, että ”maahanmuuttokriittisyys” on jo aikaa sitten omittu muukalaisvihan peitenimeksi.)

Suosittelen kaikille lämpimästi oikean politiikantutkijan kärsivällistä ja huolellista analyysia aiheesta: Politiikasta-sivustolla dosentti Heino Nyyssönen tarkastelee Perussuomalaisten äänenkannattajan Suomen Uutisten Unkari-kuvaa. Vaikka Nyyssönen pyrkii näkemään myös positiiviset puolet ja antamaan tunnustusta niille kirjoittajille, jotka ovat vaivautuneet perehtymään aiheeseensa, lopputulos on silti masentava. Uutisointi on yksipuolista – tähän, etenkin yhteen ainoaan lähteeseen nojaamiseen, toki syyllistyy myös ns. valtamedia. Nyyssösen mukaan Suomen Uutiset rakentaa lukijoilleen kuplaa, joka kovasti muistuttaa Unkarin hallituksen ohjauksessa olevan median vastaavaa: Euroopan suurin ongelma on maahanmuutto, ja Unkarin kimppuun hyökätään vain siksi, että se haluaa ”puolustaa rajojaan”. Näin ei tarvitse puhua oman maan oikeista ongelmista, kun voi keskittyä rakentamaan oikeita raja-aitoja ja vertauskuvallisia barrikadeja.

Tilanteen kärjistämisestä pelkäksi konfliktiksi nähtiin taas kerran esimerkki eilen ATV-kanavan keskusteluohjelmassa Egyenes beszéd ‘Suoraa puhetta’. Hallituksen tiedottaja, myös Nyyssösen artikkelissa mainittu Zoltán Kovács ilmeisesti ensin vältteli vastaamasta kysymykseen, onko Unkarin valtapuolue Fidesz todella eroamassa europuolueryhmä EPP:stä, joka äskettäin jäädytti Fidekszen jäsenyyden. Hallituksen mediaimperiumi esittää tapahtuneen edelleenkin unkarilaisille siinä muodossa, että Fidesz itse päätti asettua hyllylle ja vaalien jälkeen ilmeisesti katsotaan, lähdetäänkö EPP:stä kokonaan johonkin uuteen porukkaan. Sitten päästiin varsinaiseen asiaan eli Brysselin ”jatkuviin hyökkäyksiin” Unkaria kohtaan. Kovácsin mukaan ”suhtaudumme tähän niin, että jos meitä vastaan hyökätään, silloin me olemme oikeassa”. Ja miksi Unkaria vastaan hyökätään? Kovácsin mukaan, näin hän todellakin sanoi, ”siksi että meistä ei tykätä”.

Maahanmuuton ohella – ja jatkuvasti jollakin oudolla mutta vankalla aasinsillalla siihen kytkettyinä – Unkarin hallituksella on ollut kaksi propagandistista perustetta tälle ”ne vihaavat meitä” -salaliittomeiningille. Viime aikoina ennen kaikkea György Soros, josta rapakontakaisten propagandagurujen avustuksella rakennettiin myös perinteisiä antisemitistisiä pelon ja vihan tunteita mukavasti kutkutteleva viholliskuva. Ja jo tätä ennen ”kommunismi”, ”sosialismi”, ”bolševismi”, ”vasemmistoliberalismi” tai mikä hyvänsä tämäntapainen. Kuten Nyyssönen asian ilmaisee: ”Kärjistetysti voi sanoa, että Orbánille se, joka on häntä tai hänen hallintoaan kohtaan kriittinen tai vähänkin vastaan, on vasemmistolainen tai vähintäänkin heidän liittolaisensa.” Vasemmistoaatteet on helppo yhdistää reaalisosialismiin, jonka ikävät, ankeat tai suorastaan kauheat puolet ovat vielä elävinä Unkarin kansan historiallisessa muistissa. Lisäksi aktiivisella kommunisminvastaisuudella on saanut ystäviä, menestystä ja vaikutusvaltaa Länsi-Euroopan oikeistopiireissä. Edesmenneen Helmut Kohlin kanssa Orbán vaali jonkinlaista henkilökohtaista suhdetta viimeiseen saakka, ja etenkin Baijerin kristillisdemokraatit hyysäsivät yhä salonkikelvottomammaksi muuttuvaa liittolaistaan viime aikoihin asti, siinä missä esimerkiksi pohjoismaiset EPP-puoluetoverit olisivat olleet valmiita puuttumaan Unkarin oikeusvaltion tilanteeseen jo paljon varhemmin. (Tosin syyt eivät varmaankaan olleet pelkästään aatteelliset vaan myös taloudelliset: ne kuuluisat saksalaiset autotehtaat nauttivat Orbánin Unkarissa monenlaisista etuisuuksista, halvasta ja kuuliaisesta työvoimasta alkaen.)

Samaan aikaan, kun EU:n ja myös eurooppalaisten puoluetoverien kärsivällisyys ruokkivaa kättä purevan Unkarin suhteen on vihdoinkin alkanut oikeasti rakoilla, myös ulkomaiden lehdistö on alkanut yhä selkeämmin arvostella Orbánin hallitusta. Tämä puolestaan on laukaissut yhä avoimempia diplomaattisia nokitteluja. Ulkoministeri Szíjjártó on jo vuosien ajan tunnettu hanakkuudestaan kutsua ulkovaltojen lähettiläitä nuhdeltavaksi ministeriöön, kun näiden kotimaissa on joku arvostellut Unkaria – näin esimerkiksi Ruotsin lähettiläs äskettäin sai pyyhkeitä, kun Ruotsin sosiaaliministeri oli twiitannut ilkeästi Unkarin perhepolitiikasta. Nyt pieni diplomaattinen konflikti on syntynyt Unkarin, Slovenian ja slovenialaisen median välille. Tarinasta kerrotaan nyt ei vain unkarilaisessa riippumattomassa mediassa vaan ulkomailla asti (tämä itävaltalainen Die Presse -lehti muuten on linjaltaan lähinnä oikeistokonservatiivinen!), ja asianosainen Mladina-lehti on tuonut oman näkökulmansa kansainväliseen levitykseen myös englanniksi.

Unkarin hallitus ja sitä lähellä olevat tahot ovat ahkerasti hääränneet Slovenian puolella rajaa, eivätkä pelkästään Pomurjen/Muraközin alueella maan koillisnurkassa; tämä alue on aikoinaan kuulunut Unkariin ja siellä elää pieni unkarilaisvähemmistö, joka muiden vastaavien ohella on päässyt osalliseksi Orbánin hallituksen pyrkimyksistä rakentaa eräänlaista ylirajaista unkarilaisten kansakuntaa. Slovenianunkarilaiset ovat tietääkseni varsin tyytyväisiä olikkeisiinsa, heillä on kulttuurista itsehallintoa virallisesti kaksikielisellä alueellaan, koulujärjestelmä on siellä kaksikielinen ja muutenkin Slovenian valtiossa vähemmistöjen asema on ainakin paperilla hyvin turvattu, parempi kuin monissa muissa maissa. Slovenianunkarilaisilla, toisin kuin esimerkiksi Serbian unkarilaisvähemmistöllä, ei EU-kansalaisina ole ollut viime aikoina erityistä hinkua hankkia Unkarin EU-passia saati muuttaa rajan taakse ”emämaahan”. Siitä huolimatta Unkarin vallanpitäjät kurottelevat myös Slovenian unkarilaisvähemmistön suuntaan, ja taloudellisia lonkeroita ojennellaan kauemmaksikin.

Viime vuosina on mediassa kerrottu unkarilaisten liikemiesten – etenkin Orbánin lähipiirissä toimivan arvoituksellisen mediagurun Árpád Habonyn tai hänen kumppaniensa – ostaneen osuuksia slovenialaiseen oikeistomediaan; tämän kautta Unkarin hallitus on sitten tukenut Orbánin ”ystävää”, äärioikeistolaisen SDS-puolueen johtajaa Janez Janšaa ja tämän vaalikampanjaa. Tätä on kommentoinut myös vasemmistolaiseksi luonnehdittu slovenialainen viikkolehti Mladina, jota pidetään yhtenä maan vaikutusvaltaisimmista yhteiskunnallisista julkaisuista. Mladina on pitkään seuraillut myös Janez Janšan puuhia – itse asiassa Janša vuosikymmeniä sitten aloitti uransa kriittisenä journalistina myös Mladinan palveluksessa.

Maaliskuun lopulla Mladina kertoi, miten Orbánin Fidesz-puolueen erottaminen europuolueryhmä EPP:stä oli lopulta kaatunut (myös) slovenialaisten SDS-aateveljien ansiosta. Juttua säesti kansikuvana julkaistu pilapiirros, jossa slovenialaiset oikeistopoliitikot kiehnäävät natsitervehdystä tekevän Orbánin kyljessä ja taustalla hulmuaa slovenialaiseksi stailattu Unkarin lippu.

mladina.png

Unkarin edustusto tietenkin reagoi välittömästi. Suurlähettiläs Edit Szilágyiné Bátorfi lähetti Mladinan toimitukselle painokkaan protestinsa ”järkyttävän ja valitettavan” Orbán-jutun johdosta. (Samainen suurlähettiläs on nostattanut ärtymystä Sloveniassa poseeraamalla valokuvassa historiallisen Suur-Unkarin kartan edessä, joka näyttää myös Pomurjen alueen osana Unkaria.) Hallituksen tiedottaja Zoltán Kovács antoi sivustatukea englanninkielisessä blogikirjoituksessaan, jossa Mladinan toimitukselliset ratkaisut selitettiin yksinkertaisesti: Orbánia vihataan ja loukataan, koska hän vastustaa maahanmuuttoa, ja sitä paitsi Mladina on vanha vasemmistolehti. (Hohhoijaa. Vain Soros jostain syystä unohtui mainitsematta.)  Mladina puolestaan tarttui haasteeseen ja jatkoi piruiluaan: toimitus laati kiistellystä kannesta satiirisen version, jossa kukkais-Orbán sateenkaarilipun edustalla ei enää ”heilaa” vaan ojentaa rauhanlehvää.

m12_pop.jpg

Mutta asia ei jäänyt lehden ja lähetystön keskinäiseksi nokitteluksi. Kohta tömähti Slovenian ulkoministeriöön Unkarin lähetystöstä virallinen nootti, note verbale. Sen mukaan Mladinan ”poliittisesti vastuuton” kansikuva ylittää lehdistön sananvapauden rajat ja vahingoittaa Unkarin ja Slovenian muuten erinomaisia suhteita. Tämän johdosta Unkarin lähetystö pyytää Slovenian ulkoministeriön apua, ”että samanlaisten tapausten toistuminen tulevaisuudessa voitaisiin estää”. Die Pressen mukaan Mladinan haastattelema kokenut diplomaatti Roman Kirn pitää tapahtunutta ”ennennäkemättömänä”. Lähetystöt saattavat kyllä ottaa yhteyttä viestimiin (Unkarin lähetystön älähdyksiä on viime vuosina nähty suomalaisessakin mediassa), mutta valtiollisella tasolla tämmöisiä väliintuloyrityksiä ei yleensä tapahdu niissä maissa, missä vallitsee lehdistön vapaus.

Slovenian ulkoministeriö on suhtautunut asiaan rauhallisen viileästi. Mladinan kyselyyn ministeriö vastasi, että nootti oli toimitettu perille ja otettu vastaan mutta että ministeriö edelleenkin kunnioittaa sananvapautta eikä aio ruveta tutkimaan Slovenian viestimien toimituspolitiikkaa saati vaikuttamaan siihen. Mladina on tyytyväinen ministeriön kantaan mutta muistuttaa, että Unkarin yritykset saada toisen maan hallitusta toimimaan lehdistöä vastaan merkitsevät vakavaa uhkaa koko alueen turvallisuudelle. Unkari on Mladinan mukaan ”maa, joka avoimesti yrittää rajoittaa Slovenian valtion itsenäisyyttä sekä taloudellisilla että muilla keinoilla”.

Minun sukupolveni suomalaiselle tästä kaikesta muistuvat mieleen ne ajat, kun suomalaisten viestimien ”neuvostovastaisista” sisällöistä saattoi seurata virallinen jyrähdys Tehtaankadulta. Ajat ovat kuitenkin muuttuneet, vaikka eleet ovatkin samoja. (Eikä ihme, kun ajattelee, että vielä nykyisistäkin itäisen Euroopan aktiivipoliitikoista melkoinen osa on saanut poliittisen peruskasvatuksensa reaalisosialismin oloissa.) Orbánin Unkari ei onneksi ole Neuvostoliitto, eikä Euroopassa nyt eletä niinkään ulkoisten uhkien kuin sisäisten ristiriitojen ja ”likaisen” piilo- ja hybridivaikuttamisen aikaa. Vihollisia ovat fiktiiviset hirviöt ja muut mielikuvat, sapelinkalistelu on paljolti symbolista – mutta sitäkin vastenmielisempää.

Mainokset

Signaaleja suuntaan ja toiseen

maaliskuu 15, 2019

Samaan aikaan, kun Eurooppa henkeään pidättäen seuraa Britannian Brexit-sirkusta, Unkarin Fidesz-valtapuolueen kohtalo Eurooppa-parlamentissa ja tulevissa vaaleissa on edelleen avoin. Osa  EPP-europuolueryhmästä (myös Suomen Kokoomus) katsoo, että Fidesz on tarpeeksi kauan pitänyt ihmisoikeuksia ja eurooppalaisia arvoja pilkkanaan, ja olisi valmis heivaamaan Orbánin pojat pihalle. Toiset taas haluavat loppuun saakka antaa Fidekszelle mahdollisuuden muuttaa mieltään ja palata demokratian ja avoimen kansalaisyhteiskunnan leiriin – tai ainakin estää Orbánia ja kumppaneita muodostamasta europarlamenttiin uutta, entistä vahvempaa oikeistopopulistiryhmittymää.

Mutta Unkarin Orbán ja Fidesz eivät edusta vain kotimaista, rasismilla ja globalisaatiohäviäjien peloilla ratsastavaa populismia. Niiden takana kohoaa myös Vladimir Putinin jäyhä botox-otsainen hahmo. Venäjä on Paksin ydinvoimalalaajennuksen kautta – Venäjän luotottama megaprojekti, jonka neuvottelujen asiakirjat on julistettu salaisiksi kansakunnan turvallisuuteen vedoten – saanut tiukan otteen Unkarin energiapolitiikasta, ja äskettäin Budapestiin palasi myös IIB (Kansainvälinen investointipankki), vuonna 1970 silloisten SEV-maiden taloudellista yhteistyötä varten perustettu laitos, josta Unkari vuonna 2000 (Orbánin ensimmäisen hallituksen aikaan) erosi, liittyäkseen siihen uudelleen vuonna 2015. Budapestin konttoria johtaa Nikolai Kosov, jonka vanhemmat olivat KGB:n eliittiä ja isä aikoinaan KGB:n edustaja Unkarissa, Kosovilla itsellään on tiiviit yhteydet Putinin lähipiireihin. Népszava-lehden haastattelussa historiantutkija Krisztián Ungváry julistaa, että IIB mitä todennäköisimmin on Venäjän tiedustelupalvelun peiteorganisaatio ja sen konttorin kutsuminen Budapestiin merkitsee käytännössä maanpetturuutta.

Niin, tiistaina Euroopan parlamentti hyväksyi julkilausuman, jonka mukaan Venäjää ei enää voida pitää strategisena kumppanina ja uusiin sanktioihin tulee varautua. Mielenkiintoista on, että tähän yhtyi jopa puolet unkarilaisista Fidesz-mepeistä. Samaan aikaan ulkoministeri Szíjjártó ilmoittaa, että tiivis yhteistyö Venäjän kanssa jatkuu entiseen tapaan ja tänäkin vuonna Putin on tulossa vierailemaan Budapestiin. (Luvassa taas poliittisia vitsejä ja pilapiirroksia hysteerisistä turvatoimista, esimerkiksi kiinni hitsatuista viemärinkansista.) Sitä vastoin kysymykseen Donald Trumpin tai Angela Merkelin mahdollisesta valtiovierailusta Szíjjártó vastasi, että “Yhdysvaltain tai Saksan kanssa meillä ei tällä hetkellä ole kysymyksiä, joita tarvitsisi korkeimmalla tasolla ratkoa”.

Tämä Venäjän kyljessä kyhnyttävä Unkarin hallitus siis on joutunut jonkinlaiseen turbulenssiin Eurooppa-suhteissaan. Pari päivää on nyt ihmetelty kirjettä, jonka Viktor Orbán lähetti ilmeisesti niille EPP-ryhmän puolueille, jotka ovat vaatineet Fidekszen ulossulkemista. Englanninkielisen kirjeen julkaisi ainakin belgialainen De Standaard, ja siinä Orbán kirjoittaa tähän tapaan:

Ei ole salaisuus, että Fidesz-puolueen ja [belgialaisen kristillisdemokraattisen] CD&V:n välillä on vakavia erimielisyyksiä maahanmuutosta, kristillisen kulttuurin suojelemisesta ja Euroopan tulevaisuudesta. Ei ole myöskään salaisuus, että me emme halua muuttaa kantaamme näissä kysymyksissä. Mielestäni ei kuitenkaan ole järkevää ratkaista näitä erimielisyyksiä erottamalla puolue yhteisestä poliittisesta perheestämme. Haluaisin siis kunnioittavasti pyytää teitä harkitsemaan uudelleen erottamisehdotustanne, jos suinkin mahdollista.
Samaan aikaan [EPP:n] puheenjohtaja Daul ja [EPP:n] parlamenttiryhmän johtaja Weber ovat esittäneet minulle vastalauseensa sen johdosta, että nimitin meidän erottamistamme ajavia puolueita “hyödyllisiksi idiooteiksi”. Tämä on itse asiassa sitaatti Leniniltä, ja sillä tarkoitukseni oli kritisoida tiettyä politiikkaa, ei tiettyjä poliitikkoja.
Haluaisin täten ilmaista anteeksipyyntöni, jos olette kokeneet käyttämäni sitaatin henkilökohtaisesti loukkaavaksi.

Siis: “tuumaakaan emme tingi, asiakysymyksissä emme myönnä olevamme väärässä, mutta jos nyt joku, höh, ei tunnista kuuluisaa Lenin-sitaattia (koska, toisin kuin minä, ei ole aloittanut poliittista uraansa kommunistisessa nuorisoliitossa) vaan on tyhmyyttään mennyt henkilökohtaisesti loukkaantumaan yhdestä sananvalinnasta, niin pahoittelemme”. Tämä alkaa muistuttaa sitä, mitä joskus nimitetään epäanteeksipyynnöksi (non-apology apology). Kirjeen julkistanut vastaanottaja, CD&V:n johtaja Wouter Beke, vastasikin oitis, että tässä ei ole kyse hänen persoonastaan tai henkilökohtaisesta loukkaantumisesta vaan eurooppalaisista arvoista sekä paremmasta yhteistyöstä Euroopan rajojen puolustamiseksi, ja kun tässä ei näy mitään parannusta, CD&V:n linja pysyy. Samanlaista näkyy tämän aamun uutisten mukaan twiitanneen myös Suomesta Kokoomuksen Petteri Orpo.

Tuo kirjeessäkin mainittu EPP:n ryhmyri ja kärkiehdokas Manfred Weber puolestaan singahti tiistaina Budapestiin neuvottelemaan Orbánin kanssa. Mielenkiintoisessa englanninkielisessä 444.hu-uutissivuston artikkelissa Péter Magyari arvelee, että Weber onnistui pikavierailullaan ennen muuta edistämään omaa vaalikampanjaansa: rakentamaan omaa imagoaan, terävöittämään omaa profiiliaan ja hälventämään niitä epäilyksiä, joiden mukaan tämä väritön baijerilaispoliitikko olisi liian hyvää pataa oikeistopopulistien kanssa. Orbánin kirjeen tultua julkisuuteen myös Weber on kommentoinut, että anteeksipyynnöt eivät riitä eikä eurooppalaisten perusarvojen kysymyksistä tingitä tai neuvotella. Samoin Weberin saksalaisen kotipuolueen CSU:n puheenjohtaja Markus Söder on ilmoittanut, että Orbánin – eikä vain Orbánin puolueen vaan joidenkin muidenkin puolueiden – on nyt päätettävä, mitä linjaa he haluavat noudattaa, että tämänhetkinen luottamuspula saadaan pysyvästi korjatuksi. (Näihin muihin puolueisiin kuulunee ainakin Slovenian entisen pääministerin Janez Jansan johtama Slovenian Demokraattipuolue SDS, jonka edustaja on jo kertonut slovenialaiselle lehdelle, että jos Fidesz erotetaan EPP:stä, myös SDS lähtee.)

Tässä on siis taas kerran kyse siitä, mitä Orbán itse on nimittänyt riikinkukkotanssiksi: poliittisesta pelistä, jossa komeaa pyrstöä väläytellen otetaan askel taaksepäin että päästään huomaamatta ottamaan kaksi askelta eteenpäin, sanotaan yhtäällä yhtä ja toisaalla toista. Äärimmilläänhän tämä on viime vuodet merkinnyt sitä, että Brysselissä ollaan niin kilttiä poikaa, yhteistyökykyistä ja -haluista eurooppalaista (sillä EU-tukiaisilla on rakennettu sekä Unkarin talouden tämänhetkiset suotuisat luvut että Orbánin ja hänen lähipiirinsä oligarkkien luksuselämä), kotimaassa taas panetellaan kansalle Eurostoliittoa ja pelotellaan Brysselin, tuon uuden Moskovan, katalilla juonilla. (Euroopan oikeistopopulistien EU-Neuvostoliitto-vertaukset panevat kyllä kysymään, missä ovat EU:n vankileirit ja valloitussodat ja miten nopeasti voi unohtua se, millaista oikeassa Neuvostoliitossa oli.) Riikinkukkotanssi on perustunut paljolti myös siihen kuvitelmaan, että Unkarin sisäpolitiikka on turvassa kielimuurin takana. Näinhän ei kuitenkaan enää ole, kun jopa kansainvälinen ns. valtamedia on ruvennut yhä enemmän uutisoimaan Unkarin asioista.

Kuten juuri nähtiin, Sorosin ja Junckerin kuvilla pelotteleva julistekampanja (“Teilläkin on oikeus tietää, mitä Brysseli kaavailee!”) nostatti melkoisen kansainvälisen kohun ja pakotti Unkarin päättäjät Canossan-matkoille ja anteeksipyyntöjä esittämään. Manfred Weberin Unkarin-vierailun alla julisteet poistettiin kipikiireesti ainakin keskeisimmiltä paikoilta kuten lentokentän ja Budapestin keskustan välisen reitin varrelta. Tilalle liisteröitiin uudet plakaatit, joissa kehutaan Unkarin hallituksen nuorille aviopareille myöntämiä perheenperustamistukia. Eikä kestänyt kauaakaan, kun somekansa huomasi julisteen onnellisessa pariskunnassa jotakin tuttua. Nuorenparin kuva on kuvapankista, ja barcelonalainen valokuvaaja Antonio Guillem on tehnyt samojen mallien kanssa useita muitakin parisuhteen eri tilanteita esittäviä kuvia. Niistä yksi, ”Distracted boyfriend” eli vapaasti suomentaen ”Poikaystävällä lipsuu”, on aikamme suosituinta meemimateriaalia: ruutupaitaisen nuoren miehen, käsipuolessa riippuvan tyttöystävän ja houkuttelevan vieraan naisen kuvia on varustettu milloin minkäkinlaisilla teksteillä.

poikkikset

Tässä unkarilaista somea kiertävässä sommitelmassa alempaan meemikuvaan on kiteytetty se, mikä Unkarin nuorisoa oikeasti on viime vuodet houkutellut: ei perheen perustaminen valtion tuella vaan muutto Lontooseen.

Ulkomaiden lehdet Washington Postia myöten kirjoittelivat huvittuneina Unkarin hallituksen viestintäkömmähdyksestä, Index-uutissivusto puolestaan osui asian ytimeen paitsi vinoilemalla, pitäisikö seuraavaan hallituksen tiedotusjulisteeseen panna kuvitukseksi Grumpy Cat, myös muistuttamalla ironisesti, että julisteen laati selvästikin avokätisesti palkattu mainostiimi. Toisin sanoen: kampanjalla on ollut kiire, kun kävi ilmi, että Brysselissä todellakin hermostuttiin Soros-Juncker-julisteista, luultavasti hallitusta lähellä oleva graafinen suunnittelija on saanut mukavan palkkion helposta kuvavalinnasta, ja nyt hätiköinti ja korruptio näkyvät ikävästi työn jäljessä.

Ulkomaiden huomio siis kohdistuu Unkariin paljon aikaisempaa enemmän. Tämä koskee jopa Unkarin unkarinkielistä kulttuuria tuon hermeettiseksi luullun kielimuurin takana. Tänäänhän, 15. maaliskuuta, on yksi Unkarin kansallispäivistä, vuoden 1848 vallankumouksen muistopäivä. Muiden kahden merkkipäivän – elokuisen Pyhän Tapanin päivän ja lokakuisen vuoden 1956 kansannousun muistopäivän – rinnalla maaliskuun 15:nnella, johon liittyy kiinteästi muun muassa kansallisrunoilija Sándor Petőfin toiminta, on eräänlainen kultturelli profiili. Sen yhteydessä jaetaan valtion kulttuuripalkintoja ja lausutaan runoja.

(Tämän vuoden runonlausuntauutiseksi muuten pääsi kahdeksasluokkalainen lausunnanharrastaja Zalán, jonka piti lausua valtion virkamiesyliopiston (Közszolgálati Egyetem) upseerikoulutus- ja sotatieteellisen tiedekunnan kansallispäiväjuhlassa Sándor Petőfin vuonna 1847 kirjoittama runo “Olen unkarilainen”. Runon aiheena on Unkarin uljas menneisyys ja sorronalainen nykyisyys, ja Index-uutissivuston mukaan sen viimeinen säkeistö oli järjestäjille liikaa; lopulta koko ohjelmanumero peruutettiin. Näin kuuluvat runon viimeiset säkeistöt suorasanaisena raakasuomennoksena:

Olen unkarilainen. Mikä unkarilainen nykyään on?
Kuolleen kunnian kalpea haamu;
se välillä nousee esiin ja pian taas laskeutuu
– kun hetki on lyönyt – onkalonsa syvyyksiin.
Miten me olemmekin näin vaiti! Naapuriinkaan asti
tuskin annamme kuulua elonmerkkiä.
Ja omat veljemme ne yllemme laativat
surun ja häpeän mustaa pukua.

Olen unkarilainen. Ja kasvojani polttaa häpeä,
minun täytyy hävetä, että olen unkarilainen!
Täällä meillä ei vielä edes aamu sarasta,
vaikka muualla jo päivä paistaa.
Mutta minkään maailman aarteen ja maineen takia
en jättäisi synnyinmaatani,
sillä rakastan, palavasti rakastan ja palvon
kansaani vaikka häväistynäkin!”)

Ja nyt yksi kulttuuripalkinnon saajista on noteerattu ei vain sellaisissa unkarispesifisissä lähteissä kuin Éva S. Baloghin Hungarian Spectrum -blogiSüddeutsche Zeitungissa Wilhelm Droste kommentoi “Unkarin laakeriseppele” -palkinnon myöntämistä “antisemitistiselle kirjailijalle” eli runoilija Kornél Döbrenteille. Döbrentei aloitti kirjailijanuransa Kádárin Unkarissa 1960-luvun lopulla ja on järjestelmänvaihdoksen jälkeen siirtynyt yhä tiukemmin oikealle. Nykyään häntä ei niinkään tunneta runoistaan kuin omituisista juutalaisvastaisista möläytyksistään. Näistä kuuluisin on vuonna 2004 mielenosoituksessa pidetty puhe. Siinä Döbrentei puhui ”kansamme tuhoa tavoittelevasta, uskonnon varjolla harjoitetusta armottomasta sodasta” sekä ”unkarilaisten moraalisesta holokaustista, jota johtavat valeprofeetat valepuvussa, naamio kasvoillaan – vain heidän partansa ovat aitoja”. Viittaus juutalaisuuden stereotyyppeihin ei suomalaiselle ehkä automaattisesti aukea, mutta se oli unkarilaiselle yleisölle niin ilmiselvä, että useat nimekkäät kirjailijat erosivat puheen jälkeen Unkarin kirjailijaliitosta protestiksi, kun liitto ei ollut sanoutunut irti Döbrentein puheista. Droste toteaa viiltävästi, että Döbrenteitä käy suorastaan sääliksi: tätä palkintoa ei ole annettu hänen teoksilleen, joita Orbán ja kumppanit eivät lue sen kummemmin kuin ennenkään, vaan kyseessä on vain poliittinen signaali, torventörähdys tämänhetkisessä ns. kulttuurisodassa.

Niin, se antisemitismi. Sehän ei Unkarissa tarkoita sitä, mitä äkkinäinen ulkopuolinen sen luulisi tarkoittavan – ei synagogiin heitetä polttopulloja, ei juutalaisia (juurikaan) fyysisesti ahdistella eikä valtiovalta suinkaan avoimesti syrji juutalaisia natsi-Saksan tai Horthyn Unkarin malliin, päinvastoin Orbán poseeraa juutalaisjärjestöjen johtohenkilöiden rinnalla vakuutellen täydellistä nollatoleranssia antisemitismille. Juutalaisvastaisuus ei sinänsä ole Unkarin tämänhetkisistä ongelmista läheskään suurin, verrattuna vaikkapa korruptioon, köyhyyteen, romanien syrjäytymiseen, median muuttumiseen propagandatuutiksi, oikeuslaitoksen ja koulujärjestelmän rapautumiseen tai sairaanhoidon ja monien muidenkin alojen työvoimapulaan, joka uhkaa rampauttaa koko yhteiskunnan. Unkarin antisemitismin todellisuus ja ongelmallisuus piilee siinä, että se on näkymättömästi mutta elimellisesti rakentunut osaksi sitä toksista nationalismia (tai sanoisiko: haittaisänmaallisuutta), jolla Unkarissa on toki pitkät perinteet mutta jota erityisesti nykyinen hallitus kaikin voimin viljelee ja edistää. Tämä myrkyllinen nationalismi elättää naiivia populismia, salaliittoteorioita ja syntipukkijahteja, ruokkii tekopyhyyttä ja suvaitsemattomuutta, estää avoimen ja kriittisen keskustelun.

Tämä kaikki on saanut Unkarissa rauhassa rehottaa myös siksi, että unkarilaisten unkarinkielistä kulttuuria on pidetty kansallisena, sisäisenä asiana, jota ei koskaan voi vieras ymmärtää, muutamaa harvaa erikoisasiantuntijaa kenties lukuun ottamatta. Näin ei enää ole. Niin hassulta kuin se tuntuukin, Orbánin hallituksen tämänhetkinen riikinkukkotanssi propagandapyörityksineen ja -kömmähdyksineen on saattanut saada aikaan myös sen, että ulkopuolisten kiinnostus Unkariin muussakin kuin pelkästään poliittisessa mielessä herää. Ja että nämä harvat erikoisasiantuntijat – kuten tuon Süddeutschen artikkelin kirjoittaja, kirjallisuudentutkija ja kääntäjä Wilhelm Droste – saavat erikoisosaamiselleen lisää huomiota. Näin Unkarin kulttuurille ehkä avautuu ikkunoita Eurooppaan, vaikka toisella tavalla ja toisissa kohdissa kuin viralliset kulttuuripoliitikot soisivat.

***

PÄIVITYS: Pakko lisätä vielä yksi kommentti kansallispäivän kulttuuripalkinnoista. Periaatteessa merkittäville tieteentekijöille myönnettävän Széchényi-palkinnon (sanon ”periaatteessa”, sillä viime vuosina palkinnon ovat saaneet mm. ”historiantutkija” Mária Schmidt sekä nykyinen inhimillisten voimavarojen ministeri Miklós Kásler) on juuri tulleen tiedon mukaan tänä vuonna saanut myös fransiskaaniveli Balázs Barsi, tässä blogissa aiemmin esitellyn ”Antigenderistin valan” kirjoittaja. Tätä on vaikea kommentoida muuten kuin toteamalla, että sydäntäni särkee kaikkien niiden tiedeihmisten puolesta, joille Széchényi-palkinto on vuosien mittaan myönnetty aivan oikeista ansioista.


Ite on, joka toista sanoo, taas kerran

helmikuu 17, 2019

Olen tästä ilmiöstä täällä ennenkin kirjoittanut, esimerkiksi silloin, kun Itävallan oikeistopopulistit ensin vihjailivat vaalivilpistä presidentinvaalien yhteydessä (ja epämääräiset, koskaan todistamattomat vihjaukset vaalituloksen peukaloinnista otettiin kenttäväen sekä ulkomaistenkin aateveljien keskuudessa täysin todesta) – ja sitten itse kärysivät allekirjoitusten väärentämisestä kansalaisaloitteeseen. Jotenkin noilta popu-porukoilta jatkuvasti onnistuu ei vain tuo äskettäin mainittu ”viinin juominen ja vedestä saarnaaminen” vaan myös toisten syytteleminen siitä, mitä itse harrastetaan. Esimerkiksi vaimojen hakkaaminen ja naisten ahdistelu samalla, kun maahanmuutosta maalaillaan suurta vaaraa nimenomaan naisten fyysiselle koskemattomuudelle. (Tai kuten pakolaiskriisin ollessa pahimmillaan eräässä unkarilaiseen someen levinneessä keskustelussa todettiin naiselle, joka yritti puolustaa pakolaisten ihmisoikeuksia: ”Yritä jo saatanan lehmä tajuta niillä kananaivoillasi, että ne pakolaispaskat ei kunnioita naisia!”)

Niin, ainakin ylilyövään reagointiin Unkarin hallitus on viime aikoina näyttävästi kyennyt. Äskettäin hallituksen kansalaisjärjestöasioista vastaava alivaltiosihteeri Vince Szalay-Bobrovniczky tapasi Britannian juutalaisten kattojärjestön (BOD) johtajan Marie van der Zylin. Ulkomaiden juutalaisjärjestöjähän huolettaa jatkuvasti Unkarin antisemitismi. Vaikka mitään avointa vainoa tai julkisyrjintää ei olekaan, julkisuudessa liikkuu jatkuvasti piiloviitteitä, kuten esimerkiksi hallituksen Soros-pelottelukampanjojen yhteydessä on todettu, ja holokaustin muistopolitiikka on kiistanalaista, kuten sekä saksalaismiehityksen muistomerkin että ns. Kohtaloiden talo -museon yhteydessä on nähty. Tapaamisen jälkeen BOD julkaisi verkkosivuillaan selonteon, josta Szalay-Bobrovniczky puolestaan hermostui tykkänään. Hra Sz.-B:n raivokas vastine on luettavissa täältä. Sen kieli ja tyyli panee ihmettelemään Unkarin ulkoasiainhallinnon tilaa – tämän kaikkea muuta kuin diplomaattisen tekstin kirjoittaja on aiemmin toiminut suurlähettiläänä Wienissä ja Helsingissä.

Vaan mitäpä sitä ihmettelemään, kun itse ulkoministeri Péter Szíjjártó tunnetaan kiivaista tempauksistaan. Hänellä on ollut tapana reagoida ulkomailla ilmestyviin Unkarin arvosteluihin kutsumalla kyseisen maan suurlähettiläs nuhdeltavaksi, ja äskettäin kutsun sai Ruotsin lähettiläs. Syynä oli Ruotsin sosiaaliministerin Annika Strandhällin twiitti, jonka mukaan Unkarin väestöpolitiikka (jossa, kuten muistamme, korostetaan kantaväestön syntyvyyttä vastapainona maahanmuutolle) ”haisee 30-luvulta” ja rakentaa oikeistopopulistisia ”sumuverhoja sen eteen, mitä tämäntyyppinen politiikka tekee naisten tasa-arvolle”. Myös perheasiain valtiosihteeri Katalin Novák hermostui isänmaansa ja hallituksensa puolesta. Hänen mielestään on ”epätavallista ja epäystävällistä, että eurooppalaisen hallituksen jäsen arvostelee toisen Euroopan maan hallituksen sisäpoliittisia päätöksiä tällä tavalla ja tähän sävyyn, eikä sitä ennen edes hanki asiasta tietoa tavanomaisten diplomaattisten kanavien kautta”. Hm. Mitähän tähän nyt sanoisi siitä sävystä, jolla Unkarin hallituksen propaganda kuvaa maahanmuuton ja moraalisen rappion heikentämiä Länsi-Euroopan maita? Esimerkiksi ministeri Lázárin taannoisesta Wienissä kuvatusta pelotteluvideosta?

Tai mitäpä sanoisi siitä merkillisestä tempauksesta, joka vajaa viikko sitten nähtiin Debrecenin yliopiston luona? Fidesz-puolueen nuorisojärjestö Fidelitas järjesti pienen äkkisakin protestoimaan pientä konferenssia vastaan, jossa muisteltiin vuosina 2008-2009 eri puolilla Unkaria tapahtuneita rasistisia romanimurhia. (Kuolonuhreja näissä ampumavälikohtauksissa oli yhteensä kuusi, näistä yksi lapsi, joka ammuttiin yhdessä isänsä kanssa.) Protestin syynä oli se, että konferenssissa ”tieteen varjolla politisoitiin”, järjestäjissä ja esitelmöitsijöissä oli nimittäin entisen sosialistipuolueen SZDSZ:n aktivisteja, entisen ”kommunistisen puoluelehden” Népszabadságin toimittajia ja avustajia, jopa yksi ”Unkarin Helsinki-komitean” vaikuttaja – tämä komitea on ihmisoikeusjärjestö, joka on saanut avustuksia György Sorosilta, eli kyseinen henkilö on Sorosin palkkalistoilla. Konferenssin sisältöä ja aihetta itseään Fidelitas ei näköjään vaivautunut kritisoimaan. Kuten oppositiopuolue Momentum vastineessaan huomauttaa, on perin outoa, että mitään vastalauseita yliopiston ”politisoimisesta” ei kuulunut silloin, kun Debrecenin yliopisto nimitti kunniakansalaisikseen ensin Vladimir Vladimirovitš Putinin ja sittemmin Unkarin valtionpankin johtajan György Matolcsyn. Siitä puhumattakaan, mihin sävyyn Fidelitas julkilausumassaan kirjoittaa ”Unkarin opetusjärjestelmälle vain kaaosta ja tuhoa tuottaneen opetusministeri Bálint Magyarin palkkakynäilijöistä” tai sosialistipoliitikkojen ”uskollisista lakeijoista” – tulee mieleen stalinismin ajan vaahtosuinen propaganda.

