Kulttuuritaistelu jatkuu, yhä edelleen

Tänä iltana on Budapestissa taas muutamia tuhansia mielenosoittajia ollut kaduilla, ja tällä kertaa osoitettiin mieltä hallituksen kulttuuripolitiikkaa vastaan, erityisesti teatterien vapauden puolesta.

Index-sivuston uutiskuvaan on saatu kaikenikäistä ja -näköistä kansaa.

Kyseessä on tässäkin blogissa jo ennenkin käsitellyn ”kulttuuritaistelunjatko: hallituksen nyrkki iskee älymystöoppositioon ja sen hallussa vielä jossain määrin oleviin taideinstituutioihin. Osaltaan tämän voi nähdä myös kostona vaalitappiosta: äskettäisissä kunnallisvaaleissa valtapuolue Fidesz menetti otteensa useiden suurten kaupunkien, ennen muuta Budapestin hallinnosta.

Eniten julkisuudessa esillä on ollut suunnitelma, jonka mukaan riippumattomien teatterien valtiontuki lakkaisi tykkänään, kuntien ylläpitämien mutta valtioltakin tukea saavien teatterien johtajat taas saisi vastedes nimittää vain ministerin suostumuksella. Tätä hallitus keksi perustella tuoreella ahdisteluskandaalilla: budapestilaisen József Katona -teatterin ohjaaja Péter Gothár oli tunnustanut sopimattomasti lähennelleensä naispuolista työtoveriaan ja lopulta joutunut eroamaan. Kuten Fidesz-puolueen ryhmyri Máté Kocsis rehvakkaasti asian ilmaisi: ”gothárilaiset ahdistelijateatterit vaativat hallitukselta rahaa mutta eivät päästä tutkimaan asioitaan, niin että rikoksia voidaan hyssytellä jopa vuosikausia”. Perustelu on tietenkin totaalisen naurettava. Unkarin nykyiset vallanpitäjät eivät todellakaan tähän mennessä ole ihmeemmin kunnostautuneet seksuaalisen ahdistelun uhrien puolustajina, päinvastoin. Kaiken lisäksi Gothárin tapaus keksittiin perusteeksi vasta jälkikäteen, pari päivää sen jälkeen, kun teattereita koskeva lakiesitys oli julkistettu, eikä alkuperäisessä esityksessä ollut vihjaustakaan ahdistelutapauksiin.

Eiköhän tässä kuitenkin ole kyse siitä, että teatteri on ollut Unkarin kulttuuripolitiikan kovimpia kipupisteitä ja protestipesäkkeitä: nykyisen järjestelmän kriitikoissa on kuuluisia teatteri-ihmisiä kuten ohjaajat Árpád Schilling ja Róbert Alföldi, hallituksen arvopolitiikka on toisinaan kiteytynyt teatterien ohjelmistosta käytyihin kiistoihin (kuten Billy Elliot -musikaalin tapauksessa), ja teatterien näyttämöillä sitä on myös yritetty ilmentää, oli kyse sitten EU-vastaisuudesta tai vuoden 1849 tapahtumien tulkinnasta.

Mutta teatterien johtajanimitys- ja rahoituskysymykset olivat vain osa koko uudesta kulttuurilaista, jota koskevan esityksen muun muassa 444.hu-sivusto äskettäin julkisti. Ja tämä esitys lupailee melkoisia mullistuksia kulttuurielämään. Ensinnäkin määritellään ”kulttuuristrategiset instituutiot” eli keskeiset laitokset, joihin kuuluvat muun muassa Budapestin Kansallisteatteri ja Valtionooppera, Petőfi-kirjallisuusmuseo, Kansallismuseo ja Kansalliskirjasto sekä tietenkin tuo uusi ja ihmeellinen Unkarilaisuuden tutkimusinstituutti. Näiden laitosten johtajista muodostettaisiin ”Kansallinen kulttuurineuvosto”, jonka tehtävänä on laatia suuntaviivat ”yhtenäiselle kansalliselle kulttuuripolitiikalle”. Tämän neuvoston alaisuuteen siirtyisi myös Kansallinen kulttuurisäätiö (Nemzeti Kulturális Alap), kulttuuriprojektien suurin rahoittaja.

Edelleen esityksen mukaan perustettaisiin ”Kansallinen kulttuurikeskus”, jonka tehtävänä olisi ”maamme kirjakulttuurin, mukaan lukien unkarilaisen kirjallisuuden, sekä aikamme unkarilaisen taiteen ja kevyen musiikin alan kykyjen koulutuksen ja tukemisen institutionaalisten puitteiden” vahvistaminen. Kevyen musiikin kuuluminen tähän yhteyteen selittynee sillä, että kulttuurikeskuksen taustainstituutioihin kuuluu Petőfi-kirjallisuusmuseo, jonka johtajaksi nostettu Szilárd Demeter on paitsi kirjailija myös vanha rokkikukko.

Uusimpien tietojen mukaan lakiesitystä oltaisiin kuitenkin lieventämässä. Kulttuurilaista jätettäisiin kuitenkin pois Kansallisen kulttuurisäätiön eli taideprojektien päärahoittajan kohtalo, ja kohuttu teatterinjohtajien nimityspykälä on muuntunut hieman vaarattomampaan muotoon: nyt pitäisi vain teatterin, sikäli kuin se haluaa saada tukea valtiolta, tehdä ministeriön kanssa yksityiskohtainen sopimus hallintoasioiden hoidosta, myös johtajan nimittämisestä. 444.hu-sivustolla spekuloidaan kolmella mahdollisella syyllä: joko (a) joku todellinen asiantuntija on päässyt näkemään suunnitelmat ja kommentoimaan niitä, (b) tähänastisessa järjestelmässä on siinä määrin kiinni myös valtapuolueen omia intressejä, että muutosyritykset törmäsivät sisäiseen vastarintaan, tai (c) viime päivien protestit joukkovetoomuksineen ja julkisuuden henkilöiden mielenilmauksineen olisivat todellakin tehneet jonkinlaisen vaikutuksen.

Oli miten oli, siitä ei päästä mihinkään, että Kulturkampf jatkuu, ja kuten asiantunteva Unkarin-kirjeenvaihtaja Gregor Mayer Der Standard -lehdessä tiivistää, ”Orbán haluaa kulttuurielämän yhtenäisen johdon alaiseksi”. Natsi-Saksasta aikoinaan tunnetuksi tullutta termiä Gleichschaltung on viime aikoina kriittisessä mediassa taas kovasti käytelty. Mutta ollaanko tässä todellakin liikkeellä aatteellisin päämäärin? Haluaako Orbán todellakin rakentaa uuden kulttuurielämän instituutioineen, joissa ykkössijalla on perinteisten kristillis-konservatiivisten arvojen, kansakunnan vahvistumisen ja yhtenäisyyden vaaliminen? Vai onko päätarkoituksena kuitenkin vain kostaa kirotulle älymystölle, jonka syytä olivat kunnallisvaalien kirpeät tappiot?

HVG:n kolumnistin Árpád W. Tótan mielestä ”teatteri on uusi CEU”. Niin kuin silloin, kun ”Soros-yliopisto” piti karkottaa Unkarista, eivät siitä toisten yliopistojen opettajat ja opiskelijat hyötyneet vaan katujen kansa, jolle tämä saavutus korvasi tulematta jääneet futismatsien suurvoitot..

Teattereita vastaan nostatettu talonpoikaiskapina ei tapahdu sivistysporvariston mieliksi: verenjanoisiksi koulituille moukille pitää saada uusi maahanmuuttaja, uusi juutalainen – siis vihollinen, jonka meidän sankarimme voisivat miehuullisesti voittaa. (…) Tätä taistelua ei käydä leivästä eikä kulttuurisesta elintilasta. Siksikään ei, että ei tässä jokin hallitusta kannattava kaarti seiso vailla rooleja ja näyttämöitä, pääsemättä tekemään uusia kulttiproduktioita vain siksi, että heille ei anneta mahdollisuutta. Kuten olemme nähneet elokuvataiteen tai Kulturkampfin kaikilla muilla alueilla, tai vaikkapa (…) lehdistössä: ei näillä ole tekijöitä, asiantuntijoita, taiteilijoita, ei näiltä synny suurteoksia vaikka siihen sijoitettaisiin maailman kaikki rahat. Fideszläisenä oleminen on yhtä pussijuoksua, sopeutumista kaikkein yksinkertaisimpiin kliseisiin ja natsahtavaan kitschiin, jatkuvaa uudistusten, ideoiden ja ajatusten pelkäämistä, sillä kuinkas tässä käy, jos vaikka mennäänkin ristiin virallisen linjan kanssa. Juuri tämmöisten tempausten takia, joita ei kestäisi katsella edes paremmissa kotibileissä, Fidekszen takana ei enää ole älymystöä, ei keskustelevaa eikä luovaa julkisuutta, eikä sen taakse asetu kukaan, joka tämän lahkon ulkopuolellakin haluaa säilyttää salonkikelpoisuutensa. Siispä näissä taisteluissa ei panoksena ole konservatiivinen vallanvaihto vaan se, että koko kohde poltetaan ja sitten humalassa kailotetaan raunioiden keskellä Fehérvárin husaareja.

Eivät tässä opposition kiintotähdet vie heiltä tilaa. Vaan on vain tähtiä, ja on tyhjä pimeys.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: