Oma maa mansikka

12 heinäkuun, 2019

Jos jonkun vielä olisi vaikea uskoa, millä tasolla Unkarin hallituksen propagandakoneisto nykyään kyntää, tässä opettavainen videoesitys.

Alapjogokért Központ (‘Perusoikeuksien puolesta -keskus’) on 2013 perustettu ajatuspaja tai ”tutkimuskeskus”; Facebook-sivullaan se määrittelee itsensä ”voittoa tavoittelemattomaksi järjestöksi”. Sitä johtaa Miklós Szanthó, joka äskettäin nostettiin myös valtion mediaholding-yhtiön (”Keski-Euroopan lehdistö- ja mediasäätiö”, KESMA) johtoon (sen jälkeen, kun edellinen johtaja oli joutunut eroamaan mentyään valittaen tunnustamaan, että itsekin uskoo laadukkaamman journalismin löytyvän oppositiomediasta). Ei vain johtaja siis ole hallituksen luottomies, myös ”keskuksen” rahoitus ilmeisesti tulee suoraan hallitukselta. (Szanthó antoi pari vuotta sitten tv-haastattelussa ymmärtää, että ”Perusoikeuksien puolesta -keskus” ei suinkaan ole hallituksen rahoittama tai ”hallitusta lähellä oleva”, mutta keskusta rahoittavat muun muassa Fidesz-puolueen säätiö ”Porvarillisen Unkarin puolesta” samoin kuin kansallispankin oma säätiö, mistä Szanthó sanoo henkilökohtaisesti olevansa ylpeä. Kyseessä on siis mitä ilmeisimmin ns. GONGO eli government-organized non-governmental organization.)

Tämä ”tutkimuskeskus” julkisti siis Facebook-sivullaan tietoiskuvideon aiheesta ”oma maa mansikka”. Pitemmittä puheitta video pyörimään ja popcornit esiin:

 

Heti aluksi esitetään kysymys, joka tuli tunnetuksi vaalikampanjan iskulauseena Unkarin äänestäessä EU:n jäseneksi liittymisestä: Voinko perustaa konditorian Wieniin?

cukraszda

Kyllä. Muistatteko, miten hyvä idea vuonna 2003 silloisen sosialistikoalition mielestä oli, että jokainen lähtisi ulkomaille onneaan kokeilemaan? Mutta nykyään, kun ulkomaiden työskentelymahdollisuudet ovat todellakin auenneet unkarilaisille, tuolloisten sosialistien seuraajat näkevät asiat jo toisin. Heidän mielestään jos joku tosiaankin perustaa konditorian Wieniin tai lähtee vaikkapa Lontooseen töihin, siihen on syynä ainoastaan Unkarissa raivoava diktatuuri ja sorto. [Ainoastaan?? Kukahan tämmöistä on väittänyt? Varsinkin älymystön ja luovan luokan edustajia on kyllä lähtenyt ulkomaille etsimään vapaampaa ilmapiiriä, mutta suurin osa maasta lähtijöistä luultavasti tavoittelee parempia tienestejä ja työoloja, kunnon terveydenhuoltoa ja hyviä kouluja lapsilleen.] Mutta on toinenkin tulkinta.

[Viktor Orbán puhujanpöntössä ammattikoulumessuilla:]
Joksikin aikaa ulkomaille, opiskelemaan, töihin, se on aina hyödyllinen ja hyvä asia. Mutta ennemmin tai myöhemmin pitää palata takaisin, sillä tulevaisuus, teidän tulevaisuutenne odottaa teitä täällä.

Näyttökuva 2019-7-12 kello 17.20.26.png

Unkarista muutetaan tilastojen mukaan edelleenkin ulkomaille vähemmän kuin naapurimaista. [Hm. Tämän YK:n vuoden 2015 tilastoihin perustuvan kartan mukaan Unkarissa syntyneitä asui ulkomailla 6 % kaikista unkarilaisista eli pyöreästi kuusisataatuhatta. Tämä luku ilmeisesti suunnilleen pitää paikkansa. Ongelma on kuitenkin siinä, että maasta lähtevät juuri ne, joita kipeimmin tarvittaisiin, eli koulutetut, ammattitaitoiset, nuoret ja lisääntymisikäiset.] Esimerkiksi itävaltalaisia tai saksalaisia elää useita prosenttiyksikköjä [?] enemmän kotimaansa ulkopuolella. [Hetkinen. Verrataanko nyt absoluuttisia määriä? Tuon samaisen kartan mukaan saksalaisista 5 % eli suhteessa vähemmän kuin unkarilaisista asuu ulkomailla, itävaltalaisista 6,7 % eli vain hieman enemmän.] Tuoreimmista tilastoista vieläpä ilmenee, että nykyään Unkariin palaa enemmän ihmisiä kuin maasta muuttaa. [Tätä väitettä muuttovirran kääntymisestä on viime aikoina Unkarin mediassa näkynyt, mutta en tiedä, miten vankalla pohjalla se lepää.] Mikä voisi olla tähän syynä?

[Kuvaan ilmestyy puhuva pää ja yläruumis eli Eszter Párkányi, ”Perusoikeuksien puolesta” -keskuksen analyytikko.]
Esimerkiksi se, että ulkomailla ehkä voi ansaita enemmän, ja se on hyvä juttu, mutta Unkarissa unkarilaisena elämisessä on semmoista lisäarvoa, mitä ei voi mitata rahassa.

[Puheenvuoron saa jälleen selostava miesääni. Kuvaan ilmestyy Mariahilfer Straßen katukilpi ja katukuvaa ilmeisesti Wienistä. Näemme mustaihoisia miehiä, aasialaisen nuoren naisen, huivipäisiä musliminaisia, iloisia tummia poikia lippalakki päässä hyppelemässä, mustan nuoren naisen puhumassa kännykkään, myymälän, jonka liikekilvessä on arabialaisia kirjaimia, ja ”rikollisuudesta” puhuttaessa kuvaan ilmestyy poliisiauto. Jännää!]
Lisäksi tuolla ah niin ihanassa lännessä on muitakin ongelmia. Meidät on saartanut ”monikulttuurisuus” ja kaikki, mikä liittyy vieraiden kulttuurien rinnakkaiseloon. Jokapäiväisiä konflikteja, rikollisuutta, antisemitismiä ja terrorismia. Lisäksi poliittisen korrektiuden merkeissä monissa länsimaissa on sanan- ja mielipiteenvapaus jo lakannut olemasta. Sitä vastoin meidän maassamme ei vain terrorismin pelko ole tuntematon asia, vaan juutalais-kristillinen kulttuuri on edelleenkin valta-asemassa. Tämän merkeissä vapaus ja oikeudet todellakin toteutuvat.

[Viktor Orbán puhuu:]
Lännessä tilanne on se, että on liberalismi, mutta demokratiaa ei ole.

[Kuvaan zoomaillaan Euroopan karttoja ja rikostilastoja. Tyyni miesääni jatkaa:]
Meillä ei ole migraatiota. [Tämähän ei pidä paikkaansa.] Ja siksi maamme on turvallinen. [Henkirikosten määrässä suhteessa asukasmäärään Unkari on Euroopan tilastoissa viidentenä Baltian maiden ja Belgian jälkeen, selvästi kuudentena olevaa Suomea edellä. Maahanmuuton raastamat Saksa ja Itävalta tulevat kaukaa perästä.]

[Kuva pysähtyy näyttämään Britannian karttaa ja tilastoja henkirikosten ja raiskausten lisääntymisestä viime vuonna. Sitten ruutuun palaa Eszter Párkányi:]
Ja saattaa olla, että tämä Lontoon muslimipormestarin mielestä on ihan paikallaan, mutta meidän mielestämme se ei ole normaalia.

[Kuvaan ilmestyy Unkarin kartta ja teksti: Talouskasvu 5 %. Selostaja jatkaa:]
Totta on tietenkin, että Unkarin palkkatasossa on vielä kehittämisen varaa. Mutta etenemme oikeaan suuntaan. Talouskasvu on vuosien ajan ollut viidessä prosentissa, ja työttömyys on alhaisempi kuin koskaan. [Kuten monesti täälläkin on todettu, alhaiset työttömyysluvut on saatu aikaan super-aktiivimallilla eli pakottamalla työttömät nälkäpalkalla työllistämistöihin.] Tämän kaiken lisäksi Unkari on turvallinen. [Ymmärsiväthän varmasti kaikki?] Mikä, sanokaamme suoraan, ei ole mikään mitätön asia.

[Eszter Párkányi:]
Sillä minulle on tärkeää, että naisena voin Székesfehérvárissa, Debrecenissä tai Budapestissäkin kävellä pimeässä kotiin. Eikä sekään ole mitätön juttu, että meillä perheen perustaminen on arvo sinänsä. 

Näyttökuva 2019-7-12 kello 18.07.09.png

[Ta-daa, taas Ruotsin sosiaaliministerin Annika Strandhällin kuuluisa twiitti, josta Unkarissa jo aiemmin nostettiin mekkala! Naisääni lukee unkarinnoksen:]
Se, mitä Unkarissa tapahtuu, on huolestuttavaa. Nyt Orbán haluaa, että syntyisi yhä enemmän ”aitoja” lapsia. [Käännöksestä on todellakin jätetty pois sana ”unkarilaisia”!]

[Eszter Párkányi:]
Meistä nämä ovat kuitenkin perusarvoja. Eikä siinä ole mitään pahaa, että nuoret lähtevät ulkomaille onneaan koettamaan, ennemmin tai myöhemmin sydän kuitenkin vetää heidät takaisin. Kun koittaa perheen perustamisen aika, he tulevat kotiin, sillä elämisen arvoisessa maassa eläminen on jotakin, mitä ei rahallakaan saa. Kaikkihan tietävät, että poissa hyvä, kotona paras.

Huh huh. Tämmöinen tietoisku siis. Kyseenalaista tilastojen vääntelyä, pelottelua ja olkiukkoja. (Paljon puhuva esimerkiksi tuo Strandhällin twiitti, jonka kritiikki Orbánin perhepolitiikan ”etnonationalismia” kohtaan – siis sitä, että lapsiperheiden tukeminen yhdistetään maahanmuuttovastaisuuteen ja kohdistetaan keskiluokkaan, ei köyhiin eikä varsinkaan monilapsisiin romaniperheisiin – on unkarilaisessa käännöksessä keikautettu täysin sijoiltaan.) Suoranaista rasismia ja vihanlietsontaa, sekä suoraan että epäsuorasti: esimerkiksi ”terrorismista” puhuttaessa näytetään nuorta mustaihoista naista, joka vilkaisee kuvaajaa kesken kännykkäpuhelunsa, ja tässä yhteydessä tämä videonpätkä luo sen vaikutelman, kuin nainen olisi yllätetty pahaenteisen hämäristä puuhista. Eikä vain Annika Strandhällin twiitin tekstiä ole luovasti muokattu: heti videon alussa näytetään EU-kansanäänestyksen kampanjajulisteiden lomassa oikeista julisteista muokattua parodiaversiota, eikä 444.hu:n toimittajalle ole aivan selvää, onko tarkoitus harhauttaa katsojaa vai onko videon tekijöiltä itseltään mennyt todellisuus sekaisin parodian kanssa.

Ei ihme, että Facebook poisti videon kohta sen ilmestyttyä ”yhteisönormeja loukkaavana” ja ”vihapuhetta” sisältävänä. (Tuohon ylemmäksi linkittämäni versio löytyy yhä 444.hu-sivuston yllä mainitusta uutisesta.) Tämä puolestaan nostatti Unkarin hallituksen mediassa melkoisen voivotuksen. Yhyy, mitä tekopyhyyttä ja epäreilua sensuuria: ”isänmaallinen, patrioottisia tunteita nostattava video kielletään, mutta ei useita ihmisiä järkyttäviä, kristinuskoa pilkkaavia sisältöjä tai Pridesta kertovaa homopropagandaa”.

Mutta rasismi ja vihapuhe sikseen. Näin eurooppalaisena veronmaksajana minua loukkaa eniten se, miten Suomenkin kaltaisia nettomaksajia pumppaava Unkari puree ruokkivaa kättä ja levittää Länsi-Euroopan demokratioista perätöntä pelottelupropagandaa. Jos ei lännessä enää ole sananvapautta eikä turvallisuutta, miksi ihmeessä Unkari enää ylipäätään haluaa olla minkäänlaisessa liitossa mokomien maiden kanssa eikä purjehdi suoraan Putinin helmoihin juhlimaan yhdessä kansallismielisiä perusarvoja? Kysymys on tietenkin retorinen. Kotimaiseen kulutukseen tarjotaan toisenlaista tarinaa kuin Brysselissä, missä puolestaan ns. riikinkukkotanssilla yritetään pitää Euroopan rahahanat auki. Ja kuvitellaan, että ulkomailla kukaan ei tiedä eikä ymmärrä, millaisia tarinoita unkarilaisille maahanmuuton kauhuista Wienissä kerrotaan tai missä muodossa Annika Strandhällin twiitit heille tarjoillaan.


Protesteja suuntaan ja toiseen

4 maaliskuun, 2019

Viimeksi kuvailemani pelottelujulisteet, joissa Jean-Claude Junckerin takaa virnistää György Sorosin häijy naama valmiina päästämään maahanmuuttajien tuhotulvan Unkarin kimppuun (”Teilläkin on oikeus tietää, mitä Brysseli kaavailee!”), ovat nyt ehtineet Unkarin kaduille. Myös meemit ja kuvat vaihtoehtoisista tai vandalisoiduista julisteista ovat alkaneet kiertää somessa.

momentumplakat.jpeg

Momentum-oppositiopuolueen versioissa ”teilläkin on oikeus tietää”, että joka kuudes unkarilaislapsi syntyy ulkomailla [siis: nimenomaan nuoret lapsiperheet ja lisääntymisikäiset ovat viime vuosina lähteneet maasta suurin joukoin], että Viktor Orbán on Unkarin rikkain mies ja että yli 400 sairaanhoitopiiristä puuttuu perhelääkäri, Unkarin terveydenhuoltojärjestelmän kulmakivi.

joga-van-trüffel-730x548.jpg

Vitsipuolue Kaksihäntäisen koiran FB-sivulla julkaistu vaihtoehtoversio: Teilläkin on oikeus tietää, mistä tryffeliä tehdään!

Mutta kuten jo kerroin, tämä kampanja on lopultakin alkanut tosissaan hermostuttaa Brysseliä ja Länsi-Euroopan mahtimaita (siis Saksaa ainakin), jotka tähän asti ovat olleet kuin eivät mitään tietäisi siitä kuran määrästä, jota Unkarin hallitus ja sen mediamonopoli jatkuvasti nakkelevat ilkeän Brysselin ja sen takana naruista vetelevien hämärien kansainvälisten, kosmopoliittisten voimien suuntaan. (Jotka kaikki, näin Unkari väittää, ovat ”maahanmuuttomielisiä”, bevándorláspárti, mitä ihmettä se sitten tarkoittaakaan.)

Ei vain Euroopan komissio oitis laatinut julisteelle vastajulistetta. Myös Euroopan keskustaoikeistolaisen EPP-ryhmittymän kärkiehdokas, saksalainen Manfred Weber on ilmoittanut, että EU tulee jatkossa entistä tiukemmin vaatimaan perusperiaatteiden – oikeusvaltio, median ja oikeuslaitoksen riippumattomuus, korruptionvastainen taistelu, tieteen vapaus – kunnioittamista ja harkitsemaan tarvittaessa uusien pakotteiden käyttöönottoa niitä maita kohtaan, jotka eivät tätä noudata. EPP:n jäsenpuolueista riittävän monet – myös Suomen Kokoomus – ovat nyt esittäneet Orbánin Fidesz-puolueen erottamista, ja asia on vielä tässä kuussa otettava virallisesti puoluevaltuuston käsittelyyn. Lopputulos on tietenkin vielä hämärän peitossa. 444.hu:n haastattelemien asiantuntijoiden mukaan EPP ei suinkaan vielä ole valmis heikentämään asemiaan karkottamalla Fidesz-edustajat kilpailijoiden leiriin, vaikka ”rima heiluukin pahemmin kuin koskaan ennen”.

Tiistaina kansliaministeri Gergely Gulyás sekä entinen inhimillisten voimavarojen ministeri Zoltán Balog lähetettiin ilmeisesti tulipalonsammutusmatkalle Berliiniin. Pian mediaan levisi myös arveluja heidän mahdollisesti lupaamistaan myönnytyksistä, esimerkiksi, että Soros-Juncker-julistekampanja lopetettaisiin ja jatkossa pidettäisiin kampanjoinnin tyyli vähän siivompana. Perjantaina Manfred Weber kuitenkin oli vielä sitä mieltä, että kampanja on heti lopetettava ja Orbánin pitää vähintäänkin pyytää anteeksi. Ulkoministeri Péter Szíjjártón suunniteltu vierailu Saksaan, Baden-Württembergin osavaltioon taas peruutettiin, minkä isäntä, osavaltion vihreä pääministeri Winfried Kretschmann suorin sanoin ilmoitti johtuvan Junckeria herjaavasta, “eurooppalaisten arvojen vastaisesta” julistekampanjasta.

Anteeksipyynnöstä ei vielä näy merkkejä. Päinvastoin lauantaina Orbán saksalaiselle Die Welt am Sonntagille antamassaan haastattelussa ilmoitti, että Juncker-julisteet poistetaan 15. maaliskuuta, mutta julistekampanjaa tullaan jatkamaan. Julisteisiin Junckerin tilalle nousee komission hollantilainen varapuheenjohtaja, vasemmiston kärkiehdokas Frans Timmermans, joka – näin Orbán – on ”itse tunnustanut olevansa” Sorosin liittolainen (… (ist) sein zugestandener Verbündeter). Tämä vaihe tulee olemaan jo Fidesz-puolueen vaalikampanjaa (in der nächsten Phase des Wahlkampfs, die dann schon unsere Parteikampagne sein wird…). Toisin sanoen samaan aikaan, kun Unkarin valtion valvontaviranomaiset hätyyttelevät oppositiopuolueita vaalirahoituksen epäselvyyksistä, valtapuolueen puheenjohtaja ei näe mitään ongelmaa siinä, että ”hallituksen tiedotuskampanjasta” siirrytään saumattomasti puolueen vaalikampanjaan, samalla iskulauseella ja visuaalisella konseptilla (näinhän on tehty ennenkin), sekä ilmeisesti myös samoilla veronmaksajien varoilla.

Hyökkäys on edelleen paras puolustus. Saksalaistoimittajalle Orbán vakuuttaa myös, että itse asiassa EPP:n kimppuun ollaan hyökkäämässä vasemmalta. Häijyt sosialistit haluavat salamitaktikoida ensin Unkarin pois tieltä, ja seuraavaksi kohteina tulevat olemaan Italia ja Itävalta (?!). Ne kriittiset EPP-edustajat ja puolueet, joiden mielestä, kuten Petteri Orpo asian ilmaisi, Fidesz on nyt mennyt liian pitkälle, ovat Orbánin mukaan ”hyödyllisiä idiootteja”, jotka näin edesauttavat oman puolueensa heikentämistä. Kansainvälisen kommunikaation valtiosihteeri Zoltán Kovács puolestaan on ehtinyt jo julistamaan, että itse asiassa Junckeria herjaava julistekampanja on alun alkaenkin ollut tarkoitus lopettaa 15. maaliskuuta, mikä on saanut lukuisat somekommentoijat muistelemaan vanhaa unkarilaista vitsiä aggressiivisesta pikkupossusta, joka kaatuu polkupyörällä. (”Turpa kiinni! Näin minä aina nousen pyörältä!”) Ja niin, tietenkin: myös Unkarin ja Saksan välien kiristyminen on maahanmuuton syytä!

EU:n kritiikkiin Unkarin hallitus puolestaan vastaa verkkosivuillaan 8 sivun laajuudelta. Tämän kannanoton kahdeksasta kohdasta yksikään ei – Index-sivuston yksityiskohtaisemman analyysin mukaan – oikein vastaa totuutta. Mitään pakollista maahanmuutto- tai, kuten unkariksi asia ilmaistaan, ”maahanasuttamiskiintiötä” (betelepítési kvóta) ei ole esitetty, edes vapaaehtoisia kiintiöitä koskevat ehdotukset eivät ole päässeet EU:ssa ehdotusta pitemmälle. Kansallisvaltioiden rajojen suojelua ei olla heikentämässä; alkuperäisessä esityksessä EU:n Frontex voisi ottaa osan rajavartioinnista koordinoidakseen hätätilanteessa, jos jokin valtio ei suuremman maahanmuuttajavirran tullessa itse suoriutuisi valvomaan rajojaan, mutta tämäkään esitys ei mennyt läpi. Mitään ”migranttiviisumia” ei olla ottamassa käyttöön, espanjalaisen mepin tekemä esitys humanitaarisesta viisumista on sekin äänestetty kumoon. ”Maahanmuuttomielisten” kansalaisjärjestöjen tukea ollaan Unkarin hallituksen mukaan lisäämässä – niin voi tietysti sanoa, jos kerran tasa-arvon, ihmisoikeuksien ja sananvapauden puolesta toimivat ja korruptiota vastustavat järjestöt ovat ”maahanmuuttomielisiä” ja ”sorosistisia” per definitionem…

Viime marraskuusta saakka Unkarin hallitus on myös toistanut populistifoorumeilla kiertävää urbaanilegendaa pakolaisille jaetuista ”rahaa täyteen ladatuista” pankkikorteista. Itse asiassa kyseessä on Kreikassa toteutettu projekti, jossa turvapaikanhakijoille joka tapauksessa myönnetty varsin vaatimaton toimeentuloavustus maksetaan rahan tai tavaran sijaan henkilökohtaiselle pankkikortille, jota voi käyttää ainoastaan Kreikassa. Ja lopuksi: toisin kuin Unkarin hallitus edelleenkin väittää, EU ei ole ”laillistamassa migraatiota” saati ”rankaisemassa maahanmuuttovastaisia jäsenmaita”. Sanalla sanoen: Unkarin hallitus ei edelleenkään kykene reagoimaan kritiikkiin muuten kuin itsepintaisesti vastaan inttämällä ja hokemalla ”maahanmuutto” ja ”Soros”. Hyvinhän se on toiminut tähän asti.

Vai onko? Näin sivusta katsoen sitä miettii, miten kauan maahanmuuttovastaisuudella mekkaloiminen riittää hillitsemään tyytymättömyyttä, kun siihen alkaa olla todellisia ja kouraantuntuvia aiheita. Tämmöinen on ennen muuta terveydenhuollon järkyttävä tila, jota oppositioviestimet sitkeästi pyrkivät pitämään esillä: sairaaloiden resurssi-, hygienia- ja henkilökuntaongelmat, etenkin koulutetun henkilökunnan massiivinen maastamuutto. Jo kuukausien ajan on riippumattomassa mediassa puhuttu tilastoista, joiden mukaan tuhansia unkarilaisia vuodessa kuolee sairauksiin ja komplikaatioihin, jotka olisivat olleet hoidettavissa. Ja viime päivinä on esille nostettu yksi konkreettinen osaongelma eli verisuonikirurgien puute: Unkarissa amputoidaan verenkierto-ongelmien vuoksi 7000 raajaa vuodessa, kaksi ja puoli kertaa niin paljon kuin Euroopassa keskimäärin, vuosittain tarvittaisiin verisuonileikkauksia ainakin 15.000, mutta henkilökuntapulan takia järjestelmä suoriutuu vain 9500:sta. Tämä tarkoittaa, kärjistää flamingok.hu-sivustolla ”Hunor Magyar”, että Unkari ”vuosittain rampauttaa 4500 kansalaistaan”, koska rahat käytetään mieluummin jalkapalloon. Nimittäin: futishullun pääministeri Orbánin hallitus tukee jalkapalloa todella massiivisesti sekä Unkarissa että rajantakaisilla unkarilaisalueilla, ja keskimääräinen liigapelaaja ansaitsee noin kymmenkertaisesti verisuonikirurgiin verraten, joten ei liene ihme, että verisuonikirurgit lähtevät ulkomaille parempien tienestien perään. Populistinen vertailu varmaankin, mutta – toisin kuin hallituksen ”tiedotuskampanjoissa” – ilman tosiasioiden vääristelyä.

Hieman sivussa suurimmista otsikoista jatkuu myös taistelu Unkarin Tiedeakatemian suunniteltua alasajoa vastaan. Tiedeakatemian johto on edelleenkin päättänyt – 26. helmikuuta pidetty istunto kesti tuntikausia, mutta päätös oli edellistäkin vahvemman enemmistön tukema – jatkaa uuden rahoitusmallin boikotointia. Innovaatio- ja teknologiaministeri László Palkovicsin edellyttämiä hakemuksia uuteen, projektipohjaiseen rahoitukseen ei tulla jättämään eikä asioista neuvotella, ennen kuin Akatemia on saanut tämän vuoden lainmukaisen rahoituksensa.

Mielenosoitusten sekä kansallisten ja kansainvälisten tukikannanottojen lisäksi on nähty myös taiteellinen mielenilmaus, johon tämä postaus voisi olla hyvä lopettaa. Kansallisrunoilijan ja 1800-luvun vapaustaistelijan mukaan nimensä ottanut taiteellinen iskuryhmä, Petőfi Sándor Művészeti Akciócsoport, sijoitti Tiedeakatemian rakennuksen ulkoseinään pienen reliefin, jossa ministeri Palkovics esitetään hallituksen sätkynukkena, pää täynnä sitä ihtiään. En usko tämmöisten protestien paljoa auttavan. Kiistassa, jossa toinen puoli ei järkiargumenteista piittaa ja toinen taistelee ylivoimaa vastaan selkä seinää vasten, on luultavasti asiapuolella kaikki mahdollinen jo sanottu. Mutta tulipahan ainakin ilmaistuksi, miten valtava on ainakin osassa kansaa turhautuneisuus ja epäluottamus sitä hallitusta kohtaan, joka väittää toimivansa kansan enemmistön nimissä.

palkovicsbab.jpg


Kun kahvinkeitin on ylellisyyttä

3 kesäkuun, 2018

Olen täällä joskus ennenkin kirjoittanut köyhyydestä Unkarin yhteiskunnan ongelmana. On ensinnäkin ”syväköyhien” joukko, sukupolvesta toiseen periytyvään työttömyyteen, kouluttamattomuuteen ja näköalattomuuteen juuttunut väestönosa, johon kuuluu paljolti mutta ei suinkaan yksinomaan Unkarin romaniväestöä. Tähän kuuluvat siis ne ihmiset, jotka elävät nälkärajalla sosiaaliavustusten, vapaaehtoisjärjestöjen hyväntekeväisyyden, nälkäpalkkaisten työllistämistöiden tai mahdollisesti pikkurikollisuuden varassa, asuvat hökkeleissä, joista sähköt on katkaistu maksamattomien laskujen takia ja lattialaudat poltettu lämmikkeeksi, joiden lapset käyvät käytännössä segregoituja ”B-kategorian” kouluja, jotka tytöiltä tuumaavat jäädä kesken ensimmäisen teiniraskauden jälkeen… Ja sitten on paljon niitä ihmisiä, joiden ns. kunniallinen normaali elämä – koti, jossa on vesi, sähkö ja lämpö, pesukone ja televisio, lasten koulut ja harrastukset – pysyy pystyssä vain järjettömän vyönkiristyksen ja ylimääräisten lisätöiden varassa, ja mikä hyvänsä yllättävä meno voi tuhota kaiken.

Tämänhän näkee sokeakin. Satojatuhansia unkarilaisia on viime vuosikymmenen aikana lähtenyt ulkomaille töihin, läntisimmästä Unkarista sukkuloidaan töissä Itävallassa, ja monen muun tekijän ohella (kuten vapaampi poliittinen ilmapiiri, parempi terveydenhuoltojärjestelmä tai halu saada lapset parempaan kouluun) aivan olennainen syy on raha: ammattitaitoinen työntekijä tienaa läntisemmässä Euroopassa usein kevyesti monta kertaa sen, mitä Unkarissa saisi. Monet maasta lähteneet eivät kehu vain parempaa palkkaa sinänsä vaan sen mahdollistamaa ihmisarvoisempaa elämää: ei ole pakko tappaa itseään yli- ja firaapelitöillä, ehtii lepäämään, lomailemaan ja viettämään aikaa perheen kanssa. (Ei maastamuutto ja vieraaseen ympäristöön sopeutuminen tietenkään aina ole helppoa, eikä kaikkia ole onnistanut. Siitä huolimatta mitään laajempaa paluumuuttoa ei vielä ole nähty. Hallituksen ”Palaa kotiin, nuori!” -ohjelma jouduttiin pari vuotta sitten lopettamaan: sadan miljoonan forintin sijoituksella oli saatu kotimaahan palaamaan kokonaista 105 nuorta.)

Huhtikuussa unkarinkielistä Internetiä lähti kiertämään lastentarhanopettajaksi valmistuvan ja maastamuuttoa miettivän Luca Mészárosin julkinen Facebook-tilitys. Käännän siitä katkelman:

(…)

Olen 22-vuotias.
Tahtoisin lastentarhanopettajaksi, kaikista siihen työhön liittyvistä harmeista ja viranomaisten tuottamasta vaivannäöstä huolimatta, tahtoisin siihen ammattiin. Se on mahtava ammatti, tahtoisin tahtoa sitä: mutta en voi.

Olen 22-vuotias.
Syyskuusta lähtien, harjoittelijana, kahden vuoden ajan, tulen ansaitsemaan 120.000 forinttia [375 €]. Budapestissa se on yhden huoneen vuokra. Mutta en haluaisi maksaa sataa prosenttia palkastani vain saadakseni katon pääni päälle. Pitäähän sitä sentään syödäkin. Tai jotain.

Olen 22-vuotias.
Tahtoisin asunnon. En isoa, pidän pienistä asunnoista, 30 neliötä olisi täydellinen. Mielestäni en pyydä paljoa. Jotta minulla aikuisena olisi oma katto pääni päällä, minun on 22-vuotiaana otettava laina, jota maksan nelikymppiseksi saakka. Parhaassa tapauksessa. Ja tuosta 120.000:n tai sittemmin 160.000 forintin palkasta pitäisi maksaa lainanlyhennykset.

En halua. Enkä edes pysty.

Olen 22-vuotias.
Jo kuukauden ajan olen katsellut kaupassa yhtä kahvinkeitintä, mutta minulla ei ole varaa ostaa sitä. Siis kahvinkeitintä. Ei autoa, ei timanttikorua, ei 26. käsilaukkua, vaan kahvinkeitintä. Jos se on kohtuuton toive, niin sanokaa.

Olen 22-vuotias.
Minun pitäisi suunnitella tulevaisuuttani.
Mutta en pysty. Sillä sitä ei ole. En näe sitä edessäni, en ole koskaan nähnyt. Ja tämä pelottaa minua. Kovasti.

 

Olen 22-vuotias.
Parin vuoden päästä haluaisin perustaa perheen. Rakastan lapsia, olen aina halunnut perheen. Täällä kotimaassako? Haluaisin kovasti, tämä on isänmaani, tätä kieltä puhun. Mutta se ei tule tapahtumaan. (…)

Pian tämän jälkeen Luca Mészárosille kerrottiin tarjotun Irlannista töitä, palkka olisi budapestiläiseen harjoittelijanpalkkaan verrattuna seitsemänkertainen.

Unkarin hallituksen pitäisi kyetä sekä nostamaan syrjäytyneiden syväköyhien joukot jaloilleen, huolehtimaan omasta elämästään, että antamaan vielä köyhyysrajalla sinnittelevälle keskiluokalle uskoa tulevaisuuteen ja turvalliseen toimeentuloon. Kaikesta virallisesta hehkutuksesta huolimatta tämä ei ole vielä onnistunut. Äskettäin riippumaton tutkimuslaitos Policy Agenda julkisti uusimman analyysinsa (kolmannen lajiaan), jonka laatimista olivat tukeneet Friedrich Ebert -säätiö sekä Unkarin ammattiyhdistysten keskusliitto; analyysin tuloksia esiteltiin ja tekijöitä haastateltiin myös Népszava-lehden artikkelissa. Tarkoitus oli ennen kaikkea määritellä ajankohtaisen hinta- ja palkkatason mukainen tulominimi (sitä tarvitaan myös ammattiyhdistysten harjoittamaan edunvalvontaan), sillä tätä ei Unkarin valtion tilastoviranomainen KSH ole muutamaan vuoteen enää tehnyt – saatavilla ei siis ole ollut virallisia tietoja siitä, miten suuri osa unkarilaisista elää köyhyydessä.

Nyt se siis tiedetään. Toimeentulominimi Unkarissa on keskimäärin 90.450 forinttia (282 euroa) kuussa henkeä kohti, ja tämän alapuolelle jää 3,3 miljoonaa unkarilaista, siis kolmasosa koko maan väestöstä. Pahin tilanne on maaseudun kylissä, missä 40 prosenttia väestöstä elää toimeentulominimin alapuolelle jäävissä talouksissa. Koillis-Unkarissa heitä on lähes puolet. Nämä ihmiset eivät siis pysty tuloillaan kattamaan perustarpeitaan ruoan, lämmön, vaatetuksen ynnä muun suhteen. Nämä ovat niitä, joilta sähkölasku jää maksamatta, jotka menevät nälkäisinä nukkumaan tai palelevat kotonaankin. Viime talvenakin Unkarissa kuoli kylmään lähes kaksisataa ihmistä, joista osa paleltui kuoliaaksi omaan, lämmittämättömään asuntoonsa.

Mutta toimeentulominimin lisäksi Policy Agenda määritteli ns. sosiaalisen tai yhteiskunnallisen minimin, eli sen tulotason, joka tarvitaan niin sanoakseni vaatimattomaan kunnialliseen elämään, niin että ruoan, lämmön ja vaatetuksen lisäksi ihmisellä on varaa tiettyjen ”normaaliksi” katsottavien tuotteiden ja palvelujen kuluttamiseen ja rahaa jää säästöönkin – siis niin, että puhelinlasku ja nettiliittymälasku voidaan maksaa, tai että on varaa siihen Luca Mészárosin haikailemaan kahvinkeittimeen. Tämän sosiaalisen minimitason alapuolelle jää hieman yli puolet, 53% unkarilaisista. Toisin sanoen: alle puolet unkarilaisista elää taloudellisesti turvattua elämää siinä mielessä, että voi luottaa jonkinlaisen vaatimattoman eurooppalaisen elintasonsa säilymiseen – siinäkin tapauksessa, että yllättäen pitäisi vaikkapa ostaa uusi pesukone hajonneen tilalle.

Yli puolet unkarilaisista siis elää vailla taloudellisen turvallisuuden tunnetta. Tämä on hyvä muistaa myös silloin, kun mietitään populismin vetovoimaa ja pelonlietsonnan käyttöä poliittisena aseena. Samalla voi muistella sitäkin, että maailmansotien välisen ajan Unkaria, kehittymätöntä ja eriarvoisuuden leimaamaa maata, jossa etenkin maaseudulla tuotanto-olot ja elämänmeno olivat myöhäisfeodaalisella tasolla, oli tapana nimittää kolmen miljoonan kerjäläisen maaksi. Nyt kaikkein köyhimpiä on 3,3 miljoonaa.