Vielä Wienin porteilta

9 maaliskuun, 2018

Tarina kansliaministeri János Lázárin kuuluisasta Wien-pelotteluvideosta jatkuu. Useammat unkarilaiset kriittiset viestimet ovat lähettäneet toimittajansa Wieniin faktantarkistusmatkalle. Uutisportaali 24.hu löysi kameransa eteen saman turbaanipäisen miehen, joka esiintyy Lázárinkin videolla; korosteisella mutta täysin ymmärrettävällä saksan kielellä mies ihmettelee, miksi häntä on kuvattu ja miksi ihmeessä väitetään, että täällä olisi epäjärjestystä ja rikollisuutta. Favoritenissa kasvanut toimittaja Bernhard Odehnal puolestaan kertoo heti videon nähtyään kiukuissaan kirjoittaneensa ministeri Lázárille ja kutsuneensa tämän tutustumaan asioiden todelliseen tilaan. ATV-kanava kuvasi omaan reportaasiinsa vertailukohdaksi todellisia katunäkymiä Budapestista, missä köyhyys, likaisuus ja rikollisuus näkyy aivan toisella tavalla kuin Lázárin videossa.

Tällä välin on tosin Wienissä tapahtunut oikeasti jotakin kamalaa: 23-vuotias afgaanimies on puukottanut hengenvaarallisesti neljää ihmistä. (Puukotus ei kylläkään tapahtunut Lázárin kauhistelemassa Favoritenin kaupunginosassa vaan Leopoldstadtissa, 2. kaupunginosassa, jossa toki on etenkin Praterin huvipuistoalueen ja Pratersternin aseman lähistöllä vähemmän miellyttäviä, mm. katuprostituutiosta tunnetuksi tulleita kortteleita.) Puukottaja on poliisille kertonut tekonsa syyksi, että hänellä oli ”paha, aggressiivinen olo ja koko elämäntilanne raivostutti”, ilmeisesti pelissä saattoi olla myös huumeiden vaikutus.

Ilmiöhän on tunnettu Euroopan suurkaupungeissa, ja itse asiassa juuri viime viikolla siitä kirjoitti Profil-lehti. Vaikka väkivaltarikollisuus kokonaisuudessaan on Itävallassa koko ajan vähentynyt, ihmisten subjektiivinen turvattomuudentunne kasvaa, ja yhtenä syynä on puukotusten lisääntyminen. Siinä, missä ennen kapakka- tai katutappeluissa nyrkit heiluivat, vedetään tietyissä piireissä nyt heti veitset esiin. Puukotuksia on lähes mahdoton ennalta ehkäistä, koska veitsien hallussapidon valvonta on käytännössä mahdotonta, ja tositilanteessa puukonheiluttajan torjuminen vaatisi todella ammattimaiset itsepuolustustaidot. Profilin haastattelema sosiaalityöntekijä kertookin korostavansa ohjaamilleen nuorukaisille, että ”jos puukkoon tartut, lähdet varmasti tilanteesta piipaa-autolla, joko ambulanssin tai maijan kyydissä”. Holtittomaan väkivallankäyttöön ovat alttiita syrjäytyvät, huumeiden ja rikollisuuden pariin valuvat maahanmuuttajamiehet, ja Wienissä etenkin nuoret afgaanit ja tšetšeenit, jotka usein ovat tulleet jo valmiiksi traumatisoivista oloista väkivallan keskeltä, ovat saaneet perin huonon maineen.

Ongelmana on siis nuorten, väkivaltaan taipuvaisten miesten syrjäytyminen ja rikollistuminen. Liittokansleri Kurz on kuitenkin käyttänyt tilaisuutta hyväkseen kerätäkseen ”maahanmuuttokriittisten” piirien sympatioita. Kurzin eilisen twiitin mukaan ”selvää on, että viime vuosina maahanmuutto- ja turvapaikkapolitiikassa on tehty paljon virheitä. Rajoittamaton maahanmuutto on syynä moniin ongelmiin, joita nyt kohtaamme. Uusi hallitus pyrkii siis korjaamaan nämä viime vuosien virheet.” Tämän persupopulistisemmaksi asiaa tuskin pystyy vääntämään: myytti ”rajoittamattomasta maahanmuutosta” (”rajoittamatonta” se ei ole ollut Itävallassakaan!) ongelmien syynä, todellisen ongelman eli syrjäytymisvaaraisten maahanmuuttajien valvonta- ja kotouttamisresurssien puutteen peitteleminen ja edellisen hallituksen syytteleminen on kaikki ahdettu yhteen lyhyeen twiittiin.

Unkarin hallituksen vaikutuspiiriin kuuluvassa mediassa Wienin puukotusuutinen on otettu voitonriemuisesti vastaan. Sen nähdään vahvistavan ministeri Lázárin kohuvideon väitteet siitä, miten Wien maahanmuuton takia hukkuu rikollisuuteen ja epäjärjestykseen. Ja samaa mieltä ovat Itävallassakin ilmeisesti olleet myös monet keltalehti Kronen Zeitungin ”maahanmuuttokriittiset” lukijat, jotka ovat kommentoineet uutista Lázárin videosta. Näinhän nämä asiat koetaan: yhdestä väkivaltarikoksesta – monien joukossa, joita suurkaupungissa tapahtuu – nostetaan esiin kaikkein pelottavimpana piirteenä se, että tekijä oli maahanmuuttaja ja muslimi. (Ei sitä, että poliisin ennestään tuntemaa väkivaltaista huumerikollista ei ajoissa ole saatu talteen vaarantamasta yleistä turvallisuutta. Saati sitä, että valitettavasti yksittäisten sekoajien väkivaltapurkauksia ei koskaan pystytä täysin ennalta ehkäisemään. Ajatellaanpa vaikka kouluammuskelijoita tai Imatran joukkosurmaa joulukuussa 2016.)

Mutta palataanpa Lázáriin. Näin puusta katsoen ei tunnu ihan ulkopolitiikan suursaavutukselta, että hallituksen ministeri marssii naapurimaan pääkaupunkiin kuvaamaan videota, jonka pääsanomana on: ”täällä on kamalaa ja aina kamalammaksi muuttuu, äänestäkää meidän puoluetta, ettei meilläkin muutu elämä samanlaiseksi kuin täällä”. Ministeri Lázár onkin kuulemma jo keskustellut asiasta itävaltalaisen kollegansa Gernot Blümelin kanssa, ja kaikessa ystävyydessä on todettu, että Unkarin ja Itävallan suhteet ovat niin hyvät, ettei niitä yksi vaalivideo mihinkään turmele. Samaisessa 444.hu-sivuston selostuksessa, joka ilmeisesti perustuu hallituksen tiedotustilaisuuteen, tiivistetään olennainen näin:

Lázárin mukaan hänen videonsa tarkoitus oli näyttää todellisuus sellaisena, kuin hän sen koki. Tarkoitus ei ollut loukata wieniläisiä. Hän sanoi, että video oli tarkoitettu ennen kaikkea Unkaria varten, sillä täällä vaaleissa on kysymys siitä, tuleeko maahanmuuttoa.

Toisin sanoen: uskokaa jo, Unkarissa ei ole maahanmuuttajia (tämä ei tarkkaan ottaen pidä paikkaansa, ja tästä on viime aikoina runsaasti kirjoiteltu hallituskriittisissä viestimissä), ja on elämän ja kuoleman kysymys, että niitä ei myöskään tule. Koko käynnissä olevan vaalikampanjan ydinkysymykseksi on entistä selvemmin nostettu maahanmuutto, sillä muukalaispelko on todettu vahvimmaksi vaalivaltiksi.

Mutta ennen kaikkea tästä käy selväksi yksi pääsyy myös siihen, miksi pidän tätä blogia. Unkarin hallituksen tiedotuspolitiikka perustuu koko ajan kaksoisstrategiaan: kotimaiselle ja ulkomaiselle yleisölle on omat tarjontansa, Brysselissä käydään puolustamassa Eurooppaa ja eurooppalaisia arvoja samalla kun kotimaassa raivotaan pahoja Brysselin byrokraatteja vastaan. Ja kotimainen propagandatarjonta tuntuu koko ajan perustuvan siihen kuvitelmaan, että kukaan ulkopuolinen ei ymmärrä unkarin kieltä eikä huomaa, mitä unkarinkielisessä mediassa tapahtuu. Näin Lázár saattoi marssia Wieniin päivittelemään köyhyyttä, likaa ja rikollisuutta, ikään kuin ei voisi joutua tilille sanoistaan.

Tai sitten Lázárin nolon tempauksen taustalla ei ollutkaan pelkkä naiivius. Kriittisessä mediassa ja omassa somekuplassani liikkuu tällä hetkellä kaksi selitystä tapahtuneelle. Ilkeämmän version mukaan ministeri Lázár on tarkoituksella komennettu nolaamaan itsensä (kuten ronski unkarilainen kielikuva asian ilmaisee: ”suu auki kyrpämetsään”), joko rangaistukseksi tai kuuliaisuudenosoituksena vaalitappion jälkeen, jossa Fidesz-puolue yllättäen hävisi pormestarinvaalit Lázárin omassa kotikaupungissa. Toiset taas huomauttavat, että Lázárin video ja siitä noussut kansainvälinen äläkkä ovat tehokkaasti vieneet huomion meneillään olevasta, pääministerin vävypoikaa ikävästi koskettavasta korruptioskandaalista. Mene tiedä.


Minkä mitäkin Tirolista ja muualtakin Itävallasta

7 maaliskuun, 2018

Itävallassahan on se kiva puoli, että kun tämä on liittovaltio ja eri osavaltiot järjestävät vaalinsa eri aikoihin, niin melkein koko ajan on jossakin vaalit tulossa. Tänä vuonna on jo nähty osavaltioparlamenttien vaalit Ala-Itävallassa, Tirolissa ja Kärntenissä. Ala-Itävallan vaalit tammikuussa eivät tuoneet mitään kovin yllättävää. Jo pitkään hallinnut ”Itävallan Kokoomus” ÖVP säilytti valta-asemansa vaikka menettikin absoluuttisen enemmistön saaden enää 49,63% äänistä eli vähän yli prosenttiyksikköä heikomman tuloksen kuin edellisellä kerralla. Varsin ponteva saavutus silti, ottaen huomioon, että paikallisen ÖVP:n pitkäaikainen johtaja ja puolueen harmaa eminenssi Erwin Pröll oli juuri äskettäin vetäytynyt eläkkeelle ja siirtänyt valtansa Johanna Mikl-Leitnerille, samaiselle tuikealle rouvalle, joka sisäministerinä vuonna 2015 pakolaiskriisin huipentuessa herätti kohinaa saksankielisessä Euroopassa möläytyksellään ”Euroopan linnoituksesta”, Festung Europa. (Tätä termiähän natsit käyttivät valtakunnastaan etenkin Stalingradin jälkeen, kun valloitussota oli kääntynyt puolustustaisteluksi.) Mikl-Leitner siis pärjäsi naisihmiseksi oikein hyvin, oikeistopopulistien FPÖ sai yli 6 prosenttiyksikköä lisää ääniä mutta jäi silti yhä kolmanneksi demarien (SPÖ) taakse – puolueiden järjestys ei siis muuttunut. Myös Tirolin vaaleissa helmikuussa tulos oli samantapainen. Osavaltiota ennestäänkin hallinnut ÖVP jopa kasvatti ääniosuuttaan hieman, 44,26 prosenttiin, FPÖ nousi aivan SPÖ:n kintereille mutta ei ohittanut sitä.

Niin, itävaltalaiset ovat oikeistolaisia (etenkin kaupunkien vahvan sosiaalidemokratiaperinteen ohella) ja konservatiivisia. Nyt maalla on oikeistokonservatiivien ja oikeistopopulistien muodostama hallitus, jonka sisäministeri puhuu sumeilematta pakolaisten ”keskittämisestä leireihin”, puolustusministeri, jonka kirjoituksia on ilmestynyt äärioikeistolaisissa julkaisuissa, varaliittokansleri, joka on nuoruudessaan pyörinyt uusnatsipiireissä ja jonka puolueesta tavan takaa paljastuu yhteyksiä natseihin sekä yleistä epäkorrektiutta. (Viimeksi Ala-Itävallan FPÖ:n johtajan Burschenschaft-järjestön sitsilaulukirja, josta löytyvät esimerkiksi säkeet: ”Nyt kaasua, germaanit, vielä seitsemäskin miljoona me hoidellaan.”)

Sveitsiläisen Republikin sivuilla Solmaz Khorsand pohtii Itävallan oikeistosuuntauksen taustoja haastattelemalla useita itävaltalaisia kulttuurihenkilöitä. Artikkeli piirtää kuvan tyypillisestä itävaltalaisesta, joka on oivallinen alamainen, altis ihailemaan kulloistakin Suurta Johtajaa – ja raivokkaasti hyökkäämään kaikkien ”oman pesän likaajien” kimppuun. Samalla itävaltalainen on myös turhautunut uhri, joka ei ymmärrä, miksi meitä aina kiusataan. Miksi esimerkiksi Kurt Waldheim, mies, joka vain teki velvollisuutensa ja totteli käskyjä, tuomitaan natsien myötäjuoksijaksi ja ”kirjoituspöytärikolliseksi”? Itävaltalainen kunnioittaa hallintoa ja hierarkioita, oudoksuu kaikkea uutta ja vierasta, ja tämä selvästikin luo oivan kasvupohjan oikeistopopulismille. Mutta tässä ei ole koko totuus.

Nimittäin: etelästä Kärntenistä kuuluu kummia.  Täälläkin äskettäisissä vaaleissa FPÖ ja hieman ÖVP:kin lisäsivät kannatustaan, mutta veretseisauttavan vaalivoiton sai sosiaalidemokraattien SPÖ, jonka ääniosuus nousi yli kymmenen prosenttiyksikköä, 47,94 prosenttiin, jolla puolue sai myös puolet osavaltioparlamentin paikoista. Tämä siis maakunnassa, joka pitkään tunnettiin Euroopan oikeistopopulismin pioneerin Jörg Haiderin omana valtakuntana – Haiderkaan ei koskaan saanut näin suurta ääniosuutta. Vaalitulosten analyyseissa on korostettu Kärntenin demarijohtajan Peter Kaiserin merkitystä. Tämä on showmies ja symbolipoliitikko Haiderin täydellinen vastakohta, kuivakan asiallinen kirjanpitäjätyyppi, joka on voittanut kansan luottamuksen vaivalloisesti mutta vähäeleisesti jalkautumalla kansan ja kuntapäättäjien pariin. Ja ilmeisesti juuri tätä kärnteniläiset kaipasivat: rehellistä ja luotettavan tuntuista faktajohtajaa. Haiderin aikaa olivat leimanneet suurisuuntaiset projektit (kuten talouskatastrofiksi osoittanut Wörtherseebühne, järveen rakennettu spektaakkelinäyttämö) ja kansaa kosiskelevat erikoistukiaiset sekä lopulta osavaltiojohdon ylimääräisenä kassalippaana toimineen Hypo-Alpe-Adria-pankin romahdus (tätä laskua maksavat koko Itävallan veronmaksajat vielä pitkään). Nyt selvästikin halutaan vähemmän leipää ja sirkushuveja. Antaisiko Kärntenin vaalitulos kaivattua uskoa järjen voittoon?

***

Samaan aikaan pääkaupungissa Wienissä nähtiin merkillinen Unkarin vaalikampanjan liitännäisnäytös, joka uutistoimisto AP:n ansiosta on levinnyt ympäri maailman lehdistöä ja jota Itävallan viestimet ovat jo hanakasti kommentoineet. Pääministerin kansliaministeri János Lázár, Orbánin kakkosmies ja mahdollinen perintöprinssi, julkaisi eilen Facebook-sivullaan videon, jossa hän seisoo Wienin Favoritenin kaupunginosassa sateisella kadulla ja kertoo dramaattisella äänellä, miten maahanmuutto on muuttanut Wienin kaupungin olemuksen kokonaan, valkoiset kristityt ihmiset eläkeläisiä lukuun ottamatta ovat paenneet tästäkin kaupunginosasta, jota nyt leimaa lika, epäjärjestys, köyhyys ja rikollisuus. (Mitään näistä ei tosin videolla näy, vain tavallinen liikekatu ja sillä tavallisia wieniläisiä jalankulkijoita, osalla tosin vähän tummempi ihonväri tai päässä hijab tai turbaani.) Ja tämä sama on tapahtuva myös Unkarin kaupungeissa, elleivät äänestäjät huhtikuussa varmista Fidesz-puolueen vallassa pysymistä. Video on sittemmin kadonnut, Lázárin väittämän mukaan Facebookin sensuroimana, mutta Internethän muistaa kaiken, ja videosta on nyt tarjolla myös englanniksi tekstitetty versio:

Koko juttuhan on puusta katsoen täysin tolkuton, ja siihen sävyyn sitä on Itävallassakin kommentoitu. Pakolaiskriisistä ja maahanmuutosta huolimatta rikollisuus ei Itävallassa ole viime vuosina kasvanut, päinvastoin, turvallisuus ja siisteys ovat Wienissä aivan toista luokkaa kuin Budapestissa (kenties aivan Budapestin keskikaupunkia lukuun ottamatta, missä turistien suosimat paikat on järjestetty hyvään kuntoon), ja köyhyys… kuten joku jo kommentoi, ei vaikuta kovin uskottavalta, miten tyylikäs pukumies kaikessa rauhassa kenenkään häiritsemättä seisten keskellä katua, jolla ei näy roskan roskaa ja jossa ohi kulkee siististi puettuja, täysiä ostoskasseja kantavia ihmisiä, puhuu rikollisuudesta, epäjärjestyksestä ja köyhyydestä. Ja tietenkin on täysin älytöntä väittää, että Favoriten, Wienin Vuosaari, olisi vasta parinkymmenen viime vuoden aikana ”pilaantunut” maahanmuuton johdosta – itse asiassa siellä on asunut maahanmuuttajia maailman sivu, ja nykyäänkin siellä asuu myös tuhansia unkarilaisia.

Twitterissä kaupunginhallituksen edustaja, sosiaalidemokraatti Renate Brauner tuomitsee Lázárin möläytykset jyrkästi ja lausuu toivovansa Unkarin kaupungeille samaa kuin Wienissä eli kansainvälisten vertailujen mukaan maailman parasta elämänlaatua. Monet unkarilaiset kommentoijat liittyvät häneen ja paheksuvat Lázária – itse asiassa Lázárin alkuperäinen Facebook-postauskin keräsi kasapäin kiukkuisia kommentteja niiltä monilta unkarilaisilta, jotka itse asuvat Wienissä tai ovat siellä käyneet ja nähneet asioiden oikean laidan.

Ympäri unkarilaista somekuplaani spekuloidaan sillä, oliko Lázár pakotettu tähän noloon videotempaukseen äskettäisen Hódmezővásárhelyn vaalitappion johdosta vai nähtiinkö tässä itse asiassa puolueen sisäinen valtataistelutemppu, jolla Lázár saatiin julkisesti munaamaan itsensä. Vai onko kuitenkin niin, että suureen osaan unkarilaisia tämä raivokas maahanmuuttovastaisuus yhä puree, uskottavuudesta viis? Tai että hallituksen ykköspäämääränä on pitää kiinni siitä kantaäänestäjiensä joukosta, joka ei lue lehtiä eikä osaa kieliä, ei matkaile maailmalla ja on valmis oikeasti uskomaan, että siellä vaarallisessa Länsi-Euroopassa kaikki kaupungit ovat täynnä allahu akbaria huutavien murhaaja-raiskaaja-terroristien valtaamia no go -vyöhykkeitä? Ja että siksi hallituksen propagandassa pääpaino on yhä sen korostamisessa, että ”Unkariin ei saa päästää ainuttakaan maahanmuuttajaa”? Hallituksen viestintäasioiden valtiosihteeri Bence Tuzson on ilmeisesti juuri tiedotustilaisuudessa ilmoittanut, että sensuroimalla Lázárin alkuperäisen videon Facebook on sekaantunut Unkarin lähestyviin vaaleihin ja Fidesz-puolueen vaalikampanjaan.

Ääh. Haluaisin lopuksi antaa puheenvuoron suosikkipakinoitsijalleni Péter Konokille, joka taas kerran tiivistää olennaisen:

János Lázár pelottelee meitä Wienillä pikku videossaan.
Wienissä sataa, tihuttaa surullista varhaiskevään sadetta, ja János Lázár on myös surullinen.
Kadulla kulkee kaikenlaista väkeä, menossa asioilleen tai työmatkalla. Tätä János Lázár ei ymmärrä. Hän ei ole koskaan tehnyt työtä.
Maahanmuuttajia, sanoo János Lázár. Migrantteja. Eivät ole valkoisia, kauhistelee János Lázár, moneen otteeseen. Eivät valkoisia, eivät kristittyjä ihmisiä. (Ovatko ne edes ihmisiä ollenkaan?) Taustalla huivipäinen nainen työntää lastenvaunuja. Mitähän sen huivin alla piilee? Minkähänlainen juonikas vauva siellä vaunuissa on kasvamassa? Taustalla nuorisoa, kuulokkeet korvissa. Mitähän ne kuuntelevat? Pelottavaa!
Pieni, pelästynyt valkoinen miekkonen tämä János Lázár keskellä Wienin infernoa. Hän on yrittänyt puhutella useita ihmisiä, näin János Lázár sanoo, mutta kukaan ei puhunut saksaa (onpa harmi, että tästä ei ole videokuvaa). Kaduilla on valtavasti roskia, János Lázár valittelee (onpa harmi, että kuvissa ei näy edes yhtä tupakantumppia).
Täällä on köyhyyttä, János Lázár toteaa järkyttyneenä, seistessään siinä kastumassa keskellä silminnähden vaurasta keskivertowieniläistä katua.
János Lázár pelottelee meitä wieniläisellä kadulla. Tämmöinen siis odottaa meitä. Ei mikään kurjalistokortteli Borsodissa, se on okei. Ei Budapestin 8. kaupunginosan ghetto, se on ihan kunnon juttu. Ei Hős utca [Budapestin Kőbányan kaupunginosan huumeista ja rikollisuudesta kuulu, yhä saneerausta odottava katu. Suom. huom.]. Ei meitä pelotella tällä Unkarilla, varastetulla, rikki tongitulla, viiltelöidyllä, asunnossaan kylmään kuolevalla, päivystyspoliklinikan odotushuoneeseen menehtyvällä, sairaalan käytävillä homehtuvalla, koulujen luokkahuoneissa päällystakki yllä istuvalla, rajoilleen piikkilankaa vetävällä, kanansiipiä jonottavalla, ulkomaille pakenevalla Unkarilla. János Lázár pelottelee meitä Wienillä. Wienin arjella.
Minä ihan oikeasti säikähdin. En tahtoisi nähdä Unkarin tulevaisuutta tällaisena: katu, jolla seisoo János Lázár. En ylipäätään haluaisi nähdä jánoslázáreja.
Sateesta, surullisesta varhaiskevään sateesta en tietenkään myöskään pidä, mutta sitä tarvitaan.

 


Esihistoriaa ja vaalieuforiaa

27 helmikuun, 2018

Perin merkillinen ”antifennougrismin” purskahdus levisi viime viikolla Unkarin mediaan. Unkarilaistenhan oli jo 1800-luvulla vaikea luopua keskiaikaisiin kronikoihin palautuvista hunnitaruista, joista oli tullut osa kansallista kulttuurihistoriaa, ja 1900-luvun loppupuoliskolla kysymys suomalais-ugrilaisesta sukulaisuudesta politisoitiin tavalla, jota on puusta katsoen hyvin vaikea ymmärtää. Ensin ulkounkarilaisten parissa, sittemmin sosialismin ikeestä vapautuneessa Unkarissa alkoivat levitä merkilliset salaliittoteoriat: suomalais-ugrilainen sukulaisuus on ensin Habsburgien kätyrien, sittemmin Moskovan imperialismien masinoima huijaus, jonka tarkoituksena on nöyryyttää ylpeät unkarilaiset riistämällä heiltä heidän uljas ja sotaisa esihistoriansa ja tekemällä heistä joidenkin kalanrasvanhajuisten tundrantonkijoiden sukulaisia.

Unkarin kielen suomalais-ugrilaisuutta ei nykynäkymällä voi täysin ruveta kiistämään, koska se merkitsisi koko historiallis-vertailevan kielitieteen menetelmien ja tulosten heittämistä roskiin maailmanlaajuisesti. Kuitenkin Unkarin nykyisten vallanpitäjien klienteelissä on paljon äärikansallismielistä väkeä, joita ei haluta karkottaa kilpailijoiden karsinaan. Varsinkaan äärioikeistolaisen Jobbik-puolueen, jonka viralliseen ohjelmaan ”suomalais-ugrilaisen narratiivin uudelleenarviointi” on jo pitkään kuulunut. Tälle porukalle tarjoillaankin säännöllisin väliajoin esimerkiksi hallituksen äänitorven, Magyar Idők -lehden palstoilla ”toisinajattelijoiden” kuten huuhaa-kielisukulaisuusteorioita levittelevän László Maráczin haastatteluja. (Tämä ei estä samaa lehteä vähän myöhemmin julkaisemasta sympaattista henkilöjuttua ansioituneesta fennougristista Márta Csepregistä; tässä jutussa puolestaan ei sanallakaan vihjata, että suomalais-ugrilaisessa kielisukulaisuudessa olisi mitään epäilyttävää.)

Pari viikkoa sitten unkarilainen tutkijaryhmä julkaisi jännittäviä tutkimustuloksia Székesfehérvárin vanhoista kuningashaudoista löydetystä DNA:sta. Tutkijat olivat analysoineet Unkarin vanhinta kuningassukua, ns. Árpád-dynastiaa eli maahantulon aikaisten ruhtinaiden jälkeläisiä edustavan kuningas Béla III:n ja hänen puolisonsa jäännöksiä ja identifioineet hänen haploryhmäkseen itäisessä Keski-Euroopassa ja Keski-Venäjällä mutta laajalti muuallakin Euraasiassa esiintyvän R1a-tyypin. Vaan ei tämä vielä mitään: Magyar Idők -lehdelle antamassaan haastattelussa ryhmän puolesta lausui valtakunnallisen syöväntutkimuslaitoksen johtaja, professori Miklós Kásler: Árpád-suvun jäsenet ovat aivan varmasti euraasialaista, eivät suomalais-ugrilaista alkuperää.

Siis mitä ihmettä? Fennougristit ovat vähintään sadan vuoden ajan jankuttaneet, että kielisukulaisuus ei kulje geeneissä. Koska kieli ja geenit periytyvät eri tavoin, ”suomalais-ugrilaisuus” on kielellinen käsite eikä sitä voi todeta tai kumota geenien perusteella. Ja mitä oikein tarkoittaa ”euraasialaisuus”, tai tämä haploryhmä, jonka tyypillistä esiintymisseutua näyttäisivät olevan muiden muassa juuri Volgan mutkan tienoilla asustavien kielisukulaistemme kotimaat? Index-uutisportaali julkaisi samana päivänä Magyar Idők -lehden jutun kanssa pitkän pohdinnan, jossa näitä käsitteitä yritettiin vääntää rautalangasta. (Englanninkielinen selostus löytyy Éva S. Baloghin Hungarian Spectrum blogista.) Mutta pari päivää myöhemmin tähän asiaan palasi vielä nykyään hallituksen kontrolloimaan mediaimperiumiin kuuluva Origo-uutissivusto. Tamás Elterin artikkelissa julistetaan, että ”unkarilaisten suomalais-ugrilainen alkuperä saattaa olla tieteenhistoriallinen erehdys”.

Koko tämä juttu on tietenkin niin masentavaa väärinkäsitysten juhlaa, että sitä ei viitsisi oikein edes kommentoida. Olennaista on, että Unkarin vallanpitäjiä lähellä olevat tahot haluavat oikein tosissaan piiskata kuollutta hevosta ja vakuutella samaa asiaa, mitä fennougristit itse asiassa ovat korostaneet jo yli sadan vuoden ajan: suomalais-ugrilaisia kieliä puhuvien kansojen kesken ei ole olemassa mitään erityistä antropologista tai geneettistä sukulaisuutta. Valitettavasti vain tämä ajatus ei Unkarissa ole koskaan oikein lyönyt itseään läpi, vaan varsinaisen fennougristiikkatieteen sijaan kansalle on ilmeisesti tarjottu vääristeltyjä, yksinkertaistettuja propagandaversioita unkarilaisten ”suomalais-ugrilaisesta alkuperästä”. Ja kaiken takana on nationalismin harha.

Asiahan olisi erittäin yksinkertainen. Kieli periytyy sukupolvelta toiselle kokonaisena systeeminä. Vaikka se tässä muuntuukin ja ottaa vastaan vieraita vaikutteita, eräänlainen neitseellinen polveutumislinja säilyy, ja tämän perusteella – vain tämän perusteella – voidaan sanoa, että unkarin kieli on suomalais-ugrilainen ja sukua esimerkiksi suomelle. Geenit taas sekoittuvat joka sukupolvessa fifty-fifty, ja toisin kuin kieli, ne eivät voi siirtyä sukuun kuulumattomalle esimerkiksi adoption tai avioliiton kautta. Geneettinen ”sukulaisuus” on siis eri tason ilmiö kuin kielisukulaisuus.

Tässä ei olisi mitään ongelmaa, ellei kansallisromantiikasta alkunsa saanut perinne haluaisi nähdä ”kansaa” jonkinlaisena ikuisena, elimellisenä kokonaisuutena: esimerkiksi ”unkarilaiset” ovat aina olleet olemassa, muista kansoista selvästi erottuvana yksikkönä, ja tehtävänä on vain löytää tämän yksikön alkuperä, mihin esimerkiksi kieli voi tarjota johtolankoja. Oikeasti tällainen yhden linjan alkuperä on vain kielellä: kieli kulkee omia latujaan, samalla kun sitä kannattelevat ihmiset vaihtuvat ja heidän joukkoonsa liittyy eri tavoin eri suunnilta tullutta väkeä. Kansa ei siis muodosta kieltä vaan kieli yhdistää puhujayhteisön, joka sitten jossain vaiheessa saattaa ruveta tulkitsemaan itsensä ”kansakunnaksi”. Nationalismi on kääntänyt tämän logiikan päälaelleen. Ja koska tämä nurinkurinen ajattelutapa Unkarissa yhä menee kansaan kuin häkä, sitä kannattaa jatkaa ja kannustaa. Mehän olemme etnisesti homogeeninen kansa, ja pahoihin, hirveisiin maahanmuuttajiin sekoittumiselta Boldogasszony (Neitsyt Marian nimitys, jonka tietyissä piireissä uskotaan alkuaan viitanneen esikristillisten unkarilaisten palvomaan äitijumalattareen) meitä varjelkoon!

***

Mutta tämän tappojärjettömän ikuisuusväännön sijasta minun piti kirjoittaa tuoreimmista poliittisista uutisista eli Hódmezővásárhelyn vaalituloksista. Hódmezővásárhely, suomeksi ”Majavapellonmarkkinapaikka”, on pieni, alle 45 000 asukkaan kaupunki Etelä-Unkarissa lähellä Szegediä. Poliittisesti mielenkiintoiseksi sen tekee se, että kaupunki on ollut harvinaisen lujasti Fidesz-puolueen otteessa, erityisesti ministeri János Lázárin, joka vuosina 2002–2012 toimi kaupungin pormestarina. Pormestari puolestaan on unkarilaisessa järjestelmässä melkoisen vallan haltija, suorastaan paikallinen pikkukuningas.

Äskettäisten pormestarinvaalien yhteydessä tapahtui se, mitä Unkarin politiikassa on tähän asti turhaan haikailtu. Oppositio sai kootuksi rivinsä ja kaikki puolueet, äärioikeiston Jobbikista sosialisteihin, asettuivat yhden ehdokkaan, Péter Márki-Zayn taakse. Márki-Zay on elämässään opiskellut useampia ammatteja, viimeksi väitellyt tohtoriksi taloushistoriasta, työskennellyt sekä Amerikassa että Unkarissa mm. markkinointialalla ja opettanut Szegedin yliopistossa. Hän on ilmeisesti paikkakunnalla tunnettu ja arvostettu henkilö myös siksi, että osallistuu aktiivisesti katolisen kirkon toimintaan ja on toiminut paikallisen seurakunnan kirkkovaltuuston puheenjohtajana. Politiikkaan hän sanoo lähteneensä, koska ei kristittynä ihmisenä kestänyt katsella korruptiota, sortoa ja ihmisten pelottelua. Kotisivullaan hän kertoo selittäneensä asian kahdeksanvuotiaalle pojalleen näin:

”Tiedätkös, tämä on niin kuin silloin, kun luokassa joku iso tuhma poika vuoron perään hakkaa pienempiään ja vie niiltä eväät. Jos vain joku silloin, toinen tällöin panee vastaan, iso poika vain antaa niille turpaan. Mutta nyt isi aikoo mennä sanomaan, että tämä ei käy. Ehkä siitä tulee turpaan. Mutta voi käydä niinkin, että pienemmät kaikki vihdoinkin nousevat yhdessä ja ajavat kiusaajan tiehensä.”

Márki-Zayn kannatus sai Fidesz-puolueen hermostumaan. Ei vain paikallinen kirkkoherra pantu messun jälkeen (jota kirkkoherra itse ei toimittanut) julistamaan kirkkokansalle, että kirkon asiat ovat nyt Orbánin hallituksen aikana paremmin kuin koskaan ennen ja siksi kunnon kristityn ei pidä äänestää Márki-Zayta. Jostain ilmestyi myös kilpaileva sitoutumaton (entinen sosialisti-) ehdokas jakamaan opposition ääniä, ja vielä vaalien alla kaupungissa jaettiin tämännäköistä lehtistä:

összefogtak.jpeg

”He liittyivät yhteen saadakseen Hódmezővásárhelyn valtaansa.” Péter Márki-Zayn tukijoiksi nimetään tietenkin ykköspahis, maailmanlaajuista Unkarin-vastaista salaliittoa pyörittävä György Soros, sosialistipuolueen László Botka ja sosialisteista lohjenneen DK:n johtaja, entinen pääministeri Ferenc Gyurcsány, vihreän LMP-puolueen Bernadett Szél, Jobbikin Gábor Vona sekä pääministeri Orbánin entinen ykkösoligarkki ja nykyinen verivihollinen Lajos Simicska – ja sosialistipuolueen entinen kampanjaguru Ron Werber. Márki-Zayn kuvan alla puolestaan kerrotaan, että hän on ”valehtelija ja susi lammasten vaatteissa”.

Ei kuitenkaan auttanut pelottelukampanja, ei edes se perinteinen pelote, että ei-fideszläisen pormestarin valitseminen johtaa valtionapujen leikkaamiseen kaikkialla, missä se suinkin on mahdollista. Hódmezővásárhelyn äänestäjät lähtivät uurnille ja valitsivat Márki-Zayn: Fidesz-puolueen ehdokas sai suunnilleen yhtä paljon ääniä kuin edellisissäkin vaaleissa, mutta äänestysprosentti kohosi merkittävästi, ja aktivoituneiden nukkuvien äänet ratkaisivat vaalin.

Nyt on Unkarin oppositiopiireissä tunnelma katossa ja suorastaan euforinen optimismi vallalla huhtikuun 8:nnen parlamenttivaalien lähestyessä. Fidesz-puolue on sittenkin voitettavissa, jos vain äänestysprosentti saadaan tarpeeksi korkealle ja ihmiset uskomaan, että äänestäminen kannattaa. Pelkästään vaalimatemaattisesti tämä on toki mahdollista, mutta aivan yksinkertaista se ei tule olemaan. Pienen kaupungin mittakaavassa rehellisen ”puolueiden yläpuolella olevan” ehdokkaan imagoon perustuva kampanja on aivan eri juttu kuin valtakunnallisessa politiikassa. Márki-Zayn valinta ei myöskään ollut aatteellinen tai ideologinen ratkaisu: hän on mielipiteiltään selvästikin oikeistokonservatiivi ja sai puolelleen perinteistä Fideszin kannattajakuntaa siksi, että edustaa niitä arvoja, joita nykyinen valtakin sanoo edustavansa – vain ilman korruptiota ja vallan väärinkäyttöä. Ja ennen kaikkea: vaalien jälkeen voittajien pitäisi pystyä hallitsemaan ideologisesti maksimaalisen laajalla koalitiolla, tullen toimeen sekä äärioikeiston että sosialistien kanssa. Sateenkaaret ja sikspäkit taas ovat osoittautuneet hankaliksi jopa suuriin koalitioihin tottuneessa Suomessa, saati sitten yhden tai korkeintaan kahden puolueen hallituksilla pyörineissä Sentroopan maissa. Erityinen ongelma on Jobbik, joka tosin on kovasti yrittänyt kehittää imagoaan kansanpuoluemaisemmaksi ja salonkikelpoisemmaksi mutta jonka historiasta ja laitamilta yhä löytyy avonatsismia ja väkivaltaista rasismia. Uskaltaako tässä lähteä liittoutumaan Belsebubin kanssa pirua vastaan?

Skeptikkojen tunnelmat tiivistää pieneen eläinsatuunsa historioitsija ja vapaa kirjoittaja Péter Konok:

– Hei Susi, kuule!
– No mitä, Jänöpupu?
– Eikös niin että sinäkin vihaat Kettua?
– Kyllä vihaan, Jänöpupu!
– Ai kun kiva, niin minäkin! Eikö pidettäisi yhtä?
– Mielihyvin, Jänöpupu!
– Sovitaanpa sitten yhteistyöstä. Miksi muuten sinä vihaat Kettua?
– Koska me molemmat tykätään sinusta, Jänöpupu.

 


Perheasioita ja kansallisia bisneksiä

16 helmikuun, 2018

Tämä kuva on viime aikoina jatkuvasti tupsahdellut uutisvirtaani. Se on jo useamman vuoden takainen, mutta ilmeisesti paras ja kuvaavin otos, jota kriittiset unkarilaiset viestimet käyttävät, kun haluavat kirjoittaa pääministeri Orbánin suhteista hänen vävynsä István Tiborczin liiketoimiin. Tiborcz on Orbánin ”omilla jaloillaan seisovan” esikoistyttären Ráhelin aviomies.

orbantiborcz3-e1518450440382.jpg

Ilmeisesti rentoa vapaapäivää viettävät Tiborcz ja Orbán nauttivat kameran edessä perinteistä pálinka-viinaa, jonka veroton kotipoltto-oikeus (vuosina 2010–2015, kunnes homma törmäsi EU:n pykäliin) oli Orbánin hallituksen keskeisiä prestiisiprojekteja.

István Tiborczin yhteydessä puolestaan on viime viikkoina uutisissa nähty kirjainyhdistelmä OLAF, Euroopan petostentorjuntaviraston nimilyhenne. OLAF nimittäin pyysi äskettäin Unkarin syyttäjäviranomaisia käymään käsiksi epäselvyyksiin, joita ilmeni EU-varoilla toteutettujen katuvalaistusprojektien yhteydessä. Tiborczin vuoteen 2015 saakka omistama Elios-yhtiö voitti tarjouskilpailuja ympäri Unkaria ilmeisesti siten, että tarjoukset alun alkaen räätälöitiin sille sopiviksi. Elioksen työnjäljessä oli kaiken lisäksi ollut toivomisen varaa, esimerkiksi Zalaegerszegin kaupungissa Elioksen toimittamat katulamput eivät valaisseet kunnolla ja ne oli myöhemmin vaihdettava. OLAF ehdotti Euroopan komissiolle, että valaistusprojektiin myönnetty 40 miljoonan euron tuki vaadittaisiin Unkarilta (siis Unkarin veronmaksajilta…) takaisin.

Tiborcz irrottautui Elios-yhtiöstä vuonna 2015 ja on sen jälkeen omistautunut kiinteistöprojekteille. Hänen kiinteistöyhtiönsä omistuksessa on mm. komeita kivitaloja Budapestin ydinkeskustassa sekä Budapestin lähistöllä Turassa sijaitseva kertaustyylinen satulinna, jonka aateloitu upporikas juutalainen liikemies, paroni Zsigmond Schossberger vuonna 1883 rakennutti pikku metsästysmajakseen. (Kuvia mm. täällä.) Turan linna, joka sosialismin aikana toimi mm. kouluna ja pääsi pahasti rapistumaan, on nyt remontissa, ja ilkeimmät huhut arvelevat siitä rakennettavan uutta vaatimatonta perheasuntoa omilla jaloillaan seisovalle perheelle. Virallisesti linnan omistuksesta tai tulevasta käytöstä ei liene tietoa. Tarina on samantapainen kuin sen Hódmezővásárhelyn lähistöllä sijaitsevan metsästyslinnan, jonka ministeri János Lázárin asianajaja äskettäin hankki omistukseensa. Lázárin lakimies ei harrasta metsästystä (toisin kuin herraskaisista fasaanijahdeistaan kuulu Lázár itse) eikä hänellä myöskään pitäisi olla linnan ostamisen vaatimaa varallisuutta; linnan ympärillä olevat maat ovat Lázárin perheenjäsenten omistuksessa, ja linnan lähistöllä olevan metsästysalueen on äskettäin vuokrannut 20 vuodeksi metsästysseura, johon Lázár kuuluu.

Mutta palatkaamme Tiborcziin ja Elios-juttuun. OLAF on tehtävänsä tehnyt luovutettuaan tutkimustensa tulokset Unkarin viranomaisille. Nämä puolestaan ovat jo ilmoittaneet, että tutkimukset tulevat kestämään vuosikausia – siis ainakaan ennen huhtikuun vaaleja ei vielä tule paljastumaan mitään, mikä voisi vaikuttaa kansalaisten äänestyskäyttäytymiseen. (Magyar Narancs ylistää ironisesti sitä, miten taitavasti syyttäjänviraston lausunto on laadittu – siinä ei mainita Elioksen eikä Tiborczin nimiä.) Ylin syyttäjä Péter Polt on muutenkin hyvissä ja luottamuksellisissa väleissä Orbánin ja Fidesz-puolueen kanssa, oppositiopoliitikot puhuvat suorastaan ”Orbánin ylimääräisestä puolustusasianajajasta”. Fidesz-puolueen virallinen selitys Elios-sotkuille on, että Elios-firman pääomistaja ja päävastuullinen oli tutkittuna ajanjaksona oligarkki Lajos Simicska, Viktor Orbánin entinen luottomies ja nykyinen verivihollinen. Itse asiassa Simicska irrottautui Elioksesta jo aikaisemmin (ollessaan vielä hyvissä väleissä Orbánin kanssa!), kun taas Tiborcz oli yhtiön johdossa koko OLAFin tutkiman ajan.

Vaikka syyttäjänvirasto painaisikin juttua villaisella mahdollisimman pitkään, Fidesz-puolueen johtoa selvästi hermostuttaa uusi korruptioskandaali vaalien alla. Magyar Nemzet -lehden mukaan puolueen ryhmänjohtaja Gergely Gulyás on toimittanut edustajille selkeän kommunikaatio-ohjeistuksen, jota voi käyttää ikävien kysymysten noustessa esiin. Ensinnäkin on korostettava, että ”Elios-ilmoitus on Brysselin kampanjajulistus, Brysselin väliintulo Unkarin vaalikampanjaan”. Toiseksi on palautettava mieliin, että myös ennen vuoden 2014 vaaleja julkisuuteen tuotiin samalla tavalla strategisesti ajoitettuja korruptiosyytteitä, jotka silloin jo tutkittiin – tämä tapaus on siis pelkkää vanhan toistoa. Kolmanneksi pitää muistuttaa, että tätä juttua yritetään kytkeä Viktor Orbániin hänen vävynsä kautta, vaikka suurimman osan OLAFin selvityksen kattamasta ajanjaksosta Elioksen omisti Lajos Simicskan Közgép-yhtiö. Ja jos joku vielä inttää, että yhtiön omistajiin kuului myös István Tiborcz, silloin on vielä kerran toistettava, että Elioksen enemmistöomistaja oli Közgép.

Aivan kohta näytän esimerkin siitä, miten tämä ohjeistus toimii käytännössä. Mutta sitä ennen on vielä selostettava toinen esimerkki siitä, miten Brysselin herrat ovat muka sekaantumassa Unkarin sisäpolitiikkaan.

Orbánin hallituksen lempiprojektejahan on ollut rezsicsökkentés, energia- ja kunnallistekniikkakustannusten alentaminen valtion mahtikäskyllä. Sillä miellytetään etenkin köyhiä eläkeläisiä, jotka eivät maksa veroja eivätkä osaa laskea esimerkiksi arvonlisäveron vaikutusta elinkustannuksiin – mummot ovat tyytyväisiä, kun sähkö- ja kaasulaskut pienenevät. Rezsicsökkentés on myös esitetty kansallisena itsenäisyystaisteluna unkarilaisten kuluttajien puolesta ylikansallisia energiafirmoja ja niiden etuja palvelevia Brysselin byrokraatteja vastaan. Itse asiassa energian hinnat vapailla markkinoilla ovat koko ajan laskeneet, niin että nykyinen markkinahinta on valtion virallisesti halpuuttamaa alhaisempi. Tähän tarttui äskettäin saksalainen E.ON-yhtiö ja lupasi uudessa tarjouskampanjassaan selvästi alhaisempaa kaasunhintaa kuin valtion yhtiö. Fidesz-puolueen varapuheenjohtaja ja rezsicsökkentés-komissaari Szilárd Németh hermostui ja ärähti, että E.ON saisi vähän hillitä itseään ja olla puuttumatta Unkarin tulossa oleviin vaaleihin. E.ON ilmeisesti ymmärsi uhkauksen ja on kotisivullaan jo valitellut tarjouskampanjan yhteydessä syntyneitä väärinymmärryksiä: kyseinen tarjous on kuulemma tarkoitettu lähinnä pienyrityksille.

Niin, Szilárd Némethiä on viime ajat pidetty runsaasti esillä puolueen puhetorvena. Ehkä siksi, että pulska, kansanomainen ja hieman, hm, epäintellektuellin oloinen entinen painija puhuttelee ns. tavallista kansaa paremmin kuin puolueen sisärenkaan sliipatut armani-rolex-louisvuitton-herrat, joiden pelkkä olemuskin panee miettimään, voisiko niissä korruptioepäilyissä sittenkin olla perää. Némethin hiomaton ulkomuoto ja käytös ehkä myös houkuttelevat kriittisiä viestimiä iskemään vyön alle ja julkaisemaan hänestä ilkeitä kuvia, jotka sitten voivat kääntyä tarkoitustaan vastaan. Tai voisivat kääntyä läntisemmässä maailmassa, missä bodyshamingin ongelmat aletaan tiedostaa. Unkarissa voi edelleenkin esimerkiksi kolumnisti Árpád W. Tóta kaikessa rauhassa nimittää Szilárd Némethiä ”puhuvaksi sianpääsyltyksi”.

Index.hu-sivuston hyytävä videotiivistelmä Némethin lehdistötilaisuudesta alkaa kuvalla, jossa yleisön edessä seisova Németh puheenvuoroja kuunnellessaan tuumaa torkahtaa seisovilta jaloiltaan.

nukahdus

Koko video on ehdottomasti katsomisen arvoinen. Siitä kuulemme, että…

… uskomattomia summia menee kansalaisjärjestöille, sekä hyväntekeväisyyteen että paikallisiin kansalaistehtäviin, ilmeisesti vain yhteen niitä ei voi käyttää – siihen, mihin Bernadett Soros… Bernadett Szél haluaisi järjestää rahoitusta, Soros-järjestöille.

OLAFin lausunto on – kuten nyttemmin tiedämme, puolueen sisäisen viestintäohjeistuksen mukaisesti…

… ei mitään muuta kuin Brysselin kampanjajulistus. Siis vain väliintulo vuoden 2018, huhtikuun 8:nnen vaaleihin.

Jos oppositiopuolueet valittavat, että eivät saa tarpeeksi mainostilaa vuokratuksi vaalimainontaansa varten…

… puhukoot Simicskan kanssa, sillä sitä on riittämiin.
(Toimittaja:) … tai he väittävät, että heidän ei anneta julkaista poliittisia mainoksia.
– Sehän on valhetta!

Ja E.ON-yhtiölle, joka haluaa myydä kaasua halvemmalla kuin valtion firma…

… ehdottaisin, öö, että vähän hillitsisivät itseään eivätkä puuttuisi vaaleihin, sillä aivan yksiselitteisesti tässä ollaan ryhtymässä poliittiseen taisteluun, nimenomaan Brysselin rinnalla…

Oppositiopuolue LMP:n edustaja…

… siis mikä onkaan sen rouvan nimi, joka ei ole valiokunnan jäsen mutta on aina siellä paikalla… niin juuri, Márta Demeter!

Lopuksi Németh vielä kommentoi Unkarin vaalijärjestelmää. Opposition mukaan nykyinen vaalijärjestelmä ja vaalipiirijako suosivat kohtuuttomasti vallassa olevaa Fidesz-puoluetta. Vielä mitä!

Unkarin vaalijärjestelmä takaa täysin yhtäläiset mahdollisuudet sekä vahvimmalle puolueelle että heikoimmalle.

Hajaantukaa, täällä ei ole enää mitään nähtävää!


Tukka hyvin ja kello näkyy!

29 joulukuun, 2014

Teki mieleni vielä jatkaa yhdestä Unkarin poliittisen elämän ilmiöstä, joka viime aikoina on noussut yhä selvemmin julkisuuteen, eli päättäjäeliitin, poliitikkojen ja oligarkkien, ns. herrastelusta (urizálás), silmäänpistävän ja röyhkeän ylellisestä elämäntyylistä. Se on yhä selvemmässä ristiriidassa köyhimmän kansanosan kurjuuden ja keskiluokan alempien kerrosten uhkaavan kurjistumisen kanssa, ja sitä arvostellaan yhä avoimemmin nyt, kun valtapuolue Fidesz näyttää vihdoinkin olevan menettämässä kansansuosiotaan ja korruptionvastaisista mielenosoituksista alkaa tulla arkipäivää.

István Fazekasin kuva hvg.hu-sivustolta. EU:n lippua heiluttavien mielenosoittajien julisteissa lukee ”Me osoitamme mieltä, te kukistutte!” ja ”Te ette elä herroiksi vaan varastatte!”

Jo viime postauksessani mainittiin pääministerin tytär Ráhel Orbán mahtihäineen, miljoonia maksavine koulutuksineen ja vallanpitäjien tuella vaurastuvine puolisoineen. (Joulun alla László Bartus Amerikai Magyar Népszava -sivustolla jopa epäili kirjoituksessaan, jonka totisuuden tasoa on vaikea arvioida, että Viktor Orbán on palauttamassa Unkaria dynastiseksi monarkiaksi – tähän viittaa sekä Pyhän Tapanin kruunun palvonnan virallistaminen perustuslakia myöten että pääministerin kanslian suunnitteilla oleva muutto Budan linnaan. Uusvanhan kuningaskunnan ensimmäiseksi kruunupääksi taas on Bartusin ennustuksen mukaan tarkoitus nostaa, ei Orbánin esikoispoikaa Gáspária, jonka jalkapalloilijan urasta ei isäpapan tuellakaan tullut mitään, vaan tähän tehtävään riittävän röyhkeäksi ja häikäilemättömäksi osoittautunut kuningatar Ráhel.) Mutta Orbánin perheen ohella nousukasmaisen elämäntavan mallia ovat näyttäneet myös puolueen kakkosmiehet János Lázár (Rolex-kelloineen, ylellisine ja tutkanpaljastimellisine virka-Audeineen, salaperäisine virkamatkoineen ja metsästysretkineen) ja Antal Rogán (Louis Vuitton -laukkuineen ja arvoituksellisesti kokoa kasvavine luksusasuntoineen), puolueen varapuheenjohtaja ja Debrecenin pitkäaikainen pormestari Lajos Kósa (joka taannoin piipahti Uudessa-Seelannissa kuuntelemassa Rolling Stonesien konserttia) tai silmäänpistävän tyylikkäästi ja kalliisti pukeutuva, Gucci-laukkua heilutteleva pääministerin epävirallinen neuvonantaja Árpád Habony.

Árpád Habony (kuvassa keskellä) ja kuuluisa Gucci-laukku. Kuva on Alternatíva-blogista, jonka tyylikommentaattori kirjoittaa ironisen hyväksyvään sävyyn tyylikkäästä ja ilmeisen kalliista asukokonaisuudesta. Netissä kiertää myös versio, jossa Habony laukkuineen on photoshopattu catwalkille muiden mallien rivistöön.

Kaikkia näitä ja monia muita yhdistää se, että heidän näyttävän ylellinen elämäntapansa ei mitenkään voisi olla rahoitettavissa pelkästään sillä palkalla, jota he virallisten tietojen mukaan työstään ansaitsevat. Viktor Orbán itse, kuten moni hänen lähipiirissään, on hypännyt opintojensa jälkeen suoraan ammattipoliitikoksi, mutta on silti (mikäli perheen ja bulvaanien nimissä oleva omaisuus lasketaan mukaan) Unkarin rikkaimpia miehiä.

Tapaninpäivänä hvg.hu-sivustolla ilmestyneessä kirjoituksessaan asiaan tarttui myös Péter Esterházy, yksi nyky-Unkarin merkittävimmistä ja kriitikkojen (joskaan ei välttämättä suuren yleisön) arvostamimmista kirjailijoista. Esterházy tunnetaan paitsi vaikeana postmodernina kirjailijana myös vanhan kreivillisen mahtisuvun vesana, joka itsekin on kirjoissaan käsitellyt avoimesti sukuhistoriansa kipeitä kohtia. Tässä tekstissään hän haluaa korostaa olevansa tasavaltalainen: aristokraatteja, sellaisia kuin hänen suvussaan aiemmissa polvissa nähtiin, niitä, jotka eivät ikimaailmassa käyttäisi vaaleanruskeita kenkiä kello 18:n jälkeen, ei Unkarissa enää ole, ei enää juuri porvaristoakaan. Asia on Esterházyn mielestä perin yksinkertainen: nykyiset vallanpitäjät käyttäytyvät niin kuin nousukkaat aina ovat käyttäytyneet. Nykyiset vallanpitäjät eivät ole saaneet perinnöksi edellisiltä polvilta mitään käyttökelpoista. Heillä ei ole ollut taloudellista eikä kulttuurista pääomaa, vain oma lahjakkuutensa, sisunsa, ahneutensa, armottomuutensa ja häikäilemättömyytensä – aivan niin kuin niillä, jotka 1500-luvulla nousivat senaikaiseen eliittiin. Ja miksi pitäisi ollakaan perintöjä tai perinteitä, eihän niistä muutenkaan ole käytössä kuin ”perinteidemme helpoimmin liikuteltava ja surkein osa”, itsesäälinen ruikutus. Esterházy ei siksi jaksa kummemmin hermostua metsästysretkistä, uima-altaista ja Rolexeista sinänsä. Ikävämpää on valheellisuus ja pelkuruus, se, että perinnelaaria kyllä tongitaan mutta omaa historiaa ei järkevästi käsitellä eikä sen pimeitä puolia suostuta kohtaamaan.

Esterházyn kirjoitukseen puolestaan puuttui hvg.hu-sivuston Kapitalizmus-blogipalstalla Miklós Tallián. Hänen mielestään Esterházy on väärässä. Nykyinen päättäjäeliitti ei suinkaan ole aloittanut tyhjästä, vailla mitään pääomaa. Päinvastoin: se nousee Kádárin sosialistisen Unkarin virkamiesten ja alempien puoluetoimihenkilöiden keskiluokasta, sen vanhemmat ja isovanhemmat saivat nauttia järjestelmän tarjoamasta, olkoonkin että suhteellisen vaatimattomasta hyödystä. Heillä oli jonkin verran koulutusta ja sivistystä, ei liikaa, mutta riittävästi siistin kirjoituspöytätyön hoitamiseen. Heillä oli elämässään kohtuullista mukavuutta, oli siisti useamman huoneen asunto elementtikerrostalossa tai kenties oma pieni esikaupunkitalo, oli Lada, jolla saatettiin joskus ajella lomalle Balatonille tai ihan ulkomaillekin, oli turvattu toimeentulo ja luottamus systeemiin, joka pitää pojistaan ja tytöistään huolen.

Siksi – näin Tallián – nykyiset päättäjät eivät esimerkiksi tajua, mihin tarvitaan markkinapohjaista pankkijärjestelmää tai riippumatonta keskuspankkia, vaan raivoavat ylikansallisia konserneja ja pankkien ”riistoa” tai ”lisävoittoja” (extraprofit) vastaan, koska eivät ole oppineet, miten kapitalistinen järjestelmä toimii. Eivätkä he leikkaa oppikoulujen oppilaspaikkoja vain ilkeyttään, riistääkseen köyhiltä mahdollisuuden sosiaaliseen nousuun, vaan siksi, että ovat itse kasvaneet järjestelmässä, jossa valtio määräsi, ketkä menevät yliopistoon, ketkä sosialistisen teollisuustuotannon palvelukseen – ja viimeksi mainittuun he rinnastavat mielessään nykyisen közmunkan, niukkapalkkaiset työllistämistyöt, joilla hallitus haluaa korvata työttömyyskorvaukset saadakseen koko kansan töihin kuin sosialismin aikoina ikään.

70-luvulla varttunut sukupolvi, nykyisen eliitin vanhin kerros ja nuorempien eliittipolvien vanhempien ikäluokka, sai nähdä elintasonsa jatkuvasti nousevan – eikä nähnyt tai tajunnut, että makrotasolla järjestelmä oli kulkemassa kohti varmaa vararikkoa. Tämä elintason nousu ei heidän silmissään kytkeytynyt markkinatalouden menestykseen, länsimaiseen edistykseen, vaan siitä tuli heille henkilökohtaisen, valtion palveluksessa saavutetun menestyksen luontainen seuraus. Kun hoidan hommani hyvin, ylenen virassani, ja siitä seuraa tiettyjä etuja. Isälle se merkitsi aikoinaan Trabantin tilalle jonon ohi saadun peesvärisen Ladan vaihtumista koppalakkisen autonkuljettajan sompailemaan mustaan Volgaan, pojalle se merkitsee velaksi ostetun Opelin sijaan isoa virka-Audia. Tämän kauemmaksi ei pojan (eikä pojanpojan) katse yllä, niin kuin ei yltänyt isänkään.

***

Talliánin analyysissa on varmasti paljon oikeaan osuvaa. Näin etenkin, mitä tulee nykyisen järjestelmän ideologisiin taustoihin. Paljon puhuttu ”eurooppalainen ja kristillinen” arvomaailma ei käytännössä sisällä mitään muuta kuin saman konservatiivisen moraalipaketin, joka Kádárin Unkarin viralliseen ideologiaan jäi jäljelle, kun tankki- ja barrikadisosialismi oli kesytetty sopimaan myös tv-viihdettä ja etelänmatkoja kuluttavalle eurooppalaiselle hyvinvointi-ihmiselle. Toisin sanoen: tekopyhää lässytystä konservatiivisista eettisistä perusarvoista (perhe, työ, perinteiden kunnioitus) sekä naiivia hurraa-isänmaallisuutta, jonka taustalla kolistelee kaapissa revansismin ja muukalaisvihan luurankoja, aina valmiina uuteen ylösnousemukseen. Esterházy puolestaan on aivan oikeassa siinä, että pienen eliittijoukon rannekelloista ja ulkomaanmatkoista on turha hermostua. Koppavuus ja mahtailu on vain toissijaista seurannaisilmiötä, pahempaa on nykyisten vallanpitäjien pelkuruus ja valheellisuus, tietämättömyys ja taitamattomuus.

Vaarallista on etenkin tietämättömyys ja taitamattomuus tässä ulkopoliittisessa tilanteessa. Esterházy huokaa, että parlamentissa käydyn keskustelun taso on kuin halvassa räkälässä, Brysselistä puhutaan kuin Moskovasta ja USA:sta kuin se olisi piirikunnallinen postimerkkikerho. Talliánin kirjoituksen kommenttiketjussa taas imreberente muistuttaa oivaltavasti, että nykyisen poliittisen eliitin voimantunto perustuu harhaan: Orbán ja kumppanit saivat aikoinaan nähdä, miten heidän lapsuusvuosinaan murtumattomaksi ja ikuiseksi ylistetty Neuvostoliitto hajosi, he pääsivät itse nuorina poliitikonalkuina pitämään ”neukut hiiteen” -palopuheita suorassa lähetyksessä ja luulemaan, että konkurssikypsän, läpimädän systeemin romahdus oli heidän rohkeutensa ansiota. Nyt he samastavat USA:n 80-luvun Neuvostoliittoon ja kuvittelevat tekevänsä suuriakin urotöitä, kun ministeri János Lázár syyttelee Yhdysvaltain lähetystöä Unkarin hallituksen vastaisten mielenosoitusten masinoinnista tai parlamentin puhemies László Kövér julistaa, että käynnissä on maailmanpoliittinen valtataistelu, jossa panoksena on Euroopan kansallisvaltioiden suvereenius.

Siinä Kövér on oikeassa, että Unkari on maailmanpolitiikan pelissä vain pieni nappula. Sitäkin tärkeämpää olisi, jos kerran välttämättä halutaan uhota, että tämä nappula ”ei halua pelata amerikkalaisten pelinsääntöjen mukaan”, pysyä selvillä siitä, mitkä tämän nappulan mahdollisuudet oikeasti ovat. Kansakunnan kohtaloita ei ratkaista Rolexia väläyttämällä mutta ei myöskään ”suvereeniudesta” saarnaamalla. Imagopoliittinen typeryys on ehkä tosiaankin ulkopoliittisen typeryyden kääntöpuoli. Jos näin on, kannattaa ehkä poliittisten kolumnistien ja blogistien jatkaa myös Gucci-laukuista niuhottamista.


Mediauutisia!

23 kesäkuun, 2014

Tämä Itävalta-Unkari-blogi on viime aikoina ollut erittäin Unkari-painotteinen, eikä asia valitettavasti aivan äkkiä korjaannu. Syyt käyvät ehkä ilmi tästäkin postauksesta, jossa mietin Itävallan ja Unkarin mediamaisemien viimeaikaisia merkkitapahtumia.

Itävallassa, missä valtiontalouden tila on, ensimmäisen maailmansodan aikaista vitsiä mukaillen, ”toivoton mutta ei vakava”, on viime ajat julkisuudessa jauhettu Hypo Alpe Adria -pankin kriisiä. Vuosikausia Kärntenin osavaltion haiderilaisjohdon merkillisiä tempoiluja rahoittanut pankki päätyi totaaliromahdukseen, raunioista löytyneitä epäselvyyksiä ja suoranaisia rikosepäilyjä tutkitaan, ja sotkun selvittäminen saattaa vaatia erityisen Hypo-lain säätämistä. Joka tapauksessa veronmaksajien rahoja tulee palamaan tavallisen ihmisen käsityskyvyn ylittävä summa. Wienin yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan dekaani Heinz Mayer sanoi Die Presse -lehdelle joutuvansa raivon valtaan ajatellessaan, että Hypo-juttu maksaa liittovaltiolle yhtä paljon kuin Wienin yliopisto saa valtion tukea 30 vuodessa.

Tätä Hypo-juttua siis selviteltiin myös valtakunnan ykkösuutislähetyksessä. Uutisankkuri Armin Wolf, terävä ja kriittinen mies ja eräänlainen älymystö-teeveenkatsojien ihannepoika, haastatteli asian johdosta varakansleri-valtionvarainministeri Spindeleggeriä ja sai tämän perusteellisesti kimpaantumaan. Kun Wolf oli tyytymättömänä Spindeleggerin vastauksiin keskeyttänyt tämän ja vaatinut selvennystä, Spindelegger tiuskaisi: ”Mitä käytöstä tämä oikein on? Antakaapas nyt minun puhua. Te haluatte vain kuunnella omaa ääntänne.” Asian johdosta alkoi levitä huhu, että Wolfin päivät uutisstudiossa olisivat luetut; ilmeisesti myös liittokansleri Faymann on ottanut nokkiinsa Wolfin tyylistä eikä enää suostu hänen haastateltavakseen. Armin Wolfin tueksi perustettiin jopa oma Facebook-ryhmä. Mutta ei hätää: Wolfilla on ilmeisesti edelleenkin yleisradioyhtiö ORFin johdon tuki, eikä hänen poistumisensa Zeit im Bild -uutislähetyksestä näytä todennäköiseltä.

***

Unkarissa puolestaan – niin, Unkarin mediamaisemasta olen kirjoittanut ennenkin. Ehkä riittää kun lyhyesti totean, että hallituspuolueen edustajan epäkunnioittava haastatteleminen ei valtionyhtiö MTV:n ohjelmissa tulisi kuuloonkaan. Vaihtoehtoja ”kuninkaallisille” tv- ja radiokanaville taas ei Unkarissa ole kovin paljoa ollut, lukuun ottamatta internetissä toimivia foorumeja, joita vähemmän koulutetut, iäkkäämmät ja pääkaupunkiseudun ulkopuoliset unkarilaiset eivät välttämättä aktiivisesti seuraa. Lähetystaajuuksistaan kansainvälistä huomiota herättäneen oikeustaistelun käynyt Klubrádió ei kuulu kautta maan eikä edes kaikkialla pääkaupungissa, saksalaisen ProSieben-Sat1-ryhmän omistaman kaupallisen TV2-kanavan puolestaan osti taannoin opposition väitteiden mukaan Fidesz-puoluetta lähellä oleva taho. Merkittävänä ohjelmatuottajana jäljelle on jäänyt kansainvälinen RTL-televisioyhtiö, joka tähän asti on profiloitunut lähinnä halvan räiskeen ja ”rahvaanviihteen” tarjoajaksi: Unkarin kansalle RTL tuottaa esimerkiksi ”Unkarin Salkkareita” eli saippuasarjaa Barátok közt (‘Ystävien kesken’) sekä kykyjenetsintäohjelmaa X-Faktor.

Kuten tässäkin blogissa äskettäin oli esillä, hallituksen uusi mediavero iskee erityisen lujasti RTL:n toimintaan. Verosta hermostuivat toki monet muutkin, jopa hallitusta ja valtapuolue Fidesztä lähellä olleet viestimet, mutta nyt taivaan merkit näyttää RTL: se tarttui taisteluhaasteeseen ja on muuttumassa turruttavasta viihdetuutista poliittisen kritiikin äänitorveksi. RTL:n uutislähetyksissä on nyt muutaman päivän ajan tarjottu kansalle hämmentäviä paljastuksia Unkarin vallanpitäjien korruptiosta, talouden todellisesta tilasta ja muista poliittisista skandaaleista. Kuten Vastagbőr-blogi kuluneen viikon tapahtumat tiivistää: valtapuolue, joka ei ole tottunut siihen, että vastustajat eivät olekaan noin vain jyrättävissä, huitoo ja riehuu hädissään kuin hysteerinen lapsi, RTL taas porskuttaa eteenpäin ammattimaisen tyynesti.

Katsotaanpa siis kuluneen viikon RTL-uutisaiheita. Viikko sitten maanantaina tulilinjalla oli Andy Vajna, tuo hollywoodilainen filmituottaja ja nyttemmin Orbánin hallituksen elokuvakomissaari. Vajna on saanut hallintaansa myös kasinobisneksen, ja rahantulon turvaamiseksi parlamentti on ilmeisesti säätämässä Vajnan nettipelibisneksiä suosivaa lakia. Tiistaina puolestaan aiheena oli pääministeri Orbánin tyttären häissä tapahtuneen rikoksen selvittely: kahdelta vieraalta oli varastettu kännykät, ja syyllisten saamiseksi selville poliisi poltti neljä miljoonaa forinttia eli kuusitoista kertaa varastettujen tavaroiden hinnan epäiltyjen DNA-näytteiden analyyseihin. Kuten tämän uutisjutun lopuksi kerrottiin, samaan aikaan toisaalla Unkarissa ns. Ároktőn ryöstömurhaajajengin jäseniä oli päästetty kotiarestiin (mistä he sitten karkasivat), koska langettavaa DNA-näytteen analyysia ei saatu ajoissa valmiiksi. Samassa uutislähetyksessä nekin katsojat, joita julkkisten ja isorikkaiden asiat eivät kiinnosta, saivat kuulla, että Unkarissa arvonlisävero on suurempi kuin missään muualla, joten – kaikista virallisista ”talous nousee ja Unkari suorittaa paremmin” -iskulauseista huolimatta – tavallinen tallaaja maksaa kilosta leipää enemmän kuin Romaniassa.

Keskiviikkona, jatkaa Vastagbőr, RTL:n uutiset kertoivat muun muassa, että (pahamaineisista uusnatsi-huligaanifaneistaan kuuluisan) Ferencvárosin jalkapallojoukkueen eli ”Fradin” uusi stadion tulee maksamaan 1,2 miljardia forinttia suunniteltua enemmän ja että Unkarin valtionvelka on nyt suurempi kuin koskaan. Lisäksi uutisoitiin Turkmenistanin diktaattorin vierailusta – Unkari on viime aikoina näyttävästi hieronut ystävyyttä demokratia- ja ihmisoikeusvertailujen hännillä olevien keskiaasialaisten valtioiden kanssa, aivan äskettäin nähtiin Kazahstanin diktaattorin valtiovierailu. Torstaina pääaiheena oli Lőrinc Mészáros, pääministeri Orbánin vanha ystävä ja hänen kotikaupunkinsa Felcsútin pormestari, ja hänen satumaisen tuottoisat bisneksensä, joiden tuottoisuus on räjähdysmäisesti kasvanut Orbánin valtaantulon myötä. Perjantain uutisaiheisiin kuului muun muassa kansalaisjärjestöjen vastarinta. Järjestöt, jotka ovat saaneet tukea Norjan valtion ylläpitämältä kansalaisyhteiskunnan kehityssäätiöltä, eivät hyväksy Unkarin hallituksen valvontaviraston toimeenpanemia ylimääräisiä tarkastuksia – kysymyshän ei ole Unkarin valtion tuesta eikä Unkarin veronmaksajien rahoista vaan Norjan avustuksesta, jonka hallitus tosin epäilee päätyvän poliittisten vastustajiensa taskuun, norjalaisten rahoillahan on tuettu esimerkiksi seksuaalista tasa-arvoa ajavia järjestöjä. Yleistä hilpeyttä herätti viime viikolla valtion tarkastusviraston KEHIn omilla sivuilla julkaistu ”nokkelasti” otsikoitu uutinen:

”Norjalaisneuleen kuvio purkautuu. Langat johtavat vasemmistoliberaaleihin. Viikinkien valloitus tukien avulla. Tähtäimessä LMP:n [vihreän oppositiopuolueen] arvioijat sekä homoseksuaalien lobby.” Uutisen alla on linkki oikeistolaisen HírTV-kanavan ”Tähtäin” (Célpont) -ajankohtaisohjelmaan.

Viikonlopun RTL-uutiset puolestaan kruunasi sunnuntainen sitaatti oikeistolaisen HírTV-kanavan haastattelusta, jossa varapääministeri, kristillisdemokraatti Zsolt Semjén latasi julki ”kristillis”-konservatiivisia ajatuksiaan homoseksuaalisuudesta, tuosta ”poikkeavuudesta”, jota ”pienten piirien etujärjestöt nyt ovat väkisin tyrkyttämässä koko maailmalle” – ja mitä siitä tulee, jos kaksi homomiestä saa mennä naimisiin, miksi ei saman tien kolme, ja sitten on tie auki kaksinnaimiselle? Vertailun vuoksi RTL:n uutistoimitus näytti, miten ulkomaiden poliittiset johtajat ottavat osaa pride-kulkueisiin, ja päästi sosialistipoliitikon siteeraamaan itseään paavia, joka julkisesti on pidättäytynyt tuomitsemasta homoseksuaaleja.

Mitä tekee hallitus? Kiukuttelee ja kauhistelee RTL:n ”järkyttävää” häikäilemättömyyttä, kun se hyökkää jopa poliitikkojen perheenjäsenten kimppuun ja esimerkiksi kehtaa raportoida pääministerin isän Győző Orbánin samoin ihmeellisen tuottoisista bisneksistä. Fidesz-puolueen parlamenttiryhmän johtaja, Louis Vuitton -laukuistaan ja veroilmoituksesta toiseen arvoituksellisesti kasvavasta luksushuoneistostaan kuulu Antal Rogán, julisti, että ”tämä Luxemburgissa sijaitseva miljardöörifirma on viime vuosina tehnyt suurimmat voitot mainosmarkkinoilla ja käyttää nyt uutislähetystään poliittisena lyömäaseena, koska ei halua maksaa veroa”. Perjantaina taas Orbánin kakkosmies János Lázár ilmoitti (MTI-uutistoimiston tiedote julkistettiin myös Unkarin hallituksen omilla sivuilla), että RTL näköjään kohtelee Unkaria siirtomaanaan. Fidesz-puolueen parlamenttiryhmä on pyytänyt hallitusta selvittämään RTL-kanavan sisäistä taloudenpitoa, ja hallitusta lähellä oleva Napi Gazdaság -lehti puolestaan kertoi RTL:n maksaneen johtokuntansa jäsenille viime vuonna palkkioita 1,6 miljardia forinttia. Tämä viimeisin väite tosin jouduttiin nopeasti oikaisemaan: summa oli noin 1,6 miljoonaa forinttia eli vähän yli 5000 euroa, mutta kerrankos nuo desimaalipilkut vähän luiskahtelevat.

***

[Päivitys. Pakko lisätä tämä ”Kétfarkú Kutya Párt”:in eli ”Kaksihäntäinen koira” -vitsipuolueen Facebook-sivulla julkaistu muokkaelma Napi Gazdaság -lehden etusivusta.

Pääjuttu kertoo: ”Sensaatio! Yhdessä päivässä tuhat talouslehteä nolasi itsensä!” Sen alla kerrotaan Somogyn maakunnassa syntyneen nelituhantoiset, tai miten tämä suomeksi sanottaisiin (unkariksi on niin helppoa: kolmoset ovat ”kolmos-kaksoset”, neloset ”nelos-kaksoset” jne.), ja vasemmanpuoleisella palstalla taas esittäytyy varapääministeri Zsolt Semjén, ”mies, jolla on 2000 kivestä”.

***

RTL:n Unkarin-toimintojen johtaja Dirk Gerkens antoi Magyar Narancs -lehdelle haastattelun, jossa (hvg.hu-uutissivuston mukaan) vakuuttaa, että RTL ei anna ”RTL-veron” pelästyttää itseään vaan pysyy Unkarissa ja jatkaa paikallista ohjelmatuotantoaan, vaikka toiminta lyhyellä tähtäimellä muuttuisikin vähemmän kannattavaksi. Uutisten linja ei Gerkensin mielestä ole mitenkään muuttunut vaan pelkästään säilynyt entisen kriittisenä… Tästä tietenkin voi olla monta mieltä: oppositiofoorumeillakaan kaikki eivät ole pelkästään innoissaan RTL:n uudesta linjasta, joka nähdään sekin omalla tavallaan vastenmielisenä katsojien kalasteluna.

Joka tapauksessa seurattavaa tulee riittämään. Ehkä nyt olisi tosiaankin sen popparimeemin paikka:


Jälleen sananvapaudesta

4 kesäkuun, 2014

Eilen nähtiin Budapestissa jälleen mittava mielenosoitus. Käytännössä muutaman tunnin varoitusajalla ja enimmäkseen sosiaalisen median välityksellä koolle saatiin tuhansia ihmisiä osoittamaan mieltään.

(kuva Kettős Mérce -Facebook-sivustolta, alkuaan hvg.hu-portaalista peräisin, kuvaaja István Fazekas)

Mielenosoituksen – josta valtiolliset tiedotusvälineet eivät uutislähetyksissään vaivautuneet kertomaan, sen sijaan pääuutislähetys kertoi pikku Annasta, jonka vanhemmat olivat hallituksen läpiajaman ”asumiskustannusvähennyksen” (rezsicsökkentésansiosta pystyneet ostamaan lapsukaiselleen ”musiikkia” soittavan leikkipolkupyörän – aiheena oli ”Unkarin sananvapauden musta maanantai” ja kaksi kuohuttavaa tapahtumaa.

Ensinnäkin origo.hu-uutissivuston päätoimittaja Gergő Sáling erotettiin yllättäen toimestaan. Arvelu erottamisen syystä ilmestyi oitis julkisuuteen: potkujen taustalla oli János Lázár, valtaapitävän Fidesz-puolueen kärkihahmoja, uudessa hallituksessa ilmeisesti pääministeriön johtava ministeri (mitä tämä sitten tarkoittaakaan – ”pikkupääministeriksi” tätä on jo selitelty) ja yksi puolueen varapuheenjohtajista. Lázár oli nimittäin juuri ollut julkisuudessa matkakulujensa takia, kieltäydyttyään kertomasta, millaiseen matkusteluun, kenen kanssa ja mitä varten oli julkisia varoja poltettu pari miljoonaa forinttia (kuusi ja puoli tuhatta euroa). Origo-portaali oli vienyt asian oikeuteen ja saanut tuomarilta päätöksen, että pääministerin kanslia on velvollinen antamaan selvityksen varojen käytöstä. Tämän jälkeen Lázár korvasi matkakulut omasta taskustaan lopettaakseen kuluskandaalin julkisen repostelun, mutta selvästikään asia ei jäänyt tähän. Origo-portaalin johto yritti kiistää Sálingin erottamisen Lázár-yhteydet, mutta sivuston toimittajat puolestaan antoivat oman lausunnon, jossa ottivat etäisyyttä johdon lausuntoon. Juuri tulleen tiedon mukaan Lázár-artikkelien kirjoittaja on itse eronnut, ja jatkoa lienee odotettavissa.

Tämän lisäksi mieliä kuohutti uusi mainosvero. Maanantaina Fidesz-puolue julkisti lakiehdotuksen, jonka mukaan mainoksia julkaisevien tv- ja radiokanavien, lehtien ja verkkoportaalien on maksettava mainonnasta veroa. Tämä tempaus tietenkin kohdistuu kaupallisiin tiedotuskanaviin, joista on tullut ainoa vaihtoehto ”kuninkaallisille” tiedotusvälineille, etenkin eniten mainostuloja keräävään saksalais-ylikansalliseen RTL-kanavaan. (Valtiolliset kanavathan eivät ole mainoksista riippuvaisia, ja hallitusta lähellä olevat tiedotusvälineet voivat luultavasti luottaa siihen, että maksetut verot jonkin porsaanreiän kautta kanavoidaan niille takaisin.) RTL ehti jo syyttämään, että Unkarin hallitus on tarkoituksella ajamassa sitä vararikkoon ja tuhoamassa kanavan unkarilaista ohjelmatuotantoa, Lázár puolestaan ampui takaisin: ”RTL uhkaa koko maata, kiristää katsojia ja poliitikkoja. Olisi hyvä, jos se harjoittaisi tätä kotonaan Saksassa eikä Unkarissa.”

Tulee olemaan mielenkiintoista nähdä, syntyykö näistä mielenosoituksista vielä laajempia mielenilmauksia ja hallituksenvastaista meininkiä vai sammahtavatko ne vähitellen, tyhjin toimin, niin kuin taannoiset opiskelijamielenilmaukset. Joka tapauksessa tämänkertaiseen mielenilmaukseen liittyi (Péter Csermelyn signeeraamassa pääkirjoituksessaan) jopa oikeistolainen Magyar Nemzet -lehti, joka viimeiseen saakka on ollut uskollinen ja solidaarinen Orbánin hallitukselle ja Fidesz-puolueelle:

Tähän asti on vaatinut merkittävää älyllistä voimanponnistusta, että voisi ottaa vakavasti ne raivopäiset kotimaiset ja ulkomaiset syytökset, joiden mukaan Orbánin hallitus olisi pystyttänyt Unkariin jonkin kammottavan diktatuurin ja tämän hirmuisen prosessin uhriksi olisi joutunut myös Unkarin lehdistönvapaus. […] Nyt [Fidesz-puolueen] kahden kolmasosan [parlamentti]enemmistö on tosiaankin tallaamassa lehdistönvapauden kurkulle. Mainosverolla ei nimittäin ole mitään muuta merkitystä eikä mitään muuta sanomaa.

Mielenkiintoista on myös, miten paljon kansainvälinen julkisuus tästä jaksaa kiinnostua. Hvg.hu-sivuston mukaan Reportterit ilman rajoja -järjestö on julkisesti arvostellut uutta medialakiehdotusta ja Sálingin erottamista. Järjestön englanninkieliseltä verkkosivulta en tosin pikavilkaisulla löytänyt mitään asiaan liittyvää, mutta Unkaria ja sen medialainsäädäntöä se näkyy kritisoineen ennenkin.

Ainakaan János Lázárilla henkilökohtaisesti ei viime päivinä ole ollut pulaa negatiivisesta julkisuudesta, sikäli kuin oppositio- ja kriittiset viestimet ja ”vapaa” sosiaalinen media otetaan huomioon.

”Ostaisitteko tältä mieheltä auton?” (Meemi Alternativa-blogista.)

Sliipattu, tappajahainhymyinen Lázár on toki monessa liemessä keitetty kokenut poliitikko, jonka teflonpintaan on vuosien mittaan heitelty kaikenlaista. Vuonna 2011, vielä Hódmezővásárhelyn pormestarina toimiessaan mies tuli kuuluisaksi julkisuuteen levinneestä, silloin kolmen vuoden takaisesta äänitteestä, jolla hän lausuu suunnilleen: ”Joka ei elämässä ole päässyt mihinkään, ei myöskään ole minkään arvoinen.” Lázár joutui esittämään julkisen anteeksipyynnön Unkarin köyhille, mutta ei jättänyt asiaa sikseen: kuten Vastagbőr-blogi juuri toi julkisuuteen, Fidesz-puolueen paikallisosasto oli tuolloin oitis julkaissut paikallisissa lehdissä uutisen, jossa nimen ja kuvan kanssa esiteltiin ne henkilöt, jotka ”pormestariamme halventaakseen” olivat toimittaneet ja julkaisseet ”väärennetyn äänitteen”. Tämä ei tietenkään ole estänyt Lázária viime päivien Origo-julkisuuden yhteydessä julistamasta kirkkain silmin, ettei ”koskaan ole harjoittanut painostusta lehdistöä kohtaan”.

Lisäksi Lázár on kerännyt kyseenalaista mainetta skandalöösin hienolla ja kalliilla työsuhdeautollaan, johon julkisilla varoilla asennutettiin tutkanpaljastin (lézerblokkoló, ”lasersalpaaja”, joka termi tietenkin innoittaa hauskasti vääntelemään ministerikandidaatin sukunimeä), ynnä yksityishenkilönä Tšekissä järjestämillään, 23 miljoonan forintin hintaisilla fasaaninmetsästäjäisillään – metsästysretken maksajaa ei tiedetä, mutta virallisen omaisuusilmoituksensa mukaan Lázárilla itsellään ei mitenkään voisi olla varaa tämmöiseen elämäntyyliin.

Ja juuri ennen ”lehdistönvapauden mustaa maanantaita” Lázár oli onnistunut pääsemään julkisuuteen myös kiistan ansiosta, joka koskee norjalaisten unkarilaisille kansalaisjärjestöille maksamia avustuksia. Norjan valtion ylläpitämä säätiö nimittäin – EU:n kanssa solmittujen yhteistyösopimusten takia – on sitoutunut tukemaan EU:n vähemmän kehittyneitä alueita ja rahoittaa siksi myös Unkarissa toimivia kehitysprojekteja, joilla autetaan etenkin maan köyhimpiä, tuetaan esimerkiksi työttömiä romaneja tai perheväkivaltaa vastustavan naisjärjestön toimintaa. Norjan-avustusten ympärillä on viime aikoina ollut kähinää, kun norjalaiset ovat ruvenneet valittamaan, että unkarilaiset ovat omavaltaisesti ja vastoin sopimuksia ulkoistaneet avustusrahojen hallinnoinnin itsenäiselle, ”voittoa tuottamattomalle” yhtiölle. Lázár puolestaan iski takaisin syyttämällä norjalaisia sellaisten järjestöjen tukemisesta, joilla on ”yhteyksiä vasemmistoon”. Hvg.hu-portaalin tietojen mukaan Norja alkaa vähitellen hermostua ja on kutsunut Unkarin Norjan-lähettilään, tässäkin blogissa jo aiemmin esiintyneen Géza Jeszenszkyn, viralliseen puhutteluun.

Ellei tästä kaikesta seurauksena olisi useiden kehitysprojektien pysähtyminen ja Unkarin köyhimpien kurjuuden lisääntyminen entisestään – äskettäin uutisoitiin, että Unkarin lapsista puolet näkee nälkää – niin tähän voisi tyynesti laittaa uusmedioissa suositun popcorn-meemin merkiksi siitä, että jännittävää katseltavaa riittää jatkossakin.

***

PS. Tämän kaiken ohella hieman vähemmälle huomiolle on jäänyt, että Unkari parhaillaan liittyy Libanonin, Saudi-Arabian, Pakistanin, Brunein, San Marinon, Bosnia-Hertsegovinan, Salomonin saarten ja Vanuaatun joukkoon. Nämä nimittäin ovat ne maapallomme maat, joiden hallituksessa ei ole ainuttakaan naista.