Meillä on eri säännöt

Aluksi pari ajankohtaista tarinaa Unkarin pääministerin lapsista. Viktor Orbánin ainoa poika Gáspár ei ole mukana politiikassa eikä pyri julkisuuteen, mutta joutui kuitenkin äskettäin riepotelluksi jutussa, joka nostatti kiintoisia kysymyksiä politiikan ja median moraalista. Vuonna 1992 syntynyt Gáspár Orbán yritteli aluksi jalkapalloilijan uraa, sai sitten jonkinlaista julkisuutta vapaakarismaattisen kristillisen yhteisön nimeltä Felház (‘Yläsali’) vetäjänä ja siirtyi pari vuotta sitten ammattisotilaaksi; hän on opiskellut myös oikeustiedettä ja tehnyt lopputyönsä homoliittojen lainsäädännöllisestä asemasta Unkarissa ja Euroopassa. Gáspárin rinnalla ei ole missään vaiheessa nähty tyttöystävää, ja tästä on juorujulkisuudessa jo ajat sitten tehty asianmukaiset päätelmät, vaikka homousväitteet onkin tavallaan kiistetty. Helmikuussa nimittäin saksalainen Stern-lehti haastatteli Orbánia ja kysyi suoraan, viitaten seksuaalivähemmistöjen aseman heikentymiseen Unkarissa, ”mitä jos joku teidän omista lapsistanne tulisi kaapista?”, ja tähän Orbán vastasi, että ”tietenkin vaimoni ja minä rakastaisimme lapsiamme yhtä lailla”, mutta ”Luojan kiitos” tämmöistä ei ole heidän perheessään tapahtunut.

No nyt oppositiopoliitikko Péter Márki-Zay, itse katolilainen konservatiivi, joka jo jonkin aikaa on piikitellyt Fidesz-puoluetta kaksinaismoralismista – puolueen piirissä on runsaasti seksuaalivähemmistöjen edustajia, mutta se ajaa aktiivisesti sateenkaariväkeä syrjivää politiikkaa – viittasi kohua nostattaneessa puheenvuorossaan suoraan Gáspár Orbánin väitettyyn seksuaaliseen suuntautumiseen. Hänen mielestään ongelma ei tietenkään ole se, että Fidesz-puolueessa on paljon homoseksuaaleja, vaan se, että nämä joutuvat pysymään kaapissa ja kieltämään identiteettinsä, ja tämä kaksinaismoraalin ongelma koskee jopa puolueen korkeinta porrasta:

”Minua huolettaa se, että tämmöinen pääministeri, jolla tässä tilanteessa saattaa mahdollisesti yksi lapsista olla homoseksuaali, voi olla niin moraaliton, ilkeä ja epäinhimillinen, että pyörittää vihakampanjaa homoja vastaan. Minkähänlaista satukirjaa Viktor Orbán on aikoinaan lukenut Gáspár Orbánille? Mitähän saattoi tapahtua, että hänen kiinnostuksensa [viittaus Gáspárin opinnäytetyöhön?] ohjautui tähän suuntaan?”

Márki-Zayn syytökset ovat tavallaan oikeutettuja – mutta miten eettistä on hyvänkään asian nimissä vetää julkisuuteen poliitikon omaisia, jotka itse eivät julkisuuteen pyri, ja heidän intiimiä yksityiselämäänsä? Kenties ongelmattomampi kohde on Viktor Orbánin vanhin tytär, ”omilla jaloillaan seisova” Ráhel, joka toisin kuin veljensä on ollut usein juorulehtijulkisuudessa, myös miehensä István Tiborczin takia, jonka omistaman katulamppufirman korruptionkäryiset bisnekset taannoin joutuivat EU:n petoksentorjuntaviraston hampaisiin. Nyt on Unkarin mediassa kerrottu, että Ráhel Orbán lähtee itse liike-elämään avaamalla lastentarvikeliikkeen. Uudella vauvaputiikilla on missio, eli kuten tässä Ostobák-ryhmän julkaisemassa meemissä kerrotaan: se on ympäristötietoinen liike, jonka päämääränä on kasvattaa nuoria vanhempia kestävään kulutukseen ja vastuulliseen vanhemmuuteen.

Kuvituksena tässä meemissä on parin vuoden takainen, sekä Unkarissa että Kroatiassa somekohua nostattanut tapaus. Ráhel Orbán jäi paparazzien tähtäimeen lomamatkalla Kroatiassa, missä hän kylmästi nakkasi lapsensa kakkavaipan tienposkeen, vaikka parinkymmenen metrin päässä olisi ollut roskis. Että semmoista ympäristötietoisuutta.

Sitten something completely different. Siirrymme Itävaltaan, missä koronaviruksen nouseva neljäs aalto herättää huolestusta. Esimerkiksi Wienissä terveysviranomaiset haluaisivat tiukempaa kontrollia rokottamattomille ja vauhtia rokotuskampanjaan. Tähänastistakin ns. kolmen G:n sääntöä – getestet, geimpft oder genesen, ‘testattu, rokotettu tai toipunut’ – pitäisi soveltaa yhä useammalla ovella, ennen kuin deltavariantin leviäminen lähtee käsistä. Samaan aikaan rokotuskampanjan etenemisestä ollaan huolissaan. Äänioikeutetuista itävaltalaisista noin 830 000 eli joka kahdeksas ei tämänhetkisessä tilanteessa halua ottaa koronarokotusta, ja noin 250 000 ei ole vielä ratkaissut kantaansa. Der Standard -lehti julkaisi mielenkiintoisen jutun, jossa pohditaan, keitä nämä rokotushaluttomat oikein ovat.

Itävallassa kuten meilläkin on julkisuudessa ja etenkin somessa nähty jonkin verran koronarokotusvastaisten ja koronadenialistien ns. syvän päädyn eli foliopiposiiven äänekästä porukkaa. On ollut maskipakon vastaisia mielenosoituksia, ja viimeksi pari viikkoa sitten pieni hörhöryhmä kokoontui plakaatteineen Wienin Küniglbergille yleisradioyhtiö ORFin päämajan eteen vastustamaan pelättyjä ”pakkorokotuksia”. Myös Itävallasta löytyy niitä, jotka uskovat salaliittoteorioita rokotuksen mukana annettavasta mikrosirusta tai muista vastaavista salaisen maailmanhallituksen tai ties minkä liskoihmisten salajuonista. Kaikki rokotusvastaiset eivät kuitenkaan suinkaan ajattele näin, ja heidät on tässä Der Standardin jutussa nostettu keskiöön.

Lastenlääkäri Katja ja hänen miehensä, ison firman johtoportaassa työskentelevä Peter korostavat toimittajalle, että he eivät ole äärioikeistolaisia (Peter kertoo viimeksi äänestäneensä vihreitä), rajatietohössöttäjiä tai koronaviruksen kiistäjiä. Heitä vain huolettaa se painostava ja pelotteleva ote, jolla koronantorjuntatoimia ja niistä tiedottamista hoidetaan, ja surettaa se, miten nämä toimet jakavat kansaa. Peter ei ymmärrä, miksi hänen pitäisi ottaa rokote: hän on terve, huolehtii terveydestään ja noudattaa kaikkia hygienia- ja suojautumisohjeita. Katja, niin lääkäri kuin onkin, ei usko, että rokotteiden mahdollisia pitkäaikaisia ja muita haittavaikutuksia olisi vielä tutkittu tarpeeksi. Nelikymppinen, ”vihervasemmistolaisia” arvoja tunnustava city-uranainen Lisa ei syö geenimuunneltua ruokaa eikä muutenkaan halua sisäänsä mitään outoja aineita, joiden vaikutuksista ei ole varmaa tietoa. Reipas eläkeläinen Klara elää terveellisesti eikä muutenkaan käy esimerkiksi ravintoloissa, ja ennen kaikkea häntä hermostuttaa se epäsuora ”rokotuspakko”, jolle valtio hänen mielestään on kansalaisia alistamassa. Eikä hän tykkää neuloilla piikittämisestä. Nelikymppinen Emma on kotoisin entisestä DDR:stä eikä halua enää koskaan fasismia, mitä maskipakko hänen mielestään merkitsee; sitä paitsi hän on ”tehnyt omat tutkimuksensa” ja tietää, että koronarokote on ”geeniterapiaa”. Ja lopuksi 35-vuotias Sarah, joka pelkää rokotteen sekoittavan hänen hormoninsa (kesken viimeisten mahdollisten perheenlisäyssuunnitelmien) ja jonka ystävän isä sai rokotuksen jälkeen aivoinfarktin.

No niin. Tästähän noin päällimmäisenä näkyy, mikä Itävallassa(kin) mättää: periaatteessa täysijärkisten ja koulujakäyneidenkin ihmisten yllättävä sivistymättömyys ja kyvyttömyys ymmärtää luonnontiedettä ja ylipäätään tieteellistä ajattelua. Ei tiedetä, miten geenit ja geenimuuntelu toimivat (geenimuunnellun tomaatin muuntogeenit eivät mitenkään voi siirtyä tomaattia syövän ihmisen perimään, eikä mRNA-rokote voi tehdä ihmisen DNA:lle yhtään mitään). Ei luoteta rokotteita kehittäneiden ja testanneiden tahojen asiantuntemukseen (tässä suhteessa lääkäri Katjan tapaus puhuu taas kerran surullista kieltään siitä, miten Sentroopassa lääketieteellisen koulutuksenkin saaneet ihmiset voivat olla alttiita ”vaihtoehtoisille” käsityksille). Ennen kaikkea ei osata laskea todennäköisyyksiä ja riskejä – sitähän ihminen luonnostaan ei osaa, tähän perustuu koko peliteollisuus, Monte Carlo ja Las Vegas. Jos oman kaverin iäkäs isä on rokotuksen jälkeen saanut aivoinfarktin (ja kaveri uskoo sen johtuvan rokotuksesta), tämä painaa vaa’assa enemmän kuin vakavan koronataudin seuraukset, jos niitä ei satu omassa tuttavapiirissä olemaan. Tai miksi ottaa rokote, jolla periaatteessa kenties voi olla ikäviä sivuvaikutuksia, kun se ei kuitenkaan suojaa sataprosenttisesti? (Miksi pitää autoissa olla turvavyöt ja laivoissa pelastusveneet, kun ihmisiä kuitenkin koko ajan kuolee kolareissa ja hukkuu haaksirikoissa?)

Nämä ongelmathan ovat yleismaailmallisia. Mutta kaikkien niiden takaa kuultaa myös perusasenne, jonka olen tähän asti kuvitellut olevan tyypillisempi sentrooppalaisille ja vähemmän tyypillinen esimerkiksi suomalaisille: MINÄ vastaan SYSTEEMI. Sentrooppalaiselle ajatus siitä, että olisi läpinäkyvät, selkeät ja kaikille yhteiset säännöt, on usein jotenkin vieras, samoin kuin konsensus- ja kompromissipolitiikka, ymmärrys siitä, että yhteisen edun vuoksi pitää joskus tinkiä omista toiveista ja ”talvisodan hengessä” alistua johonkin ikävään, sillä samassa veneessä täällä ollaan kaikki. Systeemi ei ole meidän kaikkien yhteinen ja meitä kaikkia varten: jälkifeodaalisessa ajattelussa se on vihamielinen ympäristö, jossa pyritään eteenpäin ja ylöspäin etsimällä porsaanreikiä ja rakentamalla lojaalisuussuhteita – ja ehdottomasti yksin, kaikkia muita vastaan, mitään vaakasuoraa solidaarisuutta ei ole.

Suomalaisen kuten monet muutkin saa höyrähtämään salaliittohuuhaajuttuihin lietsomalla herravihaa (”eliittejä” kohtaan), kateutta ja kaunaa, tämä resepti toimii valitettavasti kaikkialla. Sentrooppalainen taas ei edes tarvitse tätä ”kansa vastaan eliitti” -retoriikkaa epäilläkseen valtavirtatiedettä ja viranomaisten päätöksiä – sillä MINÄ, MINÄ, MINÄ. Fiksut, kouluja käyneet, hyvin toimeen tulevat yhteiskunnan tukipylväät eivät tykkää ikävistä velvoitteista eivätkä varsinkaan ymmärrä, miksi heidän pitäisi esimerkiksi ottaa se rokote pandemian pysäyttämiseksi väestötasolla – sillä MINÄhän olen terve (tätä painottivat jokseenkin kaikki Der Standardin haastattelemat esimerkkihenkilöt), ja kuka sanoo, että MINUN pitäisi noudattaa samoja sääntöjä kuin nuo toiset, tyhmemmät ja köyhemmät?

Itsekkäitä k**ipäitähän on tietenkin kaikissa maissa ja kansoissa, samoin kuin tyhmiä ja ajattelemattomia. Mutta väitän silti, että sentrooppalainen feodalismiperinne on omiaan erityisesti kehittämään tietynlaista k**ipäisyyttä: minulla (meillä) on tietenkin eri säännöt kuin muilla. Ja että tästä nousevat sekä Unkarin vallanpitäjien teflonotsainen kaksinaismoralismi että fiksujen keskiluokkaisten itävaltalaisten ”säädyllinen” (ja siksi ehkä erityisen vaarallinen) rokotusvastaisuus.

One Response to Meillä on eri säännöt

  1. Timo Yliaho sanoo:

    Nykyisen asenteen ”minä teen mitä haluan” mainitseminen on hyvä pointti. Tässä lainaus menneiltä yhteisvastuun ajoilta Aamulehdestä 11.5.1932, s.4

    ”Niinkuin asianomaiset tietävät velvoitetaan kaikki lasten vanhemmat ja huoltajat tuomaan kaikki rokotusiässä olevat lapset, joita ei vielä ole rokotettu, johonkin rokotustilaisuuteen rokotettavaksi ja samoin tarkistustilaisuuteen viikkoa myöhemmin tarkastettavaksi. Kaikki rokotusvelvollisuutensa laiminlyöneet tullaan ehdottomasti asettamaan edesvastuuseen niskottelustaan ja pakkokeinoin vaatimaan yllämainitun velvollisuutensa täyttämään.”

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: