Herrat ja ylhäisyydet

22 kesäkuun, 2022

Mihály Fazekasin 1800-luvun alussa kirjoittama kuuluisa satu Ludas Matyi, “Hanhi-Matti”, kertoo reippaasta hanhipaimenpojasta, jonka ilkeä kartanonherra ruoskituttaa mutta joka ”maksaa selkäsaunan kolmin verroin takaisin”. Hanhi-Matin mukaan oli entisaikojen Unkarissa nimetty myös pilalehti, jollaiset kaikissa sosialistimaissa tarjosivat kansalaisille mahdollisuuden vaarattomasti naureskella systeemin epäkohdille (sekä katsella viattoman pehmoeroottisia pilapiirroksia, joissa esiintyi uhkeita vähäpukeisia naishahmoja). Maineikas Attila Dargay teki Hanhi-Matin tarinasta vuonna 1977 animaatioelokuvan, jonka hahmot ovat edelleenkin koko kansalle tuttuja. Myös tämä kaluunatakkinen miekkonen, tarinan pääpahis, häijy kartanonherra Döbrögi, jonka kuva on viime päivinä alkanut täyttää somesyötettäni.

Döbrögin nimi, yhteiskunnallisen epäoikeudenmukaisuuden symboli, on muutenkin silloin tällöin esiintynyt unkarilaisessa kriittisessä mediassa, kun on puhuttu Orbánin kleptokratian rikastuttamista oligarkeista, näiden pröystäilevästä elämäntyylistä ja erityisesti siitä, miten maatalousmaata ja luontoa – unkarilaisten rakkaan lomajärven Balatonin rannoista alkaen – siirtyy uuden ajan döbrögien haltuun. Tuoreen Döbrögi-kuvien aallon on kuitenkin saanut aikaan sinänsä täysin symbolinen päätös: uudessa lakiehdotuksessa halutaan vaihtaa hallituksen komissaarien (kormánybiztos), siis valtion laitosten ministeritasoa alempien johtajien, nimikkeeksi főispán, yli-išpaani.

Išpaani-nimitys (latinaksi – latinahan oli Unkarissa 1800-luvulle saakka hallintokieli – comes eli ’kreivi’) lienee slaavilaista alkuperää, vaikka unkarilaisen Wikipedian siteeraamat lähteet eivät tätä etymologiaa hyväksykään vaan tarjoavat tilalle aika epäilyttävän oloisia selityksiä. Keskiajan Unkarissa megyés ispán (comes comitatus) oli kuninkaan läänin johtoon nimittämä korkea virkamies ja sotapäällikkö, joka kantoi veroja ja johti läänitason tuomioistuinta. Vähitellen išpaaneista tuli yli-išpaaneja, entistä mahtavampia herroja, joiden asema alkoi muuttua perinnölliseksi ja jotka nimittivät avustajikseen ali-išpaaneja. Uudella ajalla yli-išpaaneista tuli hallituksen korkeita edustajia, ja lisäksi yli-išpaanin arvon saattoi saada hallitsijalta perinnölliseksi kunnianimeksi, ali-išpaanista taas kehittyi lähinnä suomalaisen hallintoperinteen maaherraa vastaava, kansan (tai siis paikallisen aateliston) valitsema läänitason hallintovirkamies.

Sosialistisessa Unkarissa išpaani-titteleistä luovuttiin, samalla kun vuoden 1949 uusi sosialistinen perustuslaki teki vanhoista komitaateista eli “linnalääneistä” (vármegye) virallisesti pelkkiä ”läänejä” (megye). Mutta eipä huolta, nyt ovat vanhat hyvät ajat taas palaamassa. Eilen parlamentille jätetty uusi lakiehdotus, jota riippumaton media nimittää ”salaattilaiksi” (salátatörvény), siinä kun on erittäin sekalainen kokoelma monenlaisia asioita sääteleviä pykäliä, palauttaisi sekä yli-išpaanit että linnaläänit. Yli-išpaaneiksi on kuulemma Fidesz-puolueen piirissä hallituksen komissaareja nimitetty jo ennenkin (oho!), ja – näin selittää ministeri Mihály Varga –

“yli-išpaani-nimityksen palauttaminen Unkarin lainsäädäntöön sitoo Unkarin julkishallinnon yhä useammilla säikeillä kommunismia edeltäneen Unkarin valtionhallinnon käsitteistöön, ja tätä kautta myös Unkarin tuhatvuotisen valtion perustuslailliset perinteet voivat jatkaa elämäänsä tässäkin muodossa. Euroopan maista löytyy lukuisia esimerkkejä entisaikojen nimitysten nykyaikaisesta käytöstä. Englanninkielisissä maissa käytetään kunnallishallintojen valitusta johdosta usein nimitystä alderman…

Fidesz-puolueen ryhmyri Máté Kocsis puolestaan esittää taaskin muutosta perustuslakiin. Sen mukaan Unkarissa kuntavaalit järjestettäisiin vastedes yhtaikaa europarlamenttivaalien kanssa, mikä tekee opposition vaalikampanjoinnista hyvin hankalaa (parlamenttivaalien tappion jälkeen oppositiopuolueet haluavat kampanjoida eurovaaleissa erikseen mutta harkitsevat kuntavaaleihin jälleen yhteisrintamaa). Lisäksi läänien nimitykseksi todellakin palautettaisiin historiallinen vármegye, ”linnalääni”.

Tämähän kuulostaa vähän siltä kuin Suomessa vaihdettaisiin hovioikeuden presidentin titteliksi ”drotsi”, kunnanvaltuustojen puheenjohtajia ruvettaisiin kutsumaan kuudennusmiehiksi ja Pohjanmaan maakuntien sijaan puhuttaisiin Korsholman linnaläänistä. Tai itse asiassa ei ihan niinkään. Unkarissa nämä nimikkeet eivät ole vain satojen vuosien takaista (kansallis)romanttista historiaa vaan tälle kansallisromanttiselle pohjalle rakennettua modernia perinnettä, josta teki lopun vasta sosialismin tulo. Vielä maailmansotien välisenä aikana Horthyn Unkari, myöhäisfeodaalinen ja takapajuinen järjestelmä, katseli taaksepäin kuviteltuun, ritariromanttiseen historiaan, sulkien silmänsä sen ikäviltä puolilta kuten vähemmistökansojen sorrolta (jonka seurausta ainakin jossakin mielessä myös Trianonin tragedia oli) ja, tosiaankin, huutavalta yhteiskunnalliselta epäoikeudenmukaisuudelta. Tätä menneisyyden iltaruskoa kohti ratsastaa liput liehuen nyt Orbánin Unkari, missä kukaan ei kiistä yksinvaltaisen hallitsijan oikeutta nimittää hallintojärjestelmään omat yli-išpaaninsa.

Seuraava looginen askel, kuten ympäri unkarilaista somekuplaani nyt vitsaillaan, on varmaankin oleva puhuttelutapojen uudistus. Sosialismin tuloon saakkahan Unkarissa ei riittänyt pelkkä herroittelu ja rouvittelu, vaan arvohenkilöitä ja mahtimiehiä (sekä soveltuvin osin näiden puolisoita) puhuteltiin käsittämättömän moniportaisen järjestelmän mukaan, josta kertovaa Regnum-portaalin artikkelia on tänään somessa siteerattu ahkerasti. Korkeinta kunnioituksen astetta edustivat ”hänen pyhyytensä” paavi, Szentséges Atya, sekä kuninkaallinen majesteetti (őfelsége, Felséges úr!). Kuninkaallisia korkeuksia (fenség) olivat muut kuningashuoneen jäsenet kruununperillistä lukuun ottamatta, kardinaaleja puhuteltiin ”eminensseiksi” tai ”pääkorkeuksiksi” (főmagasságú). Valtionhoitajalle sekä muutamille aristokraattisukujen jäsenille kuului titteli főméltóságú (’pääarvollinen’), ”suuriarvollisia” (nagyméltóságú) olivat arkkipiispa, todelliset salaneuvokset, ministerit, suurlähettiläät, kenraalit ja muutamien valtionlaitosten korkeimmat johtajat. Pelkkä ”arvollinen” (méltóságos) -nimike kuului piispoille, korkeammille tuomareille, eversteille ja kenraalimajureille, valtiosihteereille, Budapestin ylipormestarille, yli- ja ali-išpaaneille, kreiveille ja paroneille ynnä monille korkeammille virkamiehille. ”Suuruudellisia” (nagyságos) olivat kirkkoherrat, everstiluutnantit ja majurit, alemmat tuomarit ja monet virkamiehet. ”Kansakunnallisiksi” (nemzetes) nimitettiin Horthyn perustaman vitéz-uusaateliston jäseniä. Sitten oli vielä sarja kunnioittavia nimityksiä katolisille ((fő)tisztelendő ‘(pää)kunnioitettava’) ja protestanttisille (főtiszteletű, nagytiszteletű, tiszteletes) eri portaiden pappishenkilöille – ja niin, myös juutalainen rabbiini oli tisztelendő. Loput älymystön edustajat olivat yleisesti ”armollisia” (kegyelmes), yrittäjät ja käsityöläismestarit ”arvostettavia” (tekintetes).

Ja lisätäänpä tähän vielä arvonimien käyttösääntöjä ja puhuttelumuotoja. Herrasväen kesken keskusteltaessa hienot naiset eivät herroitelleet vieraita miehiä (paitsi pappeja) vaan puhuttelivat näitä sukunimellä. Miehet taas eivät neiditelleet naimattomia nuoria neitosia vaan puhuttelivat näitä etunimellä (toki teititellen), rouville sitä vastoin käytettiin miehen arvon mukaan määräytyvää puhuttelunimikettä tyyliin méltóságos báróné ’arvollinen paronitar’, kegyelmes asszonyom ‘armollinen rouvani’.

Maailma voi muuttua suuntaan jos toiseenkin, mutta (Georg Otsin äänellä) muuttuuko ihminen? Kerrotaanpa lopuksi tarina niiltä yli seitsemänkymmenen vuoden takaisilta ajoilta, kun Horthyn ajan autoritaarinen systeemi oli vasta äskettäin romahtanut ja vaihtanut etumerkkejä ja säätykierto kävi ennennäkemättömän vilkkaana. Ison budapestilaisen kaupunkikerrostalon tyypillisellä sisäpihalla seisoo joku apua tarvitseva asukas ja huutaa täyttä kurkkua: Viciné! Viciné! (‘Talkkarin muija hei!’) Talonmiehen kellariasunnosta vääntäytyy pihalle tuikea emäntäihminen ja puuskahtaa: ”Mikä hemmetin talkkarin muija! Minun mieheni on kuulkaas kaksi päivää sitten nimitetty ministeriksi. Ja jos ei vain olisi tätä saatanan uutta systeemiä, niin minä olisin nyt méltóságos asszony!