Käsien pesua

heinäkuu 17, 2018

Heinäkuun alussa tuli kuluneeksi kaksisataa vuotta Ignaz (unkarilaisittain: Ignác) Semmelweisin, eurooppalaisen lääketieteen historian merkkimiehen syntymästä. Semmelweis syntyi vuonna 1818 nykyisen Budapestin alueella varakkaan liikemiehen poikana. Isä Josef/József Semmelweis oli muuttanut nykyisen Itävallan Burgenlandista, silloin vielä Unkarin kuningaskuntaan kuuluneesta Eisenstadtin/Kismartonin kaupungista Budaan ja avannut siellä menestyvän elintarvike- ja päivittäistavaraliikkeen, äiti Therese/Teréz oli unkarinsaksalaisen vaunusepän tytär, ja perheen kieli oli ilmeisestikin saksa. Ignaz-poika lähti Wieniin suorittamaan säädynmukaisia juristinopintoja, mutta vaihtoi sitten jostain syystä lääketieteeseen ja valmistui lääkäriksi vuonna 1844, minkä jälkeen hän erikoistui synnytysoppiin.

Tästä alkaa kuuluisa tarina. Semmelweis työskenteli 1840-luvulla assistenttina Wienin Allgemeines Krankenhausissa (jonka entisissä rakennuksissa nykyään toimii Wienin yliopistocampus). Wienissä kuten muissakin Euroopan suurkaupungeissa köyhien työläisnaisten, palvelijattarien ja prostituoitujen synnyttämät aviottomat lapset olivat melkoinen sosiaalinen ongelma, ja lapsenmurhien ynnä muiden hirveyksien torjumiseksi sairaalan synnytysklinikalle pääsivät köyhät äidit ilmaiseksi, kunhan suostuivat samalla toimimaan tulevien lääkärien ja kätilöiden oppimateriaalina. (Parempien perheiden naiset tietenkin synnyttivät kotona, kätilön ja tarvittaessa perhelääkärin avustuksella.) Allgemeines Krankenhausissa toimi kaksi tällaista klinikkaa, toinen lääkärien, toinen kätilöiden koulutusta varten. Semmelweis pani merkille, että jostain syystä synnyttäjien kuolleisuus pelättyyn lapsivuodekuumeeseen oli lääkärien klinikalla paljon korkeampi kuin kätilöiden puolella. Itse asiassa tämä oli naisten keskuudessa yleisessä tiedossa, ja synnyttäjät saattoivat jopa polvillaan anella, ettei heitä otettaisi lääkärien klinikalle.

Tutkittuaan tilastoja ja yritettyään selvittää mahdollisia syitä Semmelweis sai ratkaisevan oivalluksen sen jälkeen, kun hänen kollegansa oli ruumiinavauksen yhteydessä saanut vahingossa haavan leikkausveitsestä ja kuollut verenmyrkytykseen. Mikrobien osuutta tautien syntyyn ja leviämiseen ei tuolloin vielä kunnolla tunnettu, mutta Semmelweis päätteli, että lääketieteen opiskelijat, jotka saattoivat tulla ruumiinavauksesta suoraan synnytykseen pesemättä välillä käsiään, kantoivat käsissään jonkinlaisia ruumishiukkasia, jotka sitten aiheuttivat synnyttäjän sairastumisen. Semmelweis pani kandit pesemään kätensä klooriliuoksella, ja lapsivuodekuumetapaukset vähenivät heti dramaattisesti.

Kesti kuitenkin aikansa, ennen kuin koululääketieteen valtavirta hyväksyi ”antiseptiikan isän” ja ”äitien pelastajan” ajatukset. Asiaa ei helpottanut sekään, että Semmelweis oli hankala ja äkkiväärä persoona, joka onnistui riitaantumaan monien vaikutusvaltaisten herrojen kanssa sekä Wienissä että sittemmin Budapestissa. Lopulta hänen mielenterveytensä alkoi horjua, ja hän kuoli mielisairaalassa Wienissä vain 47-vuotiaana. Semmelweisin kuolemasta liikkuu monenlaisia teorioita ja huhuja, mutta välitön kuolinsyy (kohtalon ivaa!) oli kuolioon menneen haavan aiheuttama verenmyrkytys; haavan hän oli saattanut saada, kun häntä turhan kovakouraisesti pantiin pakkopaitaan.

Kuolemansa jälkeen Semmelweis on nostettu Unkarissa kansakunnan kaapin päälle yhtenä Unkarin tieteen suurista nimistä. Hänen mukaansa on nimetty sairaaloita ja kokonainen lääketieteellinen yliopisto, ja hädin tuskin päästiin juhlistamasta vuotta 2015 Semmelweisin kuoleman 150-vuotismuiston merkeissä, kun Unkarin hallitus jo julisti tämän kuluvan vuoden Semmelweisin juhlavuodeksi. Budapestin Semmelweis-yliopiston sivuilta löytyy linkkejä moninaisiin tapahtumiin: on patsasta, muistomitalia, postimerkkiä ja näyttelyä, jo viime syksynä Budapestin Kansallisteatterissa esitettiin norjalaisen Jens Bjørneboen vuonna 1958 kirjoittama Semmelweis-aiheinen näytelmä, ja tänä kesänä on vuorossa amerikkalaisen Ray Lustigin säveltämä Semmelweis-ooppera.

Mutta samaan aikaan kun antiseptiikan ja sairaalahygienian isän muistoa näin kunnioitetaan, Unkarissa nousevat yhä enemmän tapetille terveydenhuoltojärjestelmän ongelmat, etenkin hygieenis-tekniset puutteet ja näistä aiheutuvat sairaalainfektiot. Tammikuussa julkistettu Euroopan terveydenhuollon kuluttajaindeksi (EHCI 2017) osoitti, että Unkari on Euroopan maista häntäpäässä, jäljessään vain Liettua, Kreikka, Romania, Bulgaria ja Kypros. (Listaa johtaa Hollanti, jäljessään Sveitsi, Tanska, Norja, Luxemburg ja kuudentena Suomi.) Oppositiomedian riemuksi tämä julkistus osui samaan aikaan, kun hallituksen edustaja, valtiosihteeri Rétvári oli juuri ehtinyt kehua Unkarin terveydenhuoltojärjestelmän viimeaikaista kehitystä.

EHCI-indeksi perustui lukuisiin indikaattoreihin kuudella eri alueella: potilaiden oikeusturva, hoidon saatavuus, hoidon tuloksellisuus, terveydenhuollon rahoitus, sairauksien ehkäisy sekä lääkkeiden saatavuus. Näistä (esimerkiksi Napi.hu:n tiivistelmän mukaan) Unkari sai pyyhkeitä lähes jokaisessa. Eurooppalaisessa vertailussa erityisen kehnoja noteerauksia saivat potilasjärjestöjen heikko osallistaminen päätöksentekoon, syöpähoitojen ja CT-kuvausten pitkät jonotusajat, syöpä- ja sydäntautikuolleisuus, sairaalainfektioiden (!) ja aborttien runsaus, heikko julkinen rahoitus, ns. kiitollisuusrahakäytäntö (lääkärien ja hoitajien lahjominen) sekä keisarileikkausten suuri osuus. Eurooppalaisen tason alapuolelle jäävät Unkarissa myös alkoholin aiheuttamien sekä verenpainetautien ehkäisy, ja lääkehuollon alalla kuudesta indikaattorista eurooppalaiset vaatimukset täyttää vain antibioottien saatavuus.

EHCI-indeksin ohella HVG-lehti puolestaan esittelee jutussaan myös Euroopan komission hieman varhemmin julkaisemia EU-maiden terveysprofiileja. Sielläkin kertomus on koruton. Unkarin valtion terveydenhuoltobudjetti henkeä kohti on noin puolet Euroopan keskitasosta (Suomessa se on hivenen Euroopan keskiarvon yläpuolella), ja potilaiden omasta taskustaan maksamat kulut suhteellisen korkeat, myös tuon edellä mainitun kiitollisuusrahakäytännön johdosta. Koska suhteellisen suuri osa väestöstä on hyvin köyhää, on myös paljon niitä, joilla terveyden- ja sairaanhoitokuluihin uppoaa jopa yli 40% talouden tuloista, ja eriarvoisuus rikkaampien ja köyhempien välillä on huutava myös terveydenhuollossa.

Kehnoon rahoituspohjaan yhdistyvät ”tuottavuuden” ongelmat: kuolleisuus ja sairastavuus ovat korkealla siitä huolimatta, että Unkarissa maataan sairaalassa enemmän kuin muualla, keskimäärin 9,5 vuorokautta potilasta kohti. Terveydenhuolto on edelleen kovin sairaalakeskeistä, ja Euroopan komission raportissa arvostellaan myös vuoden 2011 reformia, viralliselta nimeltään ”Semmelweis-suunnitelma” (!). Tarkoituksena oli parantaa perusterveydenhuoltoa tehostamalla organisaatiota, luomalla monialaisia vastaanottopoliklinikoita sekä yhtenäistämällä kroonisten sairauksien hoidon hallintoa. Reformin keskiöön päätyi kuitenkin sairaaloiden valtiollistaminen, ja perusterveydenhuollon kehittäminen jäi sivuseikaksi.

Edelleen: koko terveydenhuoltosektoria heikentää tässäkin blogissa monesti mainittu lääkärien ja sairaanhoitajien massiivinen maastamuutto (tai siirtyminen yksityisen sektorin ja maksukykyisten asiakkaiden palvelukseen). Perusterveydenhuollon kivijalkana toimivat Unkarissa sentrooppalaiseen tapaan perhelääkärien pienet yksityispraktiikat, ja perhelääkärikunnasta puolestaan monet ovat joko lähteneet maasta tai vanhenemassa käsiin. Vuoden 2015 tilastojen mukaan perhelääkäreistä lähes puolet oli yli 60-vuotiaita. Lääkärien lisäksi myös alipalkatut ja ylirasitetut sairaanhoitajat pakenevat systeemistä, paitsi ulkomaille myös muihin töihin. Vuosi sitten oli otsikoissa erään budapestilaisen sairaalan tapaus: kokonainen osasto jouduttiin sulkemaan, koska lähistöllä oli avattu uusi IKEA, josta monet hoitajat löysivät paremmin palkatun ja mukavamman työpaikan.

Ja lopuksi hyytävin päätelmä, valtion terveydenhuoltohallinnon omasta selonteosta vuodelta 2017: Unkarissa vuonna 2014 sattuneista kuolemantapauksista 14 % olisi voitu välttää ajoissa annetulla lääkärinavulla, 12 % tehokkaammalla hoidolla. Toisin sanoen: yli neljäsosa kaikista vuonna 2014 kuolleista unkarilaisista, yhteensä yli 32 000 ihmistä, Szekszárdin kaupungin kokoinen väestömäärä, voisi yhä elää, jos magneettikuvaan, leikkaukseen, liuotus- tai sädehoitoon olisi päässyt kohtuullisessa ajassa, jos diagnoosi olisi saatu ajallaan, jos saatavilla olisi ollut ajoissa oikeanlaisia lääkkeitä tai toimivat laitteet, tai jos sairaalan hygienia ei olisi pettänyt. (Tuoreimpien, vuoden 2016 tietojen mukaan Unkarin sairaaloista raportoitiin 4830 sairaalainfektiotapausta, niiden määrä on vuosi vuodelta lisääntynyt.) HVG:n kirjoituksessa muistutetaan myös, että samainen noin 30 000 hengen lukumäärä on mainittu myös – toistaiseksi varsin vaatimattomalla menestyksellä pyöritettyjen – syntyvyydenlisäämiskampanjojen tavoitteena.

mosskezet.jpeg

Ratkaisu on myös sinun käsissäsi: Ehkäiskäämme yhdessä sairaanhoitoon liittyvät infektiot. Käsien pesu voi pelastaa ihmishenkiä! (SEMMELWEIS-JUHLAVUOSI 2018)

Semmelweis-juhlavuoteen liittyvä julistekampanja, jossa vastuu infektioiden ehkäisemisestä työnnetään kunkin käsienpesijän niskoille, saikin äskettäin WMN.hu-sivustolle kirjoittavan Gábor Doffekin kipinöivän raivon valtaan. Käsienpesusta muistuttelu on paitsi kyynistä myös toivotonta niissä monissa sairaaloissa, joiden vessoissa ei ole saippuaa saati käsidesiä, ei pyyhkeitä, joskus ei edes toimivaa vesihanaa tai ehjää pesuallasta. Ja kun tällaisissa oloissa sitten ruvetaan hymistellen juhlimaan Semmelweis-teemavuotta, se on – tykittää Doffek – kuin ”tosi rakkaus odottaa” -kampanjan juhlalliset avajaiset järjestettäisiin bordellissa.

Mainokset