Kun kanssamme on Jumala

23 lokakuun, 2016

Tänään on sitten Budapestissa luvassa vuoden 1956 kansannousun eli vallankumouksen, kuten sitä myös on haluttu nimittää, 60-vuotisjuhlintaa. Luvassa on erilaisten juhlamenojen lisäksi – joilla, kuten väitetään, Fidesz-puolue ja Viktor Orbánin hallitus haluavat korvata sen harmillisen menetyksen, että kymmenen vuotta sitten olivat oppositiossa eivätkä päässeet ohjaamaan suuren 50-vuotisjuhlan ohjelmaa – erinäisiä mielenosoituksia, mm. vihellyspillikampanja: Viktor Orbánia on tarkoitus tervehtiä vihellyskonsertilla. Oppositioviestimien iloksi hallitus myös meni juhlapäivän kunniaksi antamaan ylennyksen korkealle poliisivirkamiehelle, valtiosihteeri László Tasnádille. Tasnádi, kuinka ollakaan, on entisen maailmanajan turvallisuuspoliisin miehiä ja mm. vuonna 1989 työkseen hoitanut yhteyksiä agentteihin, joiden välityksellä valvottiin vuoden 1956 kapinahallituksen johtajan Imre Nagyn uudelleenhautaukseen liittyviä mielenilmauksia. (Tämä vuoden 1956 merkkimiesten rehabilitointi ja uudelleenhautaus kasvoi, Tasnádin ja muiden ammattilaisten valvonnasta huolimatta, suurmielenilmaukseksi, josta tuli yksi tärkeimpiä virstanpylväitä Unkarin sosialistisen järjestelmän kaatumisessa.) Että näin sitä vuoden 1956 vapaustaistelua kunnioitetaan?

Tuleeko näistä 60-vuotisjuhlista samanlainen käännekohta kuin kymmenen vuotta sitten, jolloin vuoden 1956 tapahtumien 50-vuotisjuhlien mielenilmaukset kasvoivat mellakoinniksi, joka jossakin mielessä lopulta johti silloisen sosialistihallituksen kaatumiseen? Saapa nähdä. Sitä odotellessa palataan nyt kuitenkin Itävaltaan, missä presidentinvaalikampanjan uusinta puksuttelee itävaltalaisen leppoisasti kohti uutta vaalipäivää, joulukuun neljättä.

Koko uusintavaalimeininki tietenkin tarjoaa runsaasti poliittista huumoria, tahatonta ja tahallista. Omassa punavihreässä somekuplassani on kuukausikaupalla naureskeltu ”perusitävaltalaisen” FPÖ:n kenttäväelle, josta melkoinen osa ei varmaan edelleenkään suostu ymmärtämään tai uskomaan, että vaalien uusinta sitoutumattoman vihreän ehdokkaan niukan voiton jälkeen ei johtunut vilunkipelistä vaan ääntenlaskennan muotovirheistä. (Joita tekemässä olivat myös FPÖ:n vaalitoimitsijat, ilman että kukaan heistä olisi ääntenlaskentavaiheessa mitenkään protestoinut.) Tämä kesästä asti jatkunut marina sopii hauskasti tämän hetken kansainvälisiin ykkösuutisiin eli Donald Trumpin ”jos minä häviän, niin vaaleissa on tehty vilppiä” -linjaan.

trump_hc

”Salaiset aseet”. Vaalien lopputuloksesta tehtävää valitusta varten Trump on tilannut paikalle kaksi asiantuntijaa Itävallasta asti. Ensimmäisenä saapuu paikalle FPÖ:n HC Strache, puolueen harmaa tiedotuseminenssi Herbert Kickl on vielä pömpelin puolella.

Tuoreimman piruilunaiheen ovat kuitenkin tarjonneet FPÖ:n presidenttiehdokkaan Norbert Hoferin uudet vaalijulisteet.

Juliste on asettelultaan perinteinen, ehdokkaan naama taustanaan hulmuava kansallislippu. Vasemmalla varsinaisena iskulauseena on joko In Eurem Sinne entscheiden (‘Päätöksentekoa teidän eduksenne’ – avoimeksi jää, tarkoitetaanko tällä, että Hofer tulee tekemään päätöksiä Itävallan kansan hyväksi, vai että äänestäjien olisi nyt tehtävä oman etunsa mukainen päätös) tai Für Österreich mit Herz und Seele (‘Itävallan puolesta sydämellä ja sielulla’).

hoferartikelbild003

Julisteiden julkistustilaisuus. APA:n kuva Der Standard -lehden artikkelista. 

Mutta enemmän keskustelua on nostattanut oikealla puolella pienemmällä präntätty ”So wahr mir Gott helfe” (‘Niin totta kuin Jumala minua auttakoon’). Tämähän on perinteinen valanvahvistus, joka tosin ei liittopresidentin virkavalaan välttämättä kuulu. Itävallan perustuslain artiklan 62 mukaan (epäjuristinen maallikkosuomennos)

(1) Liittopresidentti antaa virkaan astuessaan valtiopäivien edessä vakuutuksen:

”Lupaan, että tulen uskollisesti noudattamaan tasavallan perustuslakia ja kaikkia lakeja ja täyttämään velvollisuuteni parhaan tietoni ja omantuntoni mukaan.”

(2) Tähän on sallittua lisätä uskonnollinen vakuutus.

Samoin kuin FPÖ:n taannoisessa ”lähimmäisenrakkaus”-kampanjassa, tässäkin on vaikea olla näkemättä melkoisen tökeröä uskonnolla ratsastamista. Ainakin Itävallan pienen luterilaisen kirkon piiristä on jo kuulunut ensimmäinen vastalause. Salzburgin ja Tirolin evankelisen hiippakunnan superintendentti (piispa) Olivier Dantine kirjoitti Facebookissa perjantaina (ja tästä uutisoi ainakin Der Standard):

On kysymys sinänsä, voiko virkavalassa käyttää uskonnollista ilmausta kuten ”niin totta kuin minua Jumala auttakoon”. Se on Itävallassa sallittua, monetkin poliitikot käyttävät sitä, ja siitä, onko tämä sekulaarissa valtiossa sopivaa, voi hyvästä syystä kiistellä. On kuitenkin aivan eri asia, jos tätä ilmausta käytetään vaalitaistelussa maan korkeimmasta virasta. Siinä Jumalaa väärinkäytetään peitenimenä ”länsimaiselle kulttuurille”, ja näin Jumala siepataan vaalikampanjan käyttöön, sen motoksi […]

Dantinen kommenttiin ei ole paljoakaan lisättävää. Kun Hoferin tapaiset populistipoliitikot nykyään puhuvat Jumalasta ja kristinuskosta, sillä tähdätään paitsi (konservatiivisempaan) osaan julkikristillistä äänestäjäkuntaa myös siihen luultavasti paljon suurempaan segmenttiin, joka ei arjessaan juurikaan harrasta tai pidä esillä kristinuskoa tai sen arvoja mutta joka tuntee kaipuuta jonkinlaiseen turvalliseen yhtenäiskulttuurin idylliin, tietämisen tuskast pois. Aikaan, jolloin miehet olivat miehiä ja naiset keittiössä, jolloin kaikki kävivät sunnuntaisin kirkossa ja sen jälkeen kantakrouvissa, kaikilla oli paikkansa yhteiskunnassa ja työnsä (usein se sama työ, jota jo isä ja isoisä olivat tehneet) eikä kylillä liikkunut oudonväristä tai oudonuskoista väkeä molottamassa kummallista kieltä ja elämässä meidän verovaroilla.

Ajatus Jumalaan vetoamisesta on nykyajan maallistuneelle ihmiselle tietenkin aivan järjetön (sen lisäksi, että maallistuneenkin ihmisen on helppoa ymmärtää ristiriita kristinuskon lähimmäisenrakkauden ja FPÖ:n tukijoukoissa kuplivan muukalaisvihan välillä). Vitsipalstat pursuvatkin ilmeisiä reaktioita, esimerkiksi näin:

hu%cc%88fstma

Satiirisivusto Hydran kuvassa Hofer tiukkaa: ”No? Tuleeks sitä apua?” Wienin yläpuolelta pilvien päältä kuuluu vastaus: ”Ympäri korvias saat kuule!”

Jumalaan vetoamisella on vieläkin pimeämpi puolensa, josta muistuttaa Facebookin satiiripalsta Blutgruppe HC Negativ.  ”Jumala kanssamme”, Gott mit uns, oli erinäisten armeijojen iskulause, joka vuodesta 1847 lähtien luki Preussin, sittemmin Saksan armeijan sotilaiden vyönsoljessa, myös Natsi-Saksan Wehrmachtin.

gottmituns

Natsien suhde kristinuskoon – sillä siitä on pakko puhua, kun puhutaan Saksan ja Itävallan nykyisistä äärioikeistoporukoista – oli varsin erikoinen. Hitler itse oli saanut katolisen kasvatuksen mutta vieraantunut aktiivisesta uskonharjoituksesta, vaikka ei muodollisesti koskaan eronnut kirkosta. Yleensä natsihierarkian ylemmillä portailla ei suvaittu mihinkään kirkkoon kuulumista – ei tosin myöskään materialistista ateismia, joten oikean natsin sopi mieluiten olla gottgläubig, epämääräiseen ei-juutalaiseen Jumalaan uskova. Mutta toisaalta kirkkoja, niiden menojen suomaa turvallisuuden- ja jatkuvuudentunnetta, perusarvojen perinnekuorrutusta, käytettiin hyväksi ”isänmaallisen” tai ”kansallismielisen” tunnelman nostatuksessa niin pitkälle kuin mahdollista.

Katolinen kirkko jossain määrin pyristeli vastaan ja kävi kaikessa hiljaisuudessa varsin sitkeää taistelua kansalaisten sieluista, vaikka sen riveissä oli vastarinnan marttyyrien ohella myös innokkaita kollaboraattoreita. Protestanttikirkkojen suhde oli vielä merkillisempi. Vaikka niistäkin löytyi natsimeiningin vastustajia, toisaalta monet protestanttipapitkin olivat innokkaita Hitlerin ja hänen ajatustensa ihailijoita. Itse asiassa protestanttikirkot olivat jo 1800-luvulla jossain mielessä hyötyneet niistä samoista romanttis-kansallismielisistä virtauksista, joista myöhemmin nousi myös natsismi: Luteeruksen usko on oikea saksalainen uskonto, katolinen kirkko taas on yli- ja epäkansallinen valtarakennelma. Tässä hengessä esimerkiksi jotkut nykyisen Slovenian ”kielirajasaksalaiset” aikoinaan kääntyivät luterilaisiksi ja jättivät katolisen kirkon, joka hyysäsi mokomia slaaveja. Tämä perinne tuntuu edelleen myös Itävallassa, missä FPÖ:n kannatus väittämän mukaan on vahvaa niillä alueilla, etenkin vuoristossa, missä protestanttiset vastarintapesäkkeet onnistuivat säilymään vastauskonpuhdistuksen ajan yli.

Katolisen kirkon suhde oikeistopopulismiinkin on edelleen yllättävän jännitteinen. Jo vuonna 2009 joukko Itävallan katolista älymystöä – teologisten tiedekuntien dekaaneja, katolisten sääntökuntien johtohenkilöitä ynnä muita – hermostui FPÖ:n myös kristillisin tunnuksin harjoittamasta maahanmuuttaja- ja islamvastaisesta propagandasta ja antoi julkilausuman ”Kristityt, vastustakaa FPÖ:tä ja sen propagandaa!”, jossa kiivaasti kehotettiin kaikkia kristittyjä vastustamaan vihapuhetta ja kristinuskon symbolien omimista muukalaisvihan palvelukseen. Tämä sai puolueen varapuheenjohtajan, nykyisen presidenttiehdokas Norbert Hoferin puolestaan eroamaan katolisesta kirkosta. Näin Hofer latasi lehdistötiedotteessaan 2009:

Satojatuhansia viattomia naisia joutui moraalisesti impotenttien katolisen kirkon inkvisiittorien toimesta noitina roviolle poltettavaksi – elävältä ja omien lastensa silmien edessä. Toisuskoisia leimattiin kerettiläisiksi, kidutettiin raa’asti ja teloitettiin. Kataarit hävitettiin. Kirkon lähetyssaarnaajat ovat vastuussa kokonaisten kulttuurien tuhosta. Antisemitismi oli korkeimmille katolilaisille piireille – ja tämä on dokumentoitu muualla kuin FPÖ:n lähteissä – kaikkea muuta kuin vierasta, muulloinkin kuin natsiaikaan, ja katolisen kirkon arkaluontoiset liiketoimet tunnetaan nyttemmin jo osassa kansalaispiirejä. Kirkon korkeimpienkin edustajien systemaattisen, jopa joukoittaisen lasten hyväksikäytön nostattamat skandaalit ovat järkyttäneet kirkkoa – myös Itävallassa – eikä niille näy loppua. Arvostan monia katolisen kirkon edustajia, mutta suurta osaa virallista kirkkolaitosta, sen kaksinaismoraalisuutta ja yhä voimistuvia vasemmistokatolilaisia virtauksia en pysty tuntemaan omakseni. Olen jo kuukausia sitten tehnyt tästä johtopäätökseni ja eronnut virallisesta katolisesta kirkosta.

Näin siis seitsemän vuotta sitten. Nyt Hoferin muistot tapahtuneesta ovat kultautuneet aivan uuteen kuosiin. Die Presse -lehden artikkeli pari päivää sitten kertoi:

Kysymykseen, miksi hän julisteissaan viittaa Jumalaan, Hofer, joka kuuluu evankeliseen kirkkoon, vastasi seuraavasti: ”Ensinnäkin minä arvostan katolista kirkkoa suuresti, vaimoni on katolilainen, lapseni ovat katolilaisia.” Hän itse on liittynyt evankeliseen kirkkoon, koska siellä myös naiset voivat toimia papinvirassa.

No ilman muuta, hyvänen aika, pitäähän naisten päästä papeiksi! Sehän tässä meitä onkin koko ajan kiusannut!

Tätä samaahan on nähty ennenkin, kun puhe on islamin ja ns. kristityn Euroopan arvojen suhteesta: samat tyypit, joille naisten oikeuksien edistäminen ei ole ollut mikään erityinen päämäärä, esimerkiksi Itävallassa ns. pyllynkourintapykälää ei lakiin tarvittu, koska seksuaalinen ahdistelu ei ole mikään oikea ongelma, muuttuvat suuriksi naisoikeustaistelijoiksi heti kun (ja vain silloin kun) vastassa on ”Naisia Ahdisteleva Muslimi”. Tai, kuten unkarilainen naispuolinen Facebook-käyttäjä vajaa kuukausi sitten kertoi julkisessa postauksessaan: hän oli mennyt kommentoimaan Unkarin pakolaiskiintiöaiheista kansanäänestystä koskevaa keskustelua, mihin muuan keskustelija oli sivistyneen eurooppalaiseen tyyliin ladannut: ”Etkö sä saatanan kananaivo huora tajua sillä olemattomalla järjelläsi että ne pakolaispaskat ei kunnioita naisia!”

Islamin ja kristinuskon suhteen tämä on siis vanhaa kauraa. Mutta näköjään samaa voi soveltaa myös kristinuskon sisällä eri kirkkokuntien kesken. En minä ole rasisti enkä natsi vaan puolustan naisia noita vastaan, hei kattokaa, ne syrjii naisia! Jos Hoferin naisasiaperustelun voisi ottaa vakavana feministisenä kannanottona, tämä ehkä antaisi katoliselle kirkolle aiheen miettiä julkisuuskuvaansa ja sen suhdetta politiikkaan. (Jos antaisi. Minkäs tuuli kiven heiluttaa – katolinen kirkko on niin suuri ja vanha instituutio, että sitä ei kovempikaan kritiikki hevin hätkäytä. Myös naispappeudesta on sen piirissä puhuttu jo pitkään, eivätkä Hoferia paljon kovemmatkaan teologiset ajattelijat ole saaneet mitään muutosta aikaan.) Ja tämän kannalta ehkä myös ymmärtää, miksi Itävallan luterilaisen kirkon edustaja haluaa puuttua Hoferin puheisiin jo varhain ja selkeästi.

Mutta. Oikeasti Hoferin virallisia selityksiä on vaikea pitää minään muuna kuin säälittävänä irtopisteiden keräilynä joiltain naiiveilta naisäänestäjiltä (sillä kyllähän FPÖ kuten meidänkin persumme tuppaa muuten olemaan äijien ja mopopoikien puolue). Ja näin puusta – tai koulujakäyneen pohjoismaisen ihmisen kuplasta – katsoen FPÖ:n naisten oikeuksilla ratsastaminen on yhtä onneton yritys kuin ”kristillisistä arvoista” meuhkaaminen niitä oikeasti tuntematta.

 


Yleiseurooppalaisia tarinoita naisrauhasta

5 heinäkuun, 2016

Jotenkin mietityttää, miten vähän siinä julkisessa keskustelussa, jota pakolaiskriisin ja sen nostattaman vihapuheen ympärillä on jo toista vuotta käyty, on ollut esillä kriittinen nais- ja sukupuolinäkökulma. Tavallaan kyllä ymmärrän, että rasistisen öyhötyksen eritteleminen on tarpeeksi rankkaa jo muutenkin, feministinen kritiikki innostaisi öyhöttäjät vain entistä pahempaan raivoon niitä mädättäjä-suvakkihoroja kohtaan, jotka oikeasti vain himoitsevat päästä petiin vaikka raiskaaja-terroristipetojen kanssa, kun eivät reiluille valkoisille miehille kelpaa… Mutta silti: eikö joku oikea sukupuolentutkimuksen asiantuntija voisi antaa analyysikynänsä viuhua ja tosissaan käydä niiden kummallisten sidosten kimppuun, joita rasistisen vihapuheen ja naisvihan väliltä löytyy? Vai onko niin, että tätä jo tutkitaan mutta jostain syystä tämä tuiki tarpeellinen ja ajankohtainen tutkimus ei valtamedioihin pääse?

Ihan ilmeiseltähän näyttää, että muukalaisviha ja naisviha kulkevat käsi kädessä ja kietoutuvat yhdessä kauhukuvaksi muukalaisista, jotka ”tulee ja raiskaa meidän naiset”. Näin väkivaltainen uhittelu voidaan legitimoida heikkojen ja ”viattomien” suojeluksi, ja  rasisminvastustajat, joissa on paljon naisia ja feministejä, voidaan joko leimata naiiveiksi ressukoiksi, joita on suojeltava vaaralta, jota he eivät onnettomat itse edes tajua, tai huorittelemalla siirtää pois kunniallisten ja asiallisten kansalaisten joukosta ”epäihmisten” puolelle.

Kauhukuvien rakennusaineista osa voi tietysti olla ihan tosiperäisiä. Selväähän on, että Eurooppaan tulevista turvapaikanhakijoista osa on peräisin sellaisista kulttuureista tai alakulttuureista, joissa naisen asema on, hm, erilainen kuin meillä. Ja kun tämmöiset kaverit – joista osa voi olla ties millaisten kamalien kokemusten traumatisoimia ja henkisesti vähän horjuvassa tilassa – joutuvat aikansa toimettomina notkumaan erossa omaisistaan ja perheistään, niin ikäviä väärinymmärryksiä ja väärinkäytöksiä voi joidenkuiden kanssa tapahtua. Enkä todellakaan halua niitä puolustella. Ahdistelijoita ja raiskaajia on rangaistava tekojensa mukaan, ihan siitä riippumatta, ovatko kantaväestöä vai muukalaisia.

Itävallassa tuomittiin äskettäin 17-vuotias afgaanipoika 13-vuotiaan tytön raiskauksesta 20 kuukaudeksi vankeuteen (ja hyvä niin). Ilmeisesti (juttu käsiteltiin tietenkin suljetuin ovin, eikä yksityiskohtia ole asiallisissa viestimissä juuri kerrottu) nuoret olivat tunteneet toisensa jo jonkin aikaa, ja heidän välillään oli jonkinlainen seurustelusuhde – jonka fyysisestä puolesta odotukset ja käsitykset eivät sitten käyneetkään yksiin. Hyvä että tyttö jaksoi ja uskalsi hakea oikeutta. (Ja toivottavasti samaan pystyvät myös ne alaikäiset kantaväestön tytöt, joita kantaväestöön kuuluva ”poikaystävä” painostaa ja pakottaa petihommiin, ja toivottavasti hekin saavat tähän ympäristönsä tuen ilman ”pojat on poikia” -vähättelyä, ”haluatko tosiaan pilata nuoren miehen elämän” -uhrinsyyllistämistä ja ”mahdoitkohan itse provosoida” -epäilyjä. Ns. deittiraiskauksia nimittäin sattuu joskus myös alkuperäisten eurooppalaisten kesken.)

Mutta. Aika suuri osa tästä raiskaaja-kauhukuvastosta on rasismin tuella rakenneltua ja paisuteltua. Kyseessä on usein myös kansainvälinen kauhutarina-aines, jota levitetään maasta toiseen (kannattaa lukea Samuli Suonpään hyvä kirjoitus kansainvälisistä rasistimeemeistä). Saksalaisella kielialueella tällaisia kauhutarinoita ja niitä kumoavia tietoja keräilee esimerkiksi hoaxmap-sivusto, jolta löytyy myös useita perättömiä tarinoita raiskauksista ja ahdisteluista. Ja tietenkin löytyy myös sivustoja ja nettifoorumeita, joille päinvastoin kerätään tarkoitushakuista tietoa ”turvapaikanhakijoiden terrorista”.

Yksi tuore esimerkki ei vielä ole hoaxmap-sivulle ehtinyt: Mistelbachissa Itävallan koillisnurkassa, lähellä Tšekin ja Slovakian rajaa, 13-vuotias tyttö kertoi pari viikkoa sitten joutuneensa maauimalassa etelämaisen näköisen miehen seksuaalisesti ahdistelemaksi. Miestä jäljitettiin silminnäkijäkuvauksesta laaditun piirroksen perusteella, tapaus sai laajalti julkisuutta sekä asiallisissa medioissa että vihasivustoilla, ja uimalan johto reagoi tapahtuneeseen välittömästi.

noentryforrefugees

”Today no entry for refugees.” Verkossa kiertävä kuva lienee alkuaan peräisin Kronen Zeitung -lehdestä, jonka alkuperäinen ahdistelutapauksesta kertonut artikkeli ei enää ole verkossa.

Jostain syystä, vaikka 11.000 asukkaan Mistelbachissa on maahanmuuttajia nähty ennenkin (mm. Itävallan islamilaisen uskonyhteisön uusi johtaja Ibrahim Olgun on syntynyt Mistelbachissa turkkilaiseen vierastyöläisperheeseen), ulkomaalaisen oloinen ahdistelija tulkittiin oitis pakolaiseksi tai turvapaikanhakijaksi, ja uimala sulki ovensa ”pakolaisilta” – tosin vain yhdeksi päiväksi, on uimalan johto sittemmin selitellyt. Selittelyihin oli aihetta. 13-vuotias tyttö alkoi nimittäin tutkinnan edetessä muuttaa kertomustaan. Seksiin pakottaminen pukukopissa muuttui takapuolen kourimiseksi käytävällä, ja lopulta tyttö tunnusti keksineensä koko jutun. Poliisi joutui peruuttamaan etsintäkuulutuksen ja antamaan tiedotteen, jossa koko tarina kumottiin.

On tietenkin mahdotonta ja täysin turhaa lähteä spekuloimaan, mitä kolmetoistavuotiaan tytön mielessä oikein on liikkunut ja millaisilla motiiveilla hän käynnisti koko mediametakan, oliko kyseessä henkilökohtainen huomionkipeys vai jokin perheeseen tai kaveripiiriin liittyvä psykologinen kuvio. Kolmetoistavuotias on vielä kovin keskenkasvuinen eikä voi kantaa tapahtuneesta täyttä oikeudellista tai moraalista vastuuta. Mutta mitkä syyt sitten olivatkin, keinoksi tarjoutuva Pahan Raiskaajapakolaisen kauhukuva oli kätevästi lähellä, ja siihen olivat kaikki heti valmiita uskomaan. Olisiko huomionkipeä varhaisteini tullut yhtä vakavasti otetuksi, jos ahdistelijana tai kähmijänä olisi ollut tavallinen kantaväestön mies?

Vielä yksi mielenkiintoinen pointti. Runsas vuosi sitten, juuri ennen pakolaiskriisin kärjistymistä, Itävallassa tiukennettiin ja täsmennettiin rikoslakia. Tasa-arvoministerin (”naisministeri”, Frauenministerin), sosiaalidemokraatti Gabriele Heinisch-Hosekin ajama ns. pyllynkourintapykälä (Po-Grapsch-Paragraf) väljensi lailla rangaistavan seksuaalisen ahdistelun kriteerejä. Ja kukapa tätä pykälää tuolloin vastustikaan ellei oikeistopopulistinen FPÖ (jonka toimihenkilöistä pari on muuten tuomittu myös seksuaalisista rikkomuksista, vaikka suurin osa oikeudessa toimittujen FPÖ-poliitikkojen rikoslistan kohdista liittyykin kansanryhmän vastaiseen kiihotukseen, Verhetzung, tai ”Wiederbetätigungiin” eli kiellettyjen natsiaatteiden tai -symbolien levittämiseen). Puolueen johtaja HC Strache kertoi tuolloin lehdistötilaisuudessa pontevaan Tuomas Enbuske -tyyliin, että oli itsekin joskus joutunut seksuaalisen ahdistelun kohteeksi. Strachen mielestä mitään lainmuutosta ei tarvittaisi, koska ahdisteluongelma olisi helppo ratkaista muutenkin:

Yleensä silloin voi sanoa hyvin selvästi ja yksiselitteisesti, että ei halua tätä. Silloin yleensä myös saa olla rauhassa.

(Juupajuu. Melkein jokainen nainen voisi kertoa, että tyypillinen kähmijä ei mokomasta piittaa, koska joko ei tajua tekevänsä mitään väärää tai ei ylipäätään välitä akkaväen väninöistä.)

Nyt tilanne on jostain syystä aivan toinen. FPÖ on asettunut tiukasti vaatimaan naisrauhaa ja vaatii – perheasiainvastaavansa Anneliese Kindergrippe Kitzmüllerin suulla – hallitusta ryhtymään tehokkaampiin toimiin naisten suojelemiseksi yhä pahemmalta ahdistelulta. Tuoreimpana virikkeenä tälle toukokuussa julkaistulle puheenvuorolle oli Wienissä sattunut ahdistelutapaus: kolme tummaihoista miestä oli tunkenut kähmimään autossaan istuvaa sairaanhoitajaa, joka pontevalla toiminnallaan oli kuitenkin pystynyt pysäyttämään tilanteen. (”Tässähän taas nähtiin, että kun tarpeeksi selvästi ja yksiselitteisesti sanoo, ettei halua, niin saa olla rauhassa…”)

Vuosi sitten mitään kähmintä- ja ahdisteluongelmaa ei ollut, eikä varsinkaan lakeja olisi tarvinnut tiukentaa. Nyt jokainen kähmintätapaus antaa aiheen vaatia valtiovallalta entistä tiukempaa toimintaa – silloin kun ahdistelijana on tummaihoinen muukalainen. Mutta rasistejahan me emme ole!

 


Hän, hen, Henne

29 joulukuun, 2015

Joulu on ohi, ja tekee mieli vaihteeksi kirjoittaa kieliasioista – myös tämän äskettäinkin esillä olleen ”genderhömpötyksen” kannalta.

Kuten tiedämme, niissä ulkomaankielissä, joita suomalaiset yleensä opiskelevat, on erikseen mies- ja naispuoliset hän-sanat. Monet varmaan tietävät, että tämä on sen yleisemmän seikan ilmentymää tai säilymää, että indoeurooppalaisessa kielikunnassa on (ollut) sukupuoleen perustuva genusjärjestelmä, eli periaatteessa kaikki substantiivit jakautuvat ”sukuihin”, alkuaan kolmeen (maskuliini, feminiini, neutri). Harvempi sitä vastoin on selvillä siitä, että tällainen sukujako maailmanlaajuisessa katsannossa on harvinaisempaa kuin sukujen puuttuminen. Useimmat maailman kielistä toimivat kuten suomi ja suomensukuiset kielet, ja niistäkin kielistä, joissa kieliopillinen sukujako on, melkoisessa osassa tämä sukujako perustuu johonkin muuhun kuin mies- tai naispuolisuuteen. (Lisätietoja voi katsella tästä hienosta kartasta.)

Mies- ja naispuolisen ”hänen” tai jopa erisukuisten esineiden erotteleminen voi olla kätevää ns. reference trackingin kannalta, eli erilaisilla pronomineilla voi tyylikkäästi viittailla eri suuntiin. (Joskus keskenkasvuisena ihmettelin saksalaista lied-tekstiä Meine Ruh’ ist hin, mein Herz ist schwer, ich finde sie nimmer und nimmermehr. Siis: rauhani on mennyttä, sydämeni on raskas, en löydä sitä enää ikinä. En löydä sydäntäni? Kesti pitkään tajuta, että ”rauha” on naispuolinen mutta ”sydän” neutri, joten naispuolinen sie ei viittaa ”sydämeen” vaan vielä kauemmaksi taaksepäin, siihen ”rauhaan” asti.) Tämän takia suomen ja sukukielten kehittäjät ovat joskus kaipailleet meillekin erilaisia ”hän”-sanoja; viimeksi suomentaja Leevi Lehto taisi yrittää lanseerata naispuolista hen-pronominia. Toisaalta taas ulkomaankielissä sukupuolineutraalin pronominin puute on koettu ongelmaksi. Ruotsissa yritetään ottaa käyttöön neutraalia hen-pronominia, englannissa they-pronominin käyttö yksiköllisenä ja neutraalina alkaa olla yhä hyväksytympää aina arvovaltaista Oxfordin sanakirjaa myöten.

Saksan kaltaisessa kielessä kysymys on muustakin kuin hän-sanan valinnasta. Toisin kuin englannissa tai nykyruotsin yleiskielessä (ruotsin joissakin murteissa on vielä laajempaa genusjärjestelmää jäljellä, ja vielä ns. Kustaa Vaasan raamatussa taivas oli han ja maa hon), sukujako koskee edelleenkin kaikkia substantiiveja. Ja kuinka ollakaan, ihmiseen viittaavat substantiivit, elleivät nimenomaisesti ole naistarkoitteisia (die Mutter ‘äiti’, die Tochter ‘tytär’, die Hexe ‘noita’, die Hebamme ‘kätilö’), ovat maskuliineja: der Arzt ‘lääkäri’, der Zeuge ‘todistaja’, der Freund ‘ystävä’, der Feind ‘vihollinen’, der Polizist ‘poliisi’, der Student ‘opiskelija’ samoin kuin der Lehrer ‘opettaja’ ja kaikki muutkin er-johtimiset tekijäjohdokset. Niihin kuuluu viitata miespuolisella pronominilla er, ja myös niiden määritteet kantavat maskuliinimuotoisia päätteitä: ”asiantunteva-MIES lääkäri”, ”rakas-MIES ystävä”, ”arvoisa-MIES professori”.

Mitä tämmöisellä kielellä sitten tehdään maailmassa, jossa naisen kuuluu voida toimia lääkärinä, poliisina tai opettajana aivan siinä missä miehenkin? Naiivi suomalainen ajattelisi asian hoituvan sillä, että jätetään kielipelit kielipeleiksi ja sovitaan vaikkapa Arzt-sanan viittaavan tarvittaessa sekä mieheen että naiseen. Tätä käytäntöä, ns. geneerisiä maskuliineja, näkeekin joskus: tekstin alussa on alaviite, jossa selitetään, että kaikki tekstin henkilöviitteiset ilmaukset kuuluu ymmärtää sukupuolineutraalisti. Kieli- ja tasa-arvoasiantuntijoiden mielestä tämä ei kuitenkaan oikein käy. On nimittäin tutkimuksin selvitetty, että maskuliinimuotoja käytettäessä tavallinen saksanpuhuja yleensä ajattelee miespuolista lääkäriä, poliisia jne. On siis perusteltua väittää, että maskuliinimuotojen avulla ylläpidetään mielikuvia perinteisistä sukupuolirooleista ja estetään yhteiskunnan todellista tasa-arvoistumista.

Saksalaisella kielialueella onkin nykyään yhä useammin valittu toinen tie: naisten tuominen näkyviin. Jos kaikki lääkärit eivät ole miehiä, puhuttakoon sitten selvästi mieslääkäreistä ja naislääkäreistä. Miespuolisen termin rinnalla mainitaan siis naispuolinen, joka usein on muodostettu in-johtimella (Ärztin, Polizistin, Lehrerin). Poliitikot puhuttelevat kaikkia itävallattaria ja itävaltalaisia (Österreicherinnen und Österreicher) tai vaalien alla kaikkia äänestäjättäriä ja äänestäjiä (Wählerinnen und Wähler). Tekstissä tämä hoituu kätevästi ns. sisä-I:n (Binnen-I) avulla: johtimen isolla I-kirjaimella ilmaistaan, että se voidaan jättää pois. LehrerIn, monikossa LehrerInnen, voi siis viitata sekä miespuoliseen (Lehrer) että naisopettajaan (Lehrerin). Vaihtoehtoisesti voi käyttää ala- tai kauttaviivaa (Lehrer_in, Lehrer/in).

Valitettavasti vain tämäkään ei riitä. Naisemansipaation ja naistutkimuksen ensimmäiset aallot aikoinaan keskittyivät tuomaan naisia näkyviin ja osoittamaan, että naiset ovat, tekevät, saavat ja osaavat siinä missä miehetkin. Uudempi gendertutkimus ja gender-emansipaatio taas haastaa koko yhteiskunnallisen sukupuolen (gender) kategoriat ja haluaa korostaa, että gender ei tarkoita vain kahtiajakoa miehiin ja naisiin. Sukupuolen eri ulottuvuuksissa – onko kromosomisto XX, XY vai jotain muuta, millaiset ovat vartalon muoto, ulokkeet ja karvoitus, millainen on käytös ja esiintyminen ja miten miehekkäiksi tai naisellisiksi ne kussakin yhteisössä ymmärretään, missä määrin ihminen haluaa määritellä itsensä mieheksi tai naiseksi, missä määrin hän tuntee vetoa miehiin tai naisiin… – on loputon määrä vaihtoehtoja, ja jotkut eivät näillä asteikoilla edes halua tulla sijoitetuksi mihinkään kohtaan vaan kyseenalaistavat kaikki kahtiajaot. Tämän visuaaliseksi ilmaukseksi on Saksan vihreän puolueen piireissä äskettäin tarjottu tähteä: Lehrer*in-tyyppiset termit kattaisivat sekä mies- ja naispuoliset opettajat että ne opetustehtävissä toimivat henkilöt, jotka eivät halua määritellä itseään yksiselitteisesti miehiksi tai naisiksi.

Saksassa viime aikojen kuuluisin kyseenalaistaja on ollut Berliinin Humboldt-yliopiston gendertutkimuksen professori Lann Hornscheidt (aiemmin etunimeltään Antje eli alasaksalaisittain ”Annikki” tai ”Annukka”). Hornscheidt nostatti runsas vuosi sitten melkoisen kohun ehdottamalla uutta, luovaa x-kirjaimen käyttöä. Koska Hornscheidt ei itse halua määritellä itseään mieheksi eikä naiseksi, hän ei halua myöskään sähköpostiviestejä, jotka alkavat Sehr geeehrter Herr Professor tai Sehr geehrte Frau Professorin; kirjoituksessa voisi hyvin käyttää sellaisia muotoja kuin Sehr geehrtx Profx Lann Hornscheidt. Sosiaalinen media räjähti, ja erityisesti tässä kunnostautuivat ”perusarvojen” puolustajina profiloituvat ainekset. Hornscheidtille sateli tappo- ja raiskausuhkauksia, kommenttiketjujen kansa kiihdytti itsensä raivoon uhanalaisen mieheyden ja naiseuden puolesta sekä kaikkia noita elitistisiä hömppätutkijoita vastaan, jotka tuhlaavat kansalaisten verovaroja keksittyjen näennäisongelmien kanssa puuhastelemiseen.

Niinpä. Poliittinen rintamalinja on tässäkin selvä. Vihervasurit haluavat nähdä myös sukupuolen – tai ainakin siihen yhdistettävän käyttäytymisen – sosiaalisesti rakennettuna, yhteisöllisenä sopimuksena, jota voidaan myös porukkapäätöksellä muuttaa, että saataisiin maailmasta parempi. Jos kieli ei vain heijasta vaan suorastaan ylläpitää syrjintärakenteita –  jos Arzt-sana viittaa vain miespuoliseen lääkäriin, tai jos ”neekeri”-sana nostaa mieleen rasistiset mielikuvat alempiarvoisista ihmisistä – silloin kielelle on tehtävä jotakin. ”Edistyksellisissä” piireissä myös usein vähän naiivistikin uskotaan ihmisluonnon pohjimmaiseen hyvyyteen sekä valistuksen ja opetuksen voimaan. Ajatuksena on, että tasa-arvoon on helpompi päästä, jos yhteiskunnan eriarvoisuus tuodaan näkyväksi, että sen kaikki huomaavat ja ymmärtävät.

Konservatiiveille taas yhteiskunnan (sekä kielen) kategoriat ovat kiveen kirjoitettuja ja Luojan säätämiä lakeja, joihin koko moraalimme ja yhteiselämämme perustuu. Kielenkäytön poliittinen korrektius on tältä kannalta täysin naurettavaa tekopyhyyttä: naiset ovat naisia, neekerit ovat neekereitä, ne oikeat alkuperäiset lääkärit ovat miehiä (vaikka sittemmin jokunen naislääkärikin on ryhtynyt tälle alalle), eikä sitä mikään typerä sanatabu muuksi muuta! (Sitä, että kielenkäyttö ja sen normit voisivat vaikuttaa ajatteluun ja toimintaan, ei siis haluta tunnustaa laisinkaan.) Siksi yritykset rajojen siirtämiseksi tai häivyttämiseksi ovat parhaimmillaankin turhanaikaista hömpötystä ja Potemkinin kulissien rakentelua, pahimmillaan kansan aivopesemistä hengenvaarallisilla luonnottomuuksilla, joista seuraa täydellinen mielivalta, moraalittomuus, periaatteettomuus ja rappio.

Samaan tapaan kuin feministeistä on länsimaissa vuosikymmenet väännetty huumoria ja piirretty pilakuvia puutteen katkeroittamista rumista miesvihaajista, myös poliittisesti korrekti kielenkäyttö on jo iät ja ajat ollut vitsailun kohteena. Muistatte ehkä sen vanhan vitsin, jossa koululaitoksen kehitystä havainnollistetaan eri aikakausien matematiikantehtävällä. Entisaikojen laskuongelmasta, jossa perunasäkin myyntihinnan ja tuotantokustannusten perusteella on laskettava myyntivoitto, on myöhemmissä koulukirjaversioissa tullut esimerkiksi joukko-oppitehtävä, jossa perunajoukkojen osajoukkoja ympyröidään,  steinerkouluversio, jossa tehtävänä on piirtää perunasäkistä kuva ja laulaa siitä laulu, tai moniarvoisen yhteiskunnan versio, jossa oppilaiden kuuluu alleviivata tehtävästä sana ”peruna” ja keskustella aiheesta pienryhmissä. Saksalaisessa versiossa tähän vitsiin kuuluu myös nykytehtävä, jossa oppilaista, perunanviljelijöistä, taskulaskimista ja ”perunasäkeistäkin” käytetään genderkorrekteja Binnen-I-muotoja: KartoffelsackInnen.

Koska äärimmäisiä mielipiteitä on käytännössä mahdotonta erottaa niitä koskevasta vitsailusta (ilmiö, joka tunnetaan myös Poen lakina) ja koska äärimmäisyysajattelu lietsoo pelkoja ja vainoharhoja, aikamme oikeistopopulistipiireissä otetaan myös poliittisesta genderkorrektiudesta väännetyt vitsit aivan tosissaan ja uskotaan kammottavaan gendermafiaan, gender-ideologiaan tai genderismiin, joka haluaa väkisin vääntää saksan kielen ja saksankielisen ajattelun rakenteet uusiin, luonnottomiin muotoihin. Wieniläisellä ”perusitävaltalaisten” äänestäjällä, anteeksi, äänestäjättärellä genderhälytin laukesi kanafileepaketin tekstiä lukiessa jo ennen kuin aivan normaali sana Innenfilet ehti hahmottua. Paketissa on siis kanan sisäfileetä, mutta postauksessaan, jota saksankielinen some nyt naureskelee, kirjoittaja ehti polttaa päreensä oletetuista ”kana_ttarista” (Hühner_innen) ja koko tasa-arvohömpötyksestä, joka tunkee yhteiskuntaan yhtä salakavalasti kuin muslimien maahanmuutto:

 

huehnerinnen

Ensin halal-lihaa ja sitten tämä!! Miten pitkälle tämän genderhulluuden vielä pitää mennä?? Olen itsekin nainen mutta tämä on jo liikaa. Löydetty wieniläisestä Sparista.

 

Tahattoman vitsin täydellistää sen kirjoitusasu. Tuohtunut kansalainen ei aivan täysin hallitse isojen ja pienten alkukirjainten käyttöä, ja sanaan Wahnsinn olisi saanut kirjoittaa kaksi ännää loppuun. Äidinkielen puhtaudesta huolehtivien isäm maallisten elämäm koululaisten kielioppi- ja oikeinkirjoitusongelmat taitavat olla kansainvälinen ilmiö. Ehkä vielä joskus ehdin palata siihenkin.


Eikö tämä ikinä lopu?

18 joulukuun, 2015

Apua. Se jatkuu aina vain. Unkarin Suuren Naisasiakeskustelun jälkimainingit nimittäin. Tai niin kuin nykyään on tapana todeta: kylläpäs tämä eskaloitui nopeasti.

Niin kuin viime blogahduksissani olen kertonut, Unkarin parlamentin puhemies László Kövér, aikoinaan nuoren liberaalin järjestelmänkaatajan Viktor Orbánin lähintä ystäväpiiriä ja muotoutuvan Fidesz-puolueen kovinta ydintä, nyttemmin ilmeisesti poliittisen päätöksenteon huipulta syrjäytynyt mutta parlamentin puheenjohtajanpöntössä entistä sekopäisempiä höpisevä kalapuikkoviiksinen setä, kohahdutti viime viikonloppuna puoluekokouskansaa asettamalla tavoitteeksi maailman, jossa ei tunneta mitään genderhömpötyksiä vaan jossa pojat uskaltavat olla miehiä ja tyttärien korkein kutsumus on synnyttää lapsenlapsia. Sitten Kövérin tueksi pomppasi vanheneva mutta edelleenkin entistä 90-luvun nuorisoa sykähdyttävä ikipoppari Ákos, joka puolestaan kertoi tv-haastattelussa, että naisen tehtävä ei ole ansaita yhtä paljon kuin mies vaan kuulua yhteen jonkun kanssa ja synnyttää lapsia jollekulle.

Edistyksellisen älymystön somekuplassa tietenkin myrskysi ja meemiä syntyi. Mutta toisin kuin viimeksi arvelin, myrsky levisi kuplan ulkopuolellekin. Ákos on nimittäin raskaan sarjan viihdejulkkis, jonka takana on melkoinen sponsorointikoneisto, eikä pelkästään Fidesz-puolue, jonka hovilaulaja Ákosista on näköjään tullut. Ja nyt Ákosin tärkeä sponsori, saksalais-ylikansallisen Telekomin unkarilainen tytäryhtiö Magyar Telekom sanoi sopimuksen irti, selittäen:

Arvostamme suuresti Ákosin musiikillisia saavutuksia ja menestystä esiintyvänä taiteilijana, ja muistelemme kiitollisina yhteistyömme vuosia ja yhteisiä ponnistuksiamme. Yhtiömme mielestä esiintyvän taiteilijan erään tv-kanavan haastattelussa ilmentämä ajatusmaailma ei kuitenkaan sovi yhteen konsernimme mission ja arvojen kanssa. Magyar Telekom on sitoutunut tarjoamaan naisille ja miehille yhtäläiset työehdot ja uramahdollisuudet ja kaikissa tilanteissa ylläpitämään yhtiön sisällä sukupuolten tasa-arvoa.

Mutta tämän jälkeen vasta todella repesi. Nimittäin: Unkarin hallitus (!) kävi Telekomin kimppuun. Kaikkia ministeriöitä kehotettiin sanomaan irti matkapuhelinsopimukset Telekomin kanssa. Hallituksen tiedottajan Zoltán Kovácsin mukaan

[h]allitus on järkyttyen saanut kuulla Telekomin päätöksestä, joka vakaumuksemme mukaan on ristiriidassa Unkarin perustuslain sekä hengen että kirjaimen kanssa. (…) Voi kuvitella, että tällainen on mahdollista Saksassa, mutta me emme voi hyväksyä, että nykyään Unkarissa ketään saisi tällä tavalla diskriminoida mielipiteensä ja näkemyksiensä takia.

Pääministerin kansliaa johtava ministeri Antal Rogán puolestaan saapui aamuteeveeohjelmaan kertomaan, että hänenkin mielestään Telekom sponsorisopimuksen purkamalla loukkasi Unkarin perustuslakia, nimittäin sitä kohtaa, jossa puhutaan sanan- ja mielipiteenvapaudesta. Hallitus oli vastannut symbolisella eleellä antaakseen Telekomin ymmärtää, että rahakaskaan firma ei saa tehdä mitä vain eikä kohdella ihmisiä miten huvittaa. Ja lopuksi asiaan puuttui lehdistötilaisuudessa vielä itse pääministeri Orbán, jonka mielestä sponsorointisopimus ja sen irtisanominen toki on periaatteessa sponsorin ja sponsoroitavan välinen asia. Kuitenkin hänen mielestään tässä kansainvälinen yhtiö (huom!) rankaisee unkarilaista (huom!) mielipiteen takia, ja se on perustuslaillinen sananvapauskysymys:

Unkarissa on mahdollista purkaa solmittu sopimus, siitä on laissa tarkkaan säädetty. Mutta mielestäni perustuslain kanssa ristiriidassa on se, että joku sanoo sopimuksen irti vain siitä syystä, että ei pidä sopimuskumppaninsa mielipiteestä. Tämä on sortoa, tämä on väärinkäytös, eikä tämmöistä mielestäni tule hyväksyä.

Orbán, koulutukseltaan juristi, on kuin ei muka ymmärtäisi yksinkertaista asiaa. Perustuslaillinen sananvapaus tarkoittaa sitä, että Ákos saa kenenkään estämättä sanoa julki mielipiteensä vaikkapa miesten ja naisten tasa-arvosta, ei sitä, että Telekom olisi velvollinen siitä hyvästä maksamaan hänelle. Ákosin ja Telekomin suhde taas on yksityisoikeudellinen sopimus, ja mitä luultavimmin siitä, kuten sponsorointisopimuksista yleensä, löytyy pykälä, jonka mukaan sopimuksen voi välittömästi purkaa jos sponsoroitava käyttäytyy sopimattomalla tai sponsorin edun vastaisella tavalla. Jos tästä tulee riitaa, se voidaan selvittää käräjillä, mutta perustuslaki ei tähän kuulu mitenkään. Varsinkaan, koska – kuten monet irvileuat ovat huomauttaneet – vaikka Orbán puhuu “perustuslaillisesta (alkotmányos) sananvapaudesta”, Unkarissa ei itse asiassa enää ole “perustuslakia” (alkotmány) vaan “peruslaki” (alaptörvény).

Yhden iskelmälaulajan takia on siis pistetty pystyyn vertaansa hakeva poliittinen julkisuusfarssi. Ilmeisesti tarkoitus on tehdä vaikutus puolueen kannattajajoukkojen syviin riveihin. Niihin, joihin karheanmiehekäs kuurankukkamelankolinen ysäripoppi puree, ja niihin, joita femakkojen säksätys ahdistaa. Niihin, jotka alttiisti ja innokkaasti uskovat Pahan Ulkomaisen Suurpääoman koko ajan vainoavan kunnon unkarilaisia. (Jatkopäätelmät voi jokainen tehdä itse, ja tekeekin. Orbánin ja Fidesz-puolueen faniryhmissä postaillaan jo kuvia Telekomin saksalaisesta naisjohtajasta (“feministinarttu!”) ja veikkaillaan, että Telekomin sponsorirahat varmaan tarvittiin jollekin klezmer-bändille. Hah hah.) Niille taas, jotka eivät hallitusta ja Fidesz-puoluetta kannata, tulee annetuksi selvä signaali: joka loukkaa meidän pikku elättiämme, loukkaa meitä, ja siitä seuraa imperiumin vastaisku.


”Perusarvoista” perusarvojen äärelle

15 joulukuun, 2015

Viimekertaisesta blogahduksestani jäi uupumaan uljas loppunousu. Ehkäpä hyvä niin, sillä Unkarin parlamentin puhemiehen László Kövérin puoluekokouspuhe nostatti reaktioita, joihin tekee mieli palata, eikä pelkästään reaktioiden itsensä ja niiden huumoriarvon takia.

Sekä Unkarin oppositio- että sosiaaliset mediat ovat nyt pari päivää pursuneet erilaisia vitsikkään ilkeitä kommentteja puhemies Kövérin möläytykseen miesten ja naisten rooleista, pojista, joiden tulisi runoilijoiden sanoin ymmärtää, että miehen on oltava mies, ja tyttäristä, joiden korkeimpana kutsumuksena tulisi olla lastenlasten synnyttäminen. Mitä ”miehenä olemiseen” tulee, kaunokirjallisuuden suhteen sivistyneemmät tahot ovat muistuttaneet, että Attila Józsefin säe ”Ole se, mikä olisit: mies. Ruoho kasvaa jälkeesi” on peräisin runosta, jossa runoilija rohkaisee itseään tekemään itsemurhan. Mutta todella pankin räjäytti tuo puhe ”lapsenlapsia synnyttävistä tyttäristä”.

Facebookissa on käynnistetty tempaus, jonka tarkoituksena on täyttää puhemies Kövérin postilaatikko negatiivisilla raskaustesteillä. Netti tulvii meemejä ja vitsejä, joista siteerattakoon yksi, Péter Konokin Facebook-seinältä:

Samaan aikaan eräässä kaukaisessa galaksissa, Voiman pimeimmällä puolella:
– Luke, minä olen sinun isoisäsi…

Kövér itse ei edelleenkään halua tajuta, mistä on kysymys. Népszabadság-lehden toimittajalle hän selitti pitävänsä yhtä lailla isyyttä miehen kauneimpana kutsumuksena. (Miksi ei sitten puhunut siitä puoluekokousyleisölle, joka hukutti hänen roolimöläytyksensä spontaaneihin aplodeihin?) Kövérin mielestä asia on aivan yksinkertainen: koko sivilisaatiomme tuhoutuu, ellemme lisäänny riittävästi, ja koko maahanmuutto tai muukalaisten ”maahanmuutattaminen” (betelepítés on kausatiivijohdannainen, tarkoittaa siis, että jotkut tarkoituksella asuttavat siirtolaisia maahan, ja tuntuu viittaavan niihin pääministeri Orbáninkin toistelemiin salaliittohoureisiin, joiden mukaan pakolaiskriisi on Tiedättekylläkenen tekosia) samoin kuin työvoimapula on seurausta siitä, että raskaustestitempauksen käynnistäjät ja heidän kaltaisensa eivät tätä yksinkertaista asiaa ymmärrä.

Mutta muutkin kuin Fidesz-puolueen innokas kokousväki tukevat yhä Kövériä. Eilen puhemiehen puolustajaksi ilmestyi puolikahjo-äärioikeistolaisen Echo TV:n haastattelussa itse Ákos, yleensä pelkällä etunimellään tunnettu Ákos Kovács, Unkarin… äh, yritän etsiä vertailukohdaksi 80-luvun lopulta saakka yleisön suosikkina paistatellutta karheanmiehekästä suomalaista poplaulajaa, mutta tämän genren tuntemukseni on niin kovin kehno. Viime vuosina Ákosista on yhä selvemmin näyttänyt tulevan jonkinlainen Fidesz-puolueen hovilaulaja, ja haastattelussakin (josta uutisoi mm. hvg.hu) hän osoitti, että oikeistokonservatiiviset perhearvot ovat hänellä kohdallaan:

Ákos: Ei naisten tehtävä ole ansaita yhtä paljon kuin miesten – niin minä sen koen.
Haastattelija: Eikö ole? Mikä sitten on naisten tehtävä?
Á: Siis, sanotaan, toteuttaa naisellisuuden olemusta, eikö niin? Sanotaan niin, että kuulua yhteen jonkun kanssa. Synnyttää jollekulle lapsia. Olla äiti.
H: Eivätkö nämä asiat sovi yhteen?
Á: Näyttää kovasti siltä, että eivät sovi. Miten oikein olet äiti, miten vietät tarpeeksi aikaa lastesi kanssa, jos olet johtavassa asemassa oleva jokin tiesmikä, ties millä palkalla.

Tämäkään ei tietenkään jäänyt vastausta vaille vaan synnytti oman Ákos-aiheisen meemi- ja vitsitulvansa. Laulajan Facebook-seinä alkoi tulvia pirullisia kommentteja, ja pikavauhtia valmistui myös nimimerkin Ákos Kövér uudelleensovitelma Ákosin 1990-luvun hitistä Helló:

Helou helou, olen täällä taas,
on jo aikaa siitä kun synnytit, nyt panen taas lapsen tulemaan.
Panen, panen, en peräänny,
mitä sanotkin, silmissäsi loistaa pulskanlainen
[viittaus nimeen Kövér, joka tarkoittaa ’lihavaa’] viesti.
Tahtoisin tuoda elämääsi täyttymyksen,
mutta pelkään, että et piittaa,
valitettavasti en voi kirjoittaa uusiksi ‘Herätyshuutoa’
[lähes kansallishymnin asemassa oleva isänmaallinen runo 1800-luvulta],
teen lauluja, vaikka halusin lapsen.
Saat minulta matkallesi toivon,
paljon kristittyjä lapsenlapsia,
jotta sunnuntaina perhe voisi olla yhdessä.

Helou helou, en häipynyt,
kävin vain kaukaisella planeetalla, et usko, millaista siellä oli.
Niin paljon naisia, kaikki muutakin kuin synnytyskoneita,
ja teevee puhui totta, sieltä ei virrannut mössö.
Minä niin säikähdin: missä olen.
Ei kolmeakymmentä hopearahaa, ei palkkiota.
Toivoin hartaasti, että kohta herään,
ja sinä odotat minua illallinen valmiina.
Polvistut nurkkaan
[viittaus perinteiseen tapaan kurittaa tuhmia lapsia panemalle ne nurkkaan polvilleen kuivien herneiden päälle],
ja jokin muukin kuin herneet on kovana,
kun uusi konservatiivinen nuorukainen sikiää.

Helou helou, tämä minä nyt olen,
asetuin kengänpohjan alle, ja niin kauan kuin elän, nuolen.
Puolueen laulaja on herra vain niin kauan
kunnes katoaa, kun kieltä on jännitetty liiaksi.
Nyt tuon elämääsi täyttymyksen, vaikka et piittaisikaan,
ja kohta kirjoitan uuden ‘Herätyshuudon’, kun kutsuu isänmaa, hohhoijaa.
Et saa matkallesi edes toivoa, vain fideszläistä coelhoa,
sillä kaikki syntini on annettu anteeksi.

Mutta kuule hei:
Helou helou, minä olen kansa.
Vähän vielä kestän, ja sitten nousen kapinaan.
Usko tai älä, lammaskin toivoo,
kerran vielä se käy paimenen kimppuun, ja se on loppu.

Juupajoo. Jotenkin tämä alkaa tuntua niin kovin tutulta, ja on niin monet kerrat toistunut jo tässäkin blogissa. Joku Unkarin vallanpitäjistä möläyttää autuaan itsevarmasti jotakin, mikä on sovittamattomassa ristiriidassa eurooppalaisten demokratia-, ihmisoikeus- ja tasa-arvokäsitysten kanssa tai muuten vain järjettömän keskiaikaista ja paljastaa tämän vallanpitäjäporukan henkisen tason. Oppositiomediat uutisoivat, sosiaalinen media räjähtää täyteen toinen toistaan nokkelampia meemejä, vitsejä ja parodioita, häijyjä blogikommentteja ja kuvamanipulaatioita – jotka eivät luultavasti juuri kantaudu älymystön somekuplan ulkopuolelle.

Vaan tapahtuuko sen lisäksi yhtään mitään? Kun koirat ovat haukkuneet itsensä väsyksiin, karavaani jatkaa kulkuaan. Kaiken lisäksi tuo koirien terapeuttinen mediahaukku tuntuu usein pysähtyvän siihen ensimmäiseen, törkeimpään esteeseen, ns. kumiluuhun. Tässä tapauksessa esimerkiksi: on niin kovin helppoa jäädä kauhistelemaan sitä, että puhemies Kövér näköjään pitää naista pelkkänä miestä palvelevana synnytyskoneena. Useimmat irvileuat eivät kehittele ajatusta tästä yhtään pitemmälle. En ole nähnyt kovinkaan monen närkästyneen tässä yhteydessä muistuttavan, että lisää unkarilaisia lapsia saataisiin yksinkertaisesti tukemalla paremmin unkarilaisia perheitä ja helpottamalla naisille uran ja perheen yhdistämistä. (Orbánin hallitus kyllä kehuu lapsi- ja perheystävällisyyttään, mutta jostain kumman syystä tämä politiikka ei ole kantanut käytännön hedelmää.) Tai että Kövérin harmittelema työvoimapula ei ainakaan helpotu sillä, että kohta puoli miljoonaa unkarilaista, suureksi osaksi työ- ja lapsensaanti-ikäisiä ihmisiä, on lähtenyt läntisempiin EU-maihin etsimään leveämpää leipää ja avarampaa ilmapiiriä.

Ei ehkä kannata sivullisen syytellä unkarilaisia aktivismin puutteesta. Jossakin vaiheessa mielenosoittajatkaan eivät jaksa kerääntyä kaduille, kun ei mielenosoituksista kuitenkaan mitään seuraa – ja ennen kaikkea, kun ei mielenosoituksia johtamassa ole uskottavaa ja laajempaa kannatusta nauttivaa oppositiovoimaa, joka voisi tarjota realistisen vaihtoehdon Orbánin hallitukselle. Helpompi on laatia meemejä ja haukkua hallitusta Facebook-ryhmissä ja verkkoartikkelien kommenttiketjuissa.

Suloinen kuulla kuitenkin tuo oisi (kuten Ahlqvist-Oksanen kirjoittaa Suomalaisessa sonetissaan), jos Kövérin ärsyttävä möläytys jaksettaisiin nähdä suuremmassa kontekstissa. Miten oikein onkaan niin, että naisten halveksiminen ja suoranainen naisviha niin usein tarjoillaan samassa paketissa ”kansallismielisen” muukalaisvihan, vallanpitäjien mahtia alttiisti pönkittävän ”uskonnon” samoin kuin vallanpitäjien mahtia pönkittävän, turruttavan sirkushuvi-viihteen kanssa?

Yhden turhautuneen ja viime aikoina muutenkin merkillisiä möläytelleen äijän puheet sikseen. Olennaista on se, miten tiiviisti naisvihaiset perusarvohölinät kuuluvat yhteen sen linjan kanssa, jota Unkarin valtapuolue Fidesz yhä selvemmin edustaa ja joka tyyliltään ja ilmeeltään yhä enemmän tuo mieleen klassisen fasismin. Kövérin puhetta kauhisteltaessa vähemmälle huomiolle on jäänyt Orbánin omassa puheessa kuultu hourailu ”sotilaallisista hyveistä” (katonai erények), jotka – kristinuskon, maalaisjärjen ja kansallisen ylpeyden (!) ohella – ovat ensisijaisempia ja perustavampia Euroopan kannalta kuin nuo ”sinänsä kauniit ja herttaiset” mutta toissijaiset (!) asiat: ihmisoikeudet, edistys, avoimuus, uudenlaiset perheet, suvaitsevaisuus. Toissijaiset asiat. Miettikääpä tätä. Myös yhdessä sen kanssa, mitä tämä äijäjoukko naisista ajattelee.


Lucian tuolilta

13 joulukuun, 2015

Joulukuun kolmastoista, Lucian päivä. Ruotsalaisen Lucia-perinteen maine on kantautunut myös Sentrooppaan, täkäläisissäkin jouluperinne- ja adventtiaiheisissa julkaisuissa kerrotaan valkopukuisista, kynttiläpäisistä neidoista. (Lucia-mummoista tai sateenkaarikynttilää kantavista trans-Luciuksista en ole vielä huomannut täällä uutisoidun.) Pyhä Lucia Syrakusalainen, 200-luvun lopulla Sisiliassa syntynyt marttyyri, sai kristityssä Euroopassa jo varhain ympärilleen mielenkiintoisen kultin. Myös siksi, että kun vanha juliaaninen kalenteri (siis se, jota läntisessä Euroopassa käytettiin 1500-luvun loppuun tai vielä kauemminkin ja jota Venäjän ortodoksinen kirkko edelleenkin käyttää) oli jäänyt todellisesta aurinkovuoden kierrosta pahasti jälkeen, Lucian päivä vanhan luvun mukaan osui talvipäivänseisaukseen, vuoden pimeimpään kohtaan. Siksi Luciasta saattoi kansanperinteessä tulla myös pimeyden hahmo, noita, jolla peloteltiin kunnottomia tyttöjä ja tuhmia lapsia.

Itävallassa Lucian kerrotaan ennen vanhaan kiertäneen jopa Krampuksen tapaisena Pyhän Nikolauksen seuralaisena lapsia säikyttelemässä. Unkarissa Lucia-perinteet ovat säilyneet näihin päiviin saakka. Lucian (Luca) päivänä ennustetaan (tinojakin voi valaa), sekä omaa tulevaa puoliso-onnea (tulevan aviomiehen nimen selvittämiseksi on olemassa kivoja kikkoja) että vuodentuloa. Unkarissa ja naapurialueillakin, ainakin Kroatiassa, Lucian päivänä voi panna vehnänjyviä itämään erityiseen koristeltuun astiaan ja oraiden tiheydestä sitten arvailla tulevan vuoden satonäkymiä.

Eksoottisin perinne on ollut ns. Lucian tuolin valmistaminen. Uskomuksen mukaan Lucian-päivänä voisi näppärä mies ryhtyä valmistamaan viisikannan muotoista tuolia tai paremminkin jakkaraa, johon käytetään yhdeksää eri puulajia. Päivässä saa tehdä vain yhden työvaiheen, mistä sanonta lassan készül, mint a Luca széke ‘valmistuu hitaasti kuin Lucian tuoli’. Tuoli on tarkoitus saada valmiiksi jouluun mennessä ja salakuljettaa joulukirkkoon. Kun  kotinikkarimme siellä sitten kiipeää Lucia-jakkaralle seisomaan, hän tunnistaa, ketkä kirkkoon saapuvista naisista ovat noitia. Mutta koska noidatkin puolestaan huomaavat, että heitä tarkkaillaan, jakkarantekijän on kiireesti juostava pakoon kylväen peräänsä unikonsiemeniä – noidan pitää nimittäin pysähtyä keräämään pikkuiset siemenet talteen. Kotiin päästyä jakkara sitten heitetään kiireesti tuleen, mutta koska se valittaa uunissa ja noidat voisivat sen kuulla, avaimenreikä pitää tukkia valkosipulilla… Kuulostaa siis vaivalloiselta, ja luultavasti aniharva on tällaista jakkaraa oikeasti ryhtynyt nikkaroimaan.

Taikojentekemisen sijaan Unkarin nykyiset poliittiset päättäjät ovat viettäneet Lucian-päivää Fidesz-puolueen vuotuisessa puoluekokouksessa. Pääministeri Orbán on uhkunut tulevaisuususkoa ja luottamusta puolueeseensa, joka – näin hän muistelee – aikoinaan perustettiin kaikkia asiantuntijoiden mielipiteitä uhmaten. ”Emme olleet ammattilaisia, mutta tiedämme, että Titanic oli asiantuntijoiden rakentama, Nooan arkki taas maallikon.” (Tuota noin… jos halutaan fundamentalistisesti uskoa Nooan arkki -kertomus historialliseksi totuudeksi, silloin pitäisi myös ottaa huomioon, että Nooa sai arkin rakentamiseen erittäin yksityiskohtaiset ohjeet itse Jumalalta. Oliko Orbánilla ja kumppaneilla Fidesz-puolueen ensi kertaa vaaleihin lähtiessä myös taivaasta annetut toimintaohjeet? Vai tarkoittaako Orbán vain, että – niin kuin asia nykypolitiikkasuomeksi ilmaistaan – kaiken maailman dosentteja ei hänen puolueessaan kuunnella?)

Puheen lopussa päästään tietenkin keskeisimpään sanomaan eli pelkojen ja vihan lietsomiseen: Eurooppa on vaarassa, pakolaistulva merkitsee lisääntyvää terrorin uhkaa ja kasvattaa rikollisuutta (!), se vaarantaa kulttuurimme, elämänmuotomme ja perinteemme. Siispä kaikki huolestuneet kansalaiset allekirjoittakoot joukkovetoomuksen ”pakollisia pakolaiskiintiöitä vastaan”! (EU:n pakolaiskiintiöiden vastaisella kampanjalla on omat näyttävät weppisivut, joilla mm. kerrotaan, että EU haluaa pakkoasuttaa Unkariin 160.000 ihmistä ja että maahanmuutto lisää terrorismin vaaraa ja rikollisuutta – kuulemma Länsi-Euroopan suurkaupungeissa, esimerkiksi Tukholmassa, on yhteensä yli 900 “no go zonea”, ghettoa, joihin viranomaiset eivät uskalla mennä ja joissa isäntämaan lait eivät siis päde. Ihmisoikeustilannetta tarkkailevan Unkarin Helsinki-komitean mukaan väitteet eivät pidä paikkaansa: mitään tällaista kiintiötä ei ole, 160.000 on niiden kiintiöpakolaisten määrä, jotka seuraavan viiden vuoden kuluessa olisi tarkoitus sijoittaa yhteensä koko EU:n alueelle, ja myös hallituksen laskelmat siitä, mitä pakolaisten elättäminen maksaisi, ovat aivan pielessä.)

Mutta kaikkein tiiveimmin Fidesz-puolueen nykyisen vainoharhaisen ja kuvitellun kansallisen menneisyyden perusarvo-onnelaa haikailevan ajatusmaailman tiivisti tuuheiden kalapuikkoviiksiensä alta parlamentin puhemies László Kövér, mies, joka aikoinaan kuului Orbánin lähimpään ystäväpiiriin ja puolueen kovimpaan ytimeen mutta on väittämän mukaan siirretty todellisista valta-asemista seremoniallisempiin tehtäviin. Jouluun on vielä aikaa, mutta Kövér on jo saanut Lucia-jakkaransa valmiiksi ja kiivennyt sieltä bongaamaan todelliset pahikset. Niitä ovat tietenkin vanhat tutut Brysselin herrat ja kansainvälinen suurpääoma (jota henkilöi György/George Soros, kaikki kyllä ymmärtävät, mitä kansanryhmää tässä ajetaan takaa…). Tietenkin maahanmuuttajat ja heidän kulttuurinsa uhka eurooppalaisille arvoille. Ja ennen muuta, ta-daa, femakot, homot ja ”gender-ideologia” tai ”genderismi”, Keski- ja Itä-Euroopan konservatiivisten ideologien parissa yhä suositumpi viholliskuva. Toisin sanoen: nykyaikainen sukupuolentutkimus – joka väittää, että gender, sosiaalinen sukupuoli ja siten myös ”miesten” ja ”naisten” roolit ja niiden erot ovat yhteiskunnallisia ja kulttuurisia konstruktioita, eivät kiveen hakattuja ikuisia totuuksia – ei ole tiedettä vaan ideologiaa, pirullinen poliittinen salajuoni. Mihin tämä maa oikein joutuu, jos naiset rupeavat kuvittelemaan, että voivat ja saavat tehdä samaa kuin miehetkin, ja siksi lopettavat lasten synnyttämisen?

Kuunnellaanpa lopuksi 444.hu-sivuston julkistama otos:

Tiedämme, mitä haluamme, rakkaat ystävät, ja senkin, mitä emme. Emme halua Sorosin kaltaisten niin kutsuttua avointa yhteiskuntaa, joka on avoin tai paremminkin suojaton kaikenlaisen ulkoisen, muukalaisten etujen ohjaaman tuhoisan manipulaation suhteen. Emme halua gender-hulluutta, emme halua tehdä Unkarista miesvihaaja-naisten ja naisia pelkäävien feminiinimiesten yhteiskuntaa, jolle perhe ja lapset ovat vain itsensä toteuttamisen este. Tahtoisimme…
(spontaaneja suosionosoituksia)
… tahtoisimme, että poikamme eivät vain saisi oppia vaan myös ymmärtäisivät Petőfin runon “Jos olet mies, ole mies!”, tai Attila Józsefin säkeen “Ole se, mikä olisit: mies. Ruoho kasvaa jälkeesi.” Ja tahtoisimme, että tyttäremme pitäisivät korkeimpana itsensä toteuttamisena sitä, että voivat synnyttää meille lapsenlapsia.
(spontaaneja suosionosoituksia)
Emme halua kansan etuihin sitoutumattomia, rahavallan turmelemia, Brysselin byrokratian johtamia Euroopan Yhdysvaltoja. Kristityn Euroopan tilalle emme halua mammonan Eurooppaa. Emme halua “multi-kultia”. [Vai kääntäisikö tämän “mokutukseksi”?] Tosin pyydän saada huomauttaa, että ilmaus on harhaanjohtava. Monikulttuurisia yhteisöjä, kaupunkeja, alueita, maita olivat Monarkia ja sen sisällä Pozsony [= Bratislava] tai Szabadka [= Subotica Serbian Vojvodinassa], voisin luetella lisääkin, ja Unkarin ja Itävalta-Unkarin ulkopuolellakin Keski-Euroopasta näitä alueita. Se, mikä Euroopassa nykyään vallitsee, ei ole monikulttuurisuutta sen todellisessa merkityksessä, vaan juurettomien barbaarien asuinalueeksi muuntuva Eurooppa, kokeilu Euroopan muuttamiseksi juurettomien barbaarien asuinalueeksi, arvoisat naiset ja herrat, jossa pari…
(spontaaneja suosionosoituksia)
… jossa Euroopan alkuasukkaat halutaan vieraannuttaa omasta kulttuuristaan ja vaivata samaan taikinaan omasta kulttuuristaan irrotettujen muukalaisten kanssa, jotta he muodostaisivat äänestäjä- ja kuluttajakunnan sille Euroopalle, joka ei enää muistuta omaa itseään.


Naisvaltikka on murheen merkki, se valtakuntain häviöö ennustaa

19 lokakuun, 2015

Politiikka on miesten valtakunta. Ainakin Unkarissa edelleenkin. Viktor Orbánin edellisessä hallituksessa oli yksi nainen, perinteiseen unkarilaiseen tapaan vain miehensä nimellä esiintynyt Németh Lászlóné eli László Németh -nimisen miehen vaimo, joka ei juuri suutaan julkisesti avannut ja jota yleisesti pidettiin Orbánin tuolloin vielä ystävän ja lähioligarkin Lajos Simicskan bulvaanina. Nykyisessä hallituksessa on pelkkiä miesministereitä. Tosin ns. inhimillisten voimavarojen superministeriöön on niputettu muutamia sellaisiakin alueita, kuten opetusasiat, joista vastaa naispuolinen valtiosihteeri.

Tässä blogissa on ennenkin ollut esillä esimerkkejä siitä, millaiset sukupuolistereotypiat Unkarin poliitikkojen ajatusmaailmassa jyräävät. Viikko sitten julkistettiin lisää aineistoa: 444.hu-sivusto oli saanut käsiinsä tallenteen puheesta, jonka pääministeri Orbán piti viime keväänä ELTE-yliopiston oikeus- ja valtiotieteellisessä István Bibó -kollegiumissa. Puhe on nostattanut jonkin verran kohua. Siinä Orbán varsin suorasukaisesti määrittelee, millainen hänen seuraajansa tulisi olla: rohkea ja jatkuvaa loanheittoa kestävä, ovela pelimies (Orbánin mielestä Unkarin pääministerin pitää osata pelata ultia, joka on perinteinen unkarilainen marjapussin tapainen korttipeli), jota ei rasita liian syvällinen asiantuntemus jollakin alalla (sitä varten ovat ministerit ja korkeat virkamiehet) ja joka kunnon isänmaallisena unkarilaisena ei haaskaa aikaa filosofisiin pohdintoihin siitä, onko ylipäätään olemassa sellaisia asioita kuin unkarilaisuus, kansakunta tai isänmaa.

Sen lisäksi, että Orbán näköjään pitää omana tehtävänään etsiä itselleen seuraajaa, sen sijaan että Unkarin kansa tämän valitsisi, hän on myös varsin suorasukaisesti kertonut, miten hänen hallituksensa selvisi syksyn 2011 talouskriisistä: valehtelemalla. Valtion velka oli karkaamassa käsistä ja forintti romahtamassa, tallettajatkin uhkasivat paeta Unkarin pankeista. Orbán onnistui pysäyttämään hyökkäyksen ilmoittamalla, että Unkari pyytää Kansainvälisen valuuttarahaston apua. ”Sitten kun saapas ei enää ollut kurkullamme, emme tehneet sopimusta… Ilmoitimme, että olimme ajatelleet Flexible Credit Line -nimistä joustavaa luottoa, jollainen puolalaisille silloin vielä myönnettiin. Sanoivat, että sitäpä eivät annakaan. Voi kun ikävää, minä sanoin.” Toisin sanoen pelimies Orbán bluffasi härskisti EU:n talousviskaalit pois Unkarin kimpusta. Toiveikkaimmat oppositioäänet ovat jo verranneet tätä kuuluisaan Őszödin puheeseen. Syksyllä 2006 julkisuuteen vuoti silloisen pääministerin Ferenc Gyurcsányn sosialistipuolueen sisäpiirille pitämä puhe, jossa Gyurcsány varsin ronskia kieltä käyttäen tunnusti, että koko ajanhan tässä on kansalle valehdeltu. Tämä paljastus oli osaltaan laukaisemassa raivokkaita mielenosoituksia, jotka lopulta johtivat Gyurcsányn hallituksen kaatumiseen.

Mutta bluffausjutut sikseen, siitä piti kirjoittamani, mitä Orbán ja muut Unkarin vallanpitäjät ajattelevat naisista politiikassa ja sukupuolten tasa-arvosta. Keväisessä puheessaan Orbán selitti suoraan, että ei voi tämänhetkisissä oloissa kuvitellakaan naista ministeriksi. Unkarin poliittinen elämä on nimittäin niin brutaalia loanheittoa, että sitä ei kukaan nainen voi kestää. Esimerkkinä pelin raakuudesta Orbán kertoi, miten hänen itsensä oli väitetty pahoinpitelevän vaimoaan tai opiskeluaikoina raiskanneen naispuolisia opiskelijatovereitaan. (Huhut siitä, että Orbán todellakin hakkaisi vaimoaan Anikó Lévaita, ovat levinneet laajalle. Oli niiden totuuden laita miten oli, psykologisesti uskottavia niistä tekee se, että Orbán itse on väkivaltaisen isän kasvattama. Hän on aikoinaan eräässä haastattelussa avoimesti kertonut saaneensa joskus teinipoikana isältään niin pahasti turpiinsa, ettei seuraavana päivänä päässyt sängystä ylös.)

”On lahjakkaita naisia, jotka ehkä siitä [loanheitosta] selviäisivät, mutta en ihmettele, että he eivät ilmoittaudu tähän tehtävään.” Tämä ei tietenkään ole hyväksi, koska ”mies ja nainen näkevät saman asian aivan eri puolilta”. Toistaiseksi ei kuitenkaan ministerin tehtäviin kykene edes Orbánin erikseen mainitsema tulevaisuuden lupaus, ”yksi lahjakkaimmista poliitikoista, ei vain naisista vaan ylipäätään”, ”se, joka hoitaa opetusasioita”. Kyseessä on Judit Bertalan-Czunyi (Czunyiné Bertalan Judit), tuikean näköinen nuorempi painos vihatusta edeltäjästään Rózsa Hoffmannista, kuulemani perusteella taitava suhdetoimintanainen ja häikäilemätön pyrkyri, josta yhdelläkään hänen kanssaan tekemisissä olleella unkarilaisella tuttavallani ei tunnu olevan mitään positiivista sanottavaa, päinvastoin. Rouva Czunyi on saanut kriittistä julkisuutta omaperäisestä nimityspolitiikastaan, ja alkukesästä hän pääsi otsikkoihin pitämänsä lukuvuodenpäättäjäispuheen ansiosta, jossa luonnontieteellisen yleissivistyksen puute yhdistyy ylimielisyyteen ja oman sukupuolen halveksuntaan:

Tulen aivan loistavasti toimeen, vaikka en osaakaan kirjoittaa kemiallista kaavaa [képlet; kun kyse on kemiallisesta reaktiosta, oikea termi olisi ”yhtälö”, egyenlet] happojen vaikutuksesta toisiinsa. Sitä vastoin varmaa on, että en rupea syövyttämään keuhkojani sekoittamalla happoa ja emästä [!]. Tämä kemiallinen reaktio pitäisi selittää 14-vuotiaalle tytölle, ei panna häntä pänttäämään kuusirivisiä kemian kaavoja [!].

Ilmeisesti siis tätä ”ylipäätään” lahjakkaintakaan poliitikkoa ei ole valittu virkaansa ainakaan sivistyksen perusteella.

Kun politiikan korkeimmalta taholta annetaan jatkuvasti ymmärtää, että naisten väheksyminen ja halventaminen kuuluu asiaan, ei ihme, jos alemmat portaat yrittävät perässä. Tuoreimman metakan nostatti László Földi -niminen kohta kuusikymppinen herrasmies, jolla on takanaan pitkä ja yhtäjaksoinen ura valtion tiedustelupalvelussa sekä ennen järjestelmänvaihdosta että sen jälkeen. Valtion palveluksesta erottuaan hän on pyörittänyt yksityistä tiedonhankintafirmaa (joka Fidesz-hallitukselta saamiensa toimeksiantojen avulla kasvoi yli kaksituhatta henkeä työllistäneeksi suuryritykseksi) ja esiintynyt julkisuudessa tiedusteluasioiden asiantuntijana.

Sunnuntaina Földi oli haastateltavana valtion radion ykköskanavan Kossuth Rádión ”Euroopan aika” -nimisessä ohjelmassa. 444.hu-sivuston julkaiseman yhteenvedon mukaan hän oli julistanut, että pakolaiskriisin johdosta ”Eurooppa on sodassa”. Tästä seuraa loogisesti, että Angela Merkelin pitäisi pikimmiten erota virastaan. Nimittäin: Saksan liittokansleri on Euroopan tämänhetkinen johtaja, ja nykytilanteessa Euroopan johtajan pitäisi olla sotapäällikkö, mutta nainen ei semmoiseen sovi. Tällaisissa tilanteissa, lausui Földi, ”on annettava mahdollisimman tunteista vapaita, logiikaltaan kristallinkirkkaita vastauksia”. Ja kristallinkirkkaaseen loogiseen ajatteluun ei näköjään kykene olento, jolla on munasarjat ja jolta puuttuu Y-kromosomi. Földin mielestä Merkelin naiseus ilmeisesti estää Eurooppaa kehittämästä sotatilan vaatimaa ”loogista puolustusta”.

Poliittis-historiallisen argumentaation kristallinkirkkaan loogisena huipentumana Földi esittää retorisen kysymyksen: ”Milloin on nainen voittanut sodan?” Ja näin siis kysyy mies, joka alkuperäiseltä koulutukseltaan on unkarin kielen ja historian opettaja. Erinäiset opposition nettifoorumit ovat nyt tulvillaan kiukkuisia kommentteja, joissa entistä hissanmaikkaa muistutetaan esimerkiksi Elisabet I:n, Katariina Suuren tai Margaret Thatcherin sotasaavutuksista. Földillä on siis samantapaisia aukkoja yleissivistyksessä kuin rouva Czunyilla, joka muuten on myös äidinkielenopettaja koulutukseltaan, minkä tietenkin voi nähdä taas yhtenä osoituksena siitä, että Unkarin opettajankoulutusjärjestelmä ei selvästikään oikein vedä puoleensa kaikkein terävimpiä päitä.

Angela Merkelin asemaa Saksan ja Euroopan politiikassa yhden unkarilaissedän aivopieru ei tietenkään heilauta mihinkään. Unkarin poliittisessa julkisuudessa taas opposition koirat saavat haukkua, institutionaalisen naisvihan karavaani kulkee edelleen. Melkein sitä taas miettii, oikein tarkoituksellako tässä annetaan Földin kaltaisten tyyppien aukoa päätään, että huomio kiintyisi Unkarin yhteiskunnan todellisten tasa-arvokysymysten sijasta entisaikojen soturikuningattarien historiaan tai Saksan liittokanslerin munasarjoihin.