Kulttuuritaisteluun!

lokakuu 20, 2018

”Kulttuuritaistelusta” tai ”kulttuurisodasta” puhutaan nykyään ympäri läntistä maailmaa. Ja erityisesti Unkarissa, missä kultúrharc, kulttuuritaistelu, on jo jokin aika sitten innoittanut myös tässä blogissa ennenkin esiintynyttä ”Musisoivaa isää” (Apa Zenél). Unkarintaitoisten lukijoiden iloksi tässä linkki ”Isän” uudehkoon biisiin Kul2rharc. 

(Tuo :n kirjoittaminen englantilaisittain kakkosella lienee muuten myös ironinen viittaus valtakunnan ykkösoligarkin, kaasuasentajana aloittaneen super-monialayrittäjän Lőrinc Mészárosin omistamaan uuteen urheiluvaatemerkkiin 2Rule. Urheiluvermeiden mainosiskulauseena on urald a pályát, ‘hallitse kenttää/rataa’ (to rule, ymmärsiväthän tämän varmasti kaikki?), mutta logon kotkansiivet ja ääntämys viittaavat myös vanhaan ystäväämme turul-kotkaan, unkarilaisen nationalismin keskeiseen symboliin. Ironia kohdistuu siis etenkin siihen, miten kansalliset symbolit ja arvot väännetään häikäilemättömän oligarkkikapitalismin mainosjipoiksi.)

Mistä tässä kulttuuritaistelussa siis on kysymys? Arvoista ilmeisesti, ”perinteisistä”, ”konservatiivisista”, ”kristillisistä”, ”porvarillisista”, ”kansallisista” arvoista, joita jokin väitetty kansainvälinen, kosmopoliittinen ”kulttuurimarxismi”, juurettomien urbaanien punaviherälykköjen todellisuudesta irtautunut haihattelu, ihanteensa ja arvonsa hukannut hedonistinen elämänasenne ja kansallisen yhteyden halveksunta uhkaa. Kulttuuritaistelussa kommunisminpelkoa ja reaalisosialismin jättämiä (sinänsä toki todellisia ja aiheellisia) traumoja käytetään viholliskuvan rakennusaineena. Mutta ei vain niitä, vaan myös sosialismin aikana kaappiin kätkettyä ja nyt taas riemuiten esiin kaivettua aatteellista perintöä, johon kuuluvat 1930-luvun tasolle jämähtäneet käsitykset ”ihmisroduista” tai sukupuolirooleista. Sekä, ensin mainittuun liittyen, Itä- ja Keski-Euroopan perinteikäs antisemitismi.

Unkarissa ”kulttuuritaistelun” uusimman vaiheen jonkinlaisena lähtölaukauksena oli Viktor Orbánin tämänkesäinen puhe Tusványosin festivaaleilla, siis samassa tilaisuudessa, missä hän aikoinaan lanseerasi ”illiberaalin valtion” käsitteen. Orbán julisti, että kolmannen vaalivoiton jälkeen tarvitaan uutta lähestymistapaa myös henkisellä ja kulttuurielämän alueella, ja ”kieltämättä meillä on syyskuusta lähtien edessämme suuria muutoksia”. Konkreettisia muutoksia ei vielä ole paljon nähty, mutta sitäkin enemmän on kuulunut pahaenteistä puhetta, etenkin kulttuuriasioiden ylimmän ohjailijan, uuden inhimillisten voimavarojen superministerin, lääkärin ja kansallismielisen historianharrastajan Miklós Káslerin suusta. Tämän uuden ajattelutavan ytimessä näyttää olevan se, että vastakkainasettelun aika ei totisesti ole ohi, päinvastoin. Uusi kulttuuripolitiikka panostaa entistä enemmän vastakkainasetteluihin: on olemassa jokin oikea, aito, kansallinen, perinteisistä arvoista lähtevä kulttuuri, jota jokin kansainvälinen vasemmistolaismafia on tähän asti sortanut, mutta tähän on vihdoinkin tulossa muutos!

Tässä blogissa on jo monesti ollut esillä “gender-ideologian” vastainen taistelu. Länsimaisessa tiedemaailmassa jo asemansa vakiinnuttanut sukupuolentutkimus, näin väittävät nykyään esimerkiksi Unkarin ja Puolan vallanpitäjät ja heidän hengenheimolaisensa muuallakin Euroopassa, merkitsee perversioiden legitimoimista, perinteisten sukupuoliroolien ja niihin liittyvien perhearvojen tuhoamista ja sen myötä koko yhteiskunnan perikatoa. Tästä nähtiin tuore esimerkki äsken, kun Unkarin hallitus toteutti aiemmat uhkailunsa ja lakkautti sukupuolentutkimuksen opetusohjelmat. Kansainvälisen, yksityisen Keski-Euroopan yliopiston lisäksi – missä sukupuolentutkimus voi periaatteessa jatkua ilman unkarilaista akkreditaatiota – tämmöinen ohjelma ehdittiin juuri äskettäin perustaa ELTE-yliopistoon. Muun maailman tiedotusvälineet kauhistelevat voimattomina, ja solidaarisuudenilmauksiakin ropisee, mutta mahtaneeko tuo auttaa mitään.

Toinen kulttuurisodan paikalliskahakka on käyty perinteikkäässä Petőfi-kirjallisuusmuseossa. Sen johtaja Gergely Prőhle tunnettiin uskollisena Fidesz-puolueen miehenä. Prőhle on sivistynyt mies, germanisti koulutukseltaan, häntä on myös käytetty kansainvälisten ja EU-asioiden valtiosihteerinä (“Orbánin rottweiler”, muistelen häntä jossakin kutsutun) puolustelemaan Orbánin hallituksen toimia esimerkiksi taannoisen pakolaiskriisin aikaan. Kristillisten arvojen vastustajaakaan hänestä ei helpolla saa; Prőhle on oman toimensa ohella toiminut Unkarin evankelis-luterilaisen kirkon korkeissa maallikkojohtotehtävissä.

Viime vuonna Prőhle vetäytyi politiikan kuumimmasta helteestä rauhallisen kulttuuri-instituution, Petőfi-kirjallisuusmuseon johtajaksi. Mutta sinnekin, ja siis myös Fidesz-puolueen omien rivien sisäpuolelle levisivät kulttuurisodan liekit. Hallituksen äänitorvena toimivassa Magyar Idők -lehdessä Prőhleä ja kirjallisuusmuseota syytettiin siitä, että museon järjestämissä tilaisuuksissa pääsevät liiaksi ääneen Orbánia ja Unkarin hallitusta vastustavat kirjailijat. Tästä syntyneessä kirjoitussarjassa (jota referoi esimerkiksi 444.hu) tuotiin eri tavoin julki sitä ilmeisesti nyttemmin virallista näkemystä, että kulttuurin ja tieteen instituutioissa on näihin aikoihin saakka vallinnut vasemmistoliberaali mielipidediktatuuri, jonka tuhoisia seurauksia pitäisi nyt tosissaan ruveta korjaamaan. Tai että, kuten äskettäin 888.hu-sivustolta suuresti hämmästyen luin (en halua linkittää juttua tähän, kyseinen sivusto on lähes MV-tasoista kamaa, vain muodoltaan vähän taitavammin tehty, koska resurssit ovat paremmat…), väitteet Unkarin hallituksen mediamonopolista ovat silkkaa potaskaa, sillä tähän saakka tiedotusvälineissä on jyrännyt marxistinen aatemaailma, ja viimeaikaiset uudelleenjärjestelyt ovat merkinneet pelkästään tasapainon, mielipiteenvapauden ja moniäänisyyden palauttamista.

Prőhle siis nostettiin hyllylle myös kirjallisuusmuseon johdosta. Ja kukapa tulee hänen tilalleen? Virallista tietoa ei ilmeisesti vielä ole; Index-uutisportaalin mukaan paikka on pantu hakuun, tai näin väittää ministeri Kásler, mutta hakuilmoitusta eivät Indexin toimittajat löytäneet mistään. Lehdistössäkin kiertäneiden sitkeiden huhujen mukaan uudeksi johtajaksi olisi tulossa Mihály Takaró, kirjallisuudentutkija ja kirjailija, joka Orbánin järjestelmässäkin sijoittuu aatteellisesti oikeaan laitaan. (Päivitys: ilmeisesti Takaró olisi ollut ministeri Káslerin suosikki mutta kieltäytyi kunniasta.) Kotisivullaan Takaró kehuu itse tehneensä aloitteen, jonka johdosta koulujen kirjallisuuden opetussuunnitelmaan palasivat 1900-luvun alkupuolen ”kansalliset” nimet: oikeistokansallinen viihdekirjailija Ferenc Herczeg, antisemitistinä tunnettu Cecile Tormay ja Goebbelsin ihailija József Nyirő.  Erityisesti Takarón sydäntä lähellä on Albert Wass, transilvanianunkarilainen kreivi, kansallismielinen kirjailija, jonka kenties pahamaineisin teos, allegorinen kertomus ”Rottien maanvaltaus” (A patkányok honfoglalása; termi honfoglalás viittaa yleensä unkarilaisten maahantuloon, mikä antaa otsikolle vahvan ironisen sävyn) väkisinkin hahmottuu juutalaisvastaiseksi pamfletiksi. Takarón tiedetään myös harrastaneen perinteisiä antisemitistisiä ilmauksia ja nimittäneen muun muassa Nyugat-lehteä, jossa julkaisivat lähes kaikki 1900-luvun alun Unkarin kirjallisuuden merkittävät nimet, ”pieneksi juutalaislehdeksi”.

Nyt lähestytään ongelman ydintä. Itäisen Keski-Euroopan korkeakulttuurin historia on sattuneista historiallisista syistä vahvasti myös semmoisen väen rakentamaa, jonka syntyperä tai aatteet (tai kumpikaan näistä) eivät sovi oikeistokansallismielisiin ihanteisiin. Unkarin 1900-luvun kirjallisuuden kiistämättömiin huippuihin kuuluu sekä juutalaisia että vasemmistolaisia tai muuten esimerkiksi Horthyn järjestelmään kriittisesti suhtautuneita kirjailijoita. ”Kulttuuritaistelun” myötä näitä on ruvettu hivuttamaan syrjemmälle, jotta saataisiin tilaa Cecile Tormaylle ja Albert Wassille.

Äskettäin esimerkiksi HVG-lehti hieman järkyttyneeseen sävyyn referoi Magyar Idők -lehden, siis tämän hallituksen äänitorven artikkelia, jossa kirjallisuudentutkija Andrea Vastag peräänkuuluttaa ”aitoja, sielultaan kristittyjä ihmisiä” rakentamaan uutta Unkaria. Vastagin kritiikin kohteena ovat ne ”suhdannekristityt”, jotka ”ovat toimittaneet rahasummia sekä esiintymistilaisuuksia oikeiston ja kristinuskon häivyttämiseen pyrkiville vasemmistolaisille”. (Piikki suuntautuu selvästi Prőhleen.) Mutta mikä pahinta, ensimmäisen maailmansodan muistovuoden yhteydessä nämä mukamas maltilliset oikeistolaiset eivät nostaneet esiin kunnon sotasankari-kirjailijoita vaan sellaisen ”vasemmistoa tukevan, vasemmiston käteisellä rahalla ostaman kristityn unkarilaisen” kuin Endre Ady.

Siis Endre Ady (1877–1919). Adya verrataan Suomessa joskus Eino Leinoon, ja kansainvälisestikin häntä mainitaan Unkarin 1900-luvun kenties suurimpana runoilijana. Klassinen runoilijakohtalo: köyhä nuoruus ja opinnot riipin raapin, epäsäännölliset elämäntavat, sekavat naisasiat, varhainen kuolema mm. syfiliksen jälkiseurauksiin. ”Vasemmiston tukija?” Ady liikkui liberaaleissa ”edistysmielisissä” taiteilijapiireissä ja arvosteli kansallismielistä konservatiivioikeistoa, mutta ei hän myöskään ollut mikään työväenliikkeen puoluesoturi tai tunnustava marxisti. ”Kristitty unkarilainen”? Ady suhtautui kriittisesti kirkko- ja uskontoinstituutioihin, mutta hänellä oli syviä omakohtaisia uskonnollisia elämyksiä, joista hän kirjoitti ns. Jumala-runoja. Nimike ”kristitty unkarilainen” tässä jutussa ei ilmeisesti kuitenkaan tarkoitakaan viitata mihinkään henkilökohtaiseen vakaumukseen vaan se merkitsee, vanhaan hyvään sentrooppalaiseen tapaan, ”ei-juutalaista”. Ja tuomittavinta ”kansallismielisen” kirjallisuudentutkijan mielestä oli siis, että Ady, joka toki on suuri runoilija, on otettu ensimmäisen maailmansodan aikaisen kirjallisuuden symboliseksi edustajaksi, vaikka hän ei taistellut rintamalla vaan istui ”kahviloissa lämmittelemässä vapaamuurari-ystäviensä kanssa”.

Samaan aikaan tieteessä tapahtuu. Unkarin Tiedeakatemia on ilmeisesti yhä näännyttämisuhan alla, mutta ministeri Kásler puhuu uuden tiedelaitoksen perustamisesta. ”Unkarilaisuuden tutkimusinstituuttia” tarvitaan, koska nykyään ”historiantutkijat, arkeologit, kielitieteilijät, folkloristit, antropologit ja muiden tieteenalojen edustajat vain puhuvat toistensa ohi”; uusi unkarilaisten alkuperää tutkiva instituutti voisi myös ratkaista ”ikivanhan kiistan unkarilaisten alkuperän tai unkarin kielen alkuperän oletetusta turkkilaisuudesta tai suomalais-ugrilaisuudesta”. Ööh, hieman hämmentävä möläytys tämäkin. Sekä unkarilaisten että unkarin kielen varhaisimpia vaiheita tutkitaan koko ajan – tätä varten on ennestään olemassa Unkarin Tiedeakatemiassa erityinen Unkarin esihistorian tutkijaryhmä, juuri siksi, että tämä poliittisesti houkutteleva alue ei jäisi Káslerin kaltaisten amatöörien temmellyskentäksi – eikä unkarin kielen suomalais-ugrilaisuuden ja unkarilaisten monitahoisten geneettisten ja kulttuuristen juurten välillä ole vakavasti otettavien tutkijoiden mielestä mitään ristiriitaa.

Mutta näinhän tämä kulttuuritaistelu toimii. Jos meille aatteellisesti mieluisammat taiteilijat ja tutkijat eivät ole taiteen ja tieteen omilla kriteereillä tähän asti päässeet tarpeeksi korkealle, tai jos taide ja tiede eivät tähän asti ole tuottaneet semmoista, mikä sopii meidän makuumme, vaan sieltä tulee jotain kansan terveen järjen vastaista postmodernia näennäiskonstailua tai omituista inkutusta siitä, että nämä ilmiöt ovat monimutkaisia eivätkä välttämättä tyhjene maallikkojen suosimiin peruskäsitteisiin… silloin jotain on pielessä. Ja silloin taiteen kaanoneita ja tieteen instituutioita pitää ravistella, että syntyy jotakin sellaista, mistä me tykkäämme. Tuloksena voi tietenkin olla ns. unkarilainen appelsiini – vähän keltaisempi, vähän happamampi, mutta meidän oma. Stalinismin aikaa kuvaavat herjat ovat jälleen ajankohtaisia.

***

Mutta ettei tähän tulisi pelkkää kulttuurijaaritusta, lisään loppuun yhden viihdelinkin. Hollantilainen ajankohtaisviihdejuontaja nimittäin laati ohjelmassaan Zondag met Lubach katsauksen ns. Sargentinin raporttiin ja siihen, miten Unkarissa nykyään suhtaudutaan raportin laatineeseen unkarilaiseen vihreään eurokansanedustajaan. Katsaus löytyy YouTubesta nyttemmin paitsi hollannin- myös unkarin- ja englanninkielisin tekstein varustettuna (tekstityksiä voi valita ja vaihtaa alareunan hammaspyörää klikkaamalla), hollantilaisiin julkkiksiin viittaava huumori nyt menee vähän ohi mutta enimmäkseen video on erittäin hauskaa ja opettavaista katsottavaa. Kuten juontaja kehottaa, ”jakakaa tätä ystävillenne ja vihollisillenne”!

Mainokset

Sanan ja tieteen vapaudesta

lokakuu 3, 2018

Näin sivusta katsoen näyttää siltä, että Unkari jatkaa kulkuaan kohti mielettömyyden syövereitä. Parlamentissa keskustellaan yhä EU:n hyväksymästä Sargentinin raportista, joka – tätä on hallituksen ja sen tiedottajien voimin viime viikot taottu Unkarin suuren yleisön tajuntaan – on petoksella hyväksytetty ja siis laiton, halpamainen ja valheellinen hyökkäys Unkaria ja sen suvereeniutta vastaan ja palvelee vain György Sorosin pirullista suunnitelmaa Euroopan kansallisvaltioiden ja kansallisten kulttuurien hukuttamiseksi maahanmuuttajien tulvaan. Julkilausumassa, jota Fidesz-puolue esittää Fidesz-enemmistöisen parlamentin hyväksyttäväksi, pidetään ”vaarallisena, jos tiettyjen liike-elämän ryhmien ja yhden keinottelija-liikemiehen edut esteittä toteutuvat Euroopan Unionissa ja kumoavat peruskirjassa muotoillut säännöt”. Maahanmuuttomielisten poliitikkojen ja laitonta maahanmuuttoa puolustavien kansalaisjärjestöjen ilkeämielistä solvausta, Unkarin kansan, sen kunnian ja itsemääräämisoikeuden loukkausta! Ja siis MAAHANMUUTTO, ymmärsiväthän nyt varmasti kaikki?

Tähän toimintaan on valjastettu koko maan valtiollinen päätäntäkoneisto, paikallisia hallintoelimiä myöten. (Äskettäin esimerkiksi Budapestin eteläpuolella sijaitsevan, noin Heinolan tai Raahen kokoisen Nagykőrösin kaupunginvaltuusto antoi jyrisevän julkilausuman, jossa Sargentinin lausunto tuomittiin ”perusteettomana, kommunistiselta haiskahtavana myyräntyönä”. Kuka vielä muistaa sen ajan, kun Suomenkin lehdissä ilmestyi maksettuja ilmoituksia tyyliin ”Kädet irti Kuubasta! Kainuun demokraattiset naisvoimistelijat”? Pikantin vivahteen tarinalle antaa sekin, että julkilausumaa puuhanneella kommunistinhaukkuja-pormestari Szabolcs Csiralla – kuten toki monella hänen ikäpolvensa poliitikolla – on takanaan menneisyys entisen maailmanajan Unkarin kommunistipuolueen nuorena, lupaavana jäsenenä, jonka luottamustehtävänä oli raportoida kentän ja syvien rivien mielialoista puolueen ylemmille tasoille.)

Kaikki nämä tahot ja niiden hallitsemat tiedotusvälineet siis yhteisvoimin rusikoivat jättiläismäistä olkiukkoa, jolla on Sorosin koukkunokkainen naama (”tietyt liike-elämän ryhmät”…) ja päämääränä sekä kommunistinen maailmanvallankumous että ulkomaisen bisneseliitin etujen edistäminen (tässä ei ole mitään ristiriitaa, eihän?).  Ja pahojen maahanmuuttajien tuominen tänne täyttämään Unkari palavilla ghetoilla, joissa hallitsee sharia-laki. Loogista, eikö?

Tähän mäiskeeseen hukkuu Sargentinin raportin varsinainen olennainen sisältö eli demokratian ja oikeusvaltion huolestuttava tila Unkarissa, hallituksen monopoliote mediasta paria harvaa lehteä ja kanavaa sekä useita kriittisiä nettiportaaleja lukuun ottamatta, korruptio ja tasa-arvo-ongelmat. Varapääministeri Semjénin pahennusta herättäneiden metsästysmatkojen ohella viime päivinä on riippumattomassa mediassa puitu pääministeri Orbánin luksuslentomatkoja (yksityiskoneella Bulgariaan jalkapallo-ottelua katselemaan, luultavasti jonkun olig… isänmaallisen liikemiehen kustannuksella). Kuten HVG:n sivuilla Tamás Gomperz huomauttaa, jos pääministeri ei virallisen varallisuusilmoituksensa mukaan pystyisi yksityissuihkarilentoja tai huvipurjehduksia itselleen kustantamaan, ja jos hän ei myöskään oman ilmoituksensa mukaan luksuslentele julkisilla varoilla, silloin jäljelle ei jää muuta loogista mahdollisuutta kuin että hän on ottanut vastaan lahjuksen. (Tai että huvipursi, palatsi tai yksityissuihkukone ei olekaan bulvaani-oligarkin omaisuutta vaan kuitenkin poliitikon itsensä – silloin poliitikko on valehtelija ja varas.) Yllättävän vähälle huomiolle – ja ulkomailla lähes huomiotta – sitä vastoin on jäänyt uusi kokoontumisen vapautta rajoittava laki.

Lokakuun alusta voimaan astuneen lain mukaan ”kokoontumiseksi” (gyűlés) katsotaan jo sekin, jos vähintään kaksi ihmistä kokoontuu julkisella paikalla ilmaisemaan mieltään yhteisistä asioista. Tällainen kokoontuminen on ilmoitettava viranomaisille vähintään kolme kuukautta etukäteen ja vähintään kaksi vuorokautta ennen kuin siitä lähetetään kutsu. Poikkeuksia tosin voidaan tehdä, jos määräajan noudattaminen vaarantaisi kokoontumisen päämäärän, ja itse asiassa spontaani kokoontuminenkin on mahdollista, jos tällainen tapahtuu ”sitä välittömästi edeltäneestä syystä, ilman suunnittelua ja järjestäjää”. Pahimmat pelot – ”jos tapaan kaverini kadulla ja rupeamme keskustelemaan politiikasta, meidät voidaan pidättää luvattoman kokouksen järjestämisestä” – eivät siis ehkä sentään ole perusteltuja.

Mutta: uuden lain mukaan poliisi voi kieltää kokoontumisen myös silloin, jos se siinä käytetyn tekniikan tai ajallisen kestonsa takia voi ”rajoittaa toisten ihmisten oikeutta yksityis- ja perhe-elämän turvaan”. Toisin sanoen esimerkiksi poliittisen päättäjän residenssin eteen kokoontuvat mielenosoittajat voidaan hajottaa, jos heidän katsotaan häiritsevän kyseisen päättäjän yksityiselämää. Varsin jännittävä on myös kohta, jonka mukaan kokoontuminen voidaan kieltää, jos se estää jotakuta täyttämästä velvollisuuksiaan ”diplomaattista suojaa nauttivan Unkarissa oleskelevan henkilön suhteen” – tämä väljä muotoilu siis tarkoittaa, arvelee 444.hu:n toimittaja, että esimerkiksi Vladimir Putinin vieraillessa Unkarissa mielenosoitus, jonka voidaan jollakin tavalla tulkita häiritsevän vierasta tai häntä isännöivää ja turvaavaa väkeä, voidaan kieltää.

Nähtäväksi jää, miten uusi laki vaikuttaa unkarilaisten mielenosoitusvalmiuteen. Minulla on vähän sellainen tunne, että turhautuneiden kansalaisten into lähteä kaduille mieltään ilmaisemaan on viime kuukausina ja erityisesti viimekeväisten vaalien jälkeen pahasti hiipunut. En ihmettele, jos  yhä harvempi uskoo minkään muutoksen olevan mahdollinen demokraattisin ja rauhanomaisin keinoin.

Myös ahtaalle joutuneessa Unkarin Tiedeakatemiassa näyttää siviilirohkeus vaihtuvan ns. ennakoivaan kuuliaisuuteen. Täällähän on jo aiemmin ollut puhetta Unkarin Tiedeakatemian rahoitusmallin uudistuksesta, jonka pelätään tekevän Akatemian tutkimusinstituuttiverkoston toiminnan mahdottomaksi. Asiassa ei vielä liene lopullista ratkaisua, vaan Akatemiaa roikotetaan löysässä hirressä. Nyt syntyi riippumattomassa mediassa pienimuotoinen kohu – pienimuotoinen, koska Unkarin riippumatonta mediaa lukevat ja tiedepoliittisista asioista innostuvat lähinnä suhteellisen pienet älymystöpiirit – tieteen teemapäivien ohjelmasta.

Otsikolla A Magyar Tudomány Ünnepe (Unkarin tieteen juhla) on Unkarin Tiedeakatemia vuodesta 2003 lähtien vuosittain järjestänyt monipäiväisen ohjelman, johon kuuluu suurelle yleisölle suunnattuja esitelmä-, keskustelu- ja kirjaesittelytilaisuuksia. Tänä vuonna tapahtumaa on suunniteltu marraskuuksi. Pari päivää sitten vuoti julkisuuteen Tiedeakatemian ylimmiltä hallintoportailta, varapääsihteeri Mária Beáta Barnabásilta tullut viesti, jossa ilmoitetaan, että kahta suunnitellussa ohjelmassa mainittua esitelmää ”ei sallita”. Toinen näistä olisi ollut ”Tietokoneistettu yhteiskuntatiede” -nimiseen tilaisuuteen sisältyvä esitelmä naisten ja miesten rooleista tietotekniikka-alalla, ja perusteluksi mainitaan: ”sosiaalisen sukupuolen aihepiiriin liittyvien muiden asianhaarojen vuoksi”, a társadalmi nemek tematika egyéb vonatkozásai miatt. Toinen taas olisi ollut tapahtuma otsikolla ”Sosiaalisen median lainopillinen puoli”, ja sen kieltämisen syynä olivat ”poliittiset asiayhteydet”.

Näin juuri. Mitään sukupuolentutkimukselta haiskahtavaakaan ei saisi olla virallisessa ohjelmassa nyt, kun Unkarin hallitus haluaa lakkauttaa sukupuolentutkimuksen opetuksen yliopistoista kokonaan ja sen edustajat ovat jo monesti julistaneet, että mitään sosiaalista sukupuolta ei ole olemassakaan (pojat on poikia ja tytöt on tyttöjä, sillä siisti) vaan tämmöiset hommat ovat katala hyökkäys perinteisiä perheitä ja perhearvoja vastaan. Sekä sateenkaaripropagandan ja homouden levittämistä. Tiedättehänketkä eivät nimittäin halua unkarilaisten solmivan aitoja avioliittoja ja saavan valkoihoisia unkarilaisia ydinperhelapsia, sillä Tiedättehänkeiden tarkoitus on täyttää Eurooppa migranteilla. (Ei, tämä ei ole aasinsilta vaan aivan normaalia populistilogiikkaa…)

On aika vaikea uskoa, että Unkarin Tiedeakatemian päättäjät oikeasti eivät tietäisi, mistä sukupuolentutkimuksessa on kysymys, tai että he eivät ymmärtäisi, että kyseessä on maailmanlaajuisesti harjoitettu, vakava ja yhteiskunnallisesti erittäin relevantti tieteenala. Todennäköiseltä vaikuttaa, että Tiedeakatemian johto pelkää kuollakseen, että koko laitos hajotetaan ja näännytetään hengiltä, ja yrittää tämän takia istua kieli keskellä suuta välttäen paatin keikuttamista ja poliittisten päättäjien ärsyttämistä joillakin sukupuolentutkimus- tai sananvapauskysymyksillä. Näissä tilaisuuksissahan saattaisi joku ihan oikeasti käyttää kriittisen puheenvuoron. Ties vaikka tulkittaisiin lainvastaiseksi mielenilmaukseksi koko homma.

MTTalapitasa.jpg

Tämä Vinzenz Katzlerin taiteellinen näkemys Unkarin valtiopäivillä käydystä keskustelusta vuonna 1825 on luultavasti jokaiselle sivistyneelle unkarilaiselle historiankirjoista tuttu. Kreivi István Széchényi, Unkarin valistuksen ja ns. reformikauden ikonisin hahmo, julistaa lahjoittavansa tilustensa vuoden tuoton Unkarin oppineiden seuran perustamiseen; tästä seurasta sittemmin kehittyi Unkarin Tiedeakatemia. Nyt Széchényin julistusta on ajanmukaistettu: ”Lahjoitan tilusteni vuoden tuoton… lukuunottamatta esitelmiä ”Naisten ja miesten rooli ja menestys tietotekniikassa”  sekä ”Sosiaalisen median juridinen puoli”. (Kuvan julkaisi András Hont Facebook-sivullaan.)


Jälkimaininkien takana

syyskuu 15, 2018

Unkarin demokratian ja oikeusvaltion tilaa ankarasti arvostelevan Sargentini-raportin hyväksyminen EU-parlamentissa nostatti Unkarissa tietenkin maininkeja, jotka eivät vieläkään ole tyyntyneet – vaikka, kuten viimeksi kirjoitin, hallituksen taholta on jo ilmoitettu, että koko raporttia EI hyväksytty, siis juridisesti se on mitätön, koska Unkarin hallituksen tulkinnan mukaan äänestyksessä raportin taakse ei saatu kahden kolmasosan enemmistöä.

Sekä maailmalla että Unkarin riippumattomissa viestimissä on arveltu, että Orbán laski korttinsa väärin: hän ei ehkä osannut odottaa, että hänen oman europuolueryhmänsä EPP:n sisällä kritiikki hänen puoluettaan ja hallintoaan kohtaan olisi niin ankaraa. Pohjois- ja Benelux-maiden EPP-edustajien lisäksi “Unkarin-syöjien” rintamaan siirtyi suuri joukko saksalaisia konservatiiveja ryhmäjohtaja Manfred Weberin johdolla. HVG.hu:n palstoilla tapahtunutta erittelevä Dániel Hegedűs, Saksassa toimivan Marshall Fund of the United Statesin analyytikko, arvelee, että tässä vaikuttivat myös Euroopan komission puheenjohtajaksi tähtäävän Weberin omat ambitiot: Weber laski, että vihreän ja vasemman laidan tuki on hänelle aikanaan tärkeämpi kuin oikeistopopulististen Orbánin kaverien kannatus. Aatteelliselta kannalta Weberin ja muiden Sargentinin raportin puolesta äänestäneiden konservatiivi-meppien päätöstä ei kuitenkaan, näin Hegedűs, voi pitää ”maahanmuuttomielisenä” politiikkana, niin kuin Unkarin hallituksen mediassa on viime päivät valitettu, vaan paluuna perinteisille maltillis-konservatiivis-kristillisdemokraattisille juurille, joita Orbánin Fidesz väitteistään huolimatta ei edusta.

Ympäri Eurooppaa pohdiskellaan nyt myös, mikä on EPP:n tulevaisuus ja eroavatko sen ja Fidesz-puolueen tiet heti vai kohta. Unkarin hallituksen taholta tulevat ristiriitaiset viestit – välillä EPP:tä arvostellaan tiukasti, välillä vakuutellaan halua jatkaa sen riveissä – ovat Hegedűsin mielestä merkki suuresta hämmennyksestä: ei tässä näin pitänyt käydä. Edessä saattaa olla Unkarin valtapuolueen ajautuminen yhä lähempään toveruuteen oikeistopopulististen puolueiden kanssa ja samalla yhä tiukempaan vastakkainasetteluun EU:n keskeisissä kysymyksissä. EPP:n helmoista putoaminen tekisi kuitenkin Orbánin Unkarista entistäkin haavoittuvamman ja alttiimman Brysselin mahdollisille sanktioille. Toisaallahan Orbán on yrittänyt lähentyä Putinin Venäjää, Kiinaa sekä – kuten äskettäin nähtiin – Turkkia ja Keski-Aasian diktatuureja. Mutta, näin Hegedűs, ”juuri [Unkarin] entistä heikomman aseman vuoksi heikkenevät myös sen neuvotteluasemat Moskovan ja Pekingin suuntaan”. Monet unkarilaiset kommentaattorit ovat ilmaisseet asian paljon ronskimmin: Orbánin Unkari on Putinille tärkeä vain porttina Eurooppaan, EU:n ulkokehälle tai jopa sen ulkopuolelle suistunut Unkari ei Venäjää enää kiinnostaisi.

Politiikantoimittajien ja tutkijoiden pohdiskellessa vaikutuksia ja syitä Unkarin syville riveille tarjotaan edelleen ”atomipelotteita”. Meidän kimppuumme hyökätään, meitä vainotaan, ja syypäitä ovat Tiedätteketkä, eli ennen muuta György Soros. Hallitusta lähellä olevassa mediassa Sargentinin raportti on jo uudelleennimetty Soros-Sargentinin raportiksi tai jopa väitetty, että koko raportin tai ainakin sen idean alullepanija on nimenomaan Soros. Ja kun torstaina menin huvikseni vilkaisemaan, mitä Unkarin valtion yleisradioyhtiön uutissivusto hirado.hu tänään tarjoaa, leukani loksahti. Artikkelissa, jonka otsikkona on ”Kuka Judith Sargentini oikein on?”, kerrotaan näin.

(…) Judith Sargentini pääsi Euroopan parlamenttiin vuonna 2009. Jo ehdokkaana ollessaan hän painotti, että maahanmuutto on niitä alueita, joiden parissa hän edustajana haluaisi toimia. Tämän ohella hän on kuluneen lähes kymmenen vuoden aikana useaan otteeseen käyttänyt puheenvuoroja HLBT (homo-, lesbo-, biseksuaali- ja trans-) -ihmisten puolesta. Selontekojen [missä, kenen?] mukaan hän on jo teini-ikäisenä sitoutunut avoimen yhteiskunnan kannattajaksi ja liittyi 16-vuotiaana Hollannin vasemmistovihreiden nuorisojärjestöön.

Puolueen tärkeimpiä päämääriä oli monimuotoisen yhteiskunnan luominen. Asiantuntijan [kenen?] mukaan ei ole sattumaa, että Sargentini osallistui Soros-suunnitelman toteuttamiseen.

Dániel Deák, Figyelőn [entinen kriittinen aikakauslehti, nykyään Orbánin hovihistorioitsijan Mária Schmidtin hallussa] johtava toimittaja, korosti: kun tarkastelemme Judith Sargentinin elämäkertaa, huomaamme, että hän on toiminnassaan palvellut avoimen yhteiskunnan aatteita. György Sorosin järjestön [minkä?] mukaan Judith Sargentinia voi pitää luotettavana liittolaisena. He etsivät sellaista edustajaa, joka täysin rinnoin palvelisi niitä odotuksia, jotka amerikkalainen miljardööri muotoilee. [Kyllä: ”palvelisi odotuksia, jotka muotoillaan”. Sananvalinta on luullakseni unkariksi tyylillisesti yhtä omituinen kuin suomeksikin.]

Asiantuntija arvelee, että myös [Sargentinin] maastamme esittämät arvostelmat vastaavat avoimen yhteiskunnan odotuksia, ja hän haluaa vetää Unkarin vastuuseen liberaalien aatteiden mukaisesti. Yksi raportin kohdista esimerkiksi arvostelee perinteistä perhemallia. [Näin juuri. Kohta se selitetään:]

Kokoelma tekaistuja syytöksiä

”Esimerkiksi se olettaa, että Unkarissakin olisi oikeusvaltion kannalta ongelma, jos perustuslain mukaan avioliitoksi hyväksytään miehen ja naisen välinen liitto, tai jos esimerkiksi homoseksuaalien juridiset mahdollisuudet [???, jogi lehetőségei] eivät ole riittävän laajat, jos Unkarin yhteiskunta on liian patriarkaalinen tai Unkarin koulujärjestelmä vahvistaa sukupuolistereotypioita. Tältä perustalta hän näkee Unkarissa juridisten vääristelyjen ohella demokratiaongelmia”, sanoi Miklós Szánthó, “Perusoikeuksien puolesta” -keskuksen johtaja. [Tämä Alapjogokért Központ oli minulle aivan uusi tuttavuus. Kyseessä näyttää olevan, kuten arvata saattaa, Fidesz-puoluetta lähellä oleva, taustaltaan ja rahoitukseltaan epäselvä mutta ilmeisesti valtion varoilla tuettu ”riippumaton” kansalaisen perusoikeuksien tutkimuskeskus.]

Vaikka Sargentini on monesti korostanut, ettei hänellä ole mitään tekemistä György Sorosin kanssa, hän on aiemmin sosiaalisessa mediassa kertonut tehneensä erään tämän miljardööri-keinottelijan kansalaisjärjestön kanssa vuosikymmeniä yhteistyötä. Myös maastamme laadittua raporttia varten hän lähes poikkeuksetta kysyi Sorosin järjestöjen mielipidettä, ottamatta huomioon Unkarin hallituksen tätä raporttia varten toimittamaa 108-sivuista aineistoa. (…)

Judith Sargentini, hollantilainen vihreän puolueen edustaja, tunnetaan Euroopan parlamentissa György Sorosin luotettavana liittolaisena, hänen selontekonsa on olennaisilta osin täkäläisten Soros-järjestöjen kokoama, ja siinä on sellaisia tulkintoja, jotka voidaan kohta kohdalta kiistää. (…)

Judith Sargentini on tällä välin ilmoittanut, että tämä nykyinen, maatamme vastaan kohdistunut menettely on hänen viimeinen poliittinen tehtävänsä Euroopan parlamentissa, ensi vuoden vaaleissa hän ei asetu ehdolle. Lehdistötietojen mukaan hän siirtyy työskentelemään György Sorosin etupiiriin kuuluvissa kansalaisjärjestöissä, kuten on työskennellyt aiemminkin.

Huh huh. Halusin kääntää tästä tekstistä näin suuren osan, että suomalaiselle lukijalle välittyisi kuva siitä, millä tasolla on Unkarin valtion yleisradioyhtiön journalistinen anti nykyään. Teksti on kielellisesti ja tyylillisesti kehno, selvästi kiireessä kirjoitettu. (Luultavasti siinä on myös käytetty niitä valmiita fraasimalleja ja tekstiblokkeja, joita ”propagandaministeri” Rogánin toimiston väitetään toimittavan tiedotusvälineiden käyttöön.) Sanoma on pohjoiskorealaisen yksinkertainen ja tunteisiin vetoava: Sargentini on Unkarin vihollinen ja pahan puolella, hän on Sorosin kätyri tai ”luotettava liittolainen”, koska hänellä on kytköksiä ”Sorosin järjestöihin”. (Sitä, mitä nämä Sorosin järjestöt ovat, ei kerrota. Sorosin perustama Open Society Foundation on eri tavoin avustanut lukuisia kansalaisjärjestöjä muun muassa Euroopassa. Tämä tietenkin merkitsee, että kaikki nämä järjestöt ja niiden toimijat ovat Sorosin henkilökohtaisessa käsiohjauksessa toteuttamassa hänen häijyjä juoniaan.) Sargentinin pahuutta todistaa myös se, että hän näkee sukupuolten tasa-arvon ongelmat demokratiaongelmina ja että hän on ”useaan otteeseen” käyttänyt puheenvuoroja sukupuolivähemmistöjen puolesta. Sukupuolivähemmistöjen oikeuksien puolustaminenhan tietenkin on ”perinteisen perhemallin arvostelemista”.

Vielä luokattomammaksi menee muutamien vaikuttajien kannanotoissa. Orbánin hallituksen kanssa lämpimissä väleissä olevan Romanian unkarilaisten RMDSZ-puolueen (Romániai Magyar Demokrata Szövetség) meppi Csaba Sógor ylsi jo tuon onnettoman äänestyksen jälkeen Strasbourgissa käyttämässään puheenvuorossa lähes samantasoiseen hengenlentoon kuin aiemmin kuvailemani 888.hu-sivuston pilapiirros. Sógor nimittäin äänsi Sargentinin nimen ensi tavun irrottaen ja sitä painottaen, niin että unkarintaitoisille ”vitsi” oli aivan selvä: Sar- niin kuin unkarin szar, ’paska’. Yhtä korkealaatuista poliittista huumoria viljeli blogissaan István Kecskés, Unkarin opiskelija- ja nuorisolehtien toimittajien liiton puheenjohtaja. (Kyseinen liitto yhdistää nuoria toimittajiksi opiskelevia ja toimittajan uralle tähtääviä kautta maan, koordinoi kouluissa toimivia oppilasradioita ja julkaisee Tallózó-lehteä.) Näin Kecskés: ”Sargentini on wikipedia-sivunsa mukaan kasvissyöjä, ehkä meille olisi parempi, jos hän saisi suuhunsa kunnolla lihaa…” (Unkarilaisessa solvauskulttuurissa oraaliseksiin viittaavat ilmaukset lienevät suosituimmuusjärjestyksessä vähintään kolmostilalla, solvattavan äidin seksuaalimoraaliin viittaavien insestivihjausten sekä orihevosen vehkeellä suoritettavan anaalipenetraation toivotusten jälkeen.)

Mutta samaan aikaan, kun Sargentinin raporttia, sitä koskenutta äänestystä ja tämän seuraamuksia – joita ei käytännön tasolla ole heti odotettavissa – puidaan ympäri unkarinkielistä mediaa ja somea, samaan aikaan kun Unkarin kansalle syötetään uhkakuvia siitä, miten – näin Orbán perjantaisessa radiopuheessaan – EU haluaa riistää Unkarilta sen omien rajojen valvonnan ja lähettää tilalle ”palkkasotureita” (jotka tietenkin päästäisivät ”migrantit” rajan yli)… samaan aikaan Unkarin hallitus ilmoittaa, että EU:n tukemien kehityshankkeiden maksuja tullaan leikkaamaan tai hidastamaan. Syynä on Brysselin rahavirtojen ehtymisestä syntynyt ennätysvaje: tähän asti Unkari on käyttänyt saamiaan EU-varoja hyvin etupainotteisesti, mutta Euroopan komission kanssa syntyneet tilitysepäselvyydet ovat johtaneet siihen, että Brysselistä on viime kuukausina tullut hyvin vähän rahaa. Niinpä esimerkiksi tutkimus- ja kehitysprojekteihin, joihin aiemmin on maksettu ennakkona EU-tukea jopa 75%, tulee nyt valtiolta vain 50%, mikä tietenkin saattaa monet hankkeet melkoisiin hallinto- ja maksuvaikeuksiin.

Ja samaan aikaan on käymässä kulttuuri- ja tiede-elämän aiempaakin intensiivisempi ”tasaus” eli Gleichschaltung, kuten Natsi-Saksassa asia ilmaistiin. Maanantaina Unkarin Tiedeakatemian – jonka uutta rahoitusmallia koskevasta taistelusta olen jo aiemmin kirjoittanut – johto sai ohimennen tietää, että innovaatio- ja teknologiaministeri László Palkovics suunnittelee akatemian tutkimusinstituuttiverkoston massiivisia leikkauksia ja alasajoja. Palkovicsin kerrottiin myös möläyttäneen, että Akatemian alainen Kansantaloustieteen instituutti (Közgazdaságtudományi Intézet) lakkautettaisiin, koska ”sen saavutukset olivat niin heikkoja”. Akatemian ja ministeriön välille syttyi melkoinen sota, jo käynnissä olleet neuvottelut uudesta rahoitusmallista katkesivat, ja Akatemian presidentti, maailmankuulu matemaatikko László Lovász uhkasi erota. Nyt näyttää Index-uutisportaalin mukaan siltä, että ministeriö on perääntymässä, neuvottelut ovat käynnistyneet jälleen, eikä Akatemian tutkimusinstituutteihin toistaiseksi kajota. Pelkäänpä kuitenkin, että joudun vielä palaamaan tähänkin asiaan.


Ite on, joka toista sanoo

syyskuu 13, 2018

No nyt. Euroopan parlamentti hyväksyi ns. Sargentinin raportin kahden kolmasosan enemmistöllä, ja Unkarissa on tietenkin räjähtänyt aiheesta täysi mediasota. Kuten Suomenkin uutisissa jo eilen nähtiin, ulkoministeri Péter Szíjjártó, jonka ennenkin on nähty kiivaasti ja sanojaan turhia seulomatta läksyttävän milloin mitäkin ulkovaltaa Unkarin hallituksen, siis ”Unkarin kansakunnan” loukkaamisesta, julisti tapahtuneen pikkumaiseksi kostoksi Unkaria kohtaan. Perimmäisenä syynä tähän on edelleenkin, ymmärsiväthän nyt varmasti kaikki edelleenkin, MAAHANMUUTTO. (Ei oikeusvaltion rapautuminen, ei sananvapaus eikä ihmisoikeudet, ei korruptio…) Pahat maahanmuuttomieliset (bevándorláspárti) EU-poliitikot ja heidän takanaan koko juttua masinoiva Soros haluavat kostaa Unkarille sen, että Unkari ”suojelee Eurooppaa” (jopa omalla verellään, kuten Orbán puheessaan Strasbourgissa julisti) eikä suostu rupeamaan ”maahanmuuttomaaksi”.

Lisäksi tämä päätös on syntynyt petoksella (csalással) tai vilpillisesti, julistavat Unkarin hallituksen edustajat. Ennen äänestystä oli nimittäin ollut vääntöä siitä, kuuluuko äänestyksestä pidättäytyneiden ääniä ottaa huomioon tuota kahden kolmasosan enemmistöä vaadittaessa vai ei. Jos pidättäytyneetkin (48 edustajaa) otetaan huomioon, silloin Sargentinin paperin puolesta äänestäneiden (448 edustajaa) osuus jää hieman alle kahden kolmasosan, jos lasketaan läsnä olleet (alla olevan, 444.hu:n jutusta lainatun kuvion alempi palkki), ja jos osuudet lasketaan koko europarlamentin 750 edustajan määrästä, silloin tuo osuus on tietenkin vieläkin pienempi.

szazalekok.png

Nyt kuitenkin jo pari päivää ennen äänestystä europarlamentin oikeusasiantuntijat olivat antaneet asiasta lausunnon puhemies Antonio Tajanin pyynnöstä. Heidän mielipiteensä ja siitä annettu päätös olivat yksiselitteiset: äänestyksestä pidättäytymistä ei lasketa, eli äänestyksestä pidättäytynyt ei ole ”antanut ääntään”, ja vaadittujen jaa-äänten osuus lasketaan vain annetuista jaa- ja ei-äänistä. Tämä ei tietenkään edelleenkään Unkarille kelpaa. Ministeri Gergely Gulyás on jo hallituksen tiedotustilaisuudessa esittänyt asian niin, että Sargentinin raportti on mitätön eikä Eurooppa-parlamentti ole sitä hyväksynyt – siis ei ole hyväksynyt laillisesti. Asiasta uhotaan vielä seuraavan kansainvälisiä oikeustoimia.

Oikeasti koko asialla ei välttämättä ole konkreettisia seuraamuksia. Euroopan myllyt jauhavat edelleenkin hitaasti jos laisinkaan, ja jos Unkari tästä kansainvälisten oikeusistuimien puoleen kääntyy, ei sieltäkään ole odotettavissa vuosikausiin mitään todellista muutosta mihinkään. Huikea viihdearvo tällä kärhämällä kuitenkin on. Etenkin, kun Orbánin hallinnon vastustajien on turhankin helppo verrata tätä määräenemmistöstä jankuttamista siihen, miten tämä hallitus suhtautuu omiin enemmistöihinsä. Unkarissa on – taannoista Unkarin Helsingin-lähettilästä siteeratakseni – enemmistödemokratia, eli ”kansa on päättänyt ja pulinat pois”. Orbánin hallitus ja sen puolustajat vetoavat jatkuvasti siihen, että sen takana on kaksi kolmasosaa kansasta, vaikka todellisuudessa Fidesz-KDNP-koalition kahden kolmasosan parlamenttienemmistö saavutettiin 48%:lla äänistä sekä valtapuoluetta suosivalla vaalijärjestelmällä.

marabuketharmad.jpg

”Petosta!” – ”Mutta mehän laskimme kaiken niin kuin teilläkin on tapana vaaleissa laskea.” – Orbán: ”Nimenomaan.”

Toisen riemukkaan ”ite on se, joka toista sanoo” -esimerkin löysin  HVG:n jutusta, jossa kerrotaan, miten hallitusta tukevan (muita ei enää juuri olekaan) tv-kanavan Echo TV:n reportteri tiukkasi Judith Sargentinilta, mitä tällä oikein on Unkaria vastaan. Sargentini vastasi, että Unkarissa on paljon kaikenlaista, mitä hän arvostaa, ja ettei hänellä ole Unkaria vastaan yhtään mitään, vain sen hallitusta, joka riistää kansalaisiltaan oikeuksia. ”Tämä kysymys teidän pitäisi esittää itsellenne.” Jutun kommenttiketjussa nimimerkki Harkály (‘Tikka’) siteeraa – kuinka ollakaan – Fidesz-puolueen europarlamenttivaaliohjelmaa vuodelta 2009, siis ajalta, jolloin Orbánin puolue oli vielä oppositiossa ja harjoitti oppositiopolitiikkaa myös Brysselissä ja Strasbourgissa. Näin siis silloin:

”Usein olemme joutuneet siihen tilanteeseen, että Unkarin kansalaisten etuja onkin edustanut Brysseli Unkarin hallitusta vastaan. (…) Fidesz-puolue (…) on vakuuttunut siitä, että yhteisten etujemme ja periaatteidemme toteuttamista ei saa alistaa harkinnanvaraiseksi asiaksi. On varustettava Euroopan Unioni sellaisilla keinoilla, että se pystyy jatkuvasti kannustamaan jäseniään arvojensa edustamiseen ja periaatteidensa noudattamiseen…”

Nyt taas entinen sosialistipoliitikko, nykyinen Orbánin hallituksen luottoavustaja Katalin Szili raivoaa siitä, miten ”Unkarin niin kutsuttu vasemmisto tukee rajoittamattoman maahanmuuton kannattajia omaa isänmaataan vastaan”, ja yllä mainitun Echo TV:n toimittaja kysyi Strasbourgissa unkarilaiselta sosialistimeppi Tibor Szanyilta: ”Ettekö tunne itseänne ainakin vähän maanpetturiksi?”

Ja sittenhän on tämä riemukas videoklippi, joka tiistaista lähtien on kiertänyt verkkoa. Sargentinin raportin äänestystä edeltäneessä puheenvuorossaan Viktor Orbán lausuu näin:

Me emme koskaan alentuisi vaientamaan niitä, jotka ovat eri mieltä kanssamme.

Tämän johdosta ainakin HVG:n Tamás Gomperz ja Magyar Narancsin Márton Gera ovat koonneet omat pienet listansa niistä kerroista, kun Orbán ja hänen hallituksensa ovat kuin ovatkin niin sanotusti alentuneet tämmöiseen. Esimerkkejä tästä ovat esimerkiksi Népszabadság-lehden lakkauttaminen, Origo-uutissivuston valtaus (entinen kriittinen uutisportaali suoltaa nyt hallituksen propagandaa, tämänhetkinen ykkösotsikko kuuluu: ”Näytämme, miten Sargentini ja kotimaamme Soros-maailma [!!!] toimivat yhteistyössä”), kansalaisjärjestöjen hätyyttäminen, kriittisten kulttuurihenkilöiden kuten teatteriohjaaja Róbert Alföldin toiminnan vaikeuttaminen, entisen opetusministerin ja ”Orbánin vastaisen tiede-eliitin puhetorven” József Pálinkásin erottaminen Kansallisen tutkimus-, kehitys- ja innovaatiohallituksen (meidän Suomen Akatemiaamme vastaava tutkimusrahoituksen jakaja) johdosta…

Mutta samaan aikaan, kun luku- ja medialukutaitoiset ihmiset kautta Euroopan hihittelevät tälle tahattoman huumorin ilotulitukselle, unkarilaisten syville riveille todellakin kerrotaan, että Brysselin pahikset ilkeän Sorosin johdolla suunnittelevat Euroopan hukuttamista muslimiterroristien tulvaan ja tältä heidät voi pelastaa yksin Viktor Orbán. Tästä syystä Unkaria vihaavat ja kadehtivat kaikki (ja tämä retoriikkahan on ollut unkarilaisen isänmaallisuuden ytimessä viimeistään 1500-luvulta lähtien). Ja syviin riveihin tämä tuntuu uppoavan. Saksalaisen ZDF-kanavan pikareportaasi ”Orbánin järjestelmästä” vieraili – paitsi pääkaupungissa unkarinsaksalaisten parlamenttiedustajan Imre Ritterin kanssa parlamenttitaloa ihastelemassa, pikkukaupungissa pienyrittäjä-kiinteistönvälittäjän kyydissä tyhjeneviä taloja ihmettelemässä ja Tokajissa tukiaisiinsa tyytyväisen viinintuottajan luona – köyhässä kylässä, missä yli 90% asukkaista oli äänestänyt viime vaaleissa Orbánin puoluetta. (Ruokakupongit ja työllistämistyöt, nähkääs.) Paikallinen perheenisä, joka asuu vaatimattomassa kaksihuoneisessa mökissä viisihenkisine perheineen, pelkää menettävänsä tämänkin, jos ”migrantit” tulevat. Ja televisiossa on kerrottu, että EU haluaa pudottaa Unkariin atomipommin.

Varmaan useammatkin ovat viime vuosien keskusteluissa verranneet EU:n 7. artiklan soveltamista – siis sitä, mikä Unkaria nyt periaatteessa uhkaa – ”atomiaseeseen”. Mutta mahtavatko Brysselissä vallan kieliä puhuvat poliitikot ja politiikan toimittajat tajutakaan, miten vähällä medialukutaidolla jossain päin Eurooppaa kansalaiset äänensä antavat?


EU:n ja Unkarin arvoista

syyskuu 11, 2018

Tänään on sitten Strasbourgissa Euroopan parlamentin kokouksessa jännät paikat, kun vihdoinkin keskustellaan ns. Sargentinin paperista eli oikeusvaltion tilaa Unkarissa koskevasta mietinnöstä. EU:n myllyt ovat jauhaneet tapansa mukaan jo vuosikausia; asiaan liittyvä dokumentaatio on kärsivällisten tiedonhakijoiden saatavilla EU-parlamentin asianmukaisilla verkkosivuilla, ja löytyy sieltä se kyseinen mietintökin jopa suomeksi.

Unkarista katsoen asia näyttää hieman erilaiselta. Kaiken huippu on ehkä 888.hu-sivustolla muutama päivä sitten julkaistu ”viikon pilapiirros”, jossa ”rouva Sargentini työskentelee mietintönsä kimpussa”. En halua linkittää kuvaa tähän; siinä Unkaria koskevan mietinnön keulakuvana toimiva hollantilainen vihreä meppi Judith Sargentini istuu miettiväisen näköisenä housut kintuissa vessanpytyllä. Tämä sivustohan tietenkin on laadultaan ja tyyliltään mitä on; hallituksen (kansalaisten verovaroilla!) tukema 888.hu on tarkoitettu jonkinlaiseksi räväkäksi virtuaali-keltalehdeksi (ja selvästikin vastaamaan suositun, nuorekkaan, vitsikkään ja ärhäkän kriittisen 444.hu-portaalin haasteeseen), ja etenkin näitä nimimerkki Ludmillan ”pilapiirroksia” käyn toisinaan ihmettelemässä vain naureskellakseni lukijoiden murskaaville kommenteille. Tällä kertaa sekä tekninen toteutus että huumorin taso kuitenkin alittivat kaikki tähän asti näkemäni pohjanoteeraukset.

Joka tapauksessa Unkarin mediassa, jonka tarjontaa internetin ulkopuolella dominoivat hallituksen valvonnassa olevat tv-, radio- ja lehtifirmat, Sargentini ja hänen taustavoimansa esitetään verenhimoisina Unkarin vihollisina. Lievemmästä päästä on tämä kuva, jonka symboliikka ei äkkinäiselle aivan aukea: Károly Pósan piirros valtion yleisradioyhtiön hirado.hu-uutissivustolla esittää Sargentinin eläintenkesyttäjänä, joka piiskalla yrittää ajaa Unkarin vapaata lintua EU:n tähtirenkaan lävitse – mutta mitä tarkoittaa kanto, johon on isketty kirves ja jonka juurella on kalanruoto?

Keskeisin sanoma, jota Unkarin hallituksen valvomat tiedotusvälineet yrittävät Sargentinin paperin yhteydessä kansaan iskostaa, mahtuu tietenkin yhteen tuttuun sanaan: maahanmuutto! Sargentini ja hänen kaverinsa (tietenkin etenkin näyttämön takana kaikista naruista vetelevä superpahis György Soros) ovat ”maahanmuuton puolella” (bevándorláspárti), ja taas Unkari parkaa vainotaan ja vihataan, niin kuin on tehty jo viidensadan vuoden ajan. Pääministeri Orbánin viralliselle kotisivulle on ladattu 25-minuuttinen videoviesti, jossa – kuten HVG.hu ilkeästi huomauttaa – Brysselit ja Strasbourgit menevät sekaisin. Siinä Orbán lausuu kansalleen mm. näin:

Euroopan parlamentissa maahanmuuttoa puolustavat edustajat ovat enemmistönä, he valmistelevat nyt kostoa Unkarille, sillä unkarilaiset ovat päättäneet, että meistä ei tule maahanmuuttomaata. Totuus on, että tuomio on jo kirjoitettu, mutta minä lähden nyt Brysseliin [!] puolustamaan Unkaria ja unkarilaisia epäoikeudenmukaisia syytöksiä ja valheita vastaan.

Maahanmuuttoteemaa on jankutettu myös Unkarin hallituksen Facebook-sivulta, jonka Sargentinin mietintöön liittyvät postaukset Átlátszó-sivuston mukaan menivät kuluneen viikon aikana näin:

10.9.: Sargentinin mietintö on hyökkäys koko Unkarin kansakuntaa kohtaan, siksi, että Unkari ei ota vastaan laittomia maahanmuuttajia.

8.9.: Brysselin maahanmuuttoa puolustava enemmistö käynnistää viimeisen, epätoivoisen hyökkäyksen Unkaria vastaan.

8.9.: Maahanmuuttoa puolustavat voimat haluavat Sargentinin mietinnön avulla leimata Unkarin ja unkarilaiset, sillä me torjumme päättäväisesti maahanmuuton.

7.9.: Macron ja Juncker ovat maahanmuuttoa puolustavia poliitikkoja, siksi he hyökkäävät Unkarin kimppuun, sillä me emme päästä maahanmuuttajia maahan ja puolustamme rajoja.

7.9.: Maahanmuuttoa puolustavat voimat Emmanuel Macronin johdolla hyökkäävät jatkuvasti Unkarin kimppuun.

6.9.: Valheellinen Sargentinin mietintö on ilmeinen kosto Unkaria kohtaan. Maahanmuuttoa puolustavat voimat hyökkäävät unkarilaisten kimppuun, koska nämä sanovat ei maahanmuutolle.

5.9.: Soros-järjestöt ohjailevat Brysselin Unkarin-vastaista hyökkäystä.

4.9.: Soros-mietintö on ilmeinen kosto Unkaria kohtaan, koska tämä torjuu laittoman maahanmuuton.

Ymmärsiväthän nyt varmasti kaikki? MAAHANMUUTTO!

Átlátszó-sivusto on puolestaan tiivistänyt Sargentinin mietinnön 12 kohtaa helppolukuisemmaksi koosteeksi. Kuten arvata saattaa, maahanmuuttokysymykset ovat siinä vain yksi kohta, järjestyksessä toiseksi viimeinen. Oikeasti kysymys on siis mm. tästä:

  1. Perustuslaki ja vaalijärjestelmä. EU ei tykkää siitä, että perustuslakituomioistuimen valtaa puuttua budjettia koskettavaan lainsäädäntöön on rajoitettu, ei myöskään siitä, miten uusi perustuslaki ajettiin läpi ilman kunnon kansalaiskeskustelua. Eikä siitä, miten uusi laki antaa hallitukselle yhä enemmän valtaa perustuslakituomioistuimen nimityksiin ja kokoonpanoon. Vaaleissa ei ole todettu varsinaista vilppiä, mutta vaalipiirien rajoja on vedelty uusiksi suosimaan valtapuoluetta, ja vaaleja edeltävä tiedotus ja vaalimainonta oli valtapuolueen mediamonopolin ansiosta kaikkea muuta kuin tasapuolista.
  2. Oikeusistuimien riippumattomuudessa ja tuomarien asemassa on erinäisiä ongelmia.
  3. Korruptio rehottaa Unkarissa, ja suureksi osaksi EU:n veronmaksajien laskuun. Yli puolet Unkarin valtion investoinneista on EU-rahoitteisia, ja samalla esimerkiksi vuonna 2016 kilpailutetuista julkisista hankinnoista 36 %:ssa oli yksi ainoa pätevä hakemus. Vuonna 2017 Euroopan korruptionvastaisen elimen OLAFin hampaisiin joutui jopa pääministeri Orbánin vävyn katuvalaistusfirma.
  4. Yksityisyydensuoja- ja tietosuoja-asioissa on ilmennyt ongelmia esim. ns. Szabón ja Vissyn jutussa.
  5. Sananvapaus: Unkarin media on väkevästi hallituksen hallinnassa, riippumattomien viestimien toimintaa rajoitetaan (esimerkiksi estämällä riippumattomien toimittajien pääsy parlamenttiin) ja useissa viestimissä vallitsee selvä itsesensuuri.
  6. Tieteen vapaus: tässä on kyse erityisesti Keski-Euroopan yliopiston (CEU) hätyyttämisestä jopa lainsäädännön keinoin.
  7. Uskonnonvapaus: vuoden 2011 uusi kirkkolaki, joka riisti virallisen aseman useilta pienemmiltä ja nuoremmilta uskonnollisilta yhteisöiltä, oli myös Unkarin perustuslakituomioistuimen mukaan perustuslain vastainen.
  8. Yhdistymisen vapaus: tässä on kyse tässäkin blogissa monesti esillä olleesta kansalaisjärjestöjen hätyyttämisestä, tarpeettomista ratsioista, solvauksista, Venäjän agenttilain tapaisesta ”ulkomailta tuettujen järjestöjen” rekisteröitymispakosta…
  9. Tasa-arvoinen kohtelu: naisten ja sukupuolivähemmistöjen tasa-arvo-ongelmista Unkarissa on ollut tässä blogissa monesti puhetta, lisäksi EU haluaa puuttua vammaisten hoidossa ilmenneisiin epäkohtiin.
  10. Vähemmistöjen oikeusturva ja viharikokset. Tähän kuuluvat esimerkiksi romanien segregaatio ja syrjintä sekä se, että heihin kohdistuvien rikosten rasistisia motiiveja ei oteta huomioon.
  11. Maahanmuuttajien, turvapaikanhakijoiden ja pakolaisten perusoikeudet. Tässä siis lopultakin korutonta kertomaa esimerkiksi rajoilla tapahtuvista ihmisoikeusloukkauksista.
  12. Ja lopuksi taloudelliset ja sosiaaliset ihmisoikeuskysymykset: asunnottomuuden kriminalisointi ja köyhien pakkohäädöt, kehno työttömyysturva, riittämättömät eläkkeet ja suuri etenkin köyhyydessä elävien lasten määrä.

Tästä siis miettimään, toteutuvatko Unkarissa eurooppalaisen demokratian arvot. Kohtahan kuulemme itsensä Viktor Orbánin käyttävän asiasta puheenvuoron, ja huomenna sitten äänestetään.

 


Demokratian tilasta ja median uskottavuudesta

Toukokuu 21, 2018

Muutama vuosi sitten, kun EU:ssa yritettiin puuttua demokratian tilaan Unkarissa, hankkeelle antoi nimensä portugalilainen meppi Rui Tavares, josta ”Tavaresin paperin” myötä tuli vähäksi aikaa Unkarissa valtion hallitsemien tiedotusvälineiden ykköspahis. Nyt, kun samantapainen selvitystyö on menossa, sen keulakuvana toimii hollantilainen meppi Judith Sargentini – mutta ehkä siksi, että kyseessä on naisihminen, ehkä myös siksi, että tällä välin on löydetty vielä isompi ykköspahis, hänet kuvataan vain ”Sorosin liittolaisena” ja ”Soros-selonteon” toimeenpanijana. Jo kuukausi sitten julkaistulla videolla hallituksen tiedottaja Zoltán Kovács lausuu:

”On aivan ilmeistä, että se, mikä ei vaaleissa onnistunut, sitä yritetään vaalien jälkeen osaksi jo tunnetuilla, osaksi kehittyvillä keinoilla. Yritetään murtaa se Unkarin hallituksen näkökanta, että tiukasti ja päättäväisesti torjutaan [pakolaisten] pakollista jakamista [EU-maiden kesken] koskevat määräykset (…) Rouva Sargentinin selonteko on selkeästi Soros-verkoston, Soros-imperiumin selonteko.”

Kuten viime postauksessani kirjoitin, Sargentinin raportin johdosta tehdään parhaillaan lisäselvityksiä ja käydään keskusteluja, ja periaatteessa mahdollista voisi olla ns. 7. artiklan soveltaminen eli äänioikeuden riistäminen Unkarilta. Käytännössä tämä on hyvin vaikeaa, sillä tämmöinen päätös vaatisi täydellisen yksimielisyyden, joten ainakin Puola sen pystynee torpedoimaan, jos niin pitkälle päästäisiin. Unkarin hallitus on kuitenkin asianmukaisen närkästynyt, ja hallituksen verkkosivuilta (kormany.hu) löytyy sekä unkariksi että englanniksi tiukkaa tekstiä. Vielä muutama päivä sitten ulkoministeri Szíjjártó tykitti, että europarlamentaarikot eivät välitä Unkarin todellisuudesta vaan valmistelevat näytösoikeudenkäyntiä Unkaria vastaan, että tietyt kansalaisjärjestöt mustamaalaavat Unkaria ja että Sargentinin raportti on kokoelma valheita.

Sargentinin raportin johdosta on ilmeisesti julkaistu kokonaisen vihkosen laajuinen kannanotto, jota ei hallituksen verkkosivuilta näytä löytyvän – onneksi sen julkisti kotisivullaan unkarilainen sosialistimeppi István Újhelyi. Tekstin ovat saaneet käsiinsä myös politiikantutkijat Rafael Labanino (Frankfurtin Goethe-yliopisto) ja Zsófia Nagy (Budapestin ELTE-yliopisto), ja heidän yksityiskohtainen englanninkielinen vastineensa hallituksen brosyyriin löytyy Concerned Hungarians -blogista. Yritän pikaisesti referoida muutamia pääkohtia.

Ensinnäkin: vuonna 2012 säädetty uusi perustuslaki on alusta alkaen herättänyt epäilyksiä ja kiivasta keskustelua, siihen on jatkuvasti tehty (samoin kiisteltyjä) muutoksia ja korjauksia, Venetsian komissio (Euroopan neuvoston alainen oikeusasioiden asiantuntijaryhmä) on useaan otteeseen ilmaissut huolensa mm. demokraattisen vallanjakojärjestelmän vaarantumisesta. Hallitus muistuttaa, että perustuslakiluonnosta käsiteltiin koko parlamentin ja kaikkia puolueita edustavan työryhmän voimin (josta oppositio tosin lähti ovet paukkuen) ja että sitä oli edeltänyt laaja kansallinen konsultaatio. Hallituksen tiedote, näin Labanino ja Nagy muistuttavat, ei kuitenkaan puutu pääongelmaan eli siihen, että perustuslailla ja lainmuutoksilla oikeus ja lainsäädäntö on valjastettu palvelemaan hallituspuolueen pyrkimyksiä ja etuja. Hallituspuolue pystyy yksin nimittämään perustuslakituomioistuimen tuomarit, ja perustuslakituomioistuimelta on myös viety oikeus puuttua vero- ja budjettilainsäädäntöön.

Myös tämänkeväisten vaalien jälkeen ETYJin valvontaryhmä oli arvostellut valtion ja valtapuolueen resurssien sekoittamista – siis: valtion rahoilla ja koneistolla pyöritettiin valtapuolueen vaalikampanjaa – sekä pelottelevaa ja vihaa lietsovaa vaalipropagandaa, ja myös yhden ehdokkaan vaalipiirien (joista ”voittaja vie kaiken”) suhteen oli esitetty epäilyksiä. Hallitus vakuuttaa vain parantaneensa vaalipiirijärjestelmää, mutta ei puutu muihin, tässä blogissakin esillä olleisiin ongelmiin, kuten muukalaisvihalla ratsastavaan vaalikampanjointiin tai ulkounkarilaisten äänestäjien eriarvoiseen kohteluun, ehdokasasettelun epäselvyyksiin väärennettyine kannattaja-allekirjoituksineen tai arvoituksellisine feikkipuolueineen, joilla ilmeisesti opposition äänet pyrittiin hajottamaan.

Sargentinin raportissa puututaan erikseen ns. kansallisiin konsultaatioihin. Hallitus pyrkii vastineessaan esittämään konsultaatiot rohkeana suorana demokratiana (”on tärkeää korostaa, että Unkari ainoana EU-maana uskalsi kysyä kansalaistensa mielipidettä siitä, miten maahanmuuttokriisi olisi hoidettava”). Sitä vastoin se ei mainitse, että – kuten jo Euroopan komissio oli huomauttanut – kansallisten konsultaatioiden kysymykset olivat johdattelevia ja sisälsivät harhaanjohtavia tai suorastaan valheellisia väitteitä (Euroopan komission julkaisema tiedote, jossa “Pysäytetään Brysseli!” -kyselyn väärät väitteet kumotaan, löytyy englanniksi täältä). Labanino ja Nagy muistuttavat, että esimerkiksi tämän ”Pysäytetään Brysseli!” -konsultaation painattaminen ja postittaminen maksoi valtiolle miljardi forinttia eli yli kolme miljoonaa euroa, ja pelkästään huhtikuun 2017 aikana tähän konsultaatioon liittyvät mainoskampanjat söivät yli neljä kertaa tämän summan veronmaksajien rahaa.

Oikeuslaitoksen riippumattomuuteen liittyvien lukuisien ongelmien lisäksi EU on jo monesti puuttunut Unkarissa kukoistavaan poliittisten päättäjien korruptioon. Euroopan neuvoston alainen korruptionvastainen ryhmä GRECO (jossa myös Unkari on jäsenenä) on turhaan vaatinut tarkempaa ohjeistusta parlamentin jäsenten jääviyskysymyksiin, ja toisin kuin hallitus vastineessaan Sargentinin raporttiin antaa ymmärtää, parlamentin jäsenillä voi olla ja onkin intressejä liikeyrityksissä. Myöskään heidän perheenjäsenistään ei ole säädetty mitään (väkisinkin tässä tulevat mieleen esimerkiksi ulkoministeri Péter ”Vanhempani ostivat minulle tämän luksustalon säästöillään” Szíjjártó tai entinen salkuton ministeri Lajos ”Äitini ei ole kenenkään bulvaani” Kósa, pääministerin vävypojan bisneksistä nyt puhumattakaan). Poliittisten päättäjien intresseistään ja omistuksistaan tekemiä ilmoituksia ei tarkisteta eikä niiden puutteista ole seuraamuksia (tässä muistuu mieleen esimerkiksi propagandaministeri Antal Rogánin mystisesti laajeneva luksusasunto), eikä lobbaajien toimintaa valvota tai seurata.

Korruption vastustamiseen liittyy myös usein kosketeltu kipupiste: vapaiden kansalaisjärjestöjen toiminta Unkarissa. Joulukuussa 2015 Unkari erosi Open Government Partnership -ryhmästä, jonka jäsenvaltiot (tällä hetkellä yli 70) ovat sitoutuneet tukemaan avointa päätöksentekoa ja vapaata kansalaisyhteiskuntaa sekä taistelemaan korruptiota vastaan. Hallituksen selityksen mukaan OGP on viime vuosina hukannut alkuperäiset tavoitteensa ja keskittynyt nokkimaan Unkari parkaa: ”järjestön raporteissa on laajalti hyväksytty niiden kansainvälisten kansalaisjärjestöjen mielipiteet, joissa Unkaria jatkuvasti kritisoidaan, kun taas hallituksen vastaukset on jätetty täysin huomiotta”. Labanino ja Nagy huomauttavat, että Unkari lähti OGP:stä välttääkseen neuvottelut, johon sitä olisi kutsuttu, ja että koko OGP:n historian aikana vain Unkari ja Tansania ovat toimineet näin, jopa Azerbaidžankin on nuhteita saatuaan yrittänyt parantaa tapansa.

Ulkomailta tukea saavat kansalaisjärjestöt joutuvat myös viime vuonna säädetyn lain mukaan ilmoittautumaan erilliseen ”ulkomailta käsin rahoitettujen järjestöjen” rekisteriin, Venäjän ”agenttilain” malliin. Hallitus selittää, että tämä ilmaus on pelkästään faktinen eikä mitenkään tuomitseva tai leimaava ja että koko lain tarkoitus on vain lisätä avoimuutta. Itse asiassa kuitenkin kaikki kansalaisjärjestöt ovat ennenkin joutuneet raportoimaan rahoituksestaan ja raha-asioistaan julkisesti, eikä vuoden 2017 ”agenttilaki” tuo tähän mitään uutta. Kuvaavaa on, että ”ulkomaiseksi rahoitukseksi” määritellään myös muihin EU-maihin sijoittuvilta tahoilta tai jopa Euroopan komissiolta tuleva rahoitus sikäli, kuin sen jaosta eivät päätä Unkarin viranomaiset. Tarkoitus on siis selvästi leimata kaikki sellainen rahanjako, josta Unkarin hallitus ei pääse päättämään. (Tähän liittyy myös hallituksen massiivinen mediakampanja ”Soros-verkostoa” tai ”Soros-imperiumia” vastaan.) Kaiken lisäksi tekeillä oleva Stop Soros -lakipaketti (!) asettaisi kansalaisjärjestöjen ulkomailta saamalle tuelle 25 %:n erityisveron.

Kenties kaikkein hämmentävintä luettavaa on sananvapauteen liittyvä osio. Vastauksessaan Venetsian komission ja muiden eurooppalaisten elinten huolestumiseen median vapaudesta Unkarin hallitus selittelee laajalti, miten uusi medialaki oli tarpeen ennen kaikkea digitalisaation takia, miten toimittajien lähdesuoja on nyt entistä paremmin turvattu ja miten hallitus pyrkii edistämään mediamaiseman monipuolisuutta ja tasapainoa. Itse asiassahan Unkarin media on todella näyttävästi keskitetty hallituksen ja sitä lähellä olevien tahojen valvontaan, ja oppositio- sekä kriittisen median toimintaa vaikeutetaan systemaattisesti, alkaen siitä, että kriittisiltä toimittajilta on usein evätty pääsy parlamenttiin. Labanino ja Nagy toteavat, että Unkarin noteeraukset Freedom Housen lehdistönvapausindeksissä (johon hallitus itse viittaa!) ovat heikonlaiset, niin että Unkarin lehdistö on enää ”osittain vapaa”, ja nostavat esiin Gergely Nyilasin tapauksen, jota kansainväliset asiantuntijat ovat pitäneet lehdistön vapauden rikkomisena. Index-portaalin tutkiva toimittaja Nyilas soluttautui vuonna 2015, pakolaiskriisin kärjistymisen aikoihin, pakolaisjoukkoon kirgisialaisena turvapaikanhakijana esiintyen. Paljastettuaan henkilöllisyytensä viranomaisille Nyilas joutui syytteeseen asiakirjojen väärentämisestä ja viranomaisten harhauttamisesta ja tuomittiinkin, tosin lievimmällä mahdollisella tavalla: hän sai julkiset nuhteet ja joutui maksamaan oikeudenkäyntikulut. Tuomiosta on valitettu.

Monia muita, tässäkin blogissa esillä olleita asioita voisi tässä vielä selostaa: tasa-arvon edistäminen ja perheväkivallan torjuminen jää ”konservatiivisen” perhepolitiikan jalkoihin, rasismi ja suvaitsemattomuus rehottavat yhä, esimerkiksi romanien tilanne on kaikista hallituksen kehumista malliprojekteista huolimatta surkea, ja pakolaiskriisin yhteydessä turvapaikanhakijoiden ihmisoikeuksia on massiivisesti rikottu. Labaninon ja Nagyn analyysin lopputulos on joka tapauksessa sama: Unkarin hallituksen vastaus Sargentinin raporttiin väistelee, vääntelee ja vääristelee tosiasioita.

Sargentinin selonteosta ja sen pohjana olevista selvityksistä ilmenee Labaninon ja Nagyn mukaan usein sama toimintalinja. Ensin säädetään laki, joka on selvästi perustuslain ja demokratian perusarvojen vastainen – näin on käynyt sekä oikeuslaitoksen ”reformissa”, johon liittyi keskeisten viranomaisten erottamisia tai eläkkeelle pakottamisia, että uudessa uskontolaissa, joka ilmeisen mielivaltaisesti riisti virallisen statuksen useilta aiemmin virallisesti tunnustetuilta kirkkokunnilta ja uskonyhteisöiltä. Tästä syntyy oikeuskiista, jonka hallitus saattaa hävitäkin, mutta silti saavutettu tila jää voimaan hallituksen eduksi, kenties sillä hinnalla, että joillekin vahinkoa kärsineille ja juridiseen limboon jääneille maksetaan korvauksia.

Laajemminkin voisi sanoa, että Unkarin hallituksen vastine Sargentinin selontekoon ilmentää kaksinaamaista luikertelua eli ns. riikinkukkotanssia, kuten Orbán itse on strategiaansa nimittänyt. Eurooppaan päin ollaan eurooppalaisten arvojen puolustajia, torjutaan jyrkästi kaikki syytökset demokratian vaarantamisesta, vaikka oma demokratia pitääkin varustaa jollakin selittävällä etuliitteellä, olkoon se sitten “enemmistödemokratiaa”, “illiberaalia demokratiaa” tai “kristillistä demokratiaa”. Eurooppalaisen demokratian ulkoiset muodot on säilytetty – vaalit ovat periaatteessa vapaat, oikeuslaitos periaatteessa puolueeton, kuka hyvänsä voi perustaa lehden tai nettiportaalin, jossa Orbánin hallitusta haukutaan miten häijysti hyvänsä, ja vaikka ”valtion/kansakunnan vihollisista” puhutaankin entiset maailmanajat mieleen tuovalla tyylillä, näitä vihollisia ei ainakaan vielä tuomita näytösoikeudenkäynnissä kahdeksikymmeneksi vuodeksi pakkotyöhön. Todellisuudessa kuitenkin Unkarin hallinto on mafiamaisen korruption rämettämä, ja sen epäkohtiin puuttuminen ei tosin johda salaisen poliisin kidutuskammioihin mutta ainakin lukuisiin käytännön hankaluuksiin ja ikävyyksiin.

Hämmentävintä on, se täytyy taas kerran todeta, seurata sananvapauden ja julkisen tiedonvälityksen tilannetta Unkarissa. Virallisen, siis julkisrahoitteisen uutismedian tyyli ja taso panee yhä uudelleen haukkomaan henkeä. Ja tästä pääsenkin tämänkertaisen tarinani loppukevennykseen.

Unkarinkielisessä somekuplassani pohdiskellaan tällä hetkellä, ovatko valtion ykkösteeveekanavan uutisten toimittajat näin naiiveja vaiko pelkästään kyynisiä (“mitä sillä on väliä, kunhan menee kansaan, ja kun näin nämä asiat koetaan”). Sunnuntai-iltapäivän uutislähetyksen perinteiseen ”maahanmuuttajat kylvävät tuhoa onnettomassa Länsi-Euroopassa” -blokkiin oli nimittäin, Dresdenissä kahdessa vastaanottokeskuksessa puhjenneesta mellakasta kertovan uutisen jatkoksi, otettu tieto, jonka mukaan Saksan Nordrhein-Westfalenin osavaltiossa Essenin kaupunki (Essen merkitsee myös ’syöminen’ tai ’ruoka’) kunnioittaa muslimien paastokuukautta vaihtamalla nimensä ramadanin ajaksi virallisesti Fasteniksi (’paasto’).

essen.jpeg

Uutinen näyttää edelleenkin löytyvän MTV1:n videoteekistä (uutislähetyksessä noin kohdassa 6:35), mutta siltä varalta, että se poistettaisiin, upotettu videopätkä on talletettu myös 444.hu-sivuston tästä kertovaan artikkeliin. Väite Essenin kaupungin nimenmuutoksesta on tietenkin hölynpölyä, ja edes jonkinlaisella saksan- ja lukutaidolla toimittajille olisi luullut tämän selviävän. Uutisen lähteenä toiminut Noktara.de-sivusto on nimittäin vitsiportaali, jota ylläpitää kaksi maahanmuuttajataustaista saksalaista muslimia; heidän tarkoituksensa on tehdä ”etnosatiiria” ja nauraa sekä muslimeille että suvaitsemattomille ja tietämättömille ulkopuolisille. Myös Noktaran toimituksessa unkarilaisen laatujournalismin saavutukset on pantu merkille, ilolla tai vahingonilolla. Unkarilaisen median seuraajana jään odottelemaan, milloin Unkarissa uutisoidaan Noktaran tietojen perusteella esimerkiksi yhdeksänvuotiaasta saarbrückeniläisestä Timmystä, jonka vanhemmat solidaarisuudesta muslimeja kohtaan pakottavat paastoamaan ramadanin aikana, tinkimättä myöskään nukkumaanmenoajasta, joka koittaa ennen päiväpaaston päättymistä.