Mutta tänään piti oikeastaan kertomani kahdesta muustakin tapauksesta, joissa Unkarin hallitus syyttää toisia siitä, mihin itse syyllistyy. Otetaanpa ensiksi esille Unkarin Tiedeakatemian (MTA) uhkaava alasajo.  Tätähän on valmisteltu toitottamalla hallitusta lähellä olevissa viestimissä, että MTA:n tutkimusinstituuttien työntekijät harrastavat epäilyttävää näennäistutkimusta tai laiskottelevat, eivät julkaise mitään vaikka nostavat palkkaa. No, äskettäin Magyar Narancs kirjoitti, että itse uudistuksen pääarkkitehti, innovaatio- ja teknologiaministeri László Palkovics on vuosikaudet nostanut palkkaa MTA:lta sekä akatemian ydin-herraklubin varsinaisena jäsenenä että MTA:n Laskentatekniikan ja automaation tutkimusinstituutin tutkijana (vuoteen 2018 saakka) – eikä kuitenkaan vuoden 2014 jälkeen ole julkaissut yhtään artikkelia.

Eikä tässä kaikki. Historiantutkija Krisztián Ungváry kirjoittaa Facebookissa:

Tarkistin Unkarin tieteellisten julkaisujen tietokannasta kolmen hallituksen perustaman instituutin tuotannon [tässä siis tarkoitetaan todellakin niitä uusia ”tutkimusinstituutteja”, joita hallitus on perustanut ja jotka toimivat riippumattomina sekä MTA:sta että ilmeisesti muistakin tiedeyhteisön laadunvalvontajärjestelmistä]. Kahta kategoriaa pidän tieteen kannalta erityisen relevantteina: ensinnäkin vieraskielisiä ja ulkomailla ilmestyneitä julkaisuja, toiseksi vieraskielisiä viittauksia kyseisen tutkijan tieteellisiin julkaisuihin. Vertasin NEB:n [Nemzeti Emlékezet Bizottsága eli ‘Kansallisen muistin komitea’, kommunistisen diktatuurin muistoja tallentava ja tutkiva laitos], Veritas-instituutin sekä ”Terrorin talon” 10 johtajan tietoja [MTA:n] Historiantutkimuksen instituutin (TTI) sekä entisen ”Vuoden 1956 instituutin” vastaaviin. Sovitin otokset siten, että niiden tutkijat edustavat samoja ikäryhmiä, ettei vertailu vinoutuisi. TTI:n osalta käytin vain yhden korkeamman johtoportaan tutkijan tietoja. Tietokannan paikoittaiset puutteet eivät vaikuta yleiskuvaan.
Tulos:
NER-ryhmän [Nemzeti Együttműködési Rendszer eli ‘kansallisen yhteistoiminnan järjestelmä’, Orbánin vuoden 2010 vaalivoiton jälkeen lanseerattu termi on nopeasti muuttunut pilkkanimeksi] 10 edustajaa olivat julkaisseet 18 artikkelia ulkomailla, ja heihin oli viitattu yhteensä 119 vieraskielisessä julkaisussa. Vertailuryhmälle taas oli kertynyt 73 ulkomailla ilmestynyttä tutkielmaa sekä 947 vieraskielistä viittausta. Todellisuudessa vertailu kallistuu vielä enemmän viimeksimainitun ryhmän eduksi, sillä NER-historioitsijoiden ulkomaisista julkaisuista merkittävä osa on ilmestynyt unkariksi rajantakaisten unkarilaisten julkaisusarjoissa – mikä ei siis todellakaan merkitse kansainvälistä levikkiä. Jälkimmäisessä ryhmässä puolestaan Pál Fodor on ilmoittanut vain vieraskielisten viittaustensa lukumäärän (249), ei vieraskielisten julkaisujensa määrää. Sikäli kuin tieteen kilpailukykyä mitataan kansainvälisen tieteen mittapuulla, NER:n historiantutkijoiden tehokkuus on korkeintaan seitsemäsosa tiedemaailman edustajien vastaavasta. Tähän käytetyn rahoituksen kannalta tilanne on vielä paljon heikompi. On huomattava, että NER-historioitsijat eivät vain nosta paljon korkeampaa palkkaa vaan myös heidän instituuteillaan on paljon suurempi budjetti, joten heidän olisi helpompaa kustantaa myös julkaisujensa käännättäminen. Tämän jälkeen sopii vertailla eri tutkijoiden tehokkuutta!

Näin siis tiedemaailmassa. Sitten varsinaisen poliittisen päätöksenteon puolelle:

Unkarin vaalijärjestelmän rehellisyyttähän on avoimesti epäilty. Vaalilainsäädäntö ja vaalipiirijako on soviteltu suosimaan valtapuoluetta, niin että – kuten viimeksi viime vuonna – vajaalla puolella annetuista äänistä Fidesz-puolue saa parlamentissa kahden kolmasosan enemmistön, jolla puolue pystyy myllyttämään läpi haluamansa lait. Fidesztä äänestivät laajalti nimenomaan valtakunnan köyhimmät alueet, mikä on nähty merkkinä paikallisesta painostuksesta ja epädemokratian kulttuurista: köyhät myyvät äänensä säkillisestä perunoita tai äänestävät sitä, joka paikkakunnalla ohjailee sosiaaliavustusten ja työllistämistöiden jakoa. Viime vaalien yhteydessä ETYJin vaalivalvojat selvin sanoin arvostelivat erityisesti vaalimainontaa, jossa valtion viralliset ”menkäähän kansalaiset äänestämään!” -ilmoitukset ja Fidesz-puolueen oma vaalimainonta sekoittuivat toisiinsa, samalla kun ilmapiiriä leimasi yleinen pelottelumeininki ja varsinaista asioihin keskittyvää vaaliväittelyä ei juuri nähty. (Viktor Orbánhan ei vuosiin ole osallistunut vaalikeskusteluihin eikä anna edes haastatteluja muille kuin omille luottotoimittajilleen.) Toisin sanoen: Fidesz-puolue käytti valtion vaalitiedotusresursseja omaan vaalimainontaansa.

Nyt taas eurovaalien lähestyessä ilmestyi jännittävä uutinen Magyar Nemzet (‘Unkarin kansakunta’) -lehteen. Siis ei siihen entiseen oikeistokonservatiiviseen lehteen, josta ns. Gecigaten jälkeen eli oligarkki Lajos Simicskan ja Viktor Orbánin riitaannuttua kehittyi joksikin aikaa merkittävä oppositiojulkaisu, kunnes se viime vuonna, Fidesz-puolueen vaalivoiton jälkeen lakkautettiin. (Osa entisen Magyar Nemzetin väestä jatkaa uudessa lehdessä nimeltä Magyar Hang ‘Unkarilainen ääni’ .) Vaan lakkautetun Magyar Nemzetin nimissä nyttemmin ilmestyvään Fidesz-puolueen äänitorveen, joka ei aiemmalla nimellään Magyar Idők (‘Unkarilaiset ajat’) koskaan onnistunut tavoittamaan laajoja lukijajoukkoja. Tämän lehden saamien tietojen mukaan – ja kaikesta päättäen lehden on helppo saada tietoja korkeimmalta taholta – Unkarin syyttäjänvirasto on määrännyt Unkarin valtiontalouden tarkastusviraston (Állami Számvevőszék, ÁSZ) tutkimaan pienten oppositiopuolueiden Momentumin ja Párbeszédin viimevuotista vaalimainontaa. Väittämän mukaan nämä puolueet eivät ole pystyneet kunnolla tekemään tiliä vaalimainontaansa käyttämistään varoista.

Itse asiassa jo jonkin aikaa on ollut käynnissä merkillinen prosessi, joka sivusta katsoen näyttää viranomaisten kiusanteolta. Lokakuusta saakka ÁSZ on vaatinut Párbeszédin ja Momentumin puoluetuen jäädyttämistä sen käytön epäselvyyksien takia. Puolueet taas väittävät koko ajan toimittaneensa kaikki vaaditut tiedot asianomaiseen paikkaan, ja jos viime kesänä ÁSZ:n yhteydenotot eivät tuottaneet tulosta, se johtui siitä, että molemmat puolueet olivat muuttamassa toimitilojaan toiseen paikkaan eivätkä pieneen aikaan olleet tavoitettavissa – muuton jälkeen molemmat ovat toimittaneet pyydetyn aineiston ÁSZ:lle, joka ei puolueiden väittämän mukaan ole välittänyt sitä edes tutkia. Myös äärioikeisto-oppositiopuolue Jobbik, jonka viime vaaleissa uskottiin antavan ankaran vastuksen Fidekszelle, on saanut viranomaisilta rahoitusepäselvyyksien takia niin ankarat sakot, että koko puolueen talouden pelätään menevän nurin. Viikko sitten oppositiopuolueet osoittivat tämän takia yhdessä mieltään ÁSZ:n päämajan edessä, vakuuttaen, että eivät muuta vaadi kuin mahdollisuutta saada rehellisesti tehdä tiliä varojensa käytöstä. Ja oppositiopuolueiden ja ÁSZ:n syytellessä toisiaan kukaan ei enää muistele viimekeväistä valtapuolueen vaalikampanjaa, joka – senhän näki sokeakin – tyyliltään, visuaaliselta ilmeeltään ja iskulauseiltaan saumattomasti sulautui hallituksen ”tiedotuksiin”.

Ja tätä ”tiedotusta” on tulossa keväämmällä lisää, kuinka ollakaan, sopivasti eurovaalien alla. Unkarin hallituksen sivuiltakin löytyvässä videoiskussa hallituksen tiedottaja István Hollik kertoo:

Hallitus käynnistää tiedotuskampanjan Brysselin maahanmuuttoa kannustavista suunnitelmista, sillä olemme sitä mieltä, että jokaisella unkarilaisella on oikeus tietää, mitä ovat ne ehdotukset, jotka vaarantavat Unkarin turvallisuuden perustan. Tätä tarvitaan, koska vaikka unkarilaiset ovat monin tavoin jo ilmaisseet, etteivät halua maahanmuuttoa, tästä huolimatta Brysselissä yhä väkisin ajetaan läpi tätä tukevia suunnitelmia, siis edelleenkin ajetaan läpi maahanmuuttokiintiöitä, päämääränä heikentää jäsenvaltioiden oikeuksia puolustaa rajojaan. Rahalla ladatun maahanmuuttajapankkikortin lisäksi myös maahanmuuttajaviisumi halutaan ottaa käyttöön, tämän Euroopan parlamentti jo hyväksyi. Lisäksi halutaan antaa lisää rahaa maahanmuuttoa tukeville järjestöille, samalla kun maahanmuuttoa vastustavien maiden rahallista tukea heikennetään, myös tällä tavalla rangaisten näitä maita. Meidän mielestämme nämä suunnitelmat vakavasti vaarantavat Unkarin turvallisuuden, niiden toteutuessa myös meidän maastamme tulisi maahanmuuttomaa.

Toisin sanoen: jos pahat Brysselin herrat haluavat sulkea rahahanat Unkarilta, se ei tietenkään johdu demokratian ja oikeusvaltion vaarantumisesta tai EU:n perusperiaatteiden ja arvojen rikkomisesta. Tai siitä, että Unkari kieltäytyy osallistumasta niihin yhteisiin toimiin ja sopimuksiin, joilla maahanmuuttoa nimenomaan olisi tarkoitus hillitä ja kontrolloida. Siitä puhumattakaan, että EU:n varoja on ohjattu vallanpitäjien ja heidän lähipiirinsä taskuihin. Eihän toki. Vaan kysymys on siitä, että ellei äänesi mene Fidesz-puolueelle, niin Unkarista tulee ”maahanmuuttomaa” (mitä se sitten tarkoittaakin, ilmeisesti sellaista maanpäällistä helvettiä kuin Länsi-Euroopassa, missä kaikki suurkaupungit ovat yhtä palavaa ghettoa ja sharia-lain hallitsemaa no go zonea – ja minne sadattuhannet unkarilaiset ovat viime vuosina riemumielin muuttaneet). Maa, joka ei saa puolustaa omia rajojaan ja jossa muukalaiset rellestävät EU:lta saatua pankkikorttia vinguttaen. (Euroopan ”vaihtoehtomediaa” kiertävä valeuutinen perustuu, asianmukaisin Lapin-lisin, todellisiin pakolaisavustusprojekteihin, joissa kyse on ollut perin vaatimattomista summista.)

Ei siis mitään muita ongelmia kuin maahanmuutto, ja sitä vastaan me taistelemme. Tämä on hallituksen vaalitiedotusta, ei valtapuolueen vaalikampanjaa. Ymmärsiväthän nyt varmasti kaikki?


Viikon sekalaiset

helmikuu 15, 2019

Unkarin Tiedeakatemian roikkuessa löysässä hirressä olen samalla hiljakseen ihmetellyt muutamia muita viimeaikaisia Unkarin uutisia. Aloitetaanpa pienellä tositarinalla siitä, mitä tapahtuu keskitetyssä paikallismediassa. Unkarin paikallislehdistä suurin osahan kuuluu nykyään Mediaworks-yhtiölle, joka puolestaan sekin on nykyään osa hallituksen kontrolloimaa mediajättiä, ”Keski-Euroopan lehdistö- ja mediasäätiötä” (KESMA), siis ”oikeistolaista” mediaa, jonka journalistit – näin totesi juuri pääministerin kansliaministeri Gergely Gulyás – ovat luonnostaan moraalisesti korkeammalla tasolla. Näiden julkaisujen sisällöstä suuri osa tuotetaan keskitetysti, niin että samat jutut nähdään kaikissa paikallislehdissä. Mutta äskettäin keskittäminen on ainakin keskisessä Unkarissa, Jász-Nagykun-Szolnokin läänissä noussut aivan uusiin ulottuvuuksiin.

Mediaworksin paikallisten uutisportaalien etusivut viime kevään vaalien alla. 444.hu:n julkaiseman kuvasommitelman oikeassa alanurkassa hymyili Orbánin naapuri ja lähioligarkki Lőrinc Mészáros, Mediaworksin huhuttu omistaja.

Comment.com-blogi löysi äskettäin Jász-Nagykun-Szolnokin läänin uutisportaalin szoljon.hu sivuilta merkillisen déjà vu -jutun, ja tästä ovat sittemmin kertoneet myös muutamat muutkin riippumattomat uutisportaalit. Szoljon.hu:n toimittaja Zsuzsa Szilvasi oli nimittäin vastikään haastatellut Mezőtúrin kaupungin asukkaita kuraongelmasta: sateella pikkukaupungin lukuisat päällystämättömät kadut ja pikkutiet muuttuvat mutavelliksi. Asukkaat kertoivat, että autoa ei saa joskus ulos tallista, niin että töihinkään ei pääse ajoissa, että tavarakuljetukset toimitetaan vain kuivalla kelillä, koska muulloin ei kuorma-autolla ole paikalle asiaa, ja että joskus ambulanssikin on joutunut pysähtymään päällysteen puolelle ja ambulanssimiehet ovat saaneet kantaa potilasta paareilla talvisäässäkin pitkän matkan talostaan autolle. Myös pormestarilta Szilvasi sai kuulla, että asukkailta tulee säännöllisesti valituksia, päällystämättömillä teillä ei pääse kulkemaan autolla eikä aina edes jalan, mutta tilanteelle ei ole mitään tehtävissä, kun maaperä on läpeensä kastunut.

Eipä tässä sinänsä mitään, mutta vuotta varhemmin, helmikuussa 2018, samainen Zsuzsa Szilvasi oli tehnyt jutun vajaan parinkymmenen kilometrin päässä Mezőtúrista sijaitsevasta Túrkeven pikkukaupungista. Túrkeven asukkaat valittivat, että kaupungin päällystämättömät kadut ja pikkutiet muuttuivat sadeilmalla mutavelliksi: autoa ei saa joskus ulos tallista, niin että töihinkään ei pääse ajoissa, tavarakuljetukset toimitetaan vain kuivalla kelillä, koska muulloin ei kuorma-autolla ole paikalle asiaa, ja joskus ambulanssikin on joutunut pysähtymään päällysteen puolelle ja ambulanssimiehet ovat saaneet kantaa potilasta paareilla talvisäässäkin pitkän matkan talostaan autolle. Myös pormestarilta Szilvasi sai kuulla, että asukkailta tulee säännöllisesti valituksia, päällystämättömillä teillä ei pääse kulkemaan autolla eikä aina edes jalan, mutta tilanteelle ei ole mitään tehtävissä, kun maaperä on läpeensä kastunut.

Todellakin: vuoden välein ilmestyneet jutut olivat aivan identtiset, kuvitusta myöten, vain kaupungin ja pormestarin nimet oli vaihdettu. Kuten eräässä kommenttiketjussa todettiin: näköjään Matrixissa on virhe.

***

Jo pitemmän aikaa on Unkarin riippumattomissa viestimissä jauhettu ns. Elios-juttua. Elios-yhtiö on viime vuosina toimittanut useisiin Unkarin kaupunkeihin katuvalaistuksia, joiden kustannuksista osa tuli EU:n kehitysmäärärahoista. Erityisen mielenkiintoisen Elioksesta tekee se, että sen johdossa vaikutti vielä lamppukauppojen aikoihin István Tiborcz, Viktor Orbánin ”omilla jaloillaan seisovan” Ráhel-tyttären aviomies. Sekä tietenkin se, että Elios voitti kaikki tarjouskilpailut tavalla, joka sai EU:n korruptionvalvontaviraston OLAFin haistamaan palaneen käryä. (Kaiken lisäksi Elioksen työn jäljessä oli ongelmia: lamput eivät valaisseet kunnolla.)

Runsas vuosi sitten OLAF jätti Unkarin syyttäjänvirastolle selonteon Elioksen katuvalobisneksissä todetuista epäselvyyksistä. Pallo oli nyt siis Unkarin viranomaisilla, mutta – kuten odottaa saattaa – nämä eivät tehneet mitään. Erityisen mielenkiintoista on verrata Elios-jutun käsittelyä toiseen, vuotta varhempaan OLAFin selvitykseen, joka koski Budapestin 4-metrolinjan rakennustöiden yhteydessä todettuja korruptioepäilyjä. Metrosotkut voitiin nimittäin yhdistää edelliseen hallitukseen, joten hallitus julkisti OLAFin selonteon jokseenkin välittömästi, ilmoittaen varaministeri Nándor Csepreghyn suulla, että kyseessä on kaikkien aikojen pahin korruptiojuttu.

Nyt puolestaan, kun kyseessä on valtakunnan vävypoika, mitään Elios-juttuun liittyvää uutta tietoa ei ole julkistettu, ei myöskään OLAFin selvitystä. Sitä vastoin pari päivää sitten pienen oppositiopuolueen Párbeszédin europarlamenttiedustaja Benedek Jávor julkisti blogissaan ”useista lähteistä” saamansa tiedon, jonka mukaan hallitus olisi poistamassa EU:lle lähettämästään laskupaketista – siis projekteista, jotka Unkarin valtio on maksanut ja joiden kuluja EU:n on tarkoitus jälkikäteen hyvittää – Elios-projektien laskuja. Seuraavana päivänä hallitus vahvisti tiedon. Innovaatio- ja teknologiaministeriöstä vakuutettiin asiaa tiedustelleelle HVG:n toimittajalle, että tässä ei ole mitään ihmeellistä. Kuulemma usein hallitus ylirahoittaa projekteja eli suostuu kustantamaan hieman enemmän kuin EU:lta loppujen lopuksi saadaan, eikä tämä ole sen kummempi tapaus.

Toisin sanoen: Unkarin valtio ei selvitä Elioksen sotkuja julkisesti vaan kaikessa hiljaisuudessa painaa asian villaisella ja luopuu Elios-projektien EU-rahoituksesta mieluummin kuin antaa EU:n valvojille aihetta puuttua pääministerin vävypojan bisneksiin. Unkarin veronmaksajien maksettavaksi jää 13 miljardia forinttia eli noin 40 miljoonaa euroa ylimääräistä. Hajaantukaa, täällä ei ole mitään nähtävää!

***

Viime sunnuntainahan Suomenkin uutiskynnyksen ylitti pääministeri Orbánin esiintyminen, jota suomalaisissa viestimissä nimitettiin Ameriikan mallin mukaan ”kansakunnan tila” -puheeksi – unkariksi termi on évértékelő, ‘vuoden arviointi’. Budapestin Várkert Bazáriin, mustan näkösuoja-aidan taakse saapunut valtakunnan Fidesz-eliitti sai kuulla, että kaikki on periaatteessa mitä parhaimmin, Länsi-Eurooppaa tosin uhkaa maahanmuuton aikaansaama katastrofi ja romahdus, mutta Unkari on saatu nousuun, tulevaisuudenusko palautetuksi ja kansan kohtalo taas sen omiin käsiin. Eniten julkisuutta on saanut puheen väestönkehitystä käsitellyt osuus.

Maahanmuuton sijaan, jota Unkariin siis ei haluta (tai jos, niin vain valkoisia, kristittyjä maahanmuuttajia, kuten kauppakamarin johtaja László Parragh viimeksi siteeraamassani jutussa suoraan sanoi), tarkoitus on kääntää oman kansan syntyvyys nousuun. Tämän tukemiseksi Orbán julisti seitsenkohtaisen ohjelman, johon sisältyi erilaisia verohelpotuksia, lainoja ja tukia lapsiperheille. Tämänhetkistä perheiden asunnonhankintatukea laajennetaan koskemaan myös käytettyjä asuntoja. Jokainen alle 40-vuotias nainen saisi kymmenen miljoonan forintin lainan (n. 31.000 €), josta syntyvien lasten myötä kuoletetaan osa, kolmannen lapsen jälkeen koko lainasumma. Neljä lasta synnyttäneet naiset vapautetaan tuloverosta kokonaan – ja monilapsiset perheet saavat erityistukea isomman auton hankintaan. Kuten tähänkin asti, hallituksen tukitoimet on suunnattu keskiluokalle, ei suinkaan köyhimmille lapsiperheille. Puheessaan Orbán suoraan sanoi, että tarkoitus on tukea niitä, jotka tekevät työtä lastensa eteen, ei niitä, jotka haluavat elää lapsistaan. Tämä viittaus siihen yleiseen käsitykseen, että köyhät romaniperheet tehtailevat jälkikasvua vain lapsilisien tähden, sai palkakseen spontaanit aplodit.

Lisäksi unkarilaisten kielitaito-ongelmat aiotaan korjata. Unkarissahan ei ole harvinaista, että yliopistosta valmistunut ihminen on lukenut kaikki kurssikirjansakin käännöksinä eikä osaa kunnolla mitään vierasta kieltä. Tätä työnantajienkin valittelemaa tilannetta on koetettu korjata vaatimalla yliopistosta valmistuvilta ”keskitason kielitutkinnon” (középfokú nyelvvizsga, vastaa eurooppalaisen viitekehyksen B2-tasoa) suorittamista, mutta tämä on ollut osalle opiskelijoista mahdoton tehtävä. Vuonna 2014 oli ilmennyt, että jopa viideltäkymmeneltätuhannelta korkeakoulusta valmistuvalta jää diplomi saamatta pakollisen kielitutkinnon puutteen takia, eikä tämän korjaamiseksi käynnistetty ohjelma parantanut asiaa – ohjelman englannin-, saksan- ja ranskankursseille ilmoittautuneista puolet eivät selvittäneet kielitutkintoa. Siispä kielitutkintovaatimus on päätetty siirtää valmistumisen yhteydestä korkeakouluopintojen aloittamisen edellytykseksi vuoteen 2020 mennessä, mutta Index-sivuston parin vuoden takaisen analyysin mukaan tämäkään ei tule korjaamaan tilannetta. Mikä siis neuvoksi? Näin puusta katsoen sitä kuvittelisi, että paras keino olisi parantaa koulujen kieltenopetusta. Onhan se älytöntä, että lapset istuvat koulussa tuntikausia vieraiden kielten tunneilla ja silti pidetään ihan normaalina, että eteenpäin pyrkivät vanhemmat käyttävät lapsiaan koulun ohella yksityisillä kielikursseilla. Mutta ei ole niin kuin puusta katsoen näyttää – Orbán ilmoitti puheessaan hallituksen käynnistävän uuden tukiohjelman, jolla kaikki peruskoulun 9.- ja 11.-luokkalaiset pääsisivät kahdeksi viikoksi (!) ulkomaille (minne, miten?) kieliä oppimaan!

Mutta palataanpa perheiden tukemiseen. Jo maanantaina perheasiain valtiosihteeri Katalin Novák kertoi lehdistötilaisuudessa tarkempia tietoja:  Kymmenen miljoonan forintin lainan saa jokainen alle 40-vuotias nainen, joka solmii ensimmäisen (!) avioliittonsa. (Avioliiton ulkopuolista äitiyttä sun muita vaihtoehtoperheitä ei siis tueta!) Vuoteen 2022 mennessä tarhapaikka luvataan jokaiselle lapselle, ja kotihoidon tukea voivat nostaa myös lapsenlasta hoitavat isovanhemmat. Ja monilapsiset perheet saavat 2,5 miljoonan forintin tuen (vajaat 8000 euroa) tila-auton ostoon. Tämän viikon ajan on sitten mediassa kyselty ja ihmetelty, miten nämä uudet tukitoimet käytännössä oikein kustannetaan. OTP-pankin analyysin mukaan perheiden tukeminen tulisi lisäämään budjettivajetta puolen prosenttiyksikön verran. Ilmeisesti lakejakin on muutettava, ennen kuin kaikki uudistukset saadaan voimaan, eivätkä ne – juuri koska ne on rajattu koskemaan perinteisessä avioliitossa eläviä keskiluokan ihmisiä – hyödytä kuin pientä murto-osaa kansasta.

Meemitehdas tietenkin pyörii.

szja.jpeg

”Ja mikä sinut sai uskomaan?” – ”Tulovero.”

 

ellek

Vitsipuolue ”Kaksihäntäisen koiran” julkaisema parodia naistenlehti Ellen kannesta (ellek tarkoittaa ‘minä penikoin’ tai ‘minä poi’in’) hehkuttaa: ”10 varmaa vinkkiä nelosten saamiseen!” ”Budapestin 50 mahtavinta synnytykseen sopivaa julkista paikkaa!” ”Regina synnytti tässä kuussa kuusi lasta, eikä hänen tarvitse maksaa edes arvonlisäveroa!”

Tyylikkäimmin Orbánin perhetukiohjelman kuitenkin niputtaa ja tyrmää Péter Konok, jonka kontakti-ilmoitusparodia on samalla hiljainen kunnianosoitus unkarilaisen absurdin mestarille István Örkénylle:

Arvoistaan tarkka,
älykäs, rakastettava
keski-ikäinen akat. herrasmies
etsii ainoastaan tositarkoituksella
perhekeskeistä
herttaista, siistiä
mieluimmin roomalais-katolilaista tai reformoitua
(mahdollisesti evankelis-luterilaista)
alle 40-vuotiasta
tulevaa luotonottajakumppania, joka
synnyttäisi hänelle suloisen
seitsenpaikkaisen henkilöauton.


Tapahtuipa eräänä päivänä Unkarin mediassa

helmikuu 5, 2019

Samalla, kun Unkarin Tiedeakatemian kohtaloa on mediakuplassani kauhisteltu, sen reunoilla on nähty surullisenhupaisa kohtaus. Aloitetaanpa suosikkipakinoitsijani Péter Konokin lastusta, joka sijoittuu (puolifiktiiviseen?) Neuvostoliiton historiaan:

Vuosi 1938. Aljoša kulkee Punaisella torilla, kun äkkiä ilmestyy jostain kuorma-auto, lavalla joukko väkeä, nämä vilkuttavat, heiluttavat kaulaliinojaan, huutavat: ”Alas Stalin! Kuolema tyrannille! Alas diktatuuri!!!”

Aljoša juoksee perään: Odottakaa, minäkin tulen!

Hän tavoittaa kuorma-auton, ojentaa kätensä, lavalla seisojat vetävät hänet ylös. Aljoša on riemusta suunniltaan: Nyt riittää sorto! Eläköön vapaus!!! Sitten hän kääntyy toisten puoleen: Entä nyt? Minne nyt mennään?

Toiset katsovat häntä hämmentyneinä. Miten niin minne? Mitä sinä oikein ajattelit? Meitä viedään Lubjankan kellareihin teloitettavaksi…

En ymmärrä, miksi tämä tuli mieleeni, kun ajattelin István Vargaa, Fidesz-puolueen (nyttemmin entistä) mediayhtiön kuraattoria. Eihän häntä selvästikään olla ampumassa.

Niin, István Varga. Fidesz-puolueen tukipylväs, kunnon kristillis-konservatiivinen herrasmies, joka syksyllä 2012 parlamentissa käydyssä käsittämättömässä perheväkivaltakeskustelussa kunnostautui toteamalla, että jos naiset palaisivat kotiin ja synnyttäisivät kaksi-kolme, mieluummin neljä-viisi lasta, niin heitä kunnioitettaisiin eikä perheväkivallasta olisi puhettakaan. (Muistelen myöhemmin jostain kuulleeni, että Varga itse oli ottanut – pikkukaupungissa jonkin verran juoruja nostattaneen – eron vaimostaan ja lastensa äidistä ja vaihtanut nuorempaan.) Pakko tähän on vielä kerran laittaa jo silloisessa kirjoituksessani julkaisemani meemi:

varga.jpg

”En minä halunnut lyödä. Se ei vain synnyttänyt tarpeeksi lapsia.”

Sittemmin Varga oli esillä tässäkin blogissa, kun historiantutkija Bálint Hómanin patsashankkeesta keskusteltiin vuonna 2015. Hóman, jonka rehabilitointia Varga oli ollut puuhaamassa, oli Horthyn Unkarin merkittävimpiä historioitsijoita, todellakin ansioitunut tiedemies, mutta myös sivistynyt herrasmies-antisemitisti, joka sympatisoi natsi-Saksaa, vaati juutalaislakien tiukentamista ja osallistui myös poliittisena vaikuttajana siihen juutalaisten syrjinnän institutionalisoimiseen, jolla rakennettiin tietä Unkarin holokaustille.

Ja äskettäin Varga pääsi tärkeään asemaan, kun Unkarin mediakenttää jälleen kerran järjesteltiin uudelleen. Aiemmin vallanpitäjien lähipiirien mediaoligarkeille kuuluneita lehtiä, radio- ja tv-asemia siirtyi uuden ”Keski-Euroopan lehdistö- ja mediasäätiön” (Közép-Európai Sajtó és Média Alapítvány, KESMA) hallintaan. Tähän uuteen mediamonopolikeskittymään kuuluvat muun muassa entinen äärioikeistohörhö-tv-kanava Echo TV, Viktor Orbánin entisen lähioligarkin Lajos Simicskan entinen (ja ns. Gecigaten jälkeen hallitusta kiivaasti kritisoinut) uutiskanava HírTV, hallituksen äänitorvena tunnettu sanomalehti Magyar Idők, useimmat paikallislehdet sekä ilmaisjakelulehti Lokál, merkittävä konservatiivisivusto mandiner.hu samoin kuin raivopopulistinen 888.hu, ynnä monet muut… Ihmisoikeusjärjestö TASZ on jo nostanut kanteen tämän johdosta: hallituksen valvonnassa oleva mediakeskittymä on sekä kilpailulainsäädännön että perustuslain vastainen, mutta valtion kilpailuvirasto GVH ei ole suostunut tutkimaan asiaa, koska uusi mediajätti on asetuksella määritelty ”kansakuntastrategian kannalta merkittäväksi”. Ja tämän KESMAn kuratorion johtoon siis nimitettiin István Varga, mies joka kykenee silmää räpäyttämättä vakuuttamaan, että Unkarin mediassa on näihin päiviin saakka vallinnut kohtuuton vinoutuma ”liberalismin” eduksi. Kunnes.

Eilen levisi Unkarin julkisuuteen video haastattelusta, jonka István Varga oli antanut paikalliselle (Békésin läänin) uutissivusto behir.hu:lle. Sen jälkipuoliskolla Varga innostui kritisoimaan hallituspuolueen lehdistöä ja myönsi jopa, että ”tasokkaita, sujuvakynäisiä toimittajia – ei pidä loukkaantua, aivan tyynesti voin sanoa tämän – löytyy paremminkin vastapuolelta”. Varga tunnusti lukevansa oppositiomielisiä lehtiä, sellaisia kuin kulttuurilehti Élet és Irodalom tai Magyar Narancs, ja kertoi jopa aloittavansa päivänsä vasemmistolaisella Népszava-lehdellä. Itse asiassa Unkariin tarvittaisiin hänen mielestään tasokas kansallis-konservatiivinen sanomalehti, jollaista ei tällä hetkellä ole olemassakaan. KESMAn tehtävistä hän lausui, että tarkoituksena olisi lopultakin saada aikaan laadukas, kristillis-kansallis-konservatiivinen lehdistö, jota seurattaisiin myös poliittisella vastapuolella – ettei kävisi niin kuin nyt, ”että luemme ennemmin [uutissivusto] Indexiä kuin Origoa”. (Uutissivusto Origon kohtalo on surullinen tarina: entisestä riippumattomasta uutisportaalista on tehty säälittävä propagandapapukaija.) Echo- ja HírTV-kanavista Varga puolestaan tuumi näin: Ei ole mukavaa koko ajan nähdä, että ”Unkarin yllä taivas on pilvetön”, kaikki on hyvin, kaikki ovat toimineet oikein ja hallitus on aina oikeassa.

Tässä Vargan valittelemassa tason laskussahan ei ole mitään yllättävää sille, joka on seurannut, mitä Unkarin mediassa on viime vuosien aikana tapahtunut. Yleisradioyhtiö MTVA:n sekä oligarkkiviestimien palveluksesta ovet paukkuen lähteneet toimittajat ovat kertoneet hyytäviä tarinoita sensuurista ja valtion propagandakeskuksesta valmiina toimitetuista teksteistä ja fraasipaketeista. (Äskettäinen tapaus Lomnici on tästä hyvä esimerkki: toimittaja oli ylhäältä käsin ohjeistettu panemaan haastateltavan suuhun tietty ilmaus.) Ei ole ihme, jos kaikki vähänkin kunnianhimoisemmat journalistit pakenevat päätä pahkaa. Mutta yhtä ilmeistä on, että tästäkään ei sovi puhua. Pari tuntia sen jälkeen, kun 444.hu-sivusto oli uutisoinut Vargan haastattelusta, Varga ilmoitti eroavansa tehtävästään KESMAn johdossa. Magyar Idők -sanomalehti uutisoi lyhyesti:

István Varga, Keski-Euroopan lehdistö- ja mediasäätiön kuratorion puheenjohtaja, jätti eilen eronpyyntönsä, jonka säätiön perustaja Gábor Liszkay hyväksyi. Varga jättää tehtävänsä sen jälkeen, kun on békéscsabalaiselle Behir.hu:lle antamassaan haastattelussa esittänyt totuudesta poikkeavia väitteitä konservatiivisen median tilasta.

Tähän loppuun ei voi kuin siteerata itseään Viktor Orbánia, joka taannoin Eurooppa-parlamentissa ns. Sargentinin paperista käydyssä keskustelussa puolusti hallituksensa toimintatapoja:

”Me emme koskaan alentuisi vaientamaan niitä, jotka eivät ole samaa mieltä kanssamme.”


Uutisia toisesta todellisuudesta

tammikuu 27, 2019

En väsy ihmettelemään sitä tapaa, jolla Unkarin ns. julkisen palvelun mediat toimivat – sivustatukenaan suurin osa muutakin perinteistä mediaa, joka viime vuosien aikana on siirtynyt hallituksen tai Orbánia lähellä olevien mediaoligarkkien haltuun. Tästä kirjoitti äskettäin 444.hu-sivustolla Péter Magyari, joka haastatteli Corruption Research Center Budapestin johtajaa, taloustieteilijä István János Tóthia. Tóthin mukaan Unkarin valtion nykyistä olomuotoa ei niinkään sovi nimittää ”hybridijärjestelmäksi” tai ”johtajademokratiaksi” vaan paremminkin moderniksi itsevaltiudeksi (moderniksi autokratiaksi): eliitti tai johtava väestöryhmä ei valikoidu ansioidensa perusteella (meritokratia) eikä markkinataloudellisin perustein, vaan johtajan sana ratkaisee. Kuten Sergei Guriev ja Daniel Treisman muutaman vuoden takaisessa tutkielmassaan ovat jo osoittaneet, tällainen moderni diktatuuri ei tarvitse väkivaltakoneistoa, keskitysleirejä tai salaisen poliisin kidutuskammioita. Riittää, että kansa saadaan uskomaan diktaattorin sanomaa, ja tämä hoituu helpommin ja halvemmin sillä, että ostetaan olennainen osa keskiluokkaa systeemin kannattajiksi ja aivopestään loput kansasta propagandalla, eli hankitaan mediamonopoli ja kontrolloidaan uutistarjontaa.

***

Kuten monesti ennenkin on tässäkin blogissa ollut puhetta, Unkarin valtion uutiskanavat tarjoavat jatkuvasti kauhutarinoita ”migranttien” rellestyksestä Länsi-Euroopassa, missä sinisilmäinen maahanmuuttopolitiikka on täyttänyt kaupungit rikollisuudella ja no go -vyöhykkeillä. Tämä tarjonta on tietenkin tarkoitettu ensi sijassa kotimaiselle yleisölle ja erityisesti sen sille osalle, joka ei osaa kieliä eikä itse käy ulkomailla näkemässä tilannetta omin silmin. Mutta nyt meininki alkaa mennä niin överiksi, että se aletaan huomata ulkomailla asti.

Tuorein esimerkki tömähti uutisvirtaani tänään. Itävaltalainen Kurier-sanomalehti julkaisi hieman työlästyneen sävyisen artikkelin, jonka otsikkona oli: ”Orbánin mediat vetoavat: Budapestista ei saa tulla Wieniä”. Jutussa viitataan muun muassa täälläkin aiemmin käsiteltyyn videoon, jossa silloinen kansliaministeri János Lázár seisoi keskellä tavallista siistiä wieniläistä ostoskatua (no siis, kadulla kulki myös tummaihoisia ihmisiä, joillakuilla päässä hijab tai turbaani, kamalaa!) päivittelemässä, miten maahanmuutto on tuonut Wieniin likaa, epäjärjestystä ja rikollisuutta. Pääaiheena Kurierin jutussa on kuitenkin juur’ikään Unkarin valtion ykköskanavan uutisissa näytetty pätkä. Siinä Wienissä miehensä kanssa autotarvikeliikettä pyörittävä unkarilainen Erzsébet Knoll kertoo, että maahanmuuton myötä tilanne on Wienissä muuttunut viime vuosina paljon pahempaan suuntaan. Rouva Knoll on liikkeessään jo joutunut riitelemään aggressiivisten arabimiesten kanssa, jotka eivät halua maksaa. Hän ei enää liiku ulkona pimeän tultua, käteisen nostaminen pankista (?!) ja autolla ajaminenkin pelottaa, äskettäin joku muslimimies (mitenkähän sen kuskin uskonnonkin näkee auton ikkunan läpi?) yritti kiilata hänen autonsa ulos tieltä. Kuulemma rouva Knollin itävaltalaiset tuttavat kehuvat Unkarin tiukkaa maahanmuuttopolitiikkaa, ja monet heistä ovat hankkineet asunnon tai talon Unkarista, sillä ”Itävallasta väki kohta pakenee pois”.

sötétben

”Wienissä asuvaa unkarilaisnaista pelottaa mennä ulos pimeällä.” Uutisjutussa haastatellun rouvan ja hänen miehensä autotarvikeliike välähtää kuvissa ja on ilmeisesti oikeasti olemassa, Wienin itäisellä lähiöalueella Leopoldaussa. Haastattelun taustalla näytetään ohimennen myös tiskin takana istuva tummaverinen, mustapartainen liikkeen työntekijä, jota näin äkkinäkemältä veikkaisin maahanmuuttajataustaiseksi. Tätä ei tosin ohjelmassa kommentoitu mitenkään. (”Ai mutta meidän Mahmud, se on ihan kunnon mies. Minä tarkoitin NIITÄ maahanmuuttajia!”)

Hieman hämmentävää. Tähän asti muuttovirta on kulkenut tiukasti päinvastaiseen suuntaan. Itävallassa työskentelee virallisten tilastojen mukaan nykyään yli yhdeksänkymmentätuhatta Unkarin kansalaista (tähän vielä muun kansalaisuuden omaavat tai ilman virallista työsuhdetta Itävallassa asuvat etniset unkarilaiset, niin määrä kasvaa melkoisesti). Tämä lukumäärä on muutaman viime vuoden aikana kasvanut moninkertaiseksi; vielä vuoden 2011 alussa Unkarin kansalaisia asui Itävallassa alle 26.000. Myöskään muslimimigranttien tulo Itävaltaan ei ole mikään uusi ilmiö, suuria islaminuskoisia maahanmuuttajajoukkoja on elänyt maassa siitä lähtien, kun 1960-luvulla ”vierastyöläisiä” suorastaan hakemalla haettiin Turkista.

Rouva Knollin sekä Wienin Hauptbahnhofin pääsisäänkäynnin luona haastatellun pipopäisen paikallismiehen vaikutelma rikollisuuden kasvusta viime vuosina ei myöskään ihan pidä paikkaansa ainakaan tilastojen valossa.

gesamtkriminalität

Itävallan poliisin sivuilta voi ladata viralliset rikostilastot, tuorein brosyyri on vuodelta 2017. Tuolloin väkivaltarikollisuus oli edellisvuodesta vähentynyt kaiken kaikkiaan 2,4% (rikosilmoitusten määrällä laskien), samoin asuntomurrot ja autovarkaudet. Nousussa olivat kyberrikollisuus ja talousrikollisuus.

sexverbrechen

Ja mitä tulee siihen, että naiset eivät enää uskalla liikkua pimeällä yksin: Ongelmia varmasti on jossakin. Wien on kokoluokassaan maailman turvallisimpia kaupunkeja, enkä ole siellä kohta kahdenkymmenen vuoden aikana koskaan törmännyt mihinkään taskuvarasta pelottavampaan (eikä koskaan ole pelottanut kulkea kadulla pimeän tullen). Silti Wienissäkin (kuten kaikissa kaupungeissa, missä olen elämäni aikana asunut) on varmaan joitakin paikkoja, jonne ei naisihminen mielellään yöllä yksin mene, ja näin on ollut iät ja ajat. En yhtään vähättele sitä tosiseikkaa, että myös maahanmuuttajaväestössä on sellaisia yksilöitä ja kenties ryhmiäkin, jotka eivät osaa kunnioittaa naisen tai lapsen fyysistä itsemääräämisoikeutta. Mutta vuoden 2015 pakolaiskriisistä huolimatta seksuaalirikosten määrä on Itävallassa pysynyt jokseenkin samana viime ajat, varsinkin sellaisten, joihin liittyy fyysistä väkivaltaa (pylväiden tummansininen alaosa). Harmaalla on merkitty nettirikokset, vaaleansinisellä ahdistelutapaukset. (Muistetaan lisäksi, että seksuaalirikoksista kaikkialla suuri osa jää ilmoittamatta, mutta ilmoituskynnys lienee viime vuosina monissa Euroopan maissa laskenut, etenkin, jos epäilty tekijä on maahanmuuttaja.)

Mitä henkirikoksiin tulee, Unkari on eurooppalaisessa vertailussa kärkipäässä eli viidentenä (seuraavana muuten tulee Suomi…), Itävalta kaukana tilaston toisessa päässä:

homicides

 

Mutta näin nämä asiat koetaan, ja Itävallassa kuten muuallakin Euroopassa on niitä, jotka tosissaan uskovat maahanmuuttaja-raiskaustsunameihin, joista valtamedia vaikenee ja poliisi hyssyttelee. Myös Kurierin artikkelin kommenttiketjussa jotkut ovat sitä mieltä, että ”oikeassahan ne unkarilaiset ovat”. Toiset lukijat taas muistuttavat rikostilastoista, muuttoliikkeen todellisesta suunnasta – ja siitä, että Unkarissa on viime viikkoina ollut käynnissä kiivaita hallituksen vastaisia protesteja, joista kansan huomio halutaan suunnata muualle.

***

On kuitenkin myös protestitoimia, joihin valtion median on ollut pakko jotenkin reagoida. Tässä äskettäin kirjoitin merkillisestä jupakasta, joka syntyi viikko ennen joulua, kun ns. orjalain johdosta puhjenneiden mielenosoitusten yhteydessä muutamia opposition kansanedustajia – Unkarin kansannousujen perinteiseen tyyliin –  tunkeutui yleisradion toimitaloon vaatimaan julkisuutta mielenosoittajien vaatimuksille. Siitä pitäen on väitelty siitä, syyllistyivätkö vartiointiliikkeen miehet pahoinpitelyyn, kun melkoisen kovaotteisesti poistivat poliitikkoja radiotalosta, vai oliko päinvastoin niin, että kansanedustajat pelottelivat, uhkailivat ja kenties jopa tuhosivat paikkoja. Vaiko peräti niin – niin kuin MTV1:n uutisissa asia yritettiin esittää – että oppositiopoliitikot ”filmasivat”, teeskentelivät ja panivat pystyyn suorastaan seuranäyttämötasoisen pelleilyn yrittäessään saada kaiken näyttämään siltä, kuin heidän kimppuunsa olisi käyty väkivalloin.

Jutun yhteydessähän julkisuuteen vuoti videokuvaa, josta selvästi näkyi, miten turvamiehet raahaavat oppositiopuolue DK:n László Varjua pitkin lattiaa ja välillä heittäytyvät hänen päälleen. Eivätkä vuodot jääneet tähän. 444.hu-sivusto sai käsiinsä leikkaamatonta materiaalia Zoltán Lomnici nuoremman, hallitusta tukevan ”kansalaisjärjestö” CÖF:n yhden johtohahmon haastattelusta. Siinä toimittaja suoraan ohjeistaa haastateltavaa:

lomniciegyszot

”Yksi sana, se on tärkeä, ja meitä pyydettiin sanomaan se…”

… nimittäin: Lomnicin on sanottava, että vartijat puolustivat radiotaloa. Ja tietenkin Lomnici muotoilee sanottavansa uusiksi tätä toivottua ilmausta käyttäen, ja tässä muodossa haastattelu sitten lähetetään.

Nyttemminhän myös syyttäjänvirasto on antanut tapahtuneen johdosta lausuntonsa. Sen mukaan oppositiopoliitikkojen tekemät valitukset ovat aiheettomia. ”Yhä karkeammin esiintyvät ja yhä aggressiivisemmin kommunikoivat kansanedustajat uhkailivat useaan otteeseen, että rakennuksen edessä seisova raivostunut väkijoukko – samoin kuin vuonna 2006 – valtaa yleisradion toimitalon.” Kansanedustajat myös ”käyttäytyivät hyökkäävästi”, ”provosoivat vartijoita”, Ákos Hadházy ja László Varju vieläpä, tarrautuessaan heitä raahavien vartijoiden jalkohin, aiheuttivat näille lieviä (”kahdeksan päivän kuluessa paranevia”, kuten asia Unkarin lainsäädännössä määritellään) ruumiinvammoja. Sitä vastoin tutkinta on määrätty aloitettavaksi sen johdosta, että poliitikot ilmeisesti ”yrittivät häiritä julkisen palvelun yrityksen toimintaa” ja heidän epäillään syyllistyneen myös ”muihin rikkomuksiin”.

***

Ja ettei opposition ja maahanmuuttajien ohella unohtuisi se todellinen syyllinen kaikkeen pahaan: viime perjantaina pääministeri Orbán perinteisessä perjantaiaamun radiopuheenvuorossaan (”haastattelu” se on korkeintaan lainausmerkeissä, sillä aiheet ja kysymykset on varmasti sovittu ennalta) teki selväksi, kuka on kaiken takana. HVG:n ilkeä toimitus laski, että yhden viiden minuutin mittaisen jakson aikana György Sorosin nimi mainittiin 23 kertaa, siis keskimäärin parinkymmenen sekunnin välein. Tähän tapaan:

György Sorosilla on hyvin vahva edustus Euroopan parlamentissa. Eniten kertoo asiasta se, että vasemmiston – joka on maahanmuuttomielisten tärkein voima europarlamentissa sekä Komissiossa, siis vasemmiston – kärkiehdokkaana europarlamenttivaaleissa on muuan Timmermans-niminen hollantilainen, joka on György Sorosin (28 sek.) miehiä. Tässä ei kannata puhua asian vierestä. Vasemmisto on päättänyt, että Euroopan komission johtoon, joka on EU:n ehkä tärkein elin, se haluaa asettaa tämän miehen. On siis ilmeistä, että György Soros (41 sek.) haluaa nyt jo avoimesti vallata Euroopan instituutiot. Tähänkin asti hänellä on ollut suunnaton vaikutusvalta, europarlamentaarikoista useampi sata on hänen listallaan, on useita komissaarejakin, jotka istuvat Euroopan komissiossa, jotka ovat yksiselitteisesti hänen miehiään. Mutta tällä, että herra Timmermansista tuli vasemmiston ykkösehdokas, komission puheenjohtajakandidaatti, joka on yksiselitteisesti György Sorosin (1 min. 3 sek.) miehiä… Tämä on sellainen yleisesti tunnettu tosiseikka, jota ei tarvitse todistella, riittää, kun se mainitaan. Tämä merkitsee, että György Soros (1 min. 13 sek.) on julkistanut vaatimuksensa saada avoimesti vallata ja hallita Euroopan instituutioita.”

Jätän tämän vain tähän, kuten somessa on tapana sanoa.


Sivistynyttä viestintää

tammikuu 16, 2019

Olen tässä blogissa jo lukemattomat kerrat päivitellyt sitä tasoa, jolla Unkarin hallituksen kommunikaatiossa ja hallituksen kontrolloimassa mediassa – ja hallituksen kontrollissa on siis julkisen yleisradioyhtiön lisäksi suurin osa muistakin viestintäkanavista – liikutaan: yhä tökerömpää vihankylvöä ja muukalaispelon lietsontaa, Soros ja maahanmuutto, maahanmuutto ja Soros, yhä simppelimmän mustavalkoista kuvaa hyvästä hallituksesta ja pahasta oppositiosta (jälkimmäinen koostuu pelkästään Niiden, siis Unkarin vihollisten kätyreistä). Yleisen päivittelyn lisäksi voi nyt viitata Hannes Grasseggerin oivalliseen artikkeliin, joka ilmestyi muutama päivä sitten sveitsiläisen Basler Zeitungin viikonloppuliitteessä: siinä on menty sen vihapropagandan ytimeen, jonka esikuvana Unkarin hallitus nyt toimii koko Euroopan rasismilla ratsastaville oikeistopopulisteille.

Tämän vihan ytimessä on György/George Soros, maailman mahtavin finanssikeinottelija, joka vuonna 1992 aiheutti Britannian punnan romahduksen, syöksi Aasian talouskriisiin vuonna 1997 ja koko maailman vuonna 2008, joka tuhosi Neuvostoliiton ja Jugoslavian, jotta afrikkalaiset ja arabit pääsisivät valtaamaan Euroopan, suurroisto, joka on rikastunut talousrikollisuudella ja tehnyt bisnestä terrorismilla ja joka jo lapsena kavalsi juutalaisia natseille vaikka on itse juutalainen. Tällaista Sorosista kerrotaan, itse asiassa näistä paikkansa pitää vain se, että Soros on todellakin juutalaista syntyperää. Unkarissa ja nyttemmin muuallakin Sorosista on tehty jonkinlainen James Bond -elokuvien maailmanherruutta tavoitteleva superkonna, jonka pillin mukaan tanssivat sekä Brysselin EU-päättäjät että Unkarin oppositio.

Tämän Soros-kampanjan takana puolestaan on ollut kaksi amerikkalaista kampanjagurua: Arthur Finkelstein ja George Birnbaum. Finkelstein, nerokas pollster, mielipidetutkimusten maestro, oli alun perin finanssialalla työskentelevä ohjelmoija mutta siirtyi poliitikkojen palvelukseen numeronmurskaajaksi ja Yhdysvaltain republikaanien tärkeäksi taustavoimaksi, Barry Goldwaterista alkaen.  ”Finkel-thinkin” perustana oli negatiivinen kampanjointi: vastustajan yksinkertainen leimaaminen ja haukkuminen, poliittisten haukkumasanojen (esimerkiksi ”ultraliberaali”) loputon toisto. Kun syytös on tarpeeksi törkeä, se jää yleisön mieleen (”totta tai ei, näin nämä asiat koetaan”), eikä vastustaja useinkaan kykene sitä kumoamaan sotkeutumatta itse samaan kuraan. Näin toimii tunnettu oikeistopopulismin ikiliikkuja.

Ystävänsä ja asiakkaansa Ron Lauderin, Estée Lauder -kosmetiikkaimperiumin perijän kautta Finkelstein sai 1990-luvun loppupuoliskolla mielenkiintoisen sivubisneksen Israelista. Hän auttoi Benjamin Netanjahun valtaan ja huomasi samalla, että USA:ssa koetellut konstit toimivat muuallakin. Netanjahun välityksellä taas Finkelstein ja hänen oppilaansa George Birnbaum päätyivät edelleen Unkariin avustamaan Netanjahun hyvää kaveria Viktor Orbánia, joka vuonna 2008 tähtäsi takaisin valtaan. Kampanja onnistui niin hyvin, kertoo Birnbaum toimittaja Grasseggerille, että vuoden 2010 vaalien jälkeen oppositio oli käytännössä tuhottu. Mutta vallan säilyttämiseksi ja vaalikarjan pitämiseksi omassa karsinassa tarvittiin uusi vihollinen, uusi negatiivisen kampanjoinnin kohde.

Sosialistipuolueen ja siitä lohjennutta pientä sirpalepuoluettaan (DK, Demokraattinen koalitio) johtavan entisen pääministerin Gyurcsányn tilalle Viktor Orbánin oli saatava mahtavampi uhkakuva. ”Brysseli”, Maailman valuuttarahasto ja ”kansainvälinen suurpääoma” eivät ihan riittäneet, sillä, näin Birnbaum, ”Arthur sanoi aina, että eivät ihmiset taistelleet natseja vastaan vaan Hitleriä, eivät al-Qaidaa vaan Osama bin Ladenia.” Pahuuden ruumiillistumaksi keksittiin kansainvälistä suurpääomaa edustava George Soros, unkarilaissyntyinen mutta kuitenkin muukalainen, kaiken lisäksi juutalainen.

Niin, juutalaisia olivat myös Finkelstein ja Birnbaum, mutta ennen kaikkea ammattilaisia. Finkelstein oli naimisissa miehen kanssa, vaikka avusti työkseen poliitikkoja, joiden kannattajakunta oli täynnä fundamentalistisia homovihaajia. Birnbaum, jonka isoisän natsit murhasivat, puolestaan vakuuttelee toimittaja Grasseggerille, ettei Orbán hänen mielestään ole mikään antisemitisti. Ei välttämättä olekaan, ja ehkä Birnbaumille ei ole täysin selvinnyt unkarilaisen antisemitismin utuinen olemus.

Juutalaisviha Unkarissa ei niinkään kohdistu oikeisiin eläviin juutalaisiin ihmisiin (jotka sitä paitsi ovat Unkarissa aivan samannäköisiä ja samanlaisia kuin muutkin unkarilaiset) kuin ”juutalaisuuteen” jonkinlaisena mystisenä, kosmopoliittisena, vieraana ja vaarallisena unkarilaisen ”kansallismielisyyden” vastaisena voimana. ”Juutalaisuudessa” yhdistyvät sekä kommunismi että kansainvälinen suurkapitalismi, sekä yleviä arvoja lokaan raastava proletaariaate että hienosteleva mutta isänmaaton kulttuurielitismi, se on totaalinen vihollinen, jota voi syyttää mistä hyvänsä. Näin Orbánin Fidesz on voinut jättää Soros-vihakampanjassa antisemitismin rivien väliin, mistä halukkaat sen kyllä löytävät – ne ihmiset, jotka piirtelevät daavidintähtiä ja hakaristejä Soros-kampanjajulisteisiin tai kirjoittavat Sorosin kuvan viereen ”haiseva juutalainen”.

Vihollisena Soros on yhtä utuinen kuin ”juutalaisuuskin”: hän ei ole poliitikko, hän ei asu Unkarissa vaan jossakin merten takana, eikä hän edes vastannut syytöksiin, kun häntä Unkarin mediassa lyötiin kuin vierasta sikaa. Kun Sorosin julkisesti esittämät maailmanparannusaatteet vielä nivottiin yhteen nousevan pakolaiskriisin ja muukalaisvihan kanssa, Finkelsteinin ja Birnbaumin ”tuote” oli täydellinen. Se myi itsensä oikeistopopulismin käyttöön kautta maailman. Näin Grassegger artikkelinsa lopuksi: Arthur Finkelstein kuoli vuonna 2017. Vuonna 2011, yhdessä viimeisistä julkisista puheistaan, hän sanoi: ”Minä halusin muuttaa maailmaa. Sen olen tehnytkin. Olen tehnyt maailmasta pahemman paikan.”

***

Ainakin mediassa ja julkisessa diskurssissa jotakin on todella muuttunut pahempaan suuntaan. Negatiivinen kampanjointi Sorosilla ratsastaen ei ole vain mustannut yhden kansainvälisen suursijoittajan ja maailmanparantajan mainetta. Se on myös vienyt koko julkisen keskustelun yhä aggressiivisemmalle, kärjistyneemmälle ja alatyylisemmälle linjalle. Sellaiset asiat kuin säädyllisyys ja hyvät tavat ovat yhä kauempana. Unkarilaisissa politiikkauutisten kommenttiketjuissa puheenvuorot ovat moderoinnista huolimatta täynnä elimiä ja eritteitä, perustelujen tilalla on usein pelkkiä solvauksia.

Järkyttävin esimerkki keskustelun tyylilajista saatiin äskettäin, kun hallitusta lähellä olevat mediavoimat avasivat tulen kohti lukiolaistyttöä. 18-vuotias Blanka Nagy Kiskunfélegyházan pikkukaupungista Etelä-Unkarin aroilta on viimeaikaisissa mielenosoituksissa ollut puhujakorokkeella laukomassa varsin suorasanaista, alatyylistäkin kritiikkiä Unkarin hallitusta kohtaan. Hän on muun muassa nimittänyt Fidesz-puoluetta ”iljettäväksi, katalaksi tartuntatautiepidemiaksi” ja kehottanut päättäjiä, muun muassa sitä ”viiksekästä kyrpää” (viitannee presidentti János Áderiin, jonka tavanmukaisempi haukkumanimi on ”viiksekäs paska”) sananmukaisesti kääntäen ”nussimaan itseään naamaan”. (Viimeksi mainittu fraasi oli muuten sitaatti Ben Stillerin ohjaaman toimintakomedian Tropic Thunder unkarinkielisestä versiosta.) Kotiseudulla mainetta saatuaan suorasuinen nuori mielenosoituspuhuja kutsuttiin esiintymään myös pääkaupunkiin, missä hän tammikuun alussa sanoi Fidesz-puoluetta ”yhteiskunnan peräaukoksi”.

blanka

(Pysäytyskuva 444.hu:n julkaisemasta videosta.)

Tähän oli hallituksen mediaimperiumin selvästikin pakko puuttua. ”Kristillisen älymystön” edustajia marssitettiin televisioon paheksumaan julkisen keskustelun rappiota. Ennen kaikkea Blanka Nagyn kimppuun kävi kansakunnan virallinen ykkösöyhöttäjä, toimittaja ja Fidesz-puolueen perustajajäsen Zsolt Bayer. Tavallaan huvittavaa tässä on se, että Bayer on (kuten tämänkin blogin lukijat ehkä muistavat) jo iät ja ajat tunnettu alatyylisistä puheistaan, joiden taso ei ole lupauksista huolimatta kohentunut senkään jälkeen, kun Bayerille 2016 myönnettiin journalistisista ansioista korkea kunniamerkki. Vastustajat ovat Bayerille paitsi ”aivottomia, kapisia, valehtelevia idiootteja” myös esimerkiksi ”epäonnistuneita, surkeita, lapsettomia paskiaisia”, ”läskipäisiä runkkumällejä”, ”rumia pikku kyrpiä” tai ”persepäitä”. Myös Blanka Nagy sai kuulla kunniansa Bayerin omassa tv-showssa:

bayershow

”Kuulepas Blanka kulta, nyt on niin, että sinä et ole sankari vaan onneton surkea kurja pikku prole. Ja jos jatkat näin, sinusta ei tule sankaria vaan pysyt onnettomana surkeana mitättömänä pikku prolena.”

Eikä tässä kaikki. Muutamassa tunnissa, kertoo 444.hu, hallitusta lähellä oleviin lehtiin ja portaaleihin levisi sama nimetön artikkeli, jossa kerrottiin Blanka Nagyn usein lintsaavan koulusta ja olevan reputtamassa ainakin kolmesta oppiaineesta. Nagyn mukaan väitteet ovat perättömiä ja hän harkitsee oikeustoimia.

Tapa, jolla hallituksen mediaimperiumi käy yhden koulutytön kimppuun, on tietenkin käsittämättömän törkeä. Oppositiofoorumeilla on tietenkin riennetty vastaiskuun, ja Zsolt Bayerin ”ansioluettelon” ohella esille on nostettu muidenkin merkkihenkilöiden aikaansaannoksia, alkaen hovihistorioitsija Mária Schmidtin vähemmän kunniakkaasta ja lähinnä hyvien suhteiden varassa edenneestä yliopistourasta. Ja tässä nähdään, miten negatiivinen kampanjointi, jos tätä voi kauniisti sellaiseksi kutsua, tuhoaa järkevän keskustelun vetämällä vastustajat mukaan samalle mutapainitasolle. Városi Kurír -sivustolla Mária Vásárhelyi yrittää nostaa esiin järjen ääntä:

Ihan oikeasti, ruvetaanko nyt keskustelemaan siitä, kuka noista Bayer-Bencsik-Huth-Stefka-tyyppisistä henkisistä gorilloista tai keskitysleiri-kapoista ja montako kertaa on saanut ehdot venäjästä, matikasta tai voimistelusta? Ikään kuin noiden palkkarenkien aiemmat opinnot lisäisivät mitään olennaista tähän törkyiseen tarinaan. Ikään kuin sillä oikeasti olisi mitään merkitystä, paljonko Blanka Nagy on lintsannut koulusta tai mikä numero hänellä oli todistuksessa historiasta. Jos annamme ”keskustelun” valua tähän uomaan, silloin kävelemme taas suoraan niiden ansaan. Sillä jos hän tosiaan olisi saamassa ehdot vaikka mistä aineesta tai olisi ollut luvatta poissa koulusta vaikka miten paljon, miten se liittyy siihen, että häntä oksettaa tämä järjestelmä, jossa me elämme?