Pyhä Corona, auta!

Ennennäkemättömän viruspandemian kotikaranteeniin ajamana – onneksi ehdin ennen rajojen sulkeutumista eristäytymään Suomeen perheen luokse – en nyt juuri jaksa kauheasti kommentoida Sentroopan elämänmenoa. Itävallassahan yhteiskunta on pysäytetty ja mahdollisimman monet ihmiset ajettu koteihinsa eristyksiin, vaikka kriitikoiden mukaan ihan liian myöhään. Erityisen ilkeä tapaus on Tirolin tilanne.

Suomen uutisia heikommin seurattuani vielä viikko sitten ihmettelin, miksi Suomessa vaahdotaan erityisesti Tirolista, vaikka Itävallan uutisten mukaan siellä oli siinä vaiheessa paljon vähemmän koronatartuntoja kuin Wienissä ja Ala-Itävallassa. Vasta nyt olen itävaltalaista äänenkannattajaani luettuani tajunnut, mitä Tirolissa oikein tapahtui. Hiihtokeskuksissa, etenkin Ischgl-nimisessä hiihtoturismikeskittymässä ja sen afterski-baareissa, koronavirus pääsi leviämään eri puolilta Eurooppaa, varsinkin Pohjolasta saapuneiden matkailijoiden keskuudessa. Esimerkiksi Islannissa tämä huomattiin jo maaliskuun alkupäivinä, mutta Tirolin viranomaiset vitkastelivat, koska hiihtoturismin tuomat tulot ovat koko osavaltiolle niin olennaisen tärkeitä. Sittemmin Tirolin maaherra Günther Platter on tunnustanut, että matkailuväen kanssa jouduttiin koronaturvatoimista käymään hirmuinen vääntö. Kun sitten hiihtohotellit lopulta sulkivat ovensa, sekin tehtiin niin äkkiä, että monet turistit jäivät yllättäen suorastaan kadulle kimpsuineen ja kampsuineen ja löytyivät etsimään itselleen uuden hätämajoituksen. Samalla uusiin majapaikkoihin levisi myös näiden turistien kantama virustartunta.

Mutta nyt tekee mieli unohtaa tämän hetken huolet ja palata sanojen, nimien ja eurooppalaisen kulttuurihistorian pariin. ”Corona” on nimittäin muutakin kuin latinan kielen ’kruunua’ merkitsevä sana. Katolisessa Euroopassa, erityisesti Baijerissa ja Itävallassa, Corona on tunnettu pyhimyksenä, jonka mukaan on nimetty paikkakuntiakin, ainakin Ala-Itävallan St. Corona am Wechsel. (Sielläkin on muuten matkailijoita houkutteleva hiihtokeskus…)

Pyhän Coronan todellisesta historiasta ei paljoa tiedetä. Legendat sijoittavat hänen lyhyen elämänsä joko 100-luvun lopulle tai 200- ja 300-luvun taitteeseen, joko Syyrian Damaskokseen tai nykyisessä Turkissa sijaitsevaan Antiokiaan, ellei peräti Egyptin Aleksandriaan, Sisiliaan tai Marseilleen. Usein hänet yhdistetään toiseen alkukirkon marttyyriin, P. Victoriin, roomalaiseen sotilaaseen, joka uskonsa takia tuomittin kidutettavaksi ja mestattavaksi. Nuori, vasta 16-vuotias Corona – toisten legendojen mukaan Victorin toverin, toisten mukaan Victorin itsensä puoliso – meni lohduttamaan ja rohkaisemaan kidutettua Victoria ja joutui itsekin vainon uhriksi: hänet sidottiin kahteen taivutettuun palmuun, jotka pystyyn pongahtaessaan repivät hänet kahtia. P. Coronaa kunnioitettiin tiettävästi Italiassa jo 500-luvulla, ja sieltä hänen kulttinsa levisi saksalaiselle kielialueelle. Useilla Baijerin ja Itävallan paikkakunnilla on ollut P. Coronalle omistettuja pyhiinvaelluskohteita; St. Corona am Wechselissä löytyi vuonna 1504 ontosta lehmuksenrungosta P. Coronaa kuvaava patsas, minkä johdosta paikalle pystytettiin hänelle omistettu kirkko.

Victor ja Corona 1400-luvun ranskalaisessa rukouskirjassa (Wikimedia Commons)

Kirkkotaiteessa P. Corona kuvataan joskus kaksi palmunlehvää käsissään (palmu on myös yleinen marttyyriuden symboli), mutta hänen ikonografisina attribuutteinaan voi olla myös kruunu (tietenkin), kultaraha tai pieni aarrearkku tai rahalipas. Coronalla ja rahalla on nimittäin kummallinen suhde. Toisaalta Ökumenisches Heiligenlexikon väittää, että Itävallan rahayksikkö vuoteen 1924 oli nimenomaan hänen mukaansa saanut nimen Krone.  Itse asiassa taitaa kuitenkin olla niin päin, että hallitsijan symboleilla ja arvonmerkeillä leimattuja rahoja on monissa maissa iät ajat nimitetty ”kruunuiksi”, ja tämän takia sitten P. Coronaa on ruvettu pyytämään avuksi rahaan liittyvissä asioissa. Hänet on tunnettu myös aarteenetsijöiden suojeluspyhänä, ja 1600- ja 1700-luvun taika- ja loitsukirjoista löytyy ns. Corona-rukouksia, joiden avulla on uskottu maahan kaivettujen aarteiden paljastuvan. Ala-Itävallan St. Corona am Wechselissä kyllä kerrotaan P. Coronaa huudetun avuksi myös rajuilmalla – ja kulkutaudeissa. Muualta ilmeisesti vastaavaa perinnettä ei tunneta, väittää saksankielinen Wikipedia.

Corona, yksi alkukirkon taruhämärän lukuisista mielikuvituksekkaan julmilla tavoilla surmatuista marttyyrineidoista, on nimensäkin perusteella jonkinlainen geneerinen marttyyri. Corona, kruunu tai seppele, on marttyyriuden symboli, ja kruunua tai seppelettä merkitsi myös kristinuskon ensimmäisen marttyyrin Stefanoksen kreikankielinen nimi. Nimensä perusteella P. Corona kuitenkin on joutunut aivan toisenlaisten, inhimillisen raadollisten asioiden symboliksi. Ja tätä on jännää miettiä samalla kun pohtii sitä, mikä osuus meidän aikamme rahataloudella ja siinä ilmenevällä ihmisen raadollisuudella on ollut tätä samaa nimeä kantavan virustaudin muuttumiseen globaaliksi katastrofiksi.

***

LISÄYS. Kun suomenkielistäkin somea nyt kiertää englanninkielisten somekanavien ja uutistuuttien välityksellä levinnyt väite siitä, että Pyhä Corona olisi erityisesti kulkutaudeista suojelija, ja siitä kehitellään sekä kauniita kuvia että viihdyttäviä juttuja, niin lisätään vielä viittaus tähän oikaisuun. Truth or Fiction -sivuston faktantarkistajat ovat huomanneet, että tuo ylempänä viittaamani Ökumenisches Heiligenlexikon on itse asiassa lisännyt Corona-artikkeliinsa maininnan kulkutaudeista vasta aivan hiljattain. Corona ei siis todellakaan kuulunut perinteisiin ”ruttopyhimyksiin” – näitä olivat Rochus, ”neljä Jumalan marsalkkaa” (Quirinus Roomalainen, Cornelius, Rooman piispa, kiusauksistaan tunnettu Antonius Suuri sekä myös metsästäjien suojeluspyhimyksenä tunnettu Hubertus) ynnä niin kutsutut neljätoista hädässä auttajaa, sarja 300–500-lukujen marttyyripyhimyksiä. Joskus ruttopyhimysten joukossa mainitaan myös pyhä Sebastian.

Mutta koska Corona oli saksankielisen alueen ulkopuolella vähemmän tunnettu ja hänen kulttinsa lienee hiipunut jo aikoja sitten, niin hyvä tarina on tietenkin tärkeämpi kuin todellinen kulttuurihistoria. Näin varsinkin, kun eksoottista saksan kieltä ei Suomessa enää osata, ja tieto myös oman maanosamme menneisyydestä tulee meille nykyään amerikankielisistä tuuteista.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: