Ceauşescun diktatuurin aikaan Romaniassa kiristettiin vyötä, säästettiin energiaa ja nähtiin nälkää, ja Kádárin Unkari oli runsauden paratiisi. Sen jälkeen maailma on kovasti muuttunut, kirjoittaa Facebookissa (18.1.2023) Pendulum-blogisti. Unkarissa taitamattomasti hoidettu talouskriisi, inflaatio ja hintakattopolitiikka ovat saaneet mielenkiintoisia seurauksia…
***
Muistan sen päivän, kun vuonna 1986 pakattiin perheen Polski-Fiat ja lähdettiin Marosvásárhelyhin sukuloimaan. En vieläkään tajua, miten siihen pieneen autoon saatiin mahtumaan nelihenkisen perheen lisäksi isoisä ja valtavasti tavaraa. Omien kamppeittemme ja eväiden lisäksi nimittäin kyytiin tuli maitoa, sokeria, silavaa, saippuaa, perustarvikkeita, joita meillä Kádárin Unkarissa voi ostaa helposti ja halvalla – mutta rajan takana Romaniassa Ceauşescun hirmuvallan alla niitä ei saanut edes kortilla.
Senkin muistan hyvin, kun rajalla romanialainen rajavartija purki auton ja levitteli sieltä sukulaisille tarkoitetut avustuspaketit, osoitti saippuaa ja kysyi jotain romaniaksi. Isoisäni, Transilvanian székely, joka osasi romaniaa vaikka ei sitä mielellään puhunut, vastasi jotakin. Rajavartija murahti vihaisesti jotakin ja kirosi, mutta viittasi sitten kädellään: pakatkaa tavaranne ja häipykää.
Kun myöhemmin istuttiin taas autossa, isä kysyi isoisältä:
– Mitä oikein sanoit sille romanialaiselle rajamiehelle, kun se suuttui niin?
– Se kysyi, miksi meillä on niin paljon saippuaa mukana.
– No mitä sinä vastasit?
– No että meillä unkarilaisilla on tapana myös peseytyä.
Isoisä oli kova ukko, siitä ei ollut epäilystäkään. Hänen kuultensa ei sopinut puhua Romaniasta, hänelle ne seudut olivat vanhaa Transilvaniaa, Erdélyország.
Minulle, kahdeksanvuotiaalle, Romania ei ollut vain ensimmäinen ulkomaa, missä kävin, vaan myös poliittisen heräämisen paikka. Huomasin olevani aivan toisessa, suljetussa maailmassa, jossa politiikka tunki arkipäivän todellisuuteen paljon voimallisemmin ja aggressiivisemmin kuin meillä sosialistisen leirin hauskimmassa parakissa. Suu ammollani ihmettelin, miten kammottavassa kunnossa kaikki oli, samaan aikaan kun joka kadunkulmassa toinen toistaan koreammat julisteet ja kuvataulut muistuttivat kulkijalle, että ilman toveri Ceauşescua ei edes aurinko nousisi, sillä kaikki maailman valo tulee hänen takapuolestaan.
Vielä nytkin muistan, miten Marosvásárhelyssä luovutimme rajan takaa salakuljettamiamme aarteita ja pussimaito sai sikäläisen tädin ihmetellen kysymään, mitä tämä oikein on. Hän ei ollut koskaan nähnyt maitoa myytävän pussissa, vain lasipullossa. Minua se hämmensi, sillä itse en tuolloin osannut kuvitellakaan maitoa myytävän muuten kuin muovipussiin pakattuna.
Tädin poika, autoasentaja, sompaili oikein sujuvasti sikäläisissä oloissa. Hän pystyi aina jostakin hommaamaan bensakortteja, mikä oli iso juttu tuohon aikaan. Ja vaikka kauppojen hyllyt ammottivat tyhjyyttään, hän tarjoili ylpeänä Unkarin vieraille kinkkuleikkelettä, josta oli varmaan joutunut maksamaan suurin piirtein munuaisensa jollekin Securitaten ukolle.
Tuolloin en vielä osannut ajatella, että tulee vielä aika, jolloin osat vaihtuvat. Nyt saan lukea lehdistä, että yhä useammat unkarilaiset käyvät Romanian puolella ei vain töissä vaan myös tankkaamassa ja ostoksilla. Sillä samaan aikaan kun meillä yhä useammat, yhä useammin saavat katsella kaupoissa tyhjiä hyllyjä, Romaniassa on täydellinen tavaran runsaus. Kaiken lisäksi meillä on ”epäortodoksisen” tee se itse -talouspolitiikan tuloksena taivaisiin noussut elintarvikehintojen inflaatio, joten Romaniassa hinnatkin ovat edullisemmat.
Unkarilaiset jonottavat Romanian myymälöissä jauhoa ja sokeria! Ei voisi olla tämän hienompaa todistetta siitä, että Romanialla menee paremmin – ja valitettavasti me olemme jääneet koko alueen muista maista toivottomasti jälkeen.
Pitelen tässä päätäni: miten me olemme voineet vajota näin alas? Mehän lähdimme liikkeelle 1980-luvun lopulla paljon paremmasta tilanteesta, paljon korkeammalta kuin Romania. Meillä oli kaikki mahdollisuudet kehittyä jonkinlaiseksi Keski-Euroopan mallimaaksi – luoda ellei Itävallan veroinen niin ainakin naapurimaihin verraten kilpailukykyinen hyvinvointi, turvallisuus ja vapaus. Ja nyt ollaan tässä, meistä on tullut peränpitäjiä, sekä talouden että politiikan suhteen Euroopan hylkiöitä ja häpeäpilkkuja.
Näin maa makaa. Kuka mitäkin saa omalta hallitukseltaan, eikö niin?
Sentrooppa-Santra 