Surullisia sanomia Unkarista

Kielentutkija Deborah Cameron kirjoittaa hienon bloginsa Language: a feminist guide tuoreimmassa postauksessa siitä toivottoman turhautumisen tunteesta, jota feministi kokee seuratessaan julkista kielenkäyttöä, sen jatkuvaa seksismiä ja naisvihaa. Saman tunteen nostattaa tämänhetkinen koronatilanne (Cameronin kannalta etenkin Boris Johnsonin johtamassa Britanniassa):

Tämän pandemian kokeminen muistuttaa jossain suhteessa feministin elämää. Kummassakin tapauksessa saa koko ajan varautua johonkin uuteen kammottavuuteen, samalla kun tietää, että (a) kaiken takana on se sama ongelma, josta itsekin on soittanut suutaan jo iät ajat, ja (b) ne, joilla olisi valtaa tehdä tälle ongelmalle jotakin, tulevat reagoimaan samalla tavalla kuin aina ennenkin, sekoittaen röyhkeyttä ja epäpätevyyttä, tekosyitä ja uhrien syyllistämistä, vaikka tämä toimintatapa ei ole koskaan ennenkään tehonnut.

Aivan sama tunne nousee myös, kun seuraa unkarilaisen riippumattoman median välityksellä uutisia naisiin kohdistuvasta väkivallasta ja sen sitkeästä vähättelystä. Ns. lipeälääkärin tapauksessa oikeus näyttää vuosikausien veivaamisen jälkeen lopulta voittaneen: marraskuussa kerrottiin, että ex-naisystäväänsä vuonna 2013 harvinaisen julmasti pahoinpidellyt lääkäri, jota jutun alkuvaiheissa tehokkaasti suojelivat vaikutusvaltaiset sukulaiset ja ystävät, saa yhä istua vankilassa, kun hänen viimeisinkin valituksensa tuomion johdosta hylättiin. Vähän aikaa sitten taas uutisoitiin uusimmasta käänteestä naispoliisin raiskausjutussa. Joulukuun alussa poliisikonstaapeli Katalin Zsiga oli tehnyt rikosilmoituksen kahdesta kollegastaan. Juorulehti Blikkille hän kertoi työtoverien huumanneen ja raiskanneen hänet ja kuvanneen tästä videon, joka kierteli kaveripiireissä. Nyt ylin syyttäjä (paremminkin syyttämättäjättäjä, kuten erinäisissä korruptiojutuissa on ilmennyt) Péter Polt ilmoittaa, vastauksena sosialisti-kansanedustaja Tamás Harangozón esittämään kirjalliseen kysymykseen, että tähänastisten todisteiden perusteella ei ole aihetta epäillä rikoksen tapahtuneen eikä salaperäistä videota ilmeisesti ole olemassakaan. Kommenttiketjuissa mielipiteet jakautuvat, ja monet ovat valmiita uskomaan, että Zsiga jostain syystä puhuu perättömiä mustatakseen kollegojensa maineen, vaikka tällä altistaakin itsensä melkoiselle somekuran tulvalle.

Tuorein kohu taas liittyy urheiluun, tarkemmin sanoen uintiin, joka Unkarissa on tärkeimpiä ja kansainvälisesti näkyvimpiä urheilulajeja, kansallisen ylpeyden aihe: Unkarin uimarit tuovat kansainvälisistä arvokisoista säännöllisesti kasoittain mitaleja. Tässä blogissa on ennenkin ollut esillä tapauksia, joissa uintivalmentajat ovat syyllistyneet raiskauksiin tai alaikäisten valmennettaviensa pahoinpitelyyn. On puhuttu suorastaan urheiluvalmennuksen rakenteissa pesivästä autoritaarisen väkivallan ja alistamisen kulttuurista. Lokakuussa moninkertainen maailmanmestari, useita olympiahopeita ja -pronsseja uinut László Cseh käynnisti julkisen keskustelun entisestä valmentajastaan György Turista. Hänen mukaansa Turi pyrki systemaattisesti nujertamaan ja murtamaan valmennettavansa, harjoitukset olivat yhtä nöyryytystä ja henkistä terroria, joka kerta joku valmennettavista nuorista itki. Nyt taas on julkisuuteen tullut äskettäin aktiiviuransa lopettanut nuori naisuimari Liliána Szilágyi.

Vuonna 1996 syntynyt Liliána Szilágyi voitti varsinkin juniorina kansainvälisiä arvokisamitaleja, ”aikuisena” vielä hopeaa Lontoon olympialaisista 2016. Hänen valmennustaan ohjasi oma isä, 1980-luvun lopun huippu-uimari Zoltán Szilágyi (hänkin juniorina Euroopan mestari 1982, sittemmin kansainvälisistä arvokisoista tuli parhaimmillaan pistesijoja). Isä-Szilágyi on urheilu-uransa ohella kouluttautunut lakimieheksi, unkarilaisen Wikipedian mukaan hän toimii asianajajana ja liikemiehenä, Unkarin urheilujuristien liiton (semmoinenkin näköjään on olemassa) varapuheenjohtajana, ja on myös opettanut Piliscsaban katolisen Péter Pázmány -yliopiston oikeustieteellisessä tiedekunnassa. Juuri ennen vuodenvaihdetta tytär Liliána sitten toi julkisuuteen – sekä Instagram-postauksessaan että toimittaja Kriszta D. Tóthin haastatteluohjelmasarjassa – isänsä pimeän puolen. Isä oli pienestä pitäen kohdellut häntä kaltoin ja pahoinpidellyt, henkisesti, fyysisesti ja seksuaalisesti. Pahoinpitely kohdistui myös Liliánan äitiin, jonka isä oli joskus hakannut ”puolikuoliaaksi”. Äiti on sittemmin jättänyt miehensä, mutta nuorempi sisar Gerda, hänkin lupaava uimari, on yhä isänsä hoteissa ja valmennettavana; isän väitetään ”eristävän hänet hermeettisesti” muista uimareista. Gerda on jyrkästi kiistänyt isäänsä kohdistuvat syytökset avoimessa kirjeessään, joka monien kommentoijien mielestä vaikuttaa enemmänkin kokeneen aikuisen juristin kuin 18-vuotiaan tytön muotoilemalta. Unkarin uintiliitto on ilmeisesti käynnistänyt tutkimukset tapauksen johdosta.

Tässä voisi taas miettiä urheilun suhdetta ns. myrkylliseen maskuliinisuuteen ja kysyä, missä määrin väkivaltainen autoritaarisuus, narsistinen voittamisen ja alistamisen tarve leimaa koko Unkarin yhteiskuntaa, yksinvaltaisen pääministerin jalkapalloharrastusta myöten. Erityisesti naisiin kohdistuu väkivaltaa urheilupiireissä, mutta myös yleisemmin yhteiskunnan arvostettujen tukipylväiden taholta: pahoinpitelijöissä ja raiskaajissa on lakimiehiä, lääkäreitä ja poliiseja. Ei tietenkään pelkästään, vaan naisiin kohdistuva väkivalta kattaa kaikki kansankerrokset. Heti uudenvuodenpäivän aamuna kuultiin vuoden ensimmäisenä rikosuutisena, että Ököritófülpös-nimisessä alle parintuhannen asukkaan taajamassa Unkarin rutiköyhässä koilliskulmassa muuan mies oli surmannut vaimonsa ja sen jälkeen yrittänyt itsemurhaa.

Muutaman vuoden takaisten tilastojen mukaan Unkarissa vähintään kolme naista kuukaudessa sai surmansa nykyisen tai entisen miehensä, miesystävänsä tai tilapäisemmän partnerinsa kädestä, ja kaikkiaan surmatuista naisista yli puolella tappaja oli (entinen) mies tai poikaystävä. Tämä ei tietenkään ole mikään unkarilainen erikoisuus. Myös Suomessa vuosina 2013–2019 kuoli vuosittain 16–30 naista henkirikoksen uhrina, näistä 60 % nimenomaan (ex-)puolison tai (ex-)seurustelukumppanin surmaamana, ja myös Suomessa lähisuhdeväkivaltaan syyllistytään kaikissa yhteiskunnan kerroksissa kautta maan. Naisiin kohdistuva väkivalta on maailmanlaajuinen ongelma. On kuitenkin eroa siinä, tunnustetaanko tämä ongelma ja yritetäänkö sitä torjua kansainvälisellä yhteissopimuksella vai lakaistaanko ongelma maton alle syyllistämällä uhreja, kääntämällä koko juttu maahanmuuttopolitiikaksi tai ”gender-ideologian” hyökkäykseksi perhearvoja vastaan, tai sitkeästi suojelemalla väkivallan käyttäjiä.

***

Toinen surullinen tarina tipahti uutissyötteeseeni tänään: Szabad Európa raportoi aikamme orjuudesta. Tähän ilmiöön liittyvän unkarin kielen sanan csicska olen itse asiassa oppinut vasta muutaman viime vuoden aikana riippumattoman median uutisjutuista. Csicska merkitsee sanakirjan mukaan jonkinlaista alistettua ihmistä, joka esim. vankilassa tai kasvatuslaitoksessa joutuu palvelemaan tovereitaan. Nyky-Unkarissa ilmiö ei kuitenkaan koske vain vankiloita ja laitoksia, vaan ihmisten pitäminen työorjan asemassa vaikuttaa paikoin olevan melkeinpä maan tapa. Szarvasin kaupungissa – missä paikallisen luterilaisen seurakunnan aktivistit ovat parinkymmenen vuoden ajan tehneet csicska-työtä – Szabad Európan toimittajalle kerrottiin, että jopa 12–14-vuotiaat koululaiset keskustelevat välitunneilla siitä, kenellä on kotona csicska ja kenellä ei, ikään kuin kotiorjat olisivat jonkinlaisia statussymboleja.

Csicskaksi joutuu usein yhteiskunnan turvaverkon läpi tipahtanut ihminen, esimerkiksi artikkelissa esiintyvä Kálmán, jolta avioeron jälkeen oli viina vienyt myös työn ja asunnon. Tuttava neuvoi kodittoman Kálmánin eräälle maatilalle, missä hänelle luvattiin karjanhoitoa vastaan ruoka, asunto ja pikkuruinen viidensadan forintin päiväpalkka. Asunto osoittautui lämmittämättömäksi vajaksi, ruoka oli päivä päivältä surkeampaa, palkkaa ei maksettu lainkaan, työpäivät taas kestivät aamuneljästä iltakahdeksaan. Puolitoista vuotta sinniteltyään Kálmán karkasi, mutta joutui taas kadulle, mistä joku värväri poimi hänet kyytiinsä ja vei toiselle maatilalle samanlaiseen orjuuteen: palkkaa ei maksettu, ruoaksi saattoi olla jopa itse leikattua ja kokattua, sitä ennen pari päivää raatona maannutta sikaa, sitä vastoin halvimman hintaluokan viiniä oli riittävästi tarjolla vaimentamaan Kálmánin menohaluja. Vasta pari vuotta myöhemmin seurakunnan työntekijät pelastivat Kálmánin. Nyttemmin hän on päässyt irti alkoholista ja löytänyt oikean työpaikan.

Toinen jutun esimerkkitapauksista on ”Marika”, jonka sairaalassa potilastoverina tutuksi tullut nainen värväsi taloonsa siivoojaksi. Vaikka palkanmaksu takkuili, Marika kävi säännöllisesti naisen luona siivoamassa ja otti eräänä päivänä mukaansa myös yhdeksänvuotiaan tyttärensä. Silloin isäntäperhe nappasi äidin ja tyttären vangikseen. Tyttö vietiin toiseen kylään, Marikalta taas otettiin pois henkilöpaperit ja puhelin, hän ei voinut pyytää apua keneltäkään, ja tytärtä panttinaan käyttäen isäntäväki kiristi hänet kuuliaiseksi. Marikaa myös lyötiin, jos hän ei totellut. Talon töiden lisäksi hänet komennettiin kesäisin varastamaan yöllä hedelmiä naapurien puutarhoista, talvisin hän kävi töissä tehtaassa ja toi koko palkkansa isäntäväelleen. Marika nukkui kellarissa koiran kanssa samalla vaahtomuovipatjalla, ja jos taloon tuli vieraita tai viranomaisia, hänet ja isäntäväen toisetkin csicskat teljettiin piiloon kellariin. Ruokana oli enimmäkseen jauhoja ja vettä, joista Marika sai paistaa itselleen leiväntapaista, tai juhlien jälkeen isäntäväeltä jääneitä tähteitä, ”jotka heitettiin meille kuin koirille”. Lopulta Marika onnistui tapaamaan tyttärensä kahden kesken – tätä isäntäväki yritti kaikin keinoin estää – ja käski tytön kertoa koulussa koko totuuden. Opettajan ja poliisin avustuksella tyttö saatiin turvaan, ja sitten Marika itsekin uskalsi lopulta lähteä karkuun.

Aivan uskomattomaltahan tämä kuulostaa. Miten ihminen voi antaa tehdä tällaista itselleen? Selvästikin Unkarissa on paljon epätoivoisen köyhiä, turvattomia ihmisiä alttiina hyväksikäytölle. Csicskan ja isännän välille voi syntyä jonkinlainen kieroutunut kiintymyssuhde, jossa hyväksikäytetty uskoo, toivoo ja luottaa, kun ei muutakaan voi. Usein csicskaksi joutuu maailman murjoma, avuton ihminen, tai, kuten Kálmánin tapauksessa, päihdeongelmainen, jota on riippuvuuden avulla helppo manipuloida. (Csicska-värvärit ilmeisesti käyvät säännöllisesti kodittomien yömajoissa, mistä ihmisiä on helppo houkutella työtä ja asuntoa lupaamalla.) Ja miksi kukaan ei puutu asiaan? Poliisin on vaikea tehdä mitään, jos isäntäväki, kaikki naapurit ja csicska itsekin yhdestä suusta vakuuttavat, että ei täällä ketään ole orjana pidetty, kaikki on kunnossa. Vapaaksi päässeet csicskat eivät useinkaan halua tehdä rikosilmoitusta vaan mieluummin jättää koko jutun taakseen. Voisi myös kuvitella, että luottamus viranomaisiin ei kaikkialla ole rikkumaton, ei varsinkaan romanien keskuudessa, joita tämä nykyajan orjuus myös koskettaa.

Suomessakin puhutaan työperäisestä ihmiskaupasta, johon voi sisältyä työhön pakottamista kehnoilla ehdoilla ja ihmisarvoa loukkaavissa oloissa. Sen uhrit ovat Suomessa yleensä ulkomaalaisia, ja auttamisjärjestelmään päässeiden tapausten määrät liikkuvat muutamissa sadoissa. Näistäkin tapauksista tietenkin joka ainoa on liikaa ja osoittaa, että sekä maahanmuuton että työsuojelun ja työolojen valvonnassa on ongelmia. Unkarin csicska-ilmiö on tähän verrattuna aivan toista luokkaa; Szabad Európan artikkelissa siteerattujen asiantuntijoiden mukaan se tunnetaan koko maassa, ja orjan asemassa elää jopa 36 000 unkarilaista. Jotakin näyttää Unkarin yhteiskunnassa menneen pahasti pieleen, ihan ilman sitä kamalaa maahanmuuttoakin.

***

Lopuksi vielä surullinen uutinen. Tässäkin blogissa esitellyn Erzsi-kissan ”kirjuri”, kiistelty ja teräväkynäinen sateenkaariaktivisti Gergely Homonnay, joka jokin aika sitten muutti Italiaan, löydettiin uudenvuodenpäivän aamuna kuolleena roomalaisen yksityisklubin kylpyläosastolta. Tapauksen yksityiskohdista on kerrottu lehdistössä kaikenlaista (esimerkiksi: vainajan lähistöltä löytyi salaperäistä ”pulveria” ja ”nestettä”, minkä johdosta on spekuloitu esimerkiksi huumeiden yliannostuksesta tai jopa murhasta), mutta varmaa taitaa olla vain, että kaikki on vielä epäselvää ja poliisi tutkii asiaa. Näin ainakin kertoi lehdistölle Homonnayn asianajaja, joka kävi Roomassa noutamassa vainajan tavarat ja kissan. Ainoa hyvä uutinen tässä lienee toistaiseksi se, että Erzsille on löytynyt uusi hyvä koti.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: