Euroopassa, mutta…

Suomi ja Suomen Nato-päätös seurauksineen eli Putinin ja Erdoğanin pakolliset pullistelut ovat nyt olleet päivittäin esillä myös Itävallan ja Unkarin uutisissa. Samaan aikaan sota jatkaa kulkuaan, Unkarissa puolestaan on julkistettu Orbánin uuden hallituksen ministerilista ja asetettu virkaan uusi presidentti, Katalin ”Miten nainen voi menestyä” Novák, uskollinen puoluesoturi ja myös jonkinlainen perusarvotaistelija, jolla on vankat yhteydet kansainvälisiin ”konservatiivisia perhearvoja” (kuten aborttioikeuden ja seksuaalivähemmistöjen vastaisuus) puolustaviin mielipidevaikuttajiin ja järjestöihin.

Uudessa hallituksessa on paljon tuttuja nimiä. Varapääministerinä ja koalition sivuvaunupuolueen, kristillisdemokraattisen KDNP:n ainoana edustajana jatkaa Zsolt ”Poronmetsästäjä” Semjén, maatalousministerinä István Nagy, sisäministerinä Sándor Pintér, oikeusministerinä Judit Varga (uuden hallituksen ainoa nainen!), ulkoministerinä Péter Szijjártó, valtiovarainministerinä Mihály Varga (ei liene sukua Judit Vargalle). Pääministerin kanslia- ja ministeriöjohtajina jatkavat Gergely Gulyás ja ”propagandaministeri” Antal Rogán, joista jälkimmäinen näyttäisi saavan yhä lisää valtaa ja hoitoonsa myös korruptionvastaiset toimet, mikä somejulkisuudessa on jo saanut asianmukaista huomiota.

”Myös korruptiontorjunnasta vastaava ministeri.” Sanonta pukista ja kaalimaasta tunnetaan myös Unkarissa.

Edellisen hallituksen innovaatio- ja teknologiaministeri László Palkovics saa nyt johtoonsa ”teknologia- ja teollisuusministeriön”. Vanhoina kettuina palaavat kehään aluekehityksestä ja EU-varojen käytöstä vastaava ministeri Tibor Navracsics, entinen EU-komissaari, sekä jonkin aikaa korkeimmasta päätöksenteosta vähän syrjemmässä viettänyt János Lázár, josta tulee rakennus- ja sijoitusministeri (tai olisikohan jälkimmäinen idiomaattisemmin ”omistajaohjausministeri”?). Uusi nimi näyttäisi olevan kulttuuri- ja innovaatioministeri János Csák, useiden suuryritysten johdossa vaikuttanut liikemies ja entinen Unkarin Egyptin-lähettiläs. Samanlainen liikemies- ja diplomaattitausta on puolustusministeri Kristóf Szalay-Bobrovniczkylla (jos nimi tuntuu tutulta: hänen veljensä Vince on aiemmin ollut Unkarin lähettiläänä sekä Suomessa että Itävallassa). Uusi on myös talouden kehittämisen ministeri Márton Nagy (ei liene sukua maatalousministerille, Unkarissa nyt tietyt sukunimet vain ovat kovin kovin yleisiä…).

Mielenkiintoista on se, että uudessa hallituksessa on talousasioille monta jännittävästi nimettyä salkkua, sitä vastoin vanha inhimillisten voimavarojen suurministeriö (EMMI), johon kuuluivat sekä kulttuuri- että sosiaali- ja terveysasiat, lakkaa olemasta kokonaan. Terveys-, sosiaali- ja urheiluasioiden kohtalo jäi ainakin 444.hu:n ja telex.hu:n juttujen perusteella minulle epäselväksi, mutta kulttuuri ja ”innovaatiot” (ilmeisesti myös opetusasiat?) saavat nimikkoministeriön. Ottaakohan entinen EMMI-ministeri, historia- ja perusarvoharrastaja Miklós Kásler nyt todellakin Unkarilaisuuden tutkimusinstituutin omaksi syytinkituvakseen, niin kuin alun alkaen arveltiin? Eli pitääkö tässä varautua entistä pontevampaan huuhaatulvaan unkarilaisten loistokkaasta ja, öh, ei siis oikeastaan ollenkaan suomalais-ugrilaisesta menneisyydestä?

Ja nyt on Unkarilla myös ensimmäinen naispresidentti, parlamentin valitsema ja yllätyksittä virkaan asetettu hallituspuolueen edustaja ja seremoniallinen valtionpäämies. Virkaanastujaispuheessaan Katalin Novák heti alkuun kuvaili Ukrainan sodan kauhuja ja kehui Unkarin suoriutuneen kiitettävästi ”ihmisarvokokeesta” auttamalla Unkariin saapuvia pakolaisia kaikin tavoin. Unkari on tuominnut Putinin hyökkäyssodan ja sotarikokset (erityisesti ”kaikki yritykset Neuvostoliiton palauttamiseksi”, mikä voidaan nähdä viittauksena Putinin tunnettuun Neuvostoliitto-nostalgiaan), kantaa vastuunsa EU:n ja Naton jäsenenä ja huolehtii omasta puolustuskyvystään. Mutta: ”silloin, kun meillä on oikeus sanoa [EU:n tai Naton] päätöksille ei ja Unkarin etu sitä vaatii, silloin me myös sanomme ei”.

Toki puhe oli hyvin ”naisellisen” sopuisaksi laadittu: siinä luotiin kuvaa rauhantahtoisesta ja ystävällisestä kansakunnasta suurena perheenä, joka sulkee sisäänsä myös heikoimmat ja auttaa heitä. Mutta tietenkin oli pakko viitata myös kansalliseen sankaruuteen, jota jostain syystä muualla yhä vähemmän ymmärretään:

Me unkarilaiset olemme oikeutetusti ylpeitä verrattoman kielemme rikkaudesta [!], kansakuntamme myrskyjen raastamasta historiasta, unkarilaisen älyn saavutuksista, kulttuurimme aarteista. Uskomme, että vuoden 1848 vallankumous, vuoden 1956 vapaustaistelu ja rautaesiripun hajottaminen vuosina 1989–90 on moneen otteeseen todistanut sammumattoman intohimomme vapautta kohtaan ja sen, että tarvittaessa myös taistelemme vapauden puolesta. Koko maailma on saanut nähdä, että unkarilaiset ovat voimakas, urhoollinen kansakunta. Unkari on suvereeni, pitää puolensa, ei pelkää konflikteja, pystyy puolustamaan itseään ja kipeiden kokemusten hinnnalla lunastettuja näkökantojaan. Me emme muutu, me olemme yhä samoja unkarilaisia, jotka vuonna 1948, vuonna 1956 ja 33 vuotta sitten taistelivat vapautensa puolesta.

Ja tietenkin piti vähän heristellä nyrkkiä länteen päin:

Joskus on pidettävä kiinni vaatimuksistaan loppuun asti [alkutekstissä kielikuva: ”pitää mennä seinään asti”]. Siihen meitä ovat opettaneet vaikutuspiiriään jatkuvasti laajentava Brysselin komissio, nuo suurisuut, joita kukaan ei ole valinnut tehtäväänsä, kansainvälisen lehdistön vihamielinen osa, suurten valtioiden intressien ylivalta. Olemme oppineet, millainen riski on politiikanteko kansallisten etujen pohjalta. Olemme oppineet myös, että todellakin usein pitää mennä seinään asti. Joskus jopa murtautua seinän läpi. Nyt meillä on jo voimia siihenkin.

Yksi kohta jäi erityisesti särisemään korvaan.

Olemme valmiita tekemään uhrauksia rauhan puolesta, emmekä estä liittolaistemme uhrauksia. Emme kuitenkaan suostu sellaisiin päätöksiin, jotka vaativat unkarilaisilta suurempia uhrauksia kuin se tuska, jonka ne tuottavat venäläiselle hyökkääjälle.

”Teemme uhrauksia, kunhan meidän ei tarvitse tehdä todellisia uhrauksia.” Samanlaista vähän kömmähtävää poliittista retoriikkaa kuin aikoinaan Niilo Wällärin legendaarinen ”Olemme joustavia mutta emme tingi tuumaakaan.” Samalla myös populismia puhtaimmillaan, vetoamista lapsellisimpaan itsekkyyteen. Ensin meidän asiat kuntoon, ennen kuin kenellekään muulle yhtään mitään! Ettei vain nyt joku saisi jotakin (maahanmuuttajat parempia lastenvaunuja, palmurantojen laiskurit meidän verovaroja, ”etnisesti määräytyvä” vähemmistö jotain erikoisetuja…), mikä meiltä jää saamatta. Hei nyt meiltä vaaditaan jotakin, samalla kun JOKU TOINEN PÄÄSEE HELPOMMALLA! (Unkarilaisilla on tätä hedelmätöntä ja tuhoisaa kitkeryyttä kuvaava sanonta: dögöljön meg a szomszéd tehene is, naapuriltakin pitää kuolla lehmä!)

Kysymyshän lienee tässä energiapakotteista, joihin Venäjän kaasusta ja öljystä riippuvainen Unkari ei suostu. (Ja jotka eivät tietenkään tuota Venäjälle sellaista välitöntä ”tuskaa” kuin Unkarille: pakotteiden takia eivät Venäjällä heti paikalla kodit kylmene tai tehtaat seisahda, vaikka ajan mittaan sotakone alkaisikin yskiä – mikä on näiden pakotteiden pääasiallinen tavoite.) Eikä tässä yhteydessä lainkaan puhuta siitä, miten Unkari ei ole yrittänytkään irrota tuonti-fossiilienergiasta (85 % Unkarin kodeista lämpiää Venäjän kaasulla, usein energiasyöpöillä ja tehottomilla vanhoilla laitteilla). Orbánin hallituksen vastaus energiapoliittisiin ongelmiin (ympäristökysymyksistä ja yhä todellisemmasta ilmastokatastrofista puhumattakaan) on alusta alkaen ollut ”chavistinen”: painetaan energian hinnat alas vaikka väkisin ja vedotaan niihin äänestäjiin, joilla ei ole ymmärrystä tai varaa ajatella oman kaasulaskunsa loppusummaa pitemmälle. (Niin kuin olen monesti ennenkin todennut: maassa, jossa joka talvi kuolee useampia köyhiä ihmisiä paleltumalla omaan asuntoonsa, kaasulaskulla on merkitystä.) Tämä käytännössä estää energiahuollon uudistamisen, ja se oli ongelma jo ennen Putinin hyökkäyssotaa.

Niin, se Putinin hyökkäyssota. Katalin Novákille tai hänen puheenkirjoittajalleen pisteet siitä, että puheessa todellakin mainittiin nimeltä Putin (tätä nimeä ei Unkarin johdon suusta ole usein kuultu sodan alettua) ja selkeästi asetuttiin Venäjän hyökkäystä vastaan. Joskin näitä väitteitä heti ruvettiin laimentamaan viittaamalla pahaan Brysseliin ja ”suurvaltoihin”, Ukrainan unkarilaisvähemmistön asemaan (jonka puolesta Unkari tulee taistelemaan vastedeskin) sekä Unkarin kansalliseen etuun. Ja ennen kaikkea rauhaan. Unkari ei käy sotaa, ”ei halua voittaa sotaa vaan voittaa rauhan”, ”tämä ei ole meidän sotamme”.

Viktor Orbán on Venäjän hyökkäyksen alusta saakka toistellut, että hänen korkein päämääränsä on turvata unkarilaisille rauha ja pitää maansa erossa sodasta. Huhtikuun 3:nnen parlamenttivaaleja edeltäneessä propagandassa tämä käännettiin taitavasti piilopelotteluksi: jos ette äänestä meitä, unkarilaiset viedään mukaan sotatoimiin ja kenties sota tulee vielä tännekin.

Unkarin hallituksen virallisella verkkosivulla on heti tuoreiden uutisten (ylimääräinen eläkkeiden korotus heinäkuussa, hintakatto tärkeille kulutustavaroille, Ukrainan pakolaisten avustaminen jne.) alapuolella lyhyt ja ytimekäs Orbán-sitaatti: ”Unkarilaiset haluavat rauhaa.” Ylimmäksi nostetussa videopuheenvuorossa Orbán kiteyttää kauniit tavoitteet: ”Rauha, turvallisuus, perheiden suojeleminen.”

Orbánin ja Putinin lämpimiä suhteita arvosteli Unkarin oppositio kiivaasti jo kauan ennen Venäjän hyökkäyssodan alkua. Sota saattoi Orbánin hankalaan tilanteeseen, mutta ”rauha”-iskulauseiden avulla myös vaalitaistelu käännettiin voitoksi. Nyt virallisen Unkarin kannanotoissa tietenkin tuomitaan Venäjän hyökkäys ja seistään liittolaisten rinnalla tukemassa Ukrainaa – mutta samalla tekstit ovat täynnä outoja varauksia, sivuhuomautuksia, vihjauksia ja ”muttia”, joiden varovaisen muotoilun ”omat” kyllä osaavat tulkita.

Tämä näkyy myös Katalin Novákin virkaanastujaispuheesta. Teemme velvollisuutemme, MUTTA jos Unkarin etu toisin vaatii, sanomme ”ei”. (Ja Brysselin herrojen koppavat vaatimukset, se tehdään selväksi, ovat usein ristiriidassa Unkarin edun kanssa.) Tuemme Ukrainan lähentymistä Eurooppaan, MUTTA puolustamme Ukrainassa asuvien unkarilaisten oikeuksia. (Rivien välissä: ”Lännen” ihailema Zelenskyj sortaa unkarilaisia.) Ja kun Novák kehottaa unkarilaisia valvomaan, ettei heidän kansallinen ylpeytensä muuttuisi kansalliseksi kopeudeksi ”mutta ei myöskään globalistiseksi pelkuruudeksi”, tästä ne, joilla on korvat kuulla, erottavat ”globalisti”-sanaan kätketyn koirapillin vihellyksen. (”Globalismi”-termiä, joka ilmeisesti lähti leviämään Yhdysvalloista toisen maailmansodan jälkeen, on viime vuosina yhä enemmän käytetty jonkinlaisen enemmän tai vähemmän kuvitteellisen vihollisen, ”kansallismielisyyden” vastakohdan nimikkeenä politiikan äärioikealla laidalla, ilmikahjoja salaliittoteorioita myöten.)

Ne, joilla on korvat kuulla, ovat kuulleet ja ottaneet varteen. Tämä näkyy Népszava-lehden perjantaina julkaisemasta jutusta, jossa selostetaan Publicus-mielipidetutkimuslaitokselta tilatun tuoreen tutkimuksen tuloksia. Toimittajan mukaan ”propaganda tehoaa”: niiden määrä, joiden mielestä Venäjän hyökkäys Ukrainaan on enemmänkin hyökkäyssotaa (punainen) kuin puolustautumista (vihreä), on maaliskuun alun jälkeen vähentynyt. Ja neljäsosa unkarilaisista näyttäisi todellakin olevan sitä mieltä, että Ukrainassa käydyissä taisteluissa itse asiassa Venäjä on ollut hyökkäyksen kohteena ja puolustautuu.

Mielipiteiden yhteydet Unkarin puoluepolitiikkaan ja mitä ilmeisimmin myös eri puolueiden mielipidevaikuttamiseen olivat ilmeiset. Hallituspuolueita (Fidesz ja KDNP) kannattavista vastaajista vain 42 % piti Venäjän toimintaa hyökkäyssotana, kun taas opposition kannattajista tätä mieltä oli 85 %.

Varsin masentava on myös diagrammi, jossa kuvataan unkarilaisten valmiutta tukea Venäjään kohdistuvia energiapakotteita. Kysymykseen ”Kannattaisitteko sellaisia Venäjän vastaisia sanktioita, joiden takia joutuisitte maksamaan energiasta enemmän?” on annettu vastausvaihtoehdoiksi ”ei” (punainen), ”kyllä, jos hinta nousisi vain vähän” (sininen) tai ”kyllä, vaikka pitäisi maksaa olennaisesti enemmän” (vihreä). Kuten kahdesta ylimmästä palkista näkyy, koko vastaajakunnasta melkein kolme neljäsosaa ei hyväksyisi pientäkään energialaskun nousua, ja Fidesz-KDNP-koalition kannattajista tämä osuus on 93 %. Paljon valmiimpia uhrauksiin ovat oppositioblokin (Ellenzék együtt) sekä vitsipuolue Kaksihäntäisen koiran (Kétfarkú Kutya Párt) kannattajat. Miehet (férfi) ovat hivenen auliimpia kuin naiset (nő). Budapestissa ja läänien pääkaupungeissa (megyeszékhely) ollaan valmiimpia uhrauksiin kuin kaupungeissa yleensä (város) tai maaseutukunnissa (község), mutta siihen nähden, miten paljon vaalien jälkeen on puhuttu Budapestin ja muun maan välisestä kahtiajaosta, tämä ero on yllättävän pieni.

Mutta mihin Unkari sitten on menossa? Jännittävää, pelottavaa ja hämmentävää on se, että vaikka jonkinlaisia poliittisia Venäjä-sympatioita näyttäisi olevan ei ihan mitättömällä osalla väestöä, silti kiistaton enemmistö koko kansasta – ikäluokkien ja poliittisten näkemysten mukaan osuus vaihtelee 57 ja 87 %:n välillä – on ainakin jossain määrin samaa mieltä siitä, että ”Unkari kuuluu arvojensa kannalta perinteisesti länteen ja sen pitää tulevaisuudessakin pyrkiä lännen suuntaan”. Sitä vastoin vain 5–18% on sitä mieltä, että Unkarin etujen mukaista olisi lähentyä Venäjää ja etääntyä lännestä ja Yhdysvalloista.

Jotenkin lievästi skitsofreeninen kuvahan tästä tulee. Yhtaikaa halutaan tätä ja tuota ja vielä jotain muutakin, vaikka ne eivät loogisesti ottaen sopisi yhteen laisinkaan: tuetaan Ukrainaa ja ymmärretään Venäjää, ollaan vastedeskin valmiita pysymään EU:ssa, tuossa vihatussa Eurostoliitossa, samalla kun ehdottomasti tuomitaan ”kaikki yritykset Neuvostoliiton palauttamiseksi”… Eihän se ihme ole, kun ottaa huomioon Unkarin korkeimman johdon eli ennen muuta Viktor Orbánin vuosikausia kestäneet ”riikinkukkotanssit” Brysselissä. Tässä ehkä pitää tosikon suomalaisen taas kerran muistaa, että feodaali-Euroopassa joskus melkeinpä tärkeämpää kuin se, mitä sanotaan, on se, kuka sanoo.

Advertisement

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: