No nih, Unkarin kunnallisvaalit olivat pienoinen yllätys. Budapestin ylipormestariksi valittiin kuin valittiinkin opposition yhteisehdokas Gergely Karácsony, monessa muussakin kaupungissa opposition ehdokas korjasi yllätyspotin. Riippumatta siitä, mitä jatkossa tapahtuu ja miten opposition yhteisrintama ajan mittaan kestää, nämä vaalit osoittivat, että huolimatta hallituksen mediaylivoimasta ja sen takaamasta jatkuvasta propagandatulvasta Orbán ja Fidesz ovat voitettavissa. Tästä on kerrottu Suomenkin mediassa laajalti, joten ei nyt sen enempää. Jäämme odottelemaan, miten uudet luudat lakaisevat. Karácsony on jo nähty lehtikuvissa ajamassa vihreästi ja vaatimattomasti polkupyörällä töihin. Muutamissa Budapestin kaupunginosissa taas hävinneet tähänastiset vallanpitäjät ovat tehneet vaalituloksesta valituksen, joka estää uusia pormestareita aloittamasta heti työtään ja – näin somekuplassani yleisesti arvellaan – antaa tähänastisille viranhaltijoille jopa muutaman viikon aikaa huudattaa asiakirjasilppuria ja hävittää raskauttavimmat korruption ja suhmurointien jäljet.
Mutta samaan aikaan tapahtuu Lähi-Idässä kauheita, ja yhtenä päätekijänä näissä tapahtumissa on Turkin Erdoğan, joka tunnetusti on Viktor Orbánin vanha kaveri. Unkari onkin revennyt EU:n rintamasta ja kieltäytynyt tuomitsemasta Turkin hyökkäystä kurdien kimppuun. Ulkoministeri Szíjjártón yhteistyössä turkkilaisten kanssa tarjoama selitys on henkeäsalpaava: Turkin hyökkäys on Unkarin kansallisen edun mukainen, se suojelee muun muassa Unkaria uudelta pakolaistulvalta, koska sen avulla luodaan turvavyöhyke, jonne Syyrian pakolaiset voivat asettua eikä heidän tarvitse vyöryä Eurooppaan.
Eikä tässä kyllin. Viime päivinä on vuoden takaista postaustani taas ruvettu jakamaan somessa, sillä Viktor Orbán on taas kerran kaivanut esiin unkarilaisten ja turkkilaisten suuren sukulaisuuden. Seurueineen hän kävi edustamassa Unkaria Azerbaidžanin Bakussa, turkkilaiskielisten valtioiden liiton kokouksessa – tässä liitossa Unkari on ”tarkkailijajäsenenä” mukana.
Vuosi sitten Kirgisian Tšolpon-Atassa Orbán lausui suoria sanoja unkarin ja turkkilaiskielten sukulaisuudesta. Tämänkertainen julkilausuma, joka yleisen hämmästelyn säestyksellä kiertää riippumatonta mediaa ja somea, oli ehkä vieläkin räväkämpi. Orbán onnitteli Kazahstanin virallisesti eläkkeelle (väittämän mukaan vain kulissien taakse naruja vetelemään) siirtynyttä suurta johtajaa Nursultan Nazarbajevia kunniamerkistä, jonka heimoveli Erdoğan oli hänelle juuri ojentanut, näin sanoen:
Tahtoisin onnitella kiptšakkien suurta ystävää, herra presidentti Nazarbajevia korkeasta kunniamerkistä. Läsnäolijoista eivät kaikki tätä tiedä, mutta Unkarissa on kiptšakkeja. Monissa unkarilaisissa on kiptšakkilaista verta, heillä on oma itsehallinto, ja herra presidentti Nazarbajev on myös Unkarin kiptšakkiheimojen ikuinen presidentti, ja joka vuosi myös lähetämme hänelle viestin, kun kiptšakkien vuosikokousta vietetään Unkarissa.
Luultavasti melkoinen osa unkarilaisista ei tätä ennen ole tiennyt, mitä kiptšakit ovat ja voiko niitä syödä. Kyseessä on historiallinen heimonnimi, jota turkologiassa on käytetty myös turkkilaisen kieliperheen yhden päähaaran nimityksenä (kiptšakkikieliin luetaan muun muassa tataari, baškiiri, kazahi ja kirgiisi). Kiptšakeiksi nimitettyjä, ilmeisesti turkkilaissukuista kieltä puhuvia heimoja liikkui 1000–1200-luvuilla eri puolilla itäisen Euroopan ja Keski-Aasian aroja. Tähän luultavasti etnisesti kirjavaan heimoliittoon, joka venäläisissä lähteissä tunnetaan ”polovtseina”, kuuluivat myös kumaanit, toinen turkkilaiskielinen kansanryhmä.
Kumaaneja, unkariksi kun, asettui 1200-luvulla Unkariin, missä heidän mukaansa saivat nimensä Kiskunságin ja Nagykunságin maakunnat. Jonkin aikaa he olivat merkittävä tekijä Unkarin erinäisten eturistiriitojen repimässä sisäpolitiikassa. Jopa Unkarin kuningas László (Ladislaus) IV (1262–1290) on jäänyt historiaan lisänimellä Kun László; hän oli äitinsä puolelta kumaanilaista sukua (hänen äitinsä oli kumaaniruhtinaan tytär) ja eli itse mielellään kumaanien joukossa näiden tuohon aikaan vielä varsin villien ja pakanallisten tapojen mukaan. Kumaanin kieltä, joka sekin kuului turkkilaiskielten kiptšakkiryhmään, puhuttiin Unkarissa vielä muutaman vuosisadan ajan, mutta lopullisesti se sammui viimeistään 1700-luvulla. Kumaanien perintömassaa on varmasti monissa nykyisissä unkarilaisissa, mutta Unkarin vanhojen kumaanialueiden väestö on turkkilaisvallan aikaisten ja sen jälkeisten muuttoliikkeiden perin pohjin sekoittama.
1900-luvulla jotkut kumaanien jälkeläiset tai sellaisiksi itsensä tuntevat ovat ryhtyneet tutkimaan juuriaan ja elvyttämään identiteettiään. Merkittävin vaikuttaja tällä alalla oli kielen- ja perinteentutkija, tunnustettu turkologi István Mándoky Kongur (1944–1992), joka muun muassa keräsi kumaanialueiden kansanperinteestä käsittämättömiksi loruiksi vääntyneitä kumaanin kielen jäänteitä. Kumaaniperinteen harrastajilla on omat järjestönsä ja kokouksensa – näihin ilmeisesti Viktor Orbán viittasi puhuessaan Unkarin kiptšakkien kokouksesta. Ja yhteys Kazahstanin ”heimoveljiin” on myös olemassa. Karcagin kaupungissa on vuodesta 1998 toiminut paikallisen kumaaniaktivistin pyörittämä Kazahstanin kunniakonsulaatti.
Tästä kumaanimeiningistä tulevat jossain määrin mieleen ns. metsäsaamelaiset tai mettälappalaiset, siis ne nykyisen Suomen Lapin eteläisemmissä osissa asuvat suomalaiset, jotka viime aikoina ovat ruvenneet löytämään saamelaisia juuriaan ja rakentamaan itselleen jonkinlaista saamelaista identiteettiä. Vaikka ”mettälappalaisten” esi-isissä onkin voinut olla suomalaisiin uudisasukkaisiin sulautuneita noiden alueiden entisiä saamelaisia, niin heidän saamelainen kielimuotonsa on sammunut jo parisataa vuotta sitten, ja ajatus siitä, että jonkinlainen saamelainen etnisyys olisi kaikessa hiljaisuudessa katkeamatta elänyt Peräpohjan suomalaisten keskuudessa, tuntuu näin puusta katsoen hieman epäilyttävältä. Riittääkö etnisen identiteetin rakennusaineiksi pelkkä epämääräinen usko siihen, että kenties ollaan näillä seuduilla aikoinaan asuneen jännittävän, kadonneen kansan jälkeläisiä?
Etnisen identiteetin rakennustyöllä on myös poliittiset ulottuvuutensa. ”Metsäsaamelaisuuden” nousuun on varmasti vaikuttanut ”oikeiden” alkuperäiskansojen kuten pohjoisempien saamelaisten taistelu oikeuksiensa puolesta. Unkarin kumaaniaktivistit taas ovat jo vuosia sitten keksineet ”sukulaisuutensa” muihin kiptšakkiturkkilaisiin kansoihin, jostain syystä etenkin kazaheihin. Nyt tätä ajatusta tarjoillaan turkkilaissukuisille ”veljeskansoille” osana Orbánin ”avaus itään” -politiikkaa. Näinköhän vielä tulevaisuudessa nähdään Orbánin outojen puheiden muuttuvan todeksi? Saavatko ”kumaanit” virallisen vähemmistökansan statuksen, vaaleihin omat listat ja mahdollisuuden omaan parlamenttiedustajaan (jollainen Unkarin saksalaisvähemmistöllä jo on)? Perustetaanko kumaaneille oikeasti oma virallinen itsehallintoelin (jollaisen Orbán jo väitti heillä olevan), samantapainen kuin Unkarin romanien sakean korruptionkäryn ympäröimä ORÖ? Onko Orbán vain innostunut liikaa diktaattoritoverien veljespiirissä ja seonnut sanoissaan (somekuplassani spekuloidaan myös lääkityksen tarkistamisen tarpeella…), vai näkeekö hän todellakin kumaaneissa mahdollisuuden mafiaimperiumin laajentamiseen?
***
Pikapäivitys: Juuri tulleen tiedon mukaan Budapestin Ferencvárosissa alkaa toimia turkkilainen koulu, jota ylläpitää Erdoğanin vuonna 2016 Fethullah Gülenin liikkeen vastapainoksi perustama Maarif-säätiö. Koulun ohjelmasta ja oppilaista ei vielä ole tarkempaa tietoa, mutta Turkin Maarif-kouluissa konservatiivinen (?) islamin ja Koraanin opetus on keskeisellä sijalla. Jo aiemmin on kerrottu suunnitelmasta rakentaa Budapestin Kőbányaan turkkilaisten kustantama moskeija. Tämän suunnitelman tosin keskeytti vuoden 2015 pakolaiskriisi, jonka yhteydessä islamin ekspansiolla pelottelusta tuli Orbánin hallituksen keskeisin propagandavaltti. Mutta ehkä tämäkin suunnitelma voidaan nyt ottaa hyllyltä, kun Erdoğan itse on taas tulossa vierailemaan ystävänsä Viktorin valtakunnassa marraskuun alussa.
Sentrooppa-Santra 
Nem értem a finnek miért ragaszkodnak ehhez a magyar rokonsághoz. Szerencsére csak az 50 felettiek, a többi már felejti el, a munkatársaim, a gyerekeim egyetemi társai, a fiatalok, azt se tudják, hogy kik a magyarok és hol van Magyarország. Illetve azt nem tudják, hogy ”rokonaik” a finneknek, csak azt, a LÈNYEGESET, hogy egy szemét nép, szemét dolgokat müvel az EUban, (és most már Szíriában is) beteg társadalom, amelyik beteg vezetöket akar magának, mert ugyanolyan(!!!), mint ök. Azok a finnek naívak nagyon és tudatlanok és romantikus buták, mint a szerelmes huszonéves lányok a fiúkkal, amelyikek azt hiszik, hogy a magyarok rokonaik. Az, hogy a nyelvben van valami hasonlóság, mert több ezer éve valahol, valakik együtt ”vadásztakhalásztakgombásztak”, az lehet, de azok az emberek meghaltak már, a leszármazottjaik szerte mentek a világban, keveredtek és más-más társadalomhoz, kultúrához tartoznak most sok ezer év után. A lényeg, hogy annak a két népnek, amelyik a mai Finnország és a mai Magyarország területén él, annak a két kultúrának, társadalomnak, az ottani emberek mentalitásának, szokásaiknak, lelkének, viselkedéseinek, etikusságának vagy ”erkölcsének” SEMMI köze egymáshoz. Semmi rokonság, vagy hasonlóság, sööööt, ellentétesek egymással, ég és föld!!!! Ideje lenne, ha ezt a finnek megtanulnák, és a magyarokhoz való romantikus szerelmeskislány ragaszkodásukból felnönének!!! Èn, mint magyar(véletlenül oda születtem sajnos) aki abból a magyar szarból menekültem Finnországba, én tanácsolom a finneknek. Ne a magyarokért rajongjanak, hanem magukért! Magukat szeressék, a csodálatos kultúrájukat, …ahogyan én is teszem.
Koska tämä on suomenkielinen blogi, niin pyytäisin vastedes kommentoimaan suomeksi.
Kommentoija siis ihmettelee suomalaisten romanttista ihastusta ”sukulaisuuteensa” unkarilaisten kanssa, hänen mielestään suomalaisilla ja unkarilaisilla ei kulttuurin, yhteiskunnan, mentaliteetin, tapojen, eettisyyden tai moraalin suhteen ole mitään yhteistä, ja tässä vertailussa hänen mielestään voittavat aina suomalaiset.
Tietenkin kaukaiseen kielisukulaisuuteen perustuva ”sukulaisuus” on osaksi pelkkää vertauskuvaa, suomalaisten kuten unkarilaistenkin geeneistä ja kulttuurista suurin osa on peräisin jostain muualta kuin sieltä alkukodista, missä suomen ja unkarin kielen yhteistä kantamuotoa tuhansia vuosia sitten puhuttiin. Tämä sukulaisuus on kuitenkin ollut tärkeä juttu sekä Suomen että Unkarin kulttuurihistoriassa, ja siitä on syntynyt paljon hienoja asioita, myös esimerkiksi suomalais-unkarilaista ystävyystoimintaa.
Ennen kaikkea kuitenkin toivoisin, että täällä ei ylisteltäisi eikä haukuttaisi yhtään kansakuntaa ryhmänä ja kokonaisuutena. Sekä suomalaisuudessa että unkarilaisuudessa, sekä suomalaisissa että unkarilaisissa on sekä paljon hyvää että paljon ikävämpiäkin ominaisuuksia. Etninen identiteetti, mistä ja miten se sitten rakennetaankin, ei määritä yksilöä eikä hänen arvoaan.
Unkarilaisilla on ollut huonompi tuuri kuin suomalaisilla tietyissä asioissa, jotka ovat vaikuttaneet maan poliittiseen ja kulttuurihistoriaan. Ymmärrän kyllä niitä unkarilaisia, jotka eivät vain ole täysin turhautuneita nykyiseen poliittiseen tilanteeseen vaan myös uskovat, että ”kullakin kansalla on sellaiset johtajat, jotka se ansaitsee”. Kansansivistyksen, tasa-arvon, hallintokulttuurin ja -moraalin tietyillä heikkouksilla on Keski-Euroopassa pitkät perinteet, ja ne ovat auttaneet Unkarissa valtaan nykyisen hallituksen. Mutta ei suomalaisten auta tuudittautua itsetyytyväisyyteen ja kuvitella, että me olisimme olemukseltamme jotenkin parempia ja turvassa kaikelta tuolta, mikä Unkaria nyt koettelee.