Péter Konok miettii Unkarin terveydenhuollon kestokykyä

Maaliskuu 2021. Unkarissa riehuu koronaviruksen kolmas aalto, käyrät osoittavat tiukasti yläviistoon, hengityskoneessa on yli 1300 koronapotilasta, vaikka lääkärit ovat jo aiemmin ilmoittaneet, että yli tuhannen hengityskonepotilaan hoitamiseen ei riitä henkilökuntaa ja ylipäätäänkin resurssit ovat jo aikaa olleet tapissa. Suosikkipakinoitsijani, historiantutkija ja vapaa kirjoittaja Péter Konok pohtii Facebookissa, mitä tarkoittaa, kun sanotaan, että Unkarin terveydenhuoltojärjestelmä ei ollut varautunut tähän pandemiatilanteeseen:

Lueskelen tässä, miten kaikkialla kirjoitetaan, että Unkarin terveydenhuoltojärjestelmä ei ollut varautunut tähän, mutta enpä oikeastaan tiedä, mihin Unkarin terveydenhuoltojärjestelmä on varautunut, ottaen huomioon, miten sitä on systemaattisesti rosvottu, nälkiinnytetty, nöyryytetty ja väheksytty jo muutaman vuosikymmenen ajan, ja tämä kaikki on vielä kymmenen viime vuoden aikana nostettu aivan uusille kierroksille.

Nyt on seitsemän vuotta siitä, kun minulta murtui nilkka, oli satanut jäätävää sadetta, silloinhan nilkanmurtumia usein sattuu, mutta eihän terveydenhuoltojärjestelmä silloinkaan ollut varautunut, korkeintaan sen verran kuin Unkarin valtionrautatiet lumentuloon; ai niin, vai jäätävää sadetta, kansa sen kun murtuilee siellä täällä, ihan suunnitelmattomasti, kun kaikkien pitää näköjään lähteä taapertelemaan ympäriinsä, kuka sitä olisi arvannut?

Minulla oli kuitenkin onnea, kun sattui tuo onnettomuus tämän tavattoman sääanomalian ensimmäisenä päivänä, joten pääsin makaamaan yhteen potilashuoneen keskilattialle lykätyistä vuoteista; jos esimerkiksi piti ladata puhelinta, nakkasin sen vain jollekulle seinänvierustan potilastovereistani, jonka kohdalle oli osunut pistorasia, ja sängyn alle muovikassiin minun tavarani mahtuivat oikein hyvin, ei siihen tarvittu kiiltävää peltistä yöpöytäkaappia, paranee sitä ihminen ilmankin. Ne, jotka epäonnekseen katkoivat jäseniään vasta jäätävän sateen toisena päivänä, saivat vuodepaikan käytävältä. Kipulääkkeet olivat joka kerta erilaisia, oli iso keltainen, oli pieni vihreä, oli kaksi aivan pikkuruista valkoista pilleriä, tai puolikas punaista jättiläistä. Luulin, että meitä on tarkoitus ilahduttaa, varietas delectat, mutta ei – kävi ilmi, että sairaalassa hyödynnettiin paikallisen asujaimiston apteekkiin palauttamia, päivämäärältään vanhentuneita lääkkeitä. Sama se, pienenipä tälläkin tavalla nilkkarikkoisen koipeni kampurainen ekologinen jalanjälki.

Ensimmäisenä päivänä, kun meille tuotiin lounasta (veikkailin, että se olisi kaalimuhennosta mannaryynien kera, mutta oli niin nälkä, että jätin arvailut sikseen), se laskettiin eteeni jonkinlaisella tarjottimella. Katselin sitä vähän aikaa (ja kaali-ryynimuhennos katseli takaisin), sitten viittasin: ”Anteeksi, hoitaja, tässä ei ole lusikkaa.” ”Eikö teillä ole lusikkaa mukana?”, kysyi hoitaja, silmin nähden hämmästellen minun naiiviuttani. ”Millä te sitten syötte?” Minustakin tämä oli se olennainen kysymys, mutta hätä keinon keksii. Lusikkaa (kuten lääkkeitä, vessapaperia, jalkatukia, puhtaita lakanoita jne.) ei tosin ollut, mutta jokainen oli saanut kauniin, värikkään, kiiltopaperille painetun esitteen, jossa kerrottiin, miten upean terveydenhuoltojärjestelmän hallitus oli meille laittamassa ja miten mahtavissa sairaaloissa me saisimme nautiskella parantumisen tuskista. Paksusta, jäykästä paperista revitystä kaitaleesta saattoi loistavasti askarrella lusikantapaisen välineen ja sillä – siinä oli kuva, jossa hymyili tyytyväisiä, kylläisiä, sangen terveen oloisia potilaita – lusikoida taitavasti suihini tuon kaali-ryynimuhennokselta vaikuttavan mössön (maunkin perusteella siinä oli kaalia ja ryynejä, vain huonosti valmistettuna).

Väittäköön vain joku, ettei propagandasta ole hyötyä!

Sanalla sanoen: minusta tuntui jo tuolloin, että ainakaan yhteen asiaan Unkarin terveydenhuoltojärjestelmä ei ole varautunut: potilaisiin. Jos ei niitä olisi, se voisi toimia aivan loistavasti, ihan niin kuin niissä esitteissä.

Kommentointi on suljettu.

%d bloggaajaa tykkää tästä: