Kansallis-kitsch-päivä

Olen tässä blogissa joskus ennenkin pohtinut poliittisen kitschin suhdetta nationalistiseen populismiin. Nyt on pakko palata aiheeseen, kun huomenna on Unkarin kansallispäivä, jonka johdosta pääkaupunkiin on tulossa monenlaista näyttävää ohjelmaa. Nämä taideluomukset ovat tänään saaneet aikaan melkoista pulputusta unkarilaisessa somekuplassani:

Tämä näyttää olevan jättiläiskokoinen versio kuuluisasta skyyttalaisen hautalöydön kultahirvestä. Skyytithän olivat suositun populaarimytologisen käsityksen mukaan unkarilaistenkin esi-isiä, ja kultahirvi yhdistetään Unkarissa usein unkarilaisen muinaistarun ihmehirveen, jota veljekset Hunor ja Magor eli hunnien ja unkarilaisten myyttiset esi-isät lähtivät ajamaan takaa.

Tämä taas on selvästikin turul, unkarilaisten muinaistarujen ihmekotka ja sittemmin kansallisromanttinen kansallissymboli. Tarina ei kerro, mikä merkitys on turulin ja ihmehirven erikoisella pinkillä värityksellä (proosallisempien arvelujen mukaan kyseessä voisi olla vain jonkinlainen pohjamaali, jonka päälle voi tulla vielä vaikkapa kultaa ja kimallusta), mutta somen koiranleuat lohkovat jo, että niitä on ilmeisesti tarkoitus käyttää myös ensi vuoden Pride-kulkueessa.

Tässä kököttävä veikeä vekotin voisi olla huvimaja tai karuselli, mutta sehän on tietenkin tyylitelty jättiläisversio Unkarin valtion perustajakuninkaan Tapani Pyhän (jonka muistopäivä huominen kansallispäivä on) Pyhästä Kruunusta. On toki vaikea sanoa, missä kulkee kunnioituksen ja pilkan raja. Pyhän Kruunun pilkkaaminen on joka tapauksessa Unkarissa oikein erillisellä lailla kielletty.

Kaikkein eniten minua tässä somekuplaani jaetussa postauksessa hämmensi tämä junanvaunu, jonka kylkiin on maalattu pyhimyksiä ja enkeleitä. Kuvista (niitä löytyy verkosta lisääkin) olen tunnistavinani ainakin Tapani Pyhän itsensä (valtakunnanomena kädessä ja kruunu päässä), hänen nuorena (ja legendan mukaan neitseellisenä) kuolleen ainoan poikansa, autuaan prinssi Imren (lyhyempihelmainen hahmo keski-ikkunan vasemmalla puolella, ellei sitten ole pyhä soturikuningas László), Pyhän Elisabetin leipä ja ruusu kädessään, ja varmaan toiseltakin puolelta löytyy lisää unkarilaisia pyhimyksiä.

Kunnes asia selvisi hallituksen tiedottajan Alexandra Szentkirályin (onpa muuten osuva nimi, szent király tarkoittaa ‘pyhä kuningas’) FB-postauksesta. Siinä kerrotaan, että kyseessä on ns. Kultajunan rekonstruktio. Alkuperäinen Kultajuna, joka tuhoutui sodassa, oli rakennettu vuonna 1938 kuljettamaan Tapani Pyhän (jonka kuolemasta tuolloin täyttyi 900 vuotta) pyhäinjäännöksenä palvottua muumioitunutta oikeaa kättä (Szent Jobb) ympäri ”historiallista Unkaria”. ”Harvat tietävät”, kertoo Szentkirályi, ”että alkuperäinen juhlavaunu ei ollut varta vasten valmistettu vaan Pyhän oikean käden kuljettamista varten muokattu alkuperäinen konduktöörivaunu”, jollaisen rekonstruoiminen on kuulemma maailmanlaajuisesti ainutlaatuinen juttu. Vaunu on rakennettu Unkarin rautateiden modernit vaatimukset huomioon ottaen niin, että sitä on teknisesti mahdollista todellakin kuljettaa ympäri maata, samaan tapaan kuin vuonna 1938 tehtiin.

Alkuperäinen pyhäinjäännösjuna Nyíregyházassa 1939. Kuva Kultajunan uudelleenrakennusyhdistyksen FB-sivulta.

Pyhäinjäännösjunan on ilmeisesti rakentanut perinneyhdistys, ja työhön on kerätty lahjoitusvaroja. Unkarilaisessa somekuplassani kuitenkin näkyy ilkeitä arveluja verovarojen käytöstä. Ja erityinen symboliarvo näyttää olevan nimellä ”Kultajuna” (Aranyvonat). Tähän nimeen nimittäin liittyy toinenkin tarina.

1900-luvun eri mullistusten yhteydessä on syntynyt kertomuksia useistakin eri ”kultajunista”, joilla esimerkiksi Venäjän tsaarin kalleuksia kuljetettiin turvaan vallankumoukselta tai vuonna 1940 Hollannin kuningaskunnan aarteita vietiin saksalaisten hyökätessä pois maasta Pariisiin. Unkarilaisten ”kultajunaan” taas natsit, tai siis Unkarin nuoliristiläiset, keräsivät talvella 1944-45 talteen uskomattoman määrän arvoesineitä ja rahaa. Junan 77 vaunussa kuljetettiin lopulta Unkarin valtionpankin koko kulta- ja valuuttavarantoja, useita arvokkaita museoesineitä sekä Unkarin juutalaisilta ryöstettyjä taide- ja arvoesineitä. Puna-armeijan vyöryessä Unkaria kohti kultajuna lähti matkaan kohti länttä ja joutui sitten toukokuussa 1945 Salzburgin lähellä amerikkalaisten käsiin. Osa kultajunan aarteista palautettiin Unkariin, mutta osa päätyi Amerikkaan, ja etenkin yksityishenkilöiltä ryöstettyjen taide- ja arvoesineiden kohtalosta on kiistelty näihin päiviin saakka, kertoo Rubicon-historiasivusto.

Tässä voi siis historiatietoisesti virnistellen miettiä, symboloiko kansallispäivän kunniaksi uudelleenrakennettu Kultajuna pelkästään yritystä herättää henkiin 1930-luvun isänmaallis-uskonnolliset tunteet. Onko siis todellakin ajateltu, että tämäkin juna lähtisi kuljettamaan Pyhän Tapanin kättä ympäri maata kerätäkseen isänmaalliset katolilaiset herkistymään pyhän kuninkaan muiston äärellä? Onko 1930-luvun uskonnollis-poliittisesta kitschistä tarkoitus tehdä toimivaa 2020-luvun poliittis-uskonnollista kitschiä? Vai ajatteleeko Unkarin kansa näiden uutisten äärellä jo niitä huhuja, joiden mukaan Orbánin hallinto pitäisi jo vaalitappiota ja vallanmenetystä mahdollisena ja valmistautuisi keräämään hillot ajoissa turvaan? Tätähän on jo uumoiltu – ei tosin konkreettista kalleuksien kuljetusta jonnekin ulkomaille vaan omaisuuksien siirtoa säätiöille. Nyttemminhän on jo säädetty lait, joiden perusteella säätiöille siirrettävät julkiset varat ”menettävät julkisten varojen luonteensa”. Mutta se on jo toinen tarina.

Advertisement