Unkarin tieteen Trianon

kesäkuu 5, 2019

Ei mene heimokansoilla hyvin. Virossa hallituksen sivistys- ja tiedevihamielisyys sai yliopistoväen äskettäin viettämään ”tieteen hautajaisia”, samalla kun ”perusvirolaisten” valtionvarainministeri ilmoitti, että tieteen rahoitus nousee prosenttiin bruttokansantuotteesta vasta sitten, kun raha kasvaa puussa. Unkarissa puolestaan Unkarin Tiedeakatemian (MTA) kohtalo näyttää olevan sinetöity, mielenosoituksista, protesteista ja kansainvälisistä solidaarisuudenilmauksista piittaamatta. Innovaatio- ja teknologiaministeri Palkovicsin johdolla MTA:n tutkimuslaitosverkostoa ollaan viemässä Akatemialta uuden, poliitikkojen hallitseman elimen haltuun ja samalla ilmeisesti tuhoamassa. Eilen, kesäkuun neljäntenä, Trianonin rauhansopimuksen ja vanhan Unkarin kuningaskunnan silpomisen 99-vuotispäivänä MTA:n työntekijöiden foorumi julisti, että tämä päivä on Unkarin tieteen Trianon.

Innovaatio- ja teknologiaministeriö ilmoitti eilen tulossa olevasta lakiehdotuksesta, jonka päämääränä on ”Unkarin kilpailukyvyn lisääminen luomalla edellytykset tehokkaammalle toiminnalle sekä yhtenäiselle, suoritusperustaiselle voimavarojen jakamiselle”. Lakiehdotus siis tullaan hyväksymään parlamentissa; koska hallituskoalitiolla on edelleen superenemmistö, kaikki sen suunnalta tulevat ehdotukset ovat läpihuutojuttuja. Tämä merkitsee luultavasti jotakin aivan yhtä karmeaa kuin voi kuvitellakin: tieteenteon kriteereinä ovat tehokkuus ja suoritus, korkeimpana päämääränä kansallinen kilpailukyky. Kuulostaa siltä, että humanistisilla ja muilla ”hyödyttömillä” tieteillä ei tässä ole mitään jakoa – ja pahoin pelkään, että luonnontieteissäkin tulee jylläämään teknologian soveltava tutkimus. Hallituksen arvoja väläytti äskettäin ulkoministeri Szijjártó autoalan konferenssissa julistamalla, että Brysselin ei pitäisi järjettömästi rajoittaa autoalan kilpailukykyä ympäristöön vetoamalla – toisin sanoen, kuten Hírhatár-uutissivusto kärjistäen otsikoi, ”Unkarille autotehtaat ovat tärkeämpiä kuin ympäristönsuojelu”.

Myös tiedepolitiikan hallinto siirretään tykkänään innovaatio- ja teknologiaministeriön haltuun. Ministeri tulee johtamaan 11-jäsenistä ”Kansallista tiedepolitiikan neuvostoa”, joka on vastuussa ainoastaan pääministerille ja jonka tehtävänä on hallituksen tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoimintaa koskeva mielipiteenmuodostus ja ehdotusten laatiminen. Neuvoston tehtävänä on myös valvoa NKFI-rahaston toimintaa; tämä on meikäläistä Suomen Akatemiaa vastaava valtion tutkimus- ja kehitysrahoitusta jakava elin. Neuvoston jäsenet nimittää pääministeri ”talouselämän, tieteen ja hallinnon päättäjien joukosta”, innovaatio- ja teknologiaministerin esityksestä.

Erityisesti Unkarin Tiedeakatemian ympärillä käyty taistelu on koskenut Akatemian tutkimuslaitoksia. ”Itäeurooppalaiseen” tapaan MTA ei ole vain arvovaltaisten tieteentekijöiden herrakerho, edustus- ja painostusryhmä vaan sen alaisina on toiminut joukko tutkimusinstituutteja, joissa työskentelee yhteensä tuhansia päätoimisia tutkijoita. Nämä siirtyvät nyt uuden ”Loránd Eötvös -tutkimusverkoston” (Eötvös Loránd Kutatási Hálózat, ELKH) haltuun. (Loránd Eötvös [1848–1919], jonka mukaan myös Budapestin ELTE-yliopisto on nimetty, oli Unkarin Tiedeakatemiaa johtanut ja 1890-luvulla opetusministerinäkin toiminut maineikas fyysikko, jonka painovoimaa koskevien tutkimusten väitetään inspiroineen itseään Albert Einsteinia.) ELKH:lla on oma budjettinsa, ja sen luvataan olevan muodollisesti riippumaton hallituksen valvonnasta. Sitä tulee johtamaan kolmetoistahenkinen johtoryhmä, johon kuusi jäsentä nimittää MTA, kuusi taas hallitus (näistä ainakin kahden kolmasosan on oltava tieteenharjoittajia, miten tämä sitten määritelläänkin…), puheenjohtajan taas nimittää pääministeri MTA:n johtajan ja innovaatio- ja teknologiaministerin yhteisestä esityksestä.

Uuden ELKH:n alaisuudessa jatkaa – periaatteessa – toimintaansa seitsemäntoista yksikköä, esimerkiksi Tähtitieteen ja geologian tutkimuskeskus, Tietotekniikan ja automaation tutkimuskeskus, Ekologian tutkimuskeskus sekä Humanististen tieteiden tutkimuskeskus (Bölcsészettudományi Kutatóközpont; sen alaisuuteen kuuluvat filosofian, kirjallisuustieteen, kansatieteen, taidehistorian, arkeologian, historiantutkimuksen ja musiikkitieteen instituutit) ja oman alani kannalta relevantti Kielitieteen instituutti. Se, mitä näille yksiköille tulevaisuudessa tapahtuu, on vielä hämärän peitossa. Pelkoja kuitenkin lisää se, mitä historiantutkimuksen laitoksille on jo tapahtunut.

Kuten tässä blogissakin on jo ollut esillä, Unkarin hallitus on viime vuosina perustanut omia ”tutkimuslaitoksiaan”. Hovihistorioitsija Mária Schmidtin komennossa ovat vuosituhannen vaihteessa perustetut ”politiikantutkimuksen” ajatuspajat ”20. vuosisadan instituutti” ja ”21. vuosisadan instituutti”. Toinen hallituksen perustama uusinstituutti, Veritas (!), on tullut tunnetuksi johtajansa Sándor Szakályn, Unkarin santarmilaitoksen historian tutkijan, merkillisistä Unkarin holokaustin historiaa valkopesevistä möläytyksistä. Erityisesti Orbánin hallituksen tähtäimessä on ollut vuoden 1956 hankala muistopolitiikka, ja sen yhteydessä etenkin vuonna 1989, Imre Nagyn uudelleenhautajaisten jälkeen yksityisten historiantutkijoiden aloitteesta perustettu ja vuodesta 1994 lähtien valtion rahoittama ”Vuoden 1956 instituutti”. Unkarin kansannousua ja sen jälkeistä Kádárin aikaa dokumentoiva ja tutkiva laitos ei sovi siihen oikeistokansallismieliseen uustulkintaan, jonka Orbánin hallinto haluaisi vuoden 1956 tapahtumille antaa. Kuten Éva S. Balogh kertoo englanninkielisessä blogissaan, 1956-instituutin rahoitusta oli jo aiemmin leikattu ja se oli siirretty Unkarin kansalliskirjaston alaisuuteen. Nyt se halutaan siirtää Veritas-instituutin alaisuuteen; instituutin johtaja M. János Rainer ei suostu tähän vaan uhkaa mieluummin lyödä hanskat naulaan.

Pahimpana pelkonahan tässä, ainakin humanistisille tieteille, on se, että tutkimuksen resurssit siirretään pois tiedeyhteisön ja sen laatukriteerien ulottuvilta poliitikkojen nimittämille näennäistutkijoille. Parhaassakin tapauksessa tämmöiset näennäistutkimuslaitokset ovat suojatyöpaikkoja, joissa järjestetään kivoja ”kansallisia” näennäiskonferensseja, tuotetaan julkaisuja ja jaetaan prenikkoja ja tunnustuksia, joista varsinainen tiedemaailma ei tiedä eikä perusta. Pahimmassa tapauksessa näistä laitoksista valuu propagandistisen huuhaan virta pahaa aavistamattoman suuren yleisön niskaan, valtion hallitsemaan mediaan ja kenties jopa perusopetuksen sisältöihin. Erityinen pelonaihe kielitieteilijöille on uusi ”Unkarilaisuuden tutkimuksen instituutti”, josta kirjoitin jo aiemmin – sillä vaikuttaa siltä, että ”kulttuuritaistelu” on tosissaan laajentumassa myös uuden, uljaan esihistorian rakentamiseksi.

Juuri äsken nimittäin törmäsin tämän uuden instituutin ilmeisesti uusittuihin kotisivuihin (ne näyttävät toistaiseksi olevan tarjolla vain unkariksi). Parkkiintuneemmallekin Unkarin tapahtumien ihmettelijälle kokemus oli aika psykedeelinen. Ensivaikutelman tiivistääkseni: instituutin tutkimusalojen ja tehtävien kuvaukset näyttävät olevan jonkun semmoisen kirjoittamia, jolla ei ole harmainta aavistustakaan tieteestä ja tutkimuksesta. (Ensimmäinen villi veikkaukseni: tekstit on naputellut kokoon toimisto- ja hallintohommiin palkattu jonkun sukulaispoika tai -tyttö.)

Sivusto vaikuttaa vielä vähän keskeneräiseltä, mutta Uutisia-sivulle on jo saatu ladattua muutama video, päällimmäisessä esiintyy ”arkeologi” Kornél Bakay. KORNÉL BAKAY!!! Mies on ”vaihtoehtoisen” ”kansallisen” esihistorian tutkimuksessa jo käsite. 1940 syntynyt Bakay on koulutukseltaan arkeologi ja työskennellyt ns. valtavirtatutkimuksessa vielä 1970-luvulla, sittemmin museonjohtajana. Järjestelmänvaihdoksen jälkeen hän ajautui äärioikeistopolitiikkaan ja vaihtoehtotieteen puolelle, toimi mm. ”Pyhän Kruunun vapaayliopisto” -nimisen laitoksen ”professorina” ja toimitti yhdessä parin aateveljen kanssa vuonna 2004 kohua herättäneen vaihtoehtoisen historian oppikirjasarjan. Kirjoissa mm. kiistettiin evoluutio, väitettiin muinaisunkarilaista riimukirjoitusta maailman vanhimmaksi kirjoitusjärjestelmäksi, unkarilaisia hunnien, skyyttien ynnä muiden sukulaisiksi sekä Euroopan korkeakulttuurien perustajiksi sekä Jeesusta parthialaiseksi (tämä on tietyissä piireissä suosittu idea: Jeesus ei ollut juutalainen vaan parthialaista syntyperää eli sumerilaisten jälkeläinen, toisin sanoen itse asiassa unkarilainen).

Kaikkein leukojaloksauttavin kokemus odotti kuitenkin ”Tutkimus”-sivulla, jolla on lueteltu instituutin alaiset ”tutkimuskeskukset”, kaikkiaan yhdeksän. On historian tutkimuskeskus (tehtävänään tutkia unkarilaisten identiteetin rakentumista ja jälleenrakentumista), on uskontotieteen ja uskontohistorian tutkimuskeskus, on tutkimuskeskukset kansatieteelle, arkeologialle, klassiselle filologialle (sen päämääränä on kartoittaa ja kuvata keskiaikaiset latinan- ja kreikankieliset arkistolähteet sen osoittamiseksi, että muinaisen Unkarin alueet muodostivat kaikki yhtenäisen kokonaisuuden, ei ollut kuulkaa keskiajalla mitään Slovakiaa olemassakaan, ettäs tiedätte!), väestömaantieteelle ja geoinformatiikalle (?). Arkeogenetiikan tutkimuskeskuksen tarkoitus on selvitellä maahantulon aikaisten unkarilaisten sekä varhaisen kristityn unkarilaisen kansakunnan geeniperimää ja keskinäisiä suhteita… ja tämä on ihan pakko kääntää:

Näiden tutkimusten perusteella on arvioitavissa aikoinaan eläneiden kansojen väkiluku, maantieteellinen syntyperä sekä minkä muiden kansojen kanssa ne sekoittuivat ja missä määrin.

Ööh, tuota… mitenkähän se ”kansa” oikein määritellään?

Unkarin kielen tutkimuskeskus näyttää perineen kummalliset tehtävänasettelunsa edeltäjältään, Unkarin kielistrategian instituutilta. Mutta sen lisäksi on kuulkaapas tämmöinen: ”Lingvistiikan tutkimuskeskus”.

lingvisztika

[Lingvistiikan tutkimuskeskuksen] tärkeimmät tutkimusalueet ovat Istanbul, Armenia, Vatikaani, Kazan, muutenkin kaikki ne alueet, jotka antiikin aikana olivat unkarilaisten laidunnus-, asuin- tai vaellusalueita tai joita [unkarilaisten] sotaretket koskettivat. Tähän kuuluvat myös unkarilaisten avioliittosuhteiden kautta määräytyvät [?] alueet (Bysantti, Puola, muut slaavilaiset ja muut alueet).

Olen tähän ikääni saakka kuvitellut, että lingvistiikalla ainakin eurooppalaisessa tiedemaailmassa tarkoitetaan kielitiedettä ja kielitieteen sisällä nimenomaan ns. yleistä tai teoreettista kielitiedettä, siis tutkimusta, jota kiinnostavat ennen kaikkea ihmiskieli-ilmiön rakenne ja yleiset lainalaisuudet. Tämän tekstin tekijän mielestä taas lingvistiikka tutkii alueita, joilla unkarilaiset ovat liikkuneet tai joilla heidän arvellaan liikkuneen. Miten Istanbulin ja Bysantin tutkimus tässä suhteessa eroavat toisistaan tai miten Vatikaani tai Armenia liittyvät asiaan, jää, hm, epäselväksi, mutta niin jää oikeastaan kaikki muukin. Lyhyesti: ”lingvistiikan” tutkimuskeskuksen kuvauksen on kirjoittanut joku, jolla ei ole ollut mitään käsitystä siitä, mitä koko sana merkitsee.

Täytynee jäädä seuraamaan, miten tämän kunnianarvoisan tiedeinstituutin sivut lähitulevaisuudessa kehittyvät. Ja ehtiikö joku asioista päättävä henkilö tarkistaa Wikipediasta, mitä ”lingvistiikka” oikein tarkoittaa, ennen kuin tälle sivustolle nauravat naurismaan aidatkin. Vaikka oikeasti tämä on kaikkea muuta kuin naurun asia.

Mainokset

Myrskyn jälkeen

maaliskuu 19, 2013

Lisää merkillisiä yhteensattumia: juuri Unkarin kansallispäiväksi, 15.3., jolloin kansakunta valmistautui juhlimaan yhtä menneisyytensä kunniakkaista vapaustaisteluista (vuosina 1848-49) tai teki lähtöä pitkän viikonlopun viettoon, Pannonian tasangolle iski pahin lumimyrsky miesmuistiin. Lämpötila putosi salamannopeasti kymmenisen astetta ja myrskyvauhtia puhaltava tuuli kasasi lunta valtateille metrisiksi kinoksiksi nopeammin kuin lauhan ilmaston tarpeisiin mitoitettu kalusto pystyi sitä poistamaan. Syntyi liikennekatastrofi: esimerkiksi Budapestin ja Wienin välisellä moottoritiellä ihmiset joutuivat värjöttelemään lumeen hautautuneissa autojonoissa pahimmillaan lähes vuorokauden verran, kunnes pelastajat pääsivät paikalle.

(Reuters)

Mikä merkillisintä, nämä pelastajat olivat ilmeisesti usein paikallisia vapaaehtoisia. Tienvarren kylien ja kaupunkien tavalliset ihmiset lähtivät traktoreineen ja lapioineen kaivamaan autoja esiin, kuljettivat lapsia, vanhuksia ja sairaita koteihinsa lämmittelemään, hankkivat ja rahtasivat ruuhkaan juuttuneille kuormakaupalla lämpimiä juomia, leipää, suklaata ja huopia. Internetistä on voinut lukea runsaasti sydäntälämmittäviä kertomuksia esimerkiksi pikkukaupunkien pormestareista, jotka puolitoista vuorokautta putkeen seisoivat toimistossaan tai kadulla liikennettä, avustustoimia ja tiedotusta ohjaamassa.

Sitä vastoin virallinen pelastustoimi ilmeisesti epäonnistui tehtävässään todella näyttävästi. Hälytystä ei annettu ajoissa, moottoriteitä ei suljettu, varsinkaan jononmuodostuksen pääsyyllisiä eli kansainvälistä rekkaliikennettä ei pysäytetty Unkarin rajoille, vaikka kaikkien asianosaisten olisi pitänyt tietää tulossa olevasta extreme-säästä. Kun katastrofi lopulta oli käynnissä, sisäministeriö lähetti arvoituksellisen massatekstiviestin, joka ilmeisesti tavoitti myös koko joukon hämmentyneitä autottomia:

”Me autamme! Älkää poistuko autostanne! Jos polttoaine loppuu, siirtykää toiseen autoon! Sisäministeriö” – ”Pitääkö minun nyt siis pysyä tässä autossa vai siirtyä toiseen?”

Sitä vastoin älypuhelimella verkosta apua etsivät eivät tielaitoksen, pelastustoimen tai muiden viranomaisten sivuilta löytäneet ajantasaista tietoa – verkossa toimivat kunnolla ainoastaan vapaaehtoisten kehittämät vertaistukipalvelut kuten Facebook-sivu, jolla saattoi selvittää, mistä löytyisi hädänalaisia kyydittäväksi tai majoitettavaksi.

Monet ruuhkassa mukana olleet väittävät, etteivät koko aikana nähneet poliisia tai Unkarin pelastuslaitoksen väkeä – tai että tiellä pyörivät poliisit eivät olleet saaneet kunnon toimintaohjeita eivätkä tienneet, mitä oli tapahtumassa. Itävallan itäosissa täsmälleen sama lumimyrsky oli tehnyt samanlaista jälkeä, mutta siellä paikallinen kalusto sai lumet nopeasti aurattua ja siirtyi sen jälkeen Unkarin puolelle auttamaan raivaustöissä. Mukana avustustoimissa oli myös Itävallan tiepalvelujärjestöjen ja Punaisen ristin väkeä, jotka hämmästelivät Unkarin viranomaisten ja varsinkin tiedotustoiminnan avuttomuutta. Kun lopulta pääministeri Orbánin ylpeys, terrorintorjuntayksikkö TEK, ja vihdoin pääministeri itsekin ehti moottoritielle päivittelemään tilannetta, lumet olivat jo vauhdilla sulamassa ja pahin katastrofitilanne saatu selvitettyä.

Liikennekatastrofin jälkiselvittelyt ovat nyt käynnissä Unkarin poliittisessa julkisuudessa, ja tietenkin sekä hallitus että oppositio ottavat tapahtuneesta kaiken irti. Vakavia syytöksiä kohdistuu sekä pelastustoimen ylijohtajaan György Bakondiin, entiseen rajavartioston upseeriin, joka selvästi on nimitetty tehtäväänsä ei pätevyyden vaan poliittisen sopivuuden perusteella (ja jonka eroa on tämän takia vaadittu jo aiemminkin), että koko korkeimpaan johtoon. Tulossa olevasta kansallispäivästä ja sääkatastrofista piittaamatta (tai juuri sen takia?) kaikki korkeimmat herrat olivat ulkomailla: pääministeri Orbán Brysselissä puolustamassa Unkarin uutta demokratiakäsitystä (kuten muuan poliittinen kommentaattori kirjoitti, “persiiseen potkaistun kalkkunakukon arvokkuudella”), varapääministeri Zsolt Semjén taas Transilvaniassa (!) perinnejuhlassa, ratsastamassa Kézdivásárhelyn kaupunkiin kuin jokin valloittaja-sotapäällikkö ikään. Ja ilmeisesti Orbánin Unkarissa hallintorakenteet ovat niin jäykät ja hierarkkiset, että Ison Pomon poissa ollessa kukaan alemman portaan lullukka ei voi tai uskalla oma-aloitteisesti tehdä yhtään mitään?

Hallitus ja sen valvomat viestimet puolestaan ovat tehneet lumimyrskystä ja liikennekaaoksesta suuren sankaritarinan, jossa kansalaisten vapaaehtoinen avustustoimintakin on vain luonnollista seurausta siitä suuresta yhteishengestä, jonka Fidesz-puolue on puhaltanut Unkarin kansaan. Verkkoon on ladattu lähes kaksikymmenminuuttinen video, josta väkisinkin tulee mieleen Putin kurkiauraa johdattamassa tai metsäpaloa sammuttavan lentokoneen ohjaimissa: pääministeri Orbán itse, vain ministeri Pintér ja kuvaaja kyydissään, ajaa maastoautollaan ruuhkautuneelle valtatielle järjestelemään pelastustoimia ja ottaa vieläpä kyytiin sympaattisen transilvanialaisen (!) rekkakuskin tyttöystävineen. Ja tietenkin hallituksen medioiden mielestä Unkari on osoittanut poikkeuksellista taitoa ja kuntoa lumimyrskyn seurausten selvittämisessä, kaikki päinvastaiset väitteet ovat opposition oksettavaa yritystä päteä luonnonkatastrofin ja inhimillisten kärsimysten kustannuksella… (Viis siitä, mitä itävaltalaiset avustustyöntekijät piipittävät, tai siitä, että Slovakiankin puolella tiet pystyttiin pitämään auki jokseenkin normaalisti koko ajan. Tai siitä, että ministeri Pintér on aivan suoraan ja todistettavasti valehdellut väittäessään, että liikennekaaoksen ehkäisemiseksi kelivaroitus olisi annettu jo päivää aikaisemmin.)

Lumimyrskyn takia monia kansallispäivän juhlatilaisuuksia siirrettiin pari päivää eteenpäin. Näin myös “miljoona ihmistä lehdistönvapauden puolesta” -liikkeen eli “Millan” mielenosoitusta, joka lopulta keräsi “vain” parituhatta ihmistä ja jonka jälkipohdinnoissa päällimmäisenä tuntuu jonkinlainen avuttomuus ja eripura. Monet pelkäävät Unkarin opposition väsähtävän, kun yksimielisyyttä, yhteistä aatetta tai joukkoja kokoavaa keulakuvahahmoa ei löydy. Suurin osa unkarilaisista, niin tympääntyneitä kuin monet ovatkin Orbánin komentoon, ei ilmeisesti oikein usko, että mikään muukaan tarjolla olevista vaihtoehdoista voisi tuoda mitään olennaisesti parempaa.

Kaiken tämän keskellä jonkinlaista kieroa lohtua tarjoaa se, miten Orbánin hallitus yhä selvemmin menettää yhteyden todellisuuteen ja siirtyy jonnekin mustan huumorin sfääreihin. Kansallispäivän yhteydessä nimittäin jaettiin useita valtiollisia palkintoja ja kunnianosoituksia. Näiden poliittisesti ikävät aspektit ovat ylittäneet jo kansainvälisenkin uutiskynnyksen: palkittujen joukossa on äärioikeistolaisiin ja avorasistisiin mielenilmauksiin syyllistyneitä julkisuuden henkilöitä. (Vastaava ministeri Balog on jälkikäteen pyydellyt joitain näistä päätöksistä anteeksi valittaen, ettei tiennyt kaikkea kyseisten henkilöiden aiemmista toimista ja että nimityksiä ei valitettavasti ole mahdollista perua. Siis miten ihmeessä journalistiikan valtionpalkintoa ei voi peruuttaa, jos perustuslain voi panna uusiksi neljä kertaa kahdessa vuodessa? Kaiken lisäksi on paljastunut, että Balog ei vain pistänyt nimeään hänen eteensä pantuun paperiin vaan aktiivisesti ajoi nämä palkintopäätökset läpi vastoin asiantuntijalautakunnan mielipidettä.)

Nimitysten huikeaa huumoriulottuvuutta ei ehkä kuitenkaan ole vielä tuotu ulkomaiden viestimissä riittävästi esiin, joten tässä pari esimerkkiä:

Korkean kunniamerkin sai arkeologi Kornél Bakay. Kansainvälisten uutistoimistojen kertoman mukaan Bakay on levittänyt antisemitistisiä näkemyksiä. Tämä ei kuitenkaan ole riemukkainta herran toiminnassa, ei ehkä myöskään se hänen kirjoittamansa historian oppikirja, jossa muun muassa kiistetään Darwinin evoluutioteoria ja selitetään, että keskiajan Euroopassa juutalaiset pyörittivät orjakauppaa. Bakay on nimittäin alkuaan kai oikeaa alan koulutusta saanut arkeologi, joka sittemmin kuitenkin siirtyi akkreditoimattomaan miskolcilaiseen yliopistoon ja on viime vuodet julkaissut täysin wettenhovi-aspa-tyylistä huuhaata – aivan oikein, unkarilaisten sumerilaisesta alkuperästä. Tähän ajatusmaailmaanhan niveltyy myös kristinuskon merkillinen kansallis-antisemitistinen vaihtoehtotulkinta: Jeesus ei ollut juutalainen vaan parthialainen ruhtinas, siis sumerilaisten jälkeläinen eli oikeastaan unkarilainen, ja roistomaiset juutalaiset ovat sittemmin vääristäneet koko kristinuskon opetukset. Tahatonta hilpeyttä huokuvassa teoksessaan Hogyan lettünk finnugorok (‘Miten meistä tuli suomalais-ugrilaisia’) Bakay vyöryttää esiin tutun mahtavan vision siitä häijystä salaliitosta, joka on väärentänyt koko unkarilaisten esihistorian.

Journalistiikan valtionpalkinnon eli Táncsics-palkinnon puolestaan sai Fidesz-puolueen hartaana tukena tunnetun EchoTV-kanavan toimittaja Ferenc Szaniszló (minkä johdosta puolestaan monet aiemmin palkinnon saaneet toimittajat palauttivat omansa protestiksi). Szaniszló on tullut kuuluisaksi paitsi avoimen juutalais- ja romanivastaisista möläytyksistään myös mielenkiintoisista vanhemman ja uudemman ajan vaihtoehtoisista historiatulkinnoistaan. Esimerkiksi muutaman vuoden takainen myrkkyliejukatastrofi Länsi-Unkarissa oli tahallaan aiheutettu: NATOn ilmavoimat ne pommittivat alumiinitehtaan myrkkyaltaan hajalle. Seuraavassa videossa (englanninkieliset tekstit löytyvät cc-namikan takaa) Szaniszló kertoo, mitä tulevaisuus on tuova Unkarin kansalle suoraan ulkoavaruudesta:

Ei selitellä enempää. Vitsi alkaa olla täydellinen